tiistai 6. syyskuuta 2016

Tiina Lifländer: Kolme syytä elää


Peilissä näkyi valkea varjo ja minä olin seinää vasten punaisessa, kiiltävänpunaisessa ja tahmeassa yöpaidassa ja kuului naurua, joka ei tullut minusta, enkä minä ollut peilissä se olit sinä, ja minun punainen yöpaitani piteni, se valui nilkoille, levisi lammikkona jalkojen ympäri ja siihen minä hukkuisin, paksuun ja punaiseen sillä aikaa kun ylhäällä makuuhuoneessa portaiden toisessa päässä nukkui Lauri ja sinä hänen vieressään, eikä Lauri yllättyisi lainkaan kun herättäisit hänet myöhemmin, sillä tämä olisi hänen elämänsä ja hänen valintansa ja minulla oli maksoittunut, mustanpunainen yöpaita ja sinulla olisi valkoinen yöpaita ja peilistä katsoit sinä, kaulallasi suuri ruskea syntymämerkki kuin Afrikka, ja minä olin ollut joskus kauan sitten, mutta en enää pitkään aikaan.

Tiina Lifländerin esikoisteos Kolme syytä elää (Atena 2016) muistuttaa minua eräästä toisesta esikoiskirjailijasta siinä, että teksti on niin täydellistä, niin notkahtamatonta, että se kiitää maaseututeitä kuin upea urheiluauto, jota ajaa nainen käsissään vuohennahkaiset piukkaakin piukemmat ajohansikkaat. Nainen joka tietää miten ajetaan, nainen joka tietää, mitä haluaa elämältään. Nainen kuin kolmiodraaman Helmi, joka taipuu, mutta ei taitu ja osaa vaieta, kunnes...

Liftländeriltä kiinnostavan rohkeaa tarttua esikoisessaan ajasta aikaan kirjoitettuun kolmiodraama-aiheeseen ja viedä se vielä ’50-luvulle, jolloin hän ei ollut syntynytkään. Toisaalta, mikä sen antoisampi aihe kuin kahden rakkaus samaan mausteenaan suomalaisen  jälleenrakennussukupolven kuumat voileivät, iltakävelyt eli ns. näyteikkunaostokset, vihreä Palmolive ja maton hapsujen oikominen. Ne ovat kaikki mukana kuin myös se, että ikkunoista ei tule riittävän puhtaita ilman sanomalehtikäsittelyä! Sekin on aikakauden kuvaa, että Helmi on kotona, vaikka hänellä ja Laurilla ei ole lapsia. Sellaista ei kukaan noina vuosina ihmetellyt. Päinvastoin ihmeteltiin, jos jäi töihin liian kauaksi aikaa avioliittoon mentyään eli aivan kuin miehen kunnia olisi ollut elättää vaimonsa. Rouvuus oli arvostettua ja kadehdittuakin ellei se ollut itselle mahdollista. Laurilla on kuitenkin nuori sihteeri Kerttu, joka on kuin Helmin vastakohta monessa. Innostuva, nopea käänteissään, säännöistä ja normeista piittaamaton. Helmi on kuin Hitchcockin leffojen naiset: Ulkoisesti viileä, sisältä kuumaa laavaa, mutta kovalla itsehillinnällään koossa pysyvä.

Kolme syytä elää kulkee kahdessa aikatasossa eli sodanjälkeisen Suomen innostuneessa ja elämänjanoisessa ’50 –luvussa sekä nykyajassa 2003. Kertojaäänet ovat Helmin ja Kertun, mutta kirjailija pitää langat käsissään ja saamme muodostaa kuvaa muistakin kirjan henkilöistä. Jollakin tasolla Tiinan teos on kesympi mitä odotin kirjan upean nimen ja erittäin osuvan kannen ja aiheen perusteella. Odotin jotain suurta tapahtuvaksi. Koin saman kuin lukiessani Kaikki se mitä en muista eli kokoavaa kliimaksia. Jotain tulikin, mutta Liftländerin upea kirjailijaääni on sen verran hienostunut ja lyyrinen, että tarinan erikoisiakin tapahtumia piti lopulta juuri oikeaan osuneina, asiaan kuuluvina, vaikka ennalta-arvattavia ne eivät olleet. Toisaalta Tiina on juuri se Tiina, jota olen vuosikausia seurannut hänen blogissaan. Menin sinne saniaisten joukkoon juomaan sanojaan, että virkistyisin. Se tehosi aina. Niin kävi nytkin Kolme syytä elää kirjan kanssa, sillä pidin sekä Helmistä että Kertusta kuin hiukan tapettiin hukkuvasta Lauristakin ja sivuhahmot olivat herkullisia.

Oli vaihtoehtoja ja niitä vaihtoehtoja, jotka eivät olleet vaihtoehtoja.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Suketus  Katja/Lumiomena ja Sinisen linnan kirjasto

12 kommenttia:

  1. Olisiko tässä jopa jotakin samaa tunnelmaa kuin Parkkisen Säädyllisessä aisesosassa? Viisikymmenluku ja tekstin hienostuneisuus viittaisivat siihen... Pistän muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tavallaan. Parkkinen vain on rohkeampi ja tarjoaa koko ajan ruokaa:) Tiina on selävsti enemmän lyyrikko! Kiva vain, että hänen lauseensa eivät laitstaneet tarinaa, kuten voi käydä joskus, kun joku alkaa liikaa 'maalailemaan'. Tiinalla on upea kieli. Odotin enemmän erotiikkaa!!! Pirjo Rissaseltakin muistan hänen jostain kirjastaan sen yhden pariskunnan erityisen jouluyön tavan, että...Niin suloista!

