keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kleopatra

Yksi uskollinen ystävä, on kymmenentuhannen sukulaisen arvoinen.

- Euripides –


Mitä enemmän saan tietää naisesta, joka oli sekä jumalatar, kuningatar että farao, hänestä jota kutsuttiin Kleopatraksi, sitä enemmän näen figuurin suuresta yksinäisyydestä, jossa älykäs nainen hallitsi hellenististä Egyptiä tehden maansa pääkaupungista Aleksandriasta sanoinkuvaamattoman vaurauden näyttämön sekä sivistyksen kehdon, mutta en näe jumalattaren kasvoja, en näe hänen rauhaansa, en näe hänellä yhtään ystävää, johon luottaa ja sukuhan oli pahin, sillä siinä, missä roomalaishallitsijat tappoivat lapsiaan, Egyptiä hallitseva Ptolemaiosten suku murhasi sisariaan, eikä Kleopatrakaan tehnyt tähän poikkeusta…


Lukiessani Stacy Schiffin Kleopatraa (Cleopatra. A Life, WSOY 2011, suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi) join verta, aavikon pölyä, yksinäisyyttä, pelkoa, intohimoa, Niilin vettä ja julmuutta, mutta join myös tarinaa uskomattomasta naisesta, joka osasi yhdeksää kieltä, hallitsi suuria sotajoukkojaan, osasi diplomatian ja johtamisen taidot, oli loistava keskustelija, ei hurmannut niinkään kauneudellaan kuin eloisuudellaan, mutta aistillisuutensa oli ylivertaista, sillä kautta aikain tästä naisesta ovat seonneet niin hänen aikansa suurimmat sotapäälliköt, kuin myöhemmät historiankirjoittajat ja kirjailijat, Shakespeareen saakka. Hän on ollut miehille, hänen historiansa vääristäjille, märkä uni ja suuri houkutus, jota he kuitenkin pelkäsivät enemmän kuin kuolemaa, joten kaikkien piti saada tietää, kuka oli Kaikkien aikojen häijyin nainen:


Hänen valtansa on todettu juontuneen hänen seksuaalisuudestaan, ja syy on ilmeinen; kuten yksi Caesarin murhaajista totesi: ”Kuinka paljon enemmän huomiota ihmiset kohdistavatkaan pelkoihinsa kuin muistoihinsa!” Naisen menestys on aina ollut suotuisampaa selittää hänen kauneudellaan kuin älyllään; hänet on alennettu sukupuolielämänsä summaksi. Kleopatra on tietäjänä järkyttävämpi kuin viettelijättärenä; on vähemmän uhkaavaa uskoa hänet tappavan viehättäväksi kuin tappavan älykkääksi.

Yksi mies, yksi Rooman hallitsija, oli päättänyt voittaa hänet ja lopulta siinä onnistuikin, mutta vaikka Octavianus kutsui avuksi kaikki maailman sumut ja myytit päättäen muokata Kleopatrasta postuumisti vain häijyn juonittelijan, sumut hälvenevät aikanaan, Niili alkaa virrata toiseen suuntaan ja vaikka Kleopatran loistavat kirjastot, museot ja koko hänen palatsinsa on vajonnut Välimereen, aina löytyy uusia lähteitä, jotka kertovat aivan toista tarinaa ja niihin tietoihin perustaa Pulizer-palkittu Stacy Schiff teoksensa, joka ravistelee vuosituhansien pölyt olemassa olevien tutkimusten päältä ja lähtee etsimään uusia väyliä kohdatakseen naisen nimeltään Kleopatra, jolle elämä oli suonut niin paljon ja joka itse arvosti maataan ja kansaansa tehden kaiken sen eteen vaikka polvistuen laskemaan erämaan hiekanjyväset, jos maassa sen avulla on rauha, vaikka suurin kansan tyytyväisyyden takuu olikin Niilin veden nousu, joka takasi uskomattomat hedelmätarhat, viljasadon ja ylenpalttisen vaurauden.

Se, mitä Stacy kohtaa maailman rikkaimman hallitsijattaren lisäksi, on nainen, joka löytää Rooman hallitsijasta vertaisensa miehen. Vain Julius Caesarista on hänelle miestä ja sen lisäksi Kleopatra tarvitsee Rooman suojelusta. Jos Caesar olikin jonain hetkenä miettinyt Egyptin liittämistä Rooman valtakuntaan, hän nopeasti tajusi, että Kleopatra oli kuin hallitsemansa maa:


sitä ei tahtoisi menettää, sen valloittaminen olisi vaarallista ja hallitseminen hirmuisen hankalaa.

