sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Katja Kettu: Piippuhylly


Minne mie jäinkään kun olin lukenut Kätilön? Mie jäin maate tunturikihokkeihin ja revonhäntiin syötyäni lumikarpaloita, juotuani lumikyyhkyjen unta. Sitte mie kuulin valaiden laulun ja meren kutsun. On aika palata Kuolleen Miehen vuonolle, istua kalliolle, keinua merikoirien haukussa, revontulten tuoksussa, antautua Pietari Kutilan piipputarinoille.

Katja Ketun Piippuhylly (WSOY 2013) on novellikokoelma, tarinaa kertovien piippujen ketju, joka vie meidät takaisin Pohjoisen jäämeren rannoille, Vikasilmän maisemiin, kohtalonsa tulitähtiin ja vähän muuhunkin. Pietari kerää meren tuomia piippuja rannoilta hyllylleen alkaen samalla kirjata lahjaksi tyttärelleen niiden kertomia tarinoita:

Nämä ovat kertomuksia alkumerestä ja tulikuumasta hiekasta. Fosforinhohtoisista kaloista, siitä kuinka ihmisen rakkaus voi olla yhtä ehdotonta kuin lapinkoiran lempi. Näissä tarinoissa kuljetaan Afrikan orjalaivoissa, Rion faveloissa, Volgan mutkassa Tsheremissien mailla ja vallankumousta edeltäneessä Pietarissa, Berliinin Kristalliyössä.

Nämä tarinat ovat merestä nostettu arkku, jossa levän, ruosteen ja simpukoitten seasta saattaa löytyä vääntynyt kultakääty tai lääkepulloon sinetöity jäähyväiskirje.

Valkokanervainen juuripahkapiippu vie meidät ’30-luvun Berliiniin ja kristalliyöhön. Tapaamme jälleen Fritz ja Johann Angelhurstin heidän juutalaisten ystäviensä Wanhojen Penkkijen Puodin avajaisissa. Halpa maissipiippu kertoo tarinan Grishasta, joka ei ole yhtään vähempi kuin Nikolai II:n hovia piinannut Rasputin, Jumalan houkka. Mies joka yllytti syntiin, jotta voitaisiin katua ja Grishan alttiina oppilaina Pietarin saleissa, bakkanaaleissa ovat myös Marissa ja Anna:

Se oli lihan ja himon riemua. Kuljimme päihtyneinä Nevan rantoja, ulvoimme juopumustamme. Joskus jahtasimme puolipäivän naisia kepein ja saatoimme heidät satimeen. Pakotimme heidät paljastamaan läpensä ja ruoskimme heitä niin kauan että he tunnustivat pienimmätkin syntinsä. Sitten vaivuimme mistään välittämättä rantatörmälle ja annoimme Grishan työntyä Annaan ja sen jälkeen minuun. On kuin meille olisi opetettu suloista soittoa ja tanssia, mutta kun aloimme oppia, emme enää voineetkaan lopettaa.

Halvan maissipiipun tarina on ehkä kiehtovin ja ainakin jos on Romanov-harrastaja, kuten itse olen. Tietyt faktat olivat ihan paikoillaan aina Felix ja Irina Jusupovia myöten, mutta kohtalo tarttuu Rasputinin surmanyöhön ja kirjoittaa historian uusiksi…

Kolmetoista tarinaa, kuin kolmetoista hohtavaa kalaa kiiman, kaipuun ja toiveiden verkossa. Kohtaamme Aune Näkkälän, kauppias Björnen, Aleksei Ignatenkon…piiput vievät meitä likemmä Vikasilmää, välillä berberin siitinluusta tehty piippu hautaa lukijan hiekkaan, heittää kohta taas Salmijärven Sanghain neekerinaiseen, Hiekkanaiseen, jonka reisiä Palonaama muistelee luupiippua pidellessään.

Kuten Kätilössä niin myös Piippuhyllyssä ovat miehet tamman astujia, naiset kovia kokevia, väliin mahlaa valuvia, helmoja nostelevia, ohimennen otettuja, mutta ehdottomasti selviytyjiä. Kätilön rankka tummuus korvautuu Piippuhyllyssä ajoittain miltei kesäteatterimaisella farssilla. Aune Näkkälän katumus Mulukukka novellissa on sekä liikuttavaa, että tarinaa sitovaa, sillä kohtaamme Vikasilmän. Kätilön kuva alkaa selkiytyä, sillä melkein piippu kuin piippu avaa Ketun aiempaa romaania. Miksi Vikasilmästä tuli mikä hän oli?  Ja saako Aune sovitettua? Kuka kylvettää hänet viimeisen kerran? Mulukukka vai tyär?

