sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad


Rouva Ketonen unohti hetkeksi huolensa, hoitamattoman pihan, kadonneen Nallen. Hän alkoi kävellä, liikutella käsiään ja kallistella päätän kuin olisi jonkun tarkkailtavana, kuin hänen taas pitäisi poseerata, tulla joksikin muuksi, joksikin lisää. Se ei ollut hiukkaakaan raskasta, sehän oli hänen tapansa elää.

Hän näytteli muille, hän näytteli itselleen. Ja hänen näytelmänsä nimi oli koko elämä.

Eeva Joenpellon romaani Elämän rouva, rouva Glad (WSOY 1982) palasi uudelleen lukuun monen kymmenen vuoden jälkeen. Hyvä näin, sillä kun kirjan lukee eri-ikäisenä, sen myös voi kokea ihan eri painotuksilla kuin aikaisemmilla kerroilla. Muistin rouva Gladin selviytyjänä, upeana naisena, joka teki mitä tahtoi ja uskalsi mitä vain, enkä mitenkään muistanut hänen pimeitä kauhujaan. Tosin rouva Glad itse on hyvä mustat muistonsa ensimmäisenä unohtamaan, mutta aina silloin tällöin hän koki hetkiä, jolloin itsekin ihmetteli omaa käytöstään:

Mutta Allin päässä olivat asialliset aivot. Ne olivat selkeämmätkin kuin hänellä itsellään, hänellä, jonka tekoja pyrki joskus riivaamaan jokin hänelle itselleenkin selkiintymätön syy. Kuin hänen olisi aina vain ja yhä edelleen näytettävä jollekin olevansa mitä oli. Tai enemmän kuin oli. Kenelle jollekin? Kaikkihan olivat jo kuolleet, eikö vain?

Kaikki, jotka muistivat rouva Gladin elämän heikon alun, eivät todellakaan olleet kuolleet, mutta niitä Saara hyvin harvoin ehti muistella, sillä ensimmäisen todella epäonnisen avioliittonsa myötä, siis kun kartanonpoika Åke Nygren katosi ja Saara itse möhläsi pahemman kerran, hän oli keskimmäisen aviomiehensä urakoitsija Viljami  Gladin opastamana kehittynyt vauraaksi ja osaavaksi liikenaiseksi. Suoraryhtisenä hän Viljamin kuolemasta toivuttuaan hoiteli miehisessä liike-elämässä asioita, pani rahan poikimaan samalla kun pöyhi hiuksiaan,  keinutti lannettaan  ja viiletti paikasta toiseen toimeliaana kallis hajuvesi tuoksuen. Hän tunsi oman merkityksensä ja voimansa. Mikäli rahavirrat uhkasivat ehtyä, hän sai ne taas virtamaan kuin kevättulvissa vaahtoavat joet. Harvoin rouva Glad muisti enää aikaa, kun hän oli ollut mitätön neiti Heinonen ja vaikka yhdestä aviomiehestä tuli skandaaliero, kaksi muuta olivat kuolleet ja etenkin Viljamia Saara halusi muistaa ja joskus muistella. Tosin siihenkään harvoin oli aikaa, sillä uusi nimismies Järvinen oli harvinaisen kiinnostava herra. Ei mitään hapanta ukonhajua, vaan tarmokkuutta ja jämptiyttä, isänmaallisuutta ja mitä ilmeisimmin liikeälyä, koska autokin oli kalliimmasta luokasta. Mutta mitä kummaa ne kylillä puhuivat Järvisestä, ukkomiehestä ja siitä isoon taloon adoptoidusta lukiolaistytöstä?

Elämän rouva, rouva Glad on hyvin monisäikeinen kertomus naisesta, joka eli köyhän ja huomaamattoman lapsuuden menestyvän veljensä varjossa. Saara oli aina kuin hän olisi ollut vähän yksinkertainen. Hän ei saanut näytettyä itseään sellaisena kuin hän oli. Toisaalta, oliko hän kuitenkin ollutkin hieman penaalin kynistä tylsin vai pelkästään alisuoriutumiseen kasvatettu ja painostettu. Jossain mielessä rouva Gladin tarina on kuin sairaskertomus, vaikka se ei sitä olekaan. Sen sijaan se on kertomus siitä, miten ei voi kukoistaa, jos siihen ei anneta mitään mahdollisuutta. Tällainen syrjitty, mutta jollakin tavalla kuitenkin sisunsa aavistava nainen, sortuu tietysti nuorena ensimmäiseen kosijaansa, joka sattui olemaan menestyvän, lääketiedettä opiskelevan Martti-veljen ystävä, kartanonpoika Åke Nygren.

