keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pirjo Rissanen: Kamomillasola

Maaritia kylmäsi. Hän oli ollut koulussa luokkansa parhaita. Mutta mitä hän oli saavuttanut elämässään? Hän oli tyypillinen kotirouva berliiniläisessä hienostolähiössä, yleisen mielipiteen mukaan miehensä siivellä elävä nainen. Hän käytti aikansa shoppailuun, sisustamiseen, kaltaistensa muitten kotirouvien kanssa seurusteluun ja itsensä hoitamiseen. Hänen tärkein roolinsa oli ylihuolehtivana ja huolestuneena äitinä kasvattaa kahta näsäviisasta ja hemmoteltua poikaansa, kuskata heitä harrastuksiin. Ei hänestä tullut opettajaa tai huipputason kirjallisuudentutkijaa, kuten hän oli lukiossa itsetietoisesti julistanut, edes vaivaista hum. kandin tutkintoa hän ei ollut saanut ikinä valmiiksi. Eikä hän julkaissut edes omakustanneromaania, vaikka kaikki olivat sitä mieltä, että Maarit Saaristosta tulisi joskus kirjailija.

Pirjo Rissasen teos Kamomillasola (Gummerus 2012) tuli minulle lukuun, kun äiti kertoi marraskuulla lukevansa nyt vasta minun hänelle antamaa Rissasen Äitienpäivää ja hän kehui sitä kovasti. Mieleeni muistui välittömästi Äitienpäivän tarina ja päätin saman tien tilata Kamomillasolan. Pirjo Rissanen kirjoittaa monenikäisiä kiinnostavaa tekstiä ja Kamomillasolassa löysin niin paljon sitä, mikä olisi voinut tapahtua kenelle vain meidänkin lukiokuvassamme ja osalle tapahtuikin ’maaritit’, että luinkin kirjan kahdessa illassa ja tänä aamuna selostin koko kirjan juonen Lumimiehelle eli se meni ohitse päivän Hesarin!

Kamomillasola alkaa kahden nuoren, Maaritin ja Rennen sekä heidän vauvansa Ilonan matkasta Kanarian saarille. Renne on saanut työn kääntää englanninkielisen Kanarian saarten patikkareiteistä kertovan kirjan suomeksi ja Maarit haluaa Ilonan kanssa ehdottomasti mukaan. Kamomillasolasta tulee tarinan kohtalonkellot, joiden kaiku kuuluu ja sattuu vielä parinkymmenen vuoden kuluttua. Tällöin olemmekin Maaritin isän Tarkko Saariston 70-vuotispäivillä, jonne myös Maarit on perheineen saapunut Berliinistä. Tarkko on huomattava mies ja tietää sen itsekin. Hän pitää juuri sopivasti liikuttuneen puheen vieraiden läsnä ollessa ja muistaa puheessaan kiittää myös vaimoaan Tainaa, joka lukijan mielestä saattaa olla omasta ammatistaan huolimatta elänyt kuin syväjäädytettynä. Kamomillasolan kellot alkavat kuitenkin soida niin lujaa, että vuosikymmenien jää alkaa säröillä: Maarit kohtaa luokkakokouksessa lukioystävänsä sekä samalla traagisen menneisyytensä, joiden halkeamat leikkaavat rajusti myös Tainan ja Ilonan elämää. Hienosti Rissanen kuvaa jo kirjan alun juhlissa Tainan tympäännystä hänen kuunnellessaan ja katselleessaan miestään Tarkkoa:

Tuon vastapäätä istuvan miehen kanssa hän oli ollut naimisissa yli neljäkymmentä vuotta, mutta vasta nyt hän löysi sanat jäytävälle tunteelle. Hän ei rakastanut tuota miestä. Ei enää.

Jotain oli sammunut hänestä. Toivo ja ilo. Ihan kuin elämässä ei olisi enää mitään odotettavaa.

Tarkko Saaristo oli mies, jolle julkisuuskuva oli tärkein. Että kaikki näytti hyvältä. Hänelle ei sopinut, että viisi ällää kirjoittanut tyttärentytär oli töissä Siwan kassana ja seurusteli tatuoidun, lävistetyn ponihäntäpään kanssa. Tarkko tietysti osaa verkostoitua golfin ja kalastamisen ja herraseurojen kautta. Hän ei edes huomaa, miten paljon kotitalousopettajavaimo nauttii, kun saa olla kodissa yksin. Miten Taina hengittää paremmin, kun Tarkko ei vie talosta kaikkea ilmaa pelkällä egoistisella läsnäolollaan. Tainaakin tarkemmin asiat näkee ehkä Maarit, joka on putoamaisillaan takaisin Kamomillasolaan. Hänelle tapahtuu yhtäkkiä kaikki, koko menneisyyden pohjaimu on huuhtomassa häntä alas pimeään. Hänellä ei ole mitään oikeaa puhuttavaa äitinsä Tainan kanssa, tytär Ilona on etäinen ja kaiken kaikkiaan hän tuntee epäonnistuneensa myös teini-ikäisten poikiensa Hanneksen ja Tomasin kanssa. Hän tuntee, että:

He eivät rakastaneet häntä, mielessä välähti. Äiti oli heille itsestäänselvyys, jonkinlainen välttämätön paha, jota saattoi sietää.