Piippuhyllyn laatu on Ketun tavaramerkkiä: rohkea, mitään kaihtamaton kieli, uudissanojen rikkaus, jokainen novelleista yllättää ja samalla avaa Kätilön alkulähteitä, sitä, mistä kaikki alkoi. Kohtalo on edelleen sokea ja sohii minne sattuu, mutta koiranruusu ja mäkimeirami tuoksuvat, tähdet putoilevat kallioille ja meri…

Emmie ennää mihkään mene. Tähän mie jään.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Helmi-Maaria  Sanna/Luettua  Opuscolo ja Elma Ilona

29 kommenttia:

  1. En ole lukenut Katja Ketun kirjoja, mutta nyt on ihan pakko etsiä nuo käsiinsä. Kieli on tavattoman kiehtovaa. Jäämeren rannat ovat minun paikkani ja olen siellä usein silloinkin kun istun kotona. Kaikki mitä meri kuljettaa saa mielikuvituksen liikkeelle. Ja meri, alati muuttuva ja kauas ulottuva on suuri rakkauteni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, oi, eilen taas R:lle sanoin, että 'minun täytyy päästä Kuolleen Miehen vuonolla, koska Cherikin...' Onkohan siellä arktisessa lumossa jotain majoituksia vai vainko tähtien suudeltavana rannoilla makuupusseissa...

      Vinkki: Lue ensin Kettu. Se on niin täydellinen kirja, että nauti se 'raakana'. Piippuhylly sitten antaa lisävalotusta sekä kertoo myös uutta tarinaa.

      Poista
    2. Suosittelen Jäämeren rantoja, siellä on helppo ajella katselemassa paikkoja ja majoitustakin löytyy. Itse yövyn ulkona, koska valvon usein värikylläiset ja mystiset yöt ja nukun tylsemmät aamupäivät. Tunturissa ja rantajängillä on hyvät mahdollisuudet tavata kettuja :) Useimmat haluavat mennä Nordkapiin, joten välttelen sitä reittiä. Ehkä on syytä varoittaa, että tuonne kun lähtee niin helposti iskee Jäämerentauti, eikä voi olla palaamatta sinne yhä uudestaan.

      Poista
    3. Oi, sinä noitanainen, loitsit minua;) Nyt taitaa ei niin arktinen R. joutua lähtemään pohjoiseen. Haluan sairastua Jäämerentautiin...

      Exäni oli hulluna pohjoiseen (varmaan ainoa yhteinen asia meillä) ja tuo Nordkapin ruuhkareitti on muutamaankin kertaan koettu. Kiitos vinkistä!

      Poista
    4. Ja ketut vain tuovat minulle lisäarvoa♥

      Poista
  2. Ihanaa, Leena! Miekii luen tämän piakkoin, ja sitten paneudun ajatuksella postaukseesi. Nyt uskalsin vain silmäillä :)

    (Oi, huomasin kansilärpäkkeestä, että kaunis Kettu oli ottanut uusia upeita tatskoja :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, juu, oli ihanaa taas päästä Kuolleen Miehen vuonolle.

      (Kauniilla Katjalla on hyvin näyttävät tatskat molemmissa yläolkavarsissa. Eilenkin hänellä oli pusero, jossa pudotettu kaula-aukko.)

      Poista
  3. Oh, tämän tahdon ehdottomasti hyppysiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, sataprosenttisesti sinun juttusi!

      Poista
  4. Pakko tämä on lukea heti kun saan käsiini (eli parin viikon päästä). Tuli taas mieleeni, että mitenköhän on Kätilön kääntäminen onnistunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, takuulla luet;)

      Mitä? Siis onko unelmani käymässä toteen ja Kätilö pääsee levitykseen? Nyt minun täytyy alkaa selvittää tätä, kiitos vinkistä.

      Niin, se kieli. Minulla ei ole mitään vaikeutta pysyä siinä mukana, eikä se myöskään ärsytä yhtään, vaikka joskus hermostun sekä puhekieleen että murteisiin kirjoissa. Karjalan murre tietty saa minulta eritysihellää kohtelua...

