sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann


Riisu pois tuo naurettava paita, hän sanoo ja auttaa napeissa. Pane töpinäksi, hän komentaa, ja nyt nuo tyhmät vihreät housut, anna kun minä avaan vetoketjun. No niin. Nyt on parempi. Ah, miten pehmeä. Miten ihana. Kuin pieni lintu, niin levoton. Anna minä painan suuni sille. Ole kiltti. Huomaatko nyt, minähän lupasin, että olisin hellä.

Carol Shieldsin teos Kaiken keskellä Mary Swann (Swann, Otava 2010, suomennos Hanna Tarkka)  vain vahvistaa voimakkaita ja osin ristiriitaisiakin, mutta ehdottomasti vahvasti positiivisia  tuntemuksiani Shieldsiä kohtaan.  Kaikki se, mikä on mukana hänen läpimurtoromaanissaan Kivipäiväkirjat, löytyy myös tästä teoksesta: huumori, tarkkailu, pikkutarkkuus ja pienenkin huomioiva, mielen sisällä oleminen, ihmisten väliset suhteet, pirstaleisuus, tyhjyyden pakeneminen…,mutta myös tuttu rakenne, jossa ensin tarjoillaan väkevät henkilöhahmot, kunnes loppua kohden purskahtaa todellinen keskusteluvallankumous, suullinen tai kirjallinen, koskien syystä tai toisesta poissaolevaa henkilöä. Hän voi olla jo kuollut, kuten nyt puheena olevassa kirjassa päähenkilö Mary Swann tai Ellei kirjan kuolemaa tekevä Reta Winters. Vähiten Shieldsin kirjoissa pidän kiihkeistä lopun ’Shields-lörpöttelyistä’, jotka minun mielestäni hieman latistavat hänen älykkäitä tarinoitaan sekä kuin ohentavat erikoisia henkilöhahmojaan ja juuri Kaiken keskellä Mary Swann teoksessa Shieldsin 'tavaramerkki' latistaa  kirjan muuten vahvaa kokonaisuutta. Mutta: Olen Shieldsistä ihan pääsemättömissä! Kun kerroin teille kirjasta Pikkuseikkoja kirjoitin:

Alku sisältää samat sanat, jotka ole joskus lukenut jonkun toisen romaanin alusta ja kuljetin niitä sanoja muistivihossani vuosia. Nyt en kirjailijaa enää muista, mutta annetaan Shieldsin sanoa:

On sunnuntai-ilta. Ja mielessäni käy ajatus, että minun pitäisi olla onnellisempi kuin olen.

Olin vuosia aikaisemmin lukenut Ellei ja se alkaa näin:

Alicia ei ollut niin onnellinen kuin hän olisi ansainnut.

Olin kantanut mukanani Shieldsin aloitusta kirjaan Ellei, joka selvisi minulle vasta kun luin kirjan uudelleen blogiani varten. En tietenkään aio ’korjata’ tuota tekstiä, sillä sattumakin saa näyttää, miten vaikuttunut olen tästä kanadalaisesta kirjailijasta.

Kaiken keskellä Mary Swann keskittyy eristyneen, kouluttamattoman, yhden runokirjan, Joutsenlaulun,  julkaisseen Mary Swannin ympärille. Hänestä on tehty sekä hyvin vahva ja traagisen kohtalon kokenut sankaritar, kuin myös varjo, joka pakenee sitä enemmän, mitä lujemmin hänestä kiinnostuneet ihmiset häntä yrittävät tavoittaa parikymmentä vuotta myöhemmin. Teoksen rakenne tarjoilee hänen jäljittäjänsä esitellen heidät tarkoin omissa pitkissä luvuissaan, mistä pidin kovasti. Mukana on feministitutkija Sarah Maloney, mihin tahansa kykenevä introvertti elämänkerturi Morton Jimroy, jonka Sarahiin kohdistuvat seksifantasiat ovat levottomuutta herättäviä verrattuna Sarahin runsaisiin, mutta ystävällisiin kirjeisiin hänelle:

Pehmeä, vaaleanpunertava kieli etenee pitkin hänen ruumistaan. Riisu nyt taivaan tähden tuo pyjama, Sarah kuiskii, ja avaa nuo tyhmät napit, nopeasti nyt. Oi, miten ihana, anna minä nuolen, nuolen, nuolen. no niin, etkö sinä tätä tarvinnut? Etkö sinä juuri tätä halunnut? Kyllä, tietenkin juuri tätä.

