maanantai 20. maaliskuuta 2017

Laura Lähteenmäki: Korkea aika


Kun toinen lapsi sai alkunsa, se oli Annan mielessä tietty yö, vaikka saattoi se olla jokin toinenkin, aiempi varmaan. Mutta sinä yönä, jouluyönä, pakkasta oli yli kolmekymmentä astetta, taivas tiukean purppura ja tähdessä ja kiiltävänpunaisessa kolmihaarakynttelikössä lepatti viimeinen kynttilä. Ensin he olivat syöneet saunakamarissa jouluruokansa, porkkanalaatikkoa ja lanttumuhennosta, ja sitten he olivat laittaneet pyjamapukuisen Laurin nukkumaan saunan puolelle monen täkin alle. Hiljaa he olivat avanneet sivustavedettävän ja käpertyneet toisiaan vasten hakeakseen ensin vain lämpöä...

Laura Lähteenmäen Korkea aika (WSOY 2016) kertoo siitä historiamme jaksosta, jolloin Kannakselta oli lähdetty viimeisen kerran ilman toivetta paluusta. Evakot vaelsivat lehmineen lapsineen pitkin Suomen teitä, mutta hyvin pian kotimaa asutti siirtokarjalaiset lohkomalla olemassa olevista tiloista maita vihollisen viemien tilalle. Selvääkin on, että kaikki eivät katsoneet hyvällä tulijoita, joilla oli eri tavat, eri sanat ja vielä tuli katkeruus otetuista maista. Toisaalla kaikki sujui ystävällisessä ja auttavassa hengessä, toisaalla siirtokarjalaiset saivat osakseen kovaakin kaunaa, oman maan kansalaiset. Lähteenmäki kertoo Korkeassa ajassa evakkoperhe Anna ja Olavi Otson asettumisesta Pihlajan maille, josta heille lohkotaan tontti omaa taloa varten. Anna on opettaja ja Olavi ahkera rakentamaan. Kummallakin on toisten auttaminen verissä, etenkin Annalla, josta kuin huomaamatta sukeutuu Pihlajan tilan emännän suuri apu tämän hoitaessa sodassa pahoin haavoittunutta Kalleaan. Rivakasti nousee Otson perheen Kaunismäki samaa tahtia kuin perheiden elämät sekoittuvat toisiinsa kuin lankavyyhdit. Pihlajan emäntä Heljä on yhä riippuvaisempi Annasta, joka paitsi auttaa häntä monessa, on myös kylällä monessa pidetty. Olavi myös auttaa Heljän ja Kallen tilalla, joilla ei ole vierasta työväkeä eikä tilan jatkajaa. Empaattinen Anna kokee Heljän tuskan omanaan ja ihmettelee, miksi hän, evakko ja ikuisesti muualta tullut on niin siunattu. Hän haluaa jakaa hyvästään ja Margareetan eli Riitan syntymä vain lisää hänen tarvettaan auttaa lapsetonta Heljää, joka rotinoineen saapuu vauvaa katsomaan.

Niin elävästi Lähteenmäki kuvaa evakkoutta ja uudisasuttamista, että ehkä hänelläkin on juuret Kannaksella. Tämäkin kohta, jossa kartanon Margit moittii siirtokarjalaisia Heljälle:

Margit kertoi lukeneensa lehdestä, että siirtoväessä oli piirteitä kunniattomuudesta ja perinteisten arvojen uhmaamisesta, vaikka samaan aikaan he halusivat mahtailla koristamalla kotejaan ja laittamalla pöytään parasta silläkin uhalla, ettei lapsille ollut arkena ruokaa.

Tällaista se paheksunta oli ollut, kun evakkoparat vielä asuivat toisten saunakamareissa armoilla ja silti, jotenkin silti, niin monet huomasivat heillä olevan jotain kuin enemmän. Pohjaanmaan likat itkivät katkerina purettuja kihlauksiaan, kun sulhaset karkasviat vilkkaiden karjalaistyttöjen miehiksi. Satakunnassa ja Hämeessä puolestaan katseltiin karjalaisten iloisuutta ja rempseyttä kateudensekaisella ylemmyydentunnolla. Oijoi, mitä olisivatkaan kylmät ja kalseat sanoneet, jos olisivat tienneet Annan ja Olavin kuumasta onnesta. Siitä josta ei sopinut puhua, siitä jota ilman Anna ei voinut olla, siitä joka kantoi hänet raskaiden päivien yli: Heidän yötulensa, joka kuului vain heille.