Kirjassa Saaran avioliitot käydään läpi takautuvasti ja täytyy sanoa, että nuorena kartanonemäntänä Saara koki kovimpansa, joka sitten ajoi hänet elämänsä rajalle. Nygrenin perhe nieli vaivoin Åken valinnan ja koko sen ajan kun Saara asui kartanossa, Åken äiti puhutteli Saaraa piikapersoonassa eli kolmannessa:

Minä niin toivoisin, että Saara istuttaisi tai kylväisi mieleisiään kukkasia. Pitääkö Saara resedoista?

Saaran kyvyttömyys vallata omaa tilaansa kartanossa, ryhtyä mihinkään, vaikuttaa lukijasta masennukselta tai jopa tyhmyydeltä, mutta onko jälleen kyseessä vain se latistava ilmapiiri, jossa Saara on aina tuntenut olevansa näkymätön. Kartanossa hänestä tuli todellakin näkymättömin, sillä ystävällisyys oli vain näennäistä piruilua ja vähättelyä ja tärkeät asiat perhe puhui suljetuin ovin ilman Saaraa. Niin tai näin, nyt tapahtuu suurin pudotus pimeään ja kun Saara sieltä nousee, hän on valmis elämän rouva Gladiksi.

Saaran tarinan myötä lukija näkee, miten Saarasta kehkeytyy vahva, jopa kova, mutta ennen kaikkea loistava näyttelijä. Kuin häntä ei mikään hetkauttaisi ja heikko polvikin on vain viehättävä notkahdus, ei mikään heikkous.

Olen iloinen, että valitsin juuri tämän Eeva Joenpellon kirjan Tuijatan haasteseen, sillä Lohja-sarjan olen lukenut niin monta kertaa, että siihen taidan tarvita vielä välimatkaa. Kuten tavallista Joenpellon kynä on kuin neula: Tarkan julmana se ei kahda paljastamasta ihmisluonteen heikkouksia, joskin niitä myös osin ymmärtää. Rouva Gladista olin unohtanut todella, todella paljon. Senkin olin unohtanut, että eihän Saara mitenkään voinut jättää menneisyyttä täysin taakseen. Sinne oli mentävä, missä häntä oli eniten loukattu. Sinne piti änkeä, vaikka kartanoa nykysin hallitsi tytär Lilli, joka kopealla äänellä tervehti: ”Miksi minun pitäisi sinut tuntea? Mitä tuntemista sinussa on?” Sinne Saaran oli nyt itsensä ängettävä ja kuljettava kartanon huoneesta toiseen ja piinattava itseään. Miksi hän ei kiusannut itseään eräällä toisella muistolla, sillä, jossa hän teki paljon pahemmin, miksi juuri kartanoon...

Peräseinällä oli mahonkikehyksinen peili. Rouva Glad lähestyi...Kuka sieltä katsoi? Joku alaston, aivan kauhea nainen, kuoleman irvistys suupielissä. Ja minkälaiset silmätkin sillä oli? Viikatemiehen ontot kuopat. Ei, valo varmaan tuli jotenkin väärin. Hän siirtyi hiukan. Kuva ei muuttunut. Hän ei halunnut katsoa, mutta hänen oli pakko. Ja vaikka hän itki, kuva jäi samanlaiseksi. Mutta minähän elän, rouva Glad sopersi. Minä tiedän mitä elämä on, minä olen elämän rouva. Minä en...Ihan hitaasti kuva alkoi muuttua, se antoi periksi vielä tämän kerran, se antoi vielä mahdollisuuden. Mutta katse jäi, ontto tuijotus hurmaavan keväthatun alta.

