maanantai 11. elokuuta 2014

Silvia Avallone: Teräs

Minkälaista on kasvaa vuokrakasarmissa, kun seinistä putoilee laastinkappaleita ja asbestia pihalle, jolla lapset leikkivät huumeita myyvien nuorten ja haisevien vanhojen ämmien seassa? Millainen maailmankuva syntyy paikassa, jossa ei mennä lomalle, ei käydä elokuvissa, ei lueta lehtiä eikä kirjoja, ei tiedetä eikä halutakaan tietää mitään muusta maailmasta?

Kiljuvia kakaroita juoksenteli pihalla. Sen toisella puolella olevassa talossa naiset olivat jo aloittaneet lounaan valmistamisen. Tomaattikastike alkaa kiehua kattiloissa jo puolessa välissä aamupäivää. Annan katse harhaili pihalla palloa potkivien lasten suuntaan. Eräällä parvekkeella nuori pariskunta riiteli, mies potkaisi ruukkua, jossa kasvoi basilikaa.

Kaiken yllä huikean kirkas taivas.

Silvia Avallonen esikoisteos Teräs (Acciaio, Minerva 2014, suomennos Taru Nyström) vie meidät toscanalaiseen rannikkokaupunkiin Piombinoon, jossa vuokrakasarmit ovat rakentuneet terästehtaan, Lucchinin ympärille. Vastapäätä kimaltelee saavuttamoton Elban saari, jonka loma-aikaan kansoittavat rikkaat turistit, mutta heilläkin, tehtaan väellä on oma rantansa, jossa nuoret hurjat uhmaavat keskipäviän kuumuutta, esittelevät kehittyviä vartaloitaan, leikkivät uusia leikkejään, odottavat kuumasti täyttävänsä neljätoista vuotta, jolloin käyvät melkein aikuisesta, sillä työläisten lapset hyppäävät suoraan lapsuudesta aikuisuuteen, ei ole aikaa hitaaseen kasvuun, vaan moni on aviossa jo kuusitoista vuotiaana, lapsia syntyy ja tehdas tarjoaa työtä sukupolvesta toiseen miehille, jotka aloittavat kuuman teräksen maailmassa teineinä ja tulevat sieltä ulos vanhoina ukkoina.

Silvia Avallonen kirjan keskiössä ovat sydänystävät Anna ja Francesca, 13-vuotiaat tytöt, tumma ja vaalea. He elävät vielä siinä rajalla, jossa oman vartalon muutokset huumaavat, muita ei nähdä, vain oma ja parhaan ystävän kauneus. He elävät maailmassa, jossa rumat samanikäiset toivovat kuolevansa ja siksi he eivät edes tervehdi rumaa Lisaa. Anna vielä voi sen säälistä tehdä, mutta Francesca näke vain Annan, hymyilee vain Annalle. Iltapäivän kuumuus on saanut aikuiset vetäytymään sisälle ja sulkemaan ikkunoiden teräskaihtimet. Enää yksi kaihdin on avoinna:

Enrico etsi hellittämättä tyttärensä vaaleita hiuksia aaltojen seasta.

Käsivarsien, rintojen ja säärien sekamelskassa Enrico sai rajattua kiikarinsa linssiin Francescan ylävartalon. Hän tarkensi kuvan ja tuijotti valppaana kuin saalistava eläin meressä kieppuvan vartalon liikkeitä.

Tytöllä oli pyöreä takapuoli, jota kenenkään ei pitäisi milloinkaan saada katsoa. Hiestä läpimärkä Enrico kuitenkin katsoi...

Silvia Avallone kuvaa meille Italiaa, joka on kaukana matkayhtiöiden mainoskuvista. Vain aurinko on sama. Tässä maailmassa hiilipöly tunkeutuu keuhkoihin, putket jytisevät ja kuuma teräs hohkaa vieläkin kuumempana. Valtimot jyskyvät  tehtaan tahtiin, mutta tästä maailmasta Anna pitää, tännehän katsoo kuuluvansa, täällä on hänen väkensä, hänen perheensä ja rakas Alessio-veljensä. Hän on tottunut siihen, että pikkulapset pissaavat kerrostalojen sisärapuilta alas, hän huomaa, miten aikuiset läpsivät lapsia, miten miehet hakkaavat vaimojaan ja vaimot silti jäävät, eikä hän mieti, miksi. Hän elää tässä ja nyt Francen kanssa ja kaikkea rytmittävät piazzalla palloja vasten auton peltejä potkivat lapset, nuorten miesten katseet ja vihdoin myös kosketukset, sillä nyt on menossa erilainen kesä: Hyppy lapsuudesta aikuisuuteen. Edes Anna ja Francesca eivät voi kuvitella, miten erilainen kesästä tulee ja keitä he ovat kun ensimmäiset syksyn merkit saapuvat ja Elban saari tyhjenee turisteista. Elba, jonka vanha etruskinkielinen nimi oli ollut Ilva ja joka oli jonkun aikaa ollut myös terästehtaan nimi...kertoo Elena kerran rakastelun jälkeen Alessiolle. Alessiolle, joka kello seitsämän aamulla, 3. kesäkuuta 2002 työstää 19,6 tonnin painoista sulatuskattilaa, sitä, jota hän nostelisi ja siirtelisi keskipäivään asti ja menisi sitten...

Alessio hikoili ja hengitti lyijypölyä. Mielessään hän kirosi jokaisen niistä tuhannestaviidestäsadastakolmestakymmenestäkahdeksasta asteesta, lämpötilan jossa metalli sulaa. Hänen ohitseen kulki kuumuuttaan hehkuvia säiliöitä...

Sanon suoraan, että Teräs on pelottavan täydellinen esikoisteos. Kaikki on tasapainossa: Toivo ja pettymys, rakkaus ja viha, halu jäädä ja halu lähteä. Tarina kulkee kuin sukellus mereen: Kun sukellat, koet euforian, sitten pohjaimu ja nousu, jossa näet valon jo ennen pintaan nousua. Suru ja ilo ikuisessa syleilyssään on tämä loistava kirja, elämän valse triste, joka houkuttaa ihan vähän myös kyynelehtimään...

Muistatko, Cri? Muistatko, kun satoi lunta? Oliko se vuonna 1994 tai 1995? Mieletöntä sinä sanoit, valtavasti lunta! Kuinka vanhoja me oltiin silloin? Viidentoista, korkeintaan kuudentoista. Ja sinä...

Maa oli lumesta valkoisena. Kumpikaan ei ollut koskaan ennen nähnyt lunta. Kokaiini oli meille tuttua mutta lumi ei. Ale, ota lunta käteesi ja katso sitä! Katso, mitä siellä näkyy!

Ranta oli valkoisena, lumihiutaleita oli hiuksissa ja kulmakarvoissa. Meitä ei paleltanut. Hiljainen valkeus pehmensi äänet ja peitti ne alleen. Kuin eri maailma.


En näe...

******

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Mari A.  Suketus  Krista Donna Mobilen kirjat  Jonna Omppu  Annika  Erjan lukupäiväkirja  Saran kirjailijasivu

34 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta - kohta lähtee lukuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, et millään voi olla pitämättä tästä:)

      Poista
  2. Luulen, etten ehdi lukea tätä ainakaan nyt syksyllä, mutta italialaisia kirjoja suomennetaan kyllä vähän ja siksi oli hienoa kuulla tämän ilmestymisestä. Kiinnostavan oloinenkin kirja on.

    Jos oikein muistan, niin tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaa on Italia. Saa nähdä, ketä kaikkia kirjailijoita siellä. Mutta ajattele ruokamessujen antia, oi että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minun ei pitänyt tätä edes lukea, sillä luulin, että on jotain keythöttöä;) Onneksi kustantaja tunsi makuni ja näin siinä sitten kävi: Ihan timanttia koko teos.

      Ainakin Avallone tulee...Minäkin odotan sitä herkkupuolta niiden brittiläisten keksien takia. Ja voihan sieltä tarttua muutakin mukaan. Menimme sinne viime vuonna pakoon kirjamessupuolen liin kovaa melua, sillä se oli todella liikaa ja sitten siellä olikin vaikka mitä ihanuutta.

      Poista
  3. On kyllä kiinnostava - ainakin sinun kuvauksesi perusteella. :) Varmaan kyllä luettunakin. Kuten Katja sanoi, niin hirveän vähän nykyisin suomennetaan Italiasta. Hienoa, että tämä kumminkin on läpäissyt suomennosseulan. Jossakin vaiheessa tulee varmaankin luettua. Jokaisella maalla on puolensa ja puolensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minä luen pääsääntöisesti vain kirjoja, joista pidän. Tässä oli yllätystä, sillä vaikka italian kieltäkin olen lukenut, siellä reissannut ja italialainen keittiö vie, niin en ole mitenkään italialaisen kirjallisuuden ystävä, vaan kallistun Ranskaan. Ranska vie sekä filmeissä että kirjoissa.

