sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tammikuinen sunnuntaikirje intohimosta ja sen vajeesta

Meitä suomalaisia on totuttu pitämään jäyhinä. Emme näytä tunteitamme ja jos näytämme, ne tulevat esille viinan kohottamina. On mukatyylikästä olla viileä ja pidättyväinen. Koska olen karjalaisen äidin tytär, mutta isäni on satakuntalainen, taidan itse olla villi ja viileä, riippuu siitä, mistä tuulee. Silti: Muistan aina neljännesvuosisadan länsirannikolla: Jos Porissa seisoi hississä ja sanoi vaikka sanankin vieraalle, katsottiin kuin kylähullua. Opin tosi nopeasti, että vain torilla sopii lätistä kaikkien kanssa, muuten pitää näyttää viileältä ja olla hiljaa vieraiden kanssa. Siitä tuli myös eräänlainen työrooli, jota kun aikansa veti, se jäi usein päälle myös siviilielämään. Sitten tapahtui jotain, kohtasin R:n ja muutimme tänne Keski-Suomen saarelle. Aloin muuttua omaksi itsekseni. Levoton, intohimoinen heittäytyjä, sitähän minä olen. Pääasiassa.

Eilen jäi Hesari huonolle luvulle, sillä nukuimme hävyttömän myöhään ja sitten olikin jo aika lähteä lenkille, sillä personal trainerini ei tunne armoa. Lukematon Hesari on hänelle vain tekosyy...Onneksi minulla on ihania lukijoita, jotka kertovat minulle, mitä tärkeää on voinut mennä ohi. Luin juuri äsken eilisestä Helsingin Sanomista Kaisa Viljasen Lauantaiesseen Toimittajan pitää olla lukijan antenni - Kulttuurista kirjoittamista vaivaa intohimovaje. Taidepuheen sijaan pitää heittäytyä. Mikä teksti!: Kiitos Kaisa♥ ja kiitos Sanna, että kerroit tästä minulle♥

Tässä muutamia lainauksia Viljaselta, mutta kaivakaa eilisen lehti esiin ja lukekaa koko juttu:

"Milloin viimeksi itkit teatterissa? Muistatko mikä romaani teki sellaisen vaikutuksen, että piti lukemisen jälkeen hetki vain hengitellä? Minkä keikan jälkeen tuntui niin hyvältä, että halusit hypellä niityllä?" (Viljanen)

Kun luin Riikka Pelon romaania Jokapäiväinen elämämme, luin sitä kaiken aikaa, vaikka yleensä luen vain öisin. Piti hengitellä moneenkin otteeseen, minussa huojahti ja olin milloin Marina, milloin Alja, milloin arbuusin mehu, minulle nousi kuume ja tiesin, että elin kotimaisen kirjallisuuden tähtihetkeä, sellaista, joka ei unohdu sateenkaaren tuolla puolenkaan.

"Parhaimmillaan taide saa kokijassaan jotain kuohuntaa aikaan. Miksi siitä kertovat kirjoitukset niin harvoin pystyvät samaan?" (Viljanen)

Olen kyynelehtinyt kirjojen äärellä, polvistunut niiden haltioittamana, olen kyynelehtinyt kaunista musiikkia ja hengitykseni on pysähtynyt nähdessäni koskettavan taideteoksen. Olen silti vielä elossa ja kiihkeä intohimo nauttia taiteista vain kasvaa. Kun juo tietystä lähteestä, tulee vain entistä janoisemmaksi...

"Kriitikko istuu teatterin katsomossas, kiertää näyttelyitä ja lukee kirjat ennen muita." (Viljanen)

"Hänen velvollisuutensa on kertoa lukijoille, mihin kallista vapaa-aikaa kannattaa käyttää, ja kertoa miksi jokin teos tai esitys on kokemisen arvoinen. Kukaan ei halua tuhlata aikaansa huonoon taiteeseen." (Viljanen)

Mitä minä kirjoitinkaan vähän aikaa sitten: "Elämä on lyhyt ja sitten se on ohi: En suostu kirjoihin tai ruokiin, jotka eivät hemmottele minua." Siis kiitos heidän, jotka kirjoittavat kirjoista ja kiitos oman vaistoni, löydän ne kirjat, jotka haluan ehtiä lukemaan elämässäni.

