sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Tämän runon haluaisin kuulla - Kaikkien aikojen rakastetuimmat

Runo on toivojalleen merkityksentäysi. (Satu Koskimies)

Satu Koskimiehen toimittama upea juhlateos Tämän runon haluaisin kuulla – Kaikkien aikojen rakastetuimmat (Tammi 2014) sisältää 600 yhteen kirjaan, kauniiden, Markko Tainan suunnittelemien kansien väliin koottua runoa eräästä Suomen radiohistorian pitkäikäisimmästä ja pidetyimmästä ohjelmasta Tämän runon haluaisin kuulla. Ohjelma kuultiin radiosta ensimmäisen kerran lokakuun 7. päivänä 1967. Kysymyksessä on siis kotimainen runous eli nyt ei siis Charles Baudelairea, ei Wislawa Szymborskaa, vaan runoja kansalta, joka on aina laulanut runoillaan kenet haluaa suohon!  Siinä missä joskus vähän toivon enemmän tulta suomalaisilta miesprosaisteilta, en ole ikinä muuta kuin kehunut suomalaisia runoilijoita sukupuoleen katsomatta.

Niille avuksi, jotka eivät olleet syntyneetkään, kun tämä ohjelma alkoi, on kirjan alussa Koskimiehen kiinnostava kertomus ohjelman vetäjistä, sen suosiosta ja suoran lähetyksen jännityksestä, kun Satu Koskimies ja ohjelman toinen juontaja Juha Virkkunen aloittivat rinnakkaisen Runo on vapaa -puhelinkontaktiohjelman 1982. Myös siitä, miten usein kysymys kuului vain ”mistä saisi runon sanat!" Toivottu runo kuultiin sitten ohjelmassa arkistoäänitteenä tai toimittaja tilasi sen lausujalta uuden tulkinnan näin samalla kerryttäen radion ”runopankkia”. Tallennus jatkui ja jatkuu yhä.

Näistä ohjelmista on syntynyt jo kolme antologiaa. Nyt ilmestynyt teos on ytimeltään kolmen aiemman runoista seulottu ja uudeksi kokonaisuudeksi toimitettu  tuoreutettu kattaus, jossa mukana on paljon uusia 2000-luvun runoja, mutta edelleen kyseessä ovat kaikkien aikojen rakastetuimmat runot.

Satu toteaa:

Suorassa lähetyksessä on vahva jännitysmomentti. Kaikki taphtuu livneä, juuri nyt. Ilmassa on sähköä, reaalisen läsnäolon tuntu. Runo on se "yhteinen hiili", johon toivoja, lausuja ja toimittaja(t) kuin leirinuotiolla istuen puhaltavat hehkun.

Siinä missä eräät ajan pölyttämät runot ovat kadonneet yhteisestä kuuntelumuistista, uutta yllätyksellistä raikasta runoa on tullut sijaan. Runovalinnoissakin näkyy, että suomalaisessa runokulttuurissa on vuosituhannen vaihtuessa ja sen jälkeen eletty vilkasta löytöjen aikaa.

Ilmestyvää – mutta yhtä hyvin vanhempaa – runoutta pitävät hengissä lyriikalle sydämensä menettäneet bloggarit. He jakavat oman lukuelämyksensä toisille. Verkosto verkostoituu, kasvaa, runo kipinöi.

Minulla on kiinnostava ja runollinen historia kirjan toimittaneen Satu Koskimiehen kanssa. Hän kirjoitti vuonna 2009 kirjan Hurmion tyttäret, jossa kertoi fiktion ja faktan keinoin runoilijoista Katri Vala ja Elina Vaara. Olin sinä vuonna aloittanut kirjablogin pitämisen ja lukuvuoteni toiseksi parhaaksi kirjaksi tuli Koskimiehen Hurmion tyttäret., joka oli samalla paras kotimainen teos Lumissa. Olin aina palanut liekeissä Katri Valasta ja kun menin seuraaville kirjamessuille, hankin myös Vaaran Kootut runot. Vaara ei kuitenkaan ollut minulle. Hän eli pitkän ja avioeroja ja uusia liittoja sisältäneen elämän, mutta en saanut itseäni edes lämpimäksi, kun taas Valan, varhain kuolleen, tulisieluisen Valan, runot ovat kärventäneet minua jo teinivuosista ja yhä edelleen. Edesmennyt ystäväni Eve Rehn (ent. Kuismin) oli Rilken runojen suomentaja ja miten ollakaan, kun hän tiesi, että mitään parannusta ei ole luvassa, vaan kuolema tulee, hän kirjoitti mm. facebookiin itsensä kohdalle yhden säkeistön Katri Valan runosta Kukkiva maa, joka myös löytyy Tämän runon haluaisin kuulla kirjasta:

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

Ottaessani lukuun Tämän runon haluaisin kuulla, tiesin jo etukäteen, että en osaa arvostella runoa, tunnetilaa.  Miksi sitä pitää arvostella? Runo on vapaa lintu ja tekee pesän sinne minne huvittaa. Se ei tule kun sitä kutsut, mutta se tulee kun sitä vähiten pyydät. Ja silloin se on minulle, sinulle, kohtaamispaikka, jossa voimme jakaa saman tunteen, saman hurmion.  Tai – voimme lukea sen ihan yksin sohvan nurkkaan käpertyneenä, kenenkään sitä lukematta, kenenkään toisen äänen sitä häiritsemättä. Olen kuullut paljon Yrjö Jyrinkoskea, Ella Erosta ja montaa muuta, olen jopa itse lukenut runoja julkisesti, mutta minulle runo on hiljaisuuden hiillos, se johon puhallan, kun huvittaa ja teen sen mieluiten yksin. Kun löytää sattumalta toisen, joka syttyy samasta runoilijasta/runosta, se on niin kaunis kaarisilta, että vetää vertoja jopa Aale Tynnin lumoavalle ja rakastetulle Kaarisillalle.
Luen runoja joka päivä. Kaikki rakkaat runoilijani ovat kanssani kaiken aikaa ihan liki. Käden ulottuvilla. Sielun liki.

Luin muuten Koskimiehen toimittaman Tämän runon haluaisin kuulla jokaisen runon kahteen kertaan.  Ja mietin, että tässä ovat Suomen kansan rakastetuimmat runot. Monelle runoa toivoneelle, nämä runot ovat merkinneet todella paljon. Löysin monta itsellenikin tärkeää runoilijaa ja ilahduin kovasti kun Onerva oli mukana. L Onerva – Liekkisydän on yksi tärkeä teos minulle kera Hannu Mäkelän koskettavien alkusanojen, joita lukiessa en voi olla kyynelehtimättä. Onerva paloi ja siihen tuleen vastasi Suomen kansan sydänten tulkki, runoilija Eino Leino. Onervan intohimorunoja Leinolle ei tässä kokoelmassa ole, mutta on värisyttävä Geisha sekä Resitatiivi:

Ei onnea luotu minulle,
se luotiin muita varten,
se luotiin perhojen iloita
ja leikkiä nukkelasten. –
Jos en sitä itse ma särkiskään,
sen särkevät multa toiset:
nuo sääntöjen säveät seuraajat,
nuo homeisten lakien loiset,
joiden järki on jäykkä ja pimeä
ja tunne kuin tahkottu kivi,
mielipitehet museon hyllyltä
ja sielu kuin kirjan rivi,
joiden silmät on kierot ja karvahat
sitä kaikkea kaunista kohti,
joka lainakaapuja halveksii
ja omilla liikkua tohtii.

Te luulette, että mun henkeni
valeviisauteenne viihtyy:
mitä enemmän minua kiusaatte,
sitä enemmän mieleni kiihtyy.
Te luulette, että mun henkeni
veriottelussamme taipuu:
mitä enemmän minua sorratte,
sitä enemmän valtanne vaipuu.
Näennäisesti kenties taipua voin
yli voimien käypään valtaan,
vaan kahleissa sittenkin säilytän
oman henkeni uhri-altaan;
ja jos ette elää salli mun,
niin tappakaa minut vainen:
minä olen vankina vaarallinen
ja kelvoton alamainen!

Nyt on ihanaa saada kertoa, että kirjasta löytyy Lauri Viljasen yöllisten usmain Tähtikeinu, Aila Meriluodon muistoruno Jälkeenpäin, Aale Tynnin ikirakastettu Kaarisilta, Aaro Hellaakosken omistava Rakastaja, Kaarlo Sarkian intohimoinen Georgiini, Eino Leinon jumalainen Notturno ja tämä Pentti Saarikoskelta:

minä rakastan sinua
          niin kuin vierasta maata
                          kalliota ja siltaa
niin kuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta
        minä kävelen sinua kohti maailmassa
   ilmakehien alla
              kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua

Uuno Kailaan Pieni syntinen laulu on ollut kuuntelijoiden toivoma, mutta kuka muistaa Kailaan dramaattisen runon Kumpi? Se vetää vertoja kirjassa olevalla Yrjö Jylhän runolle Häätanhu – kohtalokkuudessa. Mika Waltarilta kirjassa on suosikkirunoni häneltä eli Nuoruus, mutta Yrjö Kaijärven osuus teoksessa ei vastaa hänen hämmästyttävintä ominaislaatuaan: Yrjö Kaijärvi on yksi minut eniten yllättänyt suomalainen intohimon runoilija ja hänen runoistaan ’kuumimmat’ löytyvät Rafael Koskimiehen toimittamasta teoksesta Yrjö Kaijärven kauneimmat runot. Ehkä suuri yleisö ei ole niitä vielä löytänyt ja minäkin puolivahingossa sain mammaltani pienen vihreänahkaisen kirjan täynnä kuumaa huumaa. Jollakin mielettömällä tavalla loppusoinnullisuus vain sopii Kaijärven vahvaan lyriikkaan.

