perjantai 23. marraskuuta 2012

Lidia Tšukovskaja: Vajoaminen


Kirja…Se seisoo sitten hyllyssä muitten vieressä, joku ottaa sen käteensä, selailee, laittaa takaisin. Pyyhkii pölyt – pölyt tästä tämänpäiväisestä hiljaisuudesta täällä, jonka läpi korviini palaa Aljošan ääni ja pikku Katjan itku.

Kirja on yhtä kuin minä, minun sydämeni kouristuminen, minun muistini, jota kukaan ei näe, kuten kukaan ei näe esimerkiksi migreeniä, silmieni kipupistettä. Mutta siitä tulee paperia, nidos, kirjauutuus ja - jos suoritan vajoamisen pelottomasti – jonkun uusi sielu. Siihen sieluun tunkeutuvat sitä rakentaen Aljošan ääni ja Katjan itku.

Lidia Tšukovskajan teos Vajoaminen (Into 2012, suomennos Kirsti Era) kertoo jo kannessaan sisältävänsä kaksi järisyttävää kertomusta ja kirja antaa, mitä lupaa: Kertomukset Vajoaminen ja Sofia Petrovna valottavat upeasti yksittäisten kansalaisten elämää Neuvostoliiton todellisuudessa, Stalinin julmista mielen harhoista syntyneessä.

Ensimmäinen kertomus ajoittuu vuoteen 1949 ja on kuin kirkas pakkaslumi, verijäljet paljastava. Tarinan henkilöt ovat kirjailijoita, jotka ovat virkistäytymässä sanatoriossa, keräämässä voimia. Yksi heistä on Nina Sergejevna, jolta omakohtaisen kokemuksen kautta ovat kadonneet kaikki harhat Isä Aurinkoisen hallintoon. Eristäytynyt paikka, uusi tuttavuus Bilibin ja päivittäiset kävelyt raikkaassa ulkoilmassa edesauttavat kuitenkin käsikirjoituksen syntymistä ja tekisi mieli vain unohtaa, nauttia…
Koivikossa ei enää kimalla kristalli, vaan se on kotoisen pehmeä, paksuoksainen ja pörröinen. Se on kauttaaltaan kuohkeaksi vatkatun hangen peitossa.

Stalinin luoma urkintajärjestelmä ei jätä kuitenkaan ketään edes lumisten puiden ja keväthankien suojaan, vaan sen lonkerot ojentuvat kaikkialle. Paras ystäväsi voi olla ilmiantaja. Älä luota kehenkään. Varo sanojasi ja älä vain arvostele neuvostojärjestelmää. Nina on täydellisen tietoinen kaikesta. Hän on eri kuin Vajoamisen toisen tarinan Sofia Petrovnan Sofia, josta on tehty ’onnettomuuden’ jälkeenkin naiivin uskonsa järjestelmän oikeutukseen, syyttömien syyttämisiin ja tuomioihin säilyttänyt niin karrikoiden, että lukija tajuaa kyseessä olevan tehokkaan tyylikeinon, ei tyhmyyden tai sokean luottavaisuuden. Tosin tilaa jää silti epäilykselle, että tehokas tehokas Puolue ja etenkin nuorisojärjestö Komsomol voisivatkin aivopestä jäsenensä uskollisiksi työnsankareiksi, iskurityöläisiksi, Stalinin palvojiksi…

Ammattiosaston työntekijöiden lasten kuusijuhlaan 1937 Sofia Petrovna askartelee punaisen viisisakaraisen tähden, jonka keskelle kiinnittää kuvan Lenin-lapsen kiharaisesta päästä ja konvehtipusseihin hän tunkee lappusia, joissa lukee: ”Kiitämme toveri Stalinia onnellisesta lapsuudesta.”

Molemmat tarinat vakuuttavat kaikellaan. Naisten erilaisista ja kuitenkin niin samoista tarinoista tihkuvat lävitse neuvostojärjestelmän erioikeudet, kateus, ihmisoikeuksien polkeminen, antisemitismi, öiset noutamiset, koputukset silloin kun ihminen on puolustuskyvyttömin eli yöllä, taiteilijoiden ja koulutettujen ihmisten erityisvainot, pelon hiki, vaikeneminen, toivottomuus.

