keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Johanna Venho: Kaukana jossain onnenmaa

Se musta tee oli parasta mitä Kaarina löysi, Helsinginkadun pienestä sekatavarakaupasta, se oli tuoksunut jo pakkauksen läpi oikealta. Hän valutti hunajaa kupin pohjalle, kaatoi haudutettua teetä kuppiin, hän jätti rintaliivit pois mekon alta koska Rami piti siitä, hän teki sienipiirakan kuivatuista suppilovahveroista, ajatteli leipoessaan koko sitä naiseuden kattausta, jonka halusi Ramille antaa. Jotain hiljaista, jotain kaunista, jotain tuoksuvaa, jotain kuumaa, jotain makeaa.

...jospa hän osaisi laittaa Ramille sellaisen kattauksen, ettei mies unohtaisi sitä ikinä.

Johanna Venhon teos Jossain kaukana onnenmaa (WSOY 2015) vei minulta ensin sanat. Luin kirjan kuin janoissani, sillä niin minunoloisiani olivat kirjan lauseet, sanat ja se outo tunnelma, jonka ne loivat pakenevassa tarinassa. Pidän tyylistä, mutta tarina pakenee!  Se miten se sen tekee, on houkuttavaa. On Otto Marras, työterveyspsykologi, joka haluaa kirjoittaa onnesta samaan aikaan kun onni karkaa häneltä. Vaimo Eloisa lähtee luomaan uraa toiseen kaupunkiin ja jättää Oton huolehtimaan heidän Valo -pojastaan ja kirjoittamaan uusia lukuja kirjaan, miten saavutetaan onni, miten saadaan aikaan parempi, uusi, uljas elämä. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, murentuu hänen elämänsä tarkkailtavin, mutta tähän saakka pysyvin asia eli äiti Kaarina, joka pelkää uusia paikkoja, lentämistä ja muutosta,  katoaa Brasiliaan kauneusleikkauksen takia! Kaarina on Oton mielestä ollut aina altis matkasaarnaajille, pölynimurikauppiaille ja enkelikursseille, mutta muuten hän on keskittänyt kaiken tarmonsa ensin aviomiehensä Ramin ja Oton, ja Ramin kuoltua, Oton hyvinvoinnin varmistamiseen.  Kuin hyväksi perheenäidiksi syntyneenä Kaarina vuodesta toiseen liottaa lipeäkalaa, pilkkoo punajuuria, leipoo pakastimen täyteen pullia. Hän kääriytyy kotipesäänsä, josta ei halua enää minnekään muualle: Hänelle riittää rakkaus Ramiin ja lapseen. Mitä enemmän hän miehensä kanssa yrittää, sen enemmän Rami ärtyy, mitä enenmmän Kaarina vetäytyy, jos vain pystyy, sen varmemmin Rami lähestyy ja sitähän Kaarina on paitsi, Ramia. Nuoresta saakka kaunis nainen on tiennyt, että jossain on odottamassa jotain parempaa ja täydellisempää juuri hänelle, mutta vaikka päivät olivat etukenossa, kaatuivat eteenpäin, olivat kaikesta liian täysiä, Rami annosteli rakkauttaan pikkulusikalla.

Ne lusikalliset herättivät Kaarinassa himon repiä se kelmu. Siksi hän niin väsymättä ja pitkään jaksoi kurkottaa kohti Ramia.

Toisaalta pikkulusikkarakkaus vei hänen itsetuntoaan naisena:

Koskaan hän ei tuntunut aivan onnistuvan. Aina jostain kohtaa vuoti, repsotti tai tahriintui.

Ennen kaikkea piti olla kaunis, sillä vaikka mies ei huomaisikaan uutta kampausta tai hametta, hän huomaisi kokonaisuuden, ja miehen silmä oli hyvin harjaantunut näkemään kauneuden sekunnin murto-osassa, kääntymään sen puoleen.

Hyvin tarkkavaistoisesti Venho kuvailee elämän murroksissa kipuilevaa äitiä ja poikaa. Ennen hyvinkin likeisiä, nyt äidin uuden vision häikäiseminä, etääntyneitä.  Kuusikymmenvuotias äiti on kadonnut jonnekin taikamaahan, missä hän aikoo tavoittaa jälleen sen ulkonäön, joka kuuluu hänen sieluiälleen ja sehän on Kaarinalla kuin nuoren naisen. Niinpä hän rohkeasti muuttaa kaiken tavoittaakseen sen onnen, jonka hän on aina tiennyt odottavan häntä. Järkevän äidin teko selvästi huojuttaa omissa ihmissuhdekiemuroissaan tuskailevaa Ottoa ja tarinan suurin valo on juuri murrosikäinen poika Valo. Hänen seurassaan Otto voi unohtaa, mitä kaikkea löysi äitinsä rapistuneen talon komerosta ja ennen kaikkea mitä hän huomaa ätinsä facebook-sivuilla, joista ei löydy enää edes tuttua nimeä vaan Kaarina November, joka näyttää kuvassa ihan eriltä kuin hänen äitinsä. Tosin kuva on otettu kaukaa, mutta silti.

