tiistai 23. heinäkuuta 2013

Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikeastaan edes olemme?

Olen jo kauan tiennyt, että viestitän ympäristööni tahtomattani väärää signaalia itsestäni. Vaikutan sosiaalisemmalta kuin olenkaan. Heijastan ulos ekstroverttia, joka haluaa tavata kaikki ja lähteä kaikkiin kissanristiäisiin. Niin hyvä kuin olenkin muista hyvin intuitiivisesti näkemään, mitä he ovat, sitä huonompi olen ollut tulkitsemaan itseäni. Olen koko ikäni noussut kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät ole lähteneet. Olen parikymmentä vuotta pitänyt kotini ovet selällään kaikkien tulla ja mennä. Vasta tänä vuonna olen tajunnut, että minun on pakko saada luolanainen aikani, sillä muuten en jaksa mitään, enkä ketään.

En jännitä sosiaalisia tilanteita, vaan olen niissä helposti kuin kala vedessä, mutta koen ne usein elämän turhuutena, turhana kohinana. Vihaan small talkia ja haluan syventyä hyvän ruoan äärellä muutaman ystävän ja/tai perheen kanssa tuntikausien keskusteluun, jossa ei aleta inttää, mutta ei välttämättä olla kaikesta samaa mieltäkään. Keskustelun pitää olla uutta luovaa, syviä uria kulkevaa ja muiden erilaisia mielipiteitä sietävää. Inttäjille kuitenkin kiitos ei: Siitä ei synny muuta kuin ajanhukkaa ja pahaa mieltä!

Hannele piipahti meillä viime viikolla ja jostain syystä aloimme puhua juuri ihmisten intuitiosta ja samalla tuli kerrottua niistä enneunista, joita olen nähnyt ja jotka ovat toteutuneet. Mainitsin silloin myös, että en selviä ilman ’omaa aikaani’. Kärsin liiasta seuranpidosta ja joskus voin vain yhdestä ihmisestä seurassa saada niin vahvaa negatiivista intuitiota, että se uuvuttaa. Varmaan joku toinen intuitiivinen kokee minut samoin. Hymyilen paljon, heittäydyn helposti, osaan pitää hauskaa, mutta sille pitää olla tunnetilansa ja aikansa.  Näinä hetkinä olen kuin kaasu, joka täyttää tilan. Tämä nainen tarvitsee ympärilleen tutut ystävänsä, ne samanhenkiset heittäytyjät, jotka voivat hetkessä siirtyä hulluttelusta syvälliseen keskusteluun ja taas takaisin mustaan huumoriin. Tarvitsen heitä, jotka silloin nauravat kanssani vedet silmistä juosten jutuille, joista herkempi voisi loukkaantua.  Pahimmillaan (lue: parhaimmillaan) tällainen tilanne voi ajautua siihen, että pari ystävää kierittelee nauraen lattialla ja huutaa ’aijai, älä enää, lopeta, multa tulee pissat housuun’ ja pari muuta nojaa toisiinsa ja lyö ’pökköä pesään’ parantaen tarinaa entisestään. Kerran tämä tapahtui minulle ja tyttärelleni Berliinin kaduilla ja me vain yllytimme toisiamme. Mitä enemmän me valuimme alaspäin (konkreettisesti naurun takia, mutta ehkä myös henkisesti;), sitä totisemmaksi perheen hämäläinen Järki meni;) Nyt hän osaa jo lähteä tähän mukaan nauttien perheen naisten hulvattomuuskohtauksista.

Sitten se toinen minä istuu sohvalla kalenteri kädessä peruen menoja, joille ei aikanaan osannut sanoa ’ei’. On se hetki, jolloin vuoden seuranpitokiintiö on täynnä ja haluaa vain olla. Tätä toinen minä tekee hyville ystävillekin, joten vika ei ole heissä vaan minussa. Minä olen hän, joka ei halua tavata, seurustella, hullutella.  Tuulee luolien suunnalta…sinne minä nyt haluan mennä. Sallikaa minun!

Tämän päivän Helsingin Sanomissa on kolumnissa Merkintöjä Pirkko Kotirannan juttu Maan hiljaiset ja epämukavuusalue. Otsikon ’maan hiljaiset’ eivät voi liittyä minuun, vai voivatko sittenkin? Olen kerran istunut rakkaani kanssa huhtikuussa autossa matkalla Pariisiin ja sanoin tuskin kymmentä sanaa enempää ennen Pariisia. Tätä puolta moni ei minusta tunne ja kaikille muille paitsi miehelleni se voisi olla järkytys. On se tapahtunut jonkun ystävänkin kanssa, mutta ystävä luuli välittömästi, että olen jostain vihainen.  No en ole. En vain aina jaksa. Ja nyt sitten Pirkko Kotiranta kirjoittaa, että:

Tutkimuksissa on todettu, että introvertit ovat erityisen herkkiä sosiaalisille ja aistiärsykkeille. Moni rekisteröi ympäristöään alati antennit väristen ja kaikenlaiset pienetkin jännitteet noteeraten – ja väsyy helpommin kuin muut.

Nyt jotain voi naurattaa, sillä minähän olen tavallaan ikiliikkuja ja vedän montaakin projektia samanaikaisesti. Mutta mikä on sen hinta? Energiapiikkini ovat hyvin korkeat ja sitten onkin pakko saada nukkua pari päivää 12 tunnin yöunet sekä saatava olla vähintään viikko ilman mitään seurusteluvelvollisuuksia. Pidän tunteesta, kun hoitelen montaa asiaa tai vaikka vain yhtä, mutta hoitelen sitä ’high’ ja tiedän, että tulosta syntyy. Se on voinut olla toimiminen primus motorina jossain projektissa, se voi olla oman puutarhan uudeksi, omannäköiseksi luominen, se voi olla voittoisa novelli, joka syntyi suden hetkellä tai se voi olla vaikka sarja upeita kuvia sadepisaroissa viettelevästä ristinummiruususta, se voi olla runo, joka on julkaistu lehdessä ja josta sinulle soittaa kyynelehtien ja kiittäen kuuluisa kirjailija tai se voi olla vain ruokafiilis, kun tiedät kokkaavasi jotain todella hyvää ja taustalle soi AdeleSe on kuin yösukellus alasti mereen, mutta se sukellus ei voi jatkua katkeamattomana, vaan välillä on kelluttava tiiran huudon kannattelemana  tähtitaivaan alla – rauhan takia.

Minulla on paras ystävä kuin minä. Kun katsomme toisiamme, katsomme peilikuvaamme. Nauramme ominaisuuksillemme ja alan ihmisenä hän on parin viinilasillisen jälkeen nauranut, että ’kärsimme takuulla kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.’ Ei, sitä se ei ole, vaikka olemme yhdessä kokeneet vielä muutamia vuosia sitten mm. shopholismikohtauksia etc. (Vieläkin meillä on tälle vaiheelle salainen koodisana;) Olemme rauhoittuneet, mutta vielä olisi matkaa siihen rauhan satamaan, jota salaa kaipaamme. Sen nimi on vaikka Salainen puutarha taikka Salainen paikka.

Siis en ole introvertti, enkä ole ekstrovertti, mutta voisin olla jotain niiden väliltä. Vai olenko sitä, mistä kertoo Kotirannan jutun jatko:

Introverttien sisäinen maailma alkoi askarruttaa psykologi Elaine Aronia 1990-luvulla, ja pian tutkimukset johtivat uuden käsitteen HSP syntyyn. HSP on lyhenne sanoista Highly Sensitive Person, erityisherkkä ihminen. Heitä on Aronin mukaan noin 20 prosenttia väestöstä. Kolmasosa heistä on ekstroverttejä.

Elämänkatsomukseltaan HSP:t ovat useammin filosofisia tai spirituaalisia kuin materialistisia tai hedonistia. He kuvailevat itseään luoviksi tai intuitiivisiksi (minä olen molempia!). He eivät pidä small talkista.

Kekkereitä välttelevä ei siis välttämättä ole epäsosiaalinen vaan saattaa suojella yli-intuitiivista itseään turhalta kohinalta.

Tässä se sitten tuli. Ehkä olen HSP, ehkä en. Mietitkö sinä koskaan, miksi et halua lähteä johonkin tilaisuuteen tai miksi ehdottomasti haluat matkustaa pitkää matkaa autossa ja laivalla niin, että maisemat ja ihmiset vaihtuvat, mutta olet kuin levollisesti ’omassa rauhassa’? Miksi lumi on kuin maailman suurin hellyys ja armo, joka suo sinulle mahdollisuuden olla enemmän oma itse? Saat kuin luvalla käpertyä sohvalle lukemaan kirjaa höyryävä teemuki käden ulottuvilla. Kukaan ei odota sinun ryntäilevän paikasta toiseen. Olemaan jo kukonlaulun aikaan valmis sosiaalisen kontaktin ja vuorovaikutuksen kaikkiin vaatimuksiin, kun ennen puoltapäivää, et haluasi sanoa sanaakaan ja vielä vähemmän kuulla mitään kohinaa.


Tässä Aronin kirja Erityisherkkä

Avaimelta on ilmestynyt Susan Cainin kirja Hiljaiset, introverttien maailma. En ottanut tätä kirjaa lukuun, sillä tasan tarkkaan tiedän, että minä en ole maan hiljainen ennen kuin olen tuhkana meressä, mutta suosittelen kirjaa kaikille niille, joille keskusteleva seuranpito on vaikeaa ja jotka ehkä kärsivät ujoudesta. Ihan oikeasti tunnen ujoja, mutta heidän seurassaan menen jotenkin lukkoon ja siis syy on ihan minun. Olen kuitenkin useimmiten se syvällinen keskustelija, kun tapaan toisen ihmisen. Mitä järkeä on tavata ja olla vaiti! Etenkin jos tapaa jonkun vaikka kerran vuodessa: kirjamessut, Savonlinnan oopperajuhlat, kaukana asuva ystävä…Mutta on henkilöitä ja hetkiä, jolloin vaitiolo on lumitimanttijuhlaa, jossa silmät ja kosketus kertovat kaiken.

