torstai 20. huhtikuuta 2017

Ilona Pietiläinen: Talossa ja taivasalla Tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle


Kirjan ensimmäiset sanat nivoutuvat lauseiksi räystäältä tippuvien vesien aikaan. Lumen sulaessa on lupa kaivaa esille multapussit ja innostua kesän odotuksesta. Räntäsateella voi haaveilla riippukeinussa vietettävästä kesäpäivästä ja mustikalle maistuvasta herkkuhetkestä. Kevätpuuhien jälkeen voi kääntää kirjan kesäsivut esiin ja upota keskelle kukkaloistoa.

Ilona Pietiläisen Talossa ja taivasalla Tuo kesä kotiin, puutarhaan ja parvekkeelle (Docendo 2017) alkaa alun sitaatilla, johon meistä niin moni voi samaistua. Ilona on innostuvaa sorttia, kuin kuplivaa samppanjaa ja niinpä sitä ovat hänen kirjansakin. Kuvat vain paranevat vuosi vuodelta, mutta kuplia riittää. Nyt niitä pirskahtelee Ilonan tekstein ja kuvin tässä uusimmassa kirjassa lasikuisteilla, kasvihuoneissa, parvekkeilla ja leikkimökissä. Kirja alkaa pääsiäisestä, jolloin kananmunasta on moneksi: Siitä syntyy paras kevätsalaatti, mustikkamunia koristeryhmiin ja kuorista suloisia krassiruukkuja. Kärsimättömyys kesään leimaa kirjan alkua, sillä Ilona käy koettelemassa roudan sulamista rautakangella, minä teen täällä samaa isolla sukkapuikolla. Jos Suomen kevät onkin kiduttavan hidas, sen voi aina tuoda sisälle:


Mihin tahansa kulhoon vain kevätkukkia, kuvassa perunanarsisseja ja sitten ympärille viehättävää lankaköynnöstä, joka on kaunis jo omana itsenäänkin, mutta keväällä kukkanälkä on rajaton.


Tässä lankaköynnös erittäin kaunis valkoisten muscarien kanssa. Kuvassa muuten näkyy Ilonan tuosta vain kehittelemä ruukutusseinä, jonka hän teki ihan itse talon ulkoseinälle.


Primus motorina toimivat marokkolaiset laatat ja tästä rakennusprojektista voit lukea lisää luvussa Puutarhahullun marokkolainen päiväuni.


Täydellisen rento kevätkattaus pellavalautasliinoilla, joiden valmistus kesti noin minuutin. Tarjolla on mm. aurinkosalaattia, mutta kirjassa tarjotaan muutakin, kuten vaikka suklaista unelmakakkua, grilliperunoita, raikasta raparperijuomaa, norjalaisia vohveleita, Petran mustikkaista pipariherkkua sekä raparperi-mansikkapiirakkaa:


2 kananmunaa
2 dl sokeria
120 g voisulaa
1 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4 tl vehnäjauhoa

Raparperitäyte:

3 dl raparperipaloja
vettä
5 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

2 dl mansikkaviipaleita

Murumassa:

50 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Koristeeksi:

mansikoita
tomusokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon sulatettu voi, kerma ja maito.

2. Sekoita kuivat aineet toisiinsa erillisessä kulhossa. Lisää ne taikinaan ja sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun vuokaan.

3. Valmista raparperitäyte. Kiehauta raparperipalat pienessä määrässä vettä. Kun palat pehmenevät, valuta ylimääräinen neste pois ja lisää sokeri. Vaniljainen maku korostuu sujauttamalla vaniljasokeria joukon jatkoksi.

4. Levitä raparperitäyte taikinalle. Laita päälle kerros mansikkaviipaleita.

5. Levitä pinnalle murukerros, joka syntyy sekoittamalla huoneenlämpöinen rasva, sokeri ja vehnäjauho toisiinsa.

6. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puolisen tuntia. Koristele tomusokeritömäyksellä ja tuoreilla mansikoilla.