*****

Osallistun tällä kirjalla Tuijatan blogin Eeva Joenpelto -haasteeseen

28 kommenttia:

  1. Joenpellon tuotanto on minulla vielä lukematta, mutta aion tänä vuonna lukea jonkun hänen romaaninsa. Tämän tai Neito kulkee vetten päälle -kirjan, jolla on niin ihana nimikin. Kävin kirjamessuilla kuuntelemassa Joenpellosta kirjan kirjoittanutta Helena Ruuskaa ja jo ennestään vallalla ollut kiinnostukseni kasvoi edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä en muista lukeneeni Neito kulkee vetten päällä. Outoa. Tämä tuli mieleeni heti ja myös erikoinen Ettei varjos haalistu. Myös Rikas ja kunniallinen ja tietysti tuo Lohja-sarja. Pitäisikin saada toimeksi lukea Joenpellon elämäkerta.

      Minusta Eeva Joenpelto oli hirväen tinkimätön ja itselleen vaativa kirjailija. Henkilökohtaisesti taas yhtä helposti lähestyttävä kuin Aila Meriluoto tai Bo Carpelan, mutta Bo suloisin...Kirjat signeerattu 'Rakkaalle Leena-serkulle'<3

      Olisi huimaa löytää tuo elämäkerta jostain alesta...

      Poista
  2. Onpa huikea arvio Rouva Gladista, joka on minulle toistaiseksi ainut Joenpellolta lukemani romaani (olen kyllä aikeissa lukea tuota Lohja-sarjaa). Sinun arviossasi on syvyyttä ja tulkintaa ja omakin lukukokemus palautuu hieman mieleeni. Kiitos tästä, jospa pian tarttuisin minäkin pitkästä aikaa Joenpeltoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos<3 Koen tämän nyt tosiaankin aivan toisin kun kauan sitten. Vrt. Niskavuoren Heta. Nuorena pidin häntä vahvana ja onnellisena, aikoja sitten tajusin, miten onneton hän olikaan. Lohja -sarja taitaa olla Joenpellon vahvin työ. Toisaalta nyt alkoi kiinnostaa tuo Katjan mainitsema Neito kulkee vetten päällä, sillä sitä en ole lukenut. Ole hyvä: Hän on lukemisen väärti!

      Poista
  3. Minäkään en ole lukenut Eeva Joenpeltoa, joten kiitos tästä nostosta. Ihana kun on olemassa kirjoja joita voi lukea useammin. Siihen ei kyllä moni kirja yllä! Leppoisaa sunnuntaita <3!
    (Blogissa Siddhartha)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, ole hyvä. Nythän Tuijatalla on menossa tuo Eeva Joenpelto haaste, jonka löydät palkistani, mutta siellä on tarkemmat ohjeet jotka liittyvät päivämäärään 17.6. Kiitos samoin<3

      (Olen tulossa...:)

      Poista
  4. Nyt heräsi kuule halu lukea tämä kirja, joka on ollut vuosikymmeniä kirjahyllyssäni lukemattomana. Jotenkin en ole vaan halunnut tarttua siihen, vaikka olen kyllä Joenpeltoja lukenut. Mutta ehkä nyt...kiitos siis tästä uteliaisuuden herättävästä postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, ehkä nyt on myös jo 'oikea aika' Minä en kokenut tätä nuorempana näin. Nyt löysin syvyyttä ja sinulla on aika hienoja hetkiä edessäsi, sillä en paljastanut oikeasti mitään enempää, mitä ei olisi jo takakannessa ollut, paitsi, että tämä on syvempi, mitä voisi luulla. Ole hyvä<3

      Poista
  5. Katsoin tänään Haluatko miljonääriksi - ohjelman uusinnan eiliseltä. Tuntuu, että kilpailijat tietävät tv-sarjojen roolihahmot, mutta monet hiukankin vanhemmat asiat ovat täysin outoja. Siksikin on hienoa, että nostat framille myös vanhempia mestareita. Joenpelto oli aika tuottoisa ja suosittu kirjailija. Olen lukenut kaikki hänen kirjansa ja monet niistä löytyvät omasta hyllystä. Pidän hänen tavastaan kuvata naisia. Nyt on kulunut sen verran aikaa viimeisimmästä Joenpelto-lukukokemuksesta, joten ne voisi ottaa uusintakierroksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, minä en taas tiedä noista tv-ohjelmista mitään. Kaikki tuon tapaiset mykistävät minut sanattomaksi. Tallennamme hyviä elokuvia ja muutamia kiinnostavia sarjoja ja niitä sitten katsomme la iltoina. Ihan oikeasti on varmaan vaikka kuinka paljon heitä, jotka eivät ole kuulleetkaan näin hyvästä ja tuotteliaasta kirjailijasta kuin Joenpelto. Taidan lukea häneltä vielä yhden, kun saan uutuskirjoihin rakoa. Tiedätkö luin tätä kuin ensimmäistä kertaa, sillä aika kasvattaa näkemään...Lue ihmeessä: Yllätyt!

