torstai 21. marraskuuta 2013

Puheenvuoro: Kotimainen kirjallisuus

"Olin kuuntelemassa Helsingin yliopistolla 12 tuolia luentosarjasta Riikka Peloa. Hän kertoi Tsvetajevasta ja omasta kirjastaan Jokapäiväinen elämämme. Luentosarjaa vetää Pekka Pesonen ja hän mainitsi, että Marja-Leena Mikkolalta on tulossa Tsvetajeva -suomennoksia. Se oli vain sellainen ohimennen huomautus, mutta toivossa on hyvä elää. Myöhemmin hän vielä mainitsi, että Kaisa Iäskin julkaisee omia suomennoksiaan Tsvetajevalta. Pitäisin tuota ihan luotettavana tietona.

Olin niin onnellinen tuosta Pelon Finlandia ehdokkuudesta! Totesin, että sen ansiosta uskoni suomalaiseen kirjallisuuskenttään ei ole ihan lopullisesti murentunut. Muuten minusta yleensä nuo ehdokkaat ja koko suomalainen kirjallisuus on vähän semmoista sisäsiistiä. Monet kirjat ja F-ehdokkaat ovat oikein hyviä ja laadukkaita, mutta jotenkin...Suomalaisesta kirjallisuudesta puuttuu usein rohkeus, hurjuus, rajojen ylittäminen, intohimo. Pelataan varman päälle ettei epäonnistuta, mutta aivan toisenlainen luovuus voisi tuottaa LOISTAVIA onnistumisia, uusia nimiä, maailmanluokan kirjallisuutta."

Yllä puheenvuoro paljon kommentoivalta lukijaltani sähköpostilleni. Kuten varmaan arvaattekin, vastaan viikoittain ehkä noin sataan sähköpostiviestiin kommettivastausten lisäksi. Välillä olen parisuhdeterapeuttina, joskus piristän alakuloisia, mutta useimmiten käymme kirjallisia keskusteluja. Tässä S:n kommentissa oli kiintoisaa se, että hän ei kirjoittanut sitä Leena Lumiin. Aivan kuin olisi vaarallista kirjoittaa ulos, että rakkaan kotimaamme kirjallisuus liian usein on samoja nimiä ja liian varman päälle kirjoitettua tasapaksuutta. Puuttuu yllätys. Jää jäljelle kyllästys.

Helsingin Sanomien raati julkaisi oman mielipiteensä aiheesta 16. marraskuuta  Jutussa Kirjallisuus voi sittenkin hyvin - HS-raati tyrmää väitteet suomalaisen kirjallisuuden keskinkertaisuudesta ja tasapaksuudesta. Raati on koottu eri alojen vaikuttajista, mikä tuo vastauksiin raikkautta. Yleislausuma oli, että kolme neljäsosaa vastaajista on sitä mieltä, että Suomessa julkaistaan riittävästi hyvää kotimaista kirjallisuutta. Siis hyvää...

Ja nyt puheenvuoron saavat muutamat raatilaiset:

"Kirjailijoille fyysinen kirja on fetissi. Se tuntuu estävän todellisen luovuuden: miksi kukaan ei luo kielen avulla tarinoita ja maailmoja, kanavasta riippumatta."

Jaakko Veijola, mainonnan suunnittelija

"Turvallisessa ja hyvinvoivassa Suomessa asuvan kirjailijan voi olla mahdotonta kirjoittaa merkittävää yhteiskunnallista kirjallisuutta ajastamme."

Riiko Sakkinen, kuvateiteilija

"Ongelma on kiire. Kirjailijoilla on kiire julkaista ja menestyä, kustantajilla on kiire panna kasaan ja kiire saada kirja liikkeelle varastosta. Kirjakaupoilla on kiire päästä kirjoista eroon. Pahinta on tietysti kirjailijan kiire."

Ville Ranta, sarjakuvataiteilija

"Olen jo kauan sitten luopunut toivosta. En lue enää suomenkielistä kirjallisuutta."

