tiistai 22. lokakuuta 2013

Anne Holt: Kuollut kulma

Siihen aikaan kun Ellen K. Mohrin nimi oli vielä Ellen Krogh, hän oli tyttö jota kaikki havittelivat.

Häntä ympäröi säkenöivä tähtipöly.

Pelkästään se, kuuluiko Ellen Kroghin lähipiiriin vai ei, ratkaisi oliko ihminen joku vai pelkkä mitätön nolla. Ellen ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen lapsidiiva. Hän ei mustamaalannut ketään. Hän ei yrittänyt hyötyä toisten epävarmuudesta vaan pikemminkin vahvisti heidän itsetuntoaan. Ellen Krogh ei ollut määräilevä eikä hallitseva, hän joutui usein päättäjän rooliin koska muut toivoivat niin. Hentorakenteisen ja lapsekkaan sievän tytön hallintakausi oli poikkeuksellisen pitkä. Iän karttuessa liikkuminen Ellen Kroghin seurassa tiesi aseman kohoamista epävarmoilla seurustelumarkkinoilla. Pojat ja myöhemmin miehet tunsivat niin voimakasta vetoa Ellen Kroghiin, että he tyytyivät mielellään hovineiteihin silloin kun kuningatar itse torjui heidät.

Anne Holtin uusin jännitysromaani Kuollut kulma (Skyggedød, Gummerus 2013, suomennos Outi Menna) on klassikkodekkari heti synnyttyään. Kuollut kulma kantaa juuri niitä kultaisen dekkarikauden määreitä, joiden vuoksi itse olen innokas jännityssarjojen lukija, joiden tähden otin aikanaan jopa yhteyttä Anne Holtiin (sekä myös Minette Waltersiin), joiden tähden luen dekkareita vielä sateenkaaren tuolle puolen. Yritän niputtaa lyhyesti (mikä ei aina ole minulle helppoa) Kuolleen kulman kultahippuset: 

Kuolleen kulman tragedia, pienen lapsen kuolema, voi koskettaa ketä vain yhteiskuntaluokasta riippumatta, Holt ottaa kantaa vahvasti lasten pahoinpitelyyn, mutta tuo faktat vasta teoksen Kirjailijan Loppusanoihin, ei paasaa niistä kesken monitahoisen sosiaalisen trillerin, vaan sallii lukijan jännittää täysillä, kenen mieli on mustin. Holt välttää tylsän poliisin teknisen tutkinnan ja kaikki lepää suositun kriminologin ja psykologin Inger Johannen sekä kokemattoman poliisin Henrik Holmen vastuulla. Näin siksikin, että kun kirjan 8-vuotias Sander kuolee, samanaikaisesti Norjassa tapahtuu Utøya, kaikki käsityskyvyt ylittävä joukkomurha, joka saa kaikki kynnelle kykenevät auttamaan uhreja sekä heidän perheitään, joten Sanderin kuolema on jäämässä kuolleeseen kulmaan. Holt antaa pienen näyttämön vaikutelman, sillä mukana on vähän ihmisiä ja kaikki tapahtuu pääosin Mohrien yläluokkaisessa talossa. Pienen näyttämön dekkarikuningatarhan oli Agathe Christie, joka osasi antaa pääpainopisteen tutkinnassa intuitiivisuudelle ja tässähän Inger Johanne on vahvalla kotikentällään. Kirjan koko on juuri nappiinsa eli noin kolmesataa sivua. Näin olivat jännitysromaanit ennen. Taidan omalla kohdallani muistaa milloin ensimmäinen tiiliskividekkari ilmestyi omaan kirjastooni ja se oli Ruth Rendellin Kerro, kerro kuvastin.  Rendell oli kirjailijan työssään silloin murroksessa ja halusi kirjoittaa jotain erilaista.  Olisin suonut toisin.  Paksuin Holt, jonka omistan on Minkä taakseen jättää ja sekin on ’vain’ 416 sivua. Ja vielä yksi kultahippunen, voit aavistaa murhaajan, mutta et voi olla varma ja siltikin Holt yllättää vielä kirjan viimeisessä lauseessa!

