tiistai 20. marraskuuta 2012

Paul Auster: Talvipäiväkirja


Helmikuun 23. päivä, vaimosi kohtaamisen kolmekymmenvuotispäivä, ensimmäisen yhdessä viettämänne yön kolmekymmenvuotispäivä.

…ja koska pirskeiden pitäminen ei edes juolahtanut mieleenne (miksi aviopari haluaisi juhlia pitkäaikaisuuttaan toisten ihmisten nähden?) sinä ja vaimosi nautitte päivällisen hotellin ravintolassa kahdestaan. Sen jälkeen te ajatte hissillä yhdeksänteen kerrokseen ja teette selvää samppanjapullosta ja unohdatte avata radion, unohdatte avata television…

…ja koska te kaksi olette aina jutelleet, se on teille jotenkin ominaista, ja kaikki nämä vuodet te olette eläneet pitkässä ja tauottomassa keskustelussa, joka alkoi kohtaamispäivänänne.

Lukiessani Paul Austerin teosta Talvipäiväkirja (Winter Journal, Tammi 2012, suomennos Erkki Jukarainen), jouduin tilaan, jossa vahva samaistuminen sekoitti omaa ja toisten todellisuutta. Teoksen liepeissä keskeiseksi hahmoksi mainitaan Austerin äiti sekä hänen vanhempiensa hankala avioliitto. Sitäkin kyllä oli, mutta minun mielestäni kaikki muu oli nyt kiinnostavampaa. Minä keskityn nyt siihen muuhun.

Paul Auster ei ole koskaan ollut minulle yhtä ehdoitta palvottava kuin vaikka vaimonsa Siri Hustvedt tai Ian McEwan tai John Irving. Hän leikkii kanssani kissaa ja hiirtä. Toisinaan hän on niin vauhdikas, että en pysy mukana, vaan alan kaivata vauhdin tyylitaituria eli Saul Bellowia. Ja sitten Auster menee ja kirjoittaa Näkymättömän, joka on kirjana ihan nero. Ja mitä hän tekee nyt, kun minulle luvataan hänen kirjoittavan äidistään: Hän tarjoaa rotukysymystä, pitkän rakkauden kauneutta ja kieltä, jossa suorasukainen rivous liimaantuu haikean suloisiin lauseisiin kuin ilman saasteet lumihiutaleisiin. Hän kirjoittaa eufenismeista, mutta ei yhtään sääli lukijaansa, vaan lapsilta pyyhitään perseitä, vittuihin tungetaan sormia, piereskellään, kaivetaan korvavaikkuja ja nypitään sierainkarvoja. Toisaalta on sitten suorasukaisen puheen vastapainona paljon, paljon muuta. Vaikkapa rotukysymys, jossa syvästi jaan Austerin näkemyksen. Paul on asunut ja työskennellyt myös Ranskassa. Hänen ranskan taitonsa on erittäin hyvä ja niinpä hän joutui kerran erikoiseen keskusteluun sokean pianonvirittäjän kanssa kadusta, jolla silloin asui ja kävi ilmi, että:

”Hassu juttu”, hän jatkoi, ”mutta sattumoisin minä asuin täällä sodan aikana. Hyvä paikka löytää asuntoja silloin kerran.” Kysyit häneltä miksi, ja hän vastasi: ”Siksi että aiemmin tässä kaupunginosassa asui paljon heprealaisia, mutta sitten alkoi sota ja he lähtivät pois.” Et ensin ymmärtänyt mitä hän yritti sanoa - tai et halunnut uskoa sitä. Sana heprealainen olisi saattanut hieman sekoittaa mieltäsi, mutta puhuit tuossa vaiheessa ranskaa kyllin hyvin ymmärtääksesi, ettei sana ollut mitenkään harvinainen synonyymi sanalle juif (juutalainen), ei ainakaan sodan kokeneen sukupolven parissa, vaikka oman kokemuksesi mukaan siihen sisältyi aina halventava vivahde, ei niinkään ääneen julistettu antisemitismi kuin keino loitontaa juutalaiset ranskalaisista, tehdä tuosta omituisesta autiomaakansasta, sen hassuista tavoista ja alkukantaisen kostonhimoisesta Jumalasta jotain vierasta ja eksoottista.

”Ai”, sanoit, ”mihin he menivät sen jälkeen kun lähtivät pois?” Pianonvirittäjä vaikeni hetkeksi kuin vastausta etsien, ja kun sitä ei löytynyt, hän virnisti anteeksipyytävästi. ”Ei aavistustakaan”, hän sanoi, ”mutta useimmat eivät tulleet takaisin.”

