sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

MITFORDIN TYTÖT - SODASSA JA RAKKAUDESSA

Prologi

Kaksi kaunista perhettä, joilla on hyvin vahva perhetunne, asettuu valokuvattavaksi sotien välisenä aikana. Molemmissa perheissä on runsas tyttöedustus, sillä toisessa perheessä on neljä tytärtä, neljä valkeaa ruhtinatarta ja veli. Heidät kuvataan Jekaterinburgissa kuumana heinäkuun yönä 1918…


Toisessa perheessä on kuusi tytärtä ja veli ja heidät kuvataan joka vuosi, mikä on oikein perheen traditio. Usein he ovat ulkosalla ja mukana on runsaasti perheen lemmikkejä, etenkin koiria, mutta myös pupuja ja rotta. Taustalla näkyy puutarhurien hoitamaa puistomaista puutarhaa tai komea linnamainen koti.


Kuvauksen jälkeen valokuvaaja siirtyy pimiöön ja kun hän nostaa kuvat kuivumaan, hän kauhistuu huomatessaan niistä tihkuvan verta. Toisesta enemmän kuin toisesta, sillä ensimmäinen kuva on sotilaiden pistinten silpoma. Hän tarkentaa katsettaan ja huomaa, että jälkimmäinen kuva esittää englantilaista aristokraattiperhettä, jossa poika Tom lähetetään juuri sisäoppilaitokseen ja tytöt jäävät kotiopettajien huomaan ja alkavat unelmoida debytanttitanssiaisistaan kun samaan aikaan Kolmannessa valtakunnassa valmistaudutaan…


Mary S. Lovellin Mitfordin tytöt – Sodassa ja rakkaudessa (The Mitford Girls. The Biography of an Extraordinary Family, Schildts, suomennos Titia Schuurman) on elämäni vaikein kirja. Se on sitä monestakin syystä, mutta ennen kuin aloitamme, painotan, että mikään mielipiteeni ei ole poliittinen muutoin kuin, että olen hautaani asti fasismia vastaan ja hyvin tyytyväinen lakiin, joka on määrännyt holocaustin kieltämisen rikokseksi. Olen ainoastaan vahvasti rasismin vastainen, mutta nyt sattuu vain olemaan niin onnettomasti, että minusta piti tulla historianopettaja ja suosikkiaiheeni ovat paitsi Yhdysvaltain historia kautta aikain, myös Romanovit ja Kolmas valtakunta sekä juutalaisten historia. Tämä kirja vei minulta viikkoja, sillä tässä on muutakin tuskaa. Olen myös anglofiili, joten kipuni on nyt maksimoitu ja kirjoitan juuri mitä ajattelen, sillä tämä tunne, jonka sain sisälleni on saatava häivytettyä, että pääsen jatkamaan.

Mitfordin tytöt on äärimmäisen myyvä kirja kanneltaan, joka on Anders Carpelanin tekemä. Kaiken lisäksi kirja on myyvä myös aiheeltaan. Minulle ojennettiin tätä jo kirjamessuilla, mutta väistin, luullen kirjan olevan kevyttä aristokratiafiktiota Britanniasta ja olenhan tunnettu siitä, että pidän tummasta, rankasta ja vähintään faktan ja fiktion sekoituksesta, joka on oivallinen tapa tarjota mennyttä maailmaa. Sitten luin yhden arvostelun kirjasta ja tajusin, että kyseessä on todellinen elämänkerta Mitfordin sisaruksista ja tilasin kirjan heti ymmärtämättä mitä todella tein.

Järkälemäisen runsas kirja kertoo David Freeman Mitfordin ja hänen vaimonsa Sydneyn, aatelisarvoltaan lordi ja lady Redesdalen perheestä, johon kuuluivat kuusi tytärtä ja yksi poika. Perhe käytti lukuisia lempinimiä ja se hieman häiritsi, kun välillä käytettiin oikeita nimiä ja sitten taas lempinimiä ja viime mainittujakin saattoi olla monta. Perhe tuli kuitenkin kuuluisaksi tytöistään, joita lehdistö kutsui ’sekopäisiksi Mitfordin tytöiksi’. Tytöt ovat Nancy, Pamela eli ’Pam’, Diana, Unity, Jessica eli ’Decca’ ja Deborah eli ’Debo’ Mitford.


Ennen kuin lähden siihen, mikä tekee kirjasta huomattavan omassa sarjassaan, kommentoin hieman kirjan tekijää, Mary S. Lovellia, joka mainitaan brittiläiseksi elämänkerturiksi. Mitfordin tytöt on hänen kahdeksas teoksensa, joka perustuu haastatteluihin, perheen kirjeenvaihtoon ja muuhun arkistomateriaaliin. Myönnän että tietoa tarjotaan paljon, jopa liian paljon. Lovell selostaa jo näin ison perheen lisäksi kaikki serkun kummin kaimat eli hirveästi rasittavaa rönsyilyä, jonka tekee kiinnostavaksi toki se seikka, että osa näistä rönsyistä kuuluu niihin, jotka ovat todella vaikuttaneet historiaan, kuten vaikkapa John ja Bobby Kennedy, Winston Churchill, kenraali de Gaulle…Herman Göring ja Hitler.