Pirjo Rissanen on kuin kirjallisuuden Rouva Suorasuu, joka kirjoittaa sen, mitä muut eivät uskalla edes ajatella. Hän paljastaa pilkulleen ne kauhut, joita jokainen meistä voi kokea tietyssä iässä tiettyinä aikoina, mutta joista kaikki vaikenevat. Rissasen tarkkaileva ja hyvin etenkin naismieltä kuvaava kerronta vetää täysin vertoja Carol Shieldsille. Samoja tuntoja olen kokenut vaikka kirjoissa Pikkuseikkoja, Ruohonvihreää ja Ellei Kamomillasolasta on monenikäisen naisen helppo löytää samaistumista, mutta voiko kukaan pysyä kylmänä kun alkaa kirjan osa Rakkauden sairauskertomus

Rissasen kieli on kaunista ja huoleti voi nauttia tekstistä vailla myötähäpeää huonosta ilmaisusta. Kirjailija on opiskellut suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta ja kansanrunoutta, minkä kyllä huomaa. Lisäksi Rissasella on intuitiivinen eläytymiskyky eri-ikäisten naisten elämänvaiheisiin ja –valheisiin. Hän paljastaa, että kulisseja voi kannatella vain aikansa, mutta jossain odottaa hetki, jolloin menneisyys saa kiinni. Sitä kyselee unelmiensa perään ja kohtaakin omat, usein nuorina tehdyt ratkaisunsa, joiden seuraukset on vain kestettävä. Elämä on kuin se kuuluisa räsymatto, jossa on paljon tummia raitoja, jotta kirkkaatkin värit näkyisivät. Se on myös valon ja varjon tanssia, jossa on pakko muistaa, että mikään varjo, mikään väärä ratkaisu ei ole ikuinen tappio. Kamomillasolassa jää murtuu ja vedet alkavat virrata vapaasti. Kolmen sukupolven naiset kohtaavat menetyksensä, mutta he kohtaavat vihdoin myös toisensa. Eilisen Kamomillasolasta tulee nykyisyyden peilikuva ja kun kamera on taltioinut hetken, se on yhtä tosi kuin eräs kuva menneisyydestä.


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Ulla

16 kommenttia:

  1. Kiitos, kun toit esiin Pirjo Rissasen! Aikoinaan otin kirjastosta hänen Kevätniemi-sarjansa kuvitellen, että tässä nyt on yhdistelmä Aino Räsänen-Anni Polva tuotuna nykyaikaan. Vaan eipäs ollutkaan!
    Kuten kerroit, osaa kirjailija kuvata kaikenikäisiä naisia uskottavasti niin, että kukin meistä tunnistaa henkilöistä jotain "minua". Olen lukenut Kamomillasolan jokunen vuosi sitten ja olin niin hyvilläni siitä, että Taina tajusi tilanteensa, hyväksyi sen ja jatkoi elämäänsä omana itsenään, eikä jäänyt miehensä kiltiksi kotolaiseksi.
    Olen aina toivonut, että Pirjo Rissanen olisi enemmän esillä, hänestä ei montaa lehtijuttua ole -ellei se ole hänen oma valintansa. Hän on loistava kirjailija ja olen suositellut hänen kirjojaan monille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, ole hyvä. Minä en ole lukenut Räsästä enkä Polvaa, mutta kylläkin äitini hyllystä yhden trilogian Pirjo Tuomista, joka oli ihan hyvä.

      Minusta Rissanen kirjoittaa rohkeasti eikä ole mitään imelyyttä, vaan totista totta. Itse elämää. Minä kärsin Tainan tilanteesta ja olin myös onnessani, että hän teki lopulta oman päätöksensä. Tarkko on muuten just sitä miestyyppiä, jota minä en vain jaksaisi;)

      No, tosikirjailijat eivät rieku esillä vaan kirjoittavat;) Et ole varmaan nänhnyt Riikka Peloakaan esillä ennen hänen F-voittoaan. Minäkin haluaisin joskus lukea jostain kirjailijasta syvähaastattelun omasta viikon kevennyskestäni ja nyt odotan, että saisin lukea upean jutun Pelosta. Miksei myö Rissasesta ja Marja-Leena Virtasesta.

      Kiva, että pidit.

      Poista
  2. Leena, kiitos kovasti kiinnostavasta postauksesta!
    En ole tutustunut Pirjo Rissasen tuotantoon, valitettavasti!
    Lunta ja pakkasta on pitkästä aikaa:)
    Oikein hyvää viikkoa sinulle, LeenaIhaNainen ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä. Tässä kirja, jota sinulle suosittelen.

