maanantai 26. elokuuta 2013

Aura Sevón, Paula Lehto: Aika metka retki

Aura Sevónin kirjoittama lastenkirja Aika metka retki (Karisto 2013) kertoo Elsi-tytön aikamatkasta 1930 –luvulle. Matkaa tehdään 84-vuotiaan Lempi-mumman kertomusten kautta ja tarinat avautuvat kuin uusi todellisuus, jossa Elsi saa kokea olevansa pulmakauden pyykkäri, oppii isoisoäitinsä hyöty-yrtit ja niiden käytön, saa tietää mitä arjenaskareista kuten säilönnästä, ruoanvalmistuksesta, tuon aikaisista kauneuden nikseistä sekä saa kuulla mumman äidin Hellin matkasta Saksaan vuonna 1925.

Aika metka Retki kirjan valokuvat ovat Paula Lehdon ja piirroskuvat Emilia Ahosen. Kirja etenee sopivassa rytmissä tuoda lapselle esiin kahdeksankymmenen vuoden takaisia asioita. Kuvat elävöittävät menneen aikakauden askareita ja mumman kertomukset välttävät opetuksellisen paatoksen, joten uskon pienenkin kuulijan innoittuvan taikuri Timosesta, merimies Sinkkosesta, mumman kilometrivillasukista ja vaikka kaikista niistä kasveista, joiden avulla pestiin pyykkiä, parannettiin sairauksia tai joita syötiin ihan herkkuna:

Kasvien kuningatar, mumman suosikki, oli kallioimarre, joka tunnettiin myös nimillä kalliomakia ja mairea mielikki. Kasvin juurta rouskutettiin makeanhimossa, koska se maistui aivan lakritsalta! Toinen hänen mielikasveistaan oli ojakellukka. Sen juuri tuoksui joululta ja mausteneilikalta, ja siitä sai helposti haudutettua maukasta teetä, joka helpotti mahavaivoja.

Merimies Sinkkonen on kirjan hauska erikoisuus, sillä hän oli kiertänyt lukemattomat kaukomaat ja osasi vaikka mitä kieliä: sumaliaa, abadijaa, persiljaa ja penkalia, kutšaratsia, pantsapia ja farssia. Vanhalla iällään Sinkkonen oppi vielä ihan uuden kielen eli stadin slangin:

Moidu snadi fliku! Mitä siksaat? Ek oo tämmösii dongareit ennen nähnyt? Liidi bulit, kun en oo vilt plötsi, mut on ne galsalla eri botnat. Ei yhtään mälvät…

Mumman kertomus äitinsä Hellin matkasta junalla Saksaan, Frankfurt am Mainiin Työläiskesäolympialaisiin voimistelemaan oli siihen aikaan suuri tapaus.  Edes mumma ei ollut reissannut kotikaupunkinsa toista laitaa pidemmälle:

Mumman mielestä hänen äitinsä kertomukset Saksan-matkasta olivat kuulostaneet hurjilta. Pisin reissu, jonka hän oli päässyt tekemään, oli kesäretki kaupungin toisella puolella sijaitsevaan siirtolapuutarhaan. Sellaista vehmautta hän ei ollut koskaan ennen nähnyt eikä osannut kuvitella. Ilma oli siellä kylpyvettä pehmeämpää ja tuoksui vallan vaapukalta. Leimukukat säkenöivät kilpaa. Tuuli ei puskenut päin vaan kävi vain kiepahtamassa paljaalla olkapäällä tai auringon päivettämällä ohimolla. Niistä kesän suloisimmista hetkistä hän uneksi vielä talvellakin ja nukkui ruusujen unta.

