maanantai 10. tammikuuta 2011

RANNIKKOPITÄJÄ - LUVIALAISSII TARINOIT JA KUVI

Luvia Seor ry:n kustantamana on ilmestynyt kirja kotipitäjästäni Luviasta, Rannikkopitäjä - Luvialaissii tarinoit ja kuvi. Kirjan teksti on Luvian murteella kirjoitettu ja Kyllikki Wahlströmin sujuvaa kynän kultaa. Upeat kuvat ovat Matti Luotolan.

Luvia sijaitsee Porin ja Rauman välissä ja ehdin asua siellä neljännesvuosisadan, kunnes muutimme tänne Jyväskylän saarelle. Minulla oli parikymmentä vuotta niin ikävä Luviaa, että suunnittelimme sinne paluuta elekepäiviksi ja ostimme tontinkin ihan tositarkoituksella. Nyt olen kuitenkin jo saanut juureni tänne Keski-Suomen maisemaan ja Luvia on paikka, jossa piipahtaa ja jota muistella. Sain tämän kirjan joululahjaksi äidiltäni, joka edelleen asuu Luvialla. Vuosia tein listaa, mitä eniten kaipaan Luvialla ja se alkoi aina sanalla meri...Tyttärestämme tuli sitten Meri. Suosikkilintuni on ikuisesti lokki ja silakkaa laitan monella sortilla.
Tämän kirjan merikuvat ovat upeimmat, mitä olen nähnyt ja tulenkin niitä teille tarjoamaan aina silloin tällöin vaikka Kyllikin murretarinoilla höystettynä. Ihan häijyy tekee, miten paljon voi kaivata hautuumaata! Ikinä, missään muualla en vaella öisin hautuumaalla kuin Luvialla. Se on aivan erityistä siellä jouluyönä kynttilämeren keskellä kun juhlan humu on hiljennyt ja askel käy kohti isän leposijaa, jonne vien vielä yhden kynttilän lisää...

...vähitelle, vähitelle merest synnyi Luvia...

Kirja on minulle suurta nostalgiaa ja muistuttaa heti, miten vaikea täällä on saada vaikka kunnon villikalaa, merilohta, merisiikaa, kampelaa...Ja meren tuoksua ei saa pulloon...Pakko päästää nyt Kyllikki vuoroon etten mää vaa ala parkuma...mut siis...ole mää jostakki lähtössi.

SUUREK KIITOKSE SILAKAL

Kyl silak on tehn semmotteurotyän et vähemmästäki om prenikoit anet ja patsait paljastet. Yhres perunan, rukkise leevä ja pluttanapiimän kans se om pitän rannikon kansa henkis.

Suvel, melkkei joka ehto käytti Laitkari rannast Preiskerin, Säikän taik Valtasen paatist jokunen kilo silakoit ostamas ja kyl senaikase äiti olivam mestareit niist ruakka laittama.

Tavallisest silakap paistettin kokonaisenas. Joskus silaka avatti ja selkruarop poistetti, levitetti voipaperim pääl, silputti sipulinaatti ja krapisteltti hiuka suala ja pippuri niittem pääl. Sit panttin kaks päällisi, kiarutetti jaohois ja paistetti oikke niinkom piffei. Perunvoi ja silakapiffi olivakki oikkem pyhäruakka. Kyl keitetys silakkakkin kauppas tekivä, eritote jos keitinliämesse suala lisäks pantti sipuli ja hiuka etikka.

Joskus ai äit kuarei ja palotteli perunoit patta, latos silakoit pääl, kaas hiuka vet joukko, krapistel krouvi suala ja pist para hellankulmal ja kannem pääl. Siin nes sit verkalles kiahuivan niin kauva, et peruna oliva iham punertavi.

Melkkei joka tölli saunan takan ol piän savustuskop ja vähintäin kerra viikkos niis silakoit ja joskus ai ahveniaki savustetti.

Sualasist silakoist tehti silakloora ja suutarloht, keitetti silaksoppa, soosperunoi ja sualpualikkoi taik syättim perunan kans semmottenas. Lauvantaisi niit halstratti saunam pesä hiilloksel.

Ussei äit taputtel leiptaikinast ohkase, ympyrkäise flattakka, niinkom piirakam pohja, latos sualassi silakoit ja siplirenkkait toise syrjäm pulaväli saak, nost sit toisem pualen kanneks, painel kaffelin kans syrjäp piukka ja pist koko flattakkan uuni jälklämppön kypsymä. Parin tiimam pääst hän kiärs se hantuuki ja sanomalehri sisäl knyytti ja pist sänkkym peiton al hauttentuma. Silakoist ja sipulist tul hyvä maku siihe leippä ja sit se vast hyvä ol, jos sai hiuka levittä voit pääl.

