torstai 18. lokakuuta 2012

DOROGAJA LENOTSHKA!

Onnittelut puolen miljoonan kävijän johdosta!!!

Ihanaa kun tulee syksy. Kesäkuumalla lamassa ollut henki yrittää taas heräillä. Nyt kun ei ole uutta kirjoitustyötä vireillä, ajattelin omistautua tulevana talvena venäläisten klassikoiden kertaamiselle, alkukielellä.

Oleskeltiin J:n kanssa alkukesästä viikon verran Baikalin mailla. Voi maisemien kauneutta, voi ihmisten lämpöä ja ystävällisyyttä.

Nyt jäämme siis odottelemaan ensiLUNTA. Se, ensi lumen tapahtuma - kuten Helvi Hämäläinen sanoo -tuntuu yhä edelleen yhtä riemuisalta, samalla äärettömän rauhalliselta.

♥♥♥

Minunkin on nyt pakko irkuista jotakin kertoa: vuonna jotakin olin Dublinissa, asuin viitisen kilometriä kaupungin keskustasta, joten otin taksin ravintola PRAVDAAN (sic), jossa minulla oli treffit silloin Dublinissa asuvan tyttäreni kanssa. Tuli vanhahko taksinkuljettaja ison auton kanssa, hinta sovittiin jo hotellista lähtiessä, ja kun hän huomasi, että olin kiinnostunut kaikesta näkemästäni, hän kuljetti minua samalla hinnalla ympäri kaupunkia ja kertoili taloista ja nähtävyyksistä ja historiasta. Tosin minun oli hieman vaikea välillä ymmärtää kieltä...Se oli hieno ekskursio, ja sitten kun päästiin Pravdan luo, hän halauksen kera antoi hyvän neuvon: "Don't drink too much; we Irish never do." Arvaat, että naurettiin.

Kiva, Leena-Lara, oikein kiva, että olet olemassa.

Suotko minulle sen kunnian, että silität suuriruhtinatar Olgaa minun puolestani?

♥♥♥

En tiedä, oletko tai miten paljon oleskellut Venäjällä, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, ettei mikään muu maa (tietenkin niistä, joihin olen tutustunut) muistuta Irlantia niin paljon kuin mun rakas ryssänmaai. Tarkoitan tietenkin tavallisia, aivan ihania ja lämpöisiä venäläisiä, ns. uusrikkaat suksikoot sinne kuuluisaan maailman suurimpaan suksivarastoon! Eihän ne jumaliste, vaivaudu pysähtymään liftaavan ihmisen kohdalle, vaan pyyhältäväät Hummereillaan ylpeästi ohi, tarvinneeko mainita, että huomattavaa ylinopeutta. Vaan annas olla, kun sattuu sellainen sielläkin harvinaisuus kuin vanha vaatimaton Lada, niin johan pysähtyy ja tarjoaa kyydin. Maksuko? Ei puhettakaan, vaan "täytyyhän ihmistä auttaa". Vielä sellaisen erittäin kuvaavan tarinan kerron, että kymmenisen tai jotakin vuotta sitten lähdimme viikoksi Uglitshiin, joka on kiehtova vanha (perustettu 937) kaupunki Volgan varrella. Ja vielä omalla autolla, mikä on sitten jo toinen tarina. Tarkoittaa sydän-Venäjän teitä ja paikallisten neuvoja tietä kysyttäessä...No, Uglitshissa meille oli varattu koko viikoksi asunto erään tuttavamme kautta. Kolmehuoneisen asunnon omistajat, joita emme olleet kuunapäivinä tavanneet, jättivät kotinsa meidän käyttöömme koko ajaksi, menivät itse Babushkan kesämökille, kävivät vain silloin tällöin tarkistamassa, että jääkaapissa on meitä varten tarpeeksi ruokaa. Korvauksena, ja ainoana, toivoivat, että kastelisimme joskus heidän kukkiaan. Rahallisen korvauksen tarjoaminen olisi ollut loukkaus.