"Suomessa kriitikolta tunnutaan odottavan ammattimaista viileyttä ja analyyttisyyttä. Innostuksesta saa helposti lapsellisen höperön leiman." (Viljanen)

"Miksi kriitikko ravistelee tunteensa pois ennen kuin palaa keikalta toimitukseen? Miksi kulttuurijuornalismi on niin vakavaa?" (Viljanen)

"Kriitikko on lukijan tavoin taiteen käyttäjä, jolla ei ole mitään syytä esittää coolia." (Viljanen)

Itse luen mieluusti juttuja, joissa kirjoittaja on heittäytynyt sydämellään arvioimaansa asiaan mukaan. Kaikki tekoviileä, mukahieno analyyttisyys vierottaa minut tekstistä. Omassa käyntikortissani lukee yhteystietojen yläpuolella: Leena Lumi: intohimolla kirjoista

"Taidelätinään on helppo verhoutua. Vaikeampaa on olla omaperäinen ja puhutteleva. Pitää heittäytyä. Mitä siinä voi menettää?" (Viljanen)

Minä kysyn ihan samaa ja vielä ihmettelen, mistä tämä intohimovaje kumpuaa.

***

Tähän piti tulla seuraava kirja, mutta se menikin nyt intohimolle: Ei niin paha. Vielä pitää ehtiä lenkille, sitten sunnuntaiateria, hetken pysähdys ja älkää unohtako
kaikkien aikojen viimeistä Poirotia tv1 klo 18.45.

intohimosta kulttuuriin
Leena Lumi

36 kommenttia:

  1. Kiitos, Leena, olipa mahtava postaus♥
    Intohimo on pitänyt minut hengissä jo näin kauan, intohimo elämään:)
    Ilman intohimoa ei elämässä ole paljon mitään...
    Oikein ihanaista sunnuntaita sinulle, Leena-IhaNainen♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä ja kiitos♥

      Minustakin intohimo on elämän pelastusrengas. Olisi kuin kuollutta ennen kuolemaa...

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen♥♥♥

      Poista
  2. On aina hauska miettiä näitä maakunnallisia eroja. Ehkä minäkin olen toisessa seurassa hillitty ja hiljainen, joissakin sitten oikea papupata, kun juureni ovat niin Savossa, Karjalassa kuin Pohjanmaan rannikkoseudullakin. :)

    Pitää ottaa illan Poirot boksille talteen. Meillä on vielä eilinen Midsomer katsomatta, sen vuoro on tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olen selvästi huomannut, että maakuntaerot elävät ja voivat hyvin. Minäkin osaan esittää hyvää satakuntalaista, mutta teen sen vain kun tiedän ympäristön sitä odottavan/edellyttävän;)

      Hyvästi tänään Poirot...Midsomer oli niin hyvä, että sain ihan slaagin, kun en saanut loppuratkaisua heti vaan pitää odottaa viikko.

      (Muistathan sen meidän merkillisen tallennusjutun, joka toimii, vaikka ei toimi...siitä voisi kirjoittaa jutun, jos R. sallisi;)

      Poista
  3. Kiitos Leena voimallisesta intohimostasi, jota tästäkin postauksestasi huokuu!

    Intohimon puolesta liputan minäkin, rakkaudesta elämään ja ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kiitos!

      Täysin sama liputusaihe täälläkin.

      Poista
  4. Voi yhden kerran! Minäkin erittäin intohimoisella päällä: tuossa kaksi lastenlasta leikkii ja pappa milloin käy kaupassa, milloin osallistuu tinasotilaitten hyökkäykseen vanhalla panssarivaunulla. Helposti käy, kun on puolet karjalaista ja puolet harkitsevampaa keskisuomalaista...ja vähän lapsenmielinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, no juu...siis 'voi yhden kerran minulle' kai;) Sinähän olet selvästi intohimoinen. Intohimo tässä puhuttuna tarkoittaa suurta innoitusta heittäytyä kaikkeen mistä pitää. Voin kuvitella sinut leikkimässä tinasotilailla ja sitten innostua oikeasti voittamaan lapsikullat. Myönnän, että keskisuomalaisuus on harkitsevampaa kuin karjalaisuus, mutta aika villiä verrattuna länsirannikkolaisuuteen. Lapsenmielisyys on nuoruden eliksiiriä. Mahoit sie olla sielt Viipurist...miun äit o Valkjärvelt. Siit likelt.

