torstai 3. heinäkuuta 2014

Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti


Hän ei pääse eroon tunteesta että Lolan näkeminen, haluaminen, soittaminen klubilla Lolan takana, rakastelu öin ja päivin Lolan huoneissa joista tuli hänen huoneitaan, se kaikki oli hengissä selviytymisen harjoittelua. Silloin kuten nytkin hän liikkui alueella joka ei ollut oma, johon ei päässyt, ei ulottunut, ennen kuin antautautuva ruumis antoi sen hänelle, kuin iskisi tulta pimeään. Lola oli hohtavaa maata, jota hän kynti ja kylvi otsansa hiessä mutta jonka hän menetti. He löysivät toisensa hetkissä jotka...Leavitt etenee korealaisten rinnalla, koskettaa revolveria tiukassa vyökotelossaan. Hän ei hallitse ajatuksiaan. Kävellessän hän kuvittelee olevansa Lolan kanssa vielä kerran, ja hän ampuu heidät molemmat työnnyttyään Lolan sisään, hurmion keskellä, hän tahtoo raivoisasti jäädä Lolan luo, ei kuolla täällä. Hän kuvittelee...Leavitt ajattelee lasta jota Lolan pimeys saartaa, ja sinkoaa sitten kauas heistä, vajoaa omien silmiensä taakse missä aivot mittaavat aikaa ja veri jyskyttää korvissa.

Jayne Anne Phillipsin teos Kiuru ja Termiitti (Lark and Termite, Tammi 2009, suomennos Kersti Juva) on tiheä kertomus muutamista kesä- ja heinäkuun päivistä vuonna 1950 ja yhdeksän vuotta myöhemmin. Korpraali Robert Leavitt laivattiin Japaniin joulukuussa 1950 ja sieltä edelleen Koreaan käymään sotaa, jossa oli vain häviäjiä. Robertin lähtiessä hänen lapsensa oli kuin pieni siemen Lolan sisällä eikä nuori, vasta 21-vuotias tuleva isä voinut olla ajattelematta häntä ja Lolaa silloinkin, kun se kävi hänelle vaaraksi. Lolan ollessa kahdeksannella kuulla, hän saa tältä valokuvan, jossa rento äiti onnellisena riippumatossa kauniina ja hyvin täynnä heidän lastaan ja hymy...

Kirja etenee nykyhetkessä Winfieldissä, Länsi-Virginiassa 1959 sekä takaumien kautta Pohjois-Chungchongissa, Etelä-Koreassa 1950. Lukijan ei ole ollenkaan vaikea seurata tapahtumissa mukana, sillä henkilögallerian vaikuttavimmat persoonat ovat niin erikoiset ja koskettavat, että heissä on ja pysyy kiinni. On Lola, joka on vuosia sitten jättänyt tyttärensä Kiurun, sisarensa Noreenin eli Nonnin hoitoon, kertomatta muille kuka on lapsen isä. On Termiitti, Robertin ja hänen lapsi, jonka hän myös toimittaa Nonnin hoitoon. Termiitti, lapsi, joka ei puhu eikä kävele, joka tavallaan tulee eniten Kiurun perheeksi, sillä hän kiintyy pikkuveljeensä kaikellaan. Lykkii tätä kärryillä pitkin kylää, Charlien luo syömään, jossa Nonni on töissä tai jokirantaan, mutta ennen kaikkea radan viereen, sillä mitään Termiitti ei rakasta niin kuin junien lähtöjä, niiden viimaa ja yksinäistä huutoa, kiihdytystä jonnekin pois. Näin Kiurusta kehittyy jo 11-vuotiaana kuin pikkuäiti veljelleen, alati huolehtiva, ei koskaan vapaana ja huolettomana ja vain harvoina hetkinä kaiken outouden tajuavana:

Vedän tulpan altaasta. Vesi pyörii viemärissä saippuaisena suppilona ja minun tekee mieli pyörteen sisään, missä kaikki kiertyisi ympärille yhä tiukemmin ja tiukemmin. Tunne on sama kuin silloin kun ihmiset tuijottavat. Ne tuijottavat niin kuin olisin ruokaa lautasella, enkä voi olla tuntematta, miten kiihkeästi ne haluavat jotakin. Minua tuijotetaan määrätyllä tavalla, pitkään, mutta kun ne tuijottavat Termiittiä, ne kääntävät  katseensa pois.