Minulla oli runollinen ystävä, joka rakasti Elvi Sinervoa! Hän olisi pitänyt Nataliasta ja hämmästellyt runon ajankohtaisuutta juuri nyt:

Maa vieras on ja kylmä kevät sen,
Natalia,
sua paleltaa.
Niin kaukana on ikäväsi maa.
Jo tuoksuu yössä aistit huumaten
akaasia.

Taas kerro mulle maasta nuoruutes,
Natalia.
Sua kuuntelen,
ja tunnen veres virran lämpöisen,
kun hehkuun jähmettyneen sydämes
saa Ukraina.

Vaan silmäis sinen viha tummentaa,
Natalia,
kun muistat taas:
on vieras hävittänyt armaan maas.
Vain koirat raunioita samoaa.
Oi Ukraina!

Maa vieras on ja vieras kansa sen,
Natalia,
sua tunne en.
Jaan osas vain ja sellin kivisen,
ja unes: kerran tuoksuu sullekin
akaasia.

Niin vitkaan siirtyy varjo ristikon.
Natalia,
oi kuuletko:
soi yössä rakentajain laulut jo.
He palaavat, ja silloin vapaa on
taas Ukraina.

Tässä runon ystävälle huima lahjakirja: 600 rakastetuinta runoa kauniiden kansien välissä, teos, joka samalla on antologia lähes 50-vuotisesta Tämän runon haluaisin kuulla –ohjelman historiasta. Runot kertovat, mitä me olemme halunneet kuulla. Ne ovat tuntojemme tulkki ja virta, joka kuvaa puolivuosisataista mielentilaamme. Kuvittelen itseni toivomaan runoa tähän ohjelmaan: ”Minulla on ollut vuosikymmeniä matkassani runo, joka alkaa näin ’Oli kerran, muistatko vielä/ sadun penkit ja puistikon?/ Älä pelkää/ koske en siihen/ kuut kulkivat/lunta jo on. / Tuli talvi ja silmäsi kauniit…’ Niin, kukahan on tämän runon kirjoittaja? Onko hän Oiva Paloheimo vai joku muu?”

Voisin kirjoittaa runosta ziljoona sanaa tai en yhtäkään, sillä hiljaisuus on yksi runon koti. Ja avoin mieli sekä antaumus. Tehän arvaattekin jo, että tätä kirjaa ei ole voitu tehdä ilman lumen ja tuulen runoilijaa Mirkka Rekolaa (26.6.1931-5.2.2014). Onko suomalaista runoutta ilman Rekolaa? Ei ole. Lopetamme Mirkan runoon, jolla…

Uneen viimeinkin lipua
vailla ruumiinsa kipua
tunneista loputtomista.

Vaipuisin hiljaa sinne päin,
missä pienen vaahteran näin
leikkivän keltaisin lehdin.
Sanoisin: Nyt minä ehdin.
Nyt olet tähti
nyt olen maa.
Tuulessa saatamme koskettaa.

*****

71 kommenttia:

  1. Ihana runon luku hetki ja moni niin tuttu jo sieluuni juurtunut. Ihania sanoja , ajatuksia ja kokemisen tuskaakin. ♥

    VastaaPoista
  2. Oi. Muuta en osaa sanoa. Varsinkin Saarikoski ja Rekola: oih. Tämä kirja pitäisi hankkia omaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, juuri niin, että oih! Tämä onkin kirja, jota suosittelen omistettavaksi, sillä mieti mikä runon lähde, 600 runoa.

      Poista
  3. Jopa minä, runojen suhteen avuton, harkitsen vakavasti tämän teoksen hankkimista. Ehkä se auttaisi minua pääsemään kiinni runoihin, rohkaisisi kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, tästä olisi moneen runomielentilaan. Aloita hitaasti ja enennen kuin huomaatkaan, olet runon viemä.

      Poista
  4. Ihanan kirjan ihana esittely. Sai läikkymään, kiitos Lumikuningatar. Eikä tätä postia voisi paremmin lopettaa kuin juurikin Mirkan upeaan runoon.

