sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Vuoden 2013 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa & Arvonnan Tulos!

Tämän vuoden kauneimmat kirjan kannet -kisa oli tiukin, mitä on blogissani ikinä ollut. Voittajaksi tuli Pikkupöllö 24 äänellä, toiseksi tuli Lumoava Joulu 23 äänellä ja kolmannen sijan jakavat Persikoiden aikaan ja Haltiakuusen alla kumpikin saamallaan 9 äänellä. Ihania kansia kaikki ♥

...kuten myös Kesä Baden-Badenissa, joka olisi ollut viides 8 äänellä.

Arvonnan voittajaksi tuli Tiitsa, toiseksi Allu, kolmannelle sijalle nousi Minttuli, neljännelle Annika ja viidenneksi Katri Onnea voittajille ♥ Odotan voittajien ilmoittavan minulle palkintovalintansa täältä ja sen jälkeen kertovan minulle sähköpostilleni leenalumi@gmail.com postitusosoitteensa, että saan kirjat matkaan. Huomatkaa, että ensin valitsee voittaja, sitten toiseksi tullut etc. Merkitsen valitut varatuiksi vahvalla pinkillä. Odotan ke 13.11. klo 12 asti ja ellei joku voittajista siihen mennessä ilmaannu, nostamme uuden arpalipun eli jono nytkähtää sitten siinä kohtaa eteenpäin...

Lämmin kiitos kaikille osallistujille ♥ Myönnän, että tämä on vuoden työläin arvontani, mutta mitäpä en tekisi kirjojen ja myös niiden kansien esteettisyyden eteen. Kaikkihan alkoi siitä, että tunsin kansiin kiinnitettävän liian vähän huomiota. Olisittepa nähneet Kate Mortonin suomentamattomien kirjojen kannet salzburgilaisessa kirjakaupassa...Mikä vahinko, että en tajunnut kuvata, mutta kansien lumo vei keskittymiseni. Pidin kyllä jo Paluu Rivertoniin kannesta. Näin jokin aika sitten unta, että kohta suomennetaan lisää Mortonia...

Seuraava arvontani onkin sitten ystävänpäivänä ja silloin Leena Lumi täyttää jo viisi vuotta: Uskomatonta, mihin kaikki aika katoaa...

Ensi viikosta sen verran, että olen lukenut kirjan ja toisenkin, mutta en ole ehtinyt niistä kirjoittaa, joten aloitamme uuden viikon ma tai ti eräällä hyvin edullisella sisustusjutulla, jolla tein kirjasto/tomistostani tilaihmeen ja sain tänne takaisin vuoteen, jolle on ollut silloin tällöin tarvetta. Näette sitten;)

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All

38 kommenttia:

  1. Hienot voittajakannet <3 Ja onnea arvonnan voittajille :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, taasko olin onnettaren suosiossa. Tämähän on hieno uutinen keskellä pimeää:)))
    Ja aivan oikein meni äänestys, suosikkini sijoittuivat kärkeen ♥
    Laitan postia tänään tulemaan, kiitos Leena ♥
    Muuten, bloggeri taas temppuilee, sivusi ei päivittynyt (vielä) sivupalkkiini:(

    Tunnelmallista sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, onnea ♥ Kirjat ovat pimeän valo lunta odotellessa. Kiva, että suosikkisi voittivat.

      Kiitos.

      Ihan tosi...voihan hitsi.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Eikä, ihanko totta, ihanaa. Kiitos Leena, laitan sähköpostia tulemaan. Jesss... ei tää oo todellista =DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiitsa, onnea! Kiitos. Kirja lähtenee sinulle jo huomenna.

      Poista
  4. Wow! Sitä lumoavaa joulua minä himoitsen, vaikka täällä Abu Dhabissa ei todellakaan ole tietoa joulusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, onnea ♥ Minä jo järkytyin, kun huomasin, että olet lomalla...OK, varataan tuo suosikkisi sinulle.

      Joulu odottaa sitten kotona Saksassa kera Ilonan kirjan;)

      Mukavaa matkan jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Oma ääneni suuntautui toisaalle, mutta kauniita nämäkin ovat. Suosikkini näistä on Persikoiden aikaan, jossa on upeat värit ja sitä harkitsin hetken äänestäväni. :) Onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, kaikki saivat silti kivasti ääniä. Persikoiden aikaan on vahva ja kaunis, kuin maalaus. Sitä oli myös Kesä Baden-Badenissa, joka olisikin sitten ollut viides...

      Kiitos psta!

      Poista
  6. Aa miten ihanaa, että olin yksi onnellisista! Ilmoittelen valintani, jahka toiset ehtivät ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, onnea ♥ Muut paitsi Annika ovat jo valintansa tehneet, sitten on sinun vuorosi. Muista sitten silloin lähettää minulle osoitetietosi.

      Poista
  7. Onnittelut voittajille ♥
    Hyvää sunnuntai iltaa Leenalle.

    VastaaPoista
  8. En ollut kisaa edes huomannut, mutta varmasti kauneimmat kannet tulivat valituksi ja monia kauniita jäi valitsematta. Kiva juttu, tuot valoa pimeään syksyyn Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, toivotaan, toivotaan...,että näin tapahtui.

      Kiitos! Mahtavaa marraskuun jatkoa sinulle ♥

      Poista
  9. Onnittelut voittajille, tämä oli mielenkiintoinen arvonta!

    VastaaPoista
  10. Onnea vaan voittajille! Persikoiden aikaan oli minusta se kauneiin kansi.

    VastaaPoista
  11. Tämä äänestys oli päässyt livahtamaan ohi silmieni mutta Pikkupöllö olisi varmaan saanut äänen täältäkin. Niin suloinen kansi jota jaksaa ihastella. Onnea voittajille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, seuraavalla kerralla sitten;) Pikkupöllöön ihastuivat ensin japanilaiset, jotka ovat tunnetusti kauneudentajuisia. Sitten taikakeiju puuttui asiaan ja saimme kirjan myös suomeksi.

      Kiitos psta!

      Poista
  12. Kylläpä voitto osui ihanille kansille. Kiinnostava kilpailu, hyvä kun kannetkin saavat huomiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, eikö vain. Minusta kansi on tärkeä. Kun menen kirjakauppaan, krija nousee käteeni ensin vain, koska kansi on kiinnostava/kaunis/jerityinen ja sen jälkeen luen takakansitekstin ja liepeet. Luotaantyöntävä kansi voi jättää hyvänkin kirjan katveeseen.

      Poista
  13. Talviset kannet veivät tällä kertaa voiton, ihanaa että Lumoava joulu oli kärkikahinoissa :) Onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, ehkä lumen kaipuuta;) Toisaalta, nämä kannet ovat todella kauniita.

      Kiitos psta!

      Poista
  14. Onnea Onnellisille Voittajille :)

    VastaaPoista
  15. Ihanat kannet Pikkupöllössä <3 Oli kunnia olla mukana :)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, eikö vain!

      Sinä et olisi voinut olla olematta;) Lumoava Joulu -kirjassa on paras kansi sinulta ikinä ♥

      Poista
  16. Onnea voittajille ja kauniille kirjalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, kiitos psta ja kiitos, kansi on suloinen!

      Poista
  17. Olen iloinen siitä, että Pikkupöllö voitti.

    VastaaPoista
  18. Jee, ihanaa sijoittua näin mahtavassa arvonnassa! Kiitos kun jaksoit nämä järjestää, ja olen iloinen Pikkupöllön voitosta :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, onnea ♥

      Ole hyvä. Pikkupöllö on sanomattoman suloinen.

      Poista