Herää kiinnostava kysymys: Mitä Johanna Venho on halunnut kirjallaan sanoa? Kuten arvaattekin, vastuu on lukijan eli varmoja vastauksia ei tule. Otto on selvästi uskottavampi kaikellaan. Myös käsitettävämpi. Sen sijaan jokainen lukija varmaan muodostaa Kaarinasta oman näkemyksensä. Jollekin hän voi olla hyväuskoinen, vakavaa ikäkriisiä poteva nainen, joka lopultakin panee tuulemaan. Jollekin toiselle, esimerkiksi minulle, Kaarina on nainen, joka on koko elämänsä vetänyt väärää roolia. Hän on kantanut kauneuttaan kuin kukkaa, hengittänyt kuten hänen on odotettu hengittävän, tehnyt tekoja, joita hän on vaistonnut ympäristön häneltä odottavan. Kuitenkin, kaikesta huolimatta, hänessä on selvästi potentiaalia enempään. Hänessä on mehiläiskuningattaren tuoksua ja hän olisi voinut olla ihan mitä vain, jos...

Sitä voi käydä niin, että kohoaa valoon oltuaan pitkään pimeässä. Pimeässä ja sakeassa hämärässä, pikku lamppu kädessä heilahdellen, reiteillä jotka ovat niin tuttuja, että karttoja ei tarvita. Kohoaa valoon ja tajuaa olleensa pitkään melkein sokea.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja  Marja-Liisa  Arja/Kulttuuri kukoistaa

18 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa, Venho on palkittu kriitikko ja saanut Katri Vala palkinnonkin. Kiitos esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, voin suositella. En ole lkenut häneltä ennen mitään, enkä googlannut. Kiitos tiedosta. En yhtään ihmettele...hyvin vahva, omaääninen kirjailija. Ole hyvä.

      Poista
  2. Minulla on vähän ongelmaa tämän teoksen nimen kanssa. Alkaa heti soida päässä tuo biisi Kaukana jossain onnenmaa odottaa meitä saa jne. Siitä tulee sitten mieleen laulun säveltäjä Unto Mononen, josta edelleen tulee monenlaista juttua mieleen. Eli toisaalta minusta tuo nimi on kuvaava, mutta toisaalta siihen liittyvät mielleyhtymät lähtevät heti ohjaaman tämän teoksen tulkintaa. En tiedä, onko jälkimmäinen välttämättä pelkästään hyvä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tiedän, tiedän, että ihan pikkuasiat voivat joskus jopa estää koko kirjan lukemisen! Minulle, joka olen visualisti, tuli esteeksi lukea Watersin Vieras kartanossa, koska kannen yläkulmassa se absurdi kuva kirkuvasta naisesta, en vain päässyt siitä yli.

      Onneksi Mononenkaan ei nyt voinut estää minua tätä lukemasta, sillä Venhossa on tyyliä. Jo rivien välit kuiskivat, että häneltä voi odottaa mitä vain. Pidin aukijätetyistä asioista, pidin ihmiskuvauksista, vain Kaarinan shteen jäi kaivelemaan, sillä mistään hinnasta en kestä, että nyt joku alkaa pitää häntä pinnallisena, sillä en usko, että hän sitä oli. Kunpa Kaarinasta olisi ollut lisää yksi vaikuttava luku, jossa hän on läytänyt juuri sen, mitä kohti yritti kulkea koko ikänsä...Rivien väleistä voit lukea vaikka sen asain, mitä kaipaan. Inhoan stereotypiää vanha mies-nuori nainen. Jo fysiologia nauraa tuolle, sillä siinä missä miehet ukkoutuvat, naiset alkavat vuosien myötä kukoistaa. Odotan niin nyt sitä rohkeaa, joka tuo esiin nuoren miehen ja kypsän naisen rakkauden. Vai onko se vieläkin tabu!

      Poista
  3. Löytyy hyllystä mutta sinä tiedät onko tämä minulle? Juuri nyt pyörryksissä Tuan uusimmasta, oih!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, luen nyt Harnoa pari seuraavaa yötä, joten minua ei kuulu ennen kuin kirja on blogissani;)

      En osaa nähdä, miksi tämä kirja ei olisi sinulle, joten lukemaan vaan. Ellet ole ennen lukenut Venhoa, voit yllättyä - positiivisesti.

      <3

      Poista
    2. Myös minulle teoksen nimi aiheutti sen, että ohitin kirjan kustantajan sivuilla enempiä miettimättä, niin kuin näkyy Ompullekin käyneen. Luulin tätä oikeasti joksikin iskelmämuisteloksi. Näin ne nimet hämäävät.