Auster aloittaa kirjaansa ollessaan kuusikymmentäkolmevuotias ja täyttää teoksen kirjoittamisen aikana kuusikymmentäneljä. Voisi ajatella kyseessä olevan vanhenevan miehen kaihoisa muistelo aikoihin, jolloin kaikki kauniit ja älykkäät tytöt vain odottivat hänen kohtaamistaan ja rohkeita leikkejä. No sitäkin, mutta mikään Austerissa ei ole antanut periksi, vaikka kroppa yrittää välillä muistuttaa olemassaolostaan ikävillä tavoilla, jotka hän tuo sumeilematta lukijan tietoon. Elämän menossa Paul on säilyttänyt aatteensa: hippinuotio palaa kirkkaana.  Hän on aina sysittyjen puolesta vahvempia vastaan ja kieltää kaiken rasismin. Koska kaikki neljä isovanhempaa ovat itäeurooppalaisia juutalaisia, hän on aikaa sitten päättänyt eliminoida koko rotukysymyksen olemalla kooste kaikista itäisen pallonpuoliskon roduista, osittain afrikkalainen, osittain kiinalainen, osittain intialainen, osittain sitä ja tätä. Näin tehden kirjailija on päättänyt

olla jokainen eli sulkea sisäänsä kaikki muut jotta voisi olla täydellisimmin oma itsensä.

Yhtä vähän kuin voin lukea Siri Hustvedtin teoksia kokematta hänen puolisonsa Paulin läsnäoloa, yhtä vähän voin nyt ohittaa Siriä, sillä Paul tuo häntä esiin kautta kirjan tavalla, joka pakottaa minut yhtä henkilökohtaiseen paljasteluun kuin lukiessani Sirin Vapisevaa naista. Pariskunta lukee toisilleen. Minä luin tämän kirjan huiput miehelleni, joka on nyt samanikäinen kuin Paul oli aloittaessaan Talvipäiväkirjan. Siri ja Paul tapasivat toisensa kevättalvella kolmekymmentä vuotta sitten kuten mekin. Heillä se oli menoa ensikatseesta. Samoin meillä. Odotimme Sirin kanssa tyttäriämme samana vuonna. Juhlimme hääpäiviämme ja tapaamisen merkkipäiviämme kahdestaan. (Miksi aviopari haluaisi juhlia pitkäaikaisuuttaan toisten ihmisten nähden?)  Minulla/meillä on samat arvotukset hyvälle suhteelle kuin Hustvedteillä eli hyvä, elinikäinen keskustelu ja intohimo. Minä lisään mukaan vielä hyvän hiljaisuuden, sillä sitä kannattaa testata: Harvan kanssa kahdenkeskinen hiljaisuus tuntuu hyvältä. Kaiken lisäksi tulee vielä yksi yhteinen tekijä, jota en halua kertoa sekä mukava asia, jonka tuon sitaatilla tämän jutun loppuun. Sitä ennen haluan todeta Talvipäiväkirjan olevan osin hauska, kuten takakannen tekstissä luvataan, mutta kertoo myös Paulin vaikeasta suhteesta äitiinsä, on välillä hieman surumielinen, mutta ennen kuin huomaatkaan olet mukana oudossa tilanteessa Pariisin rautatieasemalla ja alat nauraa. Tapaat liudan Paulin tyttöystäviä ja hänen ensimmäisen vaimonsa ja saat kirjallisia viittauksia aina Keatsista Joyceen. Siis tarina kuin antava viini, jossa tosin hieman levottomuutta ja ailahteleva jälkimaku: Avioliitto, jossa ei ikinä ole tylsää!

Ja sitten he, Siri ja Paul, liian useiden muuttojen jälkeen, löytävät itselleen ja lapsilleen talon, josta tulee heille vihdoinkin koti:

…ja vähä vähältä kahdeksantoista siellä asumasi vuoden aikana, mikä on paljon pitempi kuin missään muualla asumasi aika…

…olet tasaiseen tahtiin remontoinut ja ehostanut jokaisen neliösentin jokaisen kerroksen jokaisesta huoneesta…

…ja kahdeksantoista vuoden jälkeen olet jättänyt kauas taakse vaiheen, jossa ajattelit taloja toisissa kaupunginosissa, toisissa suurkaupungeissa, toisissa maissa. Täällä sinä elät, ja täällä sinä haluat jatkaa elämääsi kunnes et jaksa enää kävellä rappusia ylös ja alas. Tai ei, enemmänkin: kunnes et jaksa enää kontata rappusia ylös ja alas, kunnes sinut kannetaan ulos ja kannetaan hautaan.

Ja Siri:

Kuiskin niin kuin linnut sinulle lukemassani tarinassa, toistoja huoneessa, johon minut veit.