Myönnän, että Lovell on perinpohjainen, että hän yrittää olla puolueeton omasta mielestään ja että kirja on aluksi suorastaan puuduttava, kunnes se alkaa vetää niillä kohdin kun yksi sisarusparvesta näkee perheen öykkäröivän, etuoikeutetun ja pelkkään huvitteluun ja snobismiin perustuvan elämäntavan suurena vääryytenä. Decca ei voi ymmärtää, miksi heille ilmestyvät puhtaat vaatteet kuin tyhjästä, pöydät notkuvat herkkuja ja kettujen metsästys ja tanssiaiset täyttävät yläluokan ylemmyydentuntoiset ja epäempaattiset päät samaan aikaan, kun suuri osa omasta kansasta kärsii työttömyydestä ja sen tähden nälästä ja sen seurauksista. Hänen mittansa on täynnä, kun Unity muuttaa Saksaan ja liittyy Hitlerin lähipiiriin näin tuoden tulevan kansanmurhaajan, miehen, joka tulee vuodattamaan vielä kolmen miljoonan ihmisen veren, heidän perheeseensä. Asiaa pahensi se, että etenkin Diana lähti tähän mukaan sekä myös omat vanhemmat, tosin isä David etääntyi fasismista heti toisen maailman sodan alettua. Siis kun Decca karkasi Esmondinsa kanssa taistelemaan Francoa vastaan Espanjaan, kirja alkoi vetää.


Kirjan johdannossa Mary S. Lovell on aivan selvästi puolustuskannalla, kun hän toteaa:

Tämä kirja ei ole poliittinen, joten siitä on turha etsiä kannanottoja Unitya, Dianaa ja äärioikeistoa taikka Deccaa ja äärivasemmistoa vastaan. Hyväksyn kunkin päähenkilöistäni sellaisena kuin hän oli – ja Dianan kohdalla edelleen on.


Sitä perhettä täytyy ajatella hauskana. He olivat hauskoja.

Toivon mahdollisimman monen lukevan tämän kirjan ja sitten miettivän, miten puolueeton kirjailija on ollut ja mihin hänen suuntauksensa on. Tuomitseeko hän ehdottomasti natsismin vai onko hän selvästi Sydneyn ja etenkin Dianan puolella, joka vielä Lovellin tavatessa hänet kertoo kuinka viehättävä, älykäs ja sivistynyt Hitler oli. Ja miten hoidetut olivatkaan hänen kätensä ja kyntensä! Ei! Diana ei kadu mitään ja säilyttää asenteensa vaikka ruumisröykkiöt jo tiedetään ja keskitysleirien ruumissavut kantautuvat Britannian hienostolinnoihin saakka. Diana pitää kantansa omaelämänkerrassaan A Life of Contrasts, jossa hän edelleen ihailee kovasti ystäväänsä Hitleriä ikään kuin tämä mies ei olisi koskaan ollut muuta kuin viehättävä ja sivistynyt. En ole koskaan tavannut mitään näin ylimielistä ja kylmää, näin kärsimykselle sokeaa – paitsi natseissa. Diana oli avioliitossa Osvald Mosleyn, Englannin fasistipuolueen johtajan kanssa. Unity oli Hitleriä yhtä lähellä kuin Eva Braun ja Unitysta oli huvittavaa, kun juutalaiset pakotettiin leikkaamaan nurmikoita hampaillaan purren ja hän otti myös silmää räpäyttämättä vastaan asunnon, josta sen juutalaiset omistajat oli viety keskitysleirille…Ja mitä toteaa ’puolueeton’ Mary S, Lovell:

Harvat älykkäät englantilaiset 1930-luvun Saksassa olisivat kieltäytyneet tilaisuudesta nähdä Hitler tai puhua hänen kanssaan.

Vaan mitä tekee perheen kapinallinen Decca. Hän lähtee Esmondinsa kanssa Yhdysvaltoihin, saa lapsen, menettää miehensä tämän ollessa yölennolla sodassa Saksaa vastaan, avioituu juutalaisen lakimiehen kanssa, saa Bobin kanssa kaksi lasta ja menestyy loistavana kirjailijana kuten sisarensa Nancy, joka poliittisesti yrittää olla jossain välimaastossa tosin pitäen tiukasti kiinni yläluokan tavoista, jopa vielä kuolinvuoteellaan kaivaten ketunmetsästystä!

Kirjan mustavalkoiset valokuvat ovat kiinnostavat ja tarjoavat sitä aikalaiskuvausta, jota kirjakin on täynnä, mutta joka kaikki jää Hitlerin varjoon. Siitä emme pääse mihinkään, että tämän perheen varjo oli hyvin antisemiittinen. Unity ei ehkä olisi koskaan päässyt Hitlerin sisäpiiriin edes sukutaustallaan ja fasismin ihailullaan ellei sattuman kirottua satoa juuri Hitler olisi ollut innokas anglofiili, joka oli jopa opiskellut Englannin kulttuuria ja historiaa.


