keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Cision listasi kirjablogit ja olen niin iloinen ja otettu, että...

Cision listasi kirjablogit ja olen niin iloinen ja otettu, että saan olla listalla mukana jo toistamiseen ja tällä kertaa ihan ykkösenä! Tässä kympin kärki ja vähän muutakin:

Cisionin lokakuun top-blogilistauksen aiheena kirjallisuus


Viestintäratkaisujen asiantuntija Cision listasi lokakuussa Suomen suosituimpien kirjallisuusblogien top 10 -listan. Listauksen kärkipaikan vei nimiinsä Leena Lumi -blogi.

Huomenna käynnistyvien kirjamessujen innoittamana Cisionin lokakuun blogilistauksen aiheeksi valikoitui kirjallisuus. Listauksen ykköseksi nousi Leena Lumi-blogi, jonka postaukset keskittyvät erityisesti uutuuskirjallisuuden esittelyyn ja arviointiin. Bloginsa tavoitteista kirjoittaja itse toteaa seuraavaa: ”Pääasiassa kuitenkin haluan saada teidät kaikki lumoutumaan lukemiseen.”

Tämänkertaisen blogilistauksen kärkikolmikon täydensivät toiseksi sijoittunut
Bokbabbel ja kolmospaikalle noussut Kirjamielellä. Molempien blogien postaukset käsittelevät kirjoittajiensa lukukokemuksia ja esittelevät monipuolisesti eri aihepiirien kirjallisuutta. Cision listasi Suomen suosituimmat kirjallisuusblogit viimeksi syksyllä 2011, tuohon listaukseen voit tutustua kotisivuillamme.

Top 10 -kirjallisuusblogit Suomessa lokakuussa 2013 (Lähde: Cision Finland Oy)


KIRJALLISUUSBLOGIEN TOP 10 -LISTA SUOMESSA LOKAKUUSSA 2013


1.      Leena Lumi      2.    Bokbabbel
3.      Kirjamielellä      4.     Antiaikalainen
5.      Grafomania      6.     Oota, mä luen tän eka loppuun  7.  K-blogi koko lailla kirjallisesti 
8.   Sallan lukupäiväkirja         9.  Lumiomena    10.  P.S. Rakastan kirjoja 
Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua Cisionin verkkosivuilla.

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:

–  Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Jätämme toimituksellisten medioiden kuten uutissivustojen blogit listauksen ulkopuolelle, sillä valtamedian vaikutus blogiin on selkeän suosiva.

– Minkä maalainen blogi on? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.

– Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä). 
Cisionin menetelmässä käytetään algoritmia, joka peilaa kahta keskeistä mittaria websivustojen suosiota vertailtaessa: linkityksiä ja uniikkeja kävijöitä (kk). Muuttujia painotetaan siten, että arviossa saadaan tasapaino sen hetkisen kävijäliikenteen ja blogin tulevan aseman vaikutuksen välillä. Arvioimme siis jokaisen vertailussa mukana olevan blogin nykyisen suosion ja todennäköisen suosion tulevaisuudessa. Lisäksi top 50 -blogin osalta arvioidaan muita muuttujia, joista tärkeimmät ovat päivitystiheys, päivitysten lukumäärä sekä bloggaajan ja lukijoiden välinen vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen.

Kiitän Cisionia, kiitän teitä,  lukijani,  ja myönnän, että tämä tuli tarpeeseen, sillä mielessäni on koko syksyn pyörinyt, että 'miten tässä näin kävi: Annoin pikkusormen ja se vei koko käden!' Blogistani on tullut minulle kuin se uusi Aino-jäätelö, se samettinen nougat, josta pääsen eroon vain vieroituskurssin avulla;)
Edellisellä kerralla kirjoittamastani pätee ainakin tämä:
Tästä ei ylemmäs mennä. Se mikä menee ylös, tulee myös alas. Minä en myöskään ehdi seurustella facebookissa, sillä luen. En aio lähteä twitteriin, joten sekin minulle miinusta. Elän lukeakseni ja kaikki rakkaudesta kirjoihin!
No, mentiin ylemmäs, mutta nyt huippu on saavutettu, joten mistä tämän jälkeen löydän sen kipinän...Kipinäni olette te, lukijani, joista monen kanssa on kuljettu helmikuussa yhdessä jo viisi vuotta. Synttäreitä juhlitaan 14.2.2014! Jos Lumi joskus sulaa kokonaan pois, minulle jää ihania muistoja niin lukijoistani kuin kanssabloggaajistani...
Onnittelen lämpimästi kaikkia listalla olevia kanssabloggaajiani ♥
Olen koko viikonlopun Helsingin kirjamessuilla eli pe-su. Tosin su on omistettu nuorillemme ja ohjelma on buukattu niin, että en saa enää sitä muutettua. Kävi nimittäin niin, että juuri se kaikkein kiinnostavin minulle kirjamessuilla olisi ollut Susan Sellersin kirjaa Vanessa&Virginia koskeva paneeli, jossa mukana Riikka Pelo, mutta sain tuon asian ulos nettiohjelmasta liian myöhään. Taitaa olla tähtiin kirjoitettu, että kun kerrankin haluan niin kovasti tavata jonkun kirjailijan, sitä yhtä vain en saa...Riikka, jos näet tämän, niin tiedä, että olisin halunnut tavata sinut!