Voi Leena, kyllä maailma on niin täynnä ihania ihmisiä; ja sotia piti ja pitää ja kaiketi tulee pitämän!?!

....muistan vielä, kun saatiin puhelinsoitto tuosta palkinnosta: oltiin palaamassa Pietarista, bussi oli pysähtynyt Viipurin torille, ja minä kun en moisista paikoista juurikaan tykkää, olin jäänyt istuskelemaan ja lueskelemaan paikalleni. No sitten se soitto tuli ja tieto. Juoksin ulos autosta kertomaan J:lle. Ja se osti koko bussille neuvostoshampanjaa. Tähän minä sanon, että harasho!
Lenotshka, sielunsisareni!

Oi!oi!oi! millainen piha Lumiperheellä onkaan! Eipä ole moista ennen silmiini sattunut - enkä voi todellakaan kuvitella sinne lehtipuhallinta, piru periköön koko vehkeen. Tulin juuri syksyisestä metsästä sielu täynnä kauneusnäkyä, ja avattuani koneeni sain sukeltaa syyspuutarhaanne. Tästä riittää hyvää mieltä pitkäksi aikaa.

Valkjärvi - Viipuri -tarinasi valokuvineen oli aivan ihastuttava. Baabushkat, nuo vahvat, uljaat naiset, ovat aina maansa pystyssä pitäneet miesten mieluumminkin filosofoidessa Venäjän messiaanisesta tehtävästä kuin paikkaamassa seinälautoja tai korjaamassa repsottavia ovia.

Viipurin toriinkin minulla liittyy suloisia muistoja, vaikka harvoin olen siellä poikennutkin. Erään kerran J. päätti ostaa sieltä kellon ja hänen sitä valitessaan minä jutustelin kauppiaan, nuorehkon miehen, kanssa. No, J. löysi ja osti kellonsa, ja minulle kauppias ojensi pakkauksessaan olevan siron rannekellon, kun 'oli niin mukava jutella kanssanne.' Siis noin vain, hyvästä sydämestä, lahjaksi. Tiedätkö, Leena, jos neuvosi mukaan kirjoittaisin kirjan kokemuksistani NL:ssa ja Venäjällä käynneistäni, niin ei sitä kukaan uskoisi. Minulla ei nimittäin ole ensimmäistäkään ikävää kokemusta, torakoitakaan kun en pahemmin hätkähdä...En tietenkään väitä, että tullissa jonottaminen olisi kovin mieltäylentävää, tai liikenneruuhkassa kulkeminen tai juuttuminen jonnekin sydän-Venäjän maantielle, tai tai tai - mutta moisten seikkojen yli ja läpi pääsee kunnon matkanaisen asenteella.

Kuinka ollakaan, Edith S. on yksi minunkin lempirunoilijoistani. Hyllyssäni on joskus teini-ikäisenä saamani "Samlade dikter", jonka sivut olivat vielä aukileikkaamattomat. Dagen svallnar mot kvällen...Toinen hyvin läheinen runoilija on Anna Ahmatova. - Ja kirjoista kun tuli puhe: Olen kerrassaan hurmaantunut Andrëi Makinen teoksiin, olen ihmetellyt, miten hän pystyy kirjoittamaan niin helmenhohtavan kauniisti rujoistakin asioista.

Mitä tästä maailmasta tulisi, ellei olisi kirjoja, kysyn vaan.

Eläkäämme syvällä syksyn väri-ilossa ja sen haalistuttua lempeän alakuloisessa talvea odottavassa rauhassa!

Kuinka ollakaan, olin lukenut Makinen "Kosketukset" muutamaa päivää ennen kuin kirjoitin sinulle. Ja lumoutunut. Tekstin kauneudesta olen samaa mieltä kanssasi, se on ylittämätöntä ja Annikki Sunilla tuntui myös olleen taikakynä. Yhtä lukuun ottamatta olen lukenut kaikki Andrëi-pojan teokset, ja odotan vain lisää. Kuule, kun en tiedä, onko sinulla Södergranin Dagen Svallnar...kokonaisuudessaan, otanpa itselleni vapauden kirjoittaa sen tähän.