      Poista
  5. Piippuhyllyn idea on todella kiehtova. Olin helmikuussa kuuntelemassa, kun Katja Kettu puhui kirjastaan ja ajattelin Jäämerta sekä kaikka sitä, mitä rannikolle ajelehtii.

    Olen kahden vaiheilla lukeako kirja vaiko ei. Kätilön kielen runsaus uuvutti minua, vaikka muuten pidinkin kirjasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ehdottomasti: tarinaa kertovat piiput, ne kirjaa ylös Kätilöstä tutulla Kuolleen Miehen majalla Pieteri Kutila, osa taustoittaa Kätilöä, osa ei, mutta niistäkin saattaa vielä myöhemmässä tuotannossa tulla kytkös kaikkeen...

      Muistan, että uuvuit kieleen, joka taas virkisti minua;) 236 sivua ja lupaan, että tämä on paljon kesympi juttu.

      Poista
  6. Novellit ei ole minun juttu, mutta Kätilöstä vaikuttuneena nämä pitää lukea. Kiehtovaa kerrontaa ja niin kuvailevaa tekstiä että maiseman näkee ja tuoksut tuntee. Kätilössä meinasi jopa yököttää välillä, niin voimakkaasti kirja veti. Onnistunutta kerrontaa kun tarinassa elää. Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, eivät kovasti minunkaan. Kätilön lukeneena uskon sinun kuitenkin tämän lukevan, sillä aavistan Piippuhyllyn olevan silta Ketun seuraavaan romaaniin. Etiäinen;)

      Olen kai niin vahvojen makujen ystävä, että Kätilö oli just mulle.

      Yhtä novellikokoelmaa sinäkin lukisit aina vaan uudestaan ja se on Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Seuraava tyttöjen ilta kotona, vahnat farkut, herkkuja, sade piiskaa ikkunaa ja luemme vuorotellen ääneen Carveria.

      Kiitos. Jotenkin minusta tuntuu, että arktinen magia vetää sinuakin;-)

      Poista
  7. Kuulostaa mukavalta, niin teemme :) Vetää...

    VastaaPoista
  8. Minulla ja Ketulla on sama kieli, en vain osaa sitä itse yhtä rikkaasti käyttää. Ihana lukea murteellisia, rakkaita, sanoja. Aion ehdottomasti tämän novellikokoelman lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, ihan totta! No, ehkä lisärikkaus on sitä Kettua, sillä hän sanoi Kirjamessujen haastattelussa, että osa sanoista taitaa tulla ihan häneltä eli siis uudissanoja.

      Minä olen tässä murteessa kuin kala vedessä vaikka kotimurteeni ovatkin Karjalasta ja Porista. Tai oikeastaan Luvialta, joka on vähän eri kuin Porin tai Rauman murre. Tosin puhun murretta vain tarkoituksella ja aina lapsuudenkodissa eli pääsiäinen menee murteilla.

      Poista
  9. Vähän vajaan vuoden jäljessä, mutta nyt minäkin olen lukenut tämän!:) Oikeastaan luin tämän joitakin viikkoja sitten ja eilen vasta muistin tulla uudestaan lukemaan mitä olet kirjoittanut: Eilen sitten iski kamala väsymys, enkä jaksanut kirjoittaa mitään...

    Cherin kommentit sai mut melkein tolaltani.;) Jäämerelle olisi joskus päästävä!

    Äkkiseltään en muista ketään, joka todella tykkäisi novelleista. Mutta mä rrrrakastan novelleja! Luen niitä huomattavasti vähemmän kuin romaaneja, mutta kyllä hyvä novelli aina hyvän romaanin voittaa. Erinomaiset romaanit on sitten asia erikseen. ;)