Koko muu lapsuuten ja nuaruuteniki aja silak ol pääasialline särvin ja merkillist o, ettei siihe koskan kyllästyt.



 Syksysi oli erinomast, ko saatti silaknelik ostettu. Ol mar äiti miäl hyvä, ko hän tiäs, et talveks o sentäm perunakastet. Nes silakas sualatti ja syätti tarka funteeramise jälkke. Joka ainuv sualveren tipauksin käytetti juur nuukaste. Sitä tuattin kippam pööräl, siihe kastettim perunoit. Hyvält se maistuiki, se mää muista. Nälk teke ruakka hyvä mau.

21 kommenttia:

  1. Sanopa alueen asiantuntijana, olisiko tämä hyvä lahja Raumalta kotoisin olevalle appiukolle, vai onko murre ihan erilainen ja/tai loukkaanko paikallisylpeyttä kiikuttamalla teoksen naapuripitäjästä?

    Kyseleepi,

    Karoliina

    VastaaPoista
  2. Karoliina, Raumalla on oma giäli, muttta kyllä raumalainen tätä ymmärtää. Ja mikä tärkeintä raumalaiset ovat luannikkaita, eivätkä turhasta loukkaannu. Minä uskoisin, että hän pitäisi tästä kirjasta.

    Minullakin on kontakteja Raumalle, muutakin kuin se ihastuttava Wanharaum.

    Porilaisten kohdalla asiaa sietäisi harkita tarkemmin;-)

    VastaaPoista
  3. Ihana lukea murretekstiä! Ja ylistystä silakalle! Luvialainen kalakukko silakoista paistettuna ja sängyssä peiton alla lopuksi haudutettuna kuulostaa herkulliselta.
    Harmi, että oma Luvia-muistikuvani on vuodelta -63, jolloin vielä Jyväskylässä asuessamme ensimmäisen automme ostimme luvialaiselta opettajalta; pikkuruinen Steyr Daimler Puch nostaa vieläkin hymyn huulille.

    VastaaPoista
  4. Anja, silakka on oikeesti erinomainen kala.

    Mietin tätä postausta tehdessä, kiinnostaako muiden murre kerään, mutta hyvä että edes muutamaa. Minulle tämä on hyvin kotoisaa, mutta muistan hyvin, kuinka oikein olen joutunut opettelemaan Nortamon raumlaissiijaarituksia, ne ovatkin jo oma lukunsa;-)

    Että Luvialta auto;-) Monenkin opettajan nimi tulee mieleen, mutta en nyt uskalla tähän ketään arvuutella. Ja asuit silloin Jyväskylässä...ja nyt olet sieltä sitten reissanut tänne luvialaisen flikan tykö Jyväskylään tuomaan sitä yhtä... Hauska kuvio!

    VastaaPoista
  5. Hauska murre ja ihanat kuvat! Kiitos Luvian esittelystä,en ole sielläpäin koskaan ollut. Minusta olisi vaikeaa asua kaukana merestä,kun suurimman osan elämästäni olen asunut ihan lähellä,mutta teillä on siellä ihanat järvet,jotka kai kompensoivat meren puutetta.

    VastaaPoista
  6. Silakka tuo muistoja mieleen. Sota-aikana olen seisonut jonottamassa silakkaa, en muista montako silakkaa onnistuttiin saamaan.
    Noita savustettuja silakoita sanoimme kultakaloiksi.

    VastaaPoista
  7. Jael, ole hyvä vain. Ensin järvi ei riittänyt, mutta tähän on tottunut. Parhaiten sen meri-ikävän huomaa sitten kun menee meren rannalle, sillä tuoksuhan on yksi vahvimmin muistoja mieleen tuova asia. Varmaan lumesta on tullut minulle meren korvike. Rannikollahan sitä taas ei ollut. Yleensä koskaan.

    Unelma, kai sinä nyt vielä joskus silakkaa syöt...Minä pidän erilaisista silakakmarinadeista.

    Kultakalojahan ne ovatkin.

    Tulee mieleen silakasta se Tuntemattoman sotilaan Hietanen, joka krapulaansa anelee: "An ny yks. An edes pien sintti..."

    VastaaPoista
  8. Pitääpä sitten harkita tätä. Minä rakastan kaikkia murteita (tai no, ainakin melkein kaikkia), vaikka itäiset ovat minulle ne kotoiset ja rakkaat.

    Meri on sen sijaan minulle aika vieraaksi jäänyt, vaikka olen asunut täällä pääkaupunkiseudulla 15 vuotta. Olen todellinen sisämaan tyttö ja sielunmaisemani on metsä sekä järvi. Kyllä minä meren voiman ja suuruuden tunnustan, mutta se ei herätä minussa kovin suuria lämpimiä tunteita. Pelkoa joskus.