Kun sota Saksan ja Englannin välillä oli jo täyttä totta, David siis hylkäsi fasismin, mutta vaimonsa Sydney ei. Tämä pieni episodi kertoo paljon Nancysta mutta vieläkin enemmän perheen äidistä Sydneysta:

Nancy avasi Rutland Gaten talon ja muutti sinne Davidin kanssa tuoden joitakin omia kalusteitaan Blomfield Roadilta. Kuten monet muut, joilla oli huoneita vapaana, hekin ottivat luokseen kodittomia siksi aikaa, kun näille etsittiin majoitusta. Lokakuussa 1940 heille määrättiin juutalainen pakolaisperhe. Nancy piti suojateistaan.


Pian tämän jälkeen kaikki talon tyhjät huoneet määrättiin luovutettaviksi toisille East Endistä evakuoiduille juutalaisperheille. Kun Sydney tuli Lontooseen Swinbrookista, missä pommi oli vahingoittanut kalastusmökin kattoa, tilanne ei lainkaan huvittanut häntä, ja hän oli ’inhoittava’ Davidille ja Nancylle. Vaikka oli jo päätetty, että talo pitäisi myydä mahdollisimman pian, koska sen ylläpitoon ei enää ollut varoja, Nancy kirjoitti:” Sydney sanoo, että vaikka hänellä olisi kaikki maailman rahat, hän ei ikinä asuisi talossa sen jälkeen kun se on ollut juutalaisilla.”

Miten siis voisin pitää tätä kirjaa hauskana, sillä aina kun löydän jonkun perhe-elämää kuvaavan ’osuvan’ tapahtuman, mieleni näkökentällä juutalaiset marssivat keskitysleireihin samalla kun öykkäröivät etuoikeutetut vetävät pitkiä silkkihansikkaita käsiinsä…Se aika ei ole kaukana ja se sivuutti Suomenkin, mitä monen on vaikea uskoa. Täälläkin istuttiin illallispöydissä ja kerrottiin viimeisimmistä Saksan matkoista ja ihailtiin Hitleriä ja naisilla oli juhlakäsineet yli kyynärpään ja sitten päiviteltiin juutalaisongelmaa ja tanssittiin aamunkoittoon. Onneksi Suomen tie ei ollut Hitlerin eikä Stalinin tie!

Lovell käyttää Isä Aurinkoisen hirmutekoja ja vankileirien saaristoa mielestäni hyvin epäonnistuneena vertauksena, kun hän jossain kohtaa kirjaa mainitsee, kuin selittäen, että ’tekiväthän kommunistit ja Stalinkin hirmutekoja’ Tämän hän ottaa eri muodoissaan esille verratessaan Deccan aatemaailmaa Dianaan. Decca on kuitenkin myöntänyt, että ’se kommunismi oli väärää’, mutta Diana ei ole katunut tippaakaan. Ehkä pitäisi tajuta, että toisen pahuus ja sen esille tuominen, ei pyyhi pois toisen pahuutta, tässä tapauksessa järkyttävää kansanmurhaa.

Kirjasta on puhuttu ns. siskokirjana. No…sanoihan Nancy: ”Sisaret ovat suoja kohtalon kolhuja vastaan.” Ja Decca (Jessica) vastasi: ”Sisarethan ovat kohtalon kolhuja.”


Ihailen Mitfordin tyttöjä, etenkin Nancya ja Deccaa, heidän kirjallisen lahjakkuutensa takia. Molemmista tuli kuuluisia kirjailijoita. Dianasta ja Unitysta en perusta yhtään. Lehdistön hampaissa tytöt olivat aina tyyliin ”Hitlerin arjalainen kaunotar sai selkäänsä Lontoon rahvaalta” ja ”Vinksahtaneet Mitfordit jälleen vauhdissa.” Liityn kuitenkin lehdistöön ja alahuoneeseen siinä, että kun Mosley vihdoin vapautettiin huonon terveyden takia, miksi vapautettiin myös Diana?


Debo saa minulta myös sympatiat sisarusten rankkojen välien ukkosenjohdattimena. Yhdessäkin kirjeessä hän anelee Deccaa, joka ei ikinä heltynyt Dianalle, että:

”Ei Herran tähden riidellä. Me alamme jo olla vanhoja, enkä kestäisi sitä. Meidän täytyy kai vain hyväksyä se, että olemme syvästi eri mieltä monista asioista, mutta pohjimmiltaan meillä on silti vahvat siteet.”

Oi, tähän olisi ollut niin kaunista lopettaa, mutta en vain voi! Debokaan ei tajunnut, että kansanmurha on vähän jotain muuta kuin mielipide-ero. Mielipide voi olla vaikka, minkä värisestä autosta pitää tai hyväksyykö kettujen murhaamisen jalona harrastuksena vai ei.