      Kirjoituksesi on hieno. Ehkä kirja sattuu joskus eteeni. Silloin tartun siihen!

      <3

      Poista
    3. Kaisa Reetta, tämä tuli minulle tilaamatta ja hyvä niin, sillä löyisin uuden kirjailijan, jota seuata. En olisi ikinä ymmärtänyt tätä tilata eli kyllä nimi ja kansi myös vaikuttavat. Muisteleppa vaikka viime vuoden ranskalaista kirjaa Yötä ei voi vastustaa, jossa jo mustavalkoinen valokuva kannessa kertoo, että kyseessä ei ole mikään siirappitarina.

      Kiitos <3

      Poista
    4. Tarkennuksena Kaisa Reettan kommenttiin. Kyllä minä panin tämän teoksen merkille jo aiemmin, kuten Venhon aiemmatkin teokset (olemme Venhon kanssa olleet yhteisisä jutuissa joskus taannoin, joten jo siitäkin syystä kiinnostaa ja totta kai seuraan, mitä hän kirjoittaa).

      Kyse oli siitä, että tämäntapainen kirjan nimi on minusta (=subjektiivinen mielipide) teoksen tulkintaa ohjaava, enkä tiedä, onko se hyvä vai paha asia. Joskus voi olla hyvä, joskus taas ei. Kun minulle sanoo "Kaukana jossain onnenmaa" niin alan siitä heti valua kohti populaarimusiikin laareja, jolloin helposti alan lukea itse teosta sieltä käsin ja en tiedä, onko se hyvä vai huono juttu, kun en ole tätä teosta vielä lukenut.

      Poista
    5. Omppu, minä pyydän anteeksi tuota kömpelöä rinnastustani kommenttiisi.

      Venho on minulle ennestään tuntematon kirjailija (voi, miten paljon niitä sellaisia onkin!) joten pistänpä taas yhden tutustumisen arvoisen nimen tuonne tiedostooni 'mielenkiintoisia kirjailijoita'.

      <3

      Poista
  4. Ihan uusi nimi. Täytyy pistää korvan taakse niitä aikoja varten, jolloin taas joutaa lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, niinpä minullekin;) Minusta tuntuu, että pitäisit, sillä pojan ja etenkin Kaarinan luonteessa kiintoisaa tarttumapintaa. Kirja on mukana arvonnassani...

      Poista
  5. Venhon Syntysanat teki minuun suuren vaikutuksen syksyllä 2011 ja nyt olen kahdessakin eri työkirjassa törmännyt vähän Venhoon. Tämä onkin lukulistallani. Kunhan ehdin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minulta se on mennyt täysin ohi eli mikä vahinko! Uskon, että Vehosta on mihin vain ja nämä sanat olen sanonut myös Pelosta ja Ketusta;)

      Jännittävää kuulla, miten koet teoksen auki jäävät kohdat kuin myös Kaarinan persoonan erikoisen kuvaamisen. Minusta hän ei ole yhtään pinnallinen, vaikka joku voisi varmaan niinkin olettaa. Odotan!

      Poista
  6. Tämä Kaarina tuntui useissa kohdin itseni kaksoisolennolta, vaikka en mikään kaunotar ole koskaan ollut. Onkohan meillä kuusikymppisillä naisilla kaikilla hieman tällaisia tunteita kuin tässä olet kertonut Kaarinasta?
    Täytyy saada lukea tämä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, nainen kuin nainen, mutta Kaarinan elämän alussa jotenkin hänellä oli jo se odotus ja sisäinen tieto, että häntä odottaisi joku parempi, joku muu...jotain. Se kuin asuu hänen sisällään ja mietinkin, että ei kai se vain estänyt häntä kokemasta elämäänsä täyden täydesti...

      Kun on täyttänyt 50 kaikki muuttuu, tulee syvempiä ajatuksia, kokee voimakkaammin, on itsevarmempi, tietää mitä tahtoo.

      Kirja on arvonnassani, mutta ellei onnista, osta itsellesi joululahjaksi!

      Poista
  7. Hetken on poissa ja taas täällä on hirveesti uusia kirjoituksia luettavaksi!;)

    Mulla on juuri yöpöydällä kesken Johanna Venhon runokirja Tässä on valo ja siinä on pieni lapsi nimeltä Valo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ei kai nyt sentään...jääkö multa jotain huomaamatta...;)

      En teinnytkään, että hän kirjoittaa myös runoja, mutta se minun olisi pitänyt aavistaa, sillä lauseissa on siitä vähän viitteitä.

      Eikö olekin kaunis lause: "Tässä on valo ja siinä on pieni lapsi nimeltä Valo."

      Poista