      Puutarhakirjoja odotellessa...:)

      Poista
  6. Juttusi lisää yhä vain kiinnostusta Joenpellon tuotantoon - kiitos! Aion tarttua kevään aikana Lohja-sarjaan, vuosikymmenten jälkeen. Hataria muistoja siitä on, joten niitä verestämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos sinulle:) Ole hyvä<3 No, nyt tässä mietin, että jos vielä kuitenkin yrittäisin ehtiä yhden muun Joenpellon vielä.Kirja ei kuole koskaan ja sama koskee tiettyjä kirjailijoita töineen:He ovat osa kulttuuriperimäämme. Tässäkin on paljon ajankuvaa, jonka soisi tavoittavan myös nuoria lukijoita. Nyt sujuvasti Joenpellosta Erica Jongiin!

      Poista
  7. Eeva Joenpelto oli yksi äitini suosikkikirjailija, joten hänellä oli Joenpellon kaikki kirjat kirjahyllyssä. Niitä sitten lueskelin, jos ei ollut mitään muuta. Tämänkin luin. Onhan ne hienoja lukukokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Joenpellon tuotanto on ajattomuudessaan silta sulkupovien yli. Meillä oli kotona kiinnostava kirjasto eli paljon historiaa ja kaikki Brontet, mm. Syrjästäkatsojan tarina ja tietysti Humiseva harju, mutta myös Maila Talvion kootut etc. Joenpeltoa en sieltä muista.

      Huomasithan, että Tuijatalla on menossa Joenpelto -lukuhaaste?

      Poista
  8. Olen lukenut Rouva Gladin vuosia vuosia sitten. Muistan vain vaikuttuneeni, erityisesti hänen häikäilemättömyydestään. Muistissa ei ole ollenkaan hänen heikkouden tuntojaan. Uusiksi voisikin hyvin ottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, minullakin on edellisestä kerrasta aikaa ja nyt huomasin sekä miten häikäilemätön hän saattoi olla, että myös hänen kipupisteensä. Hänellä oli hekot hetkensä ja syystä, mutta hänellä oli taito ohittaa ne varsin nopeasti. Nyt kun Eeva vielä eläisi, soittaisin ja kysyisin, että oliko tyttö, jota nimismies kosiskeli...Lue ihmeessä!

      Poista
  9. Luulen että mulla on kaikki Joenpellon kirjat - vein kotiin kun yliopisto tyhjensi Suomalaisen Osastonsa.

    VastaaPoista
  10. Niin se on, hyvä kirja pitäisi lukea uudestaan kahdenkymmenen vuoden välein. Asiat asettuvat uusiin uomiinsa. Aikanaan kirjakerhosta tuli näitä Eeva Joenpellon kirjoja, tykkäsin lukea. Täytyykin tutkia löytyykö niitä äänikirjoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unlema, niin se menee. Kuule, taisin itsekin olla silloin kirjakerhossa, mutta omissa kirjoissani ei näyt sitä kirjakerhon merkkiä, joten...No, en muista enää. Liikaa lukiessa menee muisti, ehkä, mutta onneksi järki kasvaa, lupasi Waltari.