    Kevätlumoa luoksesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah, kiitos. Ole hyvä, Liekkisydän. Just niin, tuo Mirkan runo...nyt ja usein.

      Kiitos samoin sinulle ♥

      Poista
  5. Kiitos, olipa hieno tuokio blogisi parissa, tämä kirja on saatava, ihan aikakin pysähtyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, ole hyvä. Runo helähtää kuin kello, joka pysäyttää ajan. Et kuule muuta, et kaipaa muuta, on vain runo ja sinä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ole hyvä, Aili-IhaNainen♥♥♥

      Olit mielessäni kun tätä luin...

      Poista
  7. Oi, tämän kirjan haluan hyllyyni!
    Kaunis kiitos sinulle Leena ♥

    Nataliaa hyräilen juuri nyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, suosittelen!

      Ole hyvä ♥

      Niin...tiedän, muistan...

      Poista
  8. Ihanat runot! Kirja on ehdottomasti hankintalistalla. Katri Vala on yksi lempirunoilijoistani, tunnistin runon heti. Ja lopetit aivan oikein Mirkka Rekolaan, puhuimme hänestä kirjoitustunnillamme, hän myös opettajamme suosikki.
    Aurinkopäiviä sinne harjulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, tämä on ihan sinulle! Sama täällä: Vala 4-ever.

      Olen niin onnellinen, että saan omistaa Rekolan Runot 1954-1978.

      Kiitos samoin teille ♥

      Poista
  9. Varmaankin toivekirja runojen ystäville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ehdottomasti. Jos jotain niin runoja suomalaiset ovat aina osanneet kirjoittaa.

      Poista
  10. Näitä erilaisia kokoelmia olen lainaillut kirjastosta. Ovat vähän kuin "esivalittuja". Kun moni muukin pitää, on runossa varmasti jotakin joka koskettaa. Mutta ihania on myös ne löydöt, jotka tuntuvat puhuvan vain minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kollektiivista runorakkautta. Niin...koskettaa voi runo kokoelmasta, jossa on parhaiden parhaat tai se voi olla runo, jonka olet sutaissut 16 vuotiaana teinikalenterin sivulle ja se vieläkin puhuttelee juuri ja vain sinua.

      Poista
  11. Ihanat runot! Omasta hyllystä löytyy Tämän runon haluaisin kuulla kirja vuodelta 1964. Kirjan ovat toimittaneet Mirjam Polkunen, Satu Marttila (myöh. Koskimies) ja Juha Virkkunen. Monipuolinen kokoelma sekin, jossa kerrotaan radiohjelman alkuaikojen suosituimman runon olleen Aale Tynnin Kaarisilta.

    Kiitos Leena, hyvin mieluinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, eikö vain! Näin se juuri meni ja toinen antologia ilmestyi 1987 ja kolmas 2000. Oi, nyt muistin, mitä pitää lisätä arviooni;) Miten sinä muistutit siitä, vaikka et muistuttanutkaan;)

      Runoilijoista rakastetuin oli Eino Leino, mutta yksittäisistä runoista suosituin oli juuri Kaarisilta.

      Minulle Suomen kansallisrunoilija on sama, joka on suomalaisten sydänten runoilija eli Eino Leino. Juhlin 5.2. isäni syntymäpäivää, vaikka hän onkin jo poissa.

      Ole hyvä ja kiva, että pidit.

      Poista
  12. "Runous on heräämistä aisteihin." (Susan Stewart)
    Mä tykkään joskus kuunnella tätä "tämän runon..." radio-ohjelmaa. Vaikka kaikkein eniten minulle(kin) runot ovat yksin rauhassa luettuja.
    Sain muuten lainaksi kirjastosta sen Maaria Päivisen Sinun osasi eivät liiku. (Voit siis saada kääntäjän sähköpostia, jos niihin saksakohtiin ei riitä kielitaitoni/nettisanakirja.;)) Lainasin kyllä samalla Erkka Filanderin runoelman ja siinä liikutaan niiiin eri maailmoissa kuin Päivisellä, että voi mennä hetki ennen kuin voin siirtyä Päiviseen.

    VastaaPoista
  13. Hyvänen aika sentään sinua, Sitaattikuningatar: Upeaa! Kirjoitin tämän heti blanco-sivuiseen kirjaani, jossa joka toisella sivulla Helene Schjerfbeckin maalaus. Sivu oli jo aika täynnä ja tämän sitaatin yläpuolella oli sinulta saatu huikea "Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus." Mestari Carpelania siinä sinulta.

    Ole hyvä vain: Ne olivat helpot minulle, mutta varmaan raja kulkee jossain siinä.