Vajoamisen Jälkisanoissa suomentaja Kirsti Era tekee tiivistetyn ja hyvin kiinnostavan leikkauksen kirjailija Lidia Tšukovskajan (1907-1996) elämään. Tšukovskaja vietti lapsuutensa Kuokkalassa, jossa tutustui muun muassa Maksim Gorkiin, Mark Chagaliin, Vladimir Majakovskiin ja Osip Mandelštamiin. Jos runoilija Mandelštam kiinnostaa, lue hänen vaimonsa Nadežda Mandelštamin kirja Ihmisen toivo, joka Aleksandr Solženitsynin teosten ohella loistavasti valaisee, mikä oli neuvostojärjestelmän syvä mätä, mikä kansan kärsimys.

Luin vähän aikaa sitten huikean kirjan Anna Ahmatova Fontankan talossa ja siinä Lidija Tšukovskaja mainitaan monasti. Hän tuli tapaamaan Ahmatovaa marraskuussa 1938 ja heistä tuli menetystensä kautta toistensa uskollisimmat ystävät. Koska Ahmatova ei voinut julkaista, ei des kirjoittaa mitään muistiin, hyvämuistinen Tšukovskaja  ja muutama muu ystävä opiskelivat Annan runot ulkoa. Näin vaiennettu Ahmatova sai äänen. Tšukovskaja itse kuului myös kiellettyihin eli hänen nimensä kiellettiin yli kymmenen vuoden ajan. Vuodesta 1958 Tšukovskaja ryhtyi julkiseksi toisinajattelijaksi ja ajoi runoilija Josep Brodskyn vapauttamista.

Tšukovskajaa saamme kiittää Ahmatovan Requemin säilymisestä jälkipolville. Hän, itsekin vaiennettu, oli ääni vainnetulle. Myös aito, vilpitön ystävyys oli kortilla urkintajärjestelmän ja vankileirien saaristojen luvatussa maassa, mutta Anna ja Lidia löysivät polun toisiinsa pimeässäkin.

Vuosina 1949-1957 Tšukovskaja kirjoitti pienoisromaanin Vajoaminen (Spusk Pod vodu), joka on toinen nyt lukemani kirjan kertomuksista: Kuulas, varuillaan oleva, mutta ah, niin venäläinen, niin luminen!

Tänään tuiskuttaa ja tuiskuttaa yhä, ja tuisku on liikuttavan huolehtivaista. Se risteilee ja risteilee, peittelee jälkiä. Aivan kuin se puhuisi talopahasille, kuusille ja meille: nukkukaa hyvät ystävät, kaikki sujuu hyvin, menee ohi, ”kaikki on pelkkää roskaa”…


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Susa  Essielina/Sabinan knalli  ja Katja/Lumiomena

34 kommenttia:

  1. Allekirjoitan heti tuon "kuulas, varuillaan oleva". Teos oli minulle liiankin varovainen, enkä päässyt alkua pidemmälle... Jo toinen valitettava tunnustus :/ Kirja on kyllä sen verran tärkeä, että aion antaa sille vielä toisen mahdollisuuden! Venäläinen. Kyllä, ja juuri siksi hivenen vaateliaskin.

    Arvaapas kuka meillä on viikonloppukylässä! Kyllä, K:lla alkaa ja nyt nukkuu kerällä jalkojeni vieressä :) Lähden sohvalle paijaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minä olen venäläisen kirjallisuuden ystävä, mitä vain monetkaan eivät tiedä;-), mutta juuri tämä kirja oli minulle kuulaan sopiva, sillä olen lukenut kaiken mitä olen käsiini saanut Stalinin ajoista ja ne rankimmat haluan jo unohtaa. Tässä kirjassa soi sama kuulaan kaunis kärsimys kuin Ahmatovan runoissa eli olen myyty!

      Hah-hah,eipä ole vaikea arvata;-) Olen niin täysillä mukana kevään odotuksessanne! Jos kenelle, niin sinulle K:n 'baby' sopii! Ja sitten välillä sinulla on niitä suloisuuksia kaksi, kun K. tulee hoitoon. Miesvallan vastapainoksi tarvitset todellakin K:n naisellista lumoa.