Minua ei olisi ilman teitä, joten kiitollisena kääriydyn ihan hetkeksi tähän huumaavaan tunnelmaan...Ensi viikolla on uudet kujeet ja lisää kirjoja. Mitä tulee jatkoon, niin haluaisin lukea enemmän myös vanhempaa kirjallisuutta, mutta olen sitä kyllä tänä vuonna tehnytkin. Katsokaa vaikka Leena Lumin luetut 2013. 

Upeaa loppuviikkoa ja viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti ♥ 

kiittäen Leena Lumi



PS. Sain facebook-ystävältä linkin Markkinointi&Mainontaan, jossa Cisionin listaus on myös huomoitu!

PPS. Muistattehan, että olen pe-su kirjamessuilla, joten kommentit aukeavat vasta kun olen kotona. Olemme samalla minilomalla, tapaamme nuoriamme ja konetta ei ehdi edes avata monilta ihanilta tapaamisilta etc.

147 kommenttia:

  1. Onnea Leena! Ykköstilasi on enemmän kuin ansaittu!

    Minäkään en näe Peloa messuilla (olen näillä näkymin siellä vain perjantaina), mutta onneksi hän on esiintymässä muuallakin, muun muassa Helsingin yliopistolla käynnissä olevassa venäläisen kirjallisuuden keskustelusarjassa 12 tuolia. Siellä minä aion olla paikalla kuin nakutettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos♥

      Minulle tämä olisi ollut ehkä se ainoa mahdollisuus...Täältä ei lähdetä ihan noin vain Hesaan...Kulttuurin takia pitäisi asua paljon enemmän siellä päin. Vaikka Porvoossa;)

      Poista
  2. Upeaa loppuviiikkoa ja upea suoritus! Onneksi olkoon, Leena!

    Ehkäpä törmäämme messuilla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kiitos♥

      Ota kii, kun näet;) Jostain syystä monet ovat tunnistaneet minut tuosta vain...

      Poista
  3. Onneksi olkoon Leena ♥ Mielenkiintoista messumatkaa, tapaat siellä varmaan monia tuttuja blogimaailmasta:)))
    Olisihan siellä mukavaa olla mukana, tiedät syyn miksi. Sen sijaan kuuntelen huomenna radion suoraa ohjelmaa..
    Ihanaa päivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos♥ Tapaan sekä kollegoja että kustanusalan tuttuja ja ehkä koen myös yllätyksiä.

      Tiedän hyvinkin;) Huomenna tietysti tulee sinulle tärkeää.Me olemme sillon sinne saapumassa vasta. Minun pitäisi löytää se paikka la klo 13, jos vain ehdin ajoissa lounaalta takaisin.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  4. Onnea ansaitusta ensimmäisestä sijasta! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea Leena! Ja saako tässä sanoa, että arvasin... Eiku tiesin. :-) Toivottavasti törmätään messuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, kiitos♥ Minullakin on usein paljon etiäisiä, mutta tällä kohtaa ei yhtään;) Ota kii, kun tunnistat!

      Poista
  6. Onnea ,tosi hieno sijoitus ja olet sen arvvoinen(sanoo 5 sija toisessa kategoriassa;D)
    Ja mahtavaaa kirjamessutapahtumaa Helsingissä,Harmi etten voi itse olla siellä paikalla.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos♥ Onnea sinulle! Huomasin...

      Kiitos, tästä tulee miniloma. No, minähän olen sanonut, että muuta Hesaan...