Anna Otso on kieltämättä kirjan kantava voima. Hän on kuin kantaäiti ja kaikki kiertyy häneen. Kirjassa hän saa elää vielä lapsenlapsenlapsensa, mutta kokea myös tragedian, sillä surutta ei iloinen Annakaan elämästä selviä. Lähteenmäen karjalaiskuvaus on verevää ja koska olen itse sitä  äitini puolelta, tunnistan! Myös monet arjen askareet, sanat ja ruoat ovat kohdillaan, kuten se muisteleminen, miten oli ennen kauniissa Karjalassa. Sitä kaihoa eivät kantasuomalaiset tajunneet, mutta eivät he olleet asuneet Kannaksen tiloilla, uineet pehmeän hiekan rannoilla, eivät he tienneet miten siellä vilja nousi, mitä oli iloisuus ja nauru, miten kulleroita täynnä niityt, joihin heittäytyä. Eivät he tajunneet, mitä oli Viipurin taika ja mitä oli ajaa Terijoen hiekoille. Heljäkään ei tiennyt, hän vain aavisti yhä enemmän osattomuuttaan ja silloin vyyhdit täysin sekosivat...

Korkea aika on monen sukupolven kuvaus erään karjalaisperheen elämästä. Luvut on nimetty henkilönimin, joka pitää lukijan hyvin tarinassa kiinni, samoin nimen perään on laitettu kuluva vuosi. Kun aloitetaan vuodesta 1948 ja päästään nykyaikaan, kuljetaan hyvinkin pitkä ja vaiheikas matka. Ja kuinka pitkä ja minne, sitä en tietenkään spoilaa, mutta tekee mieli verrata: En ole ennen lukenut Laura Lähteenmäkeä, mutta olen lukenut kaikki Eeva Joenpellon kirjat ja tässä oli jotain samaa tyylissä. Evakkotarinan verevyys taas vertautuu minusta Marja Leena Virtasen teokseen Kirjeitä kiven alle, jossa polku oli kuin äidilläni eli olen saanut kirjailijan kanssa ihmetellä: Minähän jopa synnyin siellä, minne Marja-Leena evakkomatkallaan jäi! Kiinnostavaa Lähteenmäellä on myös nykyajassa Saanan ja Jaakon kuvailu: Nyt alan odottaa avioliittoromaania tyyliin Lionel Shriverin Kaksoisvirhe! Hyisten miesten, Jaakon ja Laurin kuvailut tulevat iholle, halusit tai et.

Kirjan viimeinen osa on nimetty kauniilla ja kuvailevalla saksankielen sanalla Die Hochzeit, häät, ja olkoon se tämä:

He olivat vahvoja ja rajuja, he halusivat paljon. He takertuivat, erkanivat, paiskautuivat taas, heidän ihonsa kesti läimähdykset, lihansa kovemmat otteet. Anna nauroi, Olavi hymyili huulet yhdessä. Heidän lemmessään joku rohkea otti vallan. Se kaareutui Olavia vasten, kovertui ja kietoutui, antoi ja otti. Se toimi itsenäisesti ja päätä vailla, ahnas, antelias, riehtiläs. Se halusi että Olavin oli hyvä, että Olavi ääneensä huusi. Anna tahtoi kiskoa jonkin esiin, repiä ja taivuttaa, tuntea pohjaa myöten! Hän ei saanut tarpeekseen.

He kaksi. Rakkaimmat.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Ullan luetut kirjat  Kirjakaapin kummitus  Tuijata  Katja/Lumiomena

24 kommenttia:

  1. Voi, tämäkin pitää lukea. Tarina on myös osa minunkin sukuni historiaa. Ja miten ihanaa, miten viime aikoina olen blogistasi löytänyt paljon uusia suomalaisia naiskirjailijoita, joihin tutustua. Minun täytyy myöntää, että suomalaista kirjallisuutta (runot poislukien) tulee luettua aika vähän ja haluaisin siihen paremmin perehtyä - ihan vaikka juhlavuoden vuoksi, mutta muutenkin. Näistä on hyvä lähteä liikkeelle. :) -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, no onhan ihanaa löytää hyviä kotimaisia ja etenkin naiskirjailijoita, mutta totuus on, että luen varmaan enempi käännöskirjallisuutta. Nyt on selvästi alkanut uusi naiskirjailijuusaika, jossa rima on noussut, kiitos varmaan esim. Pelon ja Jalosen etc. See! Sinäkin siis luet enempi käännöskirjallisuutta:)