    Lue Päivinen ihan erillään. Minä luin sitä niin kuumana, että kieleni vaihtui päiviseksi. Meni tovi löytää tavalliset sanat.

    Oih, käännän sulle mitä vain pystyn, sillä jossain vaiheessa tarjoat kuitenkin yllättävää tähtihuimausta....

    VastaaPoista
  14. Kiitos esittelystä Leena. Onko tuossa teoksessa Sirkka Turkkaa? Hän on minulle varmaan kaikkein rakkain runoilija. "Talo tulvi verta. Sen edessä veri tulvi verta ...Elämä on teurastamo ... Eteisessä on vettä, pihalla vieras auto. Ja ääni, joka minusta lähtee, on voiman ääni." - miten monta kertaa noilla sanoilla olenkaan mennyt eteen päin.

    Mummoni kuunteli aina tuota radio-ohjelmaa ja tämä olisikin mitä ihanin lahja hänelle. Miten sen vaan voisi taivaaseen toimittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ole hyvä. Sirkka Turkkaa on. Niinpä, runo on elämän pitkospuut tai kaarisilta ylitse pimeän virran. Meillä jokaisella omat runomme, jotka joskus koskettavat toisiaan.

      Lue näitä runoja ja unessa kohtaatte.

      Poista
  15. Leena, runoja ei tarvitse mielestäni "arvostella", runon voi antaa vaikuttaa, puhutella. Eri elämäntilanteissa erilaiset runot puhuttelevat ja siinä on runon voima. Olen itse kovin proosallinen ihminen, enkä sinänsä ymmärrä runoudesta mitään, mutta aika-ajoin ammennan niistä energiaa ja lohtua. Carpelanin lisäksi rakastan Lassi Nummen runoja, nuorena hullaannuin Södergraniin. Nyt olen ystävän kanssa "keskustellut" runoja vaihtamalla Goethen ja Rilken seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, no, sellaistakin on nähty, että niitä on arvosteltu. Enhän arovstele edes proosaa, kerron vain omasta lukuelämyksestäni.

      No, tarvitseeko runoutta ymmärtää: Sille voi vain antautua tai ei. Kaikki mainitsemasi runoilijat Goethea lukuunottamatta kuuluvat elämääni, mutta aavistan, että hänkin on tulossa. Rilke on suorastaan ilma jota hengitän.

      Tässä ihanalta lukijaltani saamani Carpelan: "Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

      Bo signeerasi teoksensa minulle näin 'Rakkaalle Leena -serkulle!, vaikka ei meillä mitään sukulaisuutta, mutta samanhenkisyys voittaa käytännössä verisukulaisuuden.

      Poista
    2. Niin, Bosta meillä on ollut puhetta aikaisemmin, hän oli naapurimme Tapiolassa. Jos et ole Lassi Nummea aikaisemmin lukenut niin suosittelen. Hän oli perheystävämme, aivan ihana ihminen. Hengitys yössä ja muita ihania.

      Poista
    3. Minä en enää muista mitään, sillä liika lukeminen vie muistin, mutta järki kasvaa, lupasi Waltari;) Olen lukenut Lassi Nummea, mutta minulla ei ole omassa kirjastossani yhtään hänen kokoelmaansa.Tässä yksi suosikkini häneltä http://lumikarpalo.blogspot.fi/2011/08/elokuun-iltapaivana.html

      Hengitys yössä kuulostaa...upealta.

      Poista
    4. 8: Joskus on pakko kääntyä:
      olethan yhä siinä?
      En kuule sinua. Näen niskan, hiukset, näen
      hengityksen keveät aallot
      9: Sinun hengityksesi minä kuulen
      sateen lävitse, sen vain,
      en muuta. Avaruus on täynnä hiljaisuutta.
      12: Se erityinen hiljaisuus
      jossa sinä hengität

      Poista
    5. Oih, mää pyörryn, tai sitten olen hengityskeinussa. Nyt on pakko löytää Lasse Nummen kootut runot!

      Kiitos♥

      Poista
  16. Kirjoitit aivan mahtavasti runoista, tuli oikein kaipuu taas jonkun hyvän runon syliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, kiitos: Siitä laulaa, mitä sydän rakastaa. Runon syli odottaa, uskollisesti...

      Poista
  17. Olipa kauniisti kirjoitettu! Ehkäpä tutustun runoihin blogisi kautta, tulee sopivina paloina näin. Olen myös lukenut tuon Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret. Tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Ole hyvä. Se on ihana, ihana kirja: Satu osaa!

      Poista
  18. ♥oi, minä pidän runoista! Esim. Pentti Saarikoski kolahtaa aina! ♥ Mukavaa maanantain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, niin minäkin! Minuun kolahtaa niin moni;) Saarikoski on ihan must.