    Karoliina

    VastaaPoista
  9. Karoliina, mikä hassuinta, kun menen Luvialle ja olen muutaman päivän äidin kanssa, puhunkin karjalaa;-)

    Meri herättää minussa kaiken! Jos voisin, matkustaisin vain laivoilla ja uisin vain meressä.

    Minäkin asuin lapsuudessa ensin Säkylässä Pyhäjärven rannalla, siis ihan rannalla ja sitten pari vuotta Kerimäellä Puruveden rannalla, mutta kunmuutimme Luvialle, kaikki meressä lumosi minut. Puruveteen on joskus pakko päästä vähän uimaan ja sukeltamaan, kun opin siinä kirkkaassa vedessä uimaan ensin sukeltamalla ja se vesi on siellä edelleenkin yhtä kirkasta. Ja muikut hyviä!

    VastaaPoista
  10. Minä niin tunnistan itseni tuosta Karoliinan kommentista: Järvi ja metsä, siinä itäisen ihmisen sielunmaisema. Mutta ymmärrän niin kaipuun merellekin. Oma mummoni on rannikkopohjalainen ja hän kaipasi merta kaikki ne 60 vuotta, jotka Savossa asui. Ja joka kesä (muutamaa viimeistä elinvuottaan lukuunottamatta) hän merelle myös pääsi.

    Murteet ovat suuri rikkaus. Olen onnellinen, koska minulla on satakuntalainen anoppi, eteläpohjalainen täti ja loput sitten savolais-karjalaisia.

    VastaaPoista
  11. Lumiomena, monelle se järvi on ominta sielumaisemaa. Kyllä minunkin pitää joka kesä päästä Savonlinnaan (ensi kesä on epävarma, tiedät miksi)ja sitten vielä Puruveteen uimaan. Asuinhan kaksi vuotta Kerimäellä, jonne jäi osa äitini puolen suvusta, kun he viimeisen kerran tulivat pakkoluovutetusta Karjalasta. Mammani sisar ja mamamni äiti on haudattu Kerimäen hautuumaahan.


    Murteet ovat rikkaus. Minua huvittaa se, miten helposti sitä alkaa puhua, riippuen missä sattuu olemaan. Luvialla ollessani vaihdan murretta 'lennossa' vaikka Meri väittääkin, että puhun vain karjalaa kun sieltä kotiudun. Äitinihän sanasto on edelleen Valkjärveltä.

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihana kirja. Tuo on pakko saada, paljon tuli muistoja kirjoitustasi lukiessa ja siteerauksiasi kirjasta.
    Laitkarist mekin ain paatil lähettin koht Pirskerii.Auringon laskui ja nousui on tul seurattuu ja lokkien ja tiirojen lentelyy ihailtuu.Kais tiät:)
    Terveisin
    -Hanne-

    VastaaPoista
  13. Hanne, oletko sinä joku mun tuttu Luvialta? Entinen luvialainen? Et kai ollut samaa Kämpän porukkaa? Hanneli?

    Kuvittele, vaikka me asumme saaressa Päijänteen rannalla, niin piti parina suvena vuokrata Luvialta huvila. Äiti ja isä olivat omansa myyneet pois isän sairauden myötä ja tarve saada elää kosketuksessa mereen oli kova. Nyt on hiukan, hiukan helpottanut.

    Kyl sul ny o syyt ostta tä kiria!

    VastaaPoista
  14. Tot maar o syyt.

    En taida olla samoista porukoista, mutta Pirskerissä on nuoruuden kesiä vietetty ja "miljoonatien" varrella olevassa huvilassa monia rapujuhlia juhlittu.
    Sanooko nimet Vaapio, Normia, Syväsalmi,mitään ( vitsi kun tuo ninimuisti on huono).

    Etelä-Pirskeristä avomerelle päin on muutama saari, toinen on kaunis kallioluoto (nimi ei nyt tule mieleen) ja toinen oli siinä melko lähellä, niissä on nuoruuden aikaisia juhannuksiakin tullut vietettyä.
    IIhanaa aikaa...

    VastaaPoista
  15. Hanne, Normia ja Syväsalmi sanoo. Lapsuuden bestikseni perhetuttuja. Ja tiedän 'miljoonatien' hyvin. Sinulle ehkä sanoo jotain Haula. Yksi heidän huvila eli Pauha... Minulle likeisempää, sillä he Luvialta. Siis kantaväestöä. Luvialahan väkiluku tuplaantuu kesäisin kiitos huvila-asukkaiden.

    Minä en muista sieltä enää saaria, muutama huvilanimi on vielä tallessa. Meillä oli Kämpän porukan kanssa tapana viettää joskus viikonloppuja joidenkin hyväuskoisten vanhempien mökeillä;-)Ja olen julkaissut kerran blogisssani kuvan, jonka on minusta ottanut veneilijä, jonka tapasimme viedessämme yhtä paattia Luvialta Raumalle. Näytän siinä paatin kannellla yhtä onnelliselta kuin kuvassa, jossa olen koirien kanssa lumessa. Those were the days!