      <3

      Poista
  2. Oi, rakastin tätä kirjaa! Anna on niin elävä, että tulee uniin.
    Kirjoitin tästä myös http://muinainen.fi/kirjat/kirjahelmi-laura-lahteenmaen-korkea-aika/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, tämä on minulle osin koettua äitini ja mammani kautta. Anna on tarinan sydän.

      Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Tiedätkö, tämä on mulla omana, mutta en ole ehtinyt... Palo iski, kiitos sinun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, hyvä, nyt sitten vain lukemaan. Minulla hämmästyttävä tilanne, sillä milloin olen lukenut peräkkäin kolme kotimaista naiskirjailijaa...Ole hyvä<3

      Poista
  4. Lukulistalle menee, kiitos Leena♥

    Kyllähän karjalaiset, jotka joutuivat lähtemään kotiseuduiltaan lopullisesti, ovat saaneet kokea monenlaista, syrjintääkin. Ortodoksit varsinkin jopa uskontonsakin takia. Muistan anoppini katkeruuden asiasta.

    Mukavaa kevään aloitusta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä♥

      Osa kovaakin. Se tuntui heistä erityisen epäoikeudenmukaiselta, sillä hehän olivat/ovat suomalaisia. Kyllä heidän auttamisensa piti kuulua kaikille, jotka 'kynnelle kykenivät'. Ai, tuota asiaa en tiennytkään...

      Kiitos samoin♥

      Poista
  5. Tämä oli vahva kirja, mutta eniten olisin halunnut lukea Heljästä. Olen itse lainannut kirjasta yhden hyvän pätkän juuri Heljän tarinaa ja kaipuuta.
    Ikkunat yöhön oli vielä parempi, kunnon perhetragedia...sitä vihanpitoa ja kyyläämistä perinnöistä. Eeva Joenpelto on oikea henkilö, johon verrata Laura Lähteenmäkeä. Siinä ei enää ihmishengillä ollut armoa, kun perintömaista pidettiin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Heljä oli myös kiinnostava. Olisi ollut hienoa päästä vähän enemmän hänen sisäänsä.

      Oliko! Ehkä otan sen kirjastosta suvilukuun. Raadolliset perhetragediat ovat kultaa:) Myös toki avioliittoromaanit, jossa on vähemmän väkeä eli kaksi vahvaa kun menee yhteen etc. Joenpelto oli vuosia ihan suosikkini, sain ennen blogia jopa olla hänen kanssaan yhteydessä, sillä Lohja-trilogia etenkin veti maton altani. Vaikka se oli vanhempieni vuosikymmeniltä, niin muistin kauppiaan tyttärenä paljon samoja asioita kuin siinä oli. Myös rouva lad teki vaikutuksen. Tulen Satakunnasta, jossa hehtaarit ratkaisivat jopa avioliittoja! Laitoin siis tuon nyt imperfektiin, mutta...

      <3

      Poista
  6. Tämä on hienosti kirjoitettu ja rakennettu romaani. Luin viime kesänä pionien aikaan ja kansikuva jotenkin sopi juuri siihen kaikkeen, kaunis kansi! Evakkokuvaus saa miettimään, kuten myös aina useamman sukupolven tarinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, juuri niin. Evakkous ei tietääkseni koskettanut sinua, mutta kaikkien on hyvä olla tästä asiasta kiinnostunut, sillä kyse oli erään Suomen heimon kohtalosta.

      <3

      Poista
    2. Koskettihan se sikäli (kuten äitikin mainitsee ylemmässä kommentissaan :)), että toinen mummoni ja siten puolet koko isäni suvusta oli evakkoja. Olen varttikarjalainen, kuten muistaakseni sinäkin.



