torstai 12. heinäkuuta 2012

Carol Shields: Ellei

Alicia ei ollut niin onnellinen kuin hän olisi ansainnut.

Haluan aloittaa juuri tällä lauseella kertomuksen Carol Shieldsin kirjasta Ellei (Unless, Otava 2003, suomennos Hanna Tarkka), sillä sen on tarkoitus olla kirjailija Reta Wintersin Timjami itää kirjan jatko-osan aloitus. Olen sekaisin Carolista, sillä lukiessani nyt vuosien jälkeen uudelleen Ellei, tajusin, miksi olen lukenut häntä niin paljon. Sanotaan, jopa suuret kirjailijat ovat sanoneet, että hyväkin kirja unohtuu, kun sen kannet on suljettu, mutta Ellei kirja kantaa itsessään tarinaa, jota olen muistellut kauan muistamatta mistä kirjasta se oli: Nuori tyttö karkaa kotoaan, hän menee johonkin kaupunkiin ja istuu siellä kadunkulmassa kerjäämässä pakkasessa ja sateessa kuukaudesta toiseen kaulassaan lappu, jossa lukee ’hyvyys.’ Nyt tiedän: Hän on Retan tytär Norah…

Ilo sanoa, että Carol Shields kykenee olemaan aina yllättävä, aina erilainen, aina suora ja älykäs, aina pirstaleinen, joskus hämmentävä, mutta nyt meillä on tässä kirja, joka on sekä satuttava että mustalla, terävällä huumorilla taiten varustettu. Viimeisestä vähän tässä:

Toivoisin, että minulle tehtäisiin lobotomia, siisti toimenpide, sahattaisiin vai päälaki pois ja poistettaisiin tarkoin merkitty sisältö. Haluaisin päästä eroon esimerkiksi siitä viime kevään viikosta, jonka aikana…

Työ on arka puheenaihe. Viimeksi kun kysyin yhdeltä naiselta mitä hän ’tekee työkseen’ – joulujuhlissa parisen viikkoa sitten – hän katsoi minua pitkään ja sanoi: ”Minä en tee mitään.” Sitten hän vielä tiukensi tuijotustaan ja ilmoitti: ”Enkä ole millään kurssillakaan.” (Kun minulle tehdään lobotomia, pyydän poistamaan tämänkin keskustelun monien muiden seuraelämässä sattuneiden ohella.)

Tämän lisäksi kirjan päähenkilöllä Retalla on ystävä Gwen, joka on hulluna häntä pettävään mieheen ja kun mies sanoo tämän napaa haisevaksi, Gwen ompeluttaa napansa plastiikkakirurgilla umpeen ja alkaa elää navattomana. Helppo arvata, että juttu ei päättynyt hääkellojen soittoon, vaan Gwenin rajuun kasvuun, joka…

Kirjan kulissit ovat keskiluokkaiset sisältäen perheenisän Tomin, joka on lääkäri, kolme tytärtä, kultainennoutaja Murun sekä kirjailijana ja kääntäjänä toimivan 44-vuotiaan Reta Wintersin. Päivällispöytään ilmestyy joka päivä jälkiruokansa kanssa myös Oprahin ohjelmia rakastava, naapurissa asuva Tomin leskiäiti, Lois. Siis kaikki on harmonista ja Reta tuntee itsensä vahvaksi sekä kodista huolehtivana äitinä ja vaimona kuin esikoiskirjansa julkaisseena naisena, joka kaiken lisäksi kääntää huomattavan kirjailijan, 85–vuotiaan Danielle Westermanin teoksia ranskasta englanniksi sekä saa vielä tapaamisista kirjailijan kanssa paitsi vastavuoroisuutta myös inspiraation viettää perheen kanssa lomia Ranskassa Daniellen vanhoilla kotiseuduilla. Sitten tulee se toukokuun ensimmäinen päivä, Norahin syntymäpäivä, kun tytär katoaa ja Reta joutuu tosissaan vastakkain kaiken sen kanssa, mihin on aina uskonut mukaan luettuna hän itse.

