tiistai 5. marraskuuta 2013

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita


Jacqueline oli saapunut Palermoon kaksivuotiaan tyttärensä kanssa. Hän oli noussut junasta ja etsinyt katseellaan miestä, jonka vuoksi hän oli jättänyt synnyinpaikkansa Moutierin. Aviomiestään. Jacqueline oli heikkona ulkomaalaisiin, ongelmaisiin miehiin. Hän oli rakastunut heti. Ja mennyt oikopäätä naimisiin perheensä vastustelusta huolimatta.

”Italialainenko?!” he olivat ihmetelleet.

Mutta ei siinä kaikki: mies ei ollut ainoastaan italialainen, vaan päälle päätteeksi sisilialainen.
”Olisi nyt ollut edes milanolainen tai torinolainen”, hänen äitinsä sanoi, ”roomalainenkin vielä olisi menetellyt…”

Anilda Ibrahimin uusin teos Ajan riekaleita (L’amore e gli stracci del tempo, Tammi 2013, suomennos Helinä Kangas) on rakkaustarina Jugoslavian julman sodan armoilla. Zlatan ja Ajkuna tapaavat lapsina ja kasvavat myös osin yhdessä, vaikka toinen on serbi ja toinen on albaani. Jo heidän isänsä, Zlatanin isä Miloš ja Ajkunan isä Besor, olivat toistensa parhaat ystävät vaikeasta poliittisesta tilanteesta huolimatta.  Rajojen alkaessa hajota, suuruudenhullu Miloševic julistaa serbeille heidän ainutlaatuisuuttaan ja lupaa Kosovon serbeille: ”Kukaan ei lyö teitä enää.”  Alkaa kuusisataa vuotta sitten Mustarastaiden tasangolla hävityn sodan kostoretki, joka lyö pirstaleiksi koko maan eivätkä veriroiskeilta suinkaan välty myöskään Ajkuna ja Zlatan, eivätkä heidän perheensä. Ajkunan isä Besor vangitaan ja vasta rakkautensa löytäneet nuoret joutuvat yllättävästi eroon niin toisistaan kuin kotimaastaan. Zlatanin lähtölaukaus on joutua Kosovon sotaan ja Ajkunan vie sodan julma virta…Tyttö jonka hiukset tuoksuivat heinältä pelastetaan verisessä peitossa kohti yhtä sodan uhrien auttajista, kohti Jacquelinea. Ajkuna, jonka veri tuoksuu koiranruusuilta ja karhunvatukoilta.

Kaukana toisaalla sodan jälkeen Zlatan, joka muistaa lupauksensa Ajkunalle voimatta silti olla antautumatta uudelle elämälle vieraassa maassa, juurissa uusi multa, uusi rakkaus. Zlatan ei kuitenkaan unohda:

Zlatan ei halua katsoa häntä silmiin, kun he rakastelevat. Haluaisin hälventää sumun sinun taistelujesi yltä, jotka eivät edes olleet sinun, Ines ajattelee.

Vuosien virrassa kaikkien muistot ja lupaukset muuttuvat kuin unohduksen tomun peittämiksi ajan riekaleiksi ja sitä voi alkaa alusta. Tai niin sitä ainakin olettaa, kunnes vastaan tulee menneisyys, joka katsoo kohti ihmistä hänen omilla silmillään.

Anilda Ibrahimi on tyylikäs tarinan kertoja, joka mieluusti käyttää rankoissakin tarinoissa sekä huumoria että romantiikkaa, mutta sortumatta ylimakeuteen. Luin häneltä aikanaan Albanian diktatuurin sijoittuvan loistavan Punaisen morsiamen ja olin myyty, sillä kirja oli maagista realismia parhaimmillaan ja näin kirjoitin silloin:

Ibrahimi on tarinoiden kertojien sukua. Voi olla loistava kirja ilman tarinaa, mutta ei ole loistavaa tarinaa, ilman, että tunnet kuinka avaat uuden tarinaoven toisensa jälkeen ja toivot että ovet eivät loppuisi. Tarinoiden tarkoitus on aina ollut viihdyttää ja viedä ajatukset pois siitä mikä on liian todellista, mutta niiden tarkoitus on samalla viedä viestiä entisiltä sukupolvilta uusille…

Punainen morsian oli tyyliltään mausteisempi, vahvojen selviytyjänaisten sukupolviromaani. Ajan riekaleita on sävyltään surumielisempi, sillä se paljastaa jotain inhaa ihmisistä muutosten tuulissa. Miten sitä luuleekaan olevansa sama, niin aika tekee taikojaan, etkä enää muista kuka olit kun kaikki alkoi. Vaan yksi on mikä pysyy ja se on Ibrahimin taito kirjoittaa tarinaa ammentaen sukupolvelta toiselle siirtyvästä albanialaisesta kertomaperinteestä. Siis tässä kirjassa se sama kuten oli Punaisessa morsiamessa. Molempia kirjoja kantaa myös tuoksu…toisessa kvitteni, toisessa koiranruusu ja karhunvadelmat. 

Vertasin italiaksi kirjoittavaa Anilda Ibrahimia hänen ensimmäisessä teoksessaan Cecilia Samartiniin sekä Regina McBrideen. Ibrahimi on kuitenkin maagisrealistisempi kuin Samartin, mutta jotain samaa heissä on ainakin versus Samartinin Señor Peregrino. Hänessä on myös paljon Ennen sarastusta kirjan kirjoittajaa, McBridea. Ajan riekaleita on koskettava, tyylikäs, rankkakin, surumielinen, elämän tosi.


