tiistai 2. lokakuuta 2012

L.M.MONTGOMERY: PERINNÖNJAKAJAT


Sitä ei tulla antamaan tietyn iän ylittäneelle tai naimattomalle henkilölle. Sitä ei tulla antamaan kenellekään, jonka käyttäytymisestä en pidä. Sitä ei tulla antamaan sellaiselle, joka riitelee tai tuhlaa aikaansa viulunvingutukseen. Sitä ei tulla antamaan juopolle tai kiroilijalle. Sitä ei anneta uskottomalle tai epärehelliselle tai tuhlaavalle henkilölle. Sitä ei anneta kenellekään, jolla…

L.M.Montgomeryn ensimmäistä kertaa suomennettu Perinnönjakajat ( A Tangled Web, Minerva 2012, suomennos Sisko Ylimartimo) on kuuluisan kirjailijan aikuisromaani, jota asiaa vieläkin enemmän alleviivaan kirjan luettuani. Perinnönjakajat on runsas, henkilögalleriassaan paikoin jopa liiankin runsas teos, joka piirtää itse tarinassa, mutta vieläkin vahvemmin kertomuksen rivien välissä, kuvaa meistä ihmisistä sellaisina kuin olemme niin hyvässä kuin pahassa. Jätän tässä omassa jutussani nyt vähemmälle huomiolle kahden kirjan suvun, Dark –ja Penhallow, henkilöiden nimet, jotka vain sekoittavat sitä hopeista virtaa, jossa tällä kertaa uin Prinssi Edwardin saarella. Keskitymme nyt vain päävirtaan ja sen sivupuroihin, unohdamme maantiedon ja nimet ja vain joillakuilla valituilla on etuoikeus tulla nimellään mainituiksi.

Kaikki alkaa siitä, kun Becky-täti kutsuu suvun koolle. Hän tekee kuolemaa ja haluaa sitä ennen tavata kaikki kertoakseen viimeisen tahtonsa, joka koskee hänen hallussaan olevaa suvun vanhaa kannua.  Dark- ja Pehallow –sukuhaarojen jäsenet kokoontuvat Becky-tädille, joka 85- vuotiaanakaan ei vielä tiedä mitään tahdikkuudesta, hienotunteisuudesta ja diplomatiasta. Becky on itsevaltias matriarkaatti, joka sanelee ehdot, kuka kannun tulee saamaan hänen kuoltuaan. Kunpa hän olisi luopunut koko suunnitelmasta, tulee usein mieleen pitkin tapahtumien virtaa. Niin suku-uskollisia kuin kaksi klaania toisilleen ovatkin, niin mikään aika ei ole puhdistanut ihmisten henkilökohtaisia riitoja tai kaunoja, vaikka itse riidan aihe on unohtunut jo aikaa sitten. Molemmissa suvuissa on oikein erikoistuttu kaunan kantamiseen ja pitkään vihan pitoon. Becky-tädin kannun omistamisen himo kaivaa poikkeuksetta melkein kaikista esiin pahimman, eikä kysymys ole edes siitä, että kannu olisi erityisen kaunis tai arvokas, vaan suvun jäsenet katsovat kannun omistajan saavan tavaran mukana mystistä valtaa muiden ylitse ja määräämiseen. Becky-tädiltä vain puuttuu intuitio sukulaisiinsa ja ehkä itseensäkin. Jos sitä olisi ollut, kaikki olisi mennyt toisin, mutta mikä pahinta: Sitten meillä ei olisi tätä kiinnostavaa tarinaa!

Beckyn kuoltua eräs suvun mieshenkilö saa kannun huolekseen ja vuoden päästä lokakuun viimeisenä päivänä on tarkoitus kokoontua ja avata Becky-tädin vahvalla sinettilakalla sulkema kirje, josta selviää kannus saaja. Sitä ennen tapahtuu todella paljon…

