maanantai 19. elokuuta 2013

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Suihku oli koko ajan varattu, sinne jonotettiin. Vaatteita ei ollut puettu ylle enää aikoihin, Valentina vain ei halunnut riisua rintaliivejä, sillä jos hänen valtava povensa olisi päässyt valtoimenaan hyllymään, ihon poimuihin olisi helteessä muodostunut ihottumaa niin kuin vauvoilla. Tavallisella ilmalla hän ei koskaan käyttänyt rintaliivejä. Kaikki he olivat nahkeita, vesi ei haihtunut iholta, pyyhkeet eivät tahtoneet kuivua ja hiukset oli kuivattava föönillä.

Kaihtimet olivat puoliksi avoinna, valo lankesi nauhamaisina raitoina. Ilmastointilaite ei ollut toiminut enää moneen vuoteen.

Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset (Siltala 2012, suomennos Elina Kahla) kertoo hidasta kuolemaa tekevästä Alikista muutamana helteisenä New Yorkin päivänä, jolloin hyvin moni hänen elämästään on asettunut samaan pieneen ateljeeasuntoon. Sinne ovat tulleet etenkin hänen elämänsä naiset, jotka kukin yrittävät tavallaan osoittaa hänelle, miten paljon välittävät. Kukaan ei kuitenkaan kiellä Alikin vaimon Ninan etuoikeutta huoleen ja suruun ja hoivaamiseen – paitsi ajatuksissaan.  Ryhmä koostuu lähinnä venäjänjuutalaisista emigranteista, joilla monilla on takanaan hyvinkin värikäs menneisyys. Kuinka ollakaan historia nivoutuu Alikin ruumiin hitaaseen lähtöön, sillä televisio pauhaa täysillä, miten Neuvostoliitto kaatuu ja muuttuu Venäjäksi verettömässä vallankumouksessa.

Kustantajan takakansitekstissä sanotaan Ilosten hautajaisten olevan lämmin ja sydämeenkäyvä romaani siirtolaisista, joita yhdistävät lähdön kokemus ja sadat poikki pannut suhteet. Tätäkin kirja on, mutta jokin tuntemus uupuu ainakin minulta. Olisin niin halunnut pitää tästä kauniskantisesta kirjasta ja uudempi venäläinen kirjallisuus kiinnostaa, mutta minulle tämä ei käynyt sydämeen, sillä kirjan tyylilaji on erikoinen huumori, sarkasmilla maustettu ja farssilla kostutettu, jolle en syttynyt. Tässä kävi siis ihan päinvastoin kuin Lidia Tšukovskajan Vajoamisen kanssa, jolta en odottanut mitään ja joka ilmeni todelliseksi helmeksi. Toisaalta jollekin Iloiset hautajaiset voi olla vaikka juuri se oikea kirja, jossa voi hymähdellä meidän ihmisten pienisieluisuudelle vaikka kuoleman portille jo ystävää saattaisimme, sillä Alikin naiset jaksavat olla edelleen toisilleen mustasukkaisia, muistella vanhoja ikäviä asioita ja arvostella:

Ensi näkemältä Nina vaikutti Irinasta oikukkaan koppavalta typerykseltä. Rähjääntynyt kaunotar kyhjötti likaisen valkealla matolla ja pyysi ettei häntä häirittäisi – hän oli kokoamassa jättiläismäistä palapeliä. Lähemmin tarkasteltuaan Irina päätteli hänen olevan heikkolahjainen ja lisäksi henkisesti tasapainoton. Hänessä vuorottelivat velttous ja hysteria, hilpeyskohtaukset ja raskasmielisyys.