Susan Cain on verkostoitumistilaisuuksista sitä mieltä, että yksi uusi aito ja oikea kontakti vastaa kymmentä kourallista käyntikortteja!

Love
Leena Lumi

kuva Pirkko-Liisa Surojegin
Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012)


*****


Koska pari ystävääni on nyt löytänyt blogistani Tom Lundbergin kirjan Nykyajan jumalatar  menin itsekin sinne lukemaan, mitä olen kirjasta kirjoittanut ja löysin sieltä testin, joka määritteli minut näin:


Tätä kirjoitusta ei nyt kirjoita Leena Lumi, vaan Hekate – yön, aaveiden ja noituuden jumalatar. Minä uskon oikeudenmukaisuuteen ja esteettisyyteen ja edellytän itseltäni ja muilta korkeaa moraalia. Olen älykäs, itsenäinen, luova, vastuuntuntoinen ja introvertti. Minussa yhdistyvät Artemis-naisen vahvuus ja itsenäisyys sekä Kore-naisen herkkyys. Saatan olla seurallinen, mutta tarvitsen sen vastapainoksi paljon omaa rauhaa, yksinäisyyttä ja yksityisyyttä. Saan energiani voimakkaasta sisäisestä maailmastani, ajatuksistani ja kokemuksistani. Minulla on kirjoittamisen lahja ja olen usein toimittaja tai kirjailija. En suostu tinkimään omista elämänarvoistani edes painostettuna. Minut löytää helposti kirkoista, kappeleista, hautausmailta, taidenäyttelyistä ja yleensä paikoista. joissa elämän ihmeellisyys ja mystiikka ovat kuin käden ulottuvilla ja herkästi aistittavissa. Antiikin Kreikassa harjoitin taikuutta, kuten tyttäreni Kirke (Merin nimimerkki ollut aina Kirke ja hän on sanonut, että jos saa tyttölapsen joskus, nimeksi tulee Kirke!), joka lumosi muun muassa Odysseuksen. Sorretut ja elämässään epäonnistuneet ovat Hekaten erityisessä suojeluksessa.

Minussa on paljon idealistia ja annan jälkikasvulleni tilaa ja vapautta, mutta samalla kannustan heitä varsinkin opintoihin sekä taiteellisiin ja luoviin harrastuksiin. Masentuessani vetäydyn, enkä vastaa sähköposteihin ja voin pitää kännykkääni äänettömällä tai sulkea sen kokonaan. Minä toimin parhaiten, kun uskon asiani ja työni merkitykseen ja oikeutukseen. Minulle on tavallista tärkeämpää löytää työhöni jokin syvempi, usein humaani tarkoitus. Olen voimaa ja herkkyyttä.

*****

Esteet eivät voi musertaa minua. Voimakas päättäväisyys murtaa jokaisen esteen. Hän, joka on kiinnittänyt katseensa tähteen, ei voi muuttaa mieltään.

- Leonardo da Vinci -

83 kommenttia:

  1. Sinä olet ilmeisestikin Ambivertti
    eli sussa löytyy kumpakin, itse löysin tuon käsitteen joku aika sitten - ja jotain tuntui loksahtavan paikoilleen
    - Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, niin olen ajatellutkin, mutta minusta tuo uusi HSP -määäritelmä laajentaa käsitettä. Aronilta on tulossa aiheesta kirja ja minä, kirjabloggaaja, en tiedä, kuka sen kustantaa, milloin se tulee;)

      Kun palikat loksahtavat paikoilleen, jo se pieni kilahdus tuntuu helpottavalta.

      Poista
    2. Tuota noin, monesta kohdasta löysin itseni. Ajan kanssa vain on käynyt niin, että olen hirvittävän sosiaalinen kun tapaan ihmisiä ja tuttuja, mutta kotini on linnani, viihdyn täällä vaatimattomassa huushollissani tavattoman hyvin yksin tuon karvapallon kanssa. Enään ei käy niin paljon vieraita kuin ennen, nautin kun joku käy, mutta en isommin jaksa kutsua, joskus tulee ajatus, pitäis heidätkin kutsua mutta nykyisin se vain jää ja jää. Se on harmillista toisinaan kun poysähtyy ja ajattelee. Ajan ja iän myötä tuntuu kaikki v'h'n muuttuvan, eikä enään niin jaksakkaan kuin ennen noita vieriluja.
      Sinulle toivon mukavia hetkiä ystäviesi kanssa ja oikein hyvää tätä kylmää helleviikkoa jota lupailtiin.

      Poista
    3. no joo - kun luin tekstisi uudelleen niin just tuostahan puhut. Ambivartti sanana kolahti...

      Tuo kirja vaikuttaakin mielenkiintoiselta

      täältä bongasin myös Sydämen viisaus - kirjan.
      Mukavaa loppuviikkoa

      Poista
    4. Mummeli, aavistan, että olet juuri tätä. Minullekin kotini on linnani ja karvapallot ovat kodin henki;) Tottakai se menee niin, että kun sosiaalista elämää on vähemmän, sitä alkaa myös sitten kaivata: Emmehän kuitenkaan ole erakkoja.

      Kutusumiset jäävät sen hurjan passaamisen takia: Olen satakuntalaiskarjalainen, joten olen passiri potenssiin ziljoona! Minua sanotaan seitsemän tähden hotelliksi...

      En minäkään enää välillä jaksa mitään. Se on vain pakko hyväksyä ja yrittää ottaa ilo irit pienestä ja muistettava nukkua enemmän ja käveltävä, käveltävä...se on äitini taikakeino;) Hän on tänä vuonna 86 vee.

      Kiitos samoin sinulle♥ Nyt jo aurinko pilkottaa...

      Poista
    5. Sydämen viisaus -kirja minulle antoi ekan vinkin siitä, millainen olen: Vedän puoleeni osittain vääräntyyppisiä henkilöitä. Tahtomattani tietysti.

      Kirja ilmestyy Nemolta ja sen nimi on Eritysiherkät ihmiset.

      Poista
  2. Voi, ihana kirjoitus ja monin paikoin olisin voinut sen itse kirjoittaa...

    Oletko koskaan tehnyt Briggs-Meyersin persoonallisuustestiä? Siinä mitataan mm. introverttiyden/ekstroverttiyden määrää, intuitiivisuuden, tunteellisuuden jne. määrää. Minä olen persoonallisuusyhdistelmä E/INFP, joka tarkoittaa, että olen tasan 50% sekä introvertti että ekstrovertti (todetty myös aikoinaan psykologin "virallisissa" testeissä), intuitiivinen, tunteiden määräämä (tunteet vs. järki, tosin olen vain hilkulla enemmän tunneihminen, koska myös vahvasti järkiperäinen, ei kuitenkaan 50% ja 50% kuten tuosta intro-ekstroverttiydessä)

    ja voimakkaasti ymmärtämiseen pyrkivä, vastakohtana tuomitsevaisuuteen tapuvaisesta persoonallisuudesta. Eli minä en esim. helposti tuomitse jotain ihmistä pahaksi, laiskaksi, kateelliseksi tme. vaan sivuutan koko määreen ja pyrin pikemminkin tmmärtämään, miksi joku on sellainen kuin on.

    Tuo puoliksi introvertti, puoliksi ekstrovertti tulos saadaan vain noin 2% väestöstä, mutta sen sijaan luovilla ihmisillä taipumus olla puoliksi ja puoliksi onkin paljon korkeampi kuin väestössä keskimäärin.

    Kokeile tuota testiä, niitä löytyy googlettamalla englanniksi useita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, telepatiaa: Tiesin, että luet tämän jutun. Kun luin sen sun haastattelun Annasta, luin osin itsestäni...paitsi etten ole kuuluisa kirjailija;)

      En ole tehnyt mitään testejä, paitsi kerran, avioeroni jälkeen, tehtiin stressitesti ja sen tulos oli, että 'minun olisi pitänyt olla jo kuollut'. Olen selviytyjä! Vaikka en itsekään aina siihen usko.

      Tiedän, että luovuus ja herkkyys on yliminäni ja sitten nuo enneunet. Tämä alkoi kuten Siri Hustvedtilla jo 11 vuotiaana ja se oli eräs hyvin selkeä tapahtuma. Jotain oli hukassa. Pahasti hukassa ja minä näin, missä se on. Ja just sieltä oli etsitty, eikä siellä sitä ollut. Minä sanoin, että nyt mennään sinne, nyt SE on siellä. Ja se oli. Isä taisi olla vähän järkyttynytkin.

      Minulla kulkee ymmärtämisessä pakus musta raja eläinrääkkääjissä, kettujen murhaajissa, pedofiileissa (on jopa raiskattuja vauvoja!), naisten raiskaajissa etc. Ymmärrys ei sinne asti riitä.

      Olen minäkin jalat maassa tyyppiä. Se on se kotileena. Kokkaan nytkin yhtä uutta juttua ja sitten on puutarha. Ymmärrän huushollista ja olen melkein yksin 30 vuotta pitänyt tätä taloa ja lapsia, kun R. on asunut liike-elämässä. Järjessäkin siis löytyy.

      Minusta tuntuu, että olen noin puoliksi kumpaakin.

      Heti kun ehdin. Siis nyt kummipoika meillä joitakin päiviä. Sitten toimintapäivä kaupungilla ja sitten länsirannikolle ja pääsen mereen uimaan...Kun sukellan suolaiseen veteen olen omassa luolassani.