Niin kuitenkin tapahtuu, että Caesar menettää sielunsa idälle ja Kleopatralle ja he saavat yhteisen lapsenkin. Caesarin salamurhan jälkeen Kleopatran elämään astuu sen ajan suurin sotapäällikkö Marcus Antonius Roomasta, jonka kanssa hän saa kolme lasta. Siis kohtaamme suurten sotapäälliköiden ja Rooman hallitsijoiden kumppanin sekä rakastajan ja näiden lasten äidin, jota raivostunut ja naisia alistava Rooma nimittää portoksi.

Kirja kertoo erinomaisesti ja yksityiskohtaisesti, miten ja mille, nämä molemmat aikansa suurimmat sotapäälliköt menettivät sielunsa, miksi he jäivät Aleksandriaan viipyilemään, vaikka heillä oli vuorollaan maansa hallittavana. Saamme uskomattomia kuvaksia Aleksandriasta, Kleopatran pidoista aina astioita ja ruokalajeja myöten. Mutta siitä voitte olla varmat, että valtiattaren upeita lattiamosaiikkeja koskettavat sandaalit olivat jalokivikoristellut…Saamme myös kuulla, mitä tapahtui Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen vaimoille, kun miehet olivat idän lumoissa. Pääsemme mukaan niin romanttiselle Niilin risteilylle miljoonien yötähtien alle kuin sotatantereille, jonne Kleopatra seurasi miehiään. Kiehtovalla kirjoitustyylillään Stacy Schiff maalaa eteemme kuvaa Kleopatrasta, jossa elämä ja legenda olivat yhtä, naisesta, joka oli taidokas alkemisti ja myrkkyjen asiantuntija, naisesta, joka hallitsi vuonna 37 eKr. miltei koko itäisen Välimeren rannikkoa, nykyistä Itä-Libyaa Afrikassa, pohjoisen Israelia, Libanonia ja Syyriaa sekä eteläistä Turkkia lukuun ottamatta muutamia kaistaleita Juudeasta…naisesta, josta ei ole säilynyt yhtä ainoaa kuvaa ja vain yksi ainoa sana, kuninkaallisen allekirjoituksen kreikankielinen sana ginesthoo, ’näin tapahtukoon’.

Elokuun 10. päivänä vuonna 30 eKr. Octavianuksen vallattua Kleopatran maan ja hänen rakastettunsa Marcus Antoniuksen kuoltua yhdeksän päivää aikaisemmin, tämä myytteihin kietoutunut rohkea nainen, nautti ruhtinaallisen illallisen, jonka loputtua, illan jo saapuessa, palvelijatar toi hänelle korissa makeita Egyptin viikunoita ja vaikka

Shakespeare ja Shaw ovat panneet sanoja hänen suuhunsa, Michelangelo ja Elizabeth Taylor antaneet hänelle kasvot

ei heistä yhdestäkään olisi ollut siihen loistavaan loppunäytökseen, jonka Kleopatra järjesti viimeisekseen. Hän jos kuka hallitsi esillä olon ja näyttämöllä olon niin elävänä kuin kuolleena.

Erämaan tuuli pyyhkii totuutta esiin, se leyhyttää kirjani lehtiä, kuljettaa kanelin ja ruusun tuoksua, muistuttaa maasta, jossa lumikellotkaan eivät lakanneet kukkimasta, ruusuista nyt puhumattakaan. Ikuinen tuuli kuljettaa hiekkaa. Niili nousee ja laskee miten haluaa. Miljoonat iltatähdet kertovat jumalattaresta, joka matkasi virtaa tähtikirkkaina öinä…

***

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet  ainakin Sonja,  Linnea ja Norkku.

39 kommenttia:

  1. Aah, tein juuri matkaa Niilin leppeillä laineilla pimeässä yössä, jossa väärinpäin oleva kuunsirppi valaisee kelmeästi rannan taatelipalmuja....tuo kirja on aivan pakko...♥

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja kuulosti niin mielenkiintoiselta että menin katsomaan ulkomaalaisia arvosteluita ja hyviä ne olivatkin. Tämä menee pakko lukea-listalle!

    VastaaPoista
  3. Kleopatra on kiehtonut minuakin "iät ja ajat", joten tämä olisi mukava lukea itsekin.