Oman maagisen värinsä, taianomaisen sinisen, antaa tarinalle Termiitti, joka on yksi kertojista, vaikka ei puhukaan. Hän rekisteröi kaiken ja on kuin tietty vajaavuus olisi terävöittänyt sekä hänen tahtoaan että havaintokykyään.  Termiitin ajatukset ovat lyhyitä lauseita, joissa on kaikki tarvittava:

Kiuru sanoo nyt pitää lähteä Charlielle.

Kujalla kuumuus kimmeltää.

Asvaltti on kuumaa ja pinta hengittää kuplia jotka pullistuvat ja särkyvät.

tai:

Liian kuuma olla ulkona, Kiuru sanoo. Kasvit nuokkuvat, ruoho huokaa kuin puristuksissa, mutta kulhon sopasta nousee puhdas manteli-ilma raskaaseen kuumuuteen. Kiuru työntää hänen tuolinsa kauemmaksi koska uunipellit...Hän istuu ikkunan luona ja kuulee heikosti kuinka ruohon juuret, pitkät suoniset nauhat, kurkottavat kujan pientareella syvälle maahan, juovat vettä siellä minne kukaan ei näe.

Jayne Anne Phillips, jonka kirjan Suojelus luin häneltä vain pari viikkoa sitten, tekee jälleen omaa ainutlatuista jälkeään, johon kääntäjä Kersti Juvalla lienee myös vahva panostus, sillä niin rikasta kieli on, sanoja, joita ei enää kuulla, joita kaikki eivät edes tunne, jotain mikä soi... Päällimmäinen tunnetila on jälleen Phillipsin tajunnanvirtaisuus, maaginen realismi, latinalaisunien savu, jossa kuumuus väräjää, usva, erotiikka, vesi ja hopeatomu, jotka piirtyvät tarinoihin, joihin lukija kääriytyy kuin johonkin kauan kaivattuun, tarinaydinmehuun, imee niin että sylki ja veri ja suonet ovat toiset, kunnes nisät ovat kuiviin nautitut, ja vieläkin vain niistä puristuu, tihkuu pisara kukkien maatumista, tulvavettä, laatikkojen salaisuutta, joen huokausta, Sollyn silmien kovaa ja pehmeää, kultaa ja vihreitä pilkkuja, eikä se käännä katsettaan pois:


”Anna mun”, se sanoo.


*****

Osallistun tällä kirjalla Opuscolon Keltainen kesä on täällä jälleen -haasteeseen


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Katja/Lumiomena Irene  Liisa  Satu ja Valkoinen Kirahvi

22 kommenttia:

  1. (En tiedä, temppuileeko Blogger, mutta uusi yritys.)

    Tämäkin on ihan huikea kirja. Luin Kiurun ja termiitin nyt huhtikuussa ja kyllä se vei mukanaan. Suojelus ehkä vieläkin enemmän, sen tunnelmaa on vaikea ylittää. Mutta taikaa Phillipsissä on.

    T. Lumiompun Katja toisella Google-tilillään (vielä jaksaa töissä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, herttileijaa sentään: Kävin äsken lukemassa yhteiset aavistuksemme tästä. En katsos enää muistanut, että sinä olit tämänkin lukenut. Aavistimme oikein: Tässä kirjailija, joka ei ole laimea, vaan menee samalle listalle kuin Oates, Shriver&co. Koko kesälukemiseni menivät uusiksi, mutta mitä vain Phillipsin seurassa!

      Minä mietin myös, että Suojeluksen tunnelmaa on vaikea ylittää eli se on toistaiseksi ykkönen, mutta MITEN Phillips kirjoittaa, se pitää nyt minut otteessaan. Aion jatkaa, mutta väliin muuta.

      Siis ilm. ensi viikolla alkanee sun loma. Minäkin päätin heti arvonnasta selvittyäni ottaa kahden vikkon totaaliloman, sillä me suihkitaan sinne sun tänne ja toiset suihkii meille: Haluan nauttia myös live-elämästä.