      Poista
  7. Paljon onnea Leena ja hienoa kirjamessuviikonloppua! Olet kyllä ollut aivan hengästyttävä - ainakin tänä aikana jolloin olen blogiasi seurannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, kiitos♥ Itsekin nyt pakko myöntää, että liiankin kanssa. Äsken R, totesi, että en pysty olemaan bloggaamatta ennen maantaita, joten ans kattoo ny, mutta kolme päivää Hesasa ja niistä kaksi kirjamessuilla voi kyllä viedä nyt kaiken aikani ja saakin sen tehdä: Mun on PAKKO oppia breikkaamaan etten sula.

      Poista
  8. Onnea Leena! Olet sen ansainnut :)
    Itse olen messuilla pe-la, joten ehkä näemme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kiitos♥ No juu, aika paljon on virrannut tunteja viikossa...blogiin.

      Tartu kiinni, jos näet. Kaikki tapaamiseni yhtä lukuunottamatta ovat kuoharitapaamisia, joten navigoi siitä;)

      Poista
  9. Hienoa Leena, ihmettelin hieman jo aiemmin, miksi et ollut silloin kärjessä: blogisi on varmastikin ollut luetuin jo pitkään!

    Ehkä näemme messuilla - jos ei, niin täällä blogimaailmassa ainakin tulee silloin tällöin "tavattua".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penjami, kiitos♥ Well...ehkä luetuimmuus ei riitä kaikkeen;) En tunne oikein tarkaan Cisionin kriteereitä...

      Ah, JäRjen Ääni, me voimme olla vaikka niitä laivoja, jotka vuosia sivuuttavat toisiaan markettien tylsillä käytävillä, harjukaupungin suloisilla kaduilla...

      Poista
    2. Jeps, osuva vertaus: varsinkin kun kesän kaikotessa yhä kauemmas olo alkaa olla kuin kivihiililastissa olevalla hinaajalla. Jos näet sellaisen pysähtyvän marketissa samalle hyllylle, niin sano moi - itse kuljen noissa kaupoissa ihan unessa, huomaan tutut vasta jos satun törmäämään heihin kärryilläni.

      Poista
    3. Lupaan moikata, kun kohtaan hitaan hinaajan;) Minua tämä pimeys vain lietsoo...ainakin aluksi. Pieni notkahdus on odotettavissa, mutta kyllä se siitä sitten, ja myös sinulla. Lupaan sen!

      Poista
  10. Lämpimästi onnea, Leena! Sijoituksesi on todellakin ansaittu, ja en voi kuin ihailla postaus- ja kommentointiaktiivisuuttasi <3

    Ehkä törmäämme messuilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos♥ Olen liian aktiivinen...en voi itselleni mitään, mutta nyt on tarkoitus, että teen itselleni hallinnointiohjelman kun kuudes vuosi alkaa eli edessä on sitten vain alamäkeä;)

      Saatan tuntea sinut...Koppaa kiinni jos tunnistat: Näin ovat 'kollegat' ennenkin minua tavoittaneet.

      Poista
  11. Lämpimät onnittelut Leena! Paras sijoitus ja ansaitusti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos♥ Mullahan on se yksi tylsä motto: 'yrittänyttä ei laiteta'.

      Poista
  12. Onnittelut, olet ykkössijan ansainnut ♥

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Loistavaa Leena, kerrankin osuivat oikeaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, kiitos ♥

      (Ja löysin sen mitä etsinkin...;)

      Poista
  15. Onnittelut, ja verbaalikukkasia semmoinen unten tummankirkkaita perhosia houkutteleva asetelmallinen täynnä impressionistista väritulitusta, mukana tuhannen kesän syvimmät tuoksut, jotka avaavat himmenneetkin muistot kuin osterit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, Pazi, sanasi helisevät kuin sulomusiikki ja tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että sinäkin toisinaan vaivut Ahmatovan lumoihin, kuten luen sinua rivien välistä http://leenalumi.blogspot.fi/2013/07/ilta.html

      Kiitos♥ Himmeys juuri katoaa ja kirkkaus, syvä kirkkaus valaisee kiihkeät polkuni...