Tämä kirja on viehättävä ja minun mielestäni kuin tilaustyö siihen rakoseen, miten paljon perimätietoa katoaa isoiso- ja isovanhempiemme myötä. Vanhemmat ihmiset muistelevat mielellään ja useimmilla juuri pitkä muisti toimii äärettömän hyvin. Tiedän sen omasta äidistäni, joka on kuin kävelevä menetetyn Karjalan tietoteos eikä ikinä väsy kertomaan Karjalasta, vaan päinvastoin oikein innostuu, kun vähän kyselee. Muisteleminen tekee hyvää vanhuksille ja nuorille tekee hyvää kuulla, miten ennen aikaan selvittiin ilman iPadeja, matkapuhelimia, saippuoita, valmisruokia ja jääkaappeja. Kirjassa on muuten kiinnostavaa kerrontaa entisajan ruoista…

Mumman kerronnan myötä Elsi tajuaa aikamatkustaneensa menneeseen aikaan ja paikkoihin, joita ei enää ole edes olemassa ja:

Vau, olipa mahtavaa, että oma sukulainen oli aikakone! Jollakin merkillisellä tavalla Elsistä tuntui siltä, että kaikkein suurin hänen tuntemistaan ihmisistä oli hänen pienenpieni, kumara ja kurttuinen isoisoäitinsä.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Maria/Sinisen linnan kirjasto

*****

12 kommenttia:

  1. Varmasti lapselle suuri elämys lukea kirjasta, miten entisaikaan elettiin, tehtiin ruokaa ja säilöttiin, matkustettiin ja niin edelleen.

    Mutta tuo stadin slangi on mummolekin aika outoa kieltä, vaikeampaa kuin ruotsi;)

    Kiitos kivasta postauksesta, ja oikein nastaa viikkoa sinulle, Leena-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, tuo stadin slangi on tässä vain hauska pisara tarinassa ja kirjan lopussa tuo teksti 'suomennetaan'.

      Ruokana oli mm. keskiviikkoisin klimppisoppa. Lauantaisin lötkövatkulia. Sunnuntaisin lihamakkaraa laardista, vedestä ja jauhoista keitetyn kastikkeen kera. Tiistaisin äiti toi silakoita Hakaniemen torilta etc. joten tässä kerrotaan kaupkilaisen isoisoäidin elämästä. Jos tämä olisi ollut maaseutupitäjästä olisi mukana täytynyt ehdottomasti olla rukiin tappajaiset! Olen tehnyt sitä kokeiluna yhteen lehtijuttuun riihessä varstoilla, joita piti pyörittää vimmatusti ympäri ja sitten hakata sitä ruista. Omalla isoäidilläni oli loukutusväline ja me serkukset jouduimme helposti laiskottelusta ruista loukuttamaan;) Myös ruoka on kirjassa aika outoa, mutta yhden saman löysin eli munakastikkeen. Sitä sain kerran Säkylässä syödä kerran jos toisenkin eräänä kesänä kun vietin sukulaisissa pari kuukautta Pyhäjärven rannalla. isäni taas rakasti klmppisoppaa, mutta koska äiti ei siitä perustanut, kylän emännät kutsuivat kauppiaan sitä heti nauttimaan kun soppa oli valmista.

      Mutta kyllä sinä ja minä ymmärrämme saman kuin Vaahteramäen Eemelikin ja se on sianpääsyltty, jonka edesmennyt anoppini hallitsi hienosti, kuten monta muutakin ruokaa. Minua siis kiinnostavat niin maakuntien maut kuin ruokahistoria muutenkin. Tulossa on uusi Karjalainen keittokirja!