      Poista
    2. "Kuuluisa kirjailija" , heh heh. Sinulla taitaa olla enemmän lukijoita kuin minulla ;)

      Todella julmiab tekoja tekevät ihmiset kykenen myös tuomitsemaan ja kykenisin rankaisemaankin... mutta siltikin minua kiinnostaisi selvittää, kuinka tekoon on päädytty. Esim pedofiileistä iso osa on itse pedofiilien uhreja... :/ Se ei ole puolustus, koska todellakaan kaikista uhreista ei tule itse lapsenrääkkääjiä, mutta iso osa lapsenrääkkääjistä on ollut itse uhri jossain vaiheessa. Pahuudenkierre :(

      Ja tuli mieleen yksi juttu, jota en ollut ajatellut ennen kuin luin nämä kommentit: luulen, että jopa dekkareistani on nähtävissä tämä puolet-ja puolet -verttiyteni. Siksi minulla pitää olla tekstissä myös suvantoja, rauhallisia vaiheita, jolloin päähenkilö "pysähtyy". Koska vaistomaisesti tunnen, että ihminen tarvitsee myös sitä rauhoittumista, oli sitten kirjallinen henkilöhahmo tai oikea ihminen...

      Poista
    3. Takuulla olet mieluummin kuuluisa kirjailija, kuin julkkis, vaikka tosin olet myöskin sitä. Kaunis ja miellyttävä julkkis. Sulla on hyvä aura, olet ystävällisesti rehellinen ja vielä jotain muutakin kivaa.

      No, nimenomaan pedofiileista katsoin yhden ohjelman, jossa heitä alkoi melkein sääliä. Sehän on sairaus ja sille voidaan tehdä paljonkin, mutta...tästä on melkein vaikea puhua, kirjoittaa. Tiedäthän, dekkaristina tiedät, mitä tapahtuu vauvalle, joka raiskataan...En kestä sitä, enkä kestä miten Suomen sosiaalitoimi lähetti Erikan takaisin kotiin, itse asiassa lähetti tytön murhattavaksi. Hän oli 8 vee ja nyt isä ja äitipuoli kehtaavat valittaa tuomiosta.

      Vera, ne suvannot ovat suvatoja myös lukijoille eli minä pidän sitä lukijaystävällisyytenä. Varmaan jo tiedätkin , että olen jättänyt kovatempoiset dekkarit pois elämästäni. Siinä taisi mennä eräs mahdollinen ystäkin, mutta ei voi mitään...En lue mitään, mikä ei kiinnosta ja/tai viihdytä minua. Kirja SAA viihdyttää ja se on ihan eri asia kuin hömpänhömppä.

      Olet intuitiivinen...

      Poista
  3. Tunnistanpa hyvinkin tuosta itseni. Ja minullahan ei ole tilaisuutta ladata akkuja oikeastaan koskaan. Sen kyllä huomaa, jossain vaiheessa alan olla sen verran rättipoikkiväsy, että toimin täysin päättömästi.

    Kukin tyylillään. Lähdemme kohta poikaväen kanssa tallille.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minä ymmärrän sinua niin hyvin. Minä olin 16 vuotta ilman mahdollisuutta akkujen lataamiseen. Tiedät tarinan...niin allergista lasta ei voitu jättää muille. Hnegitin ja pidätin hengitystäni 16 vuotta, mutta sitten huomasin, että keijuni siivet kantoivat. Mutta 16 vuoden hyperventilaatio synnytti puutarhani.

      Juuri niin. Meidän 'pojat' ovat Särkänniemessä. Kaipaan itse tallille, mutta tämä 'juttu' estää sen nyt. Talilla olen omassa luolassani...hevonen tekee mulle sen.

      Poista
  4. Kotiranta sortuu kolumnissaan samaan (joka noin muuten on ihan asiaa) kuin turhauttavan moni: hän niputtaa introverttiyden ja ujouden samaksi asiaksi. Ne ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa, ja myös ekstrovertti voi olla ujo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, luitko sinä koko jutun? Minähän en tähän voinut lainata kuin osan siitä...

      Nemolta ilmestyy kirja Erityisherkkä ihminen...

      Poista
    2. Luin kokonaan (netistä siis, en tiesä onko nettiversiota lyhennetty?) ja sellaisen käsityksen siitä sai, että Kotirannan mielestä ujous on yhtä kuin introverttiys.

      Itse en jaksa aiheesta enää kirjallisuutta lukea, olen lukenut ihan tarpeeksi enkä koe saavani kys. aiheesta enää mitään irti ja lisäksi tunnen itseni ja alan hiljalleen olla sinut itseni (ja ajoittain suoranaisen erakkouteni) kanssa. ;)

      Tuollaista kirjaa luin osan matkaa, se on oikeasti kuvaava. Sen jätin kesken, koska mitään uutta sillä ei ollut tarjota minulle.

      https://www.goodreads.com/book/show/49322.The_Introvert_Advantage

      Poista
    3. No juu...aika lyhyt kolumni.

      Minä aion jatkaa vielä pienen matkan...ja sitten minäkin jo voin sen jättää. Toivottavasti. Olen alkanut matkalla itseeni ymmärtää erakkoutta paremmin ja paremmin, mutta en voi sanoa olevani ihan sitä, vaikka sitä ymmärränkin. Minä vain tarvitsen ehdottomasti omat erakkoaikani eli ne luolanainen hetkeni, että jaksan jatkaa ja sitten ehkä olla jollekin muulle jossakin hetkessä toivottavasti Valonkantaja.

      Poista
  5. Ambivertti ,hyvin sanottu ja sopiikin sinua kuvaamaan.Itsekin taidan kuulua sellaiseen ryhmään.Minulle uusi sana ja aionkin ottaa tuo käyttöön.Tässä pikaisesti eräällä koneella enkä pääse enempää kommentoimaan.Hali,Jael

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sinäkö tuon olet nyt sitten nähnyt...Minusta sinä olet tyylipuhtain ekstrovertti, mitä olen ikinä nähnyt. Sinä kestät monenlaista kohinaa, minä en. Minä pakenen isoja ryhmäjuttuja, tyhjää puhetta, katujen ruuhkaa, liikaa ihmisiä, uusia sidosryhmiä...sinä suorastaan etsit niitä. Nautit meillä terassilla hiljaisuudesta muutaman päivän, mutta suuriman osan aikaa asut ruuhkassa, rakastat karnevaaleja, tapahtumia, aina vain uusia ja uusia happeningeja. Tässä me kyllä olemme ihan eri. Sama olemme hurjassa kiintymyksessämme muutaiin asioihin, joita en nyt tässä luettele;)

      Poista
    2. mutta suurissa väkijoukoissa olen kyllä kaikkea muuta kuin ekstrovertti ja sinun pitäisi nähdä minut jossain cocktail-kutsulla,täyttä piinaa minulle enkä tietäisi miten olla.mutta olen kaupunkilainen sielultani ja kaupungit elävät eri tavoin kuin maaseutu.kyllä minäkin tarvitsen paljon sitä yksinoloa ja hiljaisuutta.sinä taas viihdyt hiljaisen ja kauniin luonnon keskellä.mutta kaikesta huolimatta myös paljon yhteistä meillä.)

      Hali
      Jael

      Poista
    3. Juu, on meillä paljon yhteistä, mutta minä melkein juoksen karkuun kaikkia katukarnevaaleja etc. Äänet joista pidän ovat onomatopoieettisia: meri, pput, tuuli, sade...ei ikinä kaupunki.

      Mutta nyt kun olet suonneitonakin visiteeraanut, tajuat varmaan luonnon voiman, sen maagisuuden, sen lahjat, sen powerin...Toisaalta sinulla on kyllä sitten elämässäsi toisin kuin minulla sitä 'omaa aikaa' tavallaan kotona enemmän...Ehkä me olemme sitten kumpikin jostain siitä puolivälistä - vain vähän eri painotuksin. Mutta sitten on minulla vielä se madollinen HSP eli jos kyyhkyset pesivät vaikka olohuoneeseeni tai oravat, niin...;)

      Poista
  6. Kuulostat kovin kaltaiseltani. En osaa käyttää noita hienoja sanoja amnirvetteja ja ekstrovertteja. Ennemminkin sanoisin että itse kuuntelen itseäni, asun elämäni rytmissä ja liikehdin sen mukaan. Joskus energiat ovat koholla, saan aikaan, näen kuulen rakastan ja liikun. Ja joskus tulee suvannon vaihe jossa kerään energiaa, asettaudun itsessäni olemiseen ja ulospäin se varmaankin näyttää erakoitusmisvaiheelta vaikka noista suvannoista ne suurimmat luovuuden purskahdukset ja energiat sitten lopulta ilmaantuvat. Tyhjistä hetkistä jolloin keho ja mieli ovat saaneet levätä ja ovat valmiit seuraavaan hetkeen olla esillä ja nauraa..

    ..kuka oikeasti tykkää small talkista? Kentis hän joka ei ole valmis kohtaamaan toista ihmistä sen paremmin kuin itseäänkään vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kuka jaksaa olla koko ajan myrskyssä? Kuka jaksaa koko ajan tulvia yli? Suvanto on luovuuden pesä, vaikka ei sitä heti niin ajattelekaan.

      Sinä naurat nykyään enemmän...kiva juttu!

