sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Pirjo Rissanen: Syyslaulu


Kun Viola myöhemmin muisteli avioliittonsa ensimmäisiä kuukausia, niin päällimmäisenä tuntui olevan aivan hullu ja epäjohdonmukainen ajatus, joka alinomaa tunki Violan mieleen silloin kun hän oli yksin. Heidän ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin. He olivat tehneet kohtalokkaan virheen. Tai tarkemmin sanottuna hän, Viola, oli tehnyt kohtalokkaan virheen.

Pirjo Rissasen Syyslaulu (Gummerus 2017) ilmestyi jo 2005, mutta syystä Gummerus ottaa uusintapainoksia kiehtovan Suomen Carol Shieldsin kirjoista. Rissanen kirjoittaa tavalla ja asioista, joita me olemme voineet tai olisimme voineet kokea, mutta hän kirjoittaa auki sellaisenkin, mistä ei yleensä puhuta. Ei tietoakaan siitä vanhasta hokemasta, että likapyykki pestään kotona, sitä ei levitellä kylillä ja toreilla. Tämä tosin vain meille lukijoille, sillä Rissasen teoksissa on paljon sekä rankkoja että mukavia salaisuuksia kuin myös ulospäin kulissien kannattelua. Äidit eivät aina ole niin äitejä, vaan voivat olla lapsilleen kylmiä tai rankasti suosia vain yhtä, on takertuvaa ystävyyttä, jossa soi sama ahdistus kuin Liane Moriartyn kirjassa Tavalliset pikku pihajuhlat, on kaunaa ja katkeruutta, kostoa ja kylmää virtaa. Kaiken tämän Rissanen kertoo raadollisen todesti, mutta silti luottaen lukijan omaan arvioon, jota nyt kysytään mielestäni etenkin Syyslaulun Violan luonnetta ajatellessa. Yhtäkkiseltään Viola Partanen on velvollisuudentuntoinen nainen, omistautunut lapsilleen ja miehelleen oman uransa kustannuksella. Mutta onko hän uhriutuva nainen, marttyyriyttä hakeva, kun vuosi vuodelta jatkaa avioliittoa, jossa kaikki pyörii egoistisen häntäheikin ja  kirjailija Touko Partasen ympärillä. Miten ja miksi Viola jää liittoon, jossa hän jää osattomaksi ja petetyksi? Miten hän sietää kerta kerralta uudet pettämiset? Ja ennen kaikkea miten hän kestää Toukon paasaamisen sekä oman navan ympärillä pyörimisen? Ja ennen kaikkea, miksi hän ikinä, ikinä antaa anteeksi Toukolle tämän kirjan Ikkuna pimeään, jossa Touko huoraa Violan surun perhettä kohdanneesta tragediasta, jossa Touko toimi kuin tarkkailija ja Viola todellisuudessa masentui sairaalahoitoon asti?

Ulkomaailmalle Touko on pitkään rakastava perheenisä, joka kirjoittaa menestyskirjoja, vaikka Violan mielestä jokainen kirja kertoo vain Touko Partasesta. Viola ei tunnista julkisuuskuvaa Toukosta, sillä eihän Touko ollut sellainen mies heidän avioliitossaan ja kotonaan  Puronvarren talossa. Kenen kanssa hän oli oikein mennyt avioliittoon ja tehnyt lapsia? Ja mitä kaikki nämä etääntymisten vuodet oli heistä ajatellut Violan sisar Linnea?  Ja mitä ajattelee Touko, jonka kirjallinen tähti on sammumassa ja nuoruus on enää muisto vain...Mitä hän ajattelee sen jälkeen, kun monen välivuoden jälkeen julkaistaan hänen kirjansa Tuhlatut keväät ja pääkaupungin lehti teilaa sen otsikolla Menneen maailman kirjailijan valitusvirsi. Ja maakuntalehtikin lyö lyötyä otsikoimalla Välityö välityön jälkeen? ja jatkaa kertomalla Toukon tavaramerkistä eli hyvästä suomen kielestä. ”Mutta onko sillä merkitystä, miten hyvin sen sanoo, ellei ole mitään sanomista?”