Aion ottaa kuun, lainaan ja varkain ja jotta suuri muuttuisi pieneksi. Pikkuruisin kuu, ohut ja heikko talvisen pilven takana on valitsemani näkymä.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Valkoinen kirahvi  Kirjasähkökäyrä  Katja/Lumiomena   Tuulia  Sanna  Kaisa Reetta

61 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika taas Leena, saat minut kiinnostumaan kirjasta! Eihän tätä voi olla itse lukematta, kokematta. Tiellä on niin paljon yhteisiä juttuja, että oikein kutkuttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, ehdottomasti suosittelen! R. alkaa tätä nyt lukea, vaikka minä luin hänelle ääneen melkein puolet kirjasta;-)

      En mitenkään voinut olla tuomatta asiaa esiin, sillä olen huomannut sen jo lkiessani Sirin kirjoja. Se vain, että me emme ole kuuluisia kirjailijoita, mutta jokin arvoissa ja tavassa elää...Ehkä sinäkin löydät kirjasta jotain tuttua...

      Poista
  2. Minäkin aion lukea tämän, uskon mieluummin sinua kuin erästä Aamulehden kriitikkoa (= turkulainen kirjailija, jolla on tapana teilata suosikkini ja hehkuttaa vaikeita/ahdistavia kirjoja).

    Pääsin vasta alkuun Austerin kanssa loistavan Sattumuksia Brooklynissa -teoksen myötä. Seuraavaksi saatan lukea Näkymättömän (tai siis Invisiblen, kun satuin löytämään sen tyylikkäänä alkukielisenä versiona). Kiva tietää, että luvassa on hienoja hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, onneksi minulle ei tule Aamulehteä;-)

      Minulle tämä oli valaiseva kirja. Tuntuu kuin vasta nyt olisin päässty sisälle herra Austeriin - ihmisenä. Katsoin Sirin upean Norjan tv:n tekemän haastattelun ja olen niin lääpälläni tähän pariin.

      Suorastaan hätkähdin Näkymättömästä, sillä se oli niin hyvä. Austerin muutamat teokset ovat olleet minulle liian nopeansekavia, mutta kaikkia hänen teoksiaan en ole lukenut - vielä.

      Ehkä nautit tästä joulunaikaan...

      Poista
    2. Joo, jospa joku tekee minulle "allut" (vrt. seuraava kommentti). :)

      Minäkin katsoin Sirin hienon haastattelun viime vuonna, toivoisinpa näkeväni sen uudestaan vielä joskus.

      Poista
    3. Pienellä vinkillä se hoituu;-)

      Harmi, että emme ymmärtäneet tallentaa sitä...Kun nyt luin heidän kodistaan, jota he hulluina rakastavat, olisin katsellut vähän laajemmin eli nähnyt muutakin kuin Sirin.

      Poista
  3. Taidan ostaa kämppäkaverilleni joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, hyvä idea. R. aloittaa tämän tänään - korismatsin jälkeen;-)

      Poista
  4. Oi ja voi. En ole aiemmin kehdannut myöntää että aloitin tätä teosta. Luin n. 50 sivua enkä päässyt ollenkaan tunnelmaan. Olen hyvin nirso vaikkapa elämänkertojen suhteen, joten vaikka arvostan Austerin näennäisen helppoa (syvällistä, hauskaa) tyyliä, en jaksanut paneutua tarinaan. Ehkä aika ei vain ollut oikea, tai sitten tämä ei vain ollut minun juttuni.

    Mutta aivan huikaisevaa, miten hyvin teillä Sirin kanssa on mennyt elämä yksiin! Ymmärrän, miksi hän on sinulle tärkeämpi. Samoin minulle. Kaikki mitä rakastin on parhaita teoksia - ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiinnostavaa! Onkohan tämä kirja joku sukupolviromaani...ei ole, ei. Auster on Auster vaikka voissa paistaisi. Mutta emmehän kaikki voi pitää kaikesta samasta. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

      KMR kuuluu minunkin elämäni romaaneihin...ja monen muun. Sirissä on sitä jotakin eli tuntuu kuin tuntisimme toisemme vaikke emme tunnekaan.

      Poista
  5. Talvipäiväkirja on hankittava ehdottomasti, sillä olen Austerin ja hänen sanataiteensa vankkumaton ihailija.

    Hänen kirjansa ovat avanneet minulle uusia, odottamia näköaloja, jopa omaan itseeni. Auster kuvaa mielestäni mestarillisesti mielen autioita, kartoittamattomia alueita. Niitä, joille ei arkielämässään kovin monesti poikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, siinäpä se: Auster aukaisee myös lukijan sisintä kohtaamaan oman itsensä. Ja mikä parasta: Paul ei ole ikinä tylsä! Hänellä on aina joku mainitsemasi 'mielen autio, kartoittamaton alue', johon hän saattelee lukijaansa taidolla. Näkymätön järisti minua niin, että se pitää ehtiä pian lukemaan uudestaan.