Kirjan henkilöhahmot ovat sillä tavalla värikkäitä ja liioittelevia, että näin teoksen näyttämöllä. Jo koko asetelma, pieni tila, helteinen huoneisto ja kaiken keskellä vuoteessa kuoleva Alik ja ympärillä hyörivät ystävät omituisuuksineen ja tarinaan mukaan liittyvät yllättävät henkilöt, ovat kuin teatteria, farssia, jonka tälle lajille omistautunut ottaa farssina, eikä muuta kaipaa. Etäisesti minulle tuli kirjasta mieleen Muriel Barberyn Kulinaristin kuolema, josta pidin enemmän. Siinä missä Ulitskaja on reteä ja äänekkäästikin revittelevä, Barbery käyttää ranskalaisen hienostuneesti ironialla terävöitettyä haarukkaa. Kummassakin kuitenkin vanha mies kokee ranskalaisen kuoleman pienen näyttämön tilassa. Ja kummassakin kirjassa vaikuttavan ja kohta näyttämöltä poistuvan päähenkilön elämän ihmiset saavat vuorollaan astua kulisseista esiin joko muistumina tai paikalla olevina.

Vaikka en syttynyt kirjasta tuleen, kuitenkin luin sen: Se tarkoittaa, että Iloisissa hautajaisissa on minullekin enemmän hyvää kuin huonoa eli pidän yli viisikymmentä prosenttia. Persoonat ovat värikkäitä ja heidän elämänkohtalonsa varsin kiehtovia. Alik on sympaattinen ja yrittää selvitä helteisessä kaaoksessa kohti rauhan satamaa toivoen vain ettei ilmene mitään ’perkeleen poraamista,’

Pilvenreunalta katsoessaan Alik oli varmaan tyytyväinen varsinkin Valentinan suoritukseen, sillä tämä nainen oli yhtä perehtynyt kansanomaisiin riettauksiin kuin muut tutkijat atomin rakenteeseen ja niinpä huoneiston täytti Valentinan korkea ja pitkä parku, jalkojen vahva rymistys vasten lattiaa ja:

Ah – tju, ah - tju!
Sinulla on tervassa,
Minulla on taikinassa,
Leivotaan yhdessä!
Ai-jai-jai-jai-jai!

Uh-tjuh-tjuh-tjuh-tjuumaa!
Mun rautani on kuum-aa!

*****


Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Maria/Sininen linna, Omppu, Minna Jaakkola ja Tuulia/Lukutuulia Kirjapolkuni

19 kommenttia:

  1. Luulen, että pitäisit enemmän Ulitskajan Medeiasta ja hänen lapsistaan. Minä luin sen joskus vuosi sitten(köhän se oli, miten nämä asiat unohtuvat niin nopeaan? :)) ja pidin aika lailla. Iloisia hautajaisia olen miettinyt luettavaksi, mutten ehkä ainakaan ihan heti ehdi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, näin minäkin olen ymmärtänyt. Siitä on mielestäni pidetty enemmän. Ei tämäkään ole huono, mutta jotenkin ei minun kirjani, vaikka niin olisin sitä halunnut.

      Kaikki unhoittuu. Eikö hän ollut Siri H., joka totesi, että hyväkin kirja unohtuu jo kun sulkee kirjan kannet.

      Poista
  2. Sanonpa täällä vielä uudestaan, että olisin niin toivonut uutta suomennosta jostakin Ulitskajan kirjasta, enkä uusintapainosta/uusintasuomennosta tästä. Kansi tässä on ehdottomasti parempi kuin siinä vanhemmassa suomennetussa versiossa! (Vaikka en kyllä muista sitä kantta...) Lukemistani Ulitskajan kirjoista tämä ei ole mielestäni paras, mutta tykkäsin kyllä tästäkin. Mutta mä tykkäänkin värikkäästä ja liiottelevasta venäläisestä huumorista ja sen sarkasmista.:)Kulinaristin kuolemaa en ole lukenut, sillä kuulun sitten taas niihin harvinaisuuksiin (uskaltaako tätä kertoakaan), joka ei tykännyt Siilin eleganssista.
    Mä oon lukenut melko paljon venäläistä nykykirjallisuutta, mutta suoraan sanoen en osaa varmana sieltä sulle suositella mitään. Ainkaan näinäkkiseltään. Uskon kyllä, että Ulitskajalta tykkäisit enemmän Medeiasta, se on ehdottomasti tätä parempi. Mun mielestä se vähän huononi loppua kohden, mutta kuten jo yllä on huomattu, en ole ehkä kovin luotettava kirjojen suosittelija, kun makuni on mikä on..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, muistan, että valitit tuota asiaa jo aiemmin. Varmaan syystä. Ehkä tämä on sitten monien mielestä kuitenkin ollut hyvä tms., en tiedä.