Sander Mohr siis kuolee epäselvissä olosuhteissa ja Inger Johanne liittyy heti kuvioon mukaan, sillä hän kävi koulua yhdessä lapsen äidin, silloiselta nimeltään Ellen Krogh, kanssa. Myöhemmin Ellen avioituu Jon Mohrin kanssa ja he saavat Sanderin. Inger Johanne on siis perhetuttu ja tunsi näin koko perheen. Hän on vuosittain kutsuttuna perheen kesäjuhliin ja huomasi kolme vuotta sitten, että Ellenin vanhemmat Agnes ja Torbjørn Krogh eivät olleet enää kutsuttujen joukossa. Inger Johannen kysyessä asiasta, Ellen kertoi, että he eivät enää olleet tervetulleita. Perheen ystäväpiirin kuuluu myös naimaton, lapseton Joachim, joka vaikuttaa tunteneen Sanderin parhaiten:

Oikeastaan hän ei pitänyt lapsista.

Lapset olivat rasittavia. Usein röyhkeitä, varsinkin tytöt. Ihan pieninä, 2-3-vuotiaina, he saattoivat olla söpöjä rajallisina annoksina. Vuosien myötä heistä tuli suorastaan vastenmielisiä. Sanderin kohdalla oli ollut toisin. Alussa, kun Joachim oli vieraillut ensimmäistä kertaa Jonin kotona, hän oli tieten tahtoen yrittänyt miellyttää poikaa.

Hänestä oli mukava jakaa osaamistaan tai ”olla mallina”, kuten Sanderilla oli ollut tapana sanoa. Sander ei ollut hänelle mikään pojan korvike vaan pikemmin pikkuveli, jota hän ei ollut tiennyt kaivanneensa ennen kuin he tapasivat.

Tähän lopuksi, Kuollut kulma – Inger Johanne Vik –dekkarin arviooni, haluan liittää tänä iltana uudella tuotantokaudella alkavan Downton Abbeyn sanavalmiin Granthamin kreivittären repliikin: ”Isoäitien kuuluu sekaantua asioihin.”  Oi, kunpa niin olisi ollut myös Kuolleessa kulmassa!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku  ja Kirjasähkökäyrä

*****

24 kommenttia:

  1. Leena, en ole pitkään aikaan lukenut Inger Johanne Vik-dekkaria! Tämä kuulostaa samantyyliseltä kuin Holtin 1222, joka oli Agatha Christiemäinen myös, suljetussa tilassa. Tämän dekkarin haluan lukea! Holt on suosikkini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tämä on dekkari just sulle! Minullekin tuli paussi Holtiin: Se johtui yhden kirjan aiheuttamasta pettymyksestä, mutta olen nyt iloinen, että luin juuri tämän.

      Poista
  2. Hienoa että Holt on taas palannut tasolleen! Hänkin jotenkin toisti itseään, mutta tämä kuulostaa taas tosi hyvältä. Varmaan dekkareiden parhaimmistoa, jihuu! Holt on taitava ja osaa pitää tarinan tiiviisti kasassa jännityksen säilyttäen. Tätä odotan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, holt is back! Se oli varmaan se toisto ja sitten Iner Johannen säyseytyminen tylsän Yngvarin rinnalla. Tämä on super ja odottaa sinua täällä. Minulle kyllä yhtä vahva kuin Theorinin uusin. Odotuksesi palkitaan to;)

      Poista
  3. Siis eikö Yngvar ole enää kuvioissa...?
    Kiitos Leena tästä muistutuksesta. Luin enää harvoin dekkareita, kun kyllästyin murhiin ja väkivaltaan, mutta Holt on saanut luotua sen verran vetäviä naispäähenkilöitä, että nämä bongaan kirjastosta aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, onhän, mutta ei paljoa tässä kirjassa...katsos Ytøya.

      Tämä on dekkari, mutta ei mässäile raakuksilla ja mikä parasta, ei tyylikäs tempo jännityksen siitä kärsimättä. Inger Johanne on ihan parasta.

      Poista
  4. No nyt, näitä kirjoja olen lukenut, tykkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seija, no lue tämä uusin sitten myös: Pidät takuulla!

