maanantai 13. huhtikuuta 2015

Audrey Magee: Sopimus

Sotilaspastori puhui, ja muutamassa minuutissa Faber oli vihitty Berliinissä asuvan naisen kanssa, jota hän ei ollut koskaan tavannut. Puolentoista tuhannen kilometrin päässä täsmälleen samalla hetkellä nainen osallistui samanlaiseen seremoniaan, jonka todistajina olivat hänen isänsä ja äitinsä; se oli hänen osuutensa sotasopimuksesta, joka takasi Faberille naimaloman ja hänelle leskeneläkkeen, mikäli Faber kaatuisi.

Irlantilaisen Audrey Mageen esikoisteos Sopimus (The Undertaking, Atena 2015, suomennos Heli Naski) ammentaa aiheesta, josta voisi luulla jo kaiken kerrotun: natsien juutalaisiin kohdistamasta rikoksesta, kansanmurhasta. Murha ei vanhene ikinä ja aihe ei suinkaa ole loppuunkäsitelty, minkä Audrey Mageen teksti iholle tullen todistaa. Kollektiviinen rikos saa tavallisten saksalaisten kasvot ja mielen. Mageen tarina alkaa avioliittosopimuksesta, kasvaa siitä rakkaustarinaksi, jossa Katharina Spinell ja Peter Faber löytävät jotain mitä eivät voineet kuvitellakaan, raahautuu itärintaman hyytävissä oloissa Peterin kärsimyksenä samalla kun kotona Katharina ostaa valkoisia kukkia, syö suklaata ja kantaa Peterin lasta, mutta aidosti ikävöi miestään. Sen minkä piti olla vain sopimus, oli muuttunut tähtiin kirjoitetuksi, vaikka Peterin perhe, etenkin herra Faber pitivät koko järjestelmää vain rodunjalostuksena. Katharinan vanhempien asenne asiaan olikin aivan eri ja herra Spinell tutustutti Peterin tämän avioliittoloman aikana vaikutusvaltaiseen tohtori Weinertiin. Kohtalokas tapaaminen, joka lupasi Katharinalle ja Peterille heidän unelmansa, kunhan he vain tekevät oman osuutensa. Oivaltavasti Magee näyttää, miten helppoa ihan tavallisten ihmisten oli pakottamatta lähteä pahan matkaan houkuteltuina, lahjottuina, täydellisen sokeina.

Hän veti nopean, pistävän henkäyksen. Ei mitään epämuodostunutta. Hän ei tahtonut mitään vammaista. Eikä järkyttävää. Opintoretki siihen taloon Berliinin eteläpuolella oli ollut järkyttävä. Hänet ja muut tytöt oli viety bussilla, raikkaan valkoiseen sairaanhoitajan asuun pukeutunut sairaanhoitaja oli johdattanut heidät marmoriportaita ylös ja vienyt huoneeseen, jossa oli korkeat ikkunat ja...

”Te olette täällä oppiaksenne, nuori nainen.”

Katharina juoksi ovesta, kun se avautui taas, portaita alas vastaanottohuoneeseen, kohti kahvia ja paksulla tuoreella kermalla höystettyjä leivoksia. Myöhemmin sairaanhoitaja teroitti nuorisoliikkeen tytöille, joilla oli siistit univormut ja puhtaat hiukset, kuinka tärkeää oli valita oikea aviomies.

”On elintärkeää varmistaa, ettei hänellä ole mitään epäpuhtauksia – syntyperään liittyviä, ruumiillisia tai älyllisiä, jotka voisivat siirtyä sukupolvelta seuraavalle.”

Sopimus on kertomus Peterin helvetistä Stalingradin taisteluissa tukenaan vain ajatus tulevien unelmien toteutumisesta, mutta se on myös kertomus Katharinan kiirastulesta kaukana rintamalta, turvassa, joka ei  olekaan turva...Natsien kyyti on kylmää myös omille, eikä siinä ole sijaa tunteilulle tai myönnytysten sivupoluille. Nekin, jotka vielä näkivät, kuten herra Faber, lopulta vaikenivat.