      Poista
  2. Kiivas teksti kuumuutta hohkaavasta kirjasta, jonka luin kolme vuotta sitten keväällä heti kohta kirjan ilmestyttyä. Tunnelma on kirjan vahvuus. Ja sitten jokin sellainen määrittelemätön, jota on vaikea kuvata sanoilla. Se on pinnan alla, väreilee ja vaanii. Tavoitatko ajatuksen? Kirja jätti minut hieman hämmentyneeksi juuri tunnelmansa vuoksi. Läähätyksiä herättävä kirja, josta kirjoitat kuin riivattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, tunnelma ja se MITEN Phillips kirjoittaa. Ei mitään ihan tavanomaista. Jos kirja olisi oma, olisin merkannut kaikki uniikit sanat, metaforat etc.

      Tykkään siitä, mikä on pinnan alla, väreilee ja vaanii. Se on myös Ian McEwanin tyyli usein, mutta uskaltaako tätä edes sanoa: Phillips kirjoittaa...no, ei ehkä paremmin, mutta jotenkin kuin runoproosaa tarinan imun siitä kärsimättä. Voi, voi, minkä sille voi, jos asfaltti on kuumaa, iho on kuuma ja....tässä on aika upeasti kuvattua erotiikkaa, enemmän kuitenkin aikeita ja ajatuksia kuin itse tekoja. Pakko myöntää, että tällaiset kirjailijat saavat mut riivatuksi! Ihanaa, että aina heitä löytyy. Kiitos.

      Poista
  3. Luin tämän ekana blogivuonnani, ja vaikka kirja ei silloin kunnolla avautunutkaan, hetkittäin jopa hieman haukotutti, niin se "jokin pinnan alla väreilevä" johon Valkoinen Kirahvi viittaa on alkanut sittemmin vaivata mieltäni yhä enemmän. Viime vuonna löysin kirjan jostain alesta ja ostin omaan hyllyyn odottamaan asiaan palaamista vielä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kävin just lukemassa. Aloitimme samana vuonna...

      Joistakin kirjoista tulee mieleen, että ne voisi lukea jonain uutena hetkenä uudelleen. Vaikka pidin Ian McEwanin Vieraan turvasta, minun on pakko lukea se vielä uudelleen. Kunpa tämä olisi ollut oma kirja, sllä niin teki kerrankin mieli tehdä merkkauksia, sillä Phillipsin kirjoitustyylissä on sitä jotakin, mitä ei sanotuksi saa.

      Poista
  4. Phillipsiä pitää kyllä kokeilla! Kirjoitat niin vakuuttavasti hänestä! Suojelus on ollut mielessäni hmm... jostain asti, en muista, milloin sen laitoin mieleeni. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene,aloita Suojuksesta, sillä siinä on myös...r....s, joten varmaan kiinnostut. Jos pidät Philipsin tyylistä, sitten seuraa minua: Aloitan tänään Phillipsin Murhenäytelmän eli uusimman. Toki teen väliin muutakin, sillä kirja on aikamoinen järkäle ja haluan lukea nauttien.

      Siis Suojelus!

      (Meillä on ukkosmyrsky ja sataa valtavia rakeita...)

      Poista
  5. Minä luin tämän upean kirjan ennen kuin aloitin bloggaamisen. Houkuttaa lukea Phillipsin kirjoja nyt uudestaan ja jäsentää ajatuksiaan kirjoittamalla. Ai niin, mutta onhan minulla sinun ihastelemasi Suojeluskin vielä lukematta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, niin minäkin luin monta monta hyvää ennen blogia. Vain muutaman kirjan ja yhden kirjailijan, Shieldsin, olen lukenut blogiini uudestaan. Suojelus nyt vain sitten lukuun. Vinkkaa sitten kun olet lukenut: Otan jostain ensi viikon päivästä alkaen lomaa, mutta käyn lukemassa kaikki superkiinnostavat eli sun Suojelus mm. olisi sellainen. Olen liikenteessä vain iPad mukanani, joten sen kanssa sitten voi kommontoida ja lukea, mutta ei kirjoitella juttuja.

      Aloin viime yönä lukea Phillipsin uusinta ja se meni sudenhetkeen. Tänään on laitettava aikasiin tuutulullaa, sillä huomenna on yhdet partyt.