Epilogi


Ruskeassa pahvilaatikossa ovat Tatjanan, Marian, Anastasian ja Olgan luiden palat. Joukossa on muitakin perheenjäseniä, mutta etenkin valkeat ruhtinattaret vaikuttavat vieläkin – siskoudellaan, vaikka heidän elämänsä päättyi erääseen perhevalokuvaan jo kauan ennen kuin he olivat edes kunnolla ehtineet aikuisiksi. Heidän isoisoäitinsä Englannin kuningatar Viktoria olisi voinut heidät pelastaa, mutta…


Ja samaan aikaan kun tutkijat pyörittelevät valkeiden ruhtinattarien luita, 90-vuotias ja tyylikäs Diana istuu suunnittelemassa illalliskutsuja Pariisin kodissaan, jonne ulottuvat puiden hurmaavat lehdistöt ja ikkunoista näkyy muurien reunustamaan puutarhaan, joka kuului aikoinaan Napoleonin äidille. Diana on edelleen yhä korkeassa iässäänkin kaunis ja itsetietoinen sekä vastaa mielellään Mary S. Lovellin pyyntöön tarjota tietoja kirjaan Mitfordin tytöt. Ovi aukeaa ja sisäkkö tuo iltapäiväteen…

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet myös Jaana, Karoliina, Laura, AnniPaula sekä Katja/Lumiomena.

34 kommenttia:

  1. Minulla on tämä kirja odottaa yöpöydällä lukemista. Kiitos hienosta arviosta.

    VastaaPoista
  2. Tämä vaikuttaa sellaiselta tuhdilta lukuromaanilta, johon tarvitsee sen tietyn ajan ja oman keskittymiskyvyn ;)

    Lukulistallani tämä jo on, muttei siellä kärkipäässä. Ehkä sitten joskus talvella pimeinä pitkinä pakkaspäivinä.

    VastaaPoista
  3. Minulla tämä odottaa vuoroaan hyllyssä, joten palaan perusteelliseen arvioosi, kun olen kirjan lukenut.

    VastaaPoista
  4. Ai mitä houkutuksia laitatkaan...
    koitin aamulla pistää kesälomaa odottavat kirjat säällisesti yhteen paikkaan, onnistumatta!
    Tänään selvisi sitten myös se, miksen ehdi lukea -ohjelmassa oli pino sisustuslehtiä ja edes yhden kirjan aloitus...mutta taisin taas keksiä projekin, josta seurasi se, että pino odottaa edelleen, ja istuin jalat puutuneina puoli päivää lattialla ..tekemässä mitä- se selvinnee vielä tänään myöhemmin päivän toisesta postauksesta... ☺¨

    -ja mun piti hellittää tahtia -joopajoo!

    VastaaPoista
  5. Minttuli, lupaan, että kirja ei ole tylsä. Kerroin vain ulos, miltä minusta tuntuu, sillä kuka voi lukea tätä kiinnostavana aikalaistapakuvauksena tai siskokirjana, kun kärsimys huutaa sekä Britanniassa että Saksassa. Hyvin vahva teos. Kiitos!

    Susa, en nyt tätä ihan kuukautta sentään lukenut, mutta oli pakko välillä lukea Clarkia ja muuta. Lue sitten kun tunnet, että on oikea aika. Uskon, että sait nyt minulta suutuntumaa tähän kirjaan, minä pyörin vieläkin jälkimauassa.

    VastaaPoista
  6. Huh, kuulostaapa tuhdilta paketilta! Jos tämä tulee kirjastossa vastaan, tutustunut varmasti, mutta en usko että jaksan lukea kannesta kanteen. Nostit kirjasta esiin monia ristiriitoja ja rankkoja aiheita. Holokausti on minullekin aihe, jota en voi sivuuttaa ajatuksella, että "no he olivat aikansa lapsia". Yäk tuota Sydneyta ja Dianaa... Luen myös tarkkaan rivien välit; tuntuu vastenmieliseltä, jos elämäkerturi liikaa ymmärtää kohteitaan, vaikka toki täytyy olla objektiivinen.

    Mikään hyvänmielen siskoskirja tämä ei selvästikään ole, mutta sinänsä teeman kannalta milelenkiintoinen, että
    harvoinpa sisaruksilla ihan noin erilaisia
    maailmankatsomuksia ja elämänpolkuja on kuin Mitfordin
    tytöillä!

    Kiitos perusteellisesta ja sydämellä kirjoitetusta arviosta! Tässä kirjassa riittää selvästikin pureksittavaa.

    VastaaPoista
  7. Jaana, jos muistat niin kerro minulle, kun olet tehnyt, niin linkitän sinut ja on myös mielenkiintoista lukea, mitä muut tästä kertovat.

    Pepi, minä arvasin, että sinä vain kiihdytät, kun komennat minua lepäämään. En totellut vaan tein tämän kirjan ja nyt aion huokaista - hieman. Otappa tämä lukuusi, niin nähdään, miten projekteille käy.

    VastaaPoista
  8. Maria, no minussa on tämä tiedostava puoleni. Olen ikuinen maailmanparantaja, mutta en anna sen yleensä näkyä, mutta muutmaissa aiheissa kipurajani ylittyy.

    Uskon, että luet tämän kokonaan, sillä et malta olla tietämättä...

    Sikäli tämä puoltaa siskokirjana paikkaansa, että on myös siskoja joiden maailmankatsomus on aivan eri. Tämä siis saattaa lohduttaa heitä.

    Kiitos sinulle! Olen kuin jyrän alle jäänyt, mutta olen jo aloittamassa palautumista. Äsken katsoin Brothers & Sisters, kohta syön herkkuja partsilla ja aamulla kampaajalle...kyllä se siitä sitten.