      Poista
  11. Jännää, että pidät Joenpeltoa helposti lähestyttävänä. Henk.koht. hän mielestäni kuului niihin hyvin itsetietoisiin kirjailijoihin, jotka tuskin näkivät nuoria vähäpätöisiä kirjailijoita. Saattaahan tämmä tosin olla täysin väärä todistus, mutta sen seurauksena olen lukenut häneltä vain pari. Voisi ollakin hyvä ajatus lukea vähän lisää. - Kunhan aika antaa myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, mää arvasin tämän:) Tunnen sinut niin hyvin jo, että en sanotuksi saa. No, hän ei ollut sellainen kuin sinä tai minä tai muutamat muut, eikä kuten Bo Carpelan, jolle olin heti 'rakas Leena-serkku', mutta ehkä ihailuni sulatti hänet: Lohja -sarja on tavallaan niin tärkeä minulle, vaikka elin kyläkaupppiaan tyttärenä myöhempinä vuosina, mitä kirjassa kerrotaan, mutta olen myös saanut kotoan kuulla, mitä se on ollut. Tiedän hyvin, mitä moni on mieltä Eevan ylväydestä ja tinkimättömyydestä, mutta olen onnistunut pärjäämään usein just 'ylävinä' pidettyjen itseäni vanhempien naisten kanssa. Ehkä ihailuni sulatti heidät tai sitten se, että en pelännyt enkä IKINÄ imartele.Kyllä kuule näidenkin yli 7 vuoden aikana on pitänyt olla yhteyksissä ihan erilaisiin kuin sinä ja minä, tällaiset 'easy going persons', ja hyvin on mennyt. Marja-Leena Mikkolaa myönnän ensin pelännneeni, mutta en enää, hän on ihana. Ja sitten Ailaa olen suorastan palvonut jo teinistä ja olen saanut sen hänelle kertoa ja on joskus ollut muutakin ja sitten eräs Ihana Nainen...KS.

      Minä kuule kävin jopa Eevan kanssa VÄHÄN kirjeenvaihtoa ja kaikki on tallella hirmuisessa laatikossa, jossa olen säilyttänyt kaikki kirjeeni. Myönnän, että tunnen erään henkilön, joka on saanut Eevalta aikanaan kovaa kyytiä:)

      Minä pidän terveestä itsetietoisuudesta, mutta älä sinä vain ala sellaista esittää, en uskoisi:) Sen sijaan en pidä niistä eräistä (2 kpl), jotka eivät edes kysyttäessä saa sanaa suustaan, vaikka riekkuvat suuna päänä kaikkialla ovat niin suurta kirjailijaa että. Olen miettinyt, että elgantti Riikka Pelo voisi liittyä Ylväitten, Ihanien Kirjailijoiden joukkoon...

      Luulen, että Eeva ei sietänyt imartelua eikä pelkoa. Voi olla kunnioitettava, mutta pelkäämätön, kun kohtaa Valtiattaren. Hän vaati muilta paljon, mutta ehkä eniten itseltään.

      Päätinkin jatkaa Eevan lukemista sen ajan puitteissa, mitä on. Rouva Gladkin oli saanut parinkymmene välivuoden jälkeen ihan uusia sävyjä. Suosittelen!

      Poista
  12. Luin Rouva Gladin minäkin joskus vuosia sitten ja tykästyin kovsti. En muisa kirjasta muuta kuin sen 'tunteen minkä hyvä lukukokemmus jättää'. Pitäisi lukea Joenpeltoa taas joskus. Monet hänen teoksistaan ovat minulla lukematta.

    Mukavaa keskiviikkoa, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, sekin on paljon, että on tunne hyvästä lukujäljestä. Susoittelen!

      Kiitos samoin sinulle Kaisa Reetta!<3

      Poista
  13. Onpa kiva kun teit postauksen Joenpellon kirjasta. Olen juuri lukemassa Helena Ruuskan Elämän kirjailija Eeva Joenpelto ja tämä postaus tuli juuri sopivaan aikaan. Olen aikoinani lukenut lähes kaikki Joenpellot, mutta taidanpa tarttua uudelleen johonkin kirjaan, esim. juuri tähän. - Myös Ruuskan kirja on lukemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, tämä oli puhdasta iloa. Minun pitäisi luea myös tu Ruuskan kirja Joenpellosta. Sama täällä! Taidan lukea Eevalta seuraavaksi erään hyllyssäni olevan jota en ole lukenut vuosiin...muistaakseni Ettei varjos haalistu. Rouva Glad oli monisyisempi kuin muistinkaan.

      Poista