    VastaaPoista
  4. Tämä voisi olla kiinnostava kirja! jos se osuu eteeni taidan lukea;)

    VastaaPoista
  5. Kleopatra on (edelleenkin!) kiehtova hahmo, kaunis, oppinut ja vahva. Nainen, joka valitsi oman loppunsakin ja lähti siten ja silloin kuin halusi.

    Muistan lukeneeni jostakin että Kleopatran lapsista ainoana aikuisuuteen asti selvisi tytär Kleopatra Selene, josta Octavius/keisari Augustus teki sittemmin kuningattaren, epäilemättä mielenkiintoinen nainen hänkin.

    VastaaPoista
  6. Pepi, tämä olisi varmaankin kirja juuri sinulle. Olisin halunnutkin 'maalailla' enemmän noita veneretkiä Niilillä, mutta kun...pitää olla muutakin. Tämä on myös jännittävä kirja.



    ***

    Jael, olet oikeassa: Tämä kirja on herättänyt huomiota kaikkialla ja saanut mahtavia arvosteluja.

    ***

    Susa, tämä kirja on vastaus kaikkeen, mihin haluat vastauksen, sillä tuskin aiemmin on Kleopatrasta kirjoitettu mitään vastaavaa!

    VastaaPoista
  7. Heh, sainpa hyvän idean. Ortopedini kyseli eilen suomalaisesta kirjallisuudesta. Jos saan jostain halvalla Sinuhen, vien sen hänelle lukemiseksi.

    VastaaPoista
  8. Sanna, suosittelen. Osta kirjamessuilta. Ainakaan minä en ehdi kirjakauppoihin enää, joten teen hankinnat messuilta.

    ***

    Norkku, ooohhh, sinä taidat olla kiinnostunut historiasta: Ihanaa!

    Se meni näin: Kun Octavianus valloitti Egyptin ja Marcus Antonius oli saatu päiviltä, en kerro miten, niin Kleopatra teki ratkaisunsa, mutta ei kobralla, kuten luulltiin, se on vääristeltyä historiaa ja syyllinen siihen on etenkin Octavianus. Käärme ja nainen yhdessä sopi Octavianukselle, sillä sehän viestittää jotain myös naisesta.

    Octavianus murhautti Kleopatran ja Caesarin pojan Kaisarionin, sillä hänestä olisi suuren Caesarin perillisenä voinut tulla todellinen ongelma Octavianukselle. Sen sijaan hän otti omaan kotiinsa kasvateiksi Kleopatran ja Marcus Antoniuksen lapset, joiden nimet olivat Aleksandros Helios, Kleopatra Selene sekä Ptolemaios Filadelfos.

    Octavianus naitatti myöhemmin Selenen Juba II:lle antoi heille hallittavaksi Mauretanian, joka on nykyinen Algeria.

    Kleopatra Selen veljet saivat myös matkustaa läntiseen Afrikaan ja kirjan mukaan heistä ei sen koommin kuultu.

    Sen sijaan Selene oli kuin ilmetty äitinsä niin ulkomuodoltaa, joka tulee esille sen aikaisista kolikoista kuin myös älyltään, tavoiltaan ja vahvuudeltaan. Hän nimesi äitinsä suvun mukaan ainoan poikansa Ptolemaiokseksi. Näin Kleopatran suku olisi voinut jatkua, mutta sitten tapahtui taas jotain...

    Suosittelen tätä äärettömän kiinnostavaa teosta, joka on tutkimusta, mutta niin kiinnostavasti kerrottuna, että et laske kirjaasi kädestä ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu.

    Stacy Schiff on yhdysvaltalainen tietokirjailija.

    VastaaPoista
  9. Allu, täydellinen idea;-)

    Egyptomania on aina hallinnut suomalaisia.

    VastaaPoista
  10. Oi hitsi, tämä on kyllä pakko lukea...

    VastaaPoista
  11. Eriqou, hitsin ihanaa, että tajuat, huomaat sen!

    VastaaPoista
  12. Olipas kiehtovasti kirjoitettu ja meni minun lukulistalleni Leena! :) Nauhoitin kesällä Elizabeth Taylorin Kleopatra-elokuvan (4h) ja jossain vaiheessa katson sen. Sinuhekin pitäisi lukea uudestaan, luin sen lapsena ja en muista siitä juuri mitään ja sekin on yksi ikuisuusprojektini!