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Katsotaan...tuo luettavien pino on tällä hetkellä jo huolestuttavan iso ☺

    VastaaPoista
  10. Hei Leena

    Kirjoititpas tosi vahvasti ja sydämestäsi tämän esittelyn! Toisaalta voisin lukea tämän kirjan ja toisaalta en. Punnitsen asiaa, kun näen kirjan kirjastossa. En voi ymmärtää nykypäivämme ilmiöitä, jossa vähätellään holokaustia. Joku jossain totesi hiljattain, että holokaustia liioitellaan. Ihan käsittämätöntä ajattelua! Mutta kirja on varmasti raskas ja ristiriitainen ehkäpä kylmiä väreitä aiheuttava - kirjoittajan näkemykset arveluttavat.

    VastaaPoista
  11. Olen aikoinani lukenut toisen kirjan Mitfordin perheestä,ja aika kiehtova ja erikoislaatuinen perhe se olikin. Tuota kirjaa tekee myös mieli lukea,ja oliskohan tuo ollut Katja Lumiomenan blogissa,muistan jossain lukeneeni tuosta.

    VastaaPoista
  12. Hei Sara!

    Voisihan tästä kirjoittaa vain herttaisia asioita ja jättää kaiken muun kertomatta, mutta silloin pettäisin lukijoitani. Olen luvannut olla oma itseni ja tässä sitä on sitten oikein sydänverellä.

    Tiedäthän, että erään valtion päämies jo julkisesti kieltää holocaustin. Häneen ei pysty mikään.


    Sara, voihan tästä poimia niitä perheen hauskoja taphtumia ja sutkauskia ja sanavalmiutta yms.,mutta minusta tuntuu, että harva voi niillä pärjätä tämän kirjan läpi. Siskosten voimakaksiden näkemyserojen kuvaajana tämä on oivallinen, sillä jos tässä olisi ollut 'happy end', se olisi ollut valhe.

    Sara, nimenomaan kirjoittajan näkemys minua rasitti ihan uuvuksiin asti.

    Toki olisi kiintoisaa tietää,mitä sinä, Herttaisten Tyttökirjojen Kuningatar, tästä sanoisit, mutta toisaalta, onhan sinulla se hurjakin puoli eli ihailet Kay Scarpettaa yms;-) Uskon, että sanaisen ruutisi voisi sinullakin leimahtaa, sillä on asoita, joilta ei ole oikeus sulkea mieltään.

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  13. Pepi, pata kattilaa soimaa eli älä siis stressaa;-)

    Jael, tämän kirjan perusteella perhe olisi sinusta varmaankin vain erikoislaatuinen ja sana kiehtova jäisi pois. Älä nyt vain tilaa mitään kirjoja...

    Voimme siis kuitenkin kiittää Lovellia, sillä hän kertoi kaiken halusi tai ei.

    VastaaPoista
  14. Siis kamaluus ja vastenmielisyyskin voi olla kiehtovaa,sillä se voi olla mielenkiintoista ja herättää kysymyksiä,.En olekaan nyt tilaamassa vielä mitään kirjoja...

    VastaaPoista
  15. MT otti minullakin pari viikkoa. Tartuin kirjaan innostuneena, mutta se ei ensimmäisten lukujensa aikana vetänyt ollenkaan, Lovell tuntui vain jaarittelevan pitkäpiimäisesti. Sitten tarina - kammottavanakin - lähti lentoon ja kirjaa oli pakko lukea, vaikka etenkin juuri Unityn ja Dianan ajatusmaailma kylmäsi. Sen sijaan esimerkiksi ihan toisin ajatteleva Decca oli onneksi hyvää vastapainoa. Olisin halunnut lukea enemmän Pamista, jota pidettiin siskoista vaatimattomimpana, miten hän koki kaiken sen, mitä hänen perheensä (itseaiheutetusti) kävi läpi.

    Minulle tuli sellainen olo, että Lovell kyllä tuomitsi fasismin, kuten kuuluukin, mutta että hän lumoutui liikaa etenkin Unitysta ja silloin jotenkin unohti, että miten kertoa historiaa.

    Kiitos linkityksestä.

    VastaaPoista
  16. Jael, olen samaa mieltä, mutta en ole koskaan ymmärtänyt natsismin myötäjuoksijoita. Kun taas Ian Mcewanin Sementtipuutarhasta joku on ollut todela järkyttynyt. Oi, kunpa hän lukisi Vieraan turvan...Siis fakta rasismista ylittää sietokykyni.

    VastaaPoista
  17. Minulla meni kuukausi, mutta oli pakko tehdä välillä muuta, sillä Unity ja Diana saivat minut voimaan pahoin. Ja Lovell tosiaankin jaaritteli melkein siihen Deccan karkumatkaan asti. Ilman Deccaa en olisi tätä edes lukenut!

    Pam jäi niin vähälle, että minäkin sivuutin hänet. Debo sai jotenkin huomiota ja keräsi myös sympatiaa.


    Lovell lumoutui Dianasta! Hän on ollut hulluna Dianaan. Vaikka Unity oli kammottava, todella kammottava, niin Diana oli se, joka vei melkein tajun, sillä hän oli kuitenkin ns. fiksu, mutta mikä ylimielisyys, mikä empatiakyvyn puute. Tälle on olemassa ihan lääketiteellinen sanakin, mutta passaan sen nyt.

