maanantai 9. lokakuuta 2017

Linda Peltola: Puutarhan syksy Kodin lämmin joulu


Vaikka ollaan jo lokakuulla ulkona näyttää värien riemujuhlalta ja vain osa puiden lehdistä on tullut alas. Syysihmisten puutarhat erittäinkin leiskuvat, sillä he valitsevat tietoisesti puita ja pensaita, joilla on upeat syysvärit. Kukkapenkit kuitenkin jo muistuttavat tulevasta talvesta ja atsaleat tekisi mieli suojata jäniksiltä jo nyt, mutta kun pensaat ovat vielä niin koreita ruskaväreissään. Ei ihan vielä...Ympäristöään katselee sillä silmällä, että mitä jos vielä istuttaisi lisää kevään toivoja, sipulikukkia, scillaa, muscaria tai vaikka lumikelloja. Nyt sipuleita saa edullisesti ja voihan niitä istuttaa ruukkuihin ja laittaa kellariin, josta nostaa sitten ruukut päivän valoon, kun pimein kaamos on ohitse. Kaamos ei ole kuitenkaan syysihmisten sana, vaan syksyn värijuhla, joka kauniisti kaartuu ensilumen kautta vuodenaikajuhlista ihanimpaan eli jouluun.

Linda Peltolan Puutarhan syksy Kodin lämmin joulu (Docendo 2017) on syys- ja jouluihmisten fiilistelykirja, joka tarjoaa paljon tunnelmia niin kuvin kuin tekstein. Toisaalta se on myös ahkeran askartelijan kirja, jossa taitavan tekijän toimesta syntyy monenlaisia syys- ja talvikoristeita mini- tai ihan nollabudjetilla. Kysymys on ideoinnista! Lukija saa myöskin vinkkejä ledien monipuoliseen käyttöön, voi syttyä lyhtyaidalle, haluaa valmistaa sydäntalven jäämedaljongeja, koristella kasvarin houkuttavaksi, haluaa löytää piparikakkutalon salaisuuden sekä kaikki joulun maut ja tuoksut. Ennen kuin hän istuu jääkuningattaren pöytää, hän kuitenkin alkaa valmistaa sisääntuloa ja ulos jääviä pöytiä tai muita tasoja erilaisilla kukkaistutuksilla:


Asetelmaan on käytetty syysmyrkkyliljaa ja lumimarjoja. Lumimarjoista on kirjassa enemmänkin ja syysmyrkkyliljat, jotka ovat nimensä mukaisesti hyvin myrkyllisiä, esitellään myös kerrottukukkaisina nousemassa kuin marrosta maasta, sillä ne kukkivat silloin, kun mikään muu ei enää. Näky on suorastaan humalluttava!

Ihana syyspuutarha ja sen syystyöt voivat viedä tarhurin mielen, mutta ei toivottavasti niin, että unohtuvat syyslannoitukset, jotka antavat kasveille sekä hyvää talvehtimista että voimaa tehdä kevään uusia silmuja. Myös hedelmäpuille ja marjapensaille!


Mikä onkaan sopivampi juhlinnan aihe syksyllä kuin sadonkorjuujuhlat. Kansa kokoaa kurpitsansa ja lähtee juhlimaan. Tällä juhlalla on perinteiset juuret kekrijuhlinnassa, jossa kunnioitettiin maan antimia ja kekriaika oli myös palvelusväelle vapaata. Sadonkorjuujuhlinnalla haluttiin varmistaa seuraavan vuoden hyvä sato. Mukavaa elvyttää perinteitä, joista moni ei liene kuullutkaan. Rento tapa juhlia ja asu on vapaa. Tarjolle asetetut ruoat valmistetaan satokauden tuotteista ja kirjassa on ohjeet mm. kekripyöryköille, syksyisille kakkutikkareille, kantarellimuffineille ja omenaiselle feta-punajuurisalaatille.Tarpeeksi lämmintä vain ylle ja sitten ulkoruokintaan, jossa voi ihailla puiden ja pensaiden värileiskuntaa:

Tietysti vaahterat ja monenlaiset pihlajat, joista tuurenpihlaja on oma suosikkini. Mongolianvaahterat, joilla voi olla aivan toisistaan eriävät ruskavärit. Lisäksi monet pensaat, joista hurmehappomarja ihan ylinnä, mutta myös angervot, kanukat, marja-aronia ja monet muut. Joskus puutarha voi tarjota pieniä isoja yllätyksiä: Me aloimme muutama vuosi sitten löytää puutarhastamme pieniä pensaan alkuja, joita emme tunnistaneet eikä edes oma luottopuutarhurimme. Katselimme vähän laajemmin ja huomasimme kadullamme yhdessä talossa samanlaisen ruskavärin suuressa aidanteessa, mitä oli pikkuyllätyksissämme. Aloimme siirtää pienokaisiamme polkujen viereen kulun ohjailuksi etc. Lopulta pitkän etsinnän jälkeen saimme tietää pensaiden olevan kalliotuhkapensaita!


Vaikka en ole yhtään askartelupersoona, ihailen kirjan lukuisia lumimarjakoristeita. Käpyideoitakin on moneen lähtöön, mutta me teemme nyt äidin kurpitsasäilykettä, sillä mikä onkaan ihