maanantai 15. tammikuuta 2018

Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun


”Miksi mietit Alicea? Eikö ole parempi antaa sen olla? Sinulla on Henrik ja Milo, hyvä elämä. Päästä irti menneestä, Stella.” Nousen ja halaan äitiä. Hän on oikeassa, minun pitäisi antaa menneiden olla.

Minulla on vain sekalaisia muistikuvia Alicen katoamisen ja osasto numero viiden välillä. Keväällä 1995 hän sai minut pakkohoitoon. Minut otettiin suljetulle psykiatriselle osastolle. En syönyt, painoni putosi dramaattisesti. Olin syvästi masentunut.

Myöhemmin aloitin psykologina opinnot, tavoitteenani itse valmistua psykoterapeutuksi. Olen hyvä työssäni.

Olin hyvä työssäni.

En ole sitä enää. Juuri nyt en pysty auttamaan ketään. En pysty auttamaan edes itseäni.

Elisabeth Norebäckin esikoisteos Sano että olet minun (Säg att du är min, Like 2018, suomennos Ida Takala ja Sirje Niitepõld) on vahvasti tunteisiin vetoava kuin myös kauhua synnyttävä psykologinen skandidekkari. Ken tämän aloittaa ei lopeta ennen kuin viimeinen lehti on kääntynyt. Minulle kävi niin, että unohdin tehdä muistiinpanoja eli tapanani on merkata tiettyjä kohtia, mutta nyt niitä on vain muutama ja luin ennakkokappaleen jo ennen joulua. Silti mikään kirjan tunnelmasta ei ole haalennut vaan suorastaan päinvastoin!

Tarinakehys on tämän päivän trendiä: Jokainen vuorollaan saa kertoa oman näkemyksensä tai kokemuksensa.  Kertomus alkaa terapeutti Stella Widstrandin elämän suurimmasta tragediasta. Siitä kun hän oli teinirakastunut Danieliin ja Daniel häneen. Yllättäen vauva ilmoitti tulostaan, Stellan vanhemmat ja sisko paheksuivat, mutta rakastavaiset muuttivat yhteen onnesta soikeina. Sitten tuli yksi kesäinen päivä rannalla, vauva nukkui vainuissa varjossa ja...sitten vauvaa ei löytynyt enää mistään. Ei elävänä eikä kuolleena mistään. Tuska oli niin suuri, että sen sietämättömyyteen kaatuivat niin teinirakkaus kuin myös Stellan terveys, kunnes hän sitten aikanaan löysi nykyisen miehensä, sai Milo-pojan ja valmistui terapeutiksi. Aikaa tapahtumasta on kulunut jo parikymmentä vuotta, mutta Stella kantaa surua mukanaan, vaikka yrittää sitä kätkeäkin ja elää hetkessä. Se ei vain onnistu, sillä joku hänessä vakuuttaa, että Alice on elossa. Ja sitten tapahtuu jotain uskomatonta, joka sytyttää Stellan pakkomielteen tuleen. Eikä hän tyydy vain olemaan vaiti, vaan toimii. Kaikella on seurauksensa ja niinpä Stellan kiihkeästä aktiivisuudesta seuraa trillerin suorastaan pakahduttava kauhu eikä apua ole luvassa, sillä muut eivät usko, eivät tajua, eivät aisti...

Elisabeth Norebäck sai idean romaaniinsa äitysvapaalla, mikä jotenkin tuntuukin käsitettävältä: Mikä kauhu onkaan suurempi kuin se, että lapsi katoaa. Katoaa niin, että et saa tietää, onko hän elossa vai kuollut. Monet äidit kurkkaavat tavan takaa vaunuissa nukkuvaa vauvaansa, mutta yksi hetki liikaa mieli muualla, voi olla se ratkaiseva...Pahinta on, että muut uskovat hänen kuolleen, vaikka ei ole ruumista. Vain äiti tietää lapsensa elävän. Kulisseissa häärää kuitenkin joku valmiina tekemään kaikkensa, ettei totuus tulisi ikinä ilmi.

Kun tulin takaisin tänne ensimmäistä kertaa, kukat vyöryivät kuistin yli. Amppeleita, parvekelaatikoita, ruukkuja. Kukkapenkeissä vihersi, ne olivat hyvin hoidettuja ja kauniita.
Ja kun tulimme Tanskasta takaisin tänne, tiesin, että täällä me asuisimme, tyttöni ja minä. Täällä hän saisi hyvän, harmonisen lapsuuden. Antaisin hänelle kaiken sen, mitä en itse saanut.