      Poista
  6. Minäkin tahdon. Lukea. Pitkän avioliiton ja yhteiset vuodet. Sekä TALON!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, juuri nuo asiat...tai tässä koko lista: pitää kiinni arvoistaan, raha ei ykkönen elämässä, pitkä avioliitto,'Sinulle lukeminen', hiukan myös vanhenemisen juttuja;-), rotukysymys yleensä ja sitten liian monien osoitteiden jälkeen TALO, josta tulee KOTI, ja viis kerroksista, talosta ei lähdetä, vaan raput voi vaikka kontata! Eihän KOTIA jätetä...

      Muistan teidän tulevan Suomeen jouluksi. Nyt vain Joulupukkimaan (lue: Suomen) pukille viestiä tästä kirjasta;-)

      Poista
  7. Ihanaa että pidit tästä! Minä tykkäsin kovasti ja pidän Austerista taas hiukan enemmän. Hustvedtin kanssa en ole ihan vielä päässyt samalle aaltopituudelle, mutta onpa teillä paljon yhteistä elämässänne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sama täällä. Nimenomaan: Nyt on kuin olisi ovi Paulin sieluun auennut.

      Paitsi, että en ole hän;-) Minulle Sirin teksti on erittäin mieluisaa. vain Amerikkalaisen elegian jätin tuomatta blogiini. Katson sen Sirin välityöksi;-)

      Poista
  8. MIten ihana arvostelu Leena! ja miten samaistut Austereihin;D
    Tämä kirja on kyllä pakko lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, niin ja ihan kysymättä lupaa;-) Liikaa faktoja, jotka osuivat yhteen.

      Tiedä, että luet tämän kirjan;-)

      Poista
  9. Jostain syystä jätin tämän kesken jo alussa. Lainasin tuolta Münchenin pääkirjastolta. Oli kai palautuspäivä jo likellä ja niin paljon muuta luettavaa käsissä, että kymmenenköhän sivua ehdin. Kuulostaa siltä, että olisi pitänyt loppua loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ehkä sinulla oli silloin keskittymishäiriö;-) Minulle tulee se, kun on kirjaston kirja ja laina-aika on menossa umpeen.

      Voit aina yrittää uudestaan tai kokeileppa Austerin Näkymätöntä.

      Poista
  10. Tämä menee joulupukin toivelistalleni, ellei se tule jo sitä ennen vastaan. Ihan arvio, kertakaikkiaan, Leena! Tällä kertaa uskaltauduin sen lukemaan, kun kirjaa ei ole vielä näköpiirissä. Sattumuksia Brooklynissä ja Näkymätön tempaisivat minut aivan mukaansa. Ehkä tämäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos. Onneksi joulu on lähellä;-)

      Minusta kaikki nämä mainitsemasi Austerit ovat hirveän erilaisia, mikä on lukijalla vain rikkautta, mutta kaikista pidin. Tosin Näkymätön vaikutti minuun kuin Ian McEwanin Vieraan turva eli se on pakko lukea uudelleen. Talvipäiväkirjasta tuli likeisin...ja R. aloittelee juuri sen lukemista;-)

      Lupaan hienoja lukuhetkiä ja aika läheistä tutustumista niin Austeriin kuin hänen vaimoonsa. Siristä pidin kovasti jo ennen tätä kirjaa, siis ihmisenä, mutta nyt tuli myös Paul iholle.

      Poista
    2. Tästä tuli minulla Oma kirja.
      Paljon enemmän kuin odotin.

      Poista
    3. Tästä tuli meille Oma kirja, R:lle ja minulle, 4-ever!

      Luin arviosi: Osuva♥

      Poista
  11. Minä vaan yksinkertaisesti rakastin tätä kirjaa! Se oli kuin tehty minulle, täydellinen siihen hetkeen (vaikka selonteko jokaisesta asunnosta olikin melko ..öö.. perusteellista?). Austerin on pakko olla hurmaava ihminen!

    Kommentoin tähän hieman edellistäkin postaustasi, joka oli ihana. Luin sen itselleni iltasaduksi kännykällä pimeässä makuuhuoneessa sunnuntaina kun olit sen julkaissut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, hienosti sanottu! Minä haluaisin joskus kuitata kaiken arvioyrityksenkin sanomalla: Minä vain rakastin tätä kirjaa! Näin koin kyllä tämänkin kanssa, mutta myös Barnesin teoksen kohdalla, 'vain rakastin'.