Jollain tasolla kiinnostavimmaksi kasvaa Katharinan persoona, sillä hän on tiedostamattoman sokea. Hänestä ei kuulu, ei näy pahuus, hän ei ihmettele, ei kysele. Hän ei hämmästele, miten heidän perheensä voi muuttaa upeaan ornamentein koristeltuun taloon, miten heillä on yhtäkkiä paljon koruja, upeita vaatteita ja palvelija. Miten hän voi noutaa panttilainaamosta koruja, joilla häikäistä juhlissa muut naiset. Ne naiset, jotka puhuvat lapsista, niiden määrästä ja laadusta ja Saksan suurenmoisuudesta. Katharina on kuin kaiken keskus, sillä Peterkin vain haluaa antaa Katharinalle, sen mitä tämä haluaa: Oman talon ja puutarhan. Peter astuu kuitenkin tietoisen pahan poluille, Katharina näkee vain heidän yhteisen unelmansa, mutta ei sen hinnan maksajien kärsimystä.

Pidän tätä kirjaa vaikuttavana esikoisena enkä mitenkään voi olla vertaamatta teosta Nir Baramin kirjaan Hyviä ihmisiä, jossa pimeyden voimille antautuvat kaksi juutalaista, Thomas Saksassa ja Saša Neuvostoliitossa, mutta tiet yhtyvät...Sopimuksessa kuka vain, sinä tai minä, ryhtyy tekoihin, sokaistuu tapahtumille, joista voisi hyvinkin sanoa etukäteen: ’En minä ikinä voisi...’ Oletko aivan varma ettet voisi? Audrey Magee huojuttaa lukijan mieltä tavalla, joka saa ymmärtämään, miksi tämä teos on Irish Timesin kymmenen myydyimmän kirjan listalla sekä ehdolla Bailey’s Women’s Prize for Fiction 2014-palkinnolle.

Katharina meni panttilainaamoon. Sen pitäjä onnistui aina löytämään häntä kiinnostavia tavaroita.
Hän osti talvipuvun Johannekselle ja helminauhan äidilleen. Rannekellonipun alla hän näki kultakoristeisen, mustan täytekynän, jonka nipistimeen oli kaiverrettu nimi Samuel.

”Voin poistaa nimen”, panttilainaaja sanoi.

”Sitten se olisi täydellinen.”

”Tahtoisitteko tilalle toisen nimen?”

”Peter.”


30 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus Leena. Tämä on hurja teos. Erityisen vaikuttaa oli minusta sota- ja siiviilielämän kuljettelu vuorotellen ja niiden rinnastuminen toisiinsa. Tämä kerrontatekniikka toi sodan kauheuden esille sen kaikessa järkyttävyydessä rinnastuessaan siviilien pikkuhuoliin ja kuten kirjoitit, heidän sokeuteensa tai haluunsa pitää parhaana vaihtoehtona vain sulkea silmänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos <3 Tämä on: Juuri näin kirjoittaen saadaan sodan ja kansanmurhan todellisuus esiin, sillä mikä onkaan kauheampaa, kuin että kuka tahansa meistä...,sillä Katharinakin oli kuin ei mitään mistään tietäisi: Kaikki runsaus lankesi kuin manna taivaalta. Rinnakkain kuljetus oli myös oivallista ja tehty taiten. Olen aivan sieluni myynyt kahden saatanan seuraamiselle (Hitler ja Stalin), mutta tässä oli minullekin uutta, vaikka tiesin,. miten Stalingradissa kävi, mutta en ole vielä ikinä päässyt näin liki. En suotta maininnut Baramin Hyviä ihmisiä: Lue se! Erikoista, että tuli tänä vuonna kaksi näin vahvaa teosta, joissa on tajuttu yksilön kautta saatu vaikutus. Katharina on omaa luokkaansa ja näkisin tämän mieluusti elokuvana tai tv-draamana, mutta kielen pitäisi olla sitten saksa.

      Poista
  2. Kommentoin vain pikaisesti, koska aloittelen tätä tänään. (Olen kauhean hajamielinen ja katsoin ihan väärin sen embargon ja luulin, että se on vasta joskus paljon myöhemmin. No, hyvää kannattaa odottaa jne.) Hyvä, että sinä ja Omppu vaikutuitte, odotan tältä aika paljon.

    T. Lumiompun Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkään en lukenut Ompun ja Nannan tekstejä ennen kuin just nyt. Tuo embargo sekoitti minuakin, sillä luin tämän jo aikaa sitten, joten oli vaikea pidätellä. Magee on tänään Suomessa!

      Sinulla on edessäsi vahva lukukokemus. Jos ehdit lue myös Baramin Hyviä ihmisiä, sillä olisi kiinnostavaa kuulla, miten vertaat näitä kahta.