    VastaaPoista
  13. Sara, kiitos!

    Minä luin Sinuhen uudelleen edellissuvena. Yötäpäivää viikon;-)

    Jos Elizabeth tämän filmin yhteydessä kiinnostaa, niin sinun kannattaisi lukea myös kirja Elizabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar.

    Me katsoimme joitkain viikkoja sitten uudelleen Kuka pelkää Virginia Woolfia, emmekä ollenkaan muistaneet, että se filmi on niiiiin vaikuttava.

    Melkein parasta lukemista ovat tutkijoiden kirjat, kunhan henkilö osaa myös kirjoittaa vetävästi. Tässäkin oli aivan kuin olisi itse ollut mukana Kleopatran hovissa...

    VastaaPoista
  14. Tämä kirja ja tuo mitä kerroit kommentissasi Norkulle kuulostaa todella kiehtovalta. Tulee ihan lukioaja mieleen, kun luin latinaa ja siinä samalla tutustuimme antiikin historiaan ja myytteihin :).

    Minäkin pistän tämän muistiin!

    VastaaPoista
  15. Maria, minä en lukenut latinaa, mkä vahinko!, mutta olin ihan hiku hissassa. Nytkin oli pakko lukea välillä, mitä Crimberg kertoo Kansojen historiassa, miten paljon Kleopatraa on sivuutettu etc.

    Jos historia, myytit ja/tai Kleoptra vain itsenään kiinnostaa, tämä on juuri oikea kirja silloin.

    VastaaPoista
  16. Leena!

    Houkuttelevasti kerrottu tarina Kleopatrasta: sinä osaat, Leena IhaNainen<3

    VastaaPoista
  17. Aili, kiitos kaunis! Sinä se aina jaksat piristää minua.

    VastaaPoista
  18. Mielenkiintoinen kirja, kirjoitit houkuttavan arvostelun.

    Minuakin on aina kiinnostanut nuo tuosta ajasta kertovat kirjat. Faaraoista ja Kleopatroista kertovat teokset, mm Ramses II
    Sen ajan argeologisista kaivsuksistakin on tehty monta hyvää salapoliisikirjaa.

    Kleopatrasta kertova elokuvakin oli hyvä.

    VastaaPoista
  19. Tämä kiinnostaisi minuakin. Hypistelin jo kirjakaupassa, mutta en raaskinut ostaa. Pitää varmaan odottaa, että se ilmestyy kirjastoon jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  20. Hanne, kiitos! Helppoa kirjoittaa kiinnostavasta naisesta...

    Sama täällä ja kaiken aiheutti hyvin nuorena lukemani Sinuhen lukeminen. Seuraan myös ihan tosissani dokumentteja, jotka koskevat vanhoja kaivauksia. Se on todellakin kiintoisaa. ja kirjat joihin on tässä liitetty seikkailu passaavat hyvin.

    Se oli ja on.

    VastaaPoista
  21. Ahmu, ja sitten voit sen jälkeen odottaa kirja-alea, sillä tämä on aikamoinen kirja myös omistaa omassa kirjastossa kaikkine tuonaikaisine karttoineen ja tietysti itse tarina, jonka joskus taas luen uudelleen.

    Aika pian uuutuudet saadaan kirjastoihin, sillä äitini sai Kirjeitä kiven alle pikkukylän kirjastosta kolme päivää sen jälkeen, kun olin kirjan blogiini tuonut ja soitin siitä äidille.

    Kiva kuullas 'ääntäsi';-) Minusta tuntuu, että sinä olet ollut mukana ainakin niin kauan kuin minäkin - tässä kirjablogistaniassa.

    VastaaPoista
  22. Kuinka moniulotteisen ja selvästi ihmeellisen oloinen tämä kirja onkaan! Minä kiinnostuin Egyptistä tietenkin Sinuhen myötä ja Lontoossa olen kolmesti käynyt ihmettelemässä British Museumin Egypti-kokoelmaa. Mutta tämä kirja tuo selvästi jotain lisää, jotain syvää Kleopatran hahmoon.

    VastaaPoista
  23. Katja, sama täällä mitä Sinuheen ja Egyptiin tulee, Lontoo on listalla.

    Tämä kirja on hurmannut ympäri maailmaa, sillä tässä on aivan uutta katsantokantaa Kleopatraan. Annetaan arvoa sille, mitä hän oli, kätkemättä silti totuutta, epämiellyttävääkään.