      Kiitos samoin sinulle ♥

      Poista
  19. Oih, ihana kirja.. itselle ja lahjaksikin.... kiitos että toit tämän esittelyyn!

    Uskomatonta huomata, miten nopeasti viikot kuluvat. Kevät saa vaeltamaan mieluummin ulkona ja auringossa kuin bloggauksen parissa. Piti osallistua lastenkirjahaasteeseenkin, mutta eipäs siitäkään mitään tullut kun kevät kutsuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä on. Minä taidan nyt olla itsekäs ja pidän tämän ihan omanani;) Ehkä ostan jollekin lahjaksikin vielä. Ole hyvä.

      Uskomatonta, minne kaikki aika menee. Minä ihmettelen, mikä on tämä nobeutettu juna, joka ei noudata mitään nopeusrajoituksia. Olen tehnyt kohtalokkaan päätöksen: Bloggaus on toissijaista, puutarhailu, perhe, ulkoilu...kaiikki muu menee ohi. Ei missata live-elämää blogin takia. Ja sanon tämän nyt yli viiden vuoden 60 blogitunnin kokemuksella. Mun raja on tullut vastaan, joten nyt muut voivat pitää minua esimerkkinä siitä, miten ei pidä antaa bloggaamisen viedä! Mää tiedän, että tajuat ♥

      Poista
  20. Minäkin olen miettinyt tänä talvena/keväänä paljon Nataliaa. Uskomattomat sanat: Sinervo kirjoitti ne ihan eri aikana ja eri kontekstissa - ja kuinka pelottavan ajankohtaiset ne ovat nytkin.

    Saarikoski, Rekola, Rilke (johon muuten tutustuin kiitos sinun)... Tällainen kirja on kulttuuriteko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, värisyttäävää. Minusta Ukraina on ollut varjo koko tämän oudon keväämme yllä.

      Minä rrrrrakastan kulttuuritekoja, kuten tätä kirjaa ja vaikka Haltiakuusen alla. Vielä kun saisi Montgomerysta kunnon elämänkerran ja sitten...;)

      Rilke koskettaa minua enemmän kuin olen valmis julkituomaankaan. Sen saatoin jakaa Even kanssa. Ihanaa kuulla, että hän on sinulle yhtä tärkeä kuin Saarikoski ja Rekola.

      Poista
  21. Kiitos kauniista esittelystä!
    Mieleeni tuli jostain Ella Aronen, hänen vieraillessaan koulussamme lausumassa runoja: Esim Leinoa: "Alla kasvon Kaikkivallan..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, ole hyvä ja kiitos.

      Tarkoitat varmaan Ella Erosta, jonka mainitsin jutussani. Ehkä minäkin sitten kuulin häntä koulussa ja tietysti televisiossa etc.

      Leino on ihan uskomaton. 'Alla kasvoin Kaikkivallan' lausui just Eronen. Ja minä raukka: 'Ei paha ole kenkään ihminen,vaan toinen on heikompi toista...'

      Olen ryhtymässä lukemaan Leinon elämästä enemmän kunhan tämä kevätryysis vähän rauhoittuu. Ja voiko Leinosta lukea ilman Onervaa...

      Poista
    2. Kyllä, painovirhe iski: Eronen tietenkin!
      Leino & Onerva ilman muuta yhdessä nautittuna :)

      Poista
    3. Kikka, älä välitä: Kun kirjoitin tekstiä Pelon loistavasta kirjasta, laitoin otsikoksi Jokapäiväinen leipämme! Ehdin painaa nappia ja se vie jonkin aikaa ennen kuin se korjaantuu maailmalla, vaikka mitä korjasin sen omaan blogiini heti. Tuskan hiki ja häpeä oli raju!

      Juuri niin aion tehdä. Ostin sen kirjan jo kaksi vuotta sitten ja johan on kumma ellen tänä suvena saa sille kirjalle aikaa.

      Herra Mäkeä on kirjoittanut kirjan. Hänestä tuntuu olevan moneen. Olethan nähnyt kuinka charmöörin näköisenä hän mainostaa televisiossa Oma aika -lehteä;)

      Poista
  22. Opin kerran työssäni toimitussihteerinä, miten jokaisen runomakua täytyisi muistaa kunnioittaa. Siis aivan kuten sanot, runoja ei edes saisi arvostella. Lehden lukijoilta tuli aika usein omia runoja, joiden lehdessä julkaisemista välttelin, koska suurin osa niistä oli, no, omia. Kerran julkaisin yhden aika pitkin hampain. Ei se minusta oikein julkaisukelpoinen ollut sekään, mutta siinä oli sentään jotain. Mistään jutusta en sitä ennen enkä sen jälkeen saanut niin paljon kiittävää palautetta. - Vieläkin vähän hävettää oma ylimielisyyteni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, nythän sie viet multa taakan pois eli mun ei edes tarvitse yrittää 'arvostella'. En muutenkaan pidä edes koko sanasta.