Kuten yleensäkin Ilonan kirjoissa, teemme nytkin visiittejä toisten koteihin. Tässä kirjassa myös parvekkeille, verannoille, vanhalle asemalle, puutarhaan...Kuvassa Annan kevätkuisti, joka on niin hot, hot ja arvatkaapa miksi: Ensinnäkin iso kuisti on unelmaa ja se on sitä vieläkin enemmän, jos siellä on muratteja! Hortensiahulluuden lisäksi olen saanut järisyttävän nälän muratteihin, Ellei ole muutamia murattikaaria ja yhtä riippuvaa jossakin, mikään ei näytä miltään.


Tällaisesta minä pidän! Kotonakin voi olla talvella murattimajassa kuin ollaan suvella villiviinimajassa. Anna tarjoaa muratin hoito-ohjeita ja vielä upean bonuskuvan murateista.


Villa Rosan keittiöryhmä on kuin maalaus. Mitä enempää voi köökiltä toivoa: Vanhat pinnatuolit, kulunut, rakas pöytä, isoäidinaikainen astiakaappi sekä mahtava kimppu lupiineja pöydällä. Täällä emännöi Irene,


jolle Villa Rosa on unelmien koti.


Heidin kesäkuistilla ihastelen tyylirikkoja, joilla saadaan sisustukseen persoonallisuutta. Lepuutan myös jalkojani, heitän kengät pois ja mietin miksi just tämä Ilonan kesäkirja on niin valloittava. Tässä ne ovat: Kollaasikuvat puuttuvat. Harvoin kollaasikuva on onnistunut ja sitä se ei ole etenkään puutarhakuvissa, joissa kukat kuin syövät toisiaan. Nyt kuvat ovat isot ja ehdottomasti entistä paremmat. Kukkakuvat ovat melkein säädyttömän loistavat! Asemointi on rennompi eli kokemusta on karttunut. Vierailut koteihin lomittuvat paremmin kokonaisuuteen eivätkä hypi irti kirjan tarinasta. Ruokareseptejä on kiitettävästi!  Niitähän me aina kaipaamme...Kansikuvaksi on valittu just oikea kuva, mikä on paljon minulta sanottu, mutta näin se nyt on. Vain se kolmas Annan murattikuva olisi voinut ehkä horjuttaa Salaisen puutarhan taikaa...Suuret koko sivun kuvat rauhoittavat tunnelmaa, jolloin lukijakin syventyy rauhaisammin nauttimaan kirjasta. Kirjan koko on sopiva eli tätä uutta Ilonaa. Olisiko jo toinen kirja tällä kivalla vähän kohtuullisemmalla koolla. Aiempia kirjoja varten jouduin ostamaan omat, leveät hyllyt Ikeasta. Bonusta kuitenkin se, että samppanjakuplat ovat tallella! Pirskahtelevuutta tyylillä.


Erityisplussa Neilikasta, joka muistuttaa niin paljon meidän edesmennyttä suuriruhtinatar Olgaa...Neilikka vilahtelee punaturkkimaisesti kuin mitään muka huomaamatta kirjan tähtenä. Tämä rotu tuntee arvonsa ja tietää, että kattaus on juuri hänelle!


Elinan pirteällä, kauniin keltaisella sisääntulolla me nyt jäämme odottamaan hortensia-aikoja, uimapäiviä, suvisadetta ja mustikkasuukkoja!

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

22 kommenttia:

  1. Annan kevätkuisti on ihana ja kodikas! Voi miksi et lämpö jo saavu! Kylmää, mikään ei edisty ja tuulee niin että pelkään peltikaton lentelevän tiehensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, voisin muutta Annan kuistille! Älä muuta virka: Vaikka rakastan talvea ja lunta, kevään pitää olla kevät! Nyt alkamassa kai kunnon sade, joka veisi lopun roudankin. Meilläkin kolisee ja kopisee, myrskyä ilmassa.