      Poista
  2. Kiinnostaa. Sain juuri loppuun Pohjois-Korean hulluudet, joten pidän nyt kuitenkin pienen tauon näistä Isä Aurinkoisista. Mutta kuule, muutaman viikon päästä aukeaa edessäni Kotkan kirjasto ja Suomalaisen kirjakaupan ovi. Ah sitä onnea ja uuden kirjan tuoksua....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, tämä ei ollut rankka, sillä yhtään yksityiskohtaa 'puhdistusten' toimeenpanosta ei kerrottu.

      Sinun autuas onnesi odottaa Suomessa! Kunpa nyt vain alkaisi jo sataa lunta...

      Poista
  3. Nyt en uskaltanut lukea tarkkaan, koska arvaa mitä luen työmatkojen bussikirjana? Pidän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä sopiikin siihen hyvin. Paljon lumen lumoa, jonka ALLA kätkettyä ahdistusta, pimeyttä...

      Ihana tyyli: venäläinen, luminen ja jotenkin niin Ahmatovaa myös.

      Poista
    2. Nyt luin kunnolla, koska kirjoitin juuri oman tekstini (oikoluen sen vielä ja postaan iltapäivällä). Kirjoitit hienosti. Nämä pienet romaanit ovat monitahoisia, koskettavia ja julmia sekä kauniisti kirjoitettuja.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä: Tulen lukemaan.

      Minä ihan ihastuin tähän kirjaan ja sen lumisen viileään tyylikkyyteen. Kerronta on kuin Ahmatovan runoa...

      Poista
  4. Tekisi hirmuisesti mieleni lukea just tällaista just nyt! Pääsisinpä Suomen kirjastoon myös. Teidän kesään saakka on odotettava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, niin...sinulla on takuulla siellä jotain, mitä meillä ei täällä. Kesä kaiken muuttaa voi, mutta sitä ennen paljon lumen valoa!

      Ah, kunpa voisit viettää joulut Suomessa!

      Poista
  5. Minä niin tiesin, että sinunkin sydämesi syttyy tälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, ehdottomasti!

      Muistan lumen kirkkaasti, että Sade lankeaa ja Harmaata valoa olivat meidän kirjojamme, niin myös tämä.

      Poista
  6. Aika pelottavan näköinen tuo kirjan kansi!
    Kiitos kirjan esittelystä, Leena-IhaNainen, ja leppoisaa viikonloppua sinulle & Co!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, niin...se kaikki tapahtui, mutta tässä kirjassa käsitellään Stalinin uhrien omaisia ja heidän kykyään selvitä läpi oman vankileirien saaristonsa.

      Ole hyvä ja kiitos samoin, Aili-Ihanainen!

      Poista
  7. Sain tämän kirjan käsiini joku aika sitten. Pitäisi varmaan avata =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, otaksun, että pidät...Nyt nähdään tunnenko ollenkaan kirjamakuasi;-)

      Poista
  8. Olipas vaikuttava postaus ja kirja! Hyvänen aika! Tämä täytyy laittaa lukulistalle. Ja mikä teksti - minä olin ihan myyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos. Tämä tuli nyt täydelliseen saumaan, sillä olen niin myyty Ahmatovalle. Sinäkin postasit Anna Ahmatova Fontankan talossa, joten löytäisit kirjasta kiinnostavaa lisätietoa.

      Ja sitten kirjan tyyli: Aivan tunsin miten Lidia ja Anna ovat hengittäneet samaa lunta, nähneet samaa unta, olleet siskot pimeässä. Ja mikä parasta, kirja on lumen kuulas, vaikka kansi antaa olettaa muuta. Pidän silti kannesta, sillä paljon kuoli Stalinin vainoissa, mutta tämä kirja kertoo vainojen omaisten elämstä ja ajatuksista, selviytymisesta.