      Ole hyvä ja kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  2. Toden totta, juuri tällaista teosta on kaivattu. Onko perimätiedon siirtäminen jäänyt kokonaan nykyiseltä sukupolvelta? Ehkä se on niin, että vanhempia ihmisiä täytyy oikeasti haastatella. Ehkä he kokevat, että vanhoilla konsteilla ei ole mitään arvoa, kun on nykyaikana kaikki pelit ja pensselit.
    Tässä muuten huomaa, miten mahdottoman nopeasti maailmamme on muuttunut. Ensin pitkään siirrtettiin perimätietoa ja oppeja isiltä pojille, mutta kun muutos sai siivet selkäänsä, isovanhempien opeilla ei enää ollut sitä ratkaisevaa vaikutusta elämässä selviämiseen. Mutta mielenkiintoista päästä aikamatkalle. Paikoitellen tuntuu pikkuisista varmaan kuin matkaisi toiselle planeetalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, minusta paljon jää kertomatta/siirtämttä. Karjalan asioista olemme äitiä oikein haastatelleetkin ja suvussa muutkin kuin minä ja paljon on meillä teoksia Valkjärveltä, joten sieltäkin löytyy äidin sukua, koulua, kuvia suvustani ja monia, monia tuttuja. Uuttakin tietoa ilmaantuu aika ajoin.

      Vannat jutut ovat kuitenkin menneisyyttä, jolla on oma historiallinen arvonsa. Miten silloin selvittiin niin vähällä? Mistä löytyi apu, kun sairastuttiin ja mitä ruokia syötiin, miten vaatteet tehtiin, miten asuttiin...Ketä se voisi olla kiinnostamatta. Kaikki on muuttunut hirveän nopeasti. Rakastin niin olla anoppini pöydässä ja myös keittiössä opettelemassa, kun kaikki oli niin kiinnostavaa ja herkullista ja ruoilla oli omat tarinansa.

      Yritetään me osaltamme siirtää tietoa, muistaen, että kannettu vesi ei kaivossa pysy, joten kannattaa miettiä minkä kautta menneen maailman tuulahduksia tarjoilee.

      Poista
  3. Perimätietoa tarvitaan, on kullanarvoista kertoa miten ennen elettiin. Huomaan miten mielellään meidän lastenlapset kuuntelevat tarinoita isovanhempien lapsuudesta ja vanhoista tavoista maalla. Ne on hienoja hetkiä myös meille mummuille ja papoille.
    Hienoa kun esittelit tämän, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, täysin samaa mieltä. "Ellet tunne eilistä, et tiedä mitään nykyisyydestäsi ja vielä vähemmän tulevasta." Lapset ovat vastaanottavaisia, jos kertoja ja tarina ovat riittävän kinnostavat;) Isovanhemmat oikein rakastavat muistella.

      Ole hyvä. Kiitos.

      Poista
  4. Kiitos esittelystä ! Varmasti mieleenpainuva kirja ja hueno aikamatja taaksepäin.
    Haa, bongasin vastauksestasi Ailille Säkylän Pyhäjärven..siellä minä olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät ja vanhemmat asuvat pappan vuonna 1952 rakennuttamassa mökissä ( on nyt talviasuttavayms tietty ;)
    Paikka on tosin Säkylän vastarannalla. Klimppisoppaa olen minäkin maistanut pentuna....ei herkkua... Kyl ol pahhaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, oe hyvä.Isäni on kotoisin Säkylästä ja vielä kun jo asuimme Luvialla, vietin muutaman pitkän kesän Säkylässä. Nyt sieltä on käynyt kutsu tulla tapaamaan monia tuttuja. Erityisen kiinnostavaa on, että isäni lapsuuden ystävä asuu nyt mummolaani ja sielläkin visiteeraammme...Paikka on ainakin entiseltä nimeltään Katinhäntä, ihan siinä kirkon likellä. Ei laske minullakaan klimppisoppa;)

      Poista
  5. Kuulostaa mukavalta kirjalta, jonka mummona voisin ostaa tyttärentyttärelle. Pistänpä korvan taakse.

    VastaaPoista
  6. Oi, tämä kirja vaikuttaa sellaiselta, että se pitäisi hankkia vaikka pikkulukijoita ei ympäriltä löytyisikään... Esittelit sen viehättävästi, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minullakin on hyllyssä lastenkirjoja vain minulle;) Kiitos♥

      Poista