      Minulla on viehtymystä myös venäläisyyteen, kuten tiedät, mutta ei just tällaiseen. Pelokin tavoittaa 'minun venäläisyyteni' paremmin kuin Ulitskaja. Toisaalta taas olen huomannut outoa viehtymystä itselläni ranskalaiseen kirjallisuuteen ja sieltä löytyy monta, mont helmeä, joista Siilin eleganssi ei ole ainoa, vaikka se onkin ollut ihan lukijoideni suosikki. Muista vaikka Camille Claudelia...

      Niinhän Katjakin yllä mainitsee...Meidän kaikkien maku on mikä on, eikä se silti tarkoita mitään huonoa, eihän;)

      Poista
    2. Mä oon vähän kyynisempi: Olen käsittänyt, että Ulitskajan uudemmat kirjat on ollut ihan ok-suosittuja Suomessa, joten on varmaan ollut halvempi ja helpompi ja nopeampi tuoda tämä uudestaan markkinoille, kuin jokin ihan uusi.

      Näin melko mutkat suoraksi tulkiten, sanoisin, että Pelon loistavan Jokapäiväisen elämämme "venäläisyys" on enemmänkin sellaista "klassista venäläisyyttä" nykykirjallisuuteen tuotuna. Sen sijaan monet lukemani nykyvenäläiset kirjailijat pyrkii pikemminkin siitä pois. Tosin minusta niissä on kyllä selvästi joitain "venäläisiä" piirteitä. Tämmöinen pika-analyysi melko kevein tiedoinja kevein ajatuksin.:)

      Ranskalaisissa kirjoissahan löytyy vaikka mitä ihanuuksia! (ja sitten jotain ihan muitakin..) Sanoo hyvin hienostuneen, elitistisen ja kerrassaan hyvän maun omaava.;) Että kyllähän se niin on, makuja on monia ja ainakin meidän on kerrassaan hyvät!:)

      Poista
    3. No hitsi, niinhän se on mennyt;)

      Mitäs mieltä sitten olet Lidia Tšukovskajan Vajoamisesta? Minusta se on huikea.

      Pelon kirja Marinasta on läväissyt minut kuin tulinen keihäs...

      Hyvä sinä! Siis todellakin, jos alkaa oikein listata, niin upeita ranskalaisia kirjoja löytyy vaikka kuinka. Et ehkä tiennyt, että olen aivan hulluna Marguerite Dirasiin...Tottakai meidän maku on hyvä!

      Poista
    4. Oi, tuon Lidia Tsukovskajan Vajoamisen löysin ihan kiitos sinun! Varmaan jo kiittelinkin sen esittelemisestä ja hehkutin kirjaa tuolla sinun kirjoittamassasi tekstistä Vajoamisesta. Mutta ajallisestihan eikös se ole kirjoitettu joskus 50-luvulla? No, joka tapauksessa, mä olen tykännyt monista lukemistani venäläisistä nykykirjoista, mutta en kaikista. Ja sama pätee venäläisiin klassikoihinkin; monet lukemani ovat ihan parhautta, mutta ei ne kaikki ole iskenyt muhun. Valikoiva maku..;)

      Tiedätkö, mun tekisi mieli jo nyt lukea tuo Pelon kirja uudelleen, muuta en kai mä nyt vielä, jos ensi vuoden puolelle odottaisin. Sen sijaan Durasia en ole lukenut aikoihin ja kun sen mainitsit...ehkä ensi kerran kirjastosta nappaan mukaani.:) (Muuten, maalaamani Kaksoismuotokuvan Marina alkaa hahmottua vähän paremmaksi!)