Pirjo Rissaselta tähän asti lukemani kaikki kirjat ovat olleet yllättäviä eli tätä en olisi uskonut, kun häntä aloitin. Ja myönnän, että kiinnostus heräsi armottoman kauniiden kirjan kansien takia, mutta Luojalle kiitos, tarinat kansien väleissä tarjosivat vieläkin enemmän. Kamomillasolan luen pian jo uudestaan ja Äitienpäivästä löytyy eräs ikimuistoinen joulurituaali...Rissanen ei toista itseään, vaikka aihepiiri ovatkin eri-ikäiset naiset ja heidä myötään perheet. Rissanen osaa läpäistä naisia kuin magneettikuvauslaite. Hän paljastaa heidän sisimpänsä arvet ja myös ne haavat, jotka eivät ole ikinä parantuneet, vaan kiristävät yhä. Vahvuutta löytyy myös loistavissa avioliittokuvauksissa ja sitähän edustaa Syyslaulu, sillä rakkaudestahan siinä on kyse, mutta ensin olisi voitava tietää, mitä se rakkaus oikein tarkoittaa! Sen langan Viola on hukannut aikaa sitten ja siksi hän kuin teflonoi itsensä. Mieli on täynnä tahtoa, vahvuutta, rakkautta lapsiin, mutta Toukoon enimmäkseen kaunaa. Silti hän yrittää olla perheen kokoava voima kaikellaan, vaikka lopulta alkaa vaikuttaa ennemmänkin elämän suorittajalta, jota mikään ei satuta, ei kosketa. Lukija kuitenkin tuntee kivun, sen nakertavan tuskan, jota lapsetkaan eivät näe. Tosin nuorempi tytär Kata huomaa sen ja saa siitä vain sytykettä teoilleen.

Touko Partanen on niin egoistinen, että mieleeni tuli Saksan edesmenneen kirjallisuuspaavin lausuma hänen kirjassaan Eurooppalainen (Mein Leben):

Koska kirjailijat kokevat kaiken muita intensiivisemmmin, heidän on kiusattava itseäänkin muita enemmän. Heillä on jatkuva itsekorostuksen tarve. Tämä on ymmärrettävää, mutta on ihmeellistä, että edes maailmanlaajuinen menestys ei vähennä mitenkään tuota tarvetta.

Touko Partanen, vaikkakaan ei ollut maailmankuulu, vain maankuulu kirjailija, on täydellinen esimerkki Marcel Reich-Ranickin toteamuksesta ja osoitus tuon piirteen tuhoisuudesta niin itselleen kuin ympäristölleen. Ja onhan Toukon väistämättä löydettävä tähtensä sammumiselle syyllinen muista kuin itsestään, siitä miehestä, jolta kaiken näennäisen itsevarmuuden alla puuttui juuri usko omaan itseen. Ja Puronvarren kauniissa vanhassa talossa Viola...

Hän vajosi melkein heti kuolemankaltaiseen uneen, aivan kuin aivot olisivat vain odottaneet sitä, että hän oli yksin ja pimeässä. Hetkenä, jona sakea, musta tiedottomuus valtasi hänet, hän tunsi viiltävää, kirkasta kiitollisuutta, joka muistutti kaukaista surua.

4 kommenttia:

  1. Rissanen on kyllä jotenkin varsin omaääninen kirjailija. Olen pitänyt monista hänen teoksistaan. Tämä lukulistalle ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Airi, hän on ja myös monenikäisten mieleen. Äitini löysi hänet ensin:) Susoittelen<3

      Poista
  2. Tämän kantta olen ihastellut kirjakaupassa. Ihana! En ole Rissasta ikinä lukenut, mutta Suomen Carol Shields, vau mikä luonnehdinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, miten Rissasen kirjoissa onkaan upeat kannet! Suosittelen, että aloita Kamomillasolasta, sitten tajuat, mikä Pirjo on kirjoittajana. Saan sen takaisin äidiltä, mutta jäävät hänelle:)

      <3

      Poista