sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Virginia Woolf: Vuodet

Vuodet muuttivat asioita, tuhosivat ja kasasivat niitä – ja huolet ja murheet olivat taas täällä. Puheiden sirpaleita palasi hänen mieleensä, samoin erilaisia kuvia. Kitty näki sielunsa silmin kuinka avasi ikkunan nykäisten siitä, ja hän näki karvat Warburton-tädin leuassa. Hän näki naisten nousevan tuoleilta ja miesten parveilevan sisään. Kitty huokaisi ja kääntyi vuoteellaan. Kaikilla oli samanlaiset vaatteet, hän pohti ja samanlaiset elämät. Mikä sitten on oikein? mietti Kitty kääntyillen levottomana. Ja mikä väärin? Hän käänsi taas kylkeään.

Juna kiidätti häntä eteenpäin. Sen ääni oli syventynyt, muuttunut alituiseksi pauhuksi. Kuinka hän saisi unen päästä kiinni? Ja kuinka voisi estää itseään ajattelemasta asioita?

Virginia Woolfin Vuodet (The Years, Savukeidas 2013, Ville-Juhani Sutinen) kertoo Pargiter -nimisestä perheestä vuodesta 1880 aina 1930-luvulle. Mistään pikkutarkasta sukutarinasta ei ole kyse, mutta henkilöitä riittää sen verran, että kannattaa heti alussa selvittää itselleen suvun kantaisän, eversti Abel Pargiterin lasten nimet, sillä myöhemmin Woolfin syvällinen tajunnanvirta kuljettaa lukijaa henkilöiden sisäisissä monologeissa, joiden paljastavuus ja kiinnostavuus on sitä luokkaa, että enää ’junaa’ ei voi pysäyttää vaan vuodet kulkevat kulkuaan ja vain vuodenaikojen vaihtelut havahduttavat tietoisuutta.

Vuodet kirjan alussa on kääntäjän Ville-Juhani Sutisen esipuhe, Pieni, suuri romaani. En halua mestaroida Sutista, mutta minulle mikään tässä kirjassa ei ollut pientä, vain suurta ja vaikuttavaa. Tämä suuri romaani oli minulle suoraa puhetta Virginialta, mutta annetaan ensin puheenvuoro Villelle:

Kerronta keskittyy yhteen päivään kulloisenakin vuonna ja samalla valittuihin perheenjäseniin, joiden kautta tuodaan esiin tietyn ihmistyypin, sosiaalisen piirin ja aikakauden piirteitä. Fokukseen nostettavat hahmot vaihtelevat perheenpäästä, vanhasta vauraasta everstistä, talon palvelijaan, köyhään työläisnaiseen. Koko englantilainen yhteiskunta viktoriaaniselta ajalta toisen maailmansodan kynnykselle etsautuu esiin hahmojen kautta.

Minulla Vuodet räjäytti tajuntani niin, että koin olevani osa Virginian mielenvirtaa. Woolfista tuli mielentila, jossa kirjan hahmojen kautta tunsin älykkään, tunneherkän naisen, joka näki kaiken läpi. Läpinäkeminen verottaa voimia. Sen valossa toki näkee paljon kaunista, sitä mikä monelta jää havaitsematta, kuten vaikka miten lokit silpovat siivillään valkeita kuvioita ilmaan, mutta sen valossa näkee myös miten merkityksetöntä, tyhjää ja pikkumaista kaikki lopultakin on. Woolfilla oli kannettavanaan lahja, jolla hän ylitti yhteiskuntaluokkansa normiston, rohkeus sanoa ja nähdä, mutta joskus lahjasta voi tulla taakka, joka vie mennessään. Vuodet kirjassaan Woolf tuntuu aavistaneensa tämän olevan viimeinen hänen teoksistaan, jonka näkee painettuna - jos sitäkään. Hänen ei tarvinnut välittää sitä vähääkään mitä tähän asti. Hän ottaa kirjan henkilöhahmojen kautta kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin, pilkkaa omia akateemisia piirejään, naureskelee yläluokan pöyhkeydelle, antaa pitkät teennäisille käytöstavoille, tarjoaa mielensä ehdottoman alastomana.  Kirjassa tulee kerta kerran jälkeen esille, miten ajatteleminen on kärsimystä. Onnellisuus on mahdottomuus. Tästä erinomaisen esimerkin tarjoaa sivu 346, jossa Peggy:

Onnellinen tässä maailmassa, onnellinen ihmisten kanssa. Mutta kuinka joku voi olla onnellinen, kysyi Peggy itseltään, kun maailma pursuili tuskaa?