Alkaa syntyä tarina, joka on Carol Shieldsin ehdottomasti älykkäin kertomus. Hän on siinä kaikellaan ja padot murtuvat. Ellei on kirjoitettu, kun Carol oli jo sairastunut rintasyöpään, mutta siitä on kirjassa vain pieni viite Retan raivostuttua erään mieskirjailijan professorityypistä, joka piti loukkaavana ja saastaisena kaupan näyteikkunassa esillä olevia mastektomialiivejä. Eräs Retan raivopäisistä kirjeistä on lähetetty tämän vuoksi Russel Sandorille ja tämä on kirjan kirjeistä ainoa, jonka hän allekirjoittaa omalla nimellään. Ei ja ei. Heikkoudesta ei tässä teoksessa ole merkkiäkään, vaan saamme lukea hyvyydestä ja moraalista, kirjoittamisesta, Norahista, miehistä ja etenkin naisen asemasta tässä miesten maailmassa.

Ellei on sekä älykkäin että feministisin lukemistani Shieldsin kirjoista. Tom ei ole alistava, mutta Reta on jollain tavalla jo aikaa sitten huomannut, että

”Naisia oli helppo loukata; loukata pahasti, ja niin tapahtui, jos uskalsi avata suunsa.”

Tämä lause pitää sisällään kaunaa, jonka näemme purkautuvan kirjan monissa kirjeissä, jotka on osoitettu huomattaville miehille, toimittajille ja kirjailijoille, jotka ovat kaikessa ohittaneet maailman parhaat naiskirjailijat yrittämällä vaieta heidät kuoliaaksi. Kuolleetkin naisen ohittajat Reta Winters, Rouva Raivopää, muistaa, sillä eräs arvostettu, kalliin, yksityisen collagen opettaja, Peter, ”Pete”, Harding saa tuohtuneen kirjeen kuolemansa jälkeen. Muistokirjoituksessa on lueteltu sairaan lohtuna olleet kirjat: Mark Twain, Jack London, Sinclair Lewis, Fitzgerald, Hemingway, Faulkner, Joyce, Beckett, T.S. Eliot…, joiden Harding oli sanonut olleen hänelle ’koko maailma’. Tähän eräällä Rita Hayworthilla Auringonkukkakaupungista on painava sanansa sanottavana.

Avioliitossaan Reta vaikenee siitä mihin uskoo elämässä ja antaa Tomin pitää omat ajatuksensa. Hän ei kerro, että ei usko Tomin maailmaan, vaan siihen toiseuteen, jossa hänen, Norahin, Danielle Westermanin, hänen äitinsä ja kaikkien maailman naisten 
puolenpitämiskyvyn ja määräysvallan omaan elämään syrjäyttää pakko panna ruumiin ovet kiinni ja tukkia suu, olla ei yhtään mitään verrattuna alkuräjähdykseen ja viuhuviin tähtiin.

Ellei on kuitenkin myös kirja, joka pitää sisällään rinnakkaistarinan, jossa Reta kirjoittaa uutta kirjaansa Timjami kukkii. Saamme lukea paljon siitä, miten kirjailija kehittää hahmojaan, antaa näille uskottavat ammatit, suunnittelee, useinko Alicia ja Roman rakastelevat ja pitäisikö loppuun tehdä todellakin vaikuttava yllätys vai ei. Koko kirjan työstäminen saa aivan räjähtävän käänteen, kun vanha, tuttu kustannustoimittaja kuolee ja tilalle tulee innokas Arthur Springer, joka sanoo puuttuvansa edeltäjäänsä enemmän kaikkeen. Ja ihan ensimmäiseksi hän puuttuu siihen asiaan, että Alicia, nainen, on saanut uudessa käsikirjoituksessa suuremman roolin kuin Roman, joka on mies…

Tämän huikean kirjan Carol Shields kirjoitti vuotta ennen kuolemaansa ja nyt saa pitkän loppupuheenvuoron Carolin luomus, kirjailija Reta Winters:

Tiedän, että minäkin liikun sukurutsaisilla alueilla, sillä olenhan naiskirjailija joka kirjoittaa naiskirjailijasta joka kirjoittaa. Tiedän erinomaisen hyvin, että minun pitäisi kirjoittaa hammaslääkäreistä ja bussikuskeista ja manikyristeista ja niistä sellaisista jotka suunnittelevat kahdeksankaistaisten moottoriteiden valumajärjestelmiä. Mutta ei, keskityn mieluummin kirjoittamisen impulssiin ja sen heräämiseen tai sellaisen elämän ”pitkälliseen pienuuteen” Frances Comfordin sanoin, jonka eläjä panee sanoja peräkkäin suurille tyhjille sivuille. Voimme tietenkin olla olevinamme toista mieltä, mutta monelle meistä kirjailijoista se on rikkain maasto mitä pystymme kuvittelemaan. Eräät romaanikirjailijat näkevät niinkin paljon vaivaa, että peittävät sankarinsa väljiin vaatteisiin tekemällä heistä taidemaalareita tai arkkitehtejä, mutta ei kukaan mene halpaan. Tällä on merkitystä, tällä että kestämätön maailma tehdään kynänterällä uudeksi; tällä on niin suuri merkitys, että en voi lakata tekemästä niin.