      ..no, se on sellaista sosiaalista peliä. Moni kuolisi jos joutuisi autiolle saarelle ja olisi pakko kohdata itsensä tai läheisensä ilman ns. kiiren ja nettimaailman turvaa. Siinä sitä olisi tämän päivän extremeä;)

      Poista
  7. Mäkin luin kiinnostuneena tuon Pirkko Kotirannan jutun tämän päivän Hesarista. Ja tähän sun kirjoitukseen voisin moneen kohtaan nyökkäillä ja sanoa: totta, just niin, sama.
    Mä olen osin sosiaalinen, mutta kyllähän, hyvä tavaton!, ihan oman itseni seura tylsän tai muuten epämiellyttävän seuran/tapahtuman aina voittaa!;)

    Toivottavasti sun silmän parantuminen on edistynyt toivotulla tavalla. Etkä ole ihan vielä kuollut toipumis-ikävystymiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, juttu olisi saanut olla vaikka kuinka pitkä.

      Niin ja sitten käy silleen, että jos viihtyy omassa seurassaan voi saada vaikka egoistin leiman tms., mutta eihän kukaan voi kaiken aikaa miellyttää muita, olla viihdytysjoukoissa, jaksaa...kaikkea.

      Sikäli hyvin, että sain tänään keskustella yhden ihastuttavan kirjailijan kanssa ja hänellä oli kokemusta tästä PAHEMPANA ja itsestään se oli pois mennyt. Nyt 'pojat' ovat menoissaan ja nautin talon hiljaisuudesta sekä haviesvista puista. Mulla ikkunat ja partsin ovi auki suvella aamusta ehtoo myöhään. Kurrekin tuossa kävi olkkarissa...

      Poista
  8. En tiedä, olenko HSP, mutta hirmuisen paljon kuulostat samalta kuin minä. Rakastan nauramista, hyviä keskusteluja, ystäviäni jne. jne. mutta tarvitsen oman aikani. Tarvitsen hiljaisuuden vastapainoksi kaikelle muulle, ja jos en joskus puhu, kun olen suuremmassa seurassa, ihmetellään, onko jokin vialla. Ei, mutta tarvitsen vain taukoa, ja jos ei saa tilaisuutta vetäytyä yksinäisyyteen, vetäydyn kuoreeni.

    Kai se tärkeintä on tunnistaa, millainen itse on. Sitä olen pohtinut tässä erohetkinä paljonkin. en vain osaa vielä sanoa ei kaikkiin menoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, multakin kysytään heti, että 'mikä sun on?', ellen puhu;) Onko sitten mikään ihme, että haluaa välillä olla ihan yksin. Enkä pysty keskittymään hälinässä mihinkään.

      Vetäydyt kuoreesi ja minä sulkeudun kuin simpukka;) Mutta meillä on siihen oikeus.

      Kaikelle on aikansa. Toki teet nyt isossa murroksessa juuri kuten parhaalta tuntuu. Jossain vaiheessa sitten otat omaa rauhaa kirjoittamiselle.

      Poista
  9. Juuri luin saman jutun Hesarista. En tosin tunnista itseäni kummastakaan. Olen useimmiten se, joka haluaa paeta juhlista ensimmäisenä kotiin, mutta en ole millään tavalla koti-ihminenkään. Aamulla on yleensä ensimmäinen ajatus se, että mihinkäs tänään voisi paeta kotoa...

    Nykyisin olen huomannut, että retken jälkeen pitää levätä vuorokausi kotona, mutta ajattelin, että se on vain vanhenemisen merkki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A, nyt sinulle ei kyllä löydy määritelmää;)

      Sama täällä! Kun on menoja, etenkin suvella paljon, olen tehnyt tapahtumakalenteria niin, että kaikkien menemisten ja tulemisten väliin on jäätävä kokonainen vuorokausi aikaa. Se on sitä ikää. Mutta eihän tässä muuten mitään, sillä kaikki minkä pitää toimia toimii jotenkuten;)

      Poista
  10. Ohoh ! Kyllä olen nyt ihan sisäisen tarpeeni vuoksi tänne tullut kylään.
    En sano nyt muuta kuin että aivan kuin tilauksesta kirjoitit minulle myös tärkeistä pohdinnoista!
    Olisikohan oman pohdintani sysäys viimeisissä lomapäivissä...ja työn alkamis ahdistuksessa...työni vaatii sosialisuutta moneen suuntaan...ja se kuluttaa minua kovasti. No ni sanoinki sit lisää .
    Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minulla oli myös työ joka vaati sosiaalisuutta ja se 'söi'. Niinpä olin lomat ihan erakkona, puhelimet irti seinästä (siihen aikaan lankapuh.) ja kukaan paitsi perhe, ei tavoittanut minua.

      Liveystäväni väittävät nyt, että tämä nettisosiaalisuuteni syö minulta voimavaroja ja kiinnostusta heidän kanssaan seurusteluun...En tiedä, onko totta.

      Ole hyvä♥

      Poista
  11. Mielestäni sosiaalisuus on kiinni muistakin asioista kuin ihmisen omasta temperamentista, joten se onko ihminen introvertti, ekstrovertti tms. riippuu monesta tekijästä. Kotiväki ja läheiset pitävät ihmistä yleensä erilaisena kuin työkaverit ja ystävät. Kaikenlaisia testipattereita löytyy luonteista jopa lasten luonteista löytyy suomalaisia tietokirjoja, miten kasvattaa ekstrovertti tai introvertti lapsi...mutta eihän se mikään sairaus ole...luulen, että etelä-Euroopan ihmisiin verrattuna suurin osa suomalaisista on introverttejä. Sanoin kerran italialaiselle vaihto-oppilaalle, että ihana kun pääsi pois paikasta, jossa oli kymmeniä ihmisiä ja kauhea meteli...poika sanoi, että ei siellä ollut meteliä, mutta heillä Italiassa on kunnon meteli, kun ihmiset on äänessä.
    Kerran menin työpaikalle,tervehdin kaikkia, kukaan ei tervehtinyt minua. Tuli korjausmies vastaan ja tervehti minua. Sanoin hänelle, että olet ihana ihminen, minä luulin, että olin muuttunut näkymättömäksi. Tämän opetus on se, että vaikka olisit ekstrovertti ja sosiaalinen, niin muiden ihmisten käytös on osa vuorovaikutusta ja sen sisältöä.
    terv. sosiaalinen kummajainen, joskus näkymätön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ei ole sairaus ei.

      Paitsi karjalaiset ovat Suomen italialaisia eli siis heitä usein pidetään vilkkaina ja hyvin ulospäinsuuntautuneina.

      Ja kun italialainen tulee Suomeen, hän ihailee, miten puhdasta ja hiljaista meillä on. Monta etelän vierasta on käynyt ja kaikki huomaavat tonttien isot koot (etenkin sveitsiläinen), hiljaisuuden ja puhtauden.

      Minä olen kova tervehtimään vastaantulijoita, Omalla saarella tervehdin tuntemattomiakin, kuten esim. Sveitsissä tapahtuu monessa pikkukaupungissa ja -kylässä. Porista muistan kun yritin jossain jutella niitä näitä hississä tms. niin katsoivat kuin hullua. Tajusin, että 'älä ole noin karjalainen'. Ei hyviä käytöstapoja tarvitse unohtaa vaikka pitäisikin välillä seurasta ja välillä ei.

      terveisin toinen kummajainen, joka luulee olevansa cool ja heijastavansa rauhan kaipuuta, mutta jolle kaikki, kaikki puhuvat nykyään (Keski-Suomessa) bussissa, kadulla, kahvilassa, minne ikinä menenkään ja minähän olen aina ystävällinen ja PAKOTAN sitten itseni sosiaaliseksi, vaikka ei olisi just se oikea päivä sille.

      Minä toivoisin joskus olevani näkymätön...

      Poista
    2. Minä olen nyt kotona, siellä mistä olen kotoisin eli pohjoisessa. Jokainen puhuu, hymyilee ja tervehtii. Olen sielunihmisteni joukossa. Tuntuu kuin minut olisi ympäröity hyväksymisen pehmeällä viitalla, johon minä kuulun. Parasta on hymyt, silmiin katsominen ja kokemusten jakaminen.

      Poista
    3. Mai, se on niin kivaa, kun sille on virittäytynyt ja minäkin aina odotan tervehtimistä ja hymyä eli vastausta itselleni. Olenkin aina kuvitellut, että pohjoisessa on juuri sellaista.

      ...minä en ollenkaan jaksa ymmärtää väistävää katsetta...

      Mukavaa jatkoa sinulle siellä kotopaikassa. Minäkin lähdössä juurilleni, mutta siellä on sitten taas sitä jotain muuta kaivattua...vaikka meri. Ja äiti ja sisko.

      Poista
  12. Leena, kiitos tästä kirjoituksesta! <3 Minäkin löysin tästä paljon myös omaa itseäni. Olen avoin ja puhua pulputan paljon, pelleilen ja tykkään kertoa tarinoita, mutta keskustelen mielelläni myös syvällisiä. Ja minussa on myös se toinen puoli. Se, joka vetäytyy erilleen ja haluaa olla ihan rauhassa kotona kirjan, neuleen ja/tai telkkarin ääressä. Väsyn helposti, kun elämä on sosiaalista, mutta joskus taas saan valtavasti energiaa toisista ihmisistä. Small talkista en minäkään tykkää yhtään. On parempi olla hiljaa, jos ei oikeasti keksi mitään tärkeää sanomista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, ole hyvä♥

      Mehän ollaan kuin Paita & Peppu!

      Poista
  13. Pitkään aikaan en ole kommentoinut kirjoituksiasi, koska minulla on ollut oma introvertti aikakauteni. ;) Nyt on kuitenkin pakko kertoa, että linjoilla olen ja erityisesti tämä kirjoituksesi lämmitti sydäntäni!