      Poista
  16. Onnea Leena! Ja kaikki muutkin tietenkin <3

    VastaaPoista
  17. Onnea huikeasta saavutuksesta myös tätä kautta! Onnea myös kaikille muille sijoittuneille :)

    VastaaPoista
  18. Onnea Leena, olet ansainnut ykköspaikan! Vietä mahtavat kirjamessut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjis, kiitos ja kiitos samoin sinulle ♥ Kiitos: Aion tehdä niin;)

      Poista
  19. Onnittelut Leena, olet paikkasi ansainnut ♥

    VastaaPoista
  20. Onnittelut, ansaittu paikka :D

    VastaaPoista
  21. Lämpimät Onnittelut, Ihanaa !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, kiitos ♥ Kaipaan edelleen, tiedät kyllä, mitä blogia...

      Poista
    2. Pää raksuttaa yhä, ja odottaa sopivaa hetkeä :)

      Poista
  22. Sydämelliset onnittelut kärkipaikasta Leena, olet paikkasi ansainnut :)

    VastaaPoista
  23. Onnittelut minultakin ykköspaikan johdosta:))
    Olet tehnyt raskaasti työtä sen eteen, toivotan sinulle erinomaista jatkoa, Leena.Iki-IhaNainen♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos ♥

      Myönnän, myönnän, mutta kun en osaa tosiin - vielä;) Kiitos samoin sinulle, Aili.IhaNainen ♥♥♥

      Poista
  24. Leena, onnittelut upeasta sijoituksesta!
    Olen menossa messuille sekä perjantaina että lauantaina. Tiedä, vaikka kohtaamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kitios♥

      La olen koko ip ystävieni tavattavissa luonaan jälkeen eli puhelin on auki...

      Poista
  25. Onnittelut. Eri hieno blogihan sinulla tosiaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jere, kiitos ♥ Lumi yrittää olla ikkunat ja ovet auki kaikille.

      Poista
  26. Onnea ! Hienoa ! Mukavaa messuviikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pivi, kiitos ♥ Kiitos, vaikuttaa minilomalta, sillä tapaamiset enimmäkseen kuoharitapaamisia;)

      Poista
  27. Onnittelut! Tulisin messuille mutta on vahan pitka matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, kiitos ♥ Jos muutat mieltäsi, nappaa Jael mukaasi;)

      Poista
  28. Sinun lämminhenkinen ja kirjoja rakastava blogisi ansaitsee kaiken hyvän, mitä tarua ihmeellisemmällä virtuaalimaailmalla on antaa! Onnea hienosta sijoituksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, lämmin kiitos kauniista sanoistasi ♥

      Poista
  29. Onnea ihana Leena! Blogisi on taatusti paikkansa ansainnut, tällä ja monella muullakin listalla. Ja ennen kaikkea lukijoiden mielessä. :)

    Minä tulen messuille lauantaina. Ehkä tapaamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Suketus ♥ Tätä on tehty kohta viisi vuotta monilla tunneilla ja tietenkin - intohimolla.

      Tunnistat minut: Olen blondi pinkissä;) Vapaana la aamupäivän ja sitten taas ip monia tapaamisia, joihin mahdut kyllä joukoon.

      Poista
  30. Lämpimät onnittelut, Leena! Ansaittu ja upea sijoitus. :)

    Näkemisiin messuilla! Kirjoja ja kuoharia, ihan parasta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos ♥

      Näkemisiin pian kuoharin ja kirjojen äärellä!

      Poista
  31. Sydämellisesti onnitteluhalin täältä lähettelen ♥

    VastaaPoista
  32. Oikein paljopn Onnea Sinulle!
    Oikeaan paikkaan tuli tuo saavutus!

    VastaaPoista
  33. Jeeee. Onnea sylin täydeltä : )

    VastaaPoista
  34. ♥ Olen iloinen ja ylpeä puolestasi. Ja kiitollinen myös, että saan lukea blogiasi ♥ Olet ykköstilasi ansainnut! Toivottavasti se korvaa edes hiukan kaikkea sitä, mitä bloggaaminen myös vaatii, koska itsestäänhän nämä bloggaukset eivät synny...

    Onnittelusuukot poskillesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, kiitos ♥ Ja minä olen kiitollinen, että minulla on fantastisia lukijoita, jotka elävät kanssani niin tummat kuin kirkkaat päivät.

