maanantai 5. elokuuta 2013

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Hän hautasi kasvonsa äidin yksityiseen tuoksuun joka tuntui selvänä, vaikka monta päivää oli kulunut siitä kun äidillä oli ollut nämä alusvaatteet yllään. Niistä leyhähti kirpeä tuoksahdus kylmään huoneeseen, ja hetkisen hän kuvitteli, miten koirat porhaltaisivat sokaistuneina maisemassa yksin tämän hajun ohjaamina, hakisivat sen rakastavaa lähdettä lumen alta ja aluskasvillisuuden seasta. Hän voisi kulkea koirien perässä. Hän pudotti kaikki vaatekappaleet yhtä lukuun ottamatta takaisin koriin, tunki ne isän vaatteiden alle ja vei valitsemansa vaatteet alakertaan ja antoi Foixille, joka odotti koirien kanssa oven takana.

Colm Tóibínin novellikokoelma Äitejä ja poikia (Mothers and Sons, Tammi 2013, suomennos Kaijamari Sivill) on kuin kaunis irlantilainen melankolia: aurinkoa ja sadetta, kohtaamisia ja menetyksiä. Tämä kaikki Tóibínin hellänkarhealla kirjailijaäänellä, jossa pirskahtelee kuin jokin salainen mauste, kätketty huumori, hieman tummahko sellainen. Viime mainittu tulee esiin etenkin aloitusnovellissa Järkimies tai niin ainakin minä koin jutun harkitsevan rikollisen, joka on päättänyt selvitä elämässään kaikesta huolellisella suunnittelulla viinaan menevästä ja lörpöttelevästä äidistä huolimatta.

Novellissa Laulu, kaksikymmentäkahdeksanvuotias Noel näkee ja etenkin kuulee äitinsä yhdeksäntoista vuoden eron jälkeen. Laulu on kuin surumielinen sävel, joka herättää monia kysymyksiä, mutta ei anna vastauksia. Sen sijaan Laulu vie lukijan iiriksi laulettuun esitykseen ja siinä kohtaavat…

Pelin henki on kirjan toinen pidempi novelli ja se kertoo sisukkaasta Nancysta, joka ympäristönsä estelystä huolimatta mahdollistaa oman suuren unelmansa. Seuraavat viisi novellia, Pelin henki, Famous Blue Raincoat, Pappi suvussa, Matka ja Kesätyö, kertovat kukin oman kiintoisan, arkisen eleettömän, mutta pienen ihmisen kannalta suuren tarinan. Tätä kliseetä ’pienen ihmisen suuri tarina’ voi lukija miettiä vaikkapa lukiessaan Pappi suvussa, joka kertoo Mollysta ja hänen pojastaan Frankista jotain, mitä on mahdollista lukea silloin tällöin vaikka iltapäivälehtien lööpeistä.

Pidän kuitenkin kirjan johtonovellina Pitkää talvea, joka olisi sopinut vaikka kirjan niminovelliksi.  Alun sitaattikin on siitä samoin kuin tämä:

Miquel kuvitteli, miten kirjoittaisi Jordille näistä uutisista. Meidän äiti on kadonnut, kuollut, makaa jäävuoren alla. Ja meidän pitää vahtia taivasta korppikotkien varalta sitten kun lumi sulaa että löydämme hänet ennen niitä. Sinun sängyssäsi nukkuu hiljainen ja surullisen näköinen tumma poika, joka tuli vähien vaatteidensa kanssa ja on näköjään valmis tekemään naisten töitä. Hän on muuttanut minun viereeni, kuulen hänen kevyen ja säännöllisen hengityksensä. Aamulla yritän järjestää hänelle nukkumapaikan jostain muualta.

Kiinnyin, siis suorastaan kiinnyin, Colm Tóibínin pienieleisesti paljon kertovaan tyyliin jo kirjassa Brooklyn ja sama tunne jatkui kirjassa Äitejä ja poikia, mutta nyt novelleina. Novelli on hankala laji. Se ei ole yhtä suosittua kuin pitkä proosa, mutta novelleilla on oma lukijakuntansa. Itselleni ikimuistoisin on Raymond Carverin novellikokoelma Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Vähemmän lämpimällä sydämellä Colm Tóibín kulkisi hyvin carverilaisissa tunnelmissa: Kumpikin kirjoittaa arjesta ja pienistä ihmisistä arjessa. Kummankin novelleissa odottamaton salama, sattuma, onnettomuus suistaa ihmisten elämän raiteiltaan. Pidän paljon myös Herta Müllerin Matala maa novellikokoelmasta, jossa ihmiset kärsivät menetysten ja järjestelmän rattaissa. Müllerin kieli on aivan oma lukunsa, sillä se on runoproosaa ja siis kuin asteen taiteellisemmalla tasolla.