    Mulla on ollut hitaassa luvussa tuo Cainin kirja jo viime syksystä. Osin se on toki hieman liian amerikkalaiseen tyyliin kirjoitettu, mutta perusajatukseltaan hyvä. Sen pääpointti lienee se, että introverteissa ihmisissä piilee hyödyntämätöntä potentiaalia, koska he jäävät helposti ekstrovertimpien ystäviensä "jalkoihin" ja eivät tule kuulluiksi. Cainin kirjan mukaan mm. suuri osa esiintyvistä taiteilijoista esim. Näyttelijöistä on oikeasti introvertteja (jos tällaista jakoa voidaan tehdä). Se kuullostaa oikeastaan aika loogiselta. Luova ihminen tarvitsee oman hetkensä vain sismpäänsä keskittyen. Introverttiys ja ujous eivät todella ole synonyymejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirka, me olemme toisillemme, vaikka harvoin tapaammekin. Muistan sinulta monta hyvää juttua, jotka ovat olleet elämäni pitkospuita. Kiitos!

      Tuo 'hyödyntämättömyyspointti' on ihan hyvä huomio, sillä nythän emme puhu materiasta vaan siitä kaikesta muusta.

      Juu niin, en minäkään ole YHTÄÄN ujo;)

      Tilasin tuon Elaine Aronin kirjan, joka koskee tuota HSP:tä. Ehkä perästä kuuluu.

      Linjoilla ollaan;)

      Poista
  14. Leena, miten hieno kirjoitus! Todella upea. Pidin siitä paljon.

    Löysin hyvin paljon yhtäläisyyksiä itseni kanssa; taidamme olla samanhenkisiä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiitos!

      Paljon mahdollista: Tule mun tykö kirjamessuilla. Loista siellä kuin majakka, niin selviän siitä kohinasta ja suunnistan sinua kohti... Voimme sitten livesti mennä kahvilaan kuoharin äärelle testaamaan miten samanhenkisiä olemme.

      Poista
  15. Leena tästä jutustasi ja kommenteista innostuneena menin tekemään yhden netissä olevan persoonallisuustestin. Tässäpä tulos:

    Olet intuitiolla varustettu, ihmisistä ja asioista huolta pitävä, rauhallinen ja rauhaa rakastava, syvällinen ja monisyinen ihminen. Osaat yhtä luontevasti kohdata elämän henkilökohtaisia ja analyyttisiä tilanteita. Ihmistyyppisi on yleensä sopivimmillaan sisäisten asioiden ja näkymien kanssa, mutta tarvitsee jossakin määrin myös ihmiskontakteja. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaakin toisinaan ongelmia. Olet sanavalmis, empaattinen ja idealistinen. Yleensä kaltaisesi ihminen sanoo vain tietävänsä asiat suoralta kädeltä, mutta ei välttämättä osaa selittää asioita toisille. Tunnet vahvasti toisten ihmisten tunteiden mukana, ja osaat tunnistaa hyvän ja pahan eri asioista ja tilanteista. Tästä syystä sovellut ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Nautit siitä, että voit olla avuksi toisille. Kun olet tehnyt jostakin asiasta päätöksen ja asettanut tavoitteesi, mitkään järkisyyt eivät saa päätäsi kääntymään. Se, osaatko kääntää tämän ominaisuuden sinnikkyydeksi, vai oletko pelkästään jääräpäinen, määrääkin helposti koko elämäsi suunnan ja menestyksen.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, olet monisyisin ihminen, jonka olen ikinä tavannut! Vieläkään, siis kaikkien näiden vuosien jälkeen, en saa sinusta tolkun auraa. Näin minulle ei yleensä ikinä käy...

      Jääräpäinen? Oletko siis härkä horoskoopissa kuten minäkin? Vai olitko syksyn lapsi...

      Poista
    2. Aivan...onpa sinulla hyvä muisti. Olet siis sitä merkkiä, joka päihittää jopa härän;)

      Olet myös sitä merkkiä, josta sanotaan, että he pyrkivät aina päämääräänsä mikä se ikinä onkaan, kunnes sen saavuttavat, mutta jotkut heistä tavoittavat oman tähtensä (lue: uransa) vasta jopa 70 -vuotiaina.// Tämä lause meitä R:n kanssa huvittuneesti kauhistutti, kun M. vaeltaa nyt yliopistolla taas vuodeksi yhden toisen alan kimppuun vain kokeillakseen. Tunnen kyllä syvää cooliutta, sillä pitäähän ihmisen saada tavoitella tähteään, eikä sitä aina voi heti tietää, mikä niistä on se oikea.

      Miksi lukeminen ei ole vienyt sinulta muistia, mutta minulta unohtuu nykyään kaikki syntymäajat, ihmisten nimpparit, jopa kasvien nimet etc. Mutta jos Waltariin on luottaminen ja on, niin liika lukeminen kasvattaa järkeä eli miten järkevinä me sitten joskus kuolemmekaan;)

      Poista
  16. Hyvä bloggaus, vilkasta keskustelua.

    Ihmissuhteet ja itsestä antaminen kuormittavat ja vaativat esim. luolassaoloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos. Tämä on varmaan eräänlainen ikiaihe. Toinen on se, että oppii sanoman 'ei', mutta sekin taitaa liittyä tähän;)

      Nimenomaan niin. Siitähän tässä on kysymys...

      Poista
  17. Niin tuttua :) Saadaan olla sinä ja minä, löydetää itsemme ja hukata jälleen. Olla yksin ja yhdessä, mikä milloinkin tuntuu oikealta. Shopholismi on vaihtunut elämyksiin, yhteinen ratsastus lumisessa metsässä, uinti Päijänteen kuunsiltaa, laulu kesäkadulla jne. Ajankohtainen teema varmasti monelta kantilta, hieno kun nostit esiin. Moni varmaan pohtii näitä asioita, mun mieleen nousi soimaan yksi Happoradion biisi, soitan sen sulle kun nähdään! Halaus ja kiitos.

    ps. pojilla oli ollut hieno päivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, eikö;) Välillä pitää eksyä, sillä muuten ei löydä perille. Elämykset voittavat materian. Niin...juuri lumiratsastus joulun alla♥ ja tyttöillat, uinti pitkin kuunsiltaa, joka ehkä kohta toteutuukin.

      Elokuu on meidän kuu!

      Poikien päivästä filmiä tulossa...Ole hyvä.



      Poista
  18. Usein small talk on teeskentelyä, siitä en pidä. Siksipä olenkin rouva suorasuu, joka rehellisesti sanoo mielipiteensä (ja saa jotkut närkästymään). Tämä ei tarkoita, että olisin hymytön tosikko, ei olen hörähtelevä ja "huumoria" pursottava suorasuu.
    Tulipa vain mieleeni lukiessani osuvaa avautumistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, se on kuin seuraelämän koodi, normi tms. Minä taas kartan tuollaisia tilanteita niin pitkälle kun pystyn. Taas kerran R. lähtee yhteen tilaisuuteen ilman avecia;)

      Olin ennen nuori rouva Suorasuu, mutta nyt olen suorasuu vain tietyissä itselleni todella tärkeissä asioissa. Muuten kierrän, vaikenen, vältän.

      Kaikkea saa tulla mieleen ja on jätte kiva kuulla, mitä muut ovat mieltä tästäkin asiasta.

      Poista
  19. Luolanaisena olo silloin tällöin on vapauttavaa. Ajoittain on vain järjesteltävä asiat oman pään sisällä. Ajatteleminenkin on ihmisen työtä. Sitä ei pidä aliarvioida.

    Minua kosketti erityisesti lauseesi: 'Olen koko ikäni noussut kaikkiin juniin, ja niihinkin, jotka eivät ole lähteneet.'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, aivotkin takuulla kuolevat ellei niitä saa hoitaa ja ladata rauhalla, olemalla välillä omassa luolassaan.

      Niin...,mutta kun se on niiiiin totta;) Kiva, että tajusit;) Joskus sitä jää asemalle.

      Poista
  20. Kukaan ei aina jaksa tai ei huvita onko se nyt sama... hymyillä, viisastella, nauttia, tanssia, laulaa, matkustaa, seurustella...tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin vaikka kuinka ja kauan. Silloin ja eikä aina silloinkaan on hyvä nauttia pienimuotoinen ateria lisukkeineen ja levätä, käydä suihkussa, ulkoilla, olla vaan kukkien ja perhosten ympäröimänä, lukea ja rauhoittua kuunnella sisintään. Nauraa itselleen, johon toisetkin yhtyvät halaten auringon paistaessa. Ja vaikka ulkona sataisi, niin lämpimät sadepisarat tuntuvat hyvältä.
    Itse rakastan rauhaa, kauneutta sen ympärillä, aivankuin minulla olisi kahdeksan silmää päässäni, näen kaikkialla kaunista ja silloin kun kohtaan rumaa, niin silloin asiat saavat minut ummistamaan silmäni. Siis tarkoitan, jollen mahda tehdä mitään näkemälleni tai kuulemalleni. Olen tunne herkkä, kaikki olemme ja tunteemme vaikuttavat keskittymiskykyymme sekä luovuuteemme. Ja mikä onkaan riemullisempaa tuntea hyvää oloa sisimmässään. SEN MYÖTÄ
    voin ammentaa sitä toisille, hyvän mieleni kera. Ota hymyni vastaan Leena:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkka, juuri niin. Ja oikeastaan suvisade on yhtä suuri hellyys kuin Rekolan lumen hellyys...ja silloin KUKAAN ei odota sinulta yhtikäs mitään.

      Sinun kahdeksan silmääsi ovat luoneet ympärillisei harmonian paratiisin, jossa voi levätä. En näe, että tekisit sen pingoittaen, vaan se on sinulle luontaista kuin ilma, jota hengität. Kauneus on rauhaa ja harmoniaa, vain se, mikä on kauneutta, on jokaisen omassa valinnassa. Joku hurmioituu vain merestä, toinen alpeista, kolmas siitä yhdestä matosta;) ja neljäs jostain muusta, vaikka villiruususta puutarhassa.