      <3

      Poista
  3. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta!

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Tämä kirja kuulostaa mielenkiintoiselta, jännittävältä ja vaikuttavalta. Luettavien listaan menee! Kiitos upeasta esittelystä <3

    VastaaPoista
  5. Nappasin tämän Atenan luettelosta lukulistalleni, mutta jotenkin kirja on vain jäänyt muiden jalkoihin. Hyvin kiinnostavalta vaikuttaa, joten pitänee ryhtyä toimiin, jotta saan kirjan käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, minulla on ollut päinvastoin: Siitä hetkestä kun kirja tuli, tiesin lukevani jo ennen pääsiäisreissua. En kestä mitään keskeytyksiä, kun luen näin minua kiinnostavasta aiheesta;) Vinkkaapa minulle, kun olet lukenut ja postannut. Kiitos.

      Poista
  6. Kirjoitan nimen muistiin. (Katsotaan jos vaikka saankin tämän kirjastosta ennen sitä Sadie Jonesia tai McEwania!) Sitten vinkkasit mulle jotain saksalaista kirjaa (taisi olla siellä Ian McEwan postauksessa), täytyy mennä nyt sekin kirjoittamaan muistiin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, teeppä se. Vinkkasin sinulle Saksan kirjallisuuspaavin Marcel Reich-Ranickin elämäkerrasta Eurooppalainen (Mein Leben), et kadu, jos sen luet.

      (Laitan privaattia...)

      <3

      Poista
  7. Minäkin kuljen kirjastossa sinun blogi puhelimeen avattuna:). Tosin monesti käy niin, että etsimäni kirjat ovat kaikki varattuna. Eilen luin kyllä päivässä yhden kirjan listan ulkopuolelta ja se olikin oiva valinta tuollaiseksi pyhäpäivänratoksi. Minulla on näet töissä uusi kirjavinkkari, joka osaa valita hyviä kepeitä kirjoja juuri niihin "enjaksanähdävaivaamuttahaluanlukeailmanajatuksiahetkiin". Sellaiseen spiva oli tämä Veera Niemisen esikoisteos Avioliittosimulaattori, jonka siis eilen luin. Tämän sinun kirjan valitsen sitten johonkin kepeään päivään, joka kaipaa syviä mietteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, minähän teen tutuille lukijoilleni kirjalistojakin! En aina osaa vielä sanoa, mistä sinä pitäisit, en varsinkaan tunne sinun kevytmakuasi, mutta tiedän, että sinua kiinnostaa ihmismieli, joten tässä sitä on. Kirja ei varsianisesti mässäile kauheuksilla, mutta Peterin sotakohtauksissa on muutama juttu, joista ihme kyllä selvisin vahvasti. Katharina kiinnostaisi sinua luonteena...Tiedät minut: Luen mieluummin vähän vahvaa ja kun rentoudun, se on dekkari tai puutarhakirja.

      Poista
  8. Kirja ei nyt jostain syystä kolkuttele omaa kiinnostustani, mutta voi vitsit miten pidän tuosta kannesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ymmärrän. Kävinkin katsomassa missä sfääreissä nyt olet eli ihan eri kuin minä nyt;) Minustakin kansi on upea!

      Poista
  9. Vahva romaani kerta kaikkiaan! En ole vielä blogannut, mutta pian... Vieläkin hämilläni teoksen aiheuttamasta tunnemyrskystä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, eikö vain! Kiva, että vinkkasit <3 Aivan, tämä kirja ei unohdu, kun kannet on suljettu.

      Poista
  10. Olisko tää sellainen, joka pitäisi lukea, minunkin...

    Luen juuri toiseen maailmansotaan sijoittuvaa romaania 'Kaikki se valo, jota emme näe', päähenkilöinä saksalaisnuorukainen ja rasnskalainen nuori nainen... Lukukokemus onkin nyt aivan uudenlainen: ostin elämäni ekan e-kirjan ja luen sitä tavalliselta läppäriltä. Jossakin vaiheessa on pakko hankkia se lukulaite ja totuttautua e-formaattiin. Päätin nyt kokeilla näin ensin, vaikka tiedän että kokemus olisi parempi oikeanlaisella laitteella...

    Jännä nähdä, miten saan 'kirjan tunnusta' kiinni.