Luin Äitejä ja poikia sillä suven viikolla, jolla ei ollut ollenkaan omaa rauhaa.  Pitkän proosan lukeminen alituisesti keskeytettynä ei olisi onnistunut. Novellille on aina aikansa ja paikkansa ja joillekin novelli on suorastaan intohimo!

Vain Pitkän talven kohdalla tunsin kaipuuta jatkoon. Ei niin, että muut novellit eivät olisi olleet hyviä tai jopa erinomaisia, vaan siksi, että toinen tarina novellinakin on jo kuin ihan valmis, kun taas toinen huutaa jatkoa…jatkoa, jonka voi nähdä vaikka elokuvana:


Miquel katsoi ympärilleen ja tiesi, että voisi syleillä Manoloa tällä tyhjällä tiellä niin kauan kuin tahtoi ja pitää niin lähellä kuin halusi. Hän kietoi käsivartensa Manolon ympärille ja tunsi lämmön kuljettaessaan käsiään hänen takkinsa alla. Hän tunsi Manolon hiestyneen paidan ja tunsi Manolon sydämen jyskytyksen. Hän veti paitaa ja laski kätensä Manolon selän lämpimälle iholle. Manolo käpertyi häntä vasten, antoi vartaloiden painautua kiinni toisiinsa, hautasi kasvonsa Miquelin olkapäähän mutta jätti kätensä pitkin kylkiä niin kuin ne olisivat olleet kiveä.


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Bleue Katja/Lumiomena   Sanna  Kaisa Reetta

27 kommenttia:

  1. Kuuluu niihin kirjoihin, joihin tahtoisin tutustua. Jo siksi, että olen kolmen pojan äiti. Novellit eivät ole ihan mun juttu, mutta ainahan niille voi mahdollisuuden antaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, novellit toimivat hyvin tietyissä tilanteissa. Mutta toki niiden pitää olla kiinnostavia. Laulu oli niiiin liikuttava, että...Toisaalta kaikki näistä kiinnostivat minua.

      Poista
  2. Minulla tämä odottaa lukemistaan - ja novellioloa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, muistan, että pidit Brooklynistä, uskon, että pidät tästäkin. Tosiaankin...novellikokoelma ansaitsee novelliolon.

      Poista
    2. Joo, pidin. En varauksetta, mutta paljon. :)

      Poista
    3. Näitä 'ei varauksetta, mutta paljon' -kirjoja on ollut vuosien varrella eräitäkin. Niistä voisi kirjoittaa ihan oman juttunsa kun vain ehtisi. Niitäkin tarvitaan. Minulle kaikki Fletcherit Meriharakoita lukuunottamatta ovat olleet tätä sarjaa ja monet,monet muut. Silti olen niistä nauttinut. Sitten on kirjat, jotka saavat huojahtamaan...

      Poista
  3. Hmmm... nyt jäin mietteliäälle kannalle tämän kanssa. Toisaalta tämä voisi sopia syksyyn. Brooklynin osalta en vielä hurmaantunut, vaikka luinkin kirjan ihan mielelläni.

    Olen oppinut pitämään novelleista. Niille tosiaan on aikansa ja paikkansa. Välillä on huojentavaa, kun yhden tarinan voi lukea alusta loppuun. Varsinkin, jos on keskellä arjen pyöritystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, niin...novellille on aikansa. Minäkin luen ehkä vain yhden novellikokoelman vuodessa, mutta kyllä tämän kirjan jokainen kertomus sai huomioni. Laulu oli erityisen lyhyt ja erityisen liikuttava, se jotenkin oli niin...irlantilaista laulua sateessa.

      Minulle tämä oli kuin tilaustyö aikaan, jolloin keskittyminen oli koetuksella.