      Pidin tässä kirjassa kaikesta. Kertojaääni on rosoisen kaunis, vailla imelyyttä, nuorten tyttöjen kehityskertomus todenmakuinen tehtaan varjossa, rankkaa ei kielletä, mutta sillä ei mässäillä ja onhan tässä sitten muutakin, mutta en kerro, en kerro, lue itse.

      Minusta oli vaihteeksi kiva lukea Italiasta juttua varjojen puolelta, sieltä missä suussa maistuu hiili ja hiki. Ranskalaisessa kirjallisuudessa sellaista kohtaa helpostikin.

      Olen lukenut italiaa vain pari lyhyttä kurssia, joten suomennoksesta vaikea sanoa, mutta sisälläni asuu kielipoliisi, joka maistaa hyvän kielen ja tässä sitä on eli suomentajaa myös kiittäkäämme.

      Poista
  4. Vaikuttaa todella lukemisen arvoiselta kirjalta. Olemme suunnitelleet Venetsian matkaa, Milanossa on käyty ja ihastuttiin paikallisiin ihmisiin. Kiva lukuvinkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, suosittelen. Uskon, että pidät. Mekin ollaan suunniteltu Venetsian matkaa, mutta aina jämähdämme johonkin Decenzanoon....tai Veronaan.

      Milano on minulle liian suuri. Decenzanossa asuva ystävämme tarjosi meille iltaa La Scalassa, mutta minä en halunnut vaikka olen oopperahullu...;)

      Samaa mieltä, kiitos. Odotan mitä olet mieltä.

      Poista
  5. Hieno kirja, pääsin lukemaan suoraan Italian-matkamme jälkeen, joten pääsin oikein hienosti tunnelmaan mukaan.
    http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2014/08/silvia-avallone-teras.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, aivan mahtavaa, että pidit. Minusta tuntuu, että tässä on yksi vuoden yllättäjistä.

      Ehdottomasti ylläpitää italiatunnelmia yllä matkan jälkeen.

      Poista
  6. Nyt kun olen päässyt tänne suomenkielisen kirjallisuuden äärelle, en pääse kaupasta ulos, ilman että ostan jotakin. Pokkari ja toinenkin on sujahtanut kassiin. Olisi aika kaivaa kirjalista esille ja painua kirjastoon, jos vaan olisi sitä aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, eikö olekin ihanaa: Joka kerta kun ostaa kirjan kokee euforiaa! Suomen kirjastolaitos on hieno juttu ja sitä älköön kukaan meiltä ikinä viekö.

      Poista
  7. Kertomasi perusteella vaikuttava esikoiromaani. Hienoa, että se on käännetty suomeksi. Kiitos mielenkiintoisesta kirjaesittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, try this! Erittäin kiinnostava, jossa kirjan kansi kertoo sekä ei kerro, mitä Teräs on. Ole hyvä.

      Poista
  8. moni tästä tykkää (mitä tykkäät uudest mikrostani?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, varmasti.

      Tahtoo samanlaisen;)

      Poista
    2. P.S. Tiäsiks et me asutaan Ruattin hevos-tiheimmässä kunnassa, saarella!

      Poista
    3. Mekin asumme saarella, mutta hevostelemaan täytyy lähteä saarelta pois. Kuulostaa kivalta. Jätte kiva on kyllä myös asua niin, että voimme uida joka päivä isossa järvessä ja sitten vielä istua terassilla syömässä katsomassa, miten aurinko laskee Päijänteeseen.

      Niin, ja onhan teidän lähellä se Marstrand, jossa olen syönyt elämäni kamplean - double;)

      Poista
    4. Siis parvekkeelta näkyy hevoset, pyöräteitten vieres ratsastuspolut... Hevosia eniten asukkaita kohtaan koko Ruattis! (Mastrandissa harvemmin, koska 700 metriä kalakauppaan; kampeloita ja silakoita ja simpukoita ja rapuja ja... Meren rannalle 10 min polkupyäräl )

      Poista
    5. Hienoa! Niin minullekin näkyivät ennen tänne saarelle muuttoa.Nyt on mentävä 30 kilometriä ennen kuin olen tallilla.

