sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Joyce Carol Oates: Blondi


Hän oli miesten märkä uni ja tahroja lakanoilla. Hän oli ihailtu, halveksittu, haluttu. Hän keräsi miehiä peräänsä kuin kärpäsiä ja yksikään heistä ei ollut aidosti pyyteetön. Häntä pidettiin tyhmänä vaikka kamera herätti hänet loistoonsa. Häntä halveksittiin hänen olemattoman koulutuksensa takia sekä siksi, että hän oli kasvanut orpo- ja sijaiskodeissa. Hänen äitinsä opetti hänet rakastamaan elokuvaa. Hänen äitinsä oli suurimman osan elämästään mielisairaalassa. Lihavat filmipomot raapivat karvaisia vatsojaan pelotellen ja huoritellen häntä, vaikka Jean-Paul Sartre sanoi hänen olevan upein elossa oleva näyttelijä. Hän halusi kehittää itseään ja luki paljon kirjoja, vaikka hänellä oli dysleksia. Ei silloin tiedetty sellaisesta. Silti hän kantoi mukanaan kirjoja, vaikka filmipomot häntä niistä pilkkasivatkin. Hän luki Rilkeä, Dostojevskia, Tšehovia, Faulkneria, Steinbeckiä...Hän opiskeli renesanssiajan runoutta. Hän kirjoitti runoja. Hän uskoi, että maailma on miesten ja naisten asia on miellyttää. Hän uskoi oman hintansa olevan milloin viisikymmentä dollaria milloin tuhatviisisataa tai vähän enemmän tai ei mitään. Elokuvayhtiöt tienasivat hänellä miljoonia. Hänellä ei ollut itseluottamusta ja uskallusta hypätä tuhon kyydistä. Hän uskoi, että työpäivän jälkeen piti tehdä vielä yötöitä julkisuuden eteen. Hän antoi monien koskea itseensä rumasti ja haavoittaen. Hän käytti liian pieniä korkokenkiä, koska niin määrättiin. Häntä sattui usein ja paljon. Hänestä tuli kuitenkin ikimuistoinen, sillä kamera rakasti häntä. Hänen nimensä oli Norma Jeane Baker, mutta maailma tuntee hänet Marilyn Monroena. Kun hän filmasi, hän otti roolinsa omakseen kadottaen itsensä. Kova elämä vaati kovat lääkkeet ja niitä oli paljon sekä piristymiseen ja nukkumiseen kuin kaikkeen tältä väliltä. Pohjimmiltaan hän oli kuitenkin sporttinen nuori nainen, joka oli hyvin notkea ja hänen vahvat säärensä halusivat juoksemaan jo aamuvarhain. Hän oli mysteeri, josta on kirjoitettu kuusikymmentä täyspitkää elämäkertaa ja lukuisia tutkielmia, tuhansia aikakausi- ja sanomalehtiartikkeleita. Hänestä on tehty yli neljäkymmentä elämäkerrallista dokumenttielokuvaa, kaksikymmentä näytelmää ja useita romaaneja, kaksi akateemista tutkielmaa, kaksi musikaalia, baletti ja ooppera. Hänelle, hänelle Elton John lauloi Candle in the Wind.