…sekä iäkäs kustantaja Frederic Cruzzi ja ainoa, joka on jotenkuten tuntenut Mary Swannin eli kirjastonhoitaja Rose Hindmarch. Erikoisempaa seurakuntaa saa hakea ja näillä henkilöillä Shields pääsee myös käsittelemään erästä suosikkiaihettaan eli ylempiä ja alempia luokkia,  sanomaan purevia huomautuksiaan, tekemään vertailuja. Tämä saattaisi joskus jopa ärsyttää ellei Carol olisi niin loistava kirjailija  - ja mikä tärkeintä, ellei hänen sydämensä valo lankeaisi alimmasta ylimpään ikään, koulutukseen tai maalliseen mammonaan katsomatta. Tosin myös hänen pisteliäisyytensä kohtaa kenet vain lupaa kysymättä. Tasa-arvoisesti.

Kirjailijan yllättävin veto on koota heterogeeninen seurue Swann-symposiumiin, joka esitetään satakaksikymmentä minuuttia kestävänä elokuvana. Shieldsin miltei pakollinen lopun lörpöttely on kirjoitettu tähän lukuun, jossa Mary Swannin henkilöä tavoittelevat saavat huomata, että hän on varjon varjo, joka kadottaa kuoltuaankin kaiken, mitä hänestä on jäänyt jälkeen, jopa Joutsenlaulunsa.

*****

Tämä on viides Carol Shields –teos, jonka tuon nyt blogiini. Jos joku kysyy minulta, mikä näistä on paras, saattaisin sanoa, että Kivipäiväkirjat. Toisena päivänä sanoisin, että ehdottomasti Ruohonvihreää ja kolmantena Ellei, jota kirjoittaessaan Shields oli jo sairastunut rintasyöpään. Olen lukenut myös Larryn juhlat, mutta nyt en löydä sitä mistään, joten siitä on tullut kuin varjoihin haihtuva Mary Swann...Mikä kirja on paras riippuu siitä, mitä vuodenaika on menossa tai mistä päin tuulee tai…Kaikki, mitä olen Shieldsiltä lukenut on kuitenkin ollut sitä sielumeren tummuutta, johon haluan sukeltaa vain löytääkseni pintaan noustuani edes pienen valon kajon.

Piti lukea tämä kirja, Kaiken keskellä Mary Swann, että sain tuntea selvästi Shields-melankolian. On sitä ollut ennenkin, mutta nyt tajusin, miten usein hän kätkee sitä sivuhenkilöihinsä. Tai hiuksiin, jotka eivät ole hyvin. Tai pelkoon menetyksestä, jota ei ole vielä tapahtunutkaan. Tai Rose Himranchin kätkettyyn suruun elämästä, joka on jäänyt elämättä:

Kun hän katsoo peiliin, hän näkee vain jotain sameaa…Nykyään häntä väsyttää melkein aina…

Silmät tuntuvat erityisen raskailta ja väsyneiltä, ja joskus Rose on ajatellut, että ne ovat kuin kaksi kovaa kiveä, jotka on istutettu tähystyspaikalleen puolikuolleisiin kasvoihin.


Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Marke  Anna Elina  Jaana  ja Erja

18 kommenttia:

  1. Niinpä, Shields on kirjoittanut niin monta hyvää kirjaa, että eri päivinä ja eri olotiloissa hänen teoksensa näyttäytyvät erilaisina. Kivipäiväkirjat oli ensitutustumiseni Shieldsiin.

    Minä olen huomannut sen melankolian aina. Ehkä siksi Pikkuseikoista on tullut oma suosikkishieldsini Rakkauden tasavallan jälkeen. Koska niinhän se arjessa menee oikeastikin, alakulo on piilossa ostoslistojen, ruoanlaiton, imuroimisen, viikonlopun leffareissujen ja monen muunkin jokapäiväisen asian alla.

