torstai 7. heinäkuuta 2016

S.K.Tremayne: Jääkaksoset


Silloin me olimme onnellisia. Onnellisempia kuin mikään muu tuntemani pari. Ja kaikkein hirveintä on se, että nykyään kadehdin meitä, sitä millaisia me silloin olimme: olen entisen itseni kateellinen naapuri. Ne pirun Moorcroftit, niiden täydellinen elämä, onni, jonka kruunasivat suloiset kaksoset ja ihana koira.

Turistit ihan oikeasti osoittivat heitä sormella ja ottivat heistä kuvia. Aivan kuin olisin ollut lapsitähtien äiti. Voi, se on se nainen, jolla on ne kauniit kaksostytöt. Ja ihana koira. Kyllä te hänet tiedätte.

Paitsi että tämä ei pidä aivan täysin paikkaansa: onni ja täydellisyys olivat pelkkä illuusio. Me emme olleet koko ajan onnellisia, emme sen jälkeen, kun kaksoset tulivat kuvaan. Vauvojen ollessa muutaman kuukauden ikäisiä olimme harvinaisen onnettomia.

S.K.Tremaynen trilleri Jääkaksoset (The Ice Twins, Otava 2016, suomennos Oona Nyström) muistutti minua paikoin eräästä toisesta kirjasta. Teoksesta, jossa trilleri tuntui sulautuvan lukuromaaniin ja jossa sisarusten väliset suhteet olivat niin kiinteät, että tuulikaan ei olisi siitä läpi käynyt. Kirjoitin 2012 Rosamund Luptonin Sisaresta:

Sisar on kirjana jotain trillerin ja lukuromaanin väliltä, sillä mahdollinen rikos, jos sellainen on tapahtunut, heijastuu kaikessaan sisarusten hengästyttävän läheisyyden peilistä. Läheisyys on niin tiheä, että se olisi voinut olla jopa ärsyttävä, ellei kaikesta olisi käynyt ilmi, miten erilaisia sisarukset olivat aina olleet. Tess palaa kirkkaana, vilkkaana ja avoimena kaikille. Beatrice harkitsee, valitsee ja järkeilee, kunnes hän kadonneen siskonsa varjossa alkaa kukkia Tessin rakastamana pikkunarsissina, joka maaperän karuudesta piittaamatta yrittää auttaa muita näkemään, mitä pikkusiskolle on todella tapahtunut.

Nyt liikumme samoilla apajilla, sillä Sarah ja Agnus saavat suloiset kaksostytöt, jotka ovat täydellisen identtiset jo vauvasta. Kirstie ja Lydia pitää selvyyden vuoksi erottaa toisistaan Vauva A:na ja Vauva B:nä. Keltaisena ja Sinisenä. Ensin lakataan Lydian pikkukynsi keltaiseksi ja Lydian siniseksi. Lydia Kultasirkku, Kristie Sinilintu. Sisarukset jo kohdussa toisiaan halanneet ja suukottaneet.  Sisarusten läheisyys jopa voisi sokeroitua elleivät Jääkaksosten peilit alkaisi kauhistuttaa, ellei toinen katoaisi ja toinen sen myötä vaihtuisi kuin vuoksi ja luode. Lisäksi kaikki se, mitä tapahtuu perheelle ennen Skotlannin Torranin saarelle muuttoa ja etenkin sen jälkeen. Ukkosten saari näyttää mahtinsa ja siinä missä meri, kalliot, taivas, kanervahunaja, hylkeet ja tuuli lumoavat, vanha uskomus saaren hengistä käy toteen yhtä varmasti kuin vuorovetten vankina oleminen. Ja kaikkialla peili, joka näyttää, miten erilaisia sisarukset lopulta olivatkaan, Kirstie isän lemmikki ja Lydia äidin.

Tämä ei kuitenkaan ole Sisar, vaikka nytkin lukija joutuu miettimään, onko tapahtunut rikos. Lukija sekä vangitaan että yllätetään niin täydellisesti, että tarina on mitä sopivinta suvidekkarinälkään. Finaali on loistava! Minä ahmin  kirjaa  epäterveellisesti aamukolmeen kuten aikanaan Sisarta. Tämä ei ole Luptonia, tämä on Tremaynea. Tämä vain alkaa Lontoosta, mutta siirtyy jo hyvin alussa Pohjois-Skotlantiin ja Agnuksen isoäidiltään perimälle saarelle. Ympäristö ja ihmiset ovat rosoisia. Väki on sisäänlämpiävää ja puhuu mieluusti gaelin kieltä, jota Agnus ei ymmärrä, vaikka onkin viettänyt lapsuuskesiä isoäidillään. Sarahin ja Agnusin sulautuminen yhteisöön on vaikeaa ja taloudellisesti tiukoilla oleva pariskunta saa kokea maailmassa olevan jotain paljon pahempaa kuin heidän ristiriitainen viha-kiima-kauna-epäily –suhteensa...Ja kaikki tämä majakan valojen julmien heijastusten harhoissa.