    VastaaPoista
  24. Oih, miten kiehtova kirja, ja hieno kirjoitus siitä! Kiitos Leena! <3

    Tämä menee minullakin pakko lukea-osastoon. Oletko muuten lukenut Margaret Georgen fiktiivisen teoksen Minä, Kleopatra? Se on ollut lukulistallani vaikka kuinka kauan, mutta en ole vielä saanut aloitettua, kirjan kohdalla minua taitaa vaivata hienoinen tiiliskivifobia. :) Vaikka jos kirja on todella hyvä (niin kuin Georgen kirjan on kehuttu olevan), tuhat sivuakin menee kepeästi nautiskellessa. :)

    Ajattele, minä en ole lukenut Sinuhea. Painan pääni alas ja häpeän. :D

    VastaaPoista
  25. Sara, kiitos! Minusta melkein meinasi tulla historianopettaja. Jäin parin pisteen päähän sisäänpääsystä, mutta seuraavana vuonna olikin sitten jo muuta eikä kukaan sanonut silloin, että 'pyri uudestaan'. Sinä vuonna kysyttiin paljon taiteista ja silloin ne eivät vielä kiinnostaneet. Nyt on siinäkin kaikki toisin.

    En ole lukenut tuota Minä, Kleopatra kirjaa. Tämäkin oli minua itseänikin hämmästyttävä kirja, sillä olen ollut jo kauan poissa Egyptistä eli Romanoveissa aina vaan.

    Tiiliskivifobia tosiaankin joskus painaa. Toisten kirjailijoiden kohdalla ylistän kirjan melkein tuhatta sivua ja toisten kohdalla ihmettelen 'eivätkö he osaa tiivistää'.

    Älä nyt ainakaan säkkiin pukeudu ja tuhkaa päällesi ripottele;-) Minullakin on kirjoja, jotka 'kaikki muut' ovat lukeneet, mutta minä en. Waltari vain oli heti niin kuuma juttu minulle, en olisi voinut jättää häntä väliin.

    Jos saat Sinuhen ostettua, voit alkaa lukea sitä pikkuhiljaa ja sitten kun se imaisee, annat viedä.

    VastaaPoista
  26. Jaat siis kanssani rakkauden ja intohimon historiaan! <3 Jos olisin nyt tuore ylioppilas (tai edes 10 vuotta nuorempi kuin nyt :D), lähtisin lukemaan historiaa. Minusta ei olisi ikimaailmassa opettajaksi, mutta haavetyöni liittyisi jollakin tapaa historiantutkimukseen. Oih. <3 Ei tämä nykyinenkään ammatinvalintani pieleen ole mennyt, toki rakastan tätäkin, mutta täydellisessä maailmassa saisin tehdä työtä rakastamani historian parissa. Nyt tyydyn vain lukemaan sitä. :)

    Ja minäkin olen nyt aina vaan Venäjällä! Luen oikein hyvää kotimaista, mutta en pääse siihen kunnolla sisälle. Mieleni on jossain muualla, luistelemassa järven jäällä suuriruhtinattarien kanssa, tai Talvipalatsin puistossa. Harmittaa Jussi Valtosen puolesta, mies on kirjoittanut hienon kirjan (Siipien kantamat) ja minä se vain haikailen Venäjälle. ;)

    Ja mitä Sinuheen tulee, tämä on vielä astetta nolompi tunnustus: minulla on omassa hyllyssäni peräti kaksi (!) eri painosta Sinuhesta (tavallinen ja kuvitettu), enkä siltikään ole saanut aikaiseksi lukea kirjaa! Kyllä melkein on säkin ja tuhkan paikka! :D

    VastaaPoista
  27. Sara, ehdottomasti jaan! Voisi olla, että minäkin olisin jonkun museon intendenttinä...Minä tosiaankin ajattelin vielä 10 vuotta sitten, että pyrin samaan yliopistoon kuin aikanaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen, mutta nyt oli tullut uusi ongelma: Kumpaa lukemaan kirjallisuutta vai historiaa! Olen hyvä päättämään monia asioita nopeasti, mutta jotkut asiat jäävät junnaamaan...ja sitten minua on aina vienyt kirjoittaminen. Olenhan elättänyt itseni myös toimittajana, joten ehkä tämä blogi on nyt eräänlainen kompromissi. En tiedä...