      Nimenomaan juuri sitä. Ja voi lukea yhden jopa päivällä ja se tarina oli sitten siinä. En vain osaa irrottautua yökukutavastani, mutta yritän aloittaa aikaisemmin;)

      Poista
  4. Tämä menee lukulistalle, ehdottomasti. Pidin kovasti Brooklynistä ja tekstistäsi päätellen tulen aika todennäköisesti pitämään myös tästä novellikokoelmasta. Olin aiemmin huono novellien lukija, mutta olen vähitellen oppinut arvostamaan novelleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, minä otaksun että pidät tästä. Ja liikutut kun luet lyhyen novellin Laulu...

      Vähän menee samoin täällä: Sitä on oppinut sekä arvostamaan että kaipaamaan novelleja. Olisiko osa sitä tiiliskiviromaanirasitusta;) Oi, aivan unohdin mainita novellikokoelmissa Katja Ketun Piippuhyllyn...häntä kun ajattelen, muistan aina vain ensin Kätilön.

      Kaunis kirja tämä on eli suosittelen!

      Poista
  5. Hyvä novelli on kuin kaipaus jostakin, hento värinä kirjainten leijuessa kaukaisuuteen jättäen lukijan suuren ihmetyksen valtaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, onpas hienosti ilmaistu! Voisikohan tuohon vielä jatkaa, että 'jättäen lukijansa suuren ihmetyksen ja toisinaan myös haikeuden valtaan.' Laulun laulu soi minussa nyt, mutta siitä jäi puuttumaan yksi ääni...

      Poista
  6. Leena, kiitos tästä postauksesta!
    Jotenkin tuntuu siltä, ettei novelleja arvosteta riittävästi.

    Hyvää elokuun ja viikon jatkoa, Leena-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä. Sinäkin voisit pitää tästä...


      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  7. Novelleilla on paikkansa. Nehän ovat esimerkiksi mitä mainiointa matkaluettavaa...

    Oma novellistisuosikkikkini on Hemingway, hänen tyylinsä kolahti minuun jo nuorena.

    Novelleihin pitäisikin tarttua useammin. Kiitos hienosta esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, matkoilla ja kotona kun talo on täynnä vieraita...

      Olen lukenut Hemingwayta jonkin verran, mutta en novelleja.

      Ole hyvä. Tehdään novellia suosituksi.

      Poista
  8. Ai niin, ja Anton Tsehov! <3

    VastaaPoista
  9. Colm Tóibín tapasin ihan oikeesti viime syksynä Göteborgissa, yliopistolla kuuntelin häntä. Irlantilaiset saavat sydämeni sykkymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, takuulla kiinnostavaa.

      Irkut saavat minutkin levottomaksi: Näen unia Jonathan Rhys-Myersistä, tuosta ihanasta irkusta.

      Poista
    2. Göteborg ihana paikka kun täällä joka syksy Ruotsin suurin kirjamessu, tänne tulevat kaikki... Ja kun suomalaiset kirjailijat tulevat niin kirjasto järjestää omat tapaamiset suomeksi. Jonathan Rhys-Meyers on liian nuori...

      Poista
    3. Uskon sen, vaikka jotkut vannovat Frankfurtin kirjamessujen nimeen.

      Eikä ole, ainakaan unissa;) Kuka se olikaan joka sanoi, että...

      Ei jatketa nyt tuosta miesaiheesta, kun ei voi täällä lootassa sellaisia kirjoitella ettei tule väärinkäsityksiä;)

      Poista
    4. Ruotsin suurin kirjamessu on Göteborgissa joka syksy. Frankfurtissa saavat tehdä mitä haluavat :)

      Poista
    5. Märta Tikkanen usein täällä, Sofi Oksasta kuunnellut kolme kertaa. Esimerkiksi Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajat luennoivat Göteborgissa, Mario Vargas Llosa hyvin sympaattinen.

      Poista
    6. Just niin! Minulla 'vain' Helsingin ja Jyväskylän kirjamessut.

      Poista
  10. Minäkin rakastin tätä kokoelmaa. Luin tämän keväällä, äitienpäivän aikoihin. Tarkoitukseni oli postata tästä äitienpäiväviikonloppuna, mutta sitten tuli elämään vähän muita kuvioita koko alkukesän ajaksi... Hmph.

    Kirjoittanen oman postaukseni lähiviikkoina. Tóibín on ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Brooklynin kirjoittaja pitää tasonsa. Ehkä muistat vielä ja voit postata...

      Minullakin eräs asia muutti koko kesän. Sairaus ei katso kalenteria.

      Poista