    Tämä kirja olisi ollut toisen kertojan käsissä viehättävä kun oltaisiin jääty vain tyttöjen lapsuuden ja nuoruuden aikaan. Silloin tätä olisi voinut lukea brittiläisen yläluokan tapain kuvauksena ja nauttia Davidin raivonpuuskista ja tyttöjen sanavalmiudesta häntä kohtaan etc. Nyt Lovell jaaritteli juuri ne vuodet.

    Ole hyvä!

    VastaaPoista
  18. Vaikuttaa todella mielenkintoiseelta kirjalta, josta en aiemmin ollut kuullutkaan. Hieno arvio sinulla! Elämäkerroissa ne sivuraiteet ja selitykset ovat joskus puuduttavia juuri siitä syystä, että selitysten jälkeen paluu takaisin kirjan hetkeen vaatii aikansa.

    Täytyy ottaa rämän kirjan nimi ylös seuraavaa Amazon-kirjaseikkaulua silmällä pitäen.

    VastaaPoista
  19. Elegia, kiitos!

    Minä kyllä pidän elämänkerroista, mutta niitäkin on niin momenmoisia...Nimenomaan hetkeen palaaminen sivupoluilta on vaikeaa.

    No lueppa! Katson sitten, mitä sinä olet tästä mieltä.

    VastaaPoista
  20. Minä pidin tästä kirjasta hurjasti ja annoinkin sille viisi tähteä! Totta kuitenkin, että Lovell "mässäili" melkoisen paljon Dianan ja Unityn tarinoilla. Liekkö osaksi myös myyntivaltti, ihmisiä kun aina kiinnostaa holokausti ja Hitler.

    VastaaPoista
  21. Laura, minäkin suosittelen tätä kirjaa kaikille, ettei vain kukaan ikinä olisi kiinnostumatta holocaustista ja Hitlerin teoista.

    VastaaPoista
  22. Leena, vaikka olen lukenut tästä useamman hienon arvion, vasta sinä sait todenteolla kiinnostumaan. Kirjat, jotka vaikuttavat voimakkaasti ja herättävät ristiriitaisia tunteita ovat aina lukemisen arvoisia.

    Muistaakseni olemme joskus käyneetkin keskustelua siitä, miten natsien tekoja pitäisi käsitellä opetuksessa. On ensiarvoisen tärkeää, että yritämme ymmärtää natsien sielunmaisemaa, jotta itse osaisimme välttää samat karikot... vastasiko tämä kirja mielestäsi siihen tarpeeseen?

    En osaa luvata vielä, että tarttuisin tähän, ehkä joskus. Nyt on toisenlaisten kirjojen ja aiheiden aika.

    VastaaPoista
  23. Amma, mietin kauan, että otanko sinuun yhteyttä ja sanon, että 'tämän kirjan pitäisi kuulua koulujen opetusohjelmaan osoituksena siitä, miten natisus on kuin virus, jota vastaan pitää olla asennetta', mutta sitten ajattelin, että ehkä, vain ehkä, joku heikko sielu saisi tästä oudon ja täysin päinvastaisen kuvan eli katsoisi yläluokkaisuuden, menestyksen ja snobismin kaipaavan vielä fasismia...Siis tämä on oppikirjaksi nuorelle sielulle liian rönsyilevä ja tässä kirjassa paha ei saza palkkaansa, vaan istuu hienossa asunnossaan palvelijoiden ympäröimänä, vaikka on vahvasti ja monipuolisesti tukenut aatetta, joka tappoi kolme miljoonaa juutalaista.

    Amma, lähetä minulle osoitteesi, saat minulta palkkioksi mielipiteestäsi sloista suvilukemista eli Villa Charmen!

    Vasta sinä vastasit tuskaani!

    Kiitos♥

    VastaaPoista
  24. Leena, mä tuskin stressaan (enää) mistään kovinkaan paljon -luojan kiitos!
    Viestiketjun edeteessä on kovin ristiriitaiset tunteet kirjaan, saisinko luettua.

    Aikoinaan, kesänä, jolloin teimme autolla kotimatkaa Unkarista, luin matkalla Anne Frankin päiväkirjaa, matkalla oli monta pysähdystä, yksi niistä Auscwitzin keskitysleiri.
    Tuosta kokonaisuudesta tuli niin vahva kokemus, että se elää tänäkin päivänä. Ja sai aikaiseksi sen, että silloin (ja pitkään sen jälkeen)luin kaiken mitä sain käsiini tuosta ihmisen pahuudesta!

    Ja olen aina sanonut kaikille, että jokaisen ihmisen pitäisi kiertää Auscwitz läpi, hataana ja ajatuksella. Ja mitä todennäköisemmin itkien.

    VastaaPoista
  25. Pepi, ei tämä kirja liiku keskitysleireillä vaan brittiläisen yläluokan elämässä sekä seurustelemassa viheättyneesti ja 'sivistyneesti' Hitlerin piireissä.

