keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kaksi vuotta ehti kulua matkastani ja ennen kuin huomasinkaan...

Kaksi vuotta ehti kulua matkastani ja ennen kuin huomasinkaan, illat alkoivat taas hämärtyä. Matkani oli antanut minulle valtavasti, ja tuntui, että sain ammennettua siitä voimia koko vuosikymmenelle. Eräänä syksyisenä iltana kirjoittelin laulunvärssyjä ja muistelmiani tuossa kuistilla, syystuulilta suojassa. Katsahdin hetkeksi Naapuriin, joka oli puuhastelemassa rannalla. Sen silmissä syttyi selvästi jotain, kun se mietteliäänä nojasi haravan varteen ja tähyili merelle. Koko syksyn ja alkavan talven se on ollut mietteliäs, ja luulen, että nyt tiedän miksi.

Tänään, sinisen hetken aikaan naapuri jätti minulle jäähyväiset. Se kertoi lähtevänsä matkalle, ihan omaan seikkailuun. Katsoin sitä pientä takkutukkaa kun se päättäväisenä seisoi tuossa edessäni. Sen silmät loistivat hämärässä ja se näytti innokkaalta. Naapuri kertoi, että oli niin innoissaan minun kertomuksistani (enpä olisi siitä nurisijasta uskonut!), että halusi kokea jotain samanlaista itsekin. Se sanoi kuulleensa jostakin jännittävästä paikasta, joka kuulosti siitä täydelliseltä, uudelta kodilta.

Se kuvaili saaren, joka nököttää suuressa järvessä, sen suoraseinäisistä kallioista ja humisevista hongista, kimaltavasta vedestä ja kuutamoista. Minusta se kuulosti aivan samalta kuin koti täällä rannikolla, mutta Naapuri vakuutti, että siellä on jotain, johon se tunsi suurta vetoa. Se kertoi nähneensä koko syksyn unia lumen keskellä olevasta talosta, jossa loimuaa lämmin sydän.

Hyvästelimme, ja Naapuri sanoi, että tulee kyllä minua tervehtimään. Katselin, kuinka sen pieni selkä hävisi kanervikkoon sen suunnistaessa pohjoiseen. Tiesin, ettemme enää tapaa. Tiesin, että niin sen kuuluikin olla. Jokaisen täytyy löytää oma paikkansa. Ja seurata omaa sydäntään.

Untu

12 kommenttia:

  1. Olihan selvä että sinun (Naapurin) oli löydettävä luminen saaresi suuressa vedessä. Kalliot joihin juurtua syvään, vesi jonka kimallukseen sukeltaa ja hongat joiden huminaan nukkua. Herätä puron solinaan tai puutarhan kauneuteen, kuulla jääurut ja kietoutua saaren lumivaippaan. olihan se selvää että ne löytyy. Joskus on tehtävä se, mikä on tehtävä. Koti on siellä missä sydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, näin se kaikki tapahtui ja vielä sekin, että puron solinassa meillä aina meri ja Meri. Ah!, Untu tuntee minut yhtä hyvin kuin sinä. Sitä oli vain seurattava sydäntään - ja tähteään. Läydettävä tämä saaari täynnä taikaa ja lunta, sydämen kotipesä. Tunnet saarenkin, et vain minua...

      Poista
  2. Unenomaisesti sadun ja toden rajamailla - antaa mielikuvituksen lentää ja tuulen tuivertaa mielen hiljaisissa sopukoissa, kuvitella tarina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nette, juuri niin. Sadun ja toden rajalla, vähän kuin unen ja valveen rajalla, kun mielen hijlaisiin huoneisiin saapuvat tuulen ja lumen tarinat.

      Poista
  3. Olipas ajatuksia "lennättävä" kirje. Ajatukset samoilivat suojelusenkeleissä, taivaan tähdissä, kaikissa rakkaissa lähimmäisissämme, hyvyydessä, eletyissä ja tulevissa päivissä, jossain paljon korkeammalla kuin tämä tavallinen maailma - se lämmin sydän tuli sieluani lähelle ja jäi sinne soimaan. Sopii näin joulun mystiseen taikamaailmaan. Rauhallista joulun aikaa kaikille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piku Myy, eikö vain. Untu kirjoitti minulle ikimuistoisen kirjeen ja se voisi olla sydänkirje meille kaikille. Kirjoitettu kynällä, joka on kastettu tähtien usvaan, paperille, jolle on satanut muistoja ja ripaus lunta...suojelusenkelitkin varmaan siellä mukana ja susi, kaunis susi...

      Poista
  4. Onpa ihana tarina, aluksi luulin että tämä on Sinun ikioma rakkauskertomus siitä kuinka matkasit Keskiseen Suomeen. Joulun rauhaisaa taikaa toivotan kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, sitä aloinkin 'pelätä', että Untun teksti menee minun ansiokseni, joten liitin mukaan tuon usvaisen kuvan kirjeestä. Untun ja Naapurin löydät kirjasta Untu ja sydäntalven salaisuus, mutta tämä teksti ei ole siitä kirjasta, vaan ihan minulle Untun kirjoittama.

      Kiitos. Minustakin tajuttoman koskettavaa...

      Kiitos samoin sinulle. Jotenkin minulla ei vielä rauha, mutta kyllä se sieltä tulee. Aina on tullut.

      Poista
  5. Ihana Untu! Ihana sinä! Ihana susi!

    VastaaPoista
  6. Tämä oli tänään unisatuni! Kiitos Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, anteeksi, että jäit katveeseen. Tämä on ihana satu. Ole hyvä♥

      Poista