      Virityksesi on nyt tämän kirjan aaltopituudella, joten tartu toimeen;-)

      Poista
  9. Vaikuttavalta kuulostava - täytyy säästää vähän vähemmän kiireiseen ja stressaavaan aikaan niin ehtii keskittyä ja kestää rankenpaakin tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, tämä ei ollut rankka. Kaunis, kuulas ja jotenkin heleä, kuuletko miten soi!

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. En ole kuullut tästä kirjailijattaresta, mutta saitpas taas kiinnostuskarvani pystyyn! Etenkin kun mainitset, että Ahmatova on ollut tekemisissä kirjailijan kanssa ;) Koreaa viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, jos luet Anna Ahmatova Fontakan talossa, kuulet hånestä paljonkin. Hän 'soi' kuin Anna.

      (Kovin on korea viikonlopun alku: Rakastan mereneläviä ja tein yhden ruoan, joka olisi tarkoitus postata teille ensi viikolla, sillä olen kutsuttu KOLMELLE lounaalle, mutta onneton laitoin sinne chiliä ja nyt huuleni ovat kuin Angelina Joliella...R. ei ota yhtää vakavasti, vaikka pyysin tilaamaan ambulanssin. Nauraa ihan hulluna...Eräs ystäväni joutui chilin takia sairaalan vuorokaudeksi, sillä häneltä paloi p...äsuoli;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  11. Varmasti rankkaa luettavaa,, mutta samallla mielenkiintoista. Pihdin Puhdistuksestakin, varmasti kertoo samoista raakuuksista. Vaatii oman aikansa ja tilanteensa tämän lukeminen

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, ei ole rankkaa luettavaa. On kuulasta ja lumenkaunista. Vain surun varjoja...ei mitään raakuuksia. Aivan uniikkia, kuin Ahmatovaa lukisi.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Kiitos tästä, laitan nimen muistiin.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ole hyvä. Takuulla kiinnostaa sinua.

      Kiitos samoin!

      Poista
  13. Hienoa Leena, että olet kirjoittanut Lidija Tšukovskajan `Vajoamisesta`. Hieno kirja, jota kustantaja - Into - ei jostain merkillisestä syystä ole pahemmin markkinoinnut ei edes Kirjamessuilla, mikä on ainakin minua kummastuttanut.

    Mielestäni Vajoaminen sopisi hyvin dramatisoitavaksi teatteriin tai sitten elokuvaksi, niin hyvät ainekset kirja tarjoaa. Se kertoo hienovireisesti ja pienin keinoin siitä, mitä ihmisissä ja ihmisten välillä tapahtuu terrorin oloissa.

    Lidija Tšukovskajan päiväkirjat Anna Ahmatovasta ovat tärkeitä lähteitä Ahmatovan runojen syntyä ajatellen. Niitä runoja oli Requiem-runoelman lisäksi todella paljon, jotka Lidija painoi mieleensä ja auttoi sitten 1950- ja 1960-luvuilla Ahmatovaa tuomaan ne esiin `muistin kellareista`.

    Anneli Heliö, Ahmatovan suomentaja ja tutkija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, minä lukisin nyt mitä vain Tšukovskajalta, niin upeaa kieltä tämä on. Valitetavasti en tänä vuonna päässyt kirjamessuille, mutta ensi syksynä kaikki on toisin.

      Tämä on kuin pienen tilan kaksi kertomusta...tai elokuvaa. Näen usein kirjat filmeinä. Cinemaattiset kirjat ja sitähän tämä on.

      Siis tuo päiväkirjat on saatavilla? Minun täytyykin nyt alkaa googlettaa Tšukovskajan teoksia. Olisikohan kirja myynnissä...

      Olen nyt kehunut kustantajalle näitä kirjoja meileissä niin paljon, että he ehkä tajuavat;-)

      Kiitos kiinnostavasta kommentistasi.

      Kaunista lumen valon odotusta sinulle!

      Poista
  14. Lidija Tšukovskajan päiväkirjat Anna Ahmatovasta (Chukovskaja Lidia; Zapiski ob Anne Akhmatovoj (v 3 knigakh)ovat venäjäksi ja niistä taitaa painokset olla lopussa, mutta onhan kirjastot.