    Minä olen lukenut kaikki maailman leirikirjat vankileirein saaristot mukaan luettuna.

    Tuo Auschwitz pitäisikin sisällyttää peruskoulun viimeisen luokan pakolliseksi käymiseksi. Näin varmistettaisiin ettei kukaan sanoisi, että 'sitä ei koskaan ollut'.

    VastaaPoista
  26. keskustelun vuoksi minun on pakko lainata arviotani: "Kirjassa tulee ilmi hienosti myös se, miten "historia" näyttää aivan toiselta tapahtuessaan. Jälkiviisaana on helppo selitellä, tuomita ja katsella uusin silmin. Esimerkiksi mikään ei voi enää puolustaa Hitleriä ja hänen tekojaan, mutta aivan taatusti hän on voinut olla hyvin hurmaava ja karismaattinen mies. Olen luullut olevani varsin hyvin perillä sodanaikaisesta historiasta, mutta kirja toi aivan toista näkökulmaa." Siis se on fakta, että hitlerillä oli todella paljon kannattajia. Mitä IHMETETTÄ heidän päässään liikkui??!?! ei voida sanoa, että he olivat jotenkin kaikki erityisen pahoja, vai olivatko, nuo kaikki miljoonat ihmiset? minusta kirja toi kiinnostavasti esiin toista puolta ja vaikkei todella olisi samaa mieltä, niin näinkin todella tapahtui, mielipiteet jakautuivat saman perheen sisällä, heillä oli mahdollisuus valita, mikä heidän ymmärryksensä oli tapahtumista silloin ja sillä hetkellä jne.

    Sinä olet Leena ihana kun luet nin tunteella ja olet ehdottoman oikeassa tuomitessasi jyrkästi fasismin. Mnä en ehkä vaan osaa ymmärtää että ylipäätään kukaan missään voisi mitenkään kannattaa sellaista nykyään niin en osaa olla huolissani. (mikä on tuietysti epätotta ja kärjistäen sanottu, tiedän maahanmuuttovastaisuuden jne.)

    kiitos herättämästäsi keskustelusta!

    VastaaPoista
  27. Anni, olet aivan oikeassa siinä, että tämä kirja on kiinnostava. Ehkä se on sitä kuitenkin vahvasti tavalla, jota lukija ei voi etukäteen edes aavistaa. Eihän tätä nyt kukaan voi lukea brittiläisen yläluokan tapainkuvauksena, eihän...kuvauksena herttaisesta perheestä ja hauskana perheenä, kuten Lovell itse tätä mainostaa. Minulta katosi tätä lukiessa hauskuus ja muistin miten vedin salaa itse käteeni ihan pikkulikkana erään 'Dianan' pitkät juhlakäsineet ja kuulin mitä kuulin. Se kaikki on niin liki ja se kaikki tapahtuu taas. Miten joku julkeaa haukkua bussissa kolmevuotiaan lapsen tämän ihon värin takia!

    Oi, olen niiiin kateellinen kaikille, jotka voivat lukea tätä kauniskantista kirjaa kevyesti ja sielun vuotamatta verta. Oi, jos minä olisin he!,mutta mikä minä silloin olisinkaan...

    Siis todellakaan en suhtaudu viileästi rasismiin!

    VastaaPoista
  28. PS. Anni, kiitos asiantuntevasta ja arvostastavasta kommentistasi. Kiitos myös hienosta arviostasi Mitforfdin tyttöihin, siitä minä heti tajusin, että nyt luetaan jotain enemmän kuin herttaista perhetarinaa. Ja sinäkin olet niin ihana, kun osaat arvostaa muiden panosta ja osaat aina kommentoida yhtä herttaisesti - ilman että lankeat tunteisiin.

    VastaaPoista
  29. Leena, kiitos, kun hoksautit, että olit lukenut Mitfordit! Minusta lukukokemuksemme eivät juurikaan poikkea toisistaan :-). Miten näit, että olit ajatellut kaikesta ihan päinvastaista? Kirja on selvästi tehnyt sinuun ujan vaikutuksen, eikö?

    Minulle kirja oli avain ymmärtämään aristokratian (silloisen Euroopan ja Yhdysvaltain, nykyisen gloibaalin) valtaa. Kaikki järjestyy, kun olet osa arvovaltaista verkostoa. Jos olet ulkopuolella, olet omillasi. Sama se, oletko fasisti, kommunisti tai jotain siltä väliltä, verkostoon kuuluvana pärjäät tilanteesta toiseen...

    VastaaPoista
  30. Paula, ole hyvä.

    Siis minusta vain Karoliina minun lisäkseni kirjoitti kirjasta muuta kuin 'herttaisena siskokirjana tai aristokratian tapain kuvauksena'. Natsismi mainittiin, mutta sekin enemmän painottuen sisaruusvälirikkona, jolloin ei helposti tajunnut, miten ylhäällä fasismin hierarkiassa esim. Mosleyn pariskunta oli. Minä onneton en vain ennen lukenut muiden arvosteluja, jos sama kirja itsellä tulossa. Nyt luen! Ja en halua millään tavalla mollata muita bloggaajia, olen itsekin varmaan pitänyt painotuksiani joissakin kirjoissa siellä, missä joku muu ei olisi niiden toivonut olevan.