Miksi minä oikein huomaan kaiken? Peggy mietti vaihtaen asentoa. Miksi minun on aina ajateltava? Hän ei halunnut ajatella. Hän toivoi, että mielen sisällä olisi samanlaiset kaihtimet kuin junien hyteissä ja suoja tulisi valon eteen, peittäisi ajatukset.

Ajatteleminen oli kärsimystä. Miksei siitä voinut vain luopua, ajelehtia ja haaveilla sen sijaan?
Mitään junien ikkunoiden suojakaihtimia ei Woolfille elämässään suotu. Vain niitä pieniä keitaita, jolloin erämaakin heräsi kukkaan, hetkiä joiden jälkeen Näkijän pettymys maailmaan ja kanssaeläjiinsä oli entistä suurempi.

Yksikään sana Vuodet kirjassa ei ole merkityksetön. Ei siltikään tai ehkä juuri sen vuoksi, että Virginia kirjoitti tätä teosta viisi pitkää, rankkaa vuotta, sillä sairausjaksot tekivät kirjoittamisesta sirpalemaisen. Mitään sirpalemaista ei kuitenkaan ole valmiissa teoksessa, sillä Vuodet on puhtainta Woolfia, mitä olen lukenut. Nyt kirjailija on esillä omana älykkäänä itsenään, joka kuin aavistellen kirjoittaa yhteenvetoa oman elämänsä vuosista, niiden valoista ja varjoista, pienimmästäkin hengähdyksestä. Vuodet on tyyliltään vahvaa, kypsää Woolfia, jossa hänen tajunnanvirtansa soi tyylikkäästi yhteen vuosien ja vuodenaikojen vaihtelun kanssa. Kaikki merkitsee jotain. Tai mikään ei merkitse mitään. Woolfin maailmassa pienikin on merkityksellistä. Hän huomaa sisään astuvan pojan lastuja hiuksissaan, kyyhkysten kahinan puissa, lyhtyjen ja laskevan auringon valon sekoittumisen toisiinsa, kädet, jotka pitelevät kukkia, astian reunan, putoavat terälehdet, lehtien välitse siivilöityvän valon, kaiken toistumisen, viinilasin jalan, naisen, joka astuu sisään kuoriaisensiipiä hiuksissaan…

Se millä ei ole mitään merkitystä on eläminen, jossa ympäristön normit pakottavat sosiaaliseen, kaavamaiseen kanssakäymiseen. Tai onhan sillä merkitystä, sillä se on yhtä kuin kärsimys:

Peggy kallisti päätään kuullakseen paremmin. On niin tuskallista hymyillä, kallistaa päätään ja uskotella että viihtyy hyvin, vaikka onkin tosiasiassa lopen kyllästynyt, hän ajatteli.

Hänen päänsä ympärille oli kiristetty tiukka vanne, ja Peggy koetti kuvitella itsensä maaseudun pimeyteen. Sekin oli mahdotonta, sillä toiset nauroivat. Peggy avasi silmänsä heidän nauruunsa tuskastuneena.

Rennyn pää oli kallistunut taaksepäin ja hänen suunsa ammotti apposen auki. sen sisältä pursuili ääntä: Ha! ha! Ha! Se on naurua, sanoi Peggy itselleen. Se on ääni, jota ihmiset pitävät silloin kun ovat huvittuneita.

Kuulin Virginian herkänlahjakkaan näkijätuskan Menomatkassa, kuulin sen loistavassa Mrs. Dallowayssa, joten miksen toista sitä, mitä totesin jo Menomatkan luettuani:

Hän on läsnä hetkessä, mutta hänen vahva intuitionsa, äärimmäinen herkkyytensä, pakottaa irrottamaan otteen olemassa olevasta ja pakottaa tilalle tunteen, että kaikki on jo ennen sanottu, kaikki on jo ennen tapahtunut, on olemassa vain menetyksen syvin syvyys.