    Kirjan alku lumosi minut. (mun lumoamiseen ei tarvita juuri muuta kuin tarinoita alkumerestä, kun ympäri maailmaa kootut tarinat kohtaa jäämerellä, kun tarinan kertoo suhteellisen mitätön esine kuten piippu) Mutta. Mun mielestä nämä novellit olivat hieman epätasaisia. Toiset kerrassaan hyviä, toiset ei sitten niinkään. Voi olla, että näin on tai sitten vaan toiset kiinnosti mua huomattavasti enemmän kuin toiset.
    Toinen asia sitten varmaan mun oma pikku ongelmani. Tiedän, että monet lukijat ja kustantajat tahtoo, että novellikokoelma olisi temaattisesti yhtenäinen. Mutta mä usein koen (liian) selkeästi yhtenäisen kokoelman vähän tylsäksi. Mun makuun novellikokoelman novelleilla ei tarvitsisi olla mitään keskenään yhteistä. Ja niin mua tässäkin alkuun ihastuttanut henkilöiden tuttuus, yhteydet toisiinsa tai esiintyminen useammassa novellissa, alkoi kirjan edetessä vähän kyllästyttämään.

    Mutta kaiken kaikkiaan tykkäsin kyllä tästä, oli hyvä lukukokemus. Katja Ketun kieli on maukasta ja omaperäistä, muttei raskasta tai vaikealukuista (ja huom. tuo murre on mulle tyystin vieras). Ekstrasuperbonuspisteet siitä!:)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cherin kommentit saivat mut sekaisin jo paljon aikaisemmin;) Kyse oli silloinkin jäämerestä ja ketuista ja...

      Minulla on tästä kulunut jo lukuaikaa ja monta kirjaa virranut sen jälkeen. Ehkä tämä oli rosoista ja epätasaista. Vahingossa tai tarkoituksella, en tiedä.

      Suosittelen sinulle novellikokokoelmaan: Colm Toibin Äitejä ja poikia. Pidin paljon. Nautin.

      Minä en ole ikinä tajunnut mistään Lapin murteesta mitään, mutta kun luon Kätilöä en tajunnut edes murretta lukevani.

      Poista
  10. Luin tuon ^ kommenttisi eilen ja ajattelin laittaa kirjan nimen ylös kun sitten joskus...
    Illalla kävin kirjastossa palauttamassa kirjoja, ei ollut tarkoitus lainata mitään. Mutta kun oli vielä hetki aikaa tapaamiseeni, niin vilkaisin palautettuja. Ja siinähän heti ensimmäisellä hyllyllä jota katsoin nökötti Äitejä ja poikia. Pakkohan se oli ottaa! :)

    (Ja just äskön huomasin palkistasi tuon Jäämeri-Cherin (kait..ei kai cherejä ole useita) arvonnan ja että tuo mulle niin rakas Clarissa Pinkola Estesin kirja on saanut suomeksi noin ihanan kannen!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, mitä magiaa;) Jotenkin Äitejä ja poikia oli vetävä ja muistelen eräitä tarinoita siitä vieläkin.

      Eikun just Jäämeri-Cheri hän on. Siis minusta alkaa tuntua, että mun pitäisi tuo jostain saada...Cheri kirjoitti niin koukuttavasti.

      Minulla on toinen juttu: Kirjoitin Cherillekin Lundbergin kirjasta Nykyajan jumalattaret. Voisin etätehdä sulle tuon testin niin, että laittaisin ne kysymykset 1-4 erissä ja sinä sitten vastaisit kuten annan ohjeet. Kun on aikaa, kirjoitan sulle vastaukset. Minulla ei ole vielä edes kopiokonetta, mutta joku tabletti taitaa olla tulossa. Kuljen aina jälkijunassa kaikessa elektroniikassa. Ollaanko me jo puhuttu tästä? Tiedätjkö mikä jumalatar olet? Voit toki lainata kirjan lainastosta ja tehdä sen testin erilliselle paperille. Minä olen Hekate, yön, aaveiden ja noituuden jumalatar. 'Olen itsenäinen, älykäs (sic!), luova, vastuuntuntoinen ja introvertti. Minusta tuntuu, että olemme tästä puhuneet.Mikä jumalatar sinä olet? Kirjan nimi siis on Nykyajan Jumalatar - Tunne itsesi, ymmärrä muita.