Yö raahustaa väsyneenä kuin haavoitettu eläin.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Mustikkakummun Anna,  Krista  Katja Aletheia  ja Maisku/Täysien sivujen nautinto

20 kommenttia:

  1. Tämä on omallakin lukulistallani, aion lukea jo syksyllä. Hieman säikähdin vertaustasi Samartiniin, jota pidän hieman imelänä (anteeksi kaikki Samartinin ystävät :)), mutta onneksi kuvailet tätä kirjaa tyylikkääksi. Luotan yleensä, mutten tietenkään aina, Keltaiseen kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, no minullakin viipyi, mutta se ei ole kirjan vika. Älä säikähdä!: Minulla oli ensin lause: "...mutta Ibrahami on vahvempi kuin Samartin," Jäin sitten kuitenkin siihen loukkuun, että olin jo Punaisessa morsiamessa ajatellut niin, mutta huom, VAIN KOSKIEN SEÑOR PEREGRINOA! Ibrahami ei kastele tekstiään aikuisten satusiirappiin!!! Ehkä olisi pitänyt tuo ero tehdä selvemmäksi, mutta toivon McBriden tasoittavan.

      Niin, juuri imelyys on sana, joka minulle nyttemmin tulee mieleen Samartinista: Anteeksi ihana Cecilia, anteeksi Samartinista pitävät!

      Usko pois, tämä on tyylikäs. En aio jättää Ibrahamia ikinä pois lukulistaltani.

      Luithan Punaisen morsiamen: Tästä uupuu pö. kirjan maaginen realismi, vain häivää siitä on veren koiranruusun tuoksussa etc. mutta kaikki muu, se on tallella.

      Minulla oli aika, jolloin luin vain Keltaista kirjastoa;)

      Poista
    2. Liityn keskusteluun, että kuvauksesi kirjasta kuulosti ihanalta mutta Samartiniin viittaaminen sai minutkin nielaisemaan. Minusta Peregrinon loppu oli niin imelä, että se pyyhki koko muun kirjan ansiot mielestäni pois! Mutta Ibrahimin kirjat kiinnostavat vieläkin :). Hivelin tätä jo messuilla...

      Poista
    3. Oi, ikävä kuulla. Minusta Señor oli ihan yes, mutta sen jälkeen maku muuttui siirappisemmaksi. Sitä pelkoa ei ole Ibrahamin kohdalla: Hän osaa myös olla surumielisen viileä, kirjoittaa jotkut asiat kuin todeten, mutta kaikki tyylillä.

      Tätä voin suositella, kuten myös Ibrahamin aikaisempaa eli Punaista morsianta.

      Poista
  2. Sama juttu kuin Katjalla, en tykkää Samartinista. Tämä kuulostaa kuitenkin tarinakuvioiltaan kirjalta, jonka voisin lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, en minäkään niin kovasti, paitsi pidin Señor Peregrinosta.

      Suosittelen!

      Poista
  3. Minä pidin Punaisesta morsiamesta paljon, siksi haluan tämänkin lukea! Kuulostaa lupaavalta, joskin aika erilaiselta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, niin minäkin. Eikös se ollut minulla ihan ilmestymisvuotensa kuumassa sarjassa....Kiva sitten kuulla, mitä olet mieltä tästä. Aika monta adjektiivia olen luetellut, missä tulee eroa, mutta Ibrahamin iholle tuleva tyylikäs tarinankerronta on ihan sama.

      Poista
  4. Kuten tiedät,minähän tykkään Samartinista...Ja varmaan tykkäisin tästäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tiedän ja rakastat sitä kultturia, mistä Samartin kertoo.

      Poista
  5. Tosin olen vain lukenut sen Peregrinon,mutta se oli hyvin viihdyttävä aikuisten satutarina.

    VastaaPoista
  6. Hyllyssä odottelee tämä... Teos vaatinee oman saumansa, jolloin siihen tarttua. Juuri nyt puran lukujumia keskittymällä jännäreihin. Vastapainoa muuttostressille :)

    Ihanaa olla taas täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, miten minusta tuntuu, että pitäisit tästä...Mikään ei auta lukujumiin dekkareita paremmin. Minäkin luen dekkareita juuri rentoutuakseni;)

      Ihanaa, että olet täällä taas ♥

      Poista
    2. Hahaa, näemmä olen täällä jotain aikoinani kommentoinutkin! Aloin etsiskelemään hyllystä sopivaa lukemista, ja tämä on jotenkin jäänyt. Googlasin sitten oletko sinä lukenut kirjan - olet, nyt uskallan teokseen tarttua :) Ehkäpä on tällaisen romaanin aika.

      <3

      Poista
    3. Jos olet lukenut Punaisen morsiamen, pidät tästäkin, vaikka tämä ihan hiukkasen laimeampi kuin maagisrealistinen Punainen morsian. Tosin tuohan on vain subjektiivinen näkemykseni;)

      <3

      Poista
  7. Jaa, mä olen lukenut Peregrinon ja pidin siitä. Tämä vaikuttaa vähän ponnekkaammalta, joten laitan kirjan lukulistalleni =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, siitä minäkin pidin. Juu, Ibrahamissa on hiukka enemmän särmää.

      Poista
  8. Ibrahimi on minulle ennen tuntematon kirjailija. Olisipa mielenkiintoista tutustua tähän kirjaan ja nähdä, mitä ammennettavaa löytyisi, upea se varmasti on... Kiitos että toit kirjan esittelyyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, uskon, että pitäisit. Punainen morsian oli enemmän maagista realismia, mutta tässä on sitten taas montaa muuta. Ole hyvä.

      Poista