      Harmoniasta jaksaa ammentaa, mutta harmoniassa akut on jo ladattu ja virtaa riittää jakaa muillekin.

      Kiitos ilolla otan hymysi vastaan, Sirkka♥

      Poista
  21. Meissä on niin monta puolta. Ihmiset usein käyttävät vastakkainasetteluja ekstravertti-introvertti. Oikeasti meissä on niin monta tasoa ja vivahdetta. Lisäksi on erilaisia kausia, joissa eri puolet meistä tulevat ehkä selvemmin esille. Jollakin syvemmällä tasolla prosessoimme asioita, joka vaati suojaa ja rauhaa. Silloin ei tee mieli juhlia suurissa porukoissa. Itselläni on tällainen kausi menossa, enkä ole halunnut tavata edes läheisiä rakkaita ystäviä. Mutta tiedän, että ajat taas muuttuvat. Silloin nautin täysillä heidän kanssa hulluttelustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, totta puhut. Voisi helpottaa kun saisimme olla vapaa virta ilman, että kukaan normittaa, miten virran pitää virrata: pienenä liruna vai ylitsetulvivana vai ihan tavallisena tyvenenä, kuun peilinä. Nyt on ympäristön ja koko ympäröivän yhteisön tempo, jonka määrittämiä olemme, ellemme osaa/uskalla siitä ottaa omaa tempoamme. Huomenna olen furioso, tänään ehkä andante...sitten taas da capo ilakoiden.

      On aika olla hiljaa, on aika ystävien, on aika katslla yömerta yksin, on aika kahden hiljaa sylikkäin, on aika nauraa kyyneliin...on aika olla vain minä itte. Tai sinä itte. Ilman että kukaan siitä pahastuu. On aika löytää uusi risteys, on aika valita...

      Poista
  22. Mahtaisko sillä, että on ihmisiä jotka ovat sosiaalisia esim. blogien kautta tänä päivänä ja saavat huilata ihmisistä live-elämässään jotain tekemistä luonteenpiirteen kanssa?
    Kuin luin postauksesi, ajattelin että ihan kuin minä olisin kirjoittanut, patsi että sinä sanoit sen paremmin!
    Mä olen aina sanonut, että olen sosiaalinen erakko! Viihdyn ihmisten kanssa, mutta en jaksa kovinkaan pitkää hetkeä sitä joutavanpäiväistä diipadaapaa, jota small talkiksikin kutsutaan - mutta ne rennot hetket ystävien kesken (hehän ovat ihmisiä, joiden kanssa olemme toisemme valinneet) jolloin jutut lähtee ihan yhtä lapasesta kuin ripsiväriy silmistä, ne ovat sitä enkelipölyä, tivaan mannaa, mitä välillä sataa päälle! Mutta ei sitäkään kestäis koko ajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, nyt tuntuu, että mun sosiaalinen powerini virtaa niin vahvasti netin kautta, että osittain se vaikuttaa negatiivisesti jaksamiseeni livesti. Sitä kuin mutkan takaa kuitataan;) Ja en vain pysty enempään eli on kuin on/off -tilanne taas päällä. Suvi vielä oikein korostaa kaikkea, kun pitäisi jo aamusta olla menossa jaksaa kuunsiltaan.

      Sosiaalinen erakko on ihan hyvä määre! No kun minäkään en jaksa...sitä just. Well...ne enkelipölyihmiset (mikä mainio sana) ovat elämän eliksiiriä ja heidän takiaan jätän vaikka netin paussille, mutta kun yritän olla kaikille edes vähän aikaa hän...tai jotain. Enekelipölyssä on se taika, että se on yhtä maagista kuin lumen tomu, se osaa kadota just kun alat uuvahtaa ja se antaa sun olla oma ittes ja välillä myös luolanainen yksin omassa luolassaan. Elämän magiaa!

      Poista
  23. Olen varma, että kirjoitin tänne kommentin, mutta jäi ilmeisesti bittiavaruuteen.
    Kuulin joitakin vuosia sitten tutkimuksesta, jossa oli tarkasteltu introverttien ja ekstroverttien tehokkuutta työelämässä. Tulos kääntyi kovasti introverttien puolelle, vaikka juuri ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia ryhmäihmisiä työpaikkoihin halutaan.
    Minulle yksinolo on välttämättömyys, mutten tulisi toimeen ilman muita ihmisiä, kuihtuisin. Onneksi elän aikana, jolloin on mahdollista valita elämäntyylinsä. Kaikissa ihmisissä on varmasti molemmat puolet, toinen vain saattaa korostua enemmän. Minulla on tunne, että ekstrovertit ihmiset ovat jotenkin lujemmista puista veistettyjä, vahvempia. On vaikea olla muiden ihmisten kanssa aidossa vuorovaikutuksessa jos ei pärjää itsensä kanssa. Hiljaisuus, tauot, väistyminen ja välimatka ovat joskus vain hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, ainakaan en ole mitään poistanut...tekniikan kiroja.

      Sikäli se on erikoista ja huomionarvoista, että nykyään sosiaalista älyä arvostetaan yli kaiken. Ja siihen kuuluu loputon jaksaminen olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa niin työ- kuin vapaa-aikana. Vapaa-aikana pitää näet verkostoitua.

      Samaa mieltä. Jos ihmisessä painottuu introvertti tai HSP, niin hän uupuu ollessaan alituisessa vuorovaikutuksessa, kaipaa enemmän latausaikaa etc. Ekstrovertti jo luonnostaan, kuin alusta asti on ollut mitä on ja luonut ympärilleen oman normin, jota ympäristö sitten noudattaa ja jonka se myös hyväksyy. Tällaiset puolivälin tyypit, jotka ovat huomenna sitä ja tänään tätä, aiheuttavat ympäristöongelman, kun kukaan ei tiedä mitä henkilö on milloinkin ja jos persoona vielä heijastaa muuta kuin totuutta tahtomattaan, niin tyyppi on pulassa ja ympäristö vähintäänkin hämillään.

      Poista
    2. Mitä ihmettä minä kirjoitin, tarkoitin siis, että mielestäni i n t r o v e r t i t ovat vahvemmista puista valmistettuja. Yksinolemisen taito vaatii tiettyä vahvuutta ja riippumattomuutta.

      Poista
    3. Cheri, mutta ehkä tätä voidaan tarkastella niinkin, että se riippuu siitä, mistä suunnasta katsotaan. Tai sitten voidaan sanoa, että toinen on heikko toisessa, toinen toisessa - hetkessä. Minussa takuulla painottuu introverttius, vaikka se ei niin näykkään. Olen hyvin heikko, jos olen pakotettu liian kauan olemaan kuin maailman ulospäinsuuntautunein ihminen...Toisaalta omana itsenäni olen vahva, mutta en onneksi kova...

      Poista
  24. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta, Leena! On hienoa kun oma itsetuntemus lisääntyy, se tuo elämään joskus ihan uusia värejä. Vahvana introverttina ja samalla HSP:nä tunnistin kyllä paljon tuttua. Olen tutustunut aiheeseen aiemmin aika paljon ja erityisesti tuohon introverttien sosiaalisuuteen. Siitä on paljon kummallisia käsityksiä. Introvertit ovat sosiaalisia, mutta eri tavalla kuin ekstrovertit. Introvertti tarvitsee omaa palhon omaa tilaa sillä hän kuluttaa omaa energiaansa ollessaan ihmisten seurassa päinvastoin kuin ekstrovertti, joka saa lisää energiaa muista. Introvertit eivät ole myöskään läheskään aina ujoja, en minäkään.

    Tuo HSP kuuluu tosiaan kaikille, ei ainoastaan introverteille. Lataa akkujasi aina kun tarpeen, kukaan muu ei voi tietää tarvettasi. Olen huomannut myös, että ihmiset määrittelevät toisiaan omista tarpeistaan käsin eivätkä hevin halua luopua niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marmustoi, toit aivan oleellista tähän keskusteluun; Introvertti kuluttaa todellakin PALJON energiaa ollessaan toisten kanssa ja usein myös toisten hyväksi (otaksun). Tuo suuren tilan tarve on minulle niin tiedossa, ja sen koen jopa kahdella tavalla, eli myös ihan konkreettisesti, joten siinäpä loppuelämäksi pohdintaa.

      Olenkin otaksunut, että huolimatta, mitä teet työksesi ja ehkä juuri sen vuoksi, olet introvertti. Ekstrovertit tosiaankin lataavat muista, kun taas intorverteilla se on päinvastoin, paitsi harvojen enkelipöly- ja lumentomuihmisten kanssa.

      Tilasin jo kirjan HSP:stä, sillä se kiinnostaa nyt.

      Kaiken aikaa siihen pyrin. Nytkin piti jotain juttua vielä kirjoittaa, sillä olen sitten kokonan koneelta poissa monta päivää, mutta taidankin ottaa käteeni novellikokeelman ja sitten tuutulullaa.

      Niin totta, niin totta. Ja kun halutaan sitten elää sen oman tarpeen mukaan, ei tajuta, miksi tuo hyvä ystävä nyt taaskaan ei lähde sinne ja sinne...tai miksi hän ei nyt pidä kutsuja, isoja juhlia, kun olisi niinkuin hänen vuoronsa, mutta kukaan ei näe, että tietty kovalevy on täynnä.

      Poista
  25. Leena,
    ihana, upea postaus....taas kerran..

    Aloin myös miettiä , mikä minä olen..
    toisaalta tarvitseeko sitä edes määritellä, laittaa laatikkoon...
    Olen both and!!
    Nuorempi tyttäreni, joka sairastui 16v..
    on ihana tarkkailija, läsnäolija hetkessä,
    näkee ja kuulee ja ymmärtää.
    Hän ei tarvitse yleisöä, hänelle riittää, se mikä on..