Joyce Carol Oatesin teos Blondi (Blonde, Otava 2001, suomennos Kristiina Drews) sisältää suurimman osan siitä, mitä Marilyn Monroeen on liitetty, mutta tietenkään tämä ei riitä yhdelle parhaimmista kirjailijoista ikinä: Oates kirjoittaa fiktiivisesti lukijan suoraan Marilynin sieluun, vaalean ihon alle, verisuoniin...Veri kiehuu, henkeä salpaa, kun äiti Gladys haluaa kerta kerran jälkeen ’puhdistaa’ Marilynin tulikuumassa kylvyssä tai kun Marilynin pitää ensimmäisen oikean filmiroolin saadakseen tehdä vaihtokauppa eli vakuuttaa miespääosan esittäjä, Richard Widmark,  kyvyistään. Draama hotellissa naisrooli maksoi Marilynille nöyryytystä, outoa tunnetta kurkussa, silmätkin rähmivät, mutta tie niihin tähtiin, joita Gladys-äiti oli ihaillut, aukeni nyt. Mikään ei voinut enää pidätellä naista, vaaleaverikköä, joka hohti ja jonka katse oli niin utuinen, että se oli melkein jo lupa miehen tulla sisään. Kuulusia elokuvia. Piukat paikat, Bussipysäkki, Kesäleski, Herrat pitävät vaaleaverisistä, Niagara, Sopeutumattomat...Välähdyksiä, sirpaleita. Kaiken aikaa miehiä, salamoiden läiskettä, samppanjaa, ilkeitä lehtikirjoituksia, abortteja, aplodeja, unettomuutta. Oates kirjoittaa Monreon pintahengityksen tahtiin, sillä puvut oli ommeltu ylle ja niissä ei voinut hengittää täysillä. Oates kirjoittaa ’vittusuu’ ja teksti sykkii Rosen himon tahtiin. Miehet haluavat olla Marilynin reisien pitsipöksyt, mikäli tähdellä oli pikkuhousuja ollenkaan. Maailma sekoaa ja kukaan ei muista, että Marilyn onkin Norma, jota sattuu ja jolla on aitoa kunnianhimoa.

Minä olen opetellut mimiikkaa. Tahdon aloittaa uudelleen nollasta. Muutan ehkä New Yorkiin opiskelemaan näyttelemistä. Vakavaa näyttelemistä. Ei elokuvissa vaan teatterissa...Minä tahdon elää jossakin toisessa maailmassa. En Hollywoodyssa. Minä tahdon elää – voi, Tšehov! O’Neill. Anna Christie. Minä voisin näytellä Nukkekodin Noraa...Ainut oikea tapa näytellä on elää. Olla elossa.

Sanomattakin selvää, että minä Joyce Carol Oates –fanina hukuin hänen tekstiinsä. Hän kykenee pysäyttämään sydämeni, vaikka tämänkin kirjan alussa erityisesti painottaa miten fiktiivistä teksti on. Niin oli Haudankaivajan tytärkin, Kosto: Rakkaustarina ja  Sisareni, rakkaani. Yksi ja sama, minä googlasin ja minä muistin, mitä olin ennen lukenut Norma Jeanesta, minä tiedän ja kohta hengitys pysähtyy. Paitsi että. Nyt alkaa se kirjan kohta, joka on minusta kaikkein kiinnostavin, sillä siitä voisi hyvällä tuurilla löytää vähän valoa ja merta. Juoda pisaran onnea. No, sitä oli aluksi. Onhan siinä kuvassakin valoa ja naurua, mikä minulla on Normasta ja Kirjailijasta. He nauroivat yhdessä. Kirjailija osasi ja halusi nähdä vaimonsa sieluun, joka lopultakin auttoi myös Normaa tuntemaan nautintoa läheisyydestä.

Monroe!Nymfomaani.

Kuka niin sanoo? Hän kuulemma tekee sitä rahasta. Se nainen on surkeassa jamassa.

Hän on frigidi ja vihaa miehiä. Hän on lesbo. Mutta toki hän tekee sitä rahasta kun saa kunnon hinnan.

DANCING IN THE DARK

Vaalea näyttelijätär kimmeltävällä jäällä, nauravana ja säteilevänä auringossa.

Vaalea näyttelijätär joka rakasti häntä toisin kuin kukaan nainen oli rakastanut. Jota hän rakasti toisin kuin ketään muuta naista.

Nyt vahvistimista kaikui Dancing in the Dark. Kappaleen säveltäjä oli juutalainen, mutta kuinka amerikkalaiselta se kuulosti – niin kuin kaikki täkäläisen musiikkiteollisuuden suosikkisävelmät. Laulussa oli salaperäistä romantiikkaa...

