tiistai 6. maaliskuuta 2018

Peter James: Täydellisyyden hinta



Teemmekö me oikein?

Tätä hän pohtinut tuhat kertaa. Ja joutuu pohtimaan vielä vuosikaudet. Nyt hän ei enää voi muuta kuin vakuutta Naomille ja itselleen, että he tekevät oikein. Sen pituinen se. He tekevät oikein.

Ehdottomasti

Peter Jamesin trilleri Täydellisyyden hinta (Perfect People, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro) kertoo ruotsalaissyntyisestä  yliopistontutkija John Klaessonista sekä hänen brittiläisestä vaimostaan Naomista, joille suuri rakkaus lyö pöytään korteista mustimman: Lasten saamista ajatellen he olivat maailmassa juuri ne muutamat, jotka eivät olisi saaneet mennä yhteen ja lisääntyä. Kumpikin kantoi tietämättään harvinaista Dreyens-Schlemmerin geenivirhettä, joka johti heidän Halley poikansa kuolemaan jo neljävuotiaana. Tragedia vei pariskunnan terapiaan ja ajoi lopulta ottamaan yhteyttä tohtoriin, jonka laiva pysytteli Yhdysvaltojen vesialueen ulkopuolella syystä, että tohtori Leo Dettoren oli lakia rikkoen erikoistunut karsimaan jo hedelmöitysvaiheessa pois vialliset alkiot. Hän siis saattoi estää tiettyjen perinnöllisten sairauksien ja jopa muiden geneettisen sairauksien siirtymisen toivottuun lapseen. Mihin muuhun hän kykeni, sitä eivät kaivanneet Halleyn menettäneet vanhemmat, mutta se muu olikin tohtori Dettoren intohimo eli häntä kiinnosti eugeniikka. Pariskuntamme ei halunnut mitään rodunjalostusta vaikka heille sitä esiteltiin kuin huippumyymälän parhaita tuotteita, he halusivat vain terveen pojan. Kelluvalla klinikalla aloiteaan viikkojen hoidot, jotka tarkoittavat etenkin Naomille yli toistakymmentä ruisketta päivässä ja heidän taloudelleen 400 000 dollarin menoerää. Viime mainitusta he selviävät vain pankkilainan ja perheen avustamina.

Mikään ei tietenkään mene, kuten oli unelmoitu. Jossain kohdin näiden kahden tavallisen ihmisen putoamista tulevaan, koin jopa lukevani Ian McEwania, jolla on maaginen kyky tuoda kauhu heille, joilla oli vain haave jostain normaalista, jostain sallitusta, jostain, joka antaisi arkionnen säilyä ja kantaa. Näin ei tietenkään käynyt ja unelmasta kehkeytyy rankka vyyhti, jossa vanhemmat ovat hetki hetkeltä vaarallisemmassa tilanteessa kuin koskaan elämässään. Naomi, joka on päivät kotona lasten kanssa alkaa olla kiitos tohtori Dettoren omavaltaisuuden, kotona tosi lujilla, joten hän viis veisaa:

”Tee minullekin drinkki”, Naomi sanoi. ”Oikein tuhti.”

John katsoi häntä ihmeissään. ”Siinä kirjassa alkoholista ja imetyksestä sanotaan kyllä, että sitä menee maitoon...”

Naomin kiivas vastaus pelästytti Johnin. Naomi sieppasi toiseen käteensä Absolut Vodkan ja toiseen vermuttipullon ja heristi niitä kuin mailoja, päästäen kaiken tukahduttamansa raivon valloilleen: 

”Minä en piittaa paskan vertaa. En välitä kärpäsen paskan vertaa, mitä niissä kirjoissa ja niillä nettisivuilla käsketään tehdä, että lapsesta tulee fiksumpi. Hanki elämä, senkin säälittävä mies ja samalla voisit hankkia jonkinlaisen elämän vaimollesikin.”

Naomi olisi varmasti välittänyt paljonkin enemmän, jos olisi nähnyt tulevaisuuteen, mutta toisinaan hän herää nähden unia Halleysta leikkimässä pihalla jonain täydellisenä päivänä, vaikkakin tietäen, että heidän pojallaan oli alle vuosi elinaikaa. Hän olisi vähät välittänyt hiipivistä kasvorypyistään, vuosien painosta sekä kuvitelmasta, jossa

Luke ja Phoebe työntävät sinua rullatuolissa merenrannalla. Ja sinä istut viltti polvilla, valkoinen tukka hapsottaen ja...

Tämä Peter James –trilleri ei ole Roy Grace -sarjaa, vaan itsenäinen jännitysromaani. Aihe  on todellakin kiinnostava ja pelottava, sillä tämähän vie meidät Kolmannen valtakunnan rodunjalostukseen. Mikäli aihe kiinnostaa, lue ihmeessä Tapio Tammisen tietokirja Kansankodin pimeämpi puoli. Göringin kerrotaan jopa tuoneen eugeniikan matkatuliaisina Hitlerille...Niin tai näin, Ruotsin eugeniikka avaa tietä Täydellisyyden hinnan fiktiviselle tarinallekin. Minua kiinnostaa! Haluan myös kertoa, että Naomin ja Johnin tapaus ei ole vailla todellisuuspohjaa eli tämä on mahdollista tapahtua. Tiedän pariskunnan, joille oli sanottu heidän olevan maailmassa juuri niiden sadan joukossa, jotka eivät olisi koskaan saaneet kohdata toisiaan (lue:lisääntyä yhdessä). Sairaus tosin oli eri kuin tässä tarinassa, mutta yhtä harvinainen.