      Esimerkkisi oli hyvä ja muista toimituksesta miten itsetietoisia olivat toimitussihteerit;) Olen huomannut ihan livesti, miten ihmisiin kolahtavat 'ihan tavalliset' runot. Tosin myönnän, että mitä ennemmän runoja luen, sitä krantummaksi tulen. Mutta aion pitää suuni ihan supussa, enkä ikinä lähde 'arvostelemaan' runoja, toisten tunnetiloja. Kävi kerran sitten niin, että koska en voi pidätellä omaa runovirtaani, niitä vain tulee, niin lähetin yhden tietyn runon maakunta-aaviisin kuin huvin vuoksi. Ja mitä tapahtui: Eräs varsin tunnettu kirjailija soitti minulle su aamuna kotiin ja kiitti runosta kyynelehtien. Hän oli niin vilpitön ja avoin ja kertoi miten runoni oli aukaissut hänessä sen, mikä oli pahasti solmussa, joten itku oli sitten kuin onnesta. Jos tapaan hänet jossakin, aion halata - isosti. Runo on lohtusyli, tunnetila, mielen lääkettä, ilon jakajaa, ikävän ymmärtäjää, kaunista kaihoa, raivoisaa tunnetta ja uhmaa (Onerva etc.), suurta elämänymmärrystä, kaikkea...Runo päivässä, pitää ihmisen kasassa.

      Poista
    2. Raili, se on eka runo tästä http://leenalumi.blogspot.fi/2011/11/leena-lumis-poems.html

      Poista
    3. Kyllä, Leena, runo päivässä on ainakin yhtä tärkeä,tai totta puhuen tärkeämpikin kuin omena. Ilman omenaa selviän, ilman runoa en.

      Poista
    4. Raili, se menee just niin! Minä ihan tosi luen joka päivä runon/runoja.

      Poista
  23. Kiitos linkistä. Luin jo aika monta ja jatkan taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisit voinut lopettaa;) Missähän minä saisin lukea sinun runojasi...

      Mitä enemmän lukee huikeita runoilijoita, sitä vaikeampi on kohdata omia runojaan. Minulla on niitä paksu mapillinen ja tuota nyt sinulla olevaa matskua enempää en suostuisi julki tuomaan. Onneksi terve itsekritiikki kasvaa.

      (Olisi kiva kuulla väliaikauutisia...Ehkä tapaamme taas kirjamessuilla.)

      Poista
  24. Olen niin iloinen, että tämä kirja on tehty. Ja miten tuttuja nuo lainaamasi runot ovatkaan, miten heti alkavat soida, kun aloitan lukemisen. Sitä aina murehdin, etten muista mitään runoja ulkoa. Jotkut ihmisethän osaavat lausua pitkiä pätkiä runoja ulkomuistista, olisinpa sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, sama täällä ja varmaan näin monet muutkin ajattelevat: Tätä juttua on luettu jo nyt paljon, joten uskon, että Sadun työ on vastaus kaipuuseen.

      Tässä on muuten mukana myös uudempaa runoutta...

      Mnä en muista enää ulkoa kuin 'Jaakko, vaakka, vanha vesirotta...ihan totta, on vanha hieno rotta...' Tänään unohdin yhden ihan tavallisen sanan ja sanoinkin R:lle, että 'taitaa muisti mennä, mutta Waltari lupasi, että lukeminen kasvattaa järkeä.' Meidän perheen Järki oli sitä mieltä, että ei ole järkeä ilman muistia;) Voi minnuu poloista!

      Poista
  25. Älä välitä poloinen, miten paljon on saatu pahaakin aikaiseksi pelkästään järjen avulla, sielun ravinto ei tule järjestä, näin on mieltä tämä tytön tylleröinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos lohdusta;) Niin, pelkkä järki jos saisi vallan, ei hyvä. Tänään on Helsingin Sanomissa upea essee Oliko jumalten kuolema suuri voitto? Kirjoittaja on Jani Kaaro.

      Poista
  26. Oi, Onervaa ja Rekolaa ja kaikkia muita ihanuuksia. Hienoa, että tämä on tehty, mutta mahtaa olla aikamoinen pakkaus, kun runoja on valtava määrä.

    Minäkin ihailen niitä, jotka osaavat ulkomuistista lausua runoja alusta loppuun. Olisipa sellainen taito. Muistan ennemminkin niiden soinnun sisälläni tunteissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, heitä ja Södergrania ja monia, monia muita. Upea lahjapakkaus!