      Niin, olenhan saanut sinullekin ruikuttaa: selkä, vajaat yöunet, liian vähän lenkkiä, leffoja ja parisuhdetta;) No, sinä tiedät pahimman, sillä sinulle on helppo kertoa. Ehkä minäkin joskus rauhotun...Kuulen epäuskoisen naurusi;)

      Ah, mitkä suloiset, kauniin italiattaren tyylisuukot ♥

      Poista
  35. Lämpimät onnittelut! Sijoitus tuli ansioista, blogisi on monipuolinen, lämminhenkinen ja hyvin persoonallinen. Täällä on paljon muutakin kuin kirjoja, koskaan ei tidä mitä herkkua on tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kitos ♥ Osuit oikeaan siinä, että olen alusta alkaen päättänyt, että olen täällä oma itseni ja heittäydyn täysillä.

      On tarkoitus olla minua ja toivottavasti muitakin kiinnostavia asioita, mutta niin, että kirjat ovat pääosassa. Vaikea kätkeä, että pidän puutarhailusta, kokkaamisesta, elokuvista, sisustamisesta, koirista, taiteesta, sinusta, villieläimistä, kauniista kuvista, jakamisesta...Herkkuja on tarkoitus tarjoilla ensi viikolla, joten pysyttele linjoilla;)

      Poista
  36. O n n e a ja I l o a
    Monta tuhatta kiloa!
    Leena Sinä ja Blogisi olette todella paikkanne ansainneet!

    Kikka

    VastaaPoista
  37. Hieno juttu, valtavasti onnea Leena, olet sijasi ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kiitos tästä ja siitä tietystä voimahalista ♥

      Poista
  38. Tuntuupa ilouutiselta!
    Lämpimästi onnea Leena blogisi saamasta menestyksestä, sen olet ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kiitos ♥

      Jotkut päivät ovat tällaisia kuin kirkkaampia säästä viis;)

      Poista
  39. Onnittelut hienosta maininnasta ja mukavaa messuviikonloppua! :)

    VastaaPoista
  40. Onnea ja iso halaus! Sinä olet menestyksesi ansainnut, sillä olet saanut varmasti monet meistä lukijoistasi todella innostumaan lukemiseen:)
    Mukavia hetkiä kirjamessuille ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos ♥ Miten minustakin hiukan tuntuu, että ihan kaikki eivät olisi lukeneet niin paljoa ilman minua;) Olen saanut tästä kuulla paljonkin.

      Kiitos, tämä on breikkiä remontiin ja aiomme todellakin nauttia!

      Poista
  41. Leena! Ajatella, että kun on pari päivää työn kimpussa ja palaa sfääreihin, on vastassa näin hieno uutinen! Kertakaikkiaan! Olen niin iloinen ja onnellinen puolestasi.

    Sydämellä näkee hyvin! Kovasta työstä, useista kirjoista, huikeista arvioista ja kannustavasta otteesta. Niistä kaikista!

    Nostetaan malja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos ♥

      Niin minä ajattelen...Yhä enemmän olen kallistunut sydännavigaattorin puoleen ja taidan tälle tielle jäädä.

      Nostetaan ja pian!

      Poista
  42. Onnea, huippusijoitus! toivoo listan kakkonen :D

    VastaaPoista
  43. Kauneimmat onnitteluni hienosta saavutuksesta!

    VastaaPoista
  44. Leena, paljon, paljon onnea ansaitusta ykkössijasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos ja onnea myös sinulle sijoituksestasi ♥

      Poista
  45. Lämpimät onnittelut hienosta ykköspaikasta!

    VastaaPoista
  46. Hienoa! Tämä onkin se blogi, josta kerään kirjalistat tulvevien aikojen varalle. Israelin matkalukemiseksi tilasin Suomesta Taivaslaulun ja olikin melkoinen lukukokemus. Oli siinä lentokonematkustajilla ihmettelemistä, kun nainen itkee, nauraa ja itkeejanauraa vuoronperään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kiitos ♥ Niin ja minähän myös teen räätälöityjä kirjasuosituksia kun vain hiukankin tunne lukijan makua;)

      Poista
  47. Vastaukset
    1. Jenni, kiitos ja onnea sinulle sijoituksestasi ♥

      Poista
  48. Wau! Paljon onnea! Milloin pääsen kommentoimaan jotain historiallista? Täällä on mukava käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, kiitos ♥ Taidan tuottaa sinulle koko ajan pettymystä;) No, historia on harrastukseni, mutta tein sellaisen Romanov-putken, löydät sen palkista, että menin vähän sitten muihin aihepiireihin. Ja valitan, valitan, että en mieluusti tee sotakirjoja. Jos tutkit noita vanhoja 'kirjastojani' löydät paitsi monta Romanov-kirjaa, myös elämänkertoja etc. Ja miten olisi tämä http://leenalumi.blogspot.fi/2011/02/axel-munthe-tie-caprin-huvilalle.html Kirjasta löytyy ainakin kaksi isoa yllätystä ja toinen koskee mitä suurimmassa määrin Ruotsin kuningashovia ja sen historiaa.