      Poista
  5. Holt on kyllä yksi suosikeistani. Tämä kirja taitaa olla varauksessani. Ihana blokkaus vetävästä kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, eikä suotta! Kiitos. Olen välillä niin kirjojen (ja nyt myös rempan viemä) että en ehdi huomata kaikkea: Jos muistat, vinkkaa, kun olet lukenut kirjan ♥

      Poista
  6. Luin ihan varovaisesti, sillä tämä on minulla juuri nyt kesken. Uhrasin tunnin yöunistani kun en malttanut laskea kirjaa käsistäni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, ihme että uskalsit ollenkaan...;) Minä kolme tuntia!, tämä tosiaankin on vetävä. Voi, olisi niin kiva keskustella siitä, mikä voisi olla vuoden the dekkari, sillä olen ihan hukassa, kun liian monta hyvää.

      Poista
    2. Leena, tuo on kyllä oikein positiivinen ongelma. Olisipa tosi hyviä dekkareita aina ihan liikaa :D

      Poista
    3. Nyt just minulla on vähän sellainen positiivinen onegelma, kun Slaughter kirjoitti mielestäni elämänsä parhaan ja Theorini tapansa mukaan kirjoittaa yläviivastolla ja sitten tämä ja...Minusta ihminen ihan oikeasti tarvitsee aika ajoin dekkaria siinä missä suklaatakin!

      Poista
  7. Tämä oli Holtin paras. Ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky ja Minna, voin olla samaa mieltä kanssasi: Näin se on.

      Poista
  8. Holt on ihana, tämä odottaa jossain tulevaisuudessa lukemistani. Ehkä ensi keväänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, mikset nyt? Tämä on kohtuullisen kokoinen ja vaan jotenkin niin hyvä. Olisi kiva lukea, miten pidät tästä;)

      Poista
  9. Aamulla aloin, illalla lopetin, pötköönhän se piti lukea. Millä sävyllä Holt käsittelee lasten ja miksei aikuistenkin hienovaraisia poikkeavuuksia. Ei tarvii diagnosoida...Joachimin vedätys oli tosi karkea ja Jon pitkään epämiellyttävä. Monet tasot auki yhdellä aikaa. Ja se viimeinen lause...Kiitos taas kirjavinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, minulla kävi tämän(kin) kanssa samoin. Holt on parhaimmillaan juuri tällaisessa. Luen nyt yhtä Holtin doubledekkaria, johon on yhdiistetty hänen kaksi varhemaansa ja se ensimmäinen minulta olikin lukematta: Ihan tämänveroista ja koskee 11-vuotiasta poikaa.

      Niin..se viimeinen lause. Kun J. tuli kuvioihin, kiitin siitä henkilökohtaisesti meilillä Holtia ja hän vastasikin. Nyt sitten...

      Poista
  10. Leena, kirjoitin juuri blogiini Anne Holtin uusimmasta Hanne Wilhelmsen-dekkarista. Sinua voisi kiinnostaa, vaikka et olekaan niin Hannen ystävä. En nyt spoilaa tähän postaukseeesi (vaikka omassa blogissani kyllä), niin tämän Inger johann Vik-dekkarin loppu ärsytti minua suunnattomasti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, olen Holtin ystävä tosi pitkälle, mutta Hannessa on minusta jotain liikaa.

      Niin...muistaakseni tässä oli 'väärä loppu'! Pidän Ingeristä, koska hän on niin paljon kiinnostavampi ja rauhallisempi kuin Hanne. Olen itse aika vilkas, joten kaipaan vastapainoa:) Tulen kohta lukemaan, kunhan vieraamme on lähtenyt. Meillä on ennen joulua vain YKSI viikonloppu kahdestaan ja sitten onkin jo joulu...

      Poista
  11. oliko kirjassa mielestäsi mitään heikkoja kohtia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, se, että kirja on nidottu:) No, lukemisesta on jo aikaa, mutta jos olisi ollut silloin mielestäni heikkoa, olisin sen sanonut. Pidän tätä edelleen Holtin parhaimpiin kuuluvana. Ennakkoarvaukseni tässä tarinassa ei pudottanut yhtään kiinnostusta ja tämä kirja sai minut palaamaan Holtin lukijaksi.

      Tietenkään en enää muista kaikki yksityiskohtia, sillä vuosia ja monia, monia kirjoja välissä, mutta näin sen koin.

      Ehkä sinä koit jotain ei niin laadukasta tms.?

      Poista