Paul Lillrank, teollisuustalouden professori, Aalto-yliopisto

"Kirjallisuuden suurin ongelma on tällä hetkellä se, etteivät edes aktiivisesti kirjallisuutta seuraavat lukijat enää tiedä, mitä kaikkea julkaistaan.--Palkinnot, kohut, ulkokirjalliset seikat ja samat, tutut, varmasti myyvät nimet nostetaan joka ikisessä lehdessä esille. Julkisuus yksipuolistuu.--Myös kustantajat tuntuvat hyväksyneen sen, että vain muutamalla nimikkeellä tehdään koko kirjakauden tuotto."

Tiina Pystynen, kirjailija ja graafikko

Torstai on toivoa täynnä, joten ottakaa tänään iloa elämäänne Hesarin Pystysestä, jossa Tiina Pystynen sanoin ja kuvin käy taistoon Unhoon jäävän kirjallisuuden puolesta. Leikatkaa talteen!

"Jokainen voi perustaa oman kirjallisuuspalkinnon!"  Pystynen

Kirjallinen ennakkopaljastus: Leena Lumi -blogin paras kirja vuonna 2013 on Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Blogini alusta lähtien paras kotimainen on saanut samalla Leena Lumi Finlandian. Se on vain kunnianosoitus, syvä niiaus, mutta jopa polvistuminen mykistävän upean edessä. Kerran sain tavata oman Finlandia -palkittuni ja hän sai ihan oikean palkinnon: Aila Meriluodon Tältä kohtaa - Päiväkirjat vuosilta 1975-2004 jota hänellä ei vieä ollut. Kirjailija oli Marja-Leena Virtanen kirjallaan Kirjeitä kiven alle
Kuvassa kirjailija Marja-Leena Virtanen ja minä Helsingin kirjamessuilla 2011. Ihana, ihana ihminen ja mikä kirjoittaja ♥ Tästä kuoharien äärestä jatkoimme sitten vielä Helsingin yöhön...hyvän ruoan, viinin ja seuran ääreen.

Mukavaa torstaita! Meikä lähtee nyt tänne...

Love
Leena Lumi

Eräs automatka

22 kommenttia:

  1. Paljon kertova kuva teistä kahdesta ihanuudesta, Marja-Leenasta ja sinusta, jotka molemmat annatte lukijoillenne paljon. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, ole hyvä ja kiitos. Ihan tekee mieli sanoa, että 'miul o nii ihanat isosiskot'.

      Poista
  2. Olipas rohkea ja minusta hyvä postaus! Ja kylläpä näin. Sitä vaan oikeasti ilostuu päiväkausiksi, kun löytää oikeita kirja-aarteita. Parhaimmat jättävät jälkensä lähes koko elämän ajaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos. Se on juurikin niin, vaikka usein on pakko todeta, kuten Siri Hustvedt, että 'parhaimmatkin kirjat unohtuvat kirjan kansien sulkeuduttua'. On kuitenkin kirjoja, joista jää ikuinen jälki ja onneksi niitä voi jo sanoa olevan kymmeniä.

      Poista
  3. Hyvä postaus.

    ***
    Minusta jonkun palkinnon saanti tai ehdokkuus ei tee kirjasta sen parempaa tai huonompaa kuin se on. Palkinnon päättää aina joko yksi ihminen tai joukko ihmisiä, eli se perustuu aina mielipiteeseen, ja taiteessa voi olla vaikeaa perustella "paremmuutta". Onneksi palkintoja on paljon, ja on vielä ne myyntiluvut.

    Kuitenkin joku hieno teos voi jäädä kaikkien näiden alle, mutta toisaalta uskon ja toivon, että hyvät kirjat aina lopulta julkaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos. Näin juuri. Kun kirjabloggaajia on joskus moitittu 'oikeiden' arvotelijoiden kentälle tulemisesta, olen toistanut juuri, mitä sinä nyt kirjoitit: "Tämän on minun mielipiteeni, mutta se ei ole yhtään sen parempi, mutta ei myöskään huonompi kuin jonkun toisen." Soveltuu erinomaisesti juuri tähän: Kyseessä ovat ihmisten mielipiteet, makuasiat, joten mitään puhdasta, kristallisoitunutta 'totuutta' ei ole olemassakaan. Mutta silti ne kiinnostavat, luovat tunnetiloja, antavat toisille kirjoille näkyvyyttä ja jättävät toisia katveeseen. Minua ei niinkään 'hitsaa' joidenkin kirjojen toistuva menestys, vaan enemmänkin mysteeri: Kuka jää varjoihin? Kenen kirjat löydetään, kun me kasvamme jo jouluruusua?

      Poista
  4. Pystynen on ihana ja hänen lauseensa on aivan totta. Itse olen sitä mieltä, että kyllä kansa tietää, mikä on hyvää ja mikä ei, siinä ei paljon palkinnot auta, jos kirjoja ei osteta, eikä lueta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, arvaappa mitä kansa lukee nyt: Ville Haapasaloa!

      Minä luen aina Pystysen;)

      Kansa tietää...

      Poista
  5. Mielenkiintoista. Oma kiinnostuksenihan kotimaiseen kirjallisuuteen on häviävän pieni. Olen pitänyt/pidän yhä kotimaista kirjallisuutta jotenkin ankeana ja puuduttavana, tylsänä, turvallisena. Poikkeuksiakin on varmasti, ja jotakin olen sentään onnistunut löytämään. Minun käsikirjoituksenihan eivät näytä kelpaavan kustantamoille. Monesti olen miettinyt, että hittolainen, en varmaan saisi olla näin "persoonallinen". =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiintoisaa, että otit tähän mukaan oman käsikirjoituksesi, jota pidät 'persoonallisena'. En tiedä, miten pian Kätilö sai kustantajan, mutta eihän sitä huomoitu edes F-ehdokkaisiin. Ja sitten meillä on erittäin kiinnostava kirjoittaja eli Maaria Päivinen, jota ei todellakaan mahdu 13 tusinaan...Kai olet lukenut hänen Pintanaarmuja -teoksensa.

      Minun kotimaani on maailmankirjallisuus, mutta silti monia hirveän tärkeitä kirjoja tulee just Suomesta. Sen lisäksi minusta maailman paras kirja on edelleenkin suomalaisen kirjailijan teos eli Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Waltarin taika ei katoa, sillä luin kirjan pari suvea sitten uudellen yksinäisen suviviikon aikana ja edelleen vain: Minussa huojahti!

      Poista
  6. Sain kirjastolta viestin, että Pelon kirja on tullut. Haen sen huomenna ja sitten alkaa lukeminen. Muistathan oman osuutesi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, waude;) Minä muista, minä muistan...Nyt lähdenkin kyselemään oman osuuteni perään.

      Poista
  7. Mä olen niin idealisti, että vähän hämmennyin, kun joku tuossa HS-raadissa sanoi jotensakin niin, että on hienoa, että Suomen kokoisessa maassa vielä nykypäivänä julkaistaan runoutta. Mä en riemuitse siitä, että runoutta ylipäänsä julkaistaan, yhä ja vielä nykypäivänä. Idealistin mielestä sivistyneessä kulttuurissa tietenkin julkaistaan myös runoutta. Mutta sitten olen myös sen verran kyyninen, että toisin kuin esim. Jokke, en oikein jaksa uskoa, että kaikki hyvät kirjat/lahjakkuudet löydetään. En usko, että ennen on löydetty, en usko että löydetään nyt, enkä luota tulevaisuuteenkaan.
    Nyt kyynisyydestä viis, idealisti toivottaa hyvää viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, se oli Osku Pajamäen lausunto, joka mielstäni on tavallaan sekä kohdillaan, että ei. Se menee näin: "Suomalainen kustannutoiminta on jaksanut vaikeinakin akoikoina satsata laatuun ja se näkyy. On hämmäsyttävää, että myös runous on säilynyt kustannusohjelmissa."

      Yllä olevassa lausunnossa on se perä,että runous myy marginaalisesti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja ne poikkeuksetkin ovat laksettavissa yhden käden sormilla. Tabermann myi ja myy hyvin. Blogini eniten luettu kirja on nyt viiden vuoden ajalta Tabermannin Eroottiset runot!

      Mutta. Runoudelta minä taas aina odotan kotimaisuudessa huippua ja yllätystä, sillä suomalaiset ovat aina osanneet runoilla muita suohon;) Silloinkin kun proosassa kotimaani oli saksalainen kirjallisuus, kaiken ohi menivät suomalaiset runoilijat. Minulla. Ja jos joskus harmaana päivänä sanon, että 'en jaksa enää nätiä suomalaisten miesten itsesäälisiä ja tylsiä kirjoja, en ikinä, ikinä ole sanonut niin suomalaisten mies- tai naisrunoilijoiden kohdalla. Kuulin muuten tänään autoradiossa kun olimme koko päivän menossa, laulettuna P Mustapään Viimeisestä illasta ja aina se vain vaikuttaa yhtä syvältä, vaikka en ole oikein Suomi-musiikin fani. Mutta ne sanat: ...Siis kaikki kai tntevat sen kertosäkeestä 'Olet kaunis Marguerita...'

      Jokken lausuntoon oikeastaan vastaa Hesarin jutussa Osmo Soininvara mm. toteamalle, että '...mutta syrjäytyneiden keskuudesta ei nouse kirjailijoita niin kuin nousi työveänluokan parista.' Aleksis Kivi kirjoitti syvällä köyhyydessä ja kun luin miten paljon hän on kärsinyt jo lapsuudessa nälästä, teki tosi, tosi pahaa....Sanna, kyllä ennen on löydetty, mutta löydetäänkö enää...katveesta, varjoista. Nyt hyvinelävät keskinkertaisuudetKIN istuvat upeiden työpöytiensä ääreen ja vain päättävät tulla kirjailijoiksi. Ja koska tämän päivän sana on suhdeverkosto, sillä saadaan paljon vauhtia jo ihan tavallisen kirjan markkinointiin. Minua mietityttää keneltä lahjakkaalta se on pois, sillä vaikka aina sanon, että toisen menestys ei ole toiselta pois, eli kateus 'seis!', niin kun puhutaan jostain rahaköntästä, joka on olemassa vaikka kustantamiseen, niin kyllä jo poisjaettu raha on toiselta pois.

      Minä olen sekä idealisti, sitä enemmän, mutta ihan joskus myös kyyninen. Kovin kyyniseksi ei kannata itseään päästää, sillä sitten elämästä katoaa lumo.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Toki tiedän, että runous aniharvoin tuottaa hyvin kustantamoille. Tiedän, että kustantamot hyvin myyvien kirjojen voitoilla sitten julkaisevat vähemmän myyvää kirjallisuutta mm. runoutta. Mun idealismi tulee esille siinä, että ajattelen asiasta: "Tietenkin! Niinhän pitääkin toimia!" Enkä edes tässä kvarataalitalouden aikaudella huokaise helpottuneena ja kiitollisena, että kustantamot yhä edelleen toimivat näin.:)
      Enkä mä vieläkään ole täysin vakuuttunut, että kaikki lahjakkuudet edes ennen on löydetty. Mutta älä huolestu, oikeasti en ole kyyninen kuin ihan pikkiriikkisen joskus.;)
      Voih ja oih! Aleksis Kivi ja hänen tuotantonsa on mulle niin rakkaita!

      Poista
    3. ...tai runoilijalle. Siis, jos puhutaan tuotosta.

      No ei ole löydetty ennenkään, sillä moni uupui kesken. Minä yritän välttää kyynisyyttä ja ole huoleti, pidän sinutkin siitä irti;)

      Niin juuri ja Sarkia mökissään intohimorunojensa kanssa...Luin eilen just Sarkian koottuja ja tuli tietty fiilis päälle.

      Poista
  8. Tiina Pystysen kommentti tuossa yllä oli selkeä ja kirkas. Toisaalta, kyllähän Suomessa julkaistaan ainakin minun käsitykseni mukaan nykyisin hyvinkin paljon proosaa ja kustantajat julkaisevat kirjoja laajalla rintamalla, mistä kertoo esimerkiksi se, että runoteoksia julkaistaan suhteellisen paljon. Riskejä siis otetaan - vielä!

    Ja uudet esikoiskirjailijat, heitä on paljon ja heidän joukostaan löytyy todellisia helmiä. Minä niin toivon, että he saisivat puhjeta kaikessa rauhassa täyteen kukoistukseensa. Se vie aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, samaa mieltä. Runot kiinnostavat minua ja siksi olenkin niistä kartalla: Kustantajat ovat aika varovaisia runojen julkaisun suhteen nyt. Ehkä muutamat varmat nimet, mutta muuten...

      Esikoiskirjailijoissa on nyt ollut helmia...ja oli viimekin vuonna. Sitä me kaikki toivomme ja heille myös kohottavia ja asiantuntevia kustannustoimittajia!

      Poista
  9. Suomessa julkaistaan mielestäni varsin hyvää kirjallisuutta. On hankala verrata maailman kirjallisuutta ja kotimaista keskenään, jos lukee esimerkiksi vain käännöksiä. Sehän tarkoittaa sitä, että koko maailman kirjallisuuden helmet on poimittu näin pienen maan kielelle kuin Suomi. Toisin sanoen, on paljon kaikenlaista kirjallisuutta, niin ulkomailla kuin Suomessakin. Niistä vain murto-osa saa käännösoikeudet ja tulee "maailman" tietoisuuteen.

    Kotimaisen osalta puolestaan näemme sen koko kirjon. Tämä unohtuu usein keskustelussa, kun puhutaan ns. maailman kirjallisuudesta ja kotimaisesta. Usein verrataan silloin toisiinsa maailmankirjallisuuden helmiä tai Bestseller-kirjoja ja koko kotimaista tuotantoa. En usko, että kotimainen kirjallisuus on yhtään sen huonommissa kantimissa kuin muuallakaan. Emme vain törmää siihen muualla kirjoitettuun "huonoon".

    Olen myös huomannut, että moni sellainen henkilö, joka ei itse lue (nyt en Leena tarkoita sinua) kotimaista kirjallisuutta, usein moittii kotimaisen kirjallisuuden tasoa. Tämä oli huomattavissa myös Hesarin jutussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, niin minunkin mielstäni - pääsääntöisesti. Suomennetaan tietty helmiä eli siinä on jo ollut karsintaa, mutta kyllä sieltä tulee mok(s/k)aakin.

      Et tarkoita minua, mutta silti vastaan, että ensin kotimaani oli Suomen kirjallisuus, sitten Saksan ja viime vuodet maailmankirjailliuus, johon on mahtunut myös kotimainen kirjallisuus. Ja aina kun minulle tulee ihan pyytämättä joku kotimainen uutuus, yritän lukea ja aika pian sen näkee vetääkkö se vai ei. En halua enää lukea kirjoja, joista en syty tuleen. Elämä on lyhyt ja sitten se on ohi. Nyt on minullakin menossa kotimainen suma, mutta joulun hitaat viikot antaudun suosikkikirjailijoilleni, kuten Woolfille. Jos vainmaltan pidätellä sinne asti. Nyt tulossa mm. Bargumia, Kokkosta, Mikkasta ja Koskista...Ja olen tänä syksynä lukenut itselleni ennätyksen kotimaista ja vuoden paras kirjani tulee olemaan Pelon Jokapäiväinen elämämme. Siinä kirja, joka vettä vertoja mille tahansa maailmankirjalisuuden helmelle!

      Poista
  10. Kiinnostaisiko jokunen määrä tarinoita? Olen kirjoittanut ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unknown, minua kiinnostaa liian monikin asia. Nyt ei aikaa, etkä ole ainoa, joka on tämän saanut kuulla.Ruuhkavuodet ovat nyt: Äiti 94 vee länsirannikolla, tytär 299 kilsan päässä ja saa kohta vauvan. Me ajelemme täältä Keski-Suomen saarelta jompaankumpaan kuin alati. Nyt juuri pakkaamme taas...Älä jätä yrittämättä. Googlaa kustantamoja, siellä useissa kysytään, että 'haluatko kirjailijaksi?' Lykkyä tykö♥

      Poista