      No kun minä aloin myös nyt pitää häntä hurmaavana;-) Selvästi tämä kirja on vedenjakaja suhteessani Austeriin, sillä en ole ikinä salannut, että minulle merkkaa myös kirjailijan oma persoona, jos siitä on tietoa.

      Kiva kun pidit: Kiitos♥ Minusta joskus valuu vain lauseita, pidempiä tai lyhyempiä, joskus runoja...

      Poista
  12. No voi että! Ensin ajattelin, etten ainakaan heti lue tätä (olen samaa mieltä Austerista, hänen kirjansa jotenkin jakautuvat huippuihin ja sitten niihin, joista ei saa otetta) ja mietin jo, että jouluksi haluan Hollinghurstin Vieraan lapsen tai Eganin Aika suuren hämäyksen. Mutta pitäisikö minun lisätä tämäkin joulupukin kirjeeseeni? Ilmiselvästi pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, no juu;-) Tiedän, että pidät Siristä, joten et voi olla tätä lukematta: Tämä on Sirin ja Paulin lovestory!

      Ota tämä joulukirjaksi ja myös Vieraan lapsi. Pitääkö mun odottaa nyt ensi vuoteen ennen kuin kuulen, mitä olet mieltä Vieraan lapsesta...huoh. Talvipäiväkirja on aika nopea luettava ja sivumääränkin kertoisin, mutta R. lähti reissuun ja vei kirjan mennessään. Hollinghurst vei minulta aikaa, mutta se onkin sitten jo toinen ja useamman sukupolven tarina.

      Poista
    2. Juu, tämä on yksi joulukirjani. Nyt vielä kesken, mutta pidän!!!!!!!!!! Kaikkien huutomerkkien kera :)

      Poista
    3. R. lukee tätä vasta nyt ja pitää paljon. Me emme edes lainaa tätä kenellekään;-)

      Niin sopiva joulukirjaksi...

      Poista
  13. Voi Leena!
    Minä en ole saanut itseäni lukemaan viimeaikoina oikeastaan mitään
    paitsi Hesaria aamuisin?
    Missä se kipinä lukemiseen?
    Olen aloittanut monta kirjaa ja lopettanut kesken?

    Mikähän kirja veisi minut loppuun asti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hanne!

      Eihän ole pakko, sillä sinä olet kuvataiteilija. Marraskuussa voi riittää vaikka pelkkä Hesari.

      Se tulee taas, ehkä joulun aikaan...Sulla on nyt menossa joku 'vaihe', suuria muutoksia sinulle tulossa...uskon. Kypsyttelet jotain.

      Illallinen veisi sinut loppuun saakka ja sitten eräs muu, jota en sano vielä;-)

      Sinulle on oma räätälöinti, jossa valkkaan juuri sinulle mieleiset teokset;-)

      Poista
  14. Mieheni on suuri Auster-fani, itse olen lukenut vähän huonosti hänen tuotantoaan. Tosin ne, joita olen lukenut, olen kokenut kiinnostavina. Tämän mieheni oli jo ehtinyt ostaa itselleen englanniksi. Olin sitä ennen miettinyt, että ostan kirjan hänelle joululahjaksi suomeksi, jotta voisin itsekin lukea kirjan. Ehkä koitan englanniksi, mikä ei ole vahva lukukieleni ja jos ei onnistu, hankin itselleni suomeksi.

    Hienoja yhtymäkohtia sinulla ja miehelläsi Austeriin ja Hustvedtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, minusta kyllä tuntuu, että tämä kiinnostaisi myös sinua. Tämä on tavallaan kuin tosielämän parisuhderomaani.

      Olen lukenut juuri Shieldsiä englanniksi, mutta ei se ole niin sujuvaa, että siitä nauttisi. Pitänee muuttaa vähäksi aikaa Britanniaan, että saa hallintaan nekin upeudet, joita ei suomenneta;-)

      Aika erikoista, kun niitä on jo niin monta...Silti vain sattumaa...kai.

      Poista
    2. PS. Etsin aamulla Talvipäiväkirjaa,mutta se oli lähtenyt mieheni työmatkalle mukaan eli Auster -fani on myös R.

      Poista
  15. Minä taasen olen pitänyt Austerista, mutta Hustvedt jättää kylmäksi. Näin sitä vaan on erilaisia kirjamakuja :)

    Mutta tämä kiinnostaa. En nyt tätä varmaan hetkeen tule lukemaan, mutta jossain välissä toivon mukaan kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, erilaisuus on rikkautta! Minä en ymmärrä mitään scifistä, en oikein fantasiastakaan ja monta kirjaa menee kuin ohi, kun ei niihin osaa edes mitään sanoa;-) Ollaan vain suloisesti sovussa eri mieltä Siristä.