      Poista
    2. Miten olisi miehiä hurmannut Kleopatra http://leenalumi.blogspot.fi/2011/09/kleopatra.html

      Poista
    3. Intiaanit kiinnostavat kaikkia ja tämä jos mikä on historiaa http://leenalumi.blogspot.fi/2011/08/intiaanit-pohjois-amerikan.html

      Poista
    4. Tässä tämän vuoden huipputietokirja, mistä ponnistivat meidän kirjailijamme, miten köyhimmästä torpasta nousi suurin lahjakkuus http://leenalumi.blogspot.fi/2013/04/haltiakuusen-alla-suomalaisia.html

      Poista
    5. Nyt luen kirjaa, joka on fiktiivinen, mutta faktaa siinä on, että kaikki tapahtuu Kosovon sodan julmissa kulisseissa: Nyt minullekin tulee lihaksi, mitä siellä oikein tapahtui.

      Poista
  49. Enhän minä pettynyt ole ollenkaan, saan aina täältä uusia vinkkejä ja ajatuksia. Mehän jo Romanoveista juteltiinkin. Käynpä tuon vinkin katsomassa, kiitos. Herman Lindqvistin kirjoista olen tykännyt, Ensimmäinen Bernadotte esim., mutta sekin kyllä sivuaa sotimista, joskin kaunis Desiree tuo lisäväriä, hänethän B kaappasi Napoleonilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, ainiin, mehän käytiin sun kanssa se Romonov-keskustelu.

      No voihan niissä sotaa olla, mutta nyt myydän paljon ns. sotakirjoja ja en vain jaksa niitä - enää. Mutta otanpa minkä vain kirjan, on siinä Afganistanin sotaa tai muuta kauheaa sieltä, yksi kirja koski Darfuria ja se on tosi hyvä eli Sade lankeaa, yksi julmista julmimmista sodista Afrikassa. Toisaalta olen lukenut, kuten taisin sinulle kertoakin kaikki Venäjän suuret hallitsijat ja niissä ei sotaa voitu välttää. Ja Katja Ketun Kätilössä oli sitä Lapin sotaa, joka oli tuotu kirjassa niin liki, että melkein lukija paloi....Otan heti, kun tulee joku kiinnostava, joka ei ole VAIN sotaa;)

      Poista
    2. Tässä vähän sodan seuraamuksista http://leenalumi.blogspot.fi/2010/10/sodan-haavoittama-lapsuus.html

      Poista
    3. Kiitos noista vinkeistä, olen nyt käynyt ne lukemassa ja saanut paljon tietoa ja vähän kommentoinutkin, siinäpä tuli myös historiaa!

      Poista
  50. Onnea hienosta menestyksestä täältäkin! Olet kyllä tehnyt hommaa aina oikein roihuavalla intohimolla ja koko persoonallasi :).

    VastaaPoista
  51. Suuronnittelut Leena =)

    Jos hyvin käy, niin pääsen messuille ja ehkä jopa löydän sinut siellä ihmis-kirja-meren keskeltä. Antoisaa viikonloppua ja upeita hetkiä ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos♥

      Gitta, eiks sulla ole mun puhelinnumeroa: Minä olisin sopinut tapaamisen sun kanssa jos olisin tiennyt, että olet messuilla. Viikonloppua oli tiheä, mutta ihana. Toivottavasti myös sinun ♥