    Me voimme ottaa historiasta paljon irti lukemalla siitä tehtyjä hyviä kirjoja.

    Koska haikailet Venäjälle, lue myös Bolšoin perhonen ellet ole lukenut. Anteeksi etten nyt muista, oletko sen lukenut vai et. ja sitten Jorma & Päivi Tuomi-Nikulan Nikolai II - Suomen suuriruhtinas. Viime mainittu kirja oli minulla viime vuonna 12 parhaan kirjan joukossa yli sadan luetun jälkeen.

    Minä olen ikuisesti kiikissä valkeisiin ruhtinattariin. Jos haluat tietää heistä paljon, lue kirja Anna Virubova - Keisarinnan hovineiti. Toimittaut Irmeli Viherjuuri. Näet kuvia, joita et ole nähnyt missään aikaisemmin ja kuulet henkilökohtaisia tarinoita ruhtinattarista.

    Voi vitsit sinua;-) Siis KAKSI Sinuhea, etkä ole lukenut...

    sinä ystäväni menneen ajan tuulissa

    VastaaPoista
  28. En ole vielä lukenut Bolšoin perhosta, mutta se kirja, ja erityisesti sinun kirjoittamasi arvio siitä (joka oli muuten ensimmäinen jonka kyseisestä kirjasta näin ja luin) oli ensimmäinen juttu joka sai minut todella kiinnostumaan Venäjästä kaunokirjallisuudessa. Aiemmin kaikki, mitä olen Venäjästä lukenut, on ollut tietokirjallisuutta. Ja arvaa, nyt odotan Bolšoin perhosen lukemista kuumeisesti! Se on ihan varmasti seuraavien lukuun tulevien kirjojeni joukossa! Nyt tuossa on pari keskeneräistä, ja sen jälkeen pari joista on varaus seuraavalle ja siksi pakko lukea ne pian, mutta sitten on perhosen vuoro!! <3
    Ja kiitos noista muistakin lukuvinkeistä!! Kiinnostaa, paljon!! Ja minullakin on sinulle lukuvinkki, jonka juuri tänään bongasin: Helen Rappaportin teos Jekaterinburg - Romanovien viimeiset päivät (Helsinki-kirjat, 2011). Tämä on ehdottomasti sinun kirjasi, ja minäkin aion lukea tämän!! <3

    VastaaPoista
  29. Sara, jos minä olisin sinä, ostaisin Bolšoin omaksi, mutta voihan olla, ettet koe sitä kuten minä, jolle tapahtui jotain outoa: Yksi rakkammiasta kirjositani on Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin ja minulla yhtäkkiä nämä kaksi kirjaa sulivat yhdeksi...

    Sen pitäisi olla tulossa jo;-)

    Miten hurmaavaa, että luet saman ja saamme jakaa kokemuksemme♥

    VastaaPoista
  30. En ole lukenut Kaikki mitä rakastin, sekin odottelee vielä vuoroaan... :) Mutta Bolšoin perhosen suhteen olen varma, että tulen siihen kirjaan ihastumaan! :)

    Ja ihan mahtavaa, lisää Romanoveja kohta meidän kummankin blogeissa! <3 :) Huomista Boynea odotan sinulta kuumeisesti! <3 Ihanaa tosiaan päästä jakamaan lukukokemuksia! Tämä on hieno kirjasyksy, ensin Virtasen Kirjeitä kiven alle ja sitten tämä Boynen mainio Romanov-käännös... Oih!! <3

    VastaaPoista
  31. Sara, älä anna minun vaikuttaa...;-)

    Mutta: Sinun täytyy lukea KMR! Se on ihan must-kirja.

    Boyne tulee heti kun olen herännyt. Koin hyvin samoin kanssasi, ei suuria järistyksiä, joten voit nukkua rauhassa;-)

    Niin...Kirjeitä kiven alle on kyllä tämän syksyn tapaus. Olen puhunut Virtasen kanssa ja kirja vaikuttaa minuun nyt vieläkin enemmän, jos se enää on mahdollista, sillä taisin seota siitä. Positiivisesti seota.

    En voi nyt lukea Romanoveja kaikkia peräkkäin, pitää ottaa väliin muuta, mutta toivottavasti toisen ehdin ennen kirjamessuja. Parhaassa molemmat. Minulla on täällä nyt jo Staffan Skottin Romanovit, Schildts, mutta kun palkissa ei ole tilaa ellen ala sitä tehdä. Sinä voisit ottaa tämän Romanov-vinkiksi!