      Minusta tämä olisi jopa kirja, josta Austerin lukemisen voisi aloittaa. Nimittäin Paul ei ole ollut aina minulle mieliksi (lue:mieleen), mutta näytti kyntensä Näkymättömässä. Talvipäiväkirja tekee hänestä helposti lähestyttävän. Suosittelen ja lukee nopeasti eli ei mikään tiiliskivi.

      Poista
  16. Minunkin on siirrettävä tämä luettavien listalle. Tuo viimeinen kommentti nopeasti luettavasta takaa edellisen. Rentouttavia viikonlopun päiviä toivotellen!
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, anna tämä joululahjaksi Armaallesi! Paul kertoo vaimostaan niin kauniisti, että huimaa...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  17. Minunkin suosikkejani ovat Ian McEwan ja John Irving. Ihan eri syistä, McEwan koska hänen ohuiden kirjojensa rakenne on loistava ja helposti analysoitavissa, John Irving koska hän on niin hauska ja hänen kirjansa ovat hyvin paksuja ja rönsyileviä:) Olemme koko perhe nähneet kaikki Irvingin kirjoista tehdyt elokuvat moneen kertaan. Näin yhden McEwanin kirjasta tehdyn elokuvan ja se oli hirveän masentava ja ruma. Puuttui taidokas kieli.

    Kerran kävelin Helsingissä Kaivokadulla ja luulin näkeväni John Irvingin kävelevän kadun toisella puolen. Katsoin häntä ihmeissäni - ja hän alkoi katsoa minua. Helpotti. Se ei ollut uni eikä harha, sillä Irving oli niihin aikoihin Helsingissä. Jos hän olisi ollut samalla puolen katua, olisimme varmaankin sanoneet jotakin. Hän on asunut myös Torontossa.

    Mutta Auster. Olen seurannut hänen uraansa siitä asti, kun poikani puhui hänestä. Hän opiskeli luovaa kirjoittamista Toronton yliopistossa ja opin tuntemaan monia kirjailijoita hänen ja myöhemmin muidenkin lasteni kautta. Olen lukenut Austeria ja pidän hänen kirjoistaan. Jostain syystä en ole lukenut koskaan hänen vaimonsa kirjoja. Pitäisi aloittaa jostakin.

    Usein luen monia kirja-arvosteluja ja artikeleita hänestä ja hänen kirjoistaan, kun ne ovat juuri ilmestyneet, ja ne tyydyttävät uteliaisuuteni. Kun kirja ilmestyy sitten suomeksi, se on jo vanha juttu. Siksi olen alkanut tilata enemmän kirjoja heti kun ne ilmestyvät odottamatta suomalaista reaktiota niihin. Suomennokset ovat yleensä hyviä, ei siinä ole vikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, miten hauskasti kerrotkaan;-) Uni tai harha,mutta ei ollutkaan. Jos olisit ollut samalla puolella katua, olisit voinut juuri silloin vähän nyrjäyttää nilkkaasi ja ottaa hänestä tukea...

      He ovat tosiaankin erilaiset, mutta molemmat kiinnostavia. Mikään ei ole pahempaa kuin tylsä kirjailija ja/tai tylsä mies!

      Veikkaan, että näit McEwanin Vieraan turvan. Minä näin sen trailerin ja se riitti, kiitti. Kirja on hyvä. John Irvingin The Door On The Floor (Leski vuoden verran) olisi ollut hyvä, mutta se elokuva päättyi kun kirjan paras osuus alkoi. Parhautta siinä on mm. Ruth Colen aikuisuus ja sitä ei filmissä ollut ollenkaan. Sen sijaan Oman elämänä sankari on hyvä myös elokuvana.

      Kiinnostavaa, että olet ihan Auster -friikki. Pidät sitten tästä kirjasta, sillä hän kertoo niin kauniisti pitkästä avioliitosta etc. Tosin välin kieli on ronskia, mutta silloin on se 'äijävaihe' menossa.

      Onkin hyvin palkitsevaa lukea monia arvosteluja, mutta jättäen itsensä tilaan, jossa on avoin omalle lukuelämykselle.

      Varmaan ovatkin. Minä olen nyt yrittänyt lukea Shieldsiä englanniksi, mutta en nauti siitä, kun siinä on liian vaikeita sanoja. Muutto vähäksi aikaa Britanniaan korjaisi tuonkin haitan. Luotan suomalaisiin suomentajiin ja oikeastaan ihailenkin heitä....