*****

Carol Shields Leena Lumissa

*****

Tämän kirjan ovat minun lisäkseni lukeneet ainakin  Omppu  Opuscolo  Disa Anni M   Rachelle Kirja vieköön!

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallisuuden äidit -haasteeseen

37 kommenttia:

  1. Carol Shieldsin kirjat odottavat hyllyssäni sateisia päiviä. Tervetuloa Salaiseen puutarhaani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kiinnostavia lukukokemuksia edessä.

      Kävin ja jätin tassunjälkeni;-) Hienolta näyttää!

      Poista
  2. Tämä on suosikkini Shieldsiltä, mutta lukemisesta on jo aikaa. Nyt tulikin olo, että pitäisikö lukea uudestaan. Minulla on kyllä vielä lukemattomiakin Shieldsejä.

    Olipas täällä paljon postauksia lomailijalta!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tämä meni nyt uudelleen luettuna minulla Shieldsin kuumaan sarjaan. Jotkut kirjat ovat kuin salaperäinen kukka ja antavat parastaan vasta, kun olet siihen valmis.

      Myönnän, mutta katoaminen on luvassa;-) Tulin haasteiden takia, joihin vielä yhteen on vastaamatta. Jos niitä vielä tulee siirtyvät jonnekin kaikkien vierailujen jälkeiseen historiaan ja sitten halua vielä myös 'omaa aikaa' vain meille kahdelle...Ellei on kirjaston kirja ja ne kannattaa postata heti, koska lähdeaineisto palautuu lähtökohtaansa eli ei ole nopeasti tarvittaessa saatavilla.

      Poista
  3. Leena Lumi, kyllähän se seuraava salainen vaihe näkyi siellä porttini takana... eihän kaikkea salaista sovikaan näyttää ;) Kiva lukea filtti polvilla vilpoisina kesäiltoina, onni on oma puutarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tietenkään kaikkea kaikille: En minäkään;-)

      Sitä juuri onni on: Oma puutarha.

      Poista
    2. Carol Shieldsin viimeinen kirja tämä, ruattiskikin löytyi.

      Poista
  4. Huiman houkutteleva juttu, pakko varmaan lukea Ellei uudestaan lähiaikoina! Sehän oli ensimmäinen Shieldsini, ja siksikin erityisen vaikuttava.
    (Satuin vielä lukemaan kirjan ollessani lomautettuna, ja viimeiset sivut luin työkkärissä vuoroa odottaessani, joten pystyin jollain lailla vähän samaistumaan niihin syrjäytymiskokemuksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, kiitos. Erinomaisesta kirjasta on helppo kirjoittaa. Kuvittele nyt, että olen kantanut Norahia mukanani kaikki nämä vuodet...Syrjäytyminen on tässä tosiaakin yksi teema, mutta ehkä minä olen nyt jotenkin eniten auki Retan purkautuvalle kaunalle ja ymmärsin hyvin hänen raivoisat kirjeensä eri miehille. Allekirjoitan ne vahvasti, mutta myönnän, että on miehiä ja miehiä;-)

      Yllätys minulle oli, miksi Norah teki,mitä teki, sillä sen asian olin aivan unohtanut, vain Norahin suru kulki mukanani.

      Paikka, missä kirja luetaan, vaikuttaa. Minä luin Larryn juhlat Zürichissä aivan unelmaisena superpitkänä viikonloppuna, joten...

      Poista
  5. Jos tämä meni sinulta Shieldsin kuumaan sarjaan nyt uudestaan lukemisen jälkeen, niin pitäisiköhän minunkin lukea Ellei uudelleen? Luin kirjan englanniksi kesällä 2003 (ostin matkamuistoksi Lontoosta) ja kirja jäi aavistuksen vieraaksi, vaikka se niin taitavasti kirjoitettu onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, saatoimme lukea kirjan samana vuonna eka kerran. Olin unohtanut paljon. Silti olen koko ajan muistanut mainita tämän kirjan, kun puhutaan Shieldistä, mutta tämä oli ainakin nyt enemmän kuin muistinkaan. Ehkä minä olen muuttunut, mutta olihan kirjan Norah kaikki vuodet kanssani...