    Sopimuksessa on kaunis kansi!

    Nyt alan 'vääntää' tekstiä Poirotista. Hmm...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ihan sinulle on tämä kirja.

      Sinä siirryit nykyaikaan;) Minä jään menneeseen maailmaan. Luen vain taloussanomia koneelta. Sanovat, että e-kirja ei ole rasite silmälle, mutta kyllä se on, sillä siinä silmä ei räpsyttele luontevasti kuten kirjan kanssa. Onneksi on hyvä ja privaatti silmälääkäri. Nytkin on jo kestämistä kun päivässä monta tuntia koneella ja sitten yölukeminen...

      Minä olen pahasti pelännyt, että monella on kokemus muuttunut etenkin kuunneltavien kirjojen kohdalla, En voi mitekään kuvitella, että tämän kirjan olisi lukenut minulle vaikka Laura Malmivaara;)

      Vaikuttava kansi!

      Kiinnostavaa...Minulla on ollut niin kiireistä yhden jutun tiimoilta, että olen vasta 2/3 osaa lukenut. Olisiko hiukain toisteisuutta...Hmmm.

      <3

      Poista
    2. Leena, kyllähän se koneelta lukeminen erilaista on, ei voi mitään. Tottumiskysymys, mutta 'jotakin' jää puuttumaan verrattuna paperivversioon...

      Kyllä, H. P.:ssä on hivenen toisteisuutta, mutta kirjan voi nähdä ehkä 'muistelmien ja filmografian sekoituksena'...

      <3

      Poista
    3. Kaisa Reetta, eihän se ole kirjakirja. Monet varmaan kohta aloittavat lukemisen tabletilta tai lukulaitteelta.

      Kun olen katsonut Teemalta ohjelmaa kuningatar Victoriasta, tuli mieleeni, että mitä tietäsimme hänen privaattielämästään ja luonteestaan ilman kirjeitä. Kirjeet ovat kohta menneisyyttä. Monet Victorian kirjeet hävitettiin, mutta esim. kirjeenvaihto Saksassa asuvan tyttären kanssa jätti jälkeensä 8 000 kirjettä!

      Sen voi myös nähdä Suchetin innostuksena Poirotiin.

      <3

      Poista
  11. Vaikka toinen maailmansota olisi kuinka kulunut aihe kirjallisuudessa on minusta ehdottoman tärkeää, että sodan kauheuksista edelleen kirjoitetaan. Ei saa unohtaa, ei missään nimessä...

    Aluksi kuvittelin, että Sopimus ei tule koskettamaan minua kovin syvältä, mutta kirja todella hiipi ihon alle ja pysyi mielessä lukuajan ulkopuolellakin. Magee kirjoittaa upean eleettömästi saaden kuitenkin vastakohdat ja kauheudet nousemaan lukijan silmille. Hyvä ja huolellinen suomennos vielä tehosti lukukokemusta.

    Kirja sai miettimään kuinka paljon ihminen kestääkään kun on jotain mistä unelmoida, jotain mihin uskoa. Samalla kuitenkin mietin kuinka sokea ihminen voi olla, kuinka kylmä ja julma. Hieno, ajatuksia herättävä kirja siis. Kirjoitin tästä "jo" viime yönä, mutta edelleen Katharina ja Peter pyörivät mielessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, samaa mieltä. Joka ei tunne menneisyyttään ei tiedä mitään tästä päivästä ja toistaa tulevaisuudessa kaikki virheet, ne pahimmatkin. Unohtaminen on kielletty!!!

      Samaa mieltä tästä kaikesta.

      Faber tosiaankin kesti ylivoimaisen paljon oman 'uskonsa ' avulla ja lopulta Katharinakin selvisi. Mietippä sitä, että olisimmeko me voineet olla Katharina. Minua jäi kalvamaan tuo tunne, erityisesti, kun nämä aiheet ovat minulle henki ja elämä, sillä olen koko ikäni lukenut paljon sekä Hitlerin että Stalinin hirmutöistä. Entä jos? Ajatus pelottaa. He ovat kiinnostava pari ja niinpä, vaikka kannatankin tälläisiä 'normaalikokoisia' teoksia, olisin voinut haluta just heistä lukea vielä vähän enemmänkin...