    Kaiken keskellä Mary Swan jäi itselleni vieraammaksi Shieldsiksi, mutta silti se on hieno kirja ja pitää sisällään niin paljon sitä, miksi Shields on yksi kaikkien aikojen suurimmista kirjailijasuosikeistani.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niinhän hän on. Vaikka Pikkuseikkojen Judith oli nimenomaan melankolikko, minä vain en voinut samaistua häneen, mutta osasin matkan päästä jo sääliä häntä - syrjästäkatsojana. Tietämättä kumpaa silloin säälin, häntä vai itseäni. Mutta Ruohonvihreää räjäytti melankolian:

      "Minua nakertaa myöhäisen illan onttous, sama harmaa, levoton pelko, jota olen aina tuntenut tässä talossa." Se tunnelma, tunnekylmyys, likaisenruskea crimplenekangas, vaikea sisarkohtaaminen...siinä se on: Shieldsin melankolia, jota lukija kuin oppii janoamaan voidakseen peilata sitä omaan melankoliaansa - ehkä. Samaistuin siis Charleeniin sataa.

      Melankolia on aina läsnä, teet mitä vain. Se piileksii juuri noissa kauppalistoissa, joulukuusessa, joka kannetaan ulos, komeroissa, jotka pitäisi raivata, remontissa, joka pitäisi aloittaa, ensimmäisessä kevään tulppaanikimpussa...

      Pidin tämän kirjan vahvoista persoonista, mutta kokonaisuus ei aivan yltänyt aikaisemmin mainittuihin. Minulla olisi nyt Tavallisia ihmeitä, mutta en ole novellituulella, joten jossain vaiheessa noudan kirjastosta Rakkauden tasavallan, vaikka mieluiten sen kyllä omistaisin...



      Poista
  2. Kiitos taas. Luen nyt itselleni joululahjaksi ostamiani kirjoja mielihyvällä:D. Tällä hetkellä menossa Ketun Kätilö ja seuraavaksi sitten vuorossa Illallinen. Onni on oma Leena, jolta saa hyviä vinkkejä. Vinkkiesi ulkopuolelta luin myös Jään, koska sen oli anoppi saanut lahjaksi ja se oli saatavilla. Tykkäsin. Oletko lukenut sitä vielä vai enkö vain muistanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, ole hyvä. Sinähän voisit laajentua ja kertoa myös lukukokemuksistasi: Matkailu & kirjablogi! Olisi kiva kuulla, mitä pidät Kätilöstä ja Illallisesta.

      Jää jää (sic!) minulta väliin. On rästejä ja sitten vanhoista, rakkaista kirjoistani ehdin lukea nyt vain tämän, kun kevätkirjat jo ovat tulossa. Minusta nyt vain tuntuu, että riittää, kun muut lukevat Jään. Yksikään arvio ei ole antanut minulle tunnetta, että juuri tuo kirja olisi ns. minun kirjani, vaikka olen merenrantaihminen henkeen ja vereen.

      Ihanaa olla 'oma Leena'! Minä ihan oikeasti räätälöin tutuille kirjalistoja...sinullekin.

      Poista
  3. Minä olen tainnut lukea Shieldsin kirjoista vain "the Republic of Love-kirjan,ja senkin aikoja sitten.Pitäsii kyllä lukea joku hänen kirjoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sinä kyllä pitäisit myös Pikkuseikoista ja Ruohonvihreästä.

      Rakkauden tasavallan luen viimeistään suvella...

      Poista
  4. Edelleen amatööri Shieldsin suhteen - vain Ellei luettu. Ellei onkin aivan upea ja uniikki, en ole kirjailijan muista teoksista (takakansien perusteella) yhtä suuresti kiinnostunut. Ehkä vähän vierastan jaarittelua, vaikka Shieldsillä onkin painavaa asiaa ja yleensä olen lääpälläni juuri arkisiin teoksiin. Katsotaan, katsotaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kyllä sinä vielä ehdit. Ellei onkin aivan erityisen hyvä. Minullakin on vaikeinta ns. jaarittelu, mutta kun sitä ei ole ollenkaan koko aikaa, se vain iskee jostain kuin Shields tahtoisi sillä lyödä kirjoihin oman puumerkkinsä.

      Sinuna minä lukisin seuraavaksi Ruohonvihreän.