      Minä olen ranassa 2: ssa minuutissa;)

      Poista
  9. Näin tämän palkissasi ja kansi kiinnitti huomioni. En tykkää siitä mitenkään erityisemmin, enkä pidä sitä erityisen huonona, mutta ainakin NÄIN sen.
    Sitten tekstisi luettuani pieni pirullinen mieleni hieroi käsiään (kuvitteellisesti), koska Toscanaa kuvataan kirjassa (kerrankin!) jonakin muuna kuin pittoreskina maisemana, missä asutaan kauniissa taloissa ja syödään täydellistä ruokaa.;)

    Asiasta toiseen, muistatko äkkiseltään mihin saakka suunnilleen se naistaiteilijoiden näyttely oli Hämeenlinnan taidemuseossa? (jos et äkkiseltään muista, niin tämä laiskuuden puuskassa oleva ihminen kyllä löytää tiedon, joskus vaikka huomenna.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, mietin paljon tuota kantta, sillä hylkäsin kirjan ensin juuri kannen takia! Kun on lukenut kirjan, ymmärtää, että kansi onkin ihan ok.

      Juuri näin, juuri näin. Ja kunpa kaikki olisivat kokeneet sen Julian ja Romeon piazzan kahvilan vessan, josta minä tulin ulos huonosti voivavan ja ilman, että saatoin pissata: Kaikki yltäpäältä kuivuneessa paskassa ja heti kohta näin ukon joka hakkasi pientä lintukoiraa, kojkerhondea ja KUKAAN EI RIPSEÄÄN VÄRÄYTTÄNYT. Että sellainen oli minun Veronani. Palasimme nopeasti takaisin Decenzanoon. Svetisiläiset ystäväni pitävät italialaisia....no en nyt laita sitä tähän - kuitenkaan, mutta siistiä en siinä maassa ole tavannut ja parhaat italialaiset keittiöt ja siisteimmät italialaisten omistamat hotellit olen löytänyt Sveitsistä. Kun lukee Ingrid Bergmanin elämäkerran hänen löydettyään Rosselininsa ymmärtää vieläkin enemmän. Oma Italia-fanitukseni on kestänyt parisenkymmentä vuotta, mutta nyt riittävät Svetsin ja Itävallan alpit. Joku osa minusta kuitenkin on Italiassa ja Capri on koettava ennen kuolemaa. Kirjana tämä on siis uusia uria aukova.

      7.9. saakka.

      Poista
  10. Kiitos! Katsotaan, josko pääsisin (siis saisin aikaiseksi lähteä, joku arkipäivä) naistaiteen äärelle, onhan tässä melkein kuukausi aikaa.

    Niin Italia. On antiikin ja renessanssin suuruuden ajat ohitse. Huomaatkos, mulla on vähän ristiriitainen suhde Italiaan.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, lähde ihmeessä. Minua alkoi nyt kiinnnostaa Maria Wiik...myös.

      Meillä on sitten sama juttu...eli tuo ristiriita, mutta tämä kirja tavallaan kaataa sitä myyttiä, jota olemme nielleet koko ikämme.

      Poista
  11. Sitten kun on kirjojen välissä sopiva hetki - et varmaan voi uskoa tätä todeksi - blogissani on sinulle aamu-haaste... ota tai jätä, mieluummin ota <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, kiitos haasteesta ja yritetään, vaikka en ole niin yhtään aamuihminen. En kestä edes itse itseäni ennen puoltapäivää...;)

      Poista
    2. Sittenhän siitä tulee tosi kiinnostavaa ;) ♥

      Poista
    3. Ennemminkin kauheaa;) Viikonloppu on varattu, joten ei ihan heti.

      Poista
  12. Luin tämän nyt. Voi että totta, miten hieno oli. Toi mieleen Nicholas Rayn Nuoren kapinallisen. Nuoruus, vimma ja veren polte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, hienoa kuulla, että pidti ja paljon. Tämä teos menee minulla lukuvuoteni kuumaan sarjaan.

      Micholas Rayta en ole lukenut, varmaan pitäisi.

      Nuoruus, vimma ja veren polte. Mietin just tänään kolmea englannin sanaa Teräksestä: hard, real and touching.

      Poista
  13. Nyt minäkin kirjoitin. Kirja on vaikuttava, vimmainen ja rehellinen. Hieno lukukokemus, joka vie ihan uudenlaiseen maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiitos vinkistä, tulen just. Niin minustakin. On mahdotonta nähdä, että tämä kirja ei olisi vuoden parhaissa.

      Poista
  14. Leena, muistatko silloin kun oltiin yhdessä kuuntelemassa kirjailijaa Helsingin kirjamessuilla ja sinulla oli jännittävät hetket?! Minä luin nyt viimein Teräksen ja kirjoitin siitä blogiinikin. Hyvä, että luin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, hyvinkin muistan! Harvoin tulee pidettyä puhetta kielellä, jota ei osaa...:)

      Tulossa...

      Poista