    Näen itseni enemmän kuin ennen.
    Silloin kun en nähnyt ja kuullut, tarvitsin yleisöä.
    Arvostin ulospäin suunatuvia selvästi enemmän. Nyt sillä ei ole merkitystä, väliä. Väliä on sillä, että itse olen enemmän sisäänpäin kohti itseäni, en projisoi ulos, löydän sisältä...

    Kiitos sanoistasi. Jäin kuuntelemaan itseäni ..
    halit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos.

      Ehdottomasti olet molempia, sen näin heti.

      Me emme voi sanoa, ettemme tarvitsi ollenkaan yleisöä...,mutta sitten taas toisinaan...

      Olen nähnyt, miten olet itsenäistynyt/irtautunut/tullut riippumattomaksi yleisöstä. Kaikki eivät uskalla katsoa sisäänsä. Siksi pitää olla paljon menemistä ja tulemista ja ryntäilyjä, jota kutsutaan kauniisti sosiaaliseksi elämäksi;)

      Ole hyvä!



      Poista
  26. Hieno kirjoitus, Leena! Täällä yksi sosiaalinen erakko ilmoittautuu :-) Luin Susan Cainin, ja se kyllä kolahti; siinähän kuvattiin juuri minua! Kannattaa lukea kaikkien omaa olemustaan pohtivien. Joku arveli ketjussa ekstroverttejä jotenkin vahvemmiksi; minusta se ei ole niin, myös introvertit voivat olla vahvoja ja ovatkin, heidän sisäinen maailmansa on laajempi eivätkä he niin paljon "tarvitse" ulkoisia vahvistuksia, tai jopa kärsivät liiallisista ulkoisista ärsykkeistä. Työelämässä valitettavasti tosiaan suositaan helposti niitä esillä olevia. Tuo Veran mainitsema MBTI-testi on jo joillakin yrityksillä rekrytoinnissa käytössä, minäkin olen tehnyt sen eikä tulos ollut yllätys :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, kiitos! Ja minä tilasin nyt sen HSP-persoonallisuudesta kertovan kirjan.

      Molemmissa on takuulla omat vahvuutensa. Introverteillä onkin tuo oma sisäinen, muista riippumaton vahvuutensa.

      Nyt on se maailman aika, että suositaan sosiaalista älyä, joka tarkoittaa vahvaa ulospäin suuntutuneisuutta etc.

      Olen itse toiminut 10 vuotta erään ison firman työhönottajana ja vaikka liike oli tosi iso ketju, minä olin sen paras testi, sillä valitettavasti näen 'läpi'. Ja jos pikkukellot alkoivat hälyttää ja tein taustatiedusteluja, sain todeta, että turhaan eivät kellot soittaneet...Se työ söi minua, kuten ihmissuhdetyö usein tekee. Mutta siinäkin sain kirjoittaa eli tehdä firman lehteä aina taitosta tekstiin, joten henkireikä oli olemassa.

      Ehkäpä minäkin olen kuten sinä, sosiaalinen erakko...

      Poista
  27. Kiitos tästä, huikea kirjoitus, minäkin löysin tästä paljon myös omaa itseäni.

    Erityisesti tunnistan tuon tarveen olla yksin ja ladata akkuja. Mulla se mahdollistui vasta eron kautta lasten isästä, mikä on samalla hiukan surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa, ole hyvä. Monet ovat löytäneet...

      Mulle se on ihan kova pakko saada olla välillä yksin. Ehkä myös sinulla niin. Minäkin koin eron ja siinä elämästäni lähti samalla ylisosiaalinen toinen puolisko. Nyt olen yhdessä samanhenksien kanssa ja kumpikin kaipaamme välillä omaa tilaa, vaikka vain olemalla hiljaa omissa touhuissamme. Tosin opetin hämäläisen mieheni hieman vilkkaaksi keskustelijaksi, jota joskus kadun ja josta taas joskus suunnattomasti nautin;)

      Poista
  28. Se, että meitä kovasti yritetään niputtaa eri ominaisuuksiemme mukaisiin luokkiin, tuntuu joskus niin uskomattoman hassulta. Meissähän on kaikkea. Jotkut tosin edustavat joitakin ihmisyyden puolia 'puhtaammin' (lue: tylsemmin;))kuin muut, mutta useimmilla luonteenpiirteet kait sekoittuvat iloiseksi sekamelskaksi.

    Itsekin olen 'sekoitus'. Nautin seurasta, ilonpidosta, naurusta, läsnäolosta. Mutta yksinolo kiehtoo myös. Tarvitsen sitä, niinkuin tekstistäsi päätellen sinäkin. Minä lataan 'henkiset akkuni' yksinäisyydessä ja huomaan usein käyttäväni siten saamani energian muiden seurassa. joillakin tämä juttu menee juuri päinvastaisella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, juu, niinhän se onkin, mutta kun luin sen kirjan Sydänmagneetti - Vetovoiman salaisuus, tajusin, että on ihmisiä, jotka viestittävät itsestään TÄYSIN väärää auraa tahtomattaan. He vetävät puoleensa juuri niitä ihmisiä, jotka eivät heille sovi. Vaikkapa esimerkiksi energiasyöppöjä.

      Olethan luovuutta täynnä! Tosin en uskalla sanoa, että vain luovat ihmiset kaipaavat luola-aikaa, mutta he ainakin. Minä en ihan tosi pärjää, ellen saa a) nukkua kunnon yöunia b) saa olla riittävästi omassa rauhassani. Kun nämä ovat täyttyneet jaksan sitten mitä vain jonkin aikaa.

      Minulla on serkku, joka lataa itsensä seuraSTA. Meillä on paljo yhteistä, mutta aivan eri käsitys sosiaalisen seurustelun määrästä.Jotenkin tuntuu, että hän on vihdoinkin alkanut tajuta, että en ole mikään kummajainen, vaikka en kaikkiin ehdottamiinsa rientoihin lähdekään.

      Poista
  29. Se on kyllä kumma miten sitä antaa toisille joskus aivan vääränlaisia viestejä. Kenties osa johtuu siitä, että katsoja kuvittelee asiat omien silmälasiensa kautta, ja koska kukaan ei taida näyttää kaikkia puoliaan kaikille, niin oletukset kapenevat ja muuttuvat kovin yksipuolisiksi.

    Minäkin taidan usein antaa sen kuvan, että olisin sosiaalinen. Siis se, että hymyilee ihmisille, sehän ei oikeasti tarkoita sosiaalisuutta, ei ainakaan minulle. Sosiaalisuus on todella vaikeaa minulle. Jos voin välttyä isoilta juhlilta, vältän niitä. Jos niihin joudun, niin hymyilen ja hengailen mukana, mutta juuri small talk aiheuttaa kipunoita sisälläni. Mitä hittoa vastaan kun kysytään: "mitä kuuluu?" Minä en osaa vain sanoa, että "Hyvää". Mieluummin ottaisin keskustelukumppaniksi jonkin toisen sellaisen, jonka kanssa keskustella syvällisesti ja mehukkaasti, kenties jopa rivosti (jos vain olen sillä tuulella), sellaisen johon voi tutustua ja joka hengittää enemmän kuin kevyttä ilmaa.

    Minä olen parhaimmillani pienessä tutussa piirissä. Se on helppoa minulle. Olla yksin, sekin on helppoa. Vielä kun kasvan siihen mittaan, etten revi hiuksiani small talkin ja isompien sosiaalisten tilanteiden kanssa, niin olen varmaan tosi zen ;-)

    Se on upeaa, kun on ystäviä, joita saattaa olla näkemättä vuosiin ja kun kohtaa, niin sama herkullinen hersyvä yhteys syttyy samalla hetkellä. Siinä on jokin syvä, kummallinen voima =)

    Mä olen tutkiskellut noita persoonallisuusjuttuja joitain vuosia. Olen löytänyt itseni parhaiten enneagrammista. Se on todella monisyinen systeemi, jossa jokin tyyppi on kotipesä, mutta jossa kuitenkin nähdään se, että meissä jokaisessa on kaikkia muitakin tyyppejä. Käytämme eri ominaisuuksia eri tilanteissa. Hauskin löytö enneagrammissa on mielestäni vaistotyypit, joista ehdottomasti olen vetovoimatyyppi ja se kertoo juuri tästä syvällisyys-keskustelujen tarpeellisuudesta ja toisen silmiin tapittamisesta.

    Huomaan, että olisi pitänyt kirjoittaa mailia, eihän tämä lopu millään =)

    Oikein antoisaa omaa aikaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, osa varmaan johtuu 'katsojasta' mutta kun luin sen Sydänmagneetti -kirjan tajusin todellakin, että tahtomattani viestitän jotain sellaista, joka vetää puoleeni juuri heitä, joiden kanssa minulla on vähiten yhtä: materialisteja, snobeja, pikkurillipystyssä kahvia juovia, heittäytymiskyvyttömiä tai -haluttomia etc. Nyt olen alkanut rakentaa ympärilleni suodatinverkkoa, sillä en vain jaksa enää.

      Sinä annat, mutta kuka uskosi;) Vaikka kutsun sinua joskus Sunnyksi, se ei tarkoita, että ajattelisin sinun olevan joku pinnallinen bilehile. Ei ollenkaan!

      Kaikkien kanssa ei voi puhua mitä vain. Pitää tuntea vastapuoli. Sen on elämä opettanut. Enpä niinkään enää jaksa myöskään seurassa, jolta puuttuu kyky tai halu samaan syvällisyyteen tai hullutteluun kuin itselleni on tärkeää aika ajoin. Mitä tarkoittaa edes 'hyvää'? Se on vähän sama kuin 'hyvää päivää kirvesvartta.'