Luonnollisesti olen viettänyt nuoruuteni Montgomeryn kirjoja todeksi eläen milloin Annana, milloin Runotyttönä, mutta hänen aikuiskirjansa löysin uudelleen vasta, kun luin  iki-ihanan Pat – Vanhan kartanon valtiatar (Minerva 2010). Onneksi olin sitä ennen saanut käsiini samaisen kustantamon kirjan Anna ja muut ystävämme, jonka luettuani aukeni hopeinen polku Maudiin itseensä. Sisko Ylimartimon kirja on avain niin Patiin, kuin Siniseen linnaankin (Karisto) ja myös Hedelmätarhan Kilmenyyn (Minerva).  Ylimartimon avainkirja varmasti sai minut kokemaan Perinnönjakajat hieman vähemmän hauskana, vaikka se on sitäkin. Myönnän, kuten Sisko Ylimartimo kirjan jälkisanoissa, että Maud onnistuu huvittamaan, mutta se ei minulle ollut päällimmäisin kokemus. Vahvimmat kokemukset olivat ihmisten pikkusieluisuus ja alhaisuus, mutta onneksi myös romantiikka. Maud kaunomaalailee tyylilleen uskollisena ja sopivia tilanteita tulee pitkin kirjaa, sillä yksi sun toinen haluaa yhtäkkiä avioitua. Toiset ovat Becky-tädin ukaasin päihdyttämiä, sillä naimattomille ei ollut luvassa kannua, toiset ovat aidosti rakastuneita eivätkä aina saa, ainakaan heti, vastarakkautta. Olen aina rakastanut Maudin luontoromantiikka ja sitä muutakin romantiikkaa häneltä. Tässä muutama makupala kirjasta:

Hänen talonsa puutarhassa olisi ehdottomasti kokonainen penkki malvanvärisiä iiriksiä. (Margaret Penhallow)

Peter oli niin lemmenkipeä, että hän olisi voinut tehdä vaikka mitä nuoreen mieleen juolahtavia hullutuksia. Päivä hämärtyi hämärtymistään. Aluksi joki hohti kalpeaa kultaa; sitten se oli himmeää hopeaa – sitten kuin pimeässä odottava nainen.

Peter oli sanonut: ”Hyvää iltaa”, kun hän halusi sanoa: ”Ole tervehditty, jumalatar.”

…jos hän olisi tajunnut sen onnen, mitä Donnalle tuotti auringon täplittämä joki – sataman hopeinen hohde – tähdet kuusikon yläpuolella – sininen aamunkoitto tummien kukkuloiden yllä – tuhatkaunot kuin hopeavaahtoa merenrantaniityillä.

Läntinen taivas oli kuin suuri usvan verhoama krysanteemi pehmeän violettien ja ruskeiden kukkuloiden yllä. Muutamia varhaissyksyn tähtiä tuikki sumuisten peltojen yllä, joilta vilja oli korjattu.

Tätä kaunista on Perinnönjakajissa riitojen, juonittelujen ja alituisen toistensa vahtimisen lomassa siellä täällä muistuttamassa, mikä on oikeasti tärkeää. Kauneus ja rakkaus ovat tärkeää. Darkit ja Penhallowit rakastuvat monet rakkauteen, kuluttavat vuosia virvatulissa, joilla ei ole mitään vastetta todellisuudessa. Jos on ehditty jo avioliittoihin, niissä kummittelevat menneet kuvitellut ’suuret rakkaudet’ pilaten nykyisen, estäen tämän hetken kukkimisen.

Valtaisan lohduttomana, uupuneena ja vanhana
vain unen tähden.

Kun Patissa löydän Maudin, jossa hän purkaa elämänpettymystään, jopa masennustaan Patin kautta, Perinnönjakajissa löydän kirjailijan, joka haluaa pitää hauskaa. Siinä hän onnistuu, mutta tavoilleen tyypillisesti ylittää riman tarvetta ylemmältä ja piirtääkin todella paljastavaa kuvaa ihmisluonnon alhaisimmista vaistoista. Maud on tarkkailija vertaa vailla, sillä näitä asioita ei kuvitella, nämä on koettu!

Koska nyt en lähtenyt enempää ruotimaan juonen yksityiskohtia, haluan paljastaa suosikkihenkilöni suuresta joukosta: runoileva kaunosielu Margaret Penhallow sekä rakastunut ’dandy’ Peter Penhallow. Mutta ei, ei…eivät he toisiaan rakastaneet, vaan…

Omenankukkarakkauden aika oli ohi. Mikään ei voisi tuoda sitä takaisin. Nyt oli ruusujen aika – naisen rakkauden täyteläisten ja kallisarvoisten ruusujen. Hän kohotti käsivartensa kiihkeänä kuin hyväilläkseen yötä – kaunista, hopeanhohtoista yötä.