      Poista
  6. Tämä on kirja joka huutaa hyllystä joka kerta kun kävelen siitä ohi, mutta en ole uskaltanut sitä ottaa ja lukea. En edes muista mistä olen saanut sen käsityksen että tämä on todella rankka, ehkä ihan vain kuvitellut tuon oudon ja upean nimen perusteella.

    Mutta toisaalta, mitäs siitä, enhän minä nyt niin heikkoa tekoa ole ja jutustasi sain sen kuvan, että tästä löytyy muutakin kuin surkeutta. Eli kimppuun vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, ei ole rankka. Sinä ihastut kirjaan. Nimi on minustakin ihastuttavan uniikki.

      Ei ole surkeutta kuin ripaus ja niissä ei mässäillä. Korean sotakin ohitetaan tietyllä tavalla, jonka sitten näet. Ja Termiitti ei ole yhtään parka, vaikka ei puhu eikä kävele. Suosittelen!

      Poista
  7. Luin tämän kirjan kesäkuun alussa ja pidin siitä. Myönnettäköön, että teksti ei aluksi avautunut, mutta sitä ei onneksi kestänyt kauan.

    Kaunista kesäistä viikonloppua! Nyt on Suomen suvi parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, teitkö siitä bloggauksen, kun en löytänyt...

      Minulle tämä ja Suojelus olivat heti kuin morfiinia eli olen nyt addikti! Nyt vie Phillipsin uusin eli Murhenäytelmä....

      Kiitos samoin sinulle! Kaikki on nyt.

      Poista
  8. Olen niin innostunut tästä Jayne Anne Phillipsin löydöstä, etten malttaisi odottaa kirjojen käsiinsaamista. En ymmärrä kuinka en ole huomannut näitä teoksia, sillä olen mielestäni seuraillut keltaisen kirjaston tuotantoa jo pidempään.

    Murhenäytelmän kansikuva on minulle mieleen. Siinä on mainiot värit ja asettelu. Yritän saada näitä kesälomalukemisiksi =)

    Kiitos kovasti kun postasit näistä kirjoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ja syystä! Minä en ollut hänestä ennen kuullutkaan ja nyt hän loistaa elämäni krijailijoiden listalla. Minäkin seuraa KK:ta tarkasti, mutta ohi on vain mennyt, Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja minä ahmattina tietysti haukkasinheti kolme!

      Jos/kun luet tuon kirjan, se avautuu vieläkin vahvemmaksi, tuo kansi.

      Ole hyvä♥

      Poista
    2. Katsoin, että saisin tämän Kiurun ja termiitin lainaksi kirjastosta. Eli lähden tänään kirjastoreissulle =) Yritän ottaa monelaisia kirjoja lomalleni, mutta toivottavasti saan muitakin Phillipsin teoksia matkalleni.

      Tarttin Tikli on muuten aikamoinen teos. Alun 150 sivua imaisin aivan yhdeltä istumalta, tuskin laitoin perheelle ruokaakaan... nyt olen puolessa välissä ja tarina on vielä vaan rankempaa.

      Ihanaa perjantain jatkoa sinulle. Huomenna on lauantai ♥♥

      Poista
    3. Birgitta, voisit pitää myös Suojeluksesta ja Murhenäytelmä taas on hyvin jännittävä, mutta takuuvarmasti huippua.

      Katsoin Tarttin haastattelun televisiosta ja mietin heti, että koska en nyt ehdi Tikliin, se on ihan pakko lukea myöhemmin. Kiinnostava kirjailija. Ei ihon alle menevän kirjan äärestä perhettä edes muisteta: Kun luin Pelon Jokapäinen elämämme, meidän koti meni kaaokseen, sillä en voinut tehdä muuta kuin lukea. Useimmitenhan luen öisin saadakseni täyden keskittymisrauhan.

      Kiitos samoin sinulle! Oi, minä muistan, minä muistan: Huomenna saunan lauteilla rutikuivaa kuoharia Villeroy&Bochin laseista ja sitten...;)

      ♥♥

      Poista
    4. niin... sitten ei enää olekaan mitään rutikuivaa ;-)

      Poista
    5. Ei tietenkään! Meidän täytyy kehittää salalinen merkkikieli, ettei nämä jutut paljastu;)

      Poista
  9. Oi, kyllä tämäkin on luettava. Tarina meni jo nyt ihon alle! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, miten minusta tuntuu, että pitäisit tästäkin...

      Poista