      (Lapsenmielisin mies, jonka olen tavannut oli Tommy Tabermann ja hän oli siinä tyylissään todella charmantti!)

      Poista
    2. Miu issäin, hää olt Rankjärvelt, Sortavalan maalaiskunnast.

      Poista
    3. Ai hää ol siält...kiitos Reijo.

      Poista
  5. Ihan totta. Hyvän kirjan ja elokuvan tietää siitä, että se on itkettänyt, naurattanu, suututtanut tai ainakin järjestänyt pitkäksi aikaa ajattelemisen aihetta. Sitä paitsi minusta viileys ja välinpitämättömyys on monesti synonyymejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, niin se menee. Vaikkakin Siri Hustvedt sanoo, että paraskin kirja unohtuu, kun sen kannet ovat sulkeutuneet, on kirjoja ja filmejä ja musiikkeja, joista jää niin vahva jälkimaku, että on kuin ikuinen.

      Nyt sinä sanoit jotain, mitä minä en ole uskaltanut edes ajatella...Voi olla totta! Ainakin minä olen hyvinkin empaattinen ja nyt olen huomannut sinussa saman piirteen. Toisen kärsimys ei jätä kylmäksi. Voisko joku viilee olla kuitenkin vaikka ujo? Olisi kevyempää ajatella niin, sillä jos kaikki viileet ovat välinpitämättömiä, voi itku!

      Poista
    2. Oikeesti viileet. On myös niitä, jotka vain esittää viileitä, koska luulevat, että muut odottavat sellaista. Sisällä saattaa silti roihuta. Olen minäkin välillä viileä, oikeastikin. On asioita, joita kohtaa olen välinpitämätön ja sitten taas toisiin palan molemmista päistä. Minullehan on annettu laaja tunneskaala enkä pelkää käyttää sitä:D.

      Poista
    3. Sitä joutuu joskus tilanteisiin, jossa on parasta esittää viileetä.

      Minusta syvä kylmyys ja välinpiätmättömyys on pelottavaa. Tunteita peliin ja muista välittämistä.

      Poista
  6. Taidan itsekin olla aika intohimoinen ,tai oikeestaan paljon, se on voimavara.
    Ihana tämä sinun kirjoituksesi taas, tunnetta täynnä ♥
    Ja tuo Poirotti ,missasin sen, mutta ainahan niitä kuitenkin tulee.
    Hyvää sunnuntai iltaa Leena sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijastiina, näen sun kuvistasi ja huomaan tekstistäsi, vaikke et ehkä uskokaan;) Se on voimavara, ehdottomasti. Kiitos♥

      No, tämä oli uusin ja viimeisin eli jäähyväiset Poirotille, mutta saammehan ne kaikki varmaan uusintoina. Minä arvasin nyt kyllä loppuratkaisun eli olen tainnut lukea liikaa Agathaa. Heino jakso silti.

      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus hyvästä kirjoituksesta! Kyllä kriitikolla pitää olla ammattiylpeyttä olla nimensä arvoinen.
    Meidän sunnuntai-iltoihin kuuluu Midsomer murders dvdltä, ihan parasta rentoutumista.. Myös Poirot löytyy, tietenkin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos. Minä olen vain Lumi ja luen vain kirjoja, joista pidän ja sitten kerron niistä sinulle ja muille. Mutta kiitän kaikki heitä, jotka pelastavat minut huonoilta kirjoilta.

      Meillä se on lauantaina ja aina kera herkkujen. Pidän nyt tämän uuden pääosaesittäjän myötä sarjasta yllättäen entistä enemmän. Viikon ehdoton rentoutus. Poirot oli nyt viimeinen ja tosi hyvä jäähyväisesitys.