      Poista
  18. Leena, Paul Auster on miellyttävä postmoderni kirjailija. Pidän postmodernismista arkkitehtuurissa, mutta filosofiana se on sairasta, ja postmodernit romaanit usein epäonnistuneita. Esim Coetzeen 'Foe' on keinotekoista kikkailua, kun taas hänen perinteistä kerrontaa edustava kuvauksensa poikavuosista on erinomainen.

    Tunsin alkuaikoina kovasti myötätuntoa Paul Austeria kohtaan. Austerin uran alku oli kovaa, oli köyhyyttä. Austerin pojalla on ollut pahoja ongelmia, mutta niistä hän ei ole itse kirjoittanut, Siri H. kylläkin. Isä oli etäinen. Ainakin äitinsä kuoleman jälkeen hän sanoo haastattelussa äidin olleen läheinen.

    Näin elokuvan The Comfort of Strangers (Vieraan turva), mutta en silloin tuntenut vielä McEwanin kirjoja. Se oli aivan hirveä jopa miehestäni, joka on sotaa kokenut mies (rauhanturvaajana). En ole lukenut kirjaa. McEwanin kirjoja lukiessa kiinnittää huomion kieleen ja rakenteeseen. Hirveitä asioita tapahtuu kaikissa hänen kirjoissaan, mutta ne eivät hallitse kirjaa. Jokin ikävä mielikuva jää kyllä vaivaamaan (Black Dogs, esim). Luen niitä vain silloin, kun minun pitää kirjoittaessani tutkia rakenteita. Koska kirjat ovat ohuita, se on helppoa. Luin Ian McEwania, kun kirjoitin kirjaani Kyynärän mittainen tyttö.:)

    VastaaPoista
  19. Voi kiitos sinulle ihana Leena♥
    odotan innolla ja kärsivällisesti♥
    halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, hvyää kannattaa odottaa;-)

      Kiitos kaikista ihanista kuvistasi♥ Nyt on mistä lähettää.

      Poista
  20. Arkkitehtuurissa postmodernismi vastusti fukntionalismia, miten lie sisustuksessa...Minulta vierähti funkkiksessa parikymmentä vuotta;-) En ole lukenut Coetzeen teoksia, vain hänen nimensä on tuttu. Kikkailu on ärsyttävää.

    Tiedän nuo asiat Austerista, mutta heidän, hänen ja Sirin suhde on tavallaan uusi asia tulemaan esille ja se minua kiinnostaa ja siitä on tässä kirjassa.

    Minun mieheni järkyttyi jo kirjasta;-) Minä en. Kadun, että katsoin sen trailerin. Kirjaa pidän edelleen hyvänä. Ja sen yhden toisen kirjan, Brooksin Kirjan kansa, takia vielä menen Venetsiaan. Olemme usein olleet Decenzanossa, mutta ehtineet vain Veronaan asti.

    Eivät ne kaikki ole ohuita. Sovitus, Lauantai, Polte, Ikuinen rakkaus ovat normaalikokoisia. Lauantain arvostelun olen omistanut miehelleni...

    Kiinnostavaa, että Ian McEwan inspiroi sinua noin...Nyt minun täytyy googlettaa Kyynärän mittainen tyttösi.

    Olen aivan naurettava Ian cEwan -fani. En kestä, jos joku ei pidä hänen kirjoistaan;-)

    VastaaPoista
  21. Leena, vain Ian McEwanin tekniikka , kirjan rakenne inspiroi. Kirjani on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille, vaikka siinä onkin kerrostumia, joita aikuiset ymmärtävät ja arvostavat.
    http://amnellinlucia.blogspot.fi/2012/01/vastauksia-kysymyksiin-kyynaran.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sääli;-) Minuss hän inspiroi kaikkea!

      Kävin lukemassa blogissasi kirjasta. Kiitos!

      Poista
  22. Onhan tietenkin samaa myös ihmisten ääretön julmuus, vaikka lastenkirjassani loppu on optimistinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, nyt putosin...ihmisten ääretön julmuus samaa versus mihin?

      Poista
    2. Leena, Ian McEwan kuvaa äärimmäistä julmuutta. MInä kirjoitan lapsille julmista ihmisistä, jotka ryöstävät lyhytkasvuisen lapsen, haluavat naittaa kauniin pikkutytön vanhalle miehelle jne. McEwanin kirjat ovat karuja, niissä on traaginen loppu. Mutta kirjassani on onnellinen loppu ja optimismia hyvyyden voitosta. Sitä lapsi tarvitsee, jotta elämänhalu säilyy. Me aikuisetkin tarvitsisimme sitä. Ihan niin kuin huumoria ja lämpöä, myös kirjallisuuteen.

      Poista
    3. Niin...ei sentään ihan kaikissa kirjoissaan, ainakaan fyyysistä, Vieraan turva on kovin. Minun mielestäni.