Nyt tarkka lukija voisi huomata, että jätin pois ’sairauteen asti’ äärimmäinen herkkyytensä. Keitä me olemme sanomaan, että Virginia Woolf oli sairas! Ehkä maailma hänen ympärillään oli sairas. Vuodet otettiin hyvin vastaan, mutta onko kukaan koskaan todella ymmärtänyt Woolfin ainutkertaisuutta vai luemmeko häntä vain kuin onnettomasti sairasta, joka sattui olemaan lahjakas kirjoittaja ja sitten käveli veteen kiviä taskussaan. Kumpi Woolfista muistetaan ensimmäiseksi: Hänen tuotantonsa vai hänen itsemurhansa. Äärimmäinen intuitio ja herkkyys ovat usein naimisissa suuren lahjakkuuden kanssa. Jollekin kaikki voi olla niin läpinäkyvää, että vaikka kuinka kaipaisi niitä junan suojaverhoja, on pakotettu katsomaan ja kokemaan, kunnes ei vain enää jaksa. Onneksi uskon Woolfin kirjallisen lahjakkuuden kristallisoituneen hänen elämästään, en kuolemastaan.  Meidän jälkeemme tulevat saattavat nähdä Virginia Woolfin elämän ja tajunnanvirran meitä kirkkaammin.


”Kyyhkyset kujersivat!, Sara jatkoi. ”Kaksi kujerrusta kuuluu. Kaksi kujerrusta kai…Ja sitten siipi pimensi kaiken ja Kitty astui sisään tähtiin pukeutuneena…”

26 kommenttia:

  1. Eka Virginia Woolfin kirja joka käännettiin ruotsiksi 1942.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka, joka käännettiin ruotsiksi, viimeinen jonka hän näki omasta tuotannostaan julkaistuna.

      Poista
    2. ja Virginia Woolfin eka kirja Menomatka käänneettiin viimeisenä ruotsiksi... joku vuosi ennen kuin suomeksi. Virginia Woolf lasketaan suurimmiksi modernisteiksi. Feministi ja biseksuaali, sekin laskettiin sairaudeksi. Hän eli toki yli 60 vuotta (suomenkielisen kirjallisuuden isä Aleksis Kivikin sairas)

      Poista
    3. Woolf oli James Joycen ohella yksi tärkeimpiä modernin romaanin uudistajia.

      Feministi, biseksuaali, tajunnanvirtatekniikan pioneeri ja myös yhteiskuntakriitikko sekä ennen kaikkea lahjakas kirjailija.

      Poista
    4. Kiva että Woolfia oli James Joycea käännetään uudestaan.
      Joycen uusi Odysseus (Ulysses) painaa 1,2 kg, ei ihan sänkylukemista :)

      Poista
    5. ...mutta olen päättänyt lukea sen ennen kuolemaa - kirjaston lukutuolissa;)

      Poista
  2. Oh! Nyt sinä sait tämän päätökseen - uskalsin vain silmäillä... Odotan kirjaa jo kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, luin tätä hitaasti nauttien. Olisin voinut jatkaa vaikka kuinka...Kiinnostavaa kuulla, mitä sinä pidät tästä...

      Poista
  3. Virginia Woolf on aina kiehtonut ja sen vuoksi tämäkin on ehdottomasti joskus luettava.Kirjahyllyssäni on hänen lyhyt elämänkertansa sekä A room of one's own:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, hän oli ja on kiehtova. Suosittelen.

      Poista
  4. Vaikuttaa kyllä ihanalta, varsinkin nuo sitaatit tässä. Kyllä mäkin vielä Woolfiin asti ehdin - hitaasti mutta varmasti :)

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, sinä ehdit. Minä löysin Woolfin about 10 vuotta sitten...

      ♥♥♥

      Poista
  5. Kiinnostava kirja, jospa tulisi talven aikana tutustuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, suosittelen. Talvi antaa mahdollisuuden niin moneen...suklaa, kirjat, elokuvat;) mm.