      Poista
  52. Onneksi olkoon Leena, en juuri lue muiden blogeja mutta kun sattumalta luen osaan aina valita parhaan.
    Olen mielissäni siitä, että minulla on hyvä ja valikoiva maku. :)
    Olisin kovasti halunnut kirjamessuille mutta kohtalo määräsi toisin. Olen toipilaana joten menen nyt sohvalle vaakatasoon katsomaan 1939 filmattua, William Wylerin elokuvaa Humiseva Harju. Humisevan Harjun tyyppiset leffat eivät kuulu suosikkeihini mutta kehitän makuani koska mottoni on: "Kouluttomat silmät eivät näe, eikä korvat kuule."
    Ajattelin antaa myös sinulle näin sunnuntain kunniaksi kirjasuosituksen "ISO VIHKO", Ágota Kristóf. Olen lukenut kirjan 25 vuotta vuotta sitten ja se edelleen kummittelee mielessäni. Iso Vihko kuuluu kirjailijan omaelämänkerralliseen trilogiaan, mutta vain tämä mainitsemani teos on suomennettu. Olisi kiehtovaa tietää tekeekö kirja sinuun mitään vaikutusta? En ole koskaan tarttunut teokseen uudestaan mutta se on kirja josta en pysty koskaan luopumaan. Veikkaan, että jos nyt luen kirjan uudestaan vaikutus on toinen kuin 80-luvulla.
    Koska luen blogiasi aina satunnaisesti olisi mahtavaa jos joskus listaisit sellaiset kirjat jotka jostain syystä ovat jääneet sinulta kesken. Mikään ei ole piinallisempaa ja turhauttavampaa kuin kirja jota ei pysty lukemaan vaikka kuinka yrittää. Harvoin itseltäni jää joku aloittamani kirja lukematta mutta Toni Morrisonin kirjoittama Paratiisi on teos jota lukuisista yrityksistäni huolimatta en pysty lukemaan. En usko, että vika on kirjassa vaan aivoissani on joku nappula off-asennossa, Morrisonin suhteen. :D
    Jatka Leena samaan malliin! Minä pysyn linjoilla. (huh olipas mulla paljon asiaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tšupukka, kiitos ♥

      Kannattaa vaalia ja olla ylpeä valikoivasta maustaan.

      Miten voit?

      Minä rrrrakastan Humisevaa harjua.

      Lukisin suosituksesi, mutta kirjojne merenei on muuttunut suoksi, johon olen uppoamassa. Jos vain saan aikaa, luen suosituksesi ja pari muutakin.

      Niin...teidän, että se olisi kiinnostava listaus ja näennäisen räväkkänä luonteena minun pitäisi uskaltaa tuo lista tehdä. Täytyy miettiä;) Kerään rohkeutta. Sanon heti, että KAIKKI, KAIKKI ovat minulle kehuneet Toni Morrosonia ja minä yritin ja yritin, mutta enpä syttynyt tuleen. En edes yhtään lämmennyt...Minustakin tuntuu, että minulta puuttuu oni Toni Morrison -geeni. Samoin puuttuu Alice Munro - ja Doris Lessing -geeni,viimeinen tosin vakuuttaa minut kirjassa Viides lapsi.

      Kiitos, yritetään;) Asiaa saa olla ja yritän nuuhkia rivien välejä ja toivon, että voit niin hyvin kuin jaksat voida.

      Poista
    2. Jösses!?! Olinpa mä taas ajattelematon. Totta kai sulla on kirjoja luettavaksi kuin meren mutaa.
      Meikäläisellä on välillä sukkanauhasytytys. (sekin nauha löysää joskus.)

      ...niin ja kiitos kysymästä voin oikein hyvin ja tarkoitukseni on parantua tästä kavalasta sairaudesta. Ensi viikolla menen jo töihin, mutta nyt kun olen jalkeilla näytin täysin rinnoin sairauslomastani. Päivät kuluu vikkelään kun on kivaa puuhaa. Lukeminen on jäänyt vähälle kun olen halunnut piirtää, rustata runoja, (tosi brutaaleja) katsella leffoja ja tavata kavereita.

      Mahtavaa viikkoa ja iloista mieltä, sinulle ja lukijoillesi toivottelee nainen joka odottaa luvattua myrskyä. :)

      Poista
    3. Tšupukka, en minä sillä: Saa minulle suositella, mutta se on eri, milloin ehdin. Äsken sain tilattua kirjastosta kirjan, jonka aioin lukea kaksi vuotta sitten suvella;)

      Minulla taas on outoja mustia aukkoja ja kerran löysin lukulasini jääkaapista;)

      Hyvä juttu♥ Oi, minäkin niin kaipaan katsoa leffoja...Jos tai sitten kun hiljennän Lumia, alan katsoa elokuvia! Nukkua ja kuntoilla enemmän...

      Kiitos; Oli kiva kuulla mitä sinulle kuuluu tänään. Kiitos samoin sinulle ja liittykäämme myrskynodottajiin;)

      Poista