    Juuri niin: Oih!

    sinä ystäväni historiassa ja suurissa tunteissa

    VastaaPoista
  32. KMR:kin löytyy omasta hyllystä, pitää vain poimia se sieltä jonain päivänä luettavaksi. :)

    Jos vielä olet puheissa Virtasen kanssa, sano minultakin isot kiitokset upeasta kirjasta! Ymmärrän hyvin tuon positiivisen sekoamisen, minullekin Kirjeitä kiven alle on kyllä tämän vuoden paras kirja (tiedän sen jo nyt!), ja luultavasti myös yksi elämäni kirjoista.

    Pistän korvan taakse tuon Skottin Romanovit -kirjan. Ihanaa kun aiheesta on kirjoitettu niin paljon, ja varmasti lisää on vielä tulossa, onhan Romanovien tuhosta kohta sata vuotta.

    Ja kiitos samoin Ystäväni!! <3

    VastaaPoista
  33. Sara, lue se sitten kun siltä tuntuu - ajalla. Odotan jo sinun Bolšoitasi.

    Minä tapaan Virtasen, joten sanon. Ja hän on takuulla lukenut sinunkin arvostelusi. Minä ihmettelen, mitä lahjakkuutta Suomessa onkaan kuin piilossa ja sitten se iskee ihanasti ja yllättäen ja saa kyyneliin.

    Se sinun vinkkisi on minulla jo viikonlopuksi, mutta väliin muuta ja sitten taas Romanoveja. Mutta huomenna...

    VastaaPoista
  34. Alan pikku hiljaa lämmitä Egyptille, kiitos sinun ja Sinuhen ;)

    VastaaPoista
  35. Amma, luulin sinun olevan kuuma kaikelle historialle;-)

    No, sinun Sinuhe -arvostelusi oli niin erinomainen, että kyllä sinussa täytyy olla joku osa myös Egyptiä varten. Minua ei kiinnosta nyky-Egypti, vain maan menneisyys.

    VastaaPoista
  36. Oijoi, miten upeasti kirjoitettu tästä teoksesta! Olen aikaisemmin lukenut Margaret Georgen Minä Kleopatra -kirjan. Jos Kleopatra kiinnostaa enemmän, suosittelen sitä kirjaa luettavaksi. :) Tosin tämä Stiffin kirja vaikuttaa kiehtovammalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideanus, kiitos. Itseasiassa Kleopatra ei kiinnosta niin paljoa kuin vaikka Romanvovit, Anna Ahmatova etc., mutta pieni Egyptikipinä on aina ollut kiitos Mika Waltarin. Ja jos lukisit Elizabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar, vaikuttuisti, mitä kaikkea liittyi Kleopatra -elokuvan kuvauksiin;-)

      Tämä olikin kirjoitettu kiehtovasti ja jo kansi vakuuttaa.

      Poista
  37. Voi, mikä keskustelu ja postaus! Minulle Egypti on käynyt todella rakkaaksi. Olemme vaimon kanssa käyneet Niilin risteilyllä, ihmetelleet Kuolleiden laaksoa, häikäistyneet Abu Simbelistä, kummastelleet Karnakin pylväitä. Yhdessä Sinuhen kanssa sitten uudelleen todenneet, että joskus asiat ovat kuin kärpäsen surinaa korvissani.
    Tätä Kleopatra-kirjaa en ole lukenut, mutta kylläkin tuon Minä, Kleopatra ja paljon muita. Elokuvakin piti uudelleen katsoa tuo kirjan lukemisen jälkeen ja viime talvena Tampereen työväen teatterin Elisabeth oli vaikuttava.
    Etsin tuon postaamasi teoksen kyllä käsiini, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, oi mitä kokemuksia teillä onkaan! Minun Egyptini on paljolti Waltarin Egyptiä. Ja tosiaankin: Joskus melkein kaikki voi olla kuin kärpäsen surinaa korvissa;)

      Elizabeth Taylor oli vakuuttava Kleopatra ja Burton Antonius. Blogissani on myös Taylorin elämänkerta, jonka myötä vasta kiinnostuin hänestä todela näyttelijänä, vaikka monista hänen filmeistään pidänkin ja erityisesti Kuka pelkää Virginia Woolfia?

      Tämä on kiinnostava kirja ja varsin helppolukuinen tietokirjaksi.

      Poista