      <3

      Poista
  2. Tuo on hurmaava kirja, täynnä kauniita koteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, eikö vain. Ja on puutarhaa, sisustusta, herkkuja ja kaikkea suvitunnelmiin vievää. Nyt kai alkamassa ensimmäinen kunnon kevätsade. Odotan roudan sulavan, mittaan sukkapuikolla päivittäin:)

      <3

      Poista
  3. Varmaan ihana kirja,Ilonan blogikin on niin inspiroiva.

    VastaaPoista
  4. Tuossa kansikuvassa on virkattu peitto ja mieheni äiti oli virkannut sellaisen ja se on nyt meidän saaritalon salin pöydällä. Pöytä on vanha. Se on niin ihanan näköinen.
    Minä tykkään murateista ja pidän peukkuja, että talven yli ulkona ruukuissa vihreänä säilyneet muratit selviää tästä kuivasta kevätkaudesta. Kastelen niitä ;) Niiden seassa on pikkunarsisseja ja sinisiä orvokkeja.
    Kiva, että kirjan koko on pienentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, meillä on myös tuollainen, mutta sille ei just nyt ole käyttöä, katsotaan, jos myöhemmin sitten. Vanhat pöydät ovat heikkouteni, mutta vuodesta toiseen vain olkkarissa funkkiskauttani edustava lasipöytä:)

      Muratit ovat suorastaan mystisiä. Luin jostain, että haudoiltakaan ei kannattaisi muratteja repiä syksyllä pois, sillä ne voivat tosiaankin pärjätä Suomen talven yli. Asetelmasi on takuulla hurmaava<3

      Eikö totta, ne entiset olivat niin raskaita käsitelläkin, kun olen alkanut lukea vatupassissa, että selkä ei rasittuisi. Nyt kohta taas alkaa tuntien haravointisessio eli nautin.

      <3

      Poista
  5. Olipa ihana Leena lukea kommenttejasi - arvostan suuresti! Mahtava retki upeiden ihmisten kanssa 🔆 Jospa joskus pääsisin Leenan puutarhassa vierailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kiva kuulla<3 Ole hyvä! Verandat etenkin vakuuttivat. Olen verandaa vailla, joten sitä kaipaan.

      Pääset sinä:) Minä sitten soitan: Ole valmis!

      <3

      Poista
  6. Kaunis kirja! Murateista tykkään minäkin. Osa talvehtii ulkona ja osa sisällä ruukuissa. Mukavaa viikonloppua, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, samaa mieltä. Murateissa on jotain mystiikkaa, jotain kelttiläistä...

      Kiitos samoin sinulle Satu!<3

      Poista
  7. Aivan ihana kirja! <3

    Saisikin laitella pihalle mitä mieli halajaa, mutta totuus on karu: pääsiäisenä käväisin siellä 'metsäpuutarhassa' ja kolmesti juoksin ulos hätyyttelemäään valkohäntäpeuroja niiltä kevätistutuksilta, jotka ovat vielä edellisvuosilta säilyneet... Näkyvissä oli muutamia alkuja kappas vain: nekin syötiin :D

    Kaikesta huolimatta: ihanaa keväaikaa! <3

    P.S. huomasin alla Ferrante-juttusi. palaan siihen, kun saan oman tekstini ulos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä on<3

      Tiedän, että nuo peurat ovat monelle ongelma. Meilläkin, mutta oma vika: Olemme aivan myytyjä pienille metsäkauriille. Vielä tämän kuun ne käyvät syömässä mitä linnuilta on tippunut ja saavat myös jälkkäriksi puolalaisia omenoita:) Niitä on ihana seurata hämärissä ikkunan läpi, kun tulevat siihen hyvin liki. Meillä enemänkin harmina runsas jänispopulaatio, monet atsalean nuput on syöty, nyt vedimme pari kuukautta sitten vielä kunnossa oleville vanhojoa verkkoja.

      Kiitos samoin sinulle!<3

      OK<3

      Poista
  8. Ilonan kirjat ovat upeita!
    Itsekin olen erityisen ihastunut tähän kirjakokoon. On helpompi käsitellä ja säilyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, ne kaikki!

      Tätä jaksaa nautiskella vatupassissakin, että selkä saa levätä ja mahtuu normihyllyihin.

      Poista