maanantai 29. tammikuuta 2018

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia


Tein konemaisesti töitä tiskin takana, vastailin puhelimeen, tilailin lisähappea, soittelin labraan – ja ajelehdin ajatuksissani pajunkissojen ja hajuherneiden ja lohilammikoiden lämpöisille laineille. Muistin kaivoksen väkipyörät ja telineet iltahämyssä, kun ensilumi oli satanut. Koiranputken kukinnot tähtitaivasta vasten.

Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women, Aula&Co 2017, suomennos Kristiina Drews) kertoo kirjailijasta, joka eli elämän kuin parhaat tarinat. Lucia Berlin ehti elämässään olla monta, kokea paljon, juhlia kaikkien aistien juhlat niiden auringonnoususta laskuun. Hän jaksoi silti, vaikka nousut ja suhdanteet olivat rajuja, hän oli lopulta sekä alkoholisti, neljän pojan yksinhuoltaja että myös muuten sairas. Hän oli yläluokkaa, hän oli alaluokkaa. Hän oli opettaja, hän oli siivooja. Hän oli nainen, jolla oli kyky sanoittaa kokemansa uniikilla tavalla, rytmillä, joka jää lukijaan, saa aistimaan kaikilla aisteilla, saa haluamaan sitä jotain...
Berlinin novellit säkenöivät karheaa kauneutta, iloa ja suruakin. Niissä voi olla äkkijyrkkää suoruuttakin, joka hyppää päälle:

Jokainen joka väittää tietävänsä miltä toisesta tuntuu, on ääliö.

Lucia, jos kuka tiesi, miten totta tuo oli, sillä Chilen yläluokasta asuntovaunuelämään on pimeä hyppy, jonka aikana ehtii tajuta elämän olevan syvänmerensukellus papukaijakalojen hiljaisuuteen, äidin känni ja oma kauhein krapula ikinä. Berlinin maailma on tuoksua, se on historian opettajan homeelta tuoksahtava takki, keitettyä kanaa, kerosiinia, sitruunasavikkaa, maatuvaa viidakkoa, chiliä, savua, merta, neilikoita, virtsaa, savukkeita...

Vaikka Berlinin teos on novelleja, koin sen kuin olisin lukenut Lucian päiväkirjaa. Omat pojatkin ovat myöntäneet äidin ammentaneen heidän elämästään, mutta vähän kaunistelleen ja varmaan tehostaen, onhan kyseessä kunnianhimoinen tarinankertoja. Kertomuksista ehkä rankin oli Hyvät ja pahat, joka liittyyy Chilen diktatuurin aikaan. Kaikki karkaa käsistä oli varsin kaurismäkeläistä, mutta kiehtovin oli luonnollisesti Toda luna, todo ãno, sillä kukapa voisi vastustaa merta ja sukeltamista, sitä hetkeä, jolloin muistelee ’milloin oli viimeksi tuntenut itsensä yhtä onnelliseksi.’ Hyvät ystävät luin ääneen ja jotenkin painotin tätä kohtaa:

Kaksikko oli ollut huomattavan itseriittoinen ja kylliksi toinen toisilleen koko elämänsä ajan, mutta nyt...

Lopulta Anna, Sam ja Loretta saivat meidät nauramaan. Berlin omaa jännittävän huumorin, jossa on ripaus mustaa ja sitten jotain ihan uniikkia.

Kirjassa on huomattavan laadukkaat Alkusanat Lydia Davisilta sekä Johdanto Berlinin hyvältä ystävältä Stephen Emersonilta. Kannattaa lukea tarkkaan, sillä tällaiset tekstit paljastavat usein mittaansa enemmän. Kuten, että Luciassa oli paljon iloa, vaikka elämä ei ollut helppoa. Jutuissa on ’säpinää’. Niin minäkin koen Berlinin kaikkineen. Lopussa on vielä lyhyt yhteenveto Berlinin elämästä, joka paljastaa Lucian elämän valoa ja varjoa.

Lucia Berlin on häikäisevä, elämänjanoinen kirjoittaja skolioosikorsetissaankin ja happipullo mukanaan. Hänen tekstinsä on runoproosaa vailla sortumista ylimaalailuun. Berlin ei halunnut helpoimman kautta, eikä valitellut vaivojaan:

Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan milloin tahansa Idahon loskakelin, jossa minä ja Kentshereve laskemme liejussa mäkiä litistetyn pahvilaatikon päällä. Tai syreenipensaiden hillittömän hekuman, talven yli selvinneet hyasintit. Polttelin siinä terassilla, ja metallinen tuoli painoi reisiini kylmät viirut. Kaipasin rakkautta, kuiskuttelua kirkkaana talvi-iltana.

*****



Maailma pyörii radallaan. Millään ei ole niin kamalasti väliä. Siis oikeasti väliä. Mutta joskus, ihan lyhyen hetken, saa kokea armon, saa uskoa että elämällä sittenkin on väliä, ja tosi paljon.

kuva Buddy Berlin

14 kommenttia:

  1. Tämä odottaakin minulla jo lukupino(i)ssa!

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa todella hyvältä, todella hyvältä :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on minullekin ihan must read. Saa olla toinen hiihtolomakirjani (eka on Ferrante).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, osasin arvata. Kaksi parhautta.

      Poista
  4. Tämä kirja on kirjaston varauslistalla ja minua ennen on 150 varaajaa. Kiinnostava kirja ja kirjoitit siitä hienosti Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ja sinä sitkeästi odotat...:) Tulet pitämään! Kiitos<3

      Poista
  5. Minä "pelkäsin" ottaa tätä koska novellit, mutta hienoa jos voi lukea vähän kuin päiväkirjana. Uskon jo nyt rakastuvani...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minulla vähän sama juttu, mutta kun ne ovat hyviä ne ovat hyviä! Kuten sitten vaikka Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta tai Colm Tóib´nin Äitejä ja poikia, jossa tosin viime mainitussa olisin toisten jatkuneena pitkänä proosana. Minusta tästä tulee kuitenkin yksi upea tarina, Lucian huikea elämä.

      <3

      Poista
  6. kivoja erikoisia novelleja:
    http://hannelesbibliotek.blogspot.se/2016/10/handbok-for-staderskor-av-lucia-berlin.html

    VastaaPoista
  7. Tästä varmaankin pitäisin...Kaikki missä on Etelä-Amerikkaa,jota on niin ikävä.

    VastaaPoista