      Poista
  12. Lopettelin tämän tänään täällä "sairastuvalla". Hurjan vaikuttava teos kyllä ehkä vahvin käännöskirja mulle tänä vuonna tähän mennessä. Koitan huomenna naputella jossain vaiheessa blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, minullakin tämä on edelleen vuoden parhaissa. Laitan muistiin ja tulen lukemaan. Parantumisiin!

      Poista
  13. Luin tämän jo muutamia päiviä siten, mutta nyt vasta kerkeän tänne jotain sanomaan!
    Tämä oli todella hyvä. Ei ehkä (mulle) järisyttän upea lukukokemus, mutta hyvä. En ole aikoihin lukenut romaania (siis fiktiivistä) toisesta maailman sodasta ja olen tyytyväinen että luin juuri tämän, juuri nyt. Mageen hyvin toteava (tai miten sitä nyt kuvaisi) tyyli sopi tähän todella hyvin, koska aihe, aiheet itsessään on niin monenlaisia tunteita nostattavia. Ja Magee luotti myös lukijaan, eikä puhkiselittänyt kaikkea. (Mä inhoan lukijan aliarvioimista ja kaiken selittämistä ja kuvaamista.)
    Olin positiivisesti yllättynyt, että Katharinan perhe kuvattiin lopulta melko monitahoisesti, olin nimittäin etukäteen vähän kuvittelut muuta. Perheen pyrkyrimäisyys tuli esille niin julmasti ja tyylikkään pienesti myös lopussa, kun vanhemmat eivät millään tavalla yrittäneet auttaa tytärtään puna-armeijan tulleessa Berliiniin (eihän siitä hyötyä olisi ollut, mutta silti) ja kuinka myöhemmin isä kuin ohimennen kertoi opiskelevansa venäjää.
    Peterin kovin nopea muutos lomallaan ja sen jälkeinen ehdottomuus ja muuttumattomuus oli minusta, ei epäuskottavaa, mutta jotenkin... vaikeammin hahmotettavaa? Ihan by the way, en muista lukeneeni vastaavia yhtä luteisia, suolet tursuavia ja alleen laskevia sotakuvauksia muista ns.sotakirjoista, mutta kylläkin romaaneista, missä käsitellään myös sotaa, mutta mitä ei kutsuta varsinaisesti romaaneiksi sodasta.

    Tästä tuli mulle mieleen pari lapsuuden kirjaa. Luin sellaisen kuin "Julia ja sota" (muistaakseni!) ja se kertoi sodasta saksalaisen hyväosaisen lapsen näkökulmasta. Muistan, että äitinikin sen luki ja keskustelimme siitä paljon ja se oli mulle tosi selventävää ja avaava. Toinen oli nuortenkirja, jonka nimeä en muista, mutta siinä oli teini-ikäinen hitler jugend tyttö, joka Saksan antauduttuakin säilytti aatteensa. Se oli todella kova paikka mulle, jouduin lukemaan sen kaksi kertaa, jotta edes jollakin tavalla pystyin käsittämään ja käsittelemään sen kirjan.

    Luen muuten parhaillaan yhtä täältäkin tuttua kirjaa hieman ristiriitaisin ajatuksin.... Ehkä siitä sitten myöhemmin!

    Kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eihän tässä mikään kiire ole...kai;)

      Minusta tämä on edelleen todella hyvä. Pidän tuosta lakonisesta, toteavasta tyylistä, sillä siinä on poweria osoittaa, miten kauhea perhe Katahrinan perhe oli, esim. Ja todellakin, lukijaa ei tässä aliarvioida.

      Huimaa, että huomasit sen. Minä tajusin sen vasta kun olin jo juttunit kirjoittanut. Sehän oli niin nopeaa, mutta voisiko siinä ajatella, että se oli kuin posttraumaattisen stressina aiheuttama reaktio. Olen nähnyt vastaavaa, että jonkun käytös muuttuu just noin, ja just tuohon ehdottomaan suuntaan salamana kauhean asian jälkeen ja ihmisellä, joka ennen oli ihan, että 'kaikki on mahdollista, kaikki kyllä sopii etc.'

      Tässä on niin todellisen makuiset, haisevat, jräkyttävät sotakuvaukset, että R.:kin oikein kauhisteli. Mekään emme muista vastaavaa. Pakkanen näytti näreet eli ne teltat siellä aroilla,hui..

      Minä taas muistan sota-aikaan sijoittuvan elokuvan Muistojeni Julia...