Se ei mennyt niin.

Mikään ei koskaan mennyt niin kuin olen halunnut.


16 kommenttia:

  1. Tämä oli hurrrrrja! Jäätävä, kaamea, mutta ah niin taidokas:

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjan esittelystä Leena. Hienoa kun tulee näin koukuttavia esikoiskirjoja joita vaan täytyy lukea ja lukea, eikä jää aikaa edes muistiinpanoille. - Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, ole hyvä. Ja onneksi näitä tuli juuri ennen joulua...Mutta en ollut unohtanut!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Samoilla linjoilla olemme, Leena :) Minäkin luin tämän ihan liekeissä ennen joulua ja koska en blogannut muistiin, sai teosta hiukan selailla. Mutta tämä tämmöinen on äiti-ihmisille puhtainta kauhua! Todella tunnepitoinen lukuelämys, hienoa! Toivottavasti kuulemme kirjailijasta lisää.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, arvasin:) Minulla sama, että muistin varassa nyt mentiin, sillä teidäthän Bessun dekkarihimon...:) Se on pahinta mitä voi olla! Tätä toivomme.

      <3

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä. Tosin en tiedä, milloin uskallan kirjaan tarttua. Luin nimittäin viime viikolla Jääkaksoset ja kun se oli niin jännittävä ja koukuttava, luin aamuyöhön et sain kirjan loppuun. Ja unet olivat sen jälkeen hyvin sekavia ja pelottavia.

    Hyvää alkuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, oih, luin Jääkaksosia aamukolmeen:)eli sulla kävi vähän sama juttu. Minulla kävi samoin ja itse asiassa se taphtui sairaalassa: Kuulin yöllä käytäviltä lasten itkua, enkä ole vieläkään varma, tapahtuiko niin oikeasti vai olinko vielä nukutuksesta sekaisin. Se olisi voinut olla suloista, mutta se olikin pelottavaa...

      Kiitos samoin!<3

      Poista
  5. Taas sellainen kirja josta sait kiinnostumaan:)

    VastaaPoista
  6. Oijoi, psykologinen dekkari... Kuten Jael, kiinnostuin nyt tästä - todella paljon itseasiassa, sillä nyt just tekisi mieli tarttua johonkin hyvään dekkariin. Kiitos, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, just, terapeutti, joka ei kykene auttamaan edes itseään...Minä olen vetänyt dekkareita kuin jätskiä suvella:)

      Ole hyvä, Kaisa Reetta!<3

      Poista
  7. Hitsit, niin hyvä postaus, että laitan tämänkin tilaukseen =D.
    Olen ollut tosi huonosti koneella ja lukenut sen sijaan Thessleviä, Aivovoimaa-kirjaa ja paria pientä romaania samaan aikaan. En tiedä miten A on saanut minut lukemaan montaa kirjaa samanaikaisesti.
    Keli on nyt mitä parhain, täälläkin maassa on lunta ja pakkanenkin on täyttänyt Helsingin ilmanalan. Siellä on varmasti aika täydellinen talvisää.
    Toivottavasti eilinen lauantai oli mehukas ja ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, hyvä!!!

      A.:lla on selvästi missio:) Minäkin luen muutamia kirjoja rinnakkain, mutta tai samaan aikaan. En aina.

      Tässä yritetään lähteä lenkille: Hesari oli taas niin runsas ja eilen katsoimme viimeisen osan erinomaisesta brittisarjasta Minkä taakseen jättää. Tänään illalla Siltaa. Täällä on todellakin unelmasää.

      Tiedäthän: Sarjaa, herkkuja etc<3 Samaa toivon teillä olleen ja nyt lenkille. Onneksi eilen tuli tehtyä niin isosti safkaa, että tänään vain lämmitämme.

      <3

      Poista
    2. Minkä taakseen jättää oli todella hyvä sarja. Toivottavasti sitä on tehty lisääkin. Silta tulee tänään poikkeuksellisesti kakkoselta, joten älkää missatko sitä :)

      Poista
    3. Birgitta, tosi hyvä! Silta menee tallennukseen. Eilen katsoimme edellisen. Erittäin hyvä tuotantokausi.

      Poista