      Poista
  5. Olen lukenut vain Ruohonvihreän ja Larryn juhlat, joista molemmista pidin kovasti ja jälkimmäisessä hurmasi sokkelopuutarhainnostus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akieleija, pitää löytää tuo Larryn juhlat...täältä jostain.

      Ruohonvihreää on kyllä yksi kolmen kärjestä minulle Shieldsiltä.

      Poista
  6. Voi, miten ihana arvio Saint Carolin teoksesta!

    Minä en ole tätä vielä lukenut ja monta, monta muutakin Shieldsiä yhä odottaa. Se on vain mukavaa, mutta vaikea lienee valita se seuraava, sitten kun oikea hetki koittaa. Sekä Kivipäiväkirjat että Ellei olisivat hyllyssäni, joten ehkäpä jompikumpi niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, kiitos. Sinulle jo nyt Saint Carol vaikka Kivipäiväkirjat ja Ellei ovat lukematta...minne sinä hänet vielä pyhitätkään! Molemmat sinulla olevista ovat minusta hyviä, mutta tieni Sain Carolin luokse lähti Kivipäiväkirjoista. Ellei on jotenkin riipaiseva, tulee iholle, kun tietää, että Carol on kirjoittanut sen sairaana, mutta teos on vahva.

      Poista
  7. Tämä juttu tuli kuin tilauksesta! Juuri muutama tunti sitten tapasin kaverini, joka oli aloittanut Mary Swannin eilen. (Kaverini on fiksu mies, turhaan olen valittanut olevani ainoa Shields-äijä.) Itse luin sen pari vuotta sitten ja muistan peruskuvion hyvin, mutta kirjasta puhuessamme huomasin unohtaneeni paljon noista neljästä henkilöstä. Nyt pääsin hienosti takaisin kirjan sisään, kiitos Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, ole hyvä. Kaikki kaverisi ovat takuulla fiksuja, ovatpa miehiä tai naisia;-)

      Tässä on vahvat henkilöt, joilla kirja olisi toiminut oivallisesti ilman sitä lörpöttelevää Swann-symposiumiakin.

      Poista
  8. Luin tämän kirjan viime syksynä ja se jätti minut ristiriitaisten tunteiden valtaan. Toisaalta pidin ja pidän Shieldsin kerronnasta hyvin paljon, mutta siinä oli joitakin aineksia, jotka jäivät minulle vieraiksi.
    Mieleni tekisi tarttua kirjaan nyt uudelleen ja tutkia, olisivatko tunnelmani vielä samat. 'Harmikseni' vein kirjan joulun alla äidilleni luettavaksi, joten uusinta saa odottaa.

    Analyysisi oli mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ei tämä minulla Shieldisin kärkikastiin mene, just tuon lopun takia. Tiedän tunteesi: Shields osaa myös herättää vastareaktioita, joita itse koin Pikkuseikoissa.

      Mitäs jos kokeilisit lukea häneltä vaikka Ruohonvihreää, joka oli minulle niin hyvä, että pääsi viime vuoden luettujen kirjojen kuumaan ryhmään.

      Kiitos. Olisi hirveää olla tylsä;-)

      Poista
  9. Pitkä on lista jo kaikista mielenkiintoisista kirjoista. Tämä liittyy muiden joukkoon -tietysti. Luulin, että lomallani ehtisin lukea paljon, mutta aika on hurahtanut yhteen jos toiseen asiaan. Vieraan lapsi on käsittelyssä, mutta jos sitä ehtii lukea vain illalla, niin joko yöunet jää lyhyiksi tai sitten kirja jää vaille sen ansaitsemaa aikaa.

    Upeita lukuhetkiä sinulle Leena =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, sinä pitäisit Shieldsin Rouhonvihreästä...

      Niin minäkin luulin: Vaivaisesti kaksi kirjaa, mutta joskus pitää tehdä muutakin kuin lukea.

      Vieraan lapsi on aika haastava, minähän kerroin sen, mutta se palkitsee. Olisin voinut vaikka kuinka lukea vieläkin tarkemmin ja enemmän Daphnesta.

      Kiitos samoin sinulle!

      (Mistanko väärin, että sinulla oli jossain kuva viulua soittavasta miehestä? Kollasin tänään blogiasi, mutta en löytänyt. Tarvitsisin yhteen runoon....)

      Poista