      Mitä tulee Hitler jugendiin, niin vaikka viimeksi lukemani kirja Kaikki se valo jota emme näe, onkin kaunis ja lumoava, se on kuitenkin sotakirja ja nyt sain kylmää kyytiä Hitler jugendista eli se olikin paljon rankempaa kuin olin kuvitellut. Minä olen varma ja sinäkin sen teidät, että osa ei ikinä ole muuttanut mielipiteitään. Sellaisen olen jopa yhdellä monista Saksan matkosita tavannut. Onneksi siitä on jo vuosikymmeniä...tai siis parikymmentä vuotta.

      Sanna, tolleen et saa sanoa;) Haluan heti kuulla, mikä sinulle aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia, että olen sitten valmiina kun isket. Hieno vai huono? Ei siinä voi olla mitään ristiriitaista: Se on selvää kuin pläkki, hyvä nainen. Olet nyt mun kanssa jostain eri mieltä ja kohta annat palaa, arvaan sen. Ota huomioon, että yritän nyt rentoutua dekkarin parissa, enkä kestä tällaista, kun et kerro: Rentoudu tässä sitten...

      Ole hyvä!<3

      Poista
  14. Sota on niin julmaa ja sen kestäminen...ilman muuta se voi aiheuttaa vaikka mitä, nopeita ajatusmaailman muutoksia jne.
    Kun ajattelee sitä propagandan voimakkuutta ja kun siihen on vilpittömästi uskonut ja yhtäkkiä se viedäänkin pois, että ei tää ollutkaan hyvä juttu ja valhettakin vielä. Ja kun se tekee (entiset) viholliset se voi olla monille nöyryyttävää ja kun voittajat ikävä kyllä useon myös nöyryyttävät, niin eräällä lailla ymmärrettävää (joskaan en pidä sitä hyväkyttävänä), että sulkee silmänsä totuudelta ja jää kiinni siihen ideologiaan, tässä tapauksessa kansallissosialismiin. Ja onhan sitten ihan niitäkin, joille se aate on ihan aidosti ollut "oma", eikä pakkosyötetty, ja sitten sitä ollaan natsimielisiä vielä kymmeniä vuosia sodan jälkeenkin. Kammottavaa joka tapauksessa. Niin ja onhan Venäjälläkin paljon porukkaa, jotka kaipaavat Neuvostoliittoa. (?!!??!) No, aika pitkällähän ne siinä paluussa NL aikoihin ovatkin, haluavatkohan ihmiset ne ruokajonotkin ja tavaroiden puutteen? (oi tätämun ilkeyden määrää)

    Ha hah. Se on kuule pikalaina, joten äkkiä pitää lukea ja sunkaan ei tarvii kauaa odottaa.;) En mä ole tyystin eri mieltä, mutta mun odotukset oli jossain määrin pielessä.... Rentoutumisiin!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, juuri niin.

      Se sama tulee nyt esille kirjassa Kaikki se valo jota emme näe. Mitä tarkoittaa aivopesu, kokonaisen kansan aivopesu. Äitikin haluaa päteä sillä, että pieni, herkkä poika lähetetään raakaan Hitler jugend -koulutukseen...

      Onhan niitä ihan uusiakin natseja...

      Eikö olekin uskomatonta se Neuovstoliiton aikojen kaipuu;) Joskaan en kyllä nytkään näe paljoa valoa Putinismissa. Haluavat kai taas isä-Tsaarin, vaikka edellisen murahsivat koko perheen kera ja vielä koiratkin yhtä lukuunottamatta. Vain Joy-spanieli selvisi. Jos heillä toimii se passiivinen unohtaminen ja aika on kullannut ruokajonot ja tyhjät hyllyt kaupoissa. Minä täällä samaa mieltä eli ehkä ihan realismia, ei ilkeyttä.

      Hah-hah (kylmällä äänellä;), et anna mun varustautua. Ollaan me ennenkin oltu eri mieltä. Minähän en paljoa kirjoja hauku, sillä luen vain mieluisia, mutta jos on sanomista, sanon kyllä. Ja perustelen myös kehuni, mutta myönnän, että on erilaisia makuja. Miten sun kanssa voi rentoutua!! No, lähden vähän puutarhaan ihmettelemään ja sitten dekkarin kanssa aikaisin sänkyyn. Luin viime yönä myöhään ja sitten en saanut enää unta. Toinen maailmansota jäi iholle...

      Poista