Dagen svallnar mot kvällen...
Drick värmen ur min hand,
min hand har samma blod som våren.
Tag min hand, tag min vita arm,
tag mina smala axlars längtan...
Det vore underligt att känna,
en enda natt, en natt som denna,
ditt tunga huvud mot mitt bröst.

Du kastade din kärleks ros
i mitt vita sköte -
jag håller fast i mina heta händer
din kärleks röda ros som vissnar snart...
O du härskade med kalla ögon,
jag tar emot den krona du räcker mig,
som böjer ned mitt huvud mot mitt hjärta...

Jag såg min herre för första gången i dag,
darrande kände jag genast igen honom.
Ny känner jag ren hans tunga hand på mitt lätta arm...
Var är mitt klingande jungfruskratt,
min kvinnofrihet med högburet huvud?
Ny känner jag ren hans fasta grepp om min skälvande kropp,
nu hör jag verklighetens hårda klang
mot mina sköra, sköra drömmar.

Du sökte en blomma
och fann en frukt.
Du sökte en källa
och fann ett hav.
Du sökte en kvinna
och fann en själ -
du är besviken.

Oi Sinua, Lumi-, syys- ja JOULUnainen!!!

Enpä suotta ajatellut, että näinkin lyhyen ja pelkästään kirje- ei vaan sähköpostituttavuuden kautta löytyy kerrassaan sukulaissielu, sieluni sisar. Todistakoon siitä myös se, että meidänkin perheessä on yksi, joka alkaa hyräillä joululauluja jo elokuussa. Arvaa kuka?

Ja järjestys on aina sama: ensin hyräilen varmistuttuani, ettei perheen musikaalinen jäsen ole paikalla "Maa on niin kaunis" ja sitten tulee "Sylvian joululaulu" ja sitten "En etsi valtaa, loistoa"...ja niin edelleen. Se toinen tässä perheessä - lapsethan ovat jo lentäneet maailmalle - ei ole ollenkaan joulun ystävä. Voitko kuvitella, että siitä huolimatta nostimme 12.6.2012 Baikalilla tapaamispäivämme 36-vuotismaljan. Kaiken se kärsii, kaiken se kestää...

Siis minäkin kannan joulua sydämessäni koko vuoden.

♥♥♥

Englantia on ollut pakko harjoittaa aika paljon, koska molemmat tyttäremme ovat asuneet jo vuosikausia Englannissa. Kummatkin vävypojat ovat brittejä eivätkä tietenkään ole kauhean innostuneita oppimaan näin vaikeaa kieltä. Tosin D:n, L:n puolison, lempisana suomeksi on VALTIONRAUTATIET. Mutta hänenkin intonsa oppia kieltä taisi loppua viimeistään siihen, kun koetin opettaa häntä sanomaan nopeasti "yksikseskös yskiskelet, itsekseskös itkeskelet".

Ainoa kieli, jota puhun kunnolla, joskus jopa paremmin kuin suomea, on venäjä. Parhaat kirjeeni olen varmaankin kirjoittanut ko. kielellä, koska sillä voi ilmaista niin hirrrmuisen paljon enemmän. Lempeä, hellä kieli - kuulen oikein korvissani, miten kunnianarvoisa eversti sanoi sinulle 'Leena' - L:n jälkeen pieni liudennus, a vot!

Kerron sitten joskus, mikä sai minut opiskelemaan venäjää (ihan hupsu juttu), mutta nyt etiäppäin ihmettelemään naista, joka tämän viestin vastaanottaa. Kun tuntuu, että sillä naisella on vuorokaudessa 48 tuntia. Ja että se osaa kaiken, kirjoittamisesta gourmet-ruokien laittoon, lukemisen tajuamisesta puutarhanhoitoon...Haamuko sinä olet, Lenotshka? Ja että ehdit vastata kaikille blogiystävillesi ja sitten vielä niille, jotka eivät ole blogiyhteydessä, ja niin kauniisti kaikille...Sitä joskus vain tulee ihan sanattomaksi. Ja onnelliseksi, että maailmassa on sellaisia kuin sinä.