Peter James on valtavan tuottelias kirjailija, käsikirjoittaja ja yksi maailman arvostetuimmista dekkaristeista. Häntä on myyty ja käännetty suunnattomasti. Minulle Peter on parhaimmillaan kun hän vähentää poliisioperointia ja tuo mukaan psykologista syvyyttä. Näitä kaikkia olen hänen myötään kokenut.  Täydellisyyden hinnassa James on kuin kotikentällään eli tällainen inhimillisestä tarpeesta karannut kauhunäytelmä on niin häntä. Psyloginen syvyyskin notkahtaa vain eräässä actionissa, jossa kovia kärsineen pariskunnan tunteiden olisi pitänyt loistaa ylinnä:

Naomin päiväkirja

Tänään toivoin monta kertaa, että kuolisin. Tältä samalta tuntui, kun Halleyn voimat alkoivat hiipua. Silloin olisin mielelläni vain nostanut ankkurin ja lipunut kuolemaan hänen kanssaan.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin

****'

9 kommenttia:

  1. Peter Jamesit mm oli niitä, joita pyörittelin taannoisessa raakkauksessa "pitääkö vaiko eikö pitää". Sinne meni uusille käsille ja silmille nekin pidettäviksi ja luettaviksi.
    Tämä kirja taitaa taas päästä luettaviin -mun pitäis vaan käydä kolmenkymmenen vuoden paussin jälkeen vissiin hommaamassa se kirjastokortti 🤓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, ehkä sinulle kuten minullekin Roy Grace on tylsä ja poliisioperoinnista liikaa innostunut tyyppi. Silti monet Roy Grace -sarjan kirjat ovat olleet minusta hyviä: Ohitan aina ne operatiiviset poliisitoiminnot ja keskityn rikollisiin. En esim. ikinä unohda ensimmäistä Roy Grace -trilleriä, jossa kohtasin oman kauhuni.

      Tämä ei ole sitä sarjaa, vaan oma jännitysromaaninsa.Tällaista voi tapahtua...

      Kannatetaan myös kirjastoja<3

      Poista
    2. No, ei mikään sellainen tyyppi, johon olisi ikihyviksi ihastunut -toisin kuin Connellyn kirjoissa Hieronymus Bocsh, johon tykästyin 😉 Vasta kun olin leffasarjankin katsonut, totesin ehkä voivani luopua niistäkin kirjoista. (Wilbur Smithit aion kyllä joskus lukea uudestaan, niistä en voinut luopua 😊 On tää tilanpuute kamalaa!!)

      Poista
    3. Tai karmeanihana Sebastian Nergman Hjorth&Rosenfeldtin romaaneissa:)

      Olen joutunut ostamaan jotkut kirjat uudestaan, kun en voinut elää ilman, että ne ovat kirjahyllyssäni. Toisaalta luen myös 'kultaisia kirjojani' uudestaan.

      Ei kaikkia kirjoja tarvitse omistaa:)

      Poista
  2. Voi Leena! Mulla on ollut omat ongelmani Royn kanssa vaikka ensimmäinen osa oli todella järkyttävä! Sarja jäi sittemmin kesken, mutta luin kirjailijalta tässä vasta kummitustaloromskun (hurja, ei vaan ehtinyt blogata) ja nyt tämä uusin on kuin kultaa kämmenellä. Hienosi Peter kirjoittaa!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minä olen lukenut koko sarjan, vaikka Roy ärsyttääkin hajuttomuudellaan ja tylsyydellään.Voipi johtua siitäkin, että kuulumme Seba-faneihin:) Eihän sitä ekaa voi unohtaa! Tämä on oikein kiinnosta ja kauhistuttava myös!

      <3

      Poista
  3. Olen lukenut yhden Jamesin dekkarin (taisi olla nimeltään johonkin tuleen viittaavaa... pitäisiköhän kipaista hyllyllä katsomassa).

    No, joka tapauksessa: Roy Grace henkilönä jäi mulle jollain tavalla etäiseksi siinä, vaikka kirjassa vauhtia ja jännitettä piisasikin. Muistan luvanneeni jatkaa sarjan parissa, mutta jostain syystä se on jäänyt tekemättä.

    Tässä kirjassa tuota mulle vähän ongelmallista Royta ei siis esiinny, mikä saattaisi olla ihan hyväkin juttu. Kiitos antoisasta esittelystä, Leena!

    Toivotan oikein ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. Kaisa Reetta, tässä kaikki Roy Grace -trillerit tähän mennessä.

    Roy Gracen esikuvana taitaa olla eläkkeellä oleva Sussexin poliisi, joten häneen emme takuulla saa säpinää itkemälläkään, mutta Peter Jamesin rikolliset hahmot ovat minusta hyviä, joskus enemmänkin.

    Peter on kirjoittanut muutakin eli ehkä saanemme lisää jännitystä ilman Gracea:) Tässä on kiinnostava aihe ja jotenkin niin sekä historiassamme, että tässä päivässä. Ole hyvä <3

    Kiitos samoin sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tässä ne Roy Gracet: http://leenalumi.blogspot.fi/2014/04/peter-jamesin-roy-grace-sarja.html

      Poista