Hän luisteli kohti Vaalea näyttelijätärtä onnellisesti hymyillen. Hän ei epäillyt! Tämä oli kohtaus, jota Kirjailija ei olisi itse voinut kirjoittaa, sillä siinä ei ollut ironiaa eikä monimielisyyttä.

Tarttuivat toisiaan käsistä...

Kirjailija ja Vaalea näyttelijätär esiintyivät julkisesti yhdessä, rakastuneen näköisinä Keskuspuiston luistinradalla tuona tiettynä maaliskuun päivänä.

Ja sitten seuraa Blondin unohtumattomin luku Valtakunta meren rannalla. Siinä se. Oatesin nerous. Missä viipyy hänen kirjallisuuden Nobelinsa. Siltikään en laita hänen kirjojaan paremmuusjärjestykseen, sillä ne ovat kaikki niin erilaisia. Yhteinen nimittäjä: sydämenpysäytys. Ei ole toista. Uniikki.

I wanna be loved by you     nobody else but you      I wanna be loved by you    nobody else but you   I wanna be kissed by you   nobody else but you   I wanna be kissed by you   alone  nobody else but you

Yön virta.
Iäisyyksiin loputon.
Ja minä sen silmä. Avoin.

16 kommenttia:

  1. Tämä on ehdottomasti minun yksiä kaikkien aikojen lukukokemuksia! Niin huikea kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, sama täällä. Mutta myös sattuu. Oates sen osaa, että sattuu ja tuntuu.

      Poista
  2. Tämä on minulle vuoden vahvin käännösromaani. Rakastin tätä kirjaa, joka kosketti, vei mukanaan... Oatesin paras romaani, ja Oates on huippua kaikessa kirjallisuudessaan.

    ♥♥♥

    (Pakko muuten täälläkin kertoa, vaikka omassa blogissani jo vastasin: mulle juuri matkustaminen antaa lukurauhan ja mahdollisuuden syventyä kirjaan. Kotona ei sellaista rauhaa ole - koskaan. Ja niin toki lapsiperheessä kuuluu ollakin. Minulla oli siis tarkkaan harkittuna se, että tämä oli minulle matkakirja. Kaikkein merkityksellisimmät kirjat varaan matkoille, koska silloin voin lukea _rauhassa_. ♥)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, voisiko tämä olla olematta! Tämä kosketti ja satutti. Oates on enemmän.

      ♥♥♥

      (Sana on vapaa:) Olen introvertti ja kaikki aistiärykkeet, myös ne reissujen ihanat, vievät minua. Oates ei tulisi kyseeseenkään. Minullekin edes koti ei ole lukurauha, vaan yöt kuuluvat minulle. Olen aina lukenut öisin paitsi joskus varhaisteininä mammalan vintissä...Muistan erityisesti, miten ostin eräälle viikonloppu+1 pv Zürichin matkalle Akateemisesta Shieldsin Larryn juhlat ja se on ollut osuvin matkakirja tähän mennessä. Sinulla on ilmiömäinen keskittymiskyky. Molemmille oma rauhansa♥)

      Poista
  3. Miten hieno arvostelu. Jo Katjan arvostelussa tiesin että tämä pitää joskus lukea ja nyt vieläkin enemmmän.Muistan kun luin Oatesin ensimmäisen kirjan,olin silloin teini, ja kirja oli äidilläni,englanninkielisenä, se oli Wonderland(en tiedä onko sitä ja Oatesin varhaista tuotantoa käännetty suomeksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos<3 Lue ihnmeessä! Wonderlandia ei ole suomennettu. Täältä löydät suomennetut: https://fi.wikipedia.org/wiki/Joyce_Carol_Oates

      <3

      Poista
  4. Kyllä munkin nyt pitää tämä käydä hakemassa kirjastosta (kirjaston varastosta!?!) ja lukea vihdoin. Sun kommentti Oatesista Diktaattorien naisten kommenttiosastolla sai jo mut vakuuttuneeksi..:)

    Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, on aika. Ellei ole lukenut Blondia, onko lukenut mitään. Juu,ja olin siellä tosissani ja kaiken aikaa vetäydyin vain Blondiin. R:n mielestä olin poissa. Varmaan olinkin ja syystä.Vereslihalla.Hermonpäillä lukemista.