      P.S. Unohdin tuonne tuoreemman laattapostuksen yhteyteen laittaa, että tosi hyvä kuulla, että silmäsi on parantunut, tai ainakin hyvin parantumassa.
      sydänsydän

      Poista
  3. Mietinkin, ettei tämä ehkä ole mun pala kakkua :) Juuri nyt kirjallinen suvantovaihe, kun vielä ei ole uutuusrysäys päällä... Muistin tosin juuri, että Theorinin uusin taitaa ilmestyä elokuussa? Kunpa! Sitä mä odotan niin suuresti.

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ei ole, ei. Minulla on aivan mieletön kirjakasa ja osa hyvin vaativia ja tiiliskiviä. Ai niin Theorinkin vielä...Hän on tosi hyvä ollut aina.

      ♥♥♥

      Poista
  4. Jos ei muuta, niin kirjan nimi on hyvä ja kansi kaunis =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Hienosta jutusta! Ulitsjaja on tietämäni mukaan koulutukseltaan biologi (geneetikko) ja hänen otteensa taiteeseensa saattaa jossain määrin tieteellisen maailmankuvan sävyttämä. Siitä samasta lähteestä saattaisi kummuta (ainakin osittain)tuo mainitsemasi erikoinen huumorintajukin, tiiä häntä.

    Mielenkiintoinen arvio, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ole hyvä. Minusta tässä ei jotenkin ollut mitään tieteellistä, vaan aika paljon sellaista kesäteatterimaista farssikomiikkaa. Tosin surumielen halutessaan löytää sitten kun 'katsoo' riittävän kaukaa. Sarkasmia se minusta on. Ironia sopii minulle, esim. Bellow on loistava ironisti, mutta sarkasmi ei uppoa meikäläiseen.

      Mielenkiintoinen kirja;)

      Poista
  6. Ahaa! Siis huumori ei kohdannut? No voihan, minullehan tämä jäi juuri lämminhenkiseksi jne ja todnäk siitä syystä, että hyväksyin humoristisen lähestymistavan. Luin vasta Jussi Valtosen kirjan, jossa myös oli kuoleva mies ja minulle taas tämä kirja (kaikessa upeudessaan) jäi lähes ahdistavan puolelle, vaikka kirja on ilmeisesti ollut blogien suosikki. Se on niin pienestä kiinni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, juu, juumori ei kohdannut. Pidän vähän vähemmän metelöivästä huumorista, mustasta ja sellaisesta kuin vaikka on Saul Bellowin kirjoissa. Viimeksi minua on suomalaisista kirjoista naurattanut Kukkia Birgitalle, jota todella suosittelen! Olen nyt vihdoin myöntänyt itselleni, että Ullitskaja ei ole minun kirjailijani, sillä yritin häneltä myöhemmin muutakin, mutta kun ei niin ei. Ihan eri kuin vaikka Lidia Tšukovskaja, jonka Vajoamisen luen aina uudelleen ja uudelleen. En ole lukenut Jussi Valtosta eikä näy nyt pinossakaan. Jossain vaiheessa jatkan Watersin kanssa...Lue sinäkin Watersin Parempaa väkeä.

      Poista
  7. Minullekaan tämä ei ollut lähellekään sellainen elämys kuin Vihreän teltan alla. Siitä huolimatta fanitan Ulitskajaa ja tänään olin kuuntelemassa häntä messuilla. Linkitin kirjoituksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minun on taas ollut pakko myöntää itselleni, että en ole Ulitskajan lukija, niin paljon kuin sitä olisinkin halunnut olla. Me palasimme juuri, joten ei mitään mahdollisuutta messuille: Nyt pyykätään, haravoidaan ja maisetellaan kokemuksiamme.

      Kiitos! Minä teen tietysti saman <3

      Poista