”Salli minun pyyhkiä kuunvalo yltäsi”, sanoi joku – rakas joku, jolla oli rakas, rakas ääni. 

*****

Tämä kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Sara  Anna Elina  Peikkoneito  Maria

*****

Muut lukemani tyttökirjat löydät täältä

32 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, Leena <3

    Hyvä kun nostit tästä tuota romantiikkapuolta esiin. Minusta oli ihana fiilistellä Donnan, Gayn, Jocelynin jne (henkilöitä tosiaan riitti!) sydänsuruissa ja iloissa.

    Ei toki Annan ja Emilian tasoinen, mutta aivan mahtava romaani omassa lajissaan!

    Mukavaa viikkoa, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos samoin♥ Kävin juuri sinulla lukemassa.

      Se oli paljon, paljon mukavampaa kuin vaikka erään lapsen kohtalo kirjassa tai kaunaiset ihmiset.

      Well...eihän niin voi käydä kai ikinä, sillä me olimme itse milloin Annoja, milloin Runotyttöjä, samaistuminen oli voimakasta. Minua silti kovasti kiinnostaa Maudin aikuiskirjallisuus. Hän itse tulee enempi esiin...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Perinnönjako on aina mielenkiintoinen asia. Onkohan siinä koskaan sitä elementtiä, jossa kaikki menisi siististi ;-) Jaapa kaikki vielä eläessäsi suvun ympäröimänä, siinä vasta sadistisen tuntuinen tapa nauttia sukulaisuudestaan.

    Pitää lukea, sillä tuo "Hyvää iltaa" kuullostaa niin tutulta, että voisin kaivata sille aisaparia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, niinpä. Useimmat ovat katkeria. Vanhoista Arabian kipoista riidellään kuulemma tajuttomasti...Becky-täti toimi suorasti. Harvat noin uskaltavat;-)

      Just mies sun ja mun makuun, joka noin puhuu, mun olisi vielä sanonut,mitä ajatteli!

      Poista
  3. Jonkinasteisena Montgomery-fanina tämä on "pakko" lukea. Kiitos hienosti esitellystä kirjasta. Jostain kumman syystä tuli mieleeni eräs mieheni suvun matriarkka 92-v..
    Mukavaa viikonjatkoa ja omenan tuoksua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, olen sataa varma, että luet tämän;-) Kiitos!

      Jostain kumman syystä minulle tuli mieleeni eräs äitini suvun puoleinen matriarkka 80+, joka....

      Kiitos samoin sinulle! Omput lähtevät uuniin heti kun kanelitangot ja sitruunamehu saapuvat...Tänään menee myöhään...taas, mutta nyt omenoiden kanssa.

      Poista
  4. Leena, luin vain vilkuillen tekstiäsi, kun odottelen, milloin pääsen tämän itse lukemaan! Ihanaa, kun kirjoitat Montgomerystä ja palataan tähän takaisin, kun olen sen lukenut!

    p.s. Kilmenykin on vielä lukematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, vinkkaa sitten kun olet sen tehnyt. Olen ihan pihalla monesta...ja tämä kirotun google'uudistuskin vielä. Näen nyt blogien aiheet hitaammin kuin ennen.

      Hyvä ystävä! Katso miten paljon olen kirjoittanut hänen kirjoistaan ja miten kiinnostunut olen Maudista, Kurkkaa Tyttökirjat Leena Lumissa.

      Suutarin lapsella ei ole kenkiä;-) Minä kaikille mainostan sinua Suurena tyttökirja-asiantuntijana...sinähän et unohda mitään, toisin kuin minä.

      Poista
    2. Leena, nyt on Perinnönjakajat luettu ja tykkäsin kovasti. Ihanan romanttinen ja hauska Montgomery! Aivan mainioita ihmisluonteita :)

      Poista
    3. Sara, eikö ollutkin hauska. Tulen kohta lukemaan juttusi.

      Hyvin oli Maud nähnyt ihmisluonteiden sisälle.