      Minäkään en enää muista kuin jonkun 'Jaakko vaakko vesirotta, ihan totta,. oli vanha hieno rotta, joka ammattinsa vuoksi kärsi vesinuhaa, köhää...'. Se siäinen liekki, kosketus on tärkein.

      Poista
    2. Sähän voit esittää tuon hienon vedon seuraavissa kekkereissäsi =) Vähän luontaista liikehdintää mukaan, niin aplodit on taattu =D

      Poista
    3. Juu, muuten kyllä kävisi, mutta nyt on niin paljon muuta mielessä kuin kekkerit. Niitä oli yhteen aikaan suma, sekä muilla että meillä ja tuli melkein juhlauupumus. Toukuun synttärinäkin menen ulos syömään erään lukijani kanssa ja R. vain kuskailee minua;) Se voi sitten olla niinku hänen lahjansa minulle. Pääse aika vähällä....

      Juhlien järejstäminen vie mun elämästä kolme päivää: Ensin järjestelet kaiken, sitten on party ja sen jälkeen toipuminen ja siivous. Milloin voin olla kolme päivää lukematta ja/tai kirjoittamatta: Vain jouluna!

      Mukavaa viikonloppua sinulle, Sunny ♥

      Poista
  27. Hieno vinkki lukea tämä Kaaron essee, luinpa sen kirjastossa, kun Hesarin olen jo jättänyt tilaamatta, mutta huomasin täältä netistäkin, että kaverin kolumnit ovat täälläkin ja nyt päällimmäisenä oli vanha juttu 11.9.2011 Järjen asialla... siinäkin on "itua". Ja kylläpä intiaanityttö olisin tuhat kertaa mieluimmin, kuin "laboratoriorotta". Miksi kävin kirjastossa? noh, varaukseni vihdoinkin tullut: H S P:hän se siellä , Kiitos siitäkin vinkistä. Suosittelet varmaankin jatkaa lukemaan , 1. luku hotkaistu on, nyt luen maistelemalla loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, itse asiassa oli eilen tarkoitus tehdä tuosta esseestä ihan oma juttunsa, mutta olin istunut koneella jo tunteja ja klo oli 22.30, joten pyyhin kaiken aloittamani pois. Se vaan teki niin ison vaikutuksen. Toivottavasti saamme Kaaroa jatkossa ihan paperilla, sillä en jaksa olla enää lehtiä koneella. Haluan lukea ne vatupassissa sohvalla tai sängyllä. Olen tehnyt joskus blogiini kirjan Intiaanit ja se oli hyvin kiinnostavaa. Minäkin olisin mieluummin intiaani;)

      Ehdottomasti lue siitä kaikki ja tee testi. Minä sain luvun 17. Ole hyvä vain. Kirjasta on ollut kiinnostunut jo 2 025 kävijää näin lyhyessä ajassa. Ja tuntuu kuin se olisi ilmassa siellä sun täällä, kahvipöytäkeskusteluissa etc.

      Lukunautintoa!

      Poista
  28. Ops, minäkin roikun vielä tässä, tuntuu että "nassukin" ihan kuivuu, kun tihruun kaikkea jännää, minusta ihan tuntui kun luin tuota Kaaron juttua äsken, että hän lukee varmaankin sivujasi, miksi tuo "Järjen asialla", oli kuin tilauksesta siinä. Mukavia " sattumia" nämä. On varmaankin ilmassa tilaus, että teet sen jutun mitä ajattelit, noh, joku sadepäivä se syntyy.. nyt siirryn Elaine Aron seuraan, hups tein testinkin, täytyy tarkistaa vielä, voisiko se olla sama luku, kuin Sinulla, parhainta päivän jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, voi kuinka kiva ajatus olisi, että jumalaisen esseen lukija lukisi minua! Minäkin luen häntä;) Mitä uutta minulla olisi siihen tarjota muuta kuin ihailu ja kiitos. No, sekin olisi tyhjää parempi. Haluaisin hänen tietävän, että se teksti hämmästytti tällaista liikaa lukevaa henkilöäkin;)

      Tyttäreni sai presiis saman luvun kuin minä. Jotenkin sitä kyllä aavistelinkin...

      Poista
  29. Kiitos kun esittelit tämän kirjan. Vietin hienon hetken ajatuksiesi ja runojen parissa. Ja tämän kirjan haluaisin omistaa! Ja vielä omistankin. Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, ole hyvä. Tästä teoksesta saat ikiaikaisen ilon. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  30. Luen parhaillaan tätä kirjaa. Pidän kovasti.

    VastaaPoista