      Tuttu piiri, jossa takuuvarmasti saa olla oma itsensä ja sen lisäksi akkujen lataamiskeitaat. Siinä se on.

      Se on kemiaa! Se että toisten kanssa tuntuu siltä vuosienkin päästä. Ja joidenkin kanssa per heti!

      Kiinnostavaa! Minulla ei ole ollut aikaa vielä tuollaiseen tutkiskeluun. Takuulla olet vetovoimatyyppi. Voisin tehdä sinulle kun ehdin testin Tom Lundbergin kirjan Nykyajan Jumaltar - Tunne itsesi, ymmärrä muita mukaan. Heti kun ehdin kirjoittaa sinulle ne kysymykset meiliin. Ja sitten vain vastaat niihin kysymyksiin ja palautat minulle ja minä sitten kerron mikä sinä olet ja etenkin millainen. Minä ole Hekate - yön, aaveiden ja noituuden jumalatar, mutta se luonneselostus on pitkä. Voisin tehdä sen sulle heti kun saan pienen välin...

      Tämähän saattaa kiinnostaa myös lukijoitani;)

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
    2. Minä vedin jossain vaiheessa puoleeni henkilöitä, jotka halusivat vain oksentaa. Sitten aloin suoranaisesti toivoa, että kaikki henkilöt jotka kääntyvät puoleeni ovat hyväntuulisia tai neutraaleja. Lopetin näiden oksentajien kanssa kaikenlaisen asian märehtimisen. Kun ikävät narinat alkoivat, minä katsoin heitä ja kuuntelin, mutta en kommentoinut mitään. Tai jos he puhuivat pahaa jostain toisesta henkilöstä, niin kehoitin keskustelemaan suoraan ko. henkilön kanssa (taikka pomon, jos kantti ei riittänyt naamatusten). Joillain ihmisillä on kyllä uskomaton tapa imeä energiat. Sellaisen kohtaamisen jälkeen ei ole itsellä enää mitään jäljellä :(

      Saat sanoa aina Sunnyksi. Silloin kun mulla ei ole sellainen fiilis, niin oloni kohenee ja kun olo on hyvä niin nimi hymyilyttää vielä enemmän =) Tiedän, että tiedät mitä sisälläni on, suuria tunteita -kaikenlaisia ;-)

      Laita joskus se maili, niin katsotaan mitä näkyy ♥

      Poista
    3. On raskasta olla roskis! Jotkut ihmiset miletävät ystävyyden sellaiseksi, että saavat koko ajan käyttää toista kuin roskiksena. Olen tehnyt tuolle asialle stopin jo vuosia sitten.

      Oi kiitos!, sitten saan sinut hymyilemään usein.

      Laitan heti kun ehdin. Se on aika pitkä juttu, mutta voisin alkaa kirjoitella sitä wordille vähitellen ja lähetän sitten sulle ja sä vastaat ja lähetät takaisin. Lähdemme la aamuna taas Hesaan, nyt Merille ja koiranpentua katsomaan, vähän myös terassille etc. Mutta laitan sen ensi viikon kalenteriin ellen ennen ehdi.

      Poista
  30. Voi että hyvä kirjoitus ja keskustelu!

    Täällä yksi HSP-intro-ekstro on juuri palannut Lapin tunturin hiljaisuudesta. Kiinnostuin tuosta HSP-kirjasta, jonka mainitsit. Laitatkos nimen niin voisin kaivelle sen esille. Kiinnostava aihe.

    Olen huomannut, että mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän tarvitsen yksinäisyyttä ja omaa olotilaa, tilaa jossa ei tarvitse olla ihmisten ympäröimänä. Kokkreilla en ole viihtynyt koskaan. Mutta sitten: on aivan ihana istua hyvässä seurassa, tavata ihmisiä ja kohdata aidosti.

    Ihaninta on olla sellaisen ihmisen seurassa, jonka kanssa voi puhua pulputtaa, mutta olla myös hiljaa.

    Toivon sinulle ihania elokuun alun päiviä ja lähetän suopursun tuoksun.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirhavi, kiitos. Kiinnostavaa on ollut.

      Minä myös sellainen. Se ilmestyy syksyllä Nemolta. Kirjoittaja on siis Elaine Aron ja kirjan nimi on Erityisherkkä ihminen.

      Just noin. Ei jaksa enää lähteä jauhamaan small talkia vieraiden ihmisten kanssa...ei jaksa. Muut tapaamiset ovat niin paljon antoisampia.

      Juuri niin ollaan sydänystävän kanssa.

      Ah, aivan ihana tuulahdus suopursua, kiitos. Rakastan myös soita...

      Poista
  31. Leena kaikki kirjoittamasi, oli kuin minä olisin kirjoittanut. Häkellyin, ilahduin, iski voimakas tunne, siellä ihminen kuin minä. En ole yksin.

    Tähän haluan kommentoida lisää kotona tietokoneelta, en täällä hotellin sohvalla älyluurilla. Tämä postaus sai oikein mieleni viiraamaan. Ja jestas sun parasta ystävää, minäkin pohdin välillä onko tämä tunteiden sekamelska kaksisuuntaista mielialaa. Mutta ei ole, on vain minuus. Ja kyllä olen introvertti vaikka kukaan ei sitä uskoisi.

    Tähän palaan vielä huomenna.

    Ai että tykkään susta, siinä sain senkin sanotuksi.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, ihan tosi! No, putosin omaan kuoppaani ja pidin sinua yltiösosiaalisena vain blogisi perusteella. Niin monet varmaan arvelivat minustakin tähän juttuun asti. Et ole yksin. Olemme ainakin kaksin.

      Sitä kaksisuusntaistahan on niin montaa astetta eli jos sitä on silleen hauskasti, vaikka itseä välillä uuvuttaakin, niin ei siinä vielä lääkäriä tarvita. Ja jos tarvitaan. niin sitten sinne. Mun ongelmat ovat nyt ne, mitkä tiedät ja toiselle ainakin voin tehdä jotain sille samperin kilojutulle en näköjään mitään. Minä uskon, minä uskon. Tulee vain taas mieleen, että mikä meidän sisällä saa niin hirveästi suorittamaan ja revittelemään, mutta joku osa meissä taas nauttii siitä, mutta viesti muille vääristyy näin:' Hei, olen aina tällainen iloinen, seurallinen, ylienerginen, joten anna tulla mitä vain, sillä minä jaksan.'

      Ole hyvä vain ja voithan alkaa kehittää omaa juttua näistä aiheista. Lähdet siitä, miltä susta just nyt tuntuu etc. ja vaikka olet oma itsesi, kaikkea, ihan kaikkea ei tarvitse maailmalle kertoa, ellet halua.

      Kiitos samoin♥

      Poista
    2. Tiia, mene Sarille lukijaksi, siellä on ymmärrystä ja rauhaa http://runotalo.blogspot.fi/ Tällaiset levottomat tuhkimot tarvisevat omia salaisia rauhan keitaitaan.

      Poista
  32. Hei Leena, täällä kuule Kaustisen Teboililla odottelen ystävääni. Olen sosiaalinen ja puhelias. En ujo mutta etukäteisjännittäjä. Herkkä ja herkät tuntosarvet, vauhdikas mutta sitten pitää himmata. Piristyn kaikesta mutta samalla myös väsyn. Tarina susta kuulostaa just multa. En nyt tiedä olenko introverttikään mutta ennemmin se kuin ekstrovertti. Ulospäinsuuntautunut, mutta kova stressaaja. Sekamelska. Ja minäkään en osaa olla mykkien ihmisten kanssa, ne kohtaamiset vaivaannuttaa. Puhe soljuu ja porisee, toinen ymmärtää jo sanomattakin ja pieni hulluus passaa mulle, kunhan ei ole koko ajan ja tärkeät asiat hoituu.

    Nämä sun tekstit oli kuin suoraan mun pääkopasta että oikein kyllä ihmettelen.

    Iloa päivään täältä Teboililta.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia ja minä vasta kotiuduin kaupungista. Minä kuvailen itseäni nykyään myös niin, että en ole ujo, mutta en myöskään yltiösosiaalinen, olen mieluusti seurassa, jossa saan olla oma itseni ja enrgiapiikkini ovat tosi korkeat ja sitten olenkin aina pari päivää ihan uupunut. Siinä kirjassa oli se testi ja minä sain 17 ja tyttäreni myös. Eli jos menee yli 10 on intorvertti, mutta kiaken huipuksi mun paras ystävä ja R. saivat 11 eli olen ympäröinyt itseni kai sitten kaltaisillani ihmisillä.

      Mitä varten ihmiset ovat hiljaa, jos he menevät toisia tapaamaan. Joskus on sanottu, että vaikeneminen on kultaa, joten jotkut voivat ehkä ajatella, että he käyvät viisaammasta, jos vaikenevat tai sitten heillä ei vain ole mitään sanottavaa.

      Meidän perheessä, niin lapsuudenperheessäni kuin nyt omassani tässä, kaikki puhuvat pöydän ympärillä ja kukaan ei suutu, jos joku lenttaa eli vähän keskeyttää ja vastaa ja jatkaa nopeammin. Kuin italialaisia olemme yhdessä. Miehni oli joskus töissä ranskalaisessa firmassa ja siellä oli ensin tapakoulutus, jossa sanottiin, että seurassa ei ole hyvä olla hiljaa, sillä sitä pidetään vihaisuuden merkkinä. No tottakai jos yhteen on tultu, puhutaan.

      Meitä yhdistää sitten muukin kuin blondius;)

      Kiitos samoin! Kaupungista ollaan kotiuduttu ja laitan liput tulemaan, kun saan postissa ensin just sulle terkoitetun kortin.

      Poista