      Poista
    3. Katja, aivan niin, äitisi anopin kautta. No, sanon varttikarjalainen siksi, että pappani on alunperin Hämeestä, mutta sitten he muuttivat Kannakselle ja sieltä hän löysi rakkaansa, jonka suku on asunut Valkjärven rannalla satoja vuosia. Osa suvustamme on sitä mieltä, että olen puoliksi, mutta kyllä papassa oli paljon hämäläistä, mamma taas niin karjalainen, että ei enempää voi olla: Siis kaikessa siinä hyvässä, jota karjalainen on parhaimmillaan ja minulle hän merkitsi tosi paljon...Me ollaan sitten molemmat varttikarjalaisia.

      Poista
    4. Juu, siis minun mummoni (isäni äiti) oli Suojärven evakkoja ♥ Olen juuriltani 1/4 karjalainen, 1/4 rannikkopohjalainen ja puoliksi savolainen. Nämä eri maakunnista / heimoista pohjautuvat juuret ovat rikkaus. Teillä on tässä sama juttu, vaikka osin eri maakuntia.



      Poista
    5. Katja, minulla savolaisuuden sijalle tulee tuo papan hämäläisyys. Minusta myös ja on hauskaa, kun huomaa, miten murteet menevät: Alan vieläkin puhua äidin kanssa karjalaa:) Luvilla muuten taas Luvian murretta. Ja eikö mitä, yli 30 vuotta täällä Keski-Suomessa ja vieläkin kysyvät, että 'oletko sinä Porista?' Meillä muuten osa äidin perheestä jäi Kerimäelle eli äitini isoäiti ja äidin kaksi tätiä. Siellä mekin vietimme Aino-tädin kauppaa pitämässä pari vuotta eli koulun aloitin Savossa! Kirkasvetisen Puruveden rannalla asuimme. Nämä ovat kiinnostavia asioita ja kyllä minusta maakunta näkyy ihmisestä, vaikka minä nykyään sanonkin, että nainen voi lähteä Porista ja jääkiekosta, mutta Pori ja jääkiekko eivät lähde naisesta. Pori oli tärkeä, koska se oli koulu- ja urakaupunki. Siellä taas pääsiäislauantaina Porin torilla...

      Poista
  7. Hieno luotaus Annan kotikulttuuriin, kiitos Leena! Minä katselin tätä siitä toisesta suunnasta, sukujuuriltani hämäläis-satakuntalainen. Pidin kirjasta, mutta jotain juonikuljetuksessa kuitenkin jätti matkan päähän. Sukupolviromaanit kyllä kiehtovat, sellaisena tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos<3 Kuule, minä luin tätä karjalais-satakuntalaisena, mutta karjalaispapallani oli myös hämäläisiä juuria. Itse olen kuin äärimmäinen: Välillä ihan vilkas karjalainen ja sitten taas viileä satakuntalainen. Toki tuossa on myyttiä, sillä eivät nämä asiat näin yksioikoisia ole. Lumimiehenkin piti olla hidas ja hiljainen hämäläinen, mutta ei ole:) Oliko tarinassa liikaa henkilöitä...eli jos olisi keskitytty vaikka tosivahvasti Annaan ja Heljään ja sitten vain heidän lapset. Niin minuakin!

      <3

      Poista
  8. Luin kirjan viime vuonna ja pidin kovasti! Viime vuosina tällaiset monien sukupolvien ylittävät tarinat ovat kiehtoneet suuresti. Hienoa kerrontaa joka jäi mieleen.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, lopetan tänään yhden kirjan, minulle tärkeän ja sitten googlaan muiden jutut tästä kirjasta. Historiahulluna sanoisin, että näin nuoremmat myös oppivat historiaamme kiinnostavalla tavalla. Minä olen omille lapsilleni tätä evakkoasiaa pitänyt yllä: Heidän tulee tietää, mistä tulevat kousikat,hutut ja rotinat.

      <3

      Poista
  9. Kiitos tästä lukuvinkistä! Itsellänikin on juuret Karjalassa, josta isoisoäitini lähti kahden alle 3-vuotiaan kanssa evakkoon. Mitähän luulet, onko tämä enemmän sellainen kirja "naisten makuun", vai pitäisiköhän isoisäni tästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, ole hyvä<3 Vaikea kysymys...Ajattelin tätä itse vähän äidille, joka just ja just ehti käydä Karjalassa rippikoulunsa, mutta onhan tässä Anan Mies Olavi, Heljän Kalle ja sitten nuo nuoremman polven hyiset Lauri ja Jaakko. En pitäisi tätä sukupuolisidonnaisena kirjana.

      <3

      Poista