      Katja, nythän voit lukea tätä myös äitinä etc.

      Poista
  6. Kirja on genreltään jotain mihin harvemmin tartun, mutta erittäin houkuttelevasti siitä kerroit, jopa siinä määrin että taidan tämän etsiä pikimmiten käsiini!

    Huomasin jo pari viikkoa sitten, ettei kesäloma-lukemisia kannata kovasti suunnitella, nämä tämmöiset yllätykselliset ja spontaanisti jostain ilmestyvät suositukset ovat aina kiinnostavimpia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disa, en nyt muista, mikä on genresi, mutta minä luen aina yhtä innokkaasti kertomuksia siitä, mitä tapahtuu ja miten ihminen kohtaa aivan yllättävän asian, joka voisi tapahtua kenelle vain muulle, mutta ei itselle. Ian McEwan on oikein Maestro tässä taidossa, mutta ei voida ohittaa Shieldsiä, Shriveriä ja Oatesia. Eihän;-) Kirjassa miehet ohittivat suuria naiskirjailijoita ja koska päähenkilö oli syvässä traumassa, tästä asiasta tuli 'hänen sotansa'.

      Minullakin ovat suunnitelmat jo supistuneet ihan arjen käytäntöihin hukkuneina...ja nyt olenkin rentoutumassa jälleen dekkarin parissa.

      Poista
    2. Enemmän on tullut luettua dekkareita ja aikuisten sarjakuvaromaaneja, kuin näitä draamallisia tapauksia. Mutta alati pyrin tavasta eroon ja tässä kesän tiimoilla siinä jo hyvin onnistunutkin! Olet oikeassa, erilaiset ihmiskohtalot ovat kyllä kiinnostavaa luettavaa!

      Poista
    3. Disa, älä vain dekkareista ota eroa! Minä relaan dekkareiden avulla, ehkä sinäkin...

      Minun heikkoudet ovat, että en jaksa kiinnostua fantasiasta, en sotakirjoista enkä aikuisten sarjakuvaromaaneista. Tyttökirjatkin vaativat oman aikansa, mutta kun hetki lyö, kaikki on niiden kanssa kohdillaan.

      Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, ja luet tietysti sitä, mikä sinua kiinnostaa.

      Ihmiskohtalot, ihmisen kohtalo, se on aina vertaansa vailla. Jos nyt jotain sinulle suosittelisin, niin Orringerin Näkymätöntä siltaa. En tiedä vielä yhtäkään, joka olisi ko. kirjasta voinut olla pitämättä.

      Poista
  7. Kiitos Leena tekstistäsi! Minulle Ellei on Shieldsin kirjoista tärkein ja rakkain henkilökohtaisista syistä, joista en nyt ja tässä halua avautua sen enempää. Mutta luin tätä kirjaa nimenomaan äitinä ja eläydyin vahvasti Retaan epätoivoon ja suruun. Luultavasti nyt lukisin tätä kirjaa ihan toisin, juuri naisen aseman ja kirjoittamisen näkökulmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, ole hyvä ja kiitos. En minäkään aina voi/jaksa/tahdo kertoa, miksi jokin kirja on niin, että siihen pakahtuu...Vähän privaattielämää pitää ja saa olla.

      Etsin blogeja, jotka ovat tästä kirjoittaneet, mutta en saanut haulla sinua..., ehkä et ole tästä postannut.

      Poista
    2. Olen lukenut kirjan monta vuotta ennen blogini perustamista enkä siis ole tästä mitään kirjoittanut. Jos ja kun luen joskus uudelleen, niin taatusti postaan. Minusta on vain jotenkin ihanaa, jos jollekin muullekin juuri minun suosikkikirjani muodostuu tärkeäksi. Kovinkaan moni ei nimittäin ole maininnut, että Ellei olisi hänelle Shieldsin tärkein kirja.

      Poista
    3. Aina se kolahtaa, kun joku pitää jostain, mistä eivät 'kaikki muut' niin kovasti.