Fiat - jaa, en kyllä tiedäkään, mitä lumi on latinaksi, ja loppujen lopuksi 'tulkoon lumi' on äänteellisesti hyvin kaunis, eikö? U on aina ollut lempikonsonanttini, siinä on tähtitaivaan sinistä väriä. Toisena tulee A, joka on kaunis siitä huolimatta, että se on maidonvalkoinen.

Riemastun aina, kun näen, että sinulta on tullut postia!

"Yksin kuljen autiolla tiellä,
joka läpi sumun hohtelee.
Yö on tyyni. Aro kuuntelee,
kun tähti tähden
kanssa puhelee."

tervehtien ystäväsi lumessa
Anjuta
PS. Rakas rouva (vanhempi tyttäreni aloitti parivuotiaana aamunsa pujottamalla pikkukätösensä pinnasängyn pinnojen välistä silittämään minun poskeani ja pieni hento ääni sanoi: "Hyvää huomenta, lakas louva)...

Niinpä, rakas rouva. Ehkäpä se viimeiSIN, viestini oli sinulle tahaton varoitus. Ei sitä ihminen saa tuolla tavalla. Joskus on osattava vain kulkea tähtien valossa ja annettava hiljaisuuden puhua. Ääneti, niin kuin sillä on tapana tehdä. Maata yöllisessä hangessa selällään, rakas suuriruhtinatar Olga vieressä - hän joskus tönäisee sinua lempeästi kuonollaan ja sinä silität hänen aristokraattista selkäänsä - ja ihan hiljaa putoilee lumitimantteja...

Täytyy kyllä ihan rehellisesti myöntää, että on paljon helpompi antaa neuvoja kuin noudattaa niitä. Milloin hemmetissä olen itse maannut lumihangessa selälläni katsellen yön tähtiä?

♥♥♥

Jäin sen vinkkisi jälkeen muistelemaan opiskeluaikaa Kievissä, niitä erikielisiä ja erivärisiä ihmisiä, niitä huimia ruokalajeja, joita meille valmisti muiden muassa Ahmed. Ahmed on jäänyt mieleen siitäkin syystä, että hän käveleskeli hyräillen pitkin opiskelija-asutnolan käytäviä silkkiviitan liepeet liehuen, jalassa kullanväirset kippurakärkiset tossut, ja mokkakahvia hän tarjosi huoneessaan, joka oli hyvin pieni kuten meillä kaikilla, mutta hän....Ajattele, mikä idiootti olin, kun hävitin kaikki päiväkirjat siltä ajalta!

Jatkan itseni ylistämistä sitten seuraavassa kirjeessäni...

Lumikka, koetahan, yritä edes levätä hipuhiukkasen. Jooko.

22 kommenttia:

  1. Voi, olipas hauska lukea noita Anjutan pieniä tarinoita Venäjältä (ja Irlannista ja lumesta ja runoista...)! Kävin juuri Venäjällä ja taas uhoan ja lupailen itselleni, että jatkan venäjän kielen opintojani. (Olen tätä jo useamman vuoden lupaillut.) Ehkä, ehkä...

    Kauniita kuvia kaikki, mutta tänään suoraan sydämeen iski tuo toisiksi alimmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eikö vain, niin minustakin! Jatka ihmeessä. Sitä myöhemmin katuu sitten kaikkea, mitä ei ole tullut tehneeksi.

      Tuota tilannetta taas väijyn, että olisin paikalla kuvaamassa, kun jää alkaa vangita kaislikkoa.

      Poista
  2. Lenushka ,tätä oli hauska lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sinä luulet, että minä olen tämän keksinyt, mutta ei sinnepäinkään;-) Varo vain, etteivät sun meilit ilmesty mun blogiini...

      Poista
    2. Minulla ei ole kirjoittamisen taitoa kuten Anjutalla...

      Poista
    3. Voi sinua epäuskoista;-)

      Sinä olet KUVATAITEILIJA, mistä tulikin mieleen, että otappas nyt maalit ja siveltimet taas esiin. Kun Kylpijätär on valmis, teiltä on jo helle ohi ja sataakin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Irmastiina, kiva kuulla! Anjuta on erittäin monilahjakas ja mm. kirjailija.

      Poista
  4. Vetää hymyä naamaan tällainen teksti :) Ihan vain puhtaasta lukemisen ilosta. Ja siitä, että (oletan!) nämä ovat aitoja kirjeitä ystävältäsi. Minulla on yksi kirjeystävä, joka tosin on hirmuisen hyvä ystävä myös muuten. Olisi mukavaa, jos jostakin tupsahtaisi jokin uusi kirjeystävä, ihan perinteinen, vaikka kieltämättä sähköpostailulla on puolensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, olen joskus hetken lapsi. Vei kaksi sekunttia päättää asia. Kaikki on suoraan ja sanoja muuttamatta erään ystäväni ja minun kirjeenvaihdosta. Jouduin sensuroimaan vain sen, missä olisi ollut liikaa yksityisasiaa. Pyysin sen kahden sekunnin aikana myös luvan;-) Tiedän, että Anjutakin kirjoittaisi mieluusti oikeita kirjeitä, minä myös, mutta olemme sopeutuneet tähän, vaikka molempien harrastus on mennyt maailma.

      Oli tässä erityisesti yksi asia, joka minua ensin nauratti ja sitten mukavasti herätteli. Huomaat sen sitten kun vastaan. Aioin ensin tehdä tämän kuten olimme meilanneet eli ketjuna, mutta muutin mieltäni ja vastaan erikseen.

      Mielettömän kiva, että jaksat vielä lukea niin paljon muiden tekstejä...Minulle tulee väliin sellainen kuin 'stoppi'. Ehkä se johtuu ikäerostamme. Pyrin tänä vuonna vain sataan kirjaan, joten nyt pitää jo alkaa hidastella...

      Poista
  5. (Mieheni oli kauhean innostunut oppimaan suomea! )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, muistan kysyneeni sinulta ja hän ei osaa suomea..Näin muistaisin. Vai oliko hän innokas ja sinä estit;-)

      Poista
    2. En estänyt, hän luki suomea pari vuotta Göteborgin yliopistolla.

      Poista
    3. ja mieheni oli myös Tampereella suomen kielen kesäkurssilla!

      Poista
    4. Meidän täytyy sitten ajaa vuonna kirves ja kivi testaamaan miehesi suomen taito;-) Voitais samalla käydä jossain syömässä oikein herkullisia mereneläviä...ehkä Marstrandissa.

      Poista
  6. Ihanaa luettavaa, on se hienoa, että toiset osaavat. Me loput sitten vaan huokailemme. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, ja Anjuta on kirjoittanut tämän vain ihan pätkissä arkimeileihin.

      Kiva, että pidit!

      Poista
  7. Luin väärinpäin. Tai eikai sillä väliä. Pidin teidän molempien kirjeistä paljon. Ja surinkin sitä, että kirjeenvaihtoa niin vähän enää harrastetaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, siis nyt se kävi ilmi, että olisi kannattanut laittaa ne samaan postaukseen ja erottaa vaikka värillä. R. sanoi, että siitä tulee liian sekavaa niin ja minä uskoin;-)

      Nythän kaikki tietysti lukevat väärinpäin, sillä eihän kukaan kai katso päivämääriä...Lähetin varuilta blogisi linkin taas Anjutalle...Te olisitte niin maanmainioita matkakirjan tekijöitä.

      Se on todella sääli. Minä olen säästänyt kaikki oikeat kirjeeni ja hukassa taitavat olla vain eräät...

      Poista