      Olen onnellisten loppujen suosija. Lueppa Ian McEwanin Lauantai, siinä on kaunis loppu.

      Sinulla on kiinnostava aihe etenkin jos sitä peilaa siihen, että joukossamme on todellakin lyhytkasvuisia ja aika paljon, jos koko maailma huomioidaan.

      Mietin kuule, että Sara, aran tyttökirjoista, voisi olla kiinnostnut kirjastasi. Laitappa hänelle vinkkiä ja sano, että minä kehoitin. Hän löytyy oikeasta palkistani nyt Blogistanian kuopus kohdalta eli klikkaa sitä kuvaa etc.

      Poista
    4. Lauantai on poikkeus.
      http://www.independent.co.uk/news/people/profiles/ian-mcewan-heres-the-twist-432893.html

      Poista
    5. Olet oikeassa. Tosin ei Rannallakaan sisällä mitään vastaavaa kuin Vieraan turva. Myöskään Ikuinen rakkaus ei sitä sisällä. Ian McEan vain näyttää kaikissa kirjoissaan ihmismielen seksortoisuuden ja ne ovat siksi niin vaikuttavia, kun ne ovat 'mahdollista tapahtua'. Tosielämässä on kovempiakin juttuja nähty.

      Poista
  23. Sekä Auster että Hustvedt ovat kummitelleet luettavien listallani jo pitkään. Mitähän vielä odotan ja epäröin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, nyt on aika;-) Aloita Sirin kirjasta Kaikki mitä rakastin.

      Austerilta suosittelen, jos haluat neroa haastetta niin Näkymätön ja jos kaipaat avainta pariskuntaan niin sitten tämä Talvipäiväkirja. Austerin kirjalista on pitkä ja minäkään en ole niitä kaikkia ehtinyt - vielä.

      Poista
  24. Olen joitain Austerin teoksia lukenut, mutta en ole juuri päässyt kaverin sanaan kiinni. Olen lähinnä ollut ihan pihalla ;-) Mutta ainahan sitä pitää yrittää, eli jos joskus tulee sopiva hetki ja kirja napsahtaa eteen niin saatanhan taas kokeilla...

    VastaaPoista
  25. Verrattoman ja kauniin kuuloinen tarina. Sopivaa joululoma lukemista? Upeasti kirjoitit, taisit elää tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, tämä on Austeria parhaimmillaan ja mikä romanttinen tarina heidän pitkä liittonsa onkaan.

      Kiitos.

      Poista
  26. On hauska löytää tuollaisia yhtymäkohtia kuten sinulla/teillä ja Sirillä(&Paulilla). Tai ehkei vaan hauskaa, vaan ihanaa, vähän maagista.

    Täytyykin lukea joskus tuo sinun Näkymätön ja Sirit. (Olen siis vieläkin tietokoneeton ja lainkoneella vierailen...)

    Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka itse en kokenutkaan sitä mitenkään kovin henkilökohtaisesti. Minusta oli hauskaa, että Auster teki listoja esim. taloistaan ja matkoistaan ja samalla laajensi listat kertomaan niin paljon muustakin kuin luetteloista. Minusta oli myös hauskaa, että monet omaelämänkerralliset jutut kerrottiin alkujaan sensorisesta näkökulmasta; kaikki ne kivut ja hyvät tuntoaistimukset. Näissäkinhän muuten siirryttiin usein laskuihin ja listoihin, kuinka monta askelta, kuinka monta silitystä, nenän kaivuuta, pienten vauvojen sylissä pitämistä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minusta on ollut jo aika maagista aikaisemmin löytää omat yhtymäkohtani Siriin ja nyt sitten vielä tämä;-)

      Eikun lue vaikka mun arvio Sirin Vapisevaan naiseen. Kirjoitin sen kuin olisin ollut alasti.Ja sitten Sirin paras - tähän mennessä - eli Kaikki mitä rakastin on taas aivan ylimaalinen teos. En ikinä, ikinä lakkaa kuulemasta Vermontin mustakarhujen huhuiluja ennen nukahtamista, kiitos Sirin.

      Ooooh, R. lukee tätä nyt ja hän pitää tosi paljon. Siis tästä tuli 'meidän kirjamme'.

      Se listajuttu tuntui minusta ensin oudolta, mutta tajusin äkkiä sen pointin: Se oli matka siihen kotiin, joka heillä/meillä nyt on. Siitä ei luovuta edes kerrosten jyrkkien rappujen takia. Talvipäiväkirja ratkaisi senkin asian puolestamme.

      Well... Auster haluaa joskus olla tahallaan primitiivinen, jopa brutaali;-) Onneksi kirja oli pääsoin muuta.

      Poista