      Meillä enempi vain pakkasta. Vain ohut valkea huntu peittää maata eli lunta kaivataan.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-Ihanainen♥♥♥

      Poista
  3. Kiitos, tässäpä se taisi olla, kirja jonka haluan käsiini nyt synttäripäivänäkin kunniaksi, kolahti kohta kun mainittiin " miten x vie talosta kaiken ilman egoistisella läsnäolollaan", hups, nytkö alan tajuamaan minäkin, Taina puhuttelee kovasti. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, ole hyvä. Minua aivan kylmäsi Tainan jääminen siihen liittoon vuosikymmeniksi...Lue: Tämä voimaannuttaa;)

      Poista
  4. Tää on yksi mun suosikkirjailija, luen kaikki kirjat joita saan kirjastosta. Samoin kuin Enni Mustosen kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, kiva kuulla. Enni Mustosta en ole lukenut, mutta Rissaselta ilmestyy keväällä uutuus: Olisin sanonut sinulle sen nimenkin, mutta en nyt tähän hätään löydä Gummeruksen kevään katalogia...Ko. kirja tulee siis myös blogiini.

      Poista
  5. Hups, Leena! Sinä olet niin nopsa, ehti jo tulla uusi postaus ja tämäkin on vastaamatta. Tykkään kovast Pirjo Rissasen kirjoista, hänen henkilönsä ovat niin luuta ja nahkaa, kuin todellisesta elämästä. Samoin kuin tarinansa. Rissanen pitää hyvin matalaa profiilia julkisuudessa, mutta kirjat myyvät hyvin. Kirjastonrouva tuossa myös kertoi, että Rissasta lainataan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, ja minä luulen, että en ole;) Pidän sitten kunnon viikonlopun...Ihan kuin oikeasta elämästä ja jos ihan kaikkea alkaa ajatella, niin huh, pelottaa. Tainan kohtalo tässä kirjassa on minusta kurja, niin paljon hukattua aikaa, elämää.

      Hän kirjoittaa eikä rieku facessa tms. Niin tekevät parhaat, olen huomannut. Yksi parhaista on mysö Marja-Leena Virtanen, josta olen lukneut vain yhden haastattelun. Hänen kirjansa kirjietä kiven alle on vaikuttava ja tavallaan osa oman sukuni kokemusta. Minä uskonkin, että Rissanen tekee kauppansa ja hän tekee viisaasti kun keskittyy kirjoittamaan. Minulle tulee lukuun hänen uusimpansakin, mutta kun Gummeruksen katalogi on nyt ties missä, niin en pysty sanomaan nimeä, kansi oli upea kuten kaikissa Pirjon kirjoissa.

      Poista
  6. Listalle tulee nyt Marja-Leena Virtanen, ja Kirjeitä kiven alle. En tunne lainkaan hänen tuotantoaan. Ja odottelen arviotasi Rissasen kirjasta. Ihailen analysointitaitojasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, kiva kuulla. Kirjeitä kiven alle on vahva ja hyvin todenmakuinen kertomus, jossa perhe lähtee kaksi kertaa pakkoluovutetusta Karjalasta ja asettuu sitten länsirannikolle. Minun äitini kokemaa ja minun tarinoissa ja sen lisäksi synnyin pitäjässä, jonne Marja-Leena muutti eli pieni on maailma.

      Luen Rissasen heti kun se ilmestyy. En ole löytänyt nyt Gummeruksen katalogia, joten en nyt muista missä kuussa se ilmestyi, mutta tässä keväällä kylläkin. Hyvää kannattaa odottaa;)

      Poista
  7. Muutaman viikon muuttoasioista johtuneen lukutauon jälkeen luin Kamomillasolan ja pidin siitä. Kirja oli helppolukuinen ja hyvä lukukokemus. Kirjan sisältö oli kuvauksia elävästä elämästä. Välillä oli vastuksia, mutta onneksi niistä selvittiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, helppolukuinen, mutta silti koskettava ja täynnä todenmakuista, mahdollista tapahtua. Ja onneksi oli tavallaan onnellinen loppu eli perheen äiti ymmärsi, mikä hänelle on parasta. Uusi 600 sivuinen Rissanen odottaa nyt tuossa, että koska putarhakirjoilta joudan...

      Poista
  8. Minäkin pidän Pirjo Rissasen kirjoista.
    Parhaillaan luen Pirjo Rissasen Sun ystäväsi armaasi.
    Minunkin mielestä Pirjo Rissasella on kaunista kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka- Pekka Hätälä, kiinnostavaa! Luin juuri Rissasen uusimman eli Sun ystäväsi armaasi ja en saavuttanut ihan samoja fiiliksiä kuin Kamomillasolassa, jossa koin myös samiaistumisia. Kuitenkin: Rissanen kirjoittaa vahvaa kotimaista ja vien uusimman teoksen äidilleni lahjaksi.

      Kiinnostaa sitten kuulla, mitä ole mieltä kirjasta Sun ystäväsi armaasi. Minusta kirja olisi ihan pikkuisen tiivistämällä ollut vahvempi?

      Hän kirjoittaa niin hyvää suomea, että siitä voisi kyynelehtiä - ilosta.

      Poista