      Poista
  8. Oi, tärkeä teksti tärkeästä aiheesta! Taidankin katsoa, pääseekö tämän Hesarin jutun lukemaan netistä, niin kiinnostavalta se kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, niin minustakin. Toivotaan, että onnistuu. Intohimoista jatkoa!

      Poista
  9. Oi, Leena, intohimotar! Tämä teki niin hyvää erityisesti tässä kylmyydessä. Lämpötila nousi selvästi juuri ne tarvittavat asteet. Kiitos taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, ole hyvä ja kiitos. Lisälämpö onkin nyt tarpeen. Intohimoista luovuutta sinulle!

      Poista
  10. Hyvä kirjoitus, kuten Kaisa Viljasenkin.:)
    "Olen silti vielä elossa ja kiihkeä intohimo nauttia taiteista vain kasvaa. Kun juo tietystä lähteestä, tulee vain entistä janoisemmaksi..." Veit sanat suustani! sydän!

    VastaaPoista
  11. Hei Leena! Hyvä kirjoitus! Juuri intohimon takia minäkin aina palaan lukemaan blogiasi (vaikka harvoin olenkaan kommentoinut) - teksteistäsi ei jää epäselväksi, mikäli joku kirja on/ei ole sinua miellyttänyt. Näin sen pitäisikin olla tai minua ei ainakaan kiinnosta lukea kädenlämpöisiä arvioita. Jatka siis samaan malliin, suurella sydämellä. :) -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos. Sinä taitava nainen: Minä en lue kirjoja, jotka eivät miellytä minua yli 50 prosenttia, sillä minulla ei ole aikaa huonoille kirjoille. Tiedän silti, että ne, jotka ovat minua pidemmän aikaa seuranneet, huomaavat helposti, milloin TODELLA kannattaa lähteä kirjakauppaan tai kirjastoon. Ja sinä olet yksi heistä, huomaan minä. No, jotkut ovat tovoneet minulta myös teilauksia, mutta en jaksa lukea NIIN huonoja kirjoja, että pitäisi alkaa teilata. Mutta joskus tietty mukaan mahtuu haaleita ja kyllähän minä sitten sen kerron, jos muuten hyvässä kirjassa, joku asia ei miellyttänyt. Teen tosi kiihkeästi: Lueppas seuraava mikä tulee ja lähde sitten vaikka kirjastoon!

      Poista
    2. Mikäli tarkoitat juttuasi Muinosen Mustat paperit -kirjasta, niin taidanpa lähteäkin. Myönnän, kiinnostus heräsi, jälleen kerran. :) -Taru

      Poista
    3. Taru, suosittelen. Sen lukee vaikka yhdessä illassa, mutta kokemus on vahva. Try it!

      Poista
  12. Luin tuon Hesarin artikkelin ja ajattelin siinä heti, että onpa hienoa, että tästä arvosteluiden melkeinpä insinöörimäisestä tehtailemisesta puhutaan vihdoin. Ja Viljanen sen teki! <3 Kukka hänelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, täysin samaa mieltä. Viljanen kirjoitti rohkeasti ja heittäytyen, kuten pitäisi tehdä muidenkin kirjoittajien - lukijoiden iloksi ja hyödyksi. Kevään upea tulppaanikimppu hänelle!

      Poista
  13. Miten tämä on jäänyt minulta lukematta?? Hieno postaus. Kyllä minusta suurimman innostuksen saa toiselta kun toinen on juuri innostunut tai tunteissaan myllertynyt. En lue kirjaa, joita toiset laimeasti esittelee, luen niitä, joista toiset saa sytykkeen oloonsa. Sama juttu elokuvien kanssa (vaikka ihan hittimagneetit saatan jättääkin yllättäen katsomatta).

    Jos ei ole paloa (Paloa ;-)) ei ole mitään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kartan hittilleffoja, tai sellaiseksi kovasti mainostettuja.

      Ilman paloa elämä on tylsää: on autuasta syttyä tuleen kirjasta, musiikista, elokuvasta....

      Poista
  14. Ja siis piti kirjoittaa (Peloa) -et silleen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, olen ihan varma, että tarkoitit Tauno Paloa;)

      Poista
    2. No Tauno onkin häkellyttävä, ehdottomasti Tauno!

      Poista