      Kiitos<3

      Poista
  5. Upea postaus Leena! <3 Olen lukenut Oatesilta vain Koston. Nyt olen lukemassa yhtä dekkaria, jota sinäkin ehkä luet parhaillaan....Alku on siinä tosi hidasta ja vähän pitkäpiimäistäkin, mutta katsotaan jos kuitenkin vedän loppuun asti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos<3 Lue ihmeessä tämä! Tremaynen uusin?

      Poista
  6. Vau miten upea arvostelu Leena, teki vaikutuksen! Minulla on ollut tämä kirja hyllyssä odottamassa sopivaa hetkeä, jolloin ehtisin siihen uppoutua. Tämän luettuani tuli sellainen olo, että odottaminen saa nyt loppua. Vähän olen melkeinpä pantannut tätä, sillä minäkin rakastan Oatesia ja olen aikalailla varma, että tämä on niin minun kirjani, joka ansaitsee täyden keskittymisen. Se olkoon nyt, kesälomaakin on vielä jäljellä. :) Kiitos tästä postauksesta! <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos<3 Oates ja Marilyn, he kaksi, eivät lähde minusta jälkeä jättämättä. Ihmettelen itsekin mitä olen vitkutellut. Joka suvi olen päättänyt tämän lukea, mutta nyt oli aika.

      Taru, jos viitsit/jaksat, kerro minulle, miten koit. Voit kertoa sitten aikanaan eli lue rauhassa, vaikka s-postilleni, jos niin haluat. leenalumi@gmail.com

      Ole hyvä♥♥♥

      Poista
  7. Mielelläni laitan kokemuksia kirjasta! <3

    Sinä varmaan olet nähnyt My Week with Marilyn -elokuvan, jossa Marilynin kenkiin astuu Michelle Williams? Piditkö siitä?

    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiva kuulla, kiitos!<3

      Hämärästi muistelen, että en halunnut nähdä sitä...en ketään toista Marilyniä esittämässä. Että tällainen dilemma minulla...(Nyt tosin aiomme katsoa tallenteelta Eileen Wournosista kertovan leffan, jos R. suostuu:) Hän ei vain ole ollut minulle koskaan niin elämässä mukana kuin Marilyn.)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Hei, ymmärrän dilemmasi hyvin. Itse olen ko. elokuvan nähnyt ja pidin siitä kyllä ihan. Silti en itsekään mahtanut mitään, että sitä tulee ladanneeksi sellaiset odotukset Marilynin kenkiin astuvalle, että eihän niistä voi suoriutua.. koska ei vain voi verrata. Että siinä mielessä ratkaisusi lienee hyvä!

    Eileen Wuornosista kertova elokuva on, muistaakseni, kovin rankka.. niin kova elämä hänelläkin. Mutta tunteitahan elokuvien on tarkoitus herättää ja sitä tuo elokuva tekee!

    Leffaterkuin :) -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, olen vähän myöhässä, anteeksi!

      Siis en kai vain kestä ketään muuta Marilynin roolissa:)

      Se on meillä vieläkin katsomatta. Pitääkin miettiä mitä katsomme lauantaina, kun saimme nyt Rebecka Martinssonit katsottua. Pelkään kyllä hiukan Eileen -leffaa, sillä olen kuullut siitä. Hänen elämänsä oli todella, todella rankka. Katson sen ennemmin tai myöhemmin. Ehkä joku vanha Wallander sopisi nyt tulevaan lautaihimme paremmin...

      Kiitos samoin<3

      Poista