    Minusta on ihan ok, että lukija saa tietää mitä on tulossa.


    Kaikesta huolimatta on ollut superhienoa nähdä tv-ohjelmia, joissa jopa Saksassa esitetään olleen ihmisiä, jotka eivät halunneet verkostoitua natsismiin, olla kansanmurhan myötäjuoksijoita.

    Suhtaudun yhtä jyrkästi sekä vankileirien saaristoon eli Isä Aurinkoisen järjestelmään kuin natsismiin ja sen pääarkkitehtiin Hitleriin. Missään olosuhteissa ei ole kielletty käyttämästä omia aivoja mittaamaan inhimillisyyttä. Se on tietysti fakta, että ihmiset arvottavat eri tavoin ja omista lähtökohdistaan eri asioiden painoarvoja, myös muiden kärsimystä.

    Toivon mahdollisimman monen lukevan tämän kirjan!

    Niin...vaikutti kyllä. Onneksi olen nyt saanut tehdä ihan muunlaista, mutta bloggeri temppuilee, enkä saa sitä kai laitettua.

    VastaaPoista
  31. Et kai ketään ole mollannut? En laske sellaista tyyliisi, Leena! :-)

    Minä itse asiassa arvostin kirjassa sitä, että Lovell kirjoitti asioista tavallaan niin kuin ne olivat, vaikka historian tapahtumina karmivia olivatkin. En olisi halunnut lukea valmiiksi arvostelevaa tekstiä. Ehkä kiinnitän lukiessani erilaisiin asioihin huomiota kuin sinä? Olen kaiketi vähän samoilla jäljillä kuin Anni tuossa edellä kirjoittaa: asiat tapahtuivat aikoinaan ja nyt on kiintoisaa kuulla, miksi ihmeessä ihmiset mitäkin tekivät. Esimerkiksi se, miten fasismi oli Briteissäkin kovassa nousussa oli minulle osittain aivan uutta asiaa, ja jotenkin Mitfordeista ymmärsin, että silloin se vain saattoi tuntua nuorista neidoista hurjan innostavalta (ilman mitään nykynatsisympatioita), kun ei vielä tiedetty, mihin se veisi... mitäköhän jälkeenpäin kirjoitetaan meidänkin kulutuksen täyttämästä ja kansainvälisesti todella epäreilusta ajastamme, jossa kansa marssii mihin vain, kun markkinat käskevät?

    VastaaPoista
  32. Paula, tai mitä sanotaan siitä, että meillä saa nyt yhtäkkiä avoimesti näyttää rasistiset tunteensa!

    ***

    No niin, nyt puhumme samaa kieltä. Minun lähtökohtani olivat ne, että en tiennyt mitä kirja tuo, vaan luulin aivan muuta ja sitten se, että olen ihan ensimmäiseksi, kun historiaan hurahdin, lukenut kaiken Kolmannesta valtakunnasta. Siis tiedän siitä kai liikaakin. Ja edelleen jaksan kauhistua/kiinnostua siitä, miten massat saadaan johonkn sellaiseen, mikä myöhemmän valossa näyttää täysin uskomattomalta. Hitlerhän oli hyvä puhuja, vaikka huusikin paljon. Hyvät puhujat ovat tehneet tätä kautta historian. Se ei alkanut Hitleristä, eikä se päättynyt Hitleriin.

    Muistaakseni, en nyt ehdit tsekata, totesinkin jossain jo, että me kaikki kiinnitämme kirjoissa huomioita eri asioihin ja jo tämä puoltaa kirjablogeja, joissa usein tehdään samoja kirjoja paljon. Minä en voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, mikä kiinnitti/vangitsi huomioni.

    Tajuan, että massat hurahtavat. Ymmärrän katumuksen ja annan jopa sille myötätuntoa, jos näen sen vilpittömänä. Ainoa mitä en jaksa ymmärtää, on katumuksen puute, jos/kun on antanut pahan viedä.

    Katumuskaan ei tosin riitä jos on kyse vaikkapa Eichmanista. Osaan ulkoa mitä hän kirjoitti vankeudessa Israelissa ennen teloitustaan. Ja siltikin olen kuolemanrangaistusta vastaan, on se maa, jossa tämä käytäntö, mikä tahansa.

    ***

    Ei ole tapani ketään alentaa, vaan olen yrittänyt elää toimien päinvastoin. Bloigstaniassa se tarkoittaa, että olen aina halunnut auttaa uusia innokkaita bloggaajia esille.

    VastaaPoista
  33. Kommentoin tähän nyt vielä näin myöhään, mutta sain kirjan luettua juhannuksena.
    Aihe, Mitfordin tytöt oli mielestäni erinomaisen kiinnostava, mutta Lovellin ote kohteisiinsa liian varovainen ja kunnioittavakin ehhä. Jos kiinnostaa, mitä kirjoitin, käy kurkkaamassa, linkitin sinut, sillä olimme aika samoilla linjoilla etenkin kirjan poliittisuuden suhteen.

    VastaaPoista
  34. Jaana, kiitos linkityksestä!

    Olemme me samoilla linjoilla Mitfordin tytöistä.

    VastaaPoista