    Osa yksi tosin on käännetty englanniksi (Chukovskaya, Lydia; The Akhmatova Journals 1938-41. The United States of America 1994)

    Itse olen tilannut kaikenlaista kirjakauppa Ruslanian välityksellä, löytyy netistä.

    Anneli Heliö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kävin sivuillasi: Mahtavaa! Meilaan sinulle nyt.

      Poista
  15. Nyt olen lukenut ja pidin todella paljon! Varsinkin Vajoaminen kosketti niin syvälle sydämeeni. (vai pitäisikö venäläisen kirjallisuuden yhteydessä sanoa: kosketti sieluani) Syksyllä Maj Lind pianokilpailun venäläinen voittaja (en nyt millään muista nimeä) kuvasi Pietaria lyyris-melankoliseksi kaupungiksi. Minusta Vajoamisessa oli jotain lyyris-melankolista. Vaikka en tiedä, voiko jotain niin julmaa kuin Stalinin vainot kuvata em. sanoin.
    Tässä kirjassa, kielessä, tarinoissa, niiden olemuksessa oli jotain sellaista, mistä niin pidän venäläisyydessä. Ja samalla tarinoissa oli aiheena se mikä Neuvostoliitossa(Venäjässä) oli/on vastenmielisintä, kamalaa, käsittämättömän hirvittävää. (siis vainojen lisäksi tietyt asiat yhetiskunnassa, vallanpitäjissä jne.)
    Juttelin äitini kanssa sukulaisistamme jotka kärsivät ja osa kuoli Stalinin vainoissa. Ko. perheen isä kuoli juuri noin, ettei omaiset tieneet, eivätkä myöhemminkään saaneet selville, miten, missä ja milloin hän kuoli. Äitinikin innostui sitten lukemaan kirjan ja piti myös kovasti. JA hän ei usein innostu lukemaan samoja kirjoja kuin minä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, voi miten hienolta kuulostaa lyyris-melankolinen...jos Pietari on sellainen, minä olen se.

      Niin...on kaksi Venäjää, se oikea Venäjä ja sitten Neuvostoliitto. Silti venäläinen kansa on aina ollut kärsijän roolissa.

      Oletko siis jotain Neuvostoliiton vainoamia kansoja, jotain suomensukuisia vai...?

      Nimenomaan Vajoaminen oli se tarina, joka tuli iholle.

      Hienoa, että pidit ja että äitisikin!



      Poista
    2. En mitään inkeriläistä tms. taustaa omaa. Toinen vanhemmistani on Savosta, toinen Karjalasta. Itse olen asunut aina Etelä-Suomessa. (enpä ole tainnut kuulla kenenkään puhuvan ylpeästi uusimaalaisuudestaan...) Mutta jos haluat kuulla enemmän noiden sukulaisten tarinasta, voin laittaa sähköpostilla.

      Lyyris-melankolinen...ah! Mutta välillä on hyvä, että kuppikiun menee nurin; kirjoituksesi rasismista oli hieno, kiitos siitä!

      Poista
    3. Sanna, Savo ja Karjala, melkein yhtä tuttuja molemmat, sillä kun tuli viimeinen lähtö Karjalasta, osa äitini perheestä jäi Kerimäelle. Siellä hautuumaalla ovat nyt mm. isoäitini äiti sekä yksi hänen sisaristaan.

      Ainahan minulle saa kirjoittaa: Kirjeenvaihtoni on kohta yhtä laaja kuin Carol Shieldsin kirjojen henkilöillä;-)

      Vastaankin aina, mutta viikonloppuisin voi olla viivettä. Syömme kohta brunssia, sitten pieni lenkki uusilla sauvoilla, sain edelliset rikki!, ja sitten hämärän pudotessa kun sapuskat. Tänään tulee minisarjasta Juhlien jälkeen viimeinen jakso...

      Yritän välttää kuppien nurin menoa, vaikka se varmaan on lukijoista kiinnostavampaa kuin kokemukseni kirjoista...Tilastot selvästi näyttävät, että aina kun saan jonkun purkautumisen, siitä nousee innoitusta ja kiinnostusta. Siirryn nyt wordille kirjoittamaan yhdestä kirjasta...taas kerran.

      Poista