      Poista
  6. Hello Leena,
    excellents posts!
    Congratulations and a big hug

    VastaaPoista
  7. Vaikuttaa silä, että hänen tietoisuutensa vaan on ihan eri luokkaa kuin muilla ihmisillä. Se varmaan satuttaa lähes fyysisesti, kun on viritetty kaikkiin nyanseihin ja samalla monet asiat ovat niin karkeita. En tiedä, täytyy lukea.
    Kiva, kun esittelit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kohta ilmestyy uusi kirja hyvin intuitiivista je herkistä ihmisistä. Odotan sitä innolla. En ole osannut ajatella Woolfin kavahtaneen elämän karkeutta, vaan kaavamaisuutta, kaiken toistumista samana, ahdasmielisyyttä ja naisten alistettua asemaa. Hänen aikanaan esim. homous oli Britanniassa rikos, mutta Woolf itse oli biseksuaali ja monet parhaista ystävistään olivat homoja tai biseksuaaleja.

      Lue myös Erään avioliiton muotokuva, jossa Sissinghurstin linnan omistaja ja Woolfin erään elämän jakson rakastettu tulee esiin tuon ajan ja yhteiskuntaluokan tavoilla. Kun näitä kirjoja vertaa, saa minusta kokonaiskuvaa siitä, miten muodollinen seurustelu, tuon ajan normit, naisen asema etc. saattoivat suorastaan puuduttaa lahjakkaan ja herkän kuoliaaksi. Boring!, olisin minä sanonut, mutta Woolf toi sen kaiken esiin kiinnostavasti eikä yhtään ikävystyttävästi.

      Ole hyvä. Minä vain jatkan Woolfia. Tilaan seuraavaksi ehkä hänen yhden elämänkertansa.

      Poista
  8. Kirjoitat upeasti Woolfista. Kiitos tästä. Herätit ajatuksia ja halun palata Woolfin pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essielina, kiitos ja ole hyvä♥ Tee se ihmeessä Voisit pitää tästä.

      Poista
  9. Minusta tuntuu, että Woolf tulee olemaan yksi tämän syksyn 'kirjailijoistani'. Kiitos Leena, upeasta tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, mahtavaa! Woolfin kanssa pääsee niin erityiseen mielentilaan...jonnekin. Ole hyvä ja kiitos.

      Poista
  10. Mä jotenkin arvasin, että tämä on mielenräjäyttävä! No niin, sitten ei kun listalle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, miten minusta tuntuu, että tämä olisi sinunkin kirjasi♥ Tässä on sitä syvyyttä ja rivien välitkin puhuvat, että sielu kuin tulee ravituksi ja näkee asioita tämän jälkeen eri tavalla.

      Poista
  11. Tervehdys Leena pitkästä aikaa!

    Kummankohan lukisin ensin tämän Vuodet vai Vanessan ja Virginian? Voi olla, että en ole ihan valmis tajunnanvirtaan juuri nyt ja kallistun ehkä Sellersiin. Hienon räjäyttävän kokemuksen Woolf herätti sinussa jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Vanessan ja Virginian lukee illassa tai kahdessa. Lue se ekaksi ja anna sitten tälle aikaa. Minussa on joku outo huonne Woolfin kanssa eli nautin häntä hyvin hitaasti. Ehkä sinulla on sama. Hänen kielensä, jokainen sanansa, tunnelmat, jotka tulevat niistä kuin lukijan omiksi...

      Sellers on hyvä ratkaisu, jos sinulla on nyt menossa monet syyskiireet, kuten ainakin minulla on. Aloitin viikonlopunkin nyt, sillä huomenna ei yhtään aikaa blogille.

      Pidin jo Matkasta ja Mrs. Dalloway on tiettu sielukirjani, mutta tämä on minusta Matkaa kiinnostavampi, sikäli, että Virginian ääni on kypsynyt, hän kirjoittaa tätä vuosia ja osin sairaana ja niin moni asia kirjassa antaa aavistaa, että elämä on vain uusintojen uusintaa. Siis pidin tosi paljon Vuodet kirjasta.

      Poista