    VastaaPoista
  16. Kyllä Haula sanoo paljonkin.
    Mun kummityttöni Vaapion Emilia meni tänä kesänä Luvialla naimisiin Syväsalmen Markuksen pojan, Karin kanssa ja jälkikasvua on tulossa.

    VastaaPoista
  17. Hanne, luvialaiset lukee tätä ja minä käyn Luvialla, sillä siellä vielä äiti, sisko ja isän hauta ja myös tuttuja, joten en laveasti...;-)

    M.Syväsalmen tiedän ja rakensin exäni kanssa aivan Marja H.:n naapuriin. Minulla oli muuttoni jälkeenkin vielä yli parikymmentä vuotta siinä tontti Marjan lähellä, mutta kun päätimme jäädä tänne, myin sen pois pari vuotta sitten.

    Nyt mun ajatkset lentää pois tästä kirjasta, josta pitäisi kirjoittaa...tulee mieleen kaikki ne jutut ja tutut Luvialla.

    Nyt tiedän sinusta yhden uuden asian: Luvia.

    VastaaPoista
  18. "Joskus ai äit kuarei ja palotteli perunoit patta, latos silakoit pääl, kaas hiuka vet joukko, krapistel krouvi suala ja pist para hellankulmal ja kannem pääl. Siin nes sit verkalles kiahuivan niin kauva, et peruna oliva iham punertavi."

    Tämä siteeraus Luvialta sopisi kuvaamaan myös yhtä Vesterålenin ja Lofoottien perinneruokaa. On just se tapa , jonka olen täällä oppinut. Silakan tilalla vaan on se rasvaisempi serkku. Oikein odotan keskitalven tuoretta silliä.
    Perunana on oltava paikallinen maatiaianen Gulløy.
    Kyllä muuten tulee kalasta hyvä maku perunoihin.

    Ei meillä lapsuuteni Savossa tuolla tavalla tehty. Jos en olis tänne muuttanu paljosta olisin paitsi jäänyt.

    VastaaPoista
  19. Avletto, tuo on se ruoka, jota kai yleisesti rantakalaksi kutsutaan. Se on tietty kalastajilta lähtöisin.

    Älä sano sanaa 'silli'! Tulee mieleen tore silli ja uudet perunat, jota en täällä asuessa ole hyvää saanutkaan. Ei kauhean hääppöstä ole kalakulttuuri täällä Keski-Suomessa. Kaikkein suurin kauhistus minulle on kalasoppa, jonne laitetaan maitoa tai kermaa. Ja tiedän myös Savon, sillä osa äidin suvusta sieltä ja itsekin olen asunut Kerimäellä pari vuotta.

    Kun olemme menossa rannikolle, siis Luvialle, äitini tarjoaa kalaa monella sortilla. Meille hyvä merikala menee monen muun herkun ohi. Siellä on kalastajasuku, joka myy torilla tuoretta kalaa, mutta myös valmiita tuotteita. Tyttäremme Merin suurin herkku onkin Valtasen sinihomejuustolohi. Siinä lohen iso pyrstö tai muu 'rehvakas' osa on päällystetty sinihomejuustolla ja sitten se on lykätty savustuspönttöön. Aaah!, täydellinen tyydytys!

    VastaaPoista
  20. Meillä mummu teki kutsumasi rantakalan reseptillä "sualpualikkai", siis suolapuolikkaita. Aikuiset söivät mielellään, lapset eivät. Muistaisin, että perunoiden joukkoon nakattiin suolasilakkaa ja kourallinen krouvia suolaa perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, oikeesti minä tunnen tuon kalaherkun samalla nimellä kuin sinä, vaikka muutin Luvialle vasta 8-vuotiaana. Omaksuin Luvian murteen aika vahvasti exäni äidin keittiössä, jossa toki valmistettiin ruokaa ihan arkisista sualpuolikkaista mitä vaativimpiin herkkuihin. Anoppini tarjosi tuota harvoin ja paljon useammin oli vaikki tammi-helmikuulla herkullista madesoppaa, usein upeita graavikalaherkkuja, tietysti myös savustettua ja halstarttua siikaa ja monella sortilla silakkaa, josta itse innostuinkin kehittämään erilaisia silakkamarinadeja. R. haluaisi usein silakkapihvejä pannnulla paistettuna, mutta sitä sorttia minä sain lapsena tarpeekseni;) En maun vaan käryn takia.

      Krouvi suola oli just se, mitä kalastajat käyttivät rannalla rantakalaan.

      Poista