Kaikenlainen rakkaus on yksi itsemurhan muoto.


18 kommenttia:

  1. Ihan totta, Sisaressa ja tässä paljon samaa... Finaali oli huikea! Pelkäsin vähän etukäteen onnistuuko teos yllättämään, kyllä onnistui. Kuin sattumalta valitsimme saman sitaatin, sinulla tuo viimeinen... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, eikö vain! Harvan kirjan loetus on näin puean yllättävä. No, se kertoo jotain meistä...:)

      Tulen kohta lukemaan...Olen vielä kiinni Hesarissa ja kohta saaapuu Bessu, mutta ehdin, ehdin...

      <3

      Poista
  2. Wautsi, onpas kiva kuulla, että kirja on noin hyvä. Minähän olen koukussa kaksoskirjoihin, koska itselläni on kaksoset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, taidat nauttia tämän yhdeltä makuulta:) Raikas kansi! Lukuiloa kaksosten äidille<3

      Poista
  3. Aah ja oih, pakko tähänkin on tarttua, tekstisi houkuttaa kuin seireeni! Sanot, että finaali on huikea - voiko trillerille enää parempaa suositusta hakea!

    Ja oi oi, kävin tässä juuri e-puodissa katselemassa tätä ja juuri tämä trilleri on valittu kuukauden dekkariksi siellä - huimaan etuhintaan. tämä tulee lukuun mulle heti kun saan pari arvostelukappaletta 'tieltä' <3

    Kaikkea hyvää viikonloppuusi, Leena <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä uppoaa kuin kuuma veitsi voihin:) Erityinen ja odottamaton finaali. Se on ahtavaa, sillä joskus joku erinomainenkin kirja on flopannut lopussa.

      Eipä ihme! Pari tuntia sitten minulle neljä järkälemäistä Nesseriä eli Barbarotti -sarjan loput. Luen ehkä ilman muistiinpanoja, sill on kerättävä voimia tulevaan enkä valvo yhtään yli puolenyön. Sirikin on luettu, mutta milloin saan sen wordille...

      Kiitos samoin sinulle Kaisa Reetta♥ Onko jo nyt taas viikonloppu...kirottu ajan katoava virta. Luin sen muuten just uudestaan.

      Poista
  4. Pakko saada lukettavaksi. Katsoin, että tämä olisi kirjastossamme käsittelyssä. Jos saisin sen huomenna mukaan, niin lomalla olisi jo useampi huippukirja käsissä.

    Odotan jo nyt sitä finaalia =)

    Viikonloppu taas häämöttää. Kaikkea hyvää teille sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, veikkaan, että et ole ainoa, joka tämän haluaa lukea:) Niin jos pääsisit jonon alkuun...

      Se on ennalta-arvaamaton, mutta on tässä kirjassa sitten sitä muutakin, joka voi kiinnostaa eli lue ajatusteni rivien välit:)

      Taas on viikonloppu. Kesä menee kuin pikajuoksu. R. katsoo urheilua. Minä tartun Nesserin seuraavaan Barbarotti -kirjaan eli Sukujuhlien jatkoon. Odotellessa jotain tapahtuvaksi, dekkarien kanssa aika kuluu kuin huomaamatta. Kiitos samoin teille ♥

      Poista
  5. Vaikuttaa hyvältä kesäyöhotkaisulta! Sellainen, että lukee varpaat vipattaen? Sellaisia on kiva lukea silloin tällöin, esmes lomalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, aavistan että pitäisit. Ja unohtaa hengittää...:)

      <3

      Poista
  6. Tämä pitää lukea. Kirja on odottanut minua jo jonkin aikaa siitä saakka kun ennakkokappale tuli. Olin aloittamassa tätä jo ennen Irlannin-lomaa, mutta aikasyöppö iski. No, hyvä dekkari jaksaa odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ehdotomasti. Tässä on jotain magiaa, sillä torstaina postattu ja nyt jo melkeien 700 on lukenut tekstini tästä. Luet tämän yhdeltä makuulta jos voit aloittaa aikaisin ja lukea myöhään tai sitten parissa illassa. En kauheasti odottanut tältä mitään, sillä pelksäsin siirappi-ilmiötä, mutta onneksi, onneksi niin ei käynyt.

      <3

      Poista
  7. Aivan kuten kirjoitat: ahmia piti. Hyvä jännite on ja se pitää loppuun asti, keikauttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, apua, anteeksi,e ttä vastaus on myöhässä, mutta olin juuri menossa leikkaukseen...

      Samaa mieltä! Tässä oli juuri oikealla tavalla kihelmöivä tunne.

      Poista
  8. Minä pidin tästä muuten todella paljon, mutta liian elokuvamainen kerronta häiritsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, aivan. Jotkut kirjat ovat kuin elokuvaksi tehtyjä. Minua tuo ei yleensä häiritse, vaan cinemaattisuus on jopa plussaa. Mieti tämän vuoden kuumaa kirjaa Annoin sinun mennä, sehän on kuin valmis leffa:)

      Poista