      Minua on hämmästyttänyt, miten vähän Shields-fanit ovat lukeneet kirjoja Kivipäiväkirjat ja Ellei.

      Tässä odottelen, että edes Sara (tyttökirjoista) lukisi Anne Delbéen Camille Claudel - Kuvanveistäjän elämä...Hän on jo melkein luvannut;-)

      Ellei Ellei kolahda, niin mikä sitten...

      Poista
  8. Olen nyt lukemassa Kivipäiväkirjoja, on pahasti kesken, mutta otan sen huomenna junaan mukaan. Mukavaa breikkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, Shieldsin Pulizer-palkittu romaani on sinulla matkalukemisenasi Kivipäiväkirjat on Shieldsin kuumaa sarjaa...tosin mietin, että minulla on siellä nyt jo Kivipäiväkirjat, Ruohonvihreää ja Ellei. Ehkä luen Larryn juhlat myöhemmin;-) Tosin lukumuisto siitäkin on erityinen...

      Kiitos samoin! Kohta olen taas poissa. Sicher!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Torstai on aina toivoa täynnä, vaikka sadetta onkin saatu hieman yliannos.

      Poista
  10. Joku Shieldsin kirjoista (Ruohonvihreää?) kuiskaili minulle parisen viikkoa sitten kirjaston palautetuissa, mutta en ottanut sitten kuitenkaan... No, jonkun näistä luen joka tapauksessa, toivon mukaan lähitulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, ehkä juuri Ruohonvihreää olisi ollut sinun kirjasi...

      Poista
  11. Ja lista sen kun pitenee ;-) Lobotomiaa olen joskus itsekin toivonut, mutta onneksi se ei ole enää lääketieteen käyttämää "lääkettä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ei se ole niin vakavaa: Minäkin olen vielä hengissä;-)

      Oletkohan nähnyt elokuvan Frances? Pääosassa Jessica Lange. Siitä en toivu ikinä. Mutta siinä se tehtiin väkisin...

      Poista
  12. Minustakin Ellei on älykkäin ja koskettavin Shieldsin teoksista (saatan "pitää" enemmän esim. Sattumankaupasta). Pitäisi lukea tämä uudestaan, minunkin, tässä on niin paljon... Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että Shields kirjoitti Ellein vain noin vuotta ennen kuolemaansa, voi tosiaan puhua jonkinlaisesta henkisestä testamentista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, minusta Shieldsin teokset ovat hyvin erilaisia toisiinsa verrattuna,vaikka Carolin tyylin tietyt piirteet säilyvätkin: Hän ei ole levy, joka on jäänyt junnaamaan paikoilleen. En muista enää mitään Sattumankaupasta...,mutta niin se oli tämänkin kanssa, kunnes Norah...

      Kyllä tässä selvästi Carol päästä itsensä irti rajusti ja kiukkukin on yksi tapa parantua, se ettei panttaa pahaa mieltä sisäänsä. Suosittelen!

      Poista
  13. Kauniisti tästä kirjoitit! Minulle Ellei oli lämmin mutta puhutteleva lukukokemus. Toisaalta on helpottavaa, että lapset ovat vielä toistaiseksi pieniä ja mamin hallintavallassa. Ehkäpä kirjan kaltaisia uhkakuvia ei kuitenkaan tarvitse alkaa pelkäämään... Kirjassa oli tosiaan yllättävä loppu!

    Ps. Odotan kuulla mitä dekkaria olet lukemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachelle, kiitos. Pienet lapset: pienet murheet, suuret lapset: suuret murheet. Onneksi tämä vanha hokema ei ole kiveen hakattu;-)

      Yllättävä loppu ja yllättävä oli Norahin syy 'pakoon'. Muistin aina vain tytön istumassa siellä kylmällä kadulla, mutta en 'miksi'.

      No, Camillan uusinta tietenkin;-) Nyt on vain liian vähän lukuaikaa kun mies on lomalla ja vieraita ja kaikkia projekteja. Hullu juttu, kun lomalla ei ole aikaa lukea;-) Toisaalta, olen jo aikoja sitten huomannut, miten työllistävä yksikkö yksi mies voi olla...

      Poista
    2. Hah hah, tuo miehiin liittyvä kommentti pitää NIIN paikkaansa!!