      Poista
  2. Tämä oli kyllä hyvin ja kauniisti kirjoitettu, mutta minä taisin pitää tästä myös juuri siksi, ettei tässä tapahtunut liikoja. Kirjan tunnelmaan oli hyvä pysähtyä ja upota kiireiden keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, samaa mieltä ja ymmärrän. Itsekin luen mieluummin kirjoja joissa tapahtuu vähemmän,liian täyteen ympätty ei niin kiinnosta. Kaipasinkin vain jotain pientä särmää. Tiina on loistava kirjoittaja, joten takuulla voimme odottaa häneltä mitä vain!

      Olet oikeassa siinäkin, että levollisuus tuo itseenkin rauhaa. Tästä muistan aina Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi, sillä siinäkin tapahtumattomuus oli päälleliimattua, mutta se mikä oli tapahtunut, oli menneisyydessä kuten Tiinan kirjassakin. Muistan aina visterian alla vilkuttavan naisen...

      Poista
  3. Kaunis on paras termi luonnehtimaan Kolmea syytä elää. Tämä on se,llaista vuodenaikakirjallisuutta, sopii luettavaksi erityisen hyvin nyt alkusyksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, erinomainen tiivistys! Kuvittele jos alkaisimme kertoa lukemastamme arviot vaikka viidellä sanalla: Tulisi paljon selvyyttä.

      <3

      Poista
  4. Hyvin kirjoitettu hienostunut kirja mutta ankea. Onko (sosialistinen) arkirealismi juuttunut täysin suomalaiseen kirjallisuuteen? Vaaditaanko sellaista? Plussaa on, että kirjailija ei kosiskele lukijoita tavanomaisilla karkeuksilla Luen aika vähän suomalaista nykykirjallisuutta, joten ymmärrän, jos joku on täysin eri mieltä kaikessa, mitä kirjoitan. Tiina Lifländer tavoittaa täysin 1950-luvun, ja onnistuu siinä paremmin kuin Parkkinen, jonka räiskyvän ja rehevän romaanin olisi voinut ajoittaa hyvin johonkin muuhun aikakauteen. Samalla huomasin taas, miten kalliita kirjat ovat Suomessa. Pieni kielialue. Meidän täytyy yrittää kunkin olla pieni mesenaatti ja pitää hengissä suomalaista kirjallisuutta.
    Hyvää syksyä, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kaunis ja hienostunut. Mitään karkeutta tässä ei tosiaankaan ollut. Minäkin luen enemmän käännöskirjallisuutta, sillä on kiinnostavaa lukea jostain erilaisesta, kun oma elämä on jo niin täynnä tapahtumia eli kuin suurempi tarina. Tiina tavoittaa tosi hyvin '50-luvun hengen.

      Luithan muuten Backmannin kirjan Harriet ja Olof Kuolema Viipurissa 1918? Äitini istuu tässä vieressä ja kertoo pitäneensä siitä paljon. Lue ihmeessä.

      Kirjat ovt mielettömän kalliita. Minä olen jo kauan ehdottanut, että lähtöhinta alemmaksi ja kirjan elinkaari pidemmäksi niin ettei hyvin uusi kirja löydy alelaarista 6 kuukauden kuluttua 5 euron hintaisena. Kaikki hyötysivät: lukijat, kirjailijat ja kustantajat!!! Pieni kielialue ja liian vähän ihmisiä. Juuri niin! Ja suomen kieli on minusta kaunista, kaunista.

      Kiitos samoin Anna!♥

      Poista
  5. Nukuin välillä. Flunssan jäljeltä on unirytmi sekaisin.
    Luen englanniksi kirjoitetut kirjat englanniksi, oudommat kielet käännöksinä. Onneksi suomalaiset kääntäjät ovat hyviä, jollei heitä ole pakotettu pitämään liikaa kiirettä, mikä kyllä näkyy.
    Hyvää yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, minulla taas muista syistä eli herän sudenhetkellä valvomaan...

      Suomalaiset kääntäjät ovat todella hyviä ja kiitos heidän kaikki pääsevät käsiksi maailmankirjallisuuteen. Joskus kiire näkyy, mutta olen tänä syksynä saanut lukea käännöksiä, joissa ei ole ollut yhtään 'kiirevirhettä' ja kääntäjät ovat nimekkäimmästä päästä. En vain ehdi heitä listailla, kun muutenkin on niin paljon nyt kaikkea odottamatonta.

      Kaunista uutta päivää eli huomenta Anna♥

      Poista
  6. Voi kun pääsisin pian tämän kimppuun! Olen ihan varma, varsinkin postauksesi luettuani, että tulen pitämään. Kolmiodraamoissa on aina potkua ;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tämä on kaunis, aika rauhallinen kirja, mutta toivon, että yllätyt - positiivisesti.

      Minäkin rakastan sekä avioliittoromaaneita että kolmiodraamoja<3

      Poista