      Poista
  11. Ihan oikein tunsit; olemme Lundbergin kirjasta puhuneet. Minä olen Kore/Persefone. (Lundbergin kirjassa taidettiin käyttää nimeä Kore.) Välillä vastahankainen sellainen.;) Mutta Korehan voi olla tiellä Hekateksi..;)

    Tabletti....ääh. Minulla ei ole älypuhelintakaan. Mutta kun nyt vaan tulen ihan hyvin toimeen näillä mitä on. On muutes mm. printteri, missä ei juuri nyt ole mustetta..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, sinä olit sama kuin tyttäreni. Hekatella ja Korella oli jotain yhteistä, mutta sen kertominen ei mahdu tähän. Juu, Kore voi olla tulossa Hekateksi;) Kore on ikuinen neito, kuolleiden valtakunnan jumalatar. Hän spontaani, luova, herkkä, luotettava ja introvertti. LÖundberg mainitsee myös, että ore oli Antikin kreikan mytologiassa Persefone, Demeterin tytär, johon manalan jumala Hades ihastui ja ryösti hänet mukaansa.

      Et kai usko, että minulla on älypuhelin! Puhelimeni on 10 vuotta vanha simpukka, jonka moni lapsi on saanut jo kymppivuotiaana ja jo hylännyt. Minä en perusta tekniikasta, paitsi, jos se ei toimi. Nyt on vainniin, että minä ekna kerran elämässäni haluan teknisen lelun, joka auttaa minua vaikka avaamaan kommentteja, jos olen jossain menossa. Minulla on iso pöytäkone eli minulla on oikasti toimistonurkkaus ns. kirjastossa. Kun olemme reissun päälä, voisin käyttää R:n konetta, mutta se on minulle outo, vaikea. Kokeilin yhden ystäväni tablettia ja innostuin siitä, miten helppo sillä on kuvata. Ottaa valokuvia. Ja mikä parasta se mahtuu käsilaukkukassiini. Tarvitsisin väritulostimen, kuvahullu kun olen, mutta se värimuste maksaa hunajaa.

      Poista
  12. Siis unohdin äsken sanoa, että tuo Clarissa Pinkola Estesin kirja on mahtava. Tosin ihan erityyppinen kuin tuo Lundbergin kirja. Voisin hyvin kuvitella sinun pitävän, onhan sen niminkin Naiset jotka kulkevat SUSIEN kanssa. :) Minulla on se hyllyssä englanninkielisenä, alleviivattuna. Ostin sitä lahjaksi muutamalle hyvälle ystävällekin (tosin en ole aivan varma olivatko he yhtä innostuneita kuin minä...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta se pitäisi omistaa. Se mitä luin Cherillä, paljasti, että se kuuluu omistaa ja saada lukea rauhassa. Nyt otin yhden kirjan kirjastosta, kun menee niin helposti sakoille, kun aina tulee väliin jotain. Pitäisin sitä yöpöydällä kuten Södergranin runoja...ja lukisin kun siltä tuntuisi.

      Nimi on ihan kultaa! Niinpä...minäkin annoin lahjaksi eli pois sen irlantilaisen hyljenaisista kertovan kirjan ja tänään sitten oli pakko se tilata itselle. Maksaa siis se uudestaan.Ja hän joka kirjan sai, ei ehkä saanut kirjasta, mitä se oli minulle, ei lähellekään. Sun pitäisi lukea Regina McBriden Ennen sarastusta ja älä vain sano, että olet jo lukenut ja minä taas sen unohtanut;)

      Poista
  13. Sanonpa kuitenkin, että olen lukenut Ennen Sarastusta. Mutta ei hätää, en muista että täällä olisin hiiskunut siitä sanaakaan.:) (Jostakin kumman syystä en ikinä muista tuota kirjan nimeä, mutta 'hyljenaiset' soittaa heti kelloa.) Tuossa Naiset jotka kulkevat susien kanssa on myös tästä hyljenainen sadusta. Eli kyllä sun pitää se saada... Luin muuten jostain, että Baikalilla on tämä samanlainen satu hyljenaisista, mutta naiset ovat joutsenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et siis ole eli ei huolta minulla;) Se nimi ei kerro jotenkin siitä kirjasta, se voisi ihan hyvin olla vaikka hyljenaiset, mutta ehkä se ei ole sitten ollut tarpeeksi lyyrinen. Joutsenet liittyvät myös Lumilapseen ja muistat ehkä, että se satu lumilapsesta oli alunperin venäläinen. Täytyy varmaan toivoa tuota kirjaa R:lta joululahjaksi, ennen ei ole toivoakaan, sillä hän ei yhtään ymmärrä, että minä kaiken päälle vielä ostan kirjoja. Arvaappa mitä: Meillä on nyt sitten kirjahylly jo eteisessäkin!

      Poista