      Vähän veikkailinkin, että olisiko kyseessä Camilla :) Minä tilansin sen nettikirjakaupasta, enkä ole vielä saanut teosta käsiini. Tässä vaiheessa ei jaksaisi enää odottaa, mutta minkäs teet. Nautinnollista lomaa sinulle!

      Poista
    3. Eikö! Ja vieläkään en tajua, miten se tapahtuu, mutta yhden olen huomannut: Mies ei IKINÄ etsi MITÄÄN, vaan kysyy aina vaimolta. Mitään ei ole hukassa, mutta mies on keksinyt, että sen löytää helpoimmin kysymällä armaaltaan, jolloin armas vastaa, että 'se on siellä jossain keittiön pöydillä' ja mies kuulee 'se on keittiön pöydällä'. Ihan pikkuasioista tulee iso etsimistapahtuma monta kertaa päivässä. Nyt olen uhannut, että vaikenen tyystin, että hän oppisi. Se on kyllä turha toivo, enkä pysty pitämään mykkäkoulua kutittavan miehen kanssa...

      Arvasin, että arvasit;-) Hitaasti kuitenkin menee, sillä tätä kaikkea kesäkivaa. Ja sitten ostin sen blogeissa kehutun Nichollsin kirjan perusteella tehdyn elokuvan Sinä päivänä, sillä tässä elämässä en ehdi lukemaan Nichollsia. Taisi olla 6 euroa, joten takuulla edullisempi kuin kirja, mutta yleensä filmi häviää kirjalle. Toisaalta on kiva katsoa välillä leffoja. Olen CDON.COMin vakiasiakas. Vinkki: Sieltä saa tosi edullisesti elokuvia.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  14. Olen lukenut Shieldsiä varsin vähän, vaikka häntä on kehuttu paljon. Tämä teos vaikuttaa sellaiselta, johon voisin hyvin uppoutua, samoin Kivipäiväkirjat.

    Odotan arviotasi Läckbergin uudesta ! Hyytävän hyvä kirjailija mielestäni. Miten ne ruotsalaiset aina vaan osaavat ?

    Kivaa viikonloppua sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue myös Ruohonvihreää. Siinä minun mielestäni Carolin parhaat, kunnes muuta muistan. Luen nyt nimittäin uudelleen vuosia sitten lukemiani.

      Sen kanssa meni viime yönä myöhään, vaikka piti nukkua kunnon unet: Illalla nuorten kanssa meidän omalla terassilla;-)

      Läckberg on uskomaton, mutta niin on Åsa Larssonkin. Jos luet Uhrilahjan, yllätyt.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. No niin. Vihdoin pääsin lukemaan kirjoituksesi. Huomasin, että olimme lainanneet tuota samaa "kahdeksankaistaista moottoritietä valumajärjestelmineen" - se siis lienee tehnyt sekä sinuun että minuun aikamoisen vaikutuksen ja siinä tosiaankin jotakin oleellista tämän kirjan sanomaan liittyvää tiivistyy.

    Tuo Shieldsin rintasyöpä oli minulle aivan uutta tietoa ja se kyllä osaltaan valaisee siiitä, että Shields kirjoitti Reta Wintersin kaltaisen hahmon, joka ei enää suostu olemaan se nainen, jollaisena häntä on pidetty/kohdellaan.

    Hirmun kiinnostava teos ja mainiossa kirjoituksessasi tulee esiin kattavasti monia puolia tästä teoksesta. Laitan nyt linkin tähän kirjoitukseesi blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olemme olleet liikenteessä ja se sallittakoon ja sielläkin kohtasimme eräässä aiheessa...nyt tässä kirjassa. Eihän tuota sitaattia vain voinut olla käyttämättä: Se on kuin kirjan sanoman tiivistys.

      Just niin! Vihdoinkin hän lakkasi suostumasta. SUOSTUMASTA. Sitähän naiselta odotetaan aina ja kaikkialla ja missä vain - muiden ehdoilla. Pääsin tässä kirjassa vihdoinkin täysin Shieldsin pään sisälle. Saman tosin koin Virginia Woolfin kirjassa Vuodet, jossa hän ehkä oli jo päätöksensä tehnyt. Hän oli kaihtelematon, mutta viimeissä kirjassaan se lakonisuus 'kaikki on jo kerrottu, kaikki on jo koettu ja arvaam, mitä toinen meinaa seuraavaksi sanoa...'

      Samaa mieltä ja kiitos samoin! Kiitos.

      Poista