      Poista
  5. Täytyy varmaan lukea, ainakin Montgomery-fanina, jollaiseksi itseni voin lukea noiden tyttökirjojen vuoksi. Sen sijaan se Anna ja muut ystävämme oli minulle pettymys; se oli sekava ja liian luettelomainen vangitakseen lukijansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, ilman muuta! Sinä vaativa nainen;-) Minä ahmin sitä Ylimartimon kirjaa kuin janoon kuolemassa oleva. En ole missään törmännyt Montgomeryn elämänkertaan, joten kaikki tieto on minulle kuin kultaa. Olihan siinä kaikki Maudin pettymys elämäänsä etc. Tavallaan se peilautuu jo Annan ja Gilbertin kautta sitten kun he ovat aviossa ja heillä on lapsia.

      Voi, rakastin niin Gilbertiä siinä tv-filmatisoinnissa. Ehkä en olisi sitä rihvelitaulua lyönyt hänen päähänsä...

      Poista
    2. Ehkä se ongelma olikin, että sitä tietoa vuodatettiin liikaa ja niin yksityiskohtaisesti, että heikompia hirvitti. Ei aina oikein tiennyt/muistanut, että mistä kirjasta oli kyse. Kyllähän siinä oli tehty mieletön työ kerätä kaikki ja vielä vertailleen M:n omaan elämään, mutta se ei vain kolahtanut.

      Kyllä Gilbert olikin söpö siinä sarjassa, ei siis mikään ihme...

      Poista
    3. Helena, ainakin MINÄ tarvitsin sitä;-) Jos omistat sen kirja, pidä kiinni, sitä ei taida olla enää kustantajallakaan. Luet joskus uudestaan rauhassa, niin löydät Maudin ihmisenä. Kyllä minä ihan ne luettelofaktatkin halusin, eipä silti.

      Eivät kaikki samat kirjat voi meihin kolahtaa. Sitä on välissä kuin syrjästäkatsoja, kun toiset hehkuttavat kovasti jotain ja itseä ei kiinnosta pätkääkään. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.

      Voi vietävä, että oli! Meri, tyttäreni, muistaa aina, kuinka nyyhkytin, kun Gilbert oli niin ihana ja sitten Anna ei sitä ymmärtänyt ja vieläkin enemmän, kun Anna vihdoin tajusi ja otti Gilbertin! Se vasta sattuikin! Kukahan tätäkin nyt lukee...;-) Mutta saadaanhan me fanittaa Gilbertiä!

      Poista
  6. Oi oi tämä minun on pakko lukea! Vieläkin on muistissa ne nautinnolliset hetket,mitkä olen aikonaan Lucy Maudin kirjojen parissa viettänyt,,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, siinä samalla kuin aikamatkustaa takaisin Unelmavuosiin ja muistaa millaista oli kylpeä Kuunvalossa...

      Tämä on kyllä aikuiskirja ja myös paljon sukulaisten välistä riitaa, mutta myös romantiikassa löytyy.

      Poista
  7. Perinnönjako. Jotenkin sitä voi jo sen sanan perusteella päätellä mitä on luvassa:). Voisin mieluusti lukea tämän(kin)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, siitä aiheesta on ammennettu niin teatterissa, elokuvissa kuin kirjallisuudessa, eikä suotta.

      Olet jouluna Suomessa...Voitaisiin räätälöidä sulle ihan sun mielen mukainen kirjalista.

      Poista
    2. Sehän sopii. Sellaisia, jotka olisi ostettavissa, mielellään pokkareina, niin saisi enemmän:).

      Poista
    3. Minä katson ajalla, mitkä sinua mahdollisesti kiinnostavat olisivat nyt saatavina pokkareina. Meilataan sitten ja sinä tsekkaat listan ja sitten minä taas lisään ja otan pois etc.

      Ensi kuussa ehdimme vielä, jos ei ennen. Nyt on aika hektistä. Palaa asiaan, heti kun aikatilaa jostain tulee;-)

      Poista
  8. Hei Leena, suurena Montgomery-fanina tämä teos on ehdottomasti luettava. Olen ostellut huutonetistä vanhoja Anna ja Runotyttökirjoja, joita minulta puuttui omasta hyllystä. Luin ne aikanani kirjastosta lainaten.
    Luin juuri tuon Anna ja muut ystävämme kirjan, tai itseasiassa se on vielä palauttamatta. Ihana kirja, mukava lukea, mitenkä nämä maailmankuulut tyttökirjat ovat koskettaneet lukijoitaan. Moni on ajautunut kirjailijan ammattiin Emilian vanavedessä:)
    Pat on vielä yöpöydällä kesken, kun hieman tuo suomentajan käyttämä savon murre rupesi häiritsemään.

    Eilen oli mainio päivä kirjablogeissa. Moni kommentoija uskoi täydestä, mitä kirjabloggaajat suomalaisista mahtiteoksista kirjoittivat. Ihan sai hymyn virneen kasvoille. Flasmob upposi moneen.

    VastaaPoista
  9. Hanne, minä sain niitä lahjaksi, mutta olen ostanut uusia painoksia silti Merille. Häntä ne eivät ole kiinnostaneet. Lukee, mutta aivan muuta. Säästän ne varmuuden varalta;-) Eli melkein kaikki ovat nyt kahtena...

    Anna ja muut ystävämme on niin hyvä. Olen omistanut sen itselleni ette vaan laita mihinkään arvontaani. Se on ja pysyy ja Pat - Vanhan kartanon valtiatar ja Sininen linna myös. Runotyttö innoitti minuakin nimenomaan runoihin ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Anna villitsi kohtelmaan poikaystäviä reippaasti;-)

    Muistan, että se murre vaivasi minua enemmän siinä ekassa Patissa. Toisessa tiesin jo enemmän Maudista ja keskityin siksi aikuistuvaan Patiin, johon Maud oli kirjoittanut oman pettymyksensä avioliittoonsa ja elämään yleensä.

    Minulla ei ollut aikaa. Kävin kommentoimassa vain yhdessä asian tiimoilta. Nyt olen paitsi bloggaaja myös ison puutarhan talviteloille laittaja eli syystyöt vievät hirmuisesti aikaa. Kohta tulet leivariin, omenasose uuniin ja sitten haravoimaan. Tänään olen vain vähän koneella ja paljon ulkona. Iltapäivällä taidan aloittaa unelmaisen kaulaliinan kutomisen...Kotoilua syksyn tunnelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sinulla hyvä kellari johon saat kaikki säilöttyä?
      Itsekin yritin hieman eilen haravoida, vaikkei kaikki lehdet ole vielä läheskään tippuneet. Nyt on sentään sateetonta:)

      Poista
    2. Hanne, minulla on hyvä kellari, mutta sen täyttävät talvehtivat kasvit ja sen lisäksi juurekset ja tyhjät ruukut, sillä en ole vieläkään saanut sitä ruukutushuonetta. Se tulisi siihen kasvihuoneeseen sitten joskus...Minä pakastan puolen litran rasioihin, ja sinne lykkään jokaiseen uuden kanelitangon. Kun otan tarjolle, laitan soseen kauniiseen purkkiin tai tarjoiluastiaan ja lykkään vielä yhden kanelitangon lisää. Lahjaksi annan muutamia kauniita lasipurkkeja täynnä hilloa kahdella tangolla. Pakastin on naisen pelastus! Valmistan kohta kirsikkalikööriä jouluksi viime vuoden kirsikoista. ne ovat hyvin pitäneet sekä makunsa että värinsä. Liköörikirjakin on tulossa...

      Juu, olen yrittänyt lähteä ulos, mutta vasta sain parvekkeelta harjattua vaahteran lehdet pois. Sateetonta ja aurinko paistaa meillä.

      Lumoavaa päivää!

      Poista
    3. Kiitos neuvoista, tuo kanelitanko on kiva juttu.
      Tein muutaman muovipurkillisen pakkaseen omenahilloa, mutta en äkännyt tuota kanelia. Antaa varmasti pikantin maun:)

      Meilläkin on maakellari, mutta se on melko kostea ja purkit homehtuvat ulkopuolelta ikävästi. Vien sinne kukkia säilöön. En ole oikein keksinyt ratkaisua tuohon kosteuteen.
      Olen säilönyt mehut kumitulpilla ja pullot kyljellään, jolloin pulloihin ei pääse mitenkään home.
      Hyvin ovat säilyneet.
      Kerran kalkitsin seinät, mutta se täytyisi tehdä uusiksi.

      Poista
    4. Ole hyvä. Laitoin äsken vähän ylimääräisia tankoja uuniin omenoiden kanssa.

      Mietin sitä sun omenapannukakkuasi, että voisinko mennä mistä aita on matalin eli tekisin vain pannukakkutaikinan ja laittaisin siihen omppuhilloa?

      Meillä on kellari talon alakerrassa, mutta se on tehty hyvin, sillä talon rakentajat olivat intohimoisia juuresten kasvattajia. Kuivattava laite edellyttäisi kai sähköä...sellaisia on olemassa.

      Oi, sinä jaksat säilä mehua kuin äitini! Siinä kyllä säilyvät, mutta kova työ. Minä olen sitä nuorena niin paljon joutunut tekemään, etten enää ala.

      Kellari kalkituilla seinillä on kuin uusi. Meillä on kellarissamme ihana tiililattia, joten olen alkanut suunnitella siitä viinihuonetta eli seinät viinin säilytykseen ja sitten pari tuolia, pieni pöytä, pari seinälyhtyä etc.

      Poista
    5. Meidän kellari on talon sivustalle tehty ja peitetty maalla.
      Talo on rinteessä. Kellarissa pystyn vaivoin seisoon, vaikka olen vain 163cm. Tavallaan se on kaksiosainen. Etuosa on hieman lämpimämpi. Sähköä sinne ei tule, valitettavasti.

      Varmasti voit oikoa lisäämällä omenasosetta. Saman asianhan se ajaa:)

      Poista
    6. Maakellarin on huima juttu, jos se on hyvin tehty. Lapsuudessa meillä oli Luvialla sellainen.

      Vetäkää sähköt...jos raaskitte.

      Tänään sitä kokeillaan;-)

      Poista
  10. Minä en oikein edes tiedä miten "tyttökirjat" määritellään. On ollut mielenkiintoista törmätä blogiharrastuksen myötä uusiin käsitteisiin :) Itse olen lukenut pienestä pitäen "lasten dekkareita" kuten Neiti Etsivää, Viisikoita, Dana-tyttöjä... Mutta tyttökirjat olen kiertänyt kaukaa, vai ovatko ne kiertäneet minut? Tai no, Tiina-sarjaa kyllä luin ja ihailin ujona tyttönä villiä ja rohkeaa päähenkilöä.

    Nyt meitä odottaa sellainen jännäripaketti että hyvästi yöunet, eikös vain?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, eivät tyttökirjaklassikkoihin kaikki innostu. Sara tyttökirjat blogista osaa kaikki alan määrittelyt;-) Hänet löydät helpoiten palkistani. Huom. hänen privaattiharrastuksensa ovat Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -dekkarit eli ne kaikkein kovimmat;-)

      Minäkin ahmin viisikoita. Nuo muut mainitsemasi eivät minua innoittaneet vaan luin tyttökirjaklassikoita sekä vaikka Salaista puutarhaa, joka on tainnut jopa vähän viitoittaa elämääni.

      Tämä kirja on kuuluisan tyttökirjakirjailijan aikuiskirja. Niitä muita vastaavia häneltä ovat Sininen linna ja Hedelmätarhan Kilmeny.

      Minerva tekee hienoa työtä, kun julkaisee näitä ennen suomentamattomia meille.

      Taidetaan aloittaa tänään;-) Jätän sen selkälääkkeen ottamatta, että varmasti jaksan lukea. Aloitan takuulla klo 20 sitä lukemaan...

      Oikein hurjaa iltaa ja yötä sinulle!

      Poista
  11. Tämä on varmasti minullekin must, ainakin jossain välissä. Tuo runsaus hieman pelottaa, mutta ehkä Prinssi Edwardin saaren henki vie kuitenkin mukanaan. Ainahan se on niin tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Peikkoneito oli hyvin kirjoittanut miten tämän kirjan täytyy antaa vain viedä eli ei kannata takertua kovasti etsimään suoraa virtaa, vain yhtä tietä tai takertua liikaa kuka sanoo, mitä sanoo,niin tästä kirjasta nauttii.

      Minä tuskin voin olla lukematta, mitä ikinä Maudilta suomennetaankaan.

      Kyllä se vie tässäkin ja huomaat, että Montgomeryssa on samaa tarkkailijaa kuin Shieldsissä.

      Poista