sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Paul Auster: 4 3 2 1


Kirjeitä oli kaikkiaan kuusitoista, ja Howard säilytti ne nelikulmaisessa puulaatikossa, säilytti yhä kasvettuaan isoksi ja aloitettuaan aikuiselämänsä, koska kolmetoistavuotias Ferguson –  hänen suorahampainen, siloposkinen ystävänsä, kauan sitten lakkautetun mutta unohtumattoman Cobble Road Crusaderin perustaja, poika jolta oli kuuden vuoden iässä murtunut jalka, poika joka oli kolmen vuoden iässä saanut jalkapohjaan pahan haavan ja viiden vuoden iässä ollut vähällä hukkua, poika joka oli kestänyt Neljän koplan sakinhivutuksen ja pussannut Gloria Dolania ja Susie Kraussia ja Peggy Goldsteinia, poika joka oli laskenut päiviä odottaessaan pääsyä eroottisen autuuden valtakuntaan, poika joka oli olettanut, pitänyt täysin selvänä, että...

Paul Austerin uusin teos 4 3 2 1 (4 3 2 1, Tammi 2017, suomennos Ilkka Rekiaro) tuntuu yli 1 100 sivullaan mammuttimaiselta elämäkerralta, jonka Paul on halunnut omistaa kirjailijavaimolleen Siri Hustvedtille. Se tuntuu omaelämäkerralta, vaikka Austerin elämän faktoja on häivytetty niin, että luemmekin neljän pojan tarinat, kuljemme neljä kasvukertomuspolkua pojan ja sittemmin nuoren miehen kanssa. Poikien vanhemmat ovat samat, mutta he elävät eri taloissa, eri elämissä, eri kohtaloissa siitäkin huolimatta, että lukijalle lopulta löytyy enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä poikiin. Nimittäjä on kuitenkin Archie Ferguson ja hänen suhteensa kirjoittamiseen sekä ympäröivään yhteiskuntaan.

Koska Vermont huhuilevine mustakarhuineen nostattaa minussa aina melankolian, sitä löytyy tästäkin kirjasta. Howardin saamat kirjeet Archielta Vermontin kesäleiriltä kertovat epäuskosta jumalaan, luetuista kirjoista, leirikavereista, ilosta, että Kennedy valittiiin demokraattien ehdokkaaksi. Tätä ennen jo ensimmäisenä leirikesänään hän oli tullut rotuherätetyksi tajuttuaan, että kaikki leirillä aina omistajapariskuntaa myöten olivat juutalaisia. Hän huomasi leirin gettomaisuuden, mutta silti se oli maanpäällinen paratiisi, Camp Paradise. Viimeisessä kirjessään Howardille hän pohtii jo omaa kirjoittamistaan sekä kirjoja yleensä:

Mielenkiintoista tässä on se, etten osaa ratkaista, mistä kirjasta pidän eniten. Luulisi, että osaisin mutta kun en. Tykkäsin kovasti kaikista. Mikä tarkoittaa kai, että mikä tahansa hyvä tapa on oikea tapa kirjoittaa. Tulee hyvä mieli, kun ajattelen kaikkia niitä kirjoja, joita en ole vielä lukenut – niitä on satoja, tuhansia. Paljon edessä!

Seuraava päivä oli kuitenkin mullistava kaiken, vetävä maton tulevaisuudelta ja siksikin Howard Small säilytti kaikki nuo kuusitoista kirjettä läpi elämänsä, sillä ne olivat hänelle aina Archie sellaisena kuin hän oli ollut 1960 kesäleirillä Vermontissa.

Toinen tai kolmas Ferguson saa 15 –vuotislahjaksi Dostojevskin kirjan Rikos ja rangaistus, jonka huikaisevassa valossa hänen tulevaisuutensa kirkastuu hetkessä, sillä ’jos kirja saattoi olla tällainen, jos romaani saattoi tehdä tällaista ihmisen sydämelle, mielelle ja sisimmille tunteille, silloin romaanien kirjoittamisen täytyi olla parasta mitä ihminen voisi elämällään tehdä.’

4 3 2 1 kuin kuittaa sitä, mitä sanoin Austerin Näkymättömän jälkeen: ”Näkymättömän rakenne on suorastaan nero! Ensinnäkin kirjan vahvuus, sen tarjoamat niin eroottiset kuin psyykkiset lataukset...” Uusin pistää paremmaksi sekä rakenteessa että erotiikassa. 4 3 2 1 on tarinoita tarinassa, mutta silti kuin yksi kehityskertomus täynnään nuoren pojan ja miehen elämäntuskaa, teiniangstia ja alituista janoa paritteluun, mutta myös samansieluisen kumppanin löytämiseen. Suuren tarinan rinnalla kuitenkin murhataan Kennedy, mustia tapetaan ja alkaa suuri taistelu kansalaisoikeuslaista, joka viimeinkin tekisi amerikkalaisista värisokeita. Niin kuin tämä ei riittäisi, alkaa Vietnamin sota, jota turhempaa ja tuhoisampaa eivät yliopistomaailma eivätkä monet muutkaan ole ennen kokeneet. Nuoria miehiä, joille ei löydy kelpoisuusestettä asepalvelukseen tai jotka eivät saa neljän vuoden siirtymää yliopisto-opintojen takia, uhkaa melko varma kuolema sodista turhimmassa ja julmimmassa. Kaduilla palaa, yliopistoilla riehutaan, kukaan ei ole enää turvassa ja suurimmat tulipalot korventuvat mielissä, joille Nixonin idiotismi on kuin öljyä liekkeihin.

Vaikka pidän nyt Austerin pääteoksena tätä järkälettä, rakkain häneltä on edelleenkin Talvipäiväkirja, olen sitä mieltä, että tämä sama tarina olisi voitu kertoa kuudellasadalla sivulla. Vähemmän sivupolkuja, enemmän selkeyttä. Myös vähemmän toisteisuutta, sillä eri Fergusoneja tuntuu yhdistävän vaikea isäsuhde, intohimo kirjoihin ja kirjoittamiseen, elokuviin ja New Yorkiin sekä rakkaus äitiin, josta Archie ei voisi koskaan päästää irti, ei äidistä. Fergusonilla luonnollisesti tyttöjä ja naisia riittää, joten la petite mort’ia on paljon, mutta myös la grande mort’ia. Rakkaudet tulevat ja menevät, ihmiset riitelevät ja sopivat, tietty huumori, jonka aina liitän Saul Bellowiin kulkee myös Paul Austerin matkassa, aurinko nousee ja aurinko laskee, mutta tuskin kukaan voi unohtaa nuorta Fergusonia, jota silmiin katsoessa hänen äitinsäkin osaksi tulee Archien verkkokalvoista heijastuva cinemaattinen unohtumattomuus.

Se ei voisi loppua koskaan. Aurinko oli jumissa taivaalla, kirjasta oli kadonnut lehti, ja kesä jatkuisi ikuisesti, kunhan he eivät hengittäisi liian raskaasti eivätkä vaatisi liikoja. Aina oli kesä, jolloin he olivat yhdeksäntoistavuotiaita ja olivat viimein, lähes viimein, ehkä lähes viimein hyvästelemäisillään hetken, jolloin kaikki oli yhä heidän edessään.

*****

Paul Auster lukee kirjaansa 4 3 2 1

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Tuijata/Kulttuuripohdintoja

12 kommenttia:

  1. Minä en ole vieläkään Austeria lukenut, vaikka aina muistan, että sinä häntä hehkutat ja siksi juuri minunkin pitäisi koettaa. Talvipäiväkirja, siitä voisin aloittaa, en tästä järkäleestä hihi :)!
    Lämpöä kesään ja mukavia kesäiltoja teille kirjojen(kin) äärellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, aloita ihmeessä Talvipäiväkirjasta!!! Olin sitä sinulle suosittelemassakin, sillä kun luin mielipiteesi Pähkinänkuoresta, tajusin, että Austerin kyllä aloitat Talvipäiväkirjasta:)

      Kiitos samoin sinulle!<3

      Poista
  2. Todella mammuttiteos tuolla sivumäärällä . Tämän Auster kuulostaa niin houkuttelevalta ,kun se on ikäänkuin Austerin elämänkerta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, samat tehot olisi saatu vähemmilläkin sivuilla. Tämä todellakin tuntuu Austerin omaelämäkerralta, mutta varmaan tämä olisi hänen mielestään faktiota, mikä mainio sana!, jos häneltä pääsisi kysymään.

      <3

      Poista
    2. Huomasin että englanninkielisessä versiossa on paljon vähemmän sivuja.Suomenkielessä on pitkiä sanoja;D

      Poista
    3. Jael, ihan tosi:) Se on totta...

      Poista
  3. Tämä järkäle kiinnostaa ihan tavattomasti. Ja arvannetkin, että joskus tämän lukemaan. Juuri nyt ei ole sen aika, koska lukuaikani väheni aika lailla työpaikan muuton vuoksi (minähän luen yleensä aina bussissa, mutta nyt opettelen uudenlaisia reittejä ja kulkuvälineitä). Mutta sitten, kun on aikaa syventyä kunnolla, aion upota tähän. Paul Auster: ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, suvella tai joulun ajan hitaina päivinä...Tuskin kuitenkaan jätät tätä lukematta sillä Paul Auster ♥

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hannele, juu, tätä olisi voitu ihan hyvin tiivistää tarinan siitä kärsimättä.

      <3

      Poista
  5. Leena, minulla on nyt luvussa yksi suomalainen järkälekirja, Miki Liukkosen O, jossa varmaan menee tovi, sillä luen samaan aikaan vielä kahta muutakin kirjaa. Paul Austerin uutuus tulee minullekin lukuun ehkä tässä muutaman hetken päästä, mutta valitsen sähkökirjaversion; 1100 sivua painettuna tuntuu kamalalta kanniskeltavalta.

    Kiitos tästä, nyt tiedän, että tulevasta lukukokemuksesta tulee hyvä!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kareta, mennyt minulta ihan ohi. Seuraan sinua, sillä haluan etenkin kuulla, mitä olet mieltä Austerista. Oli hiukan hankala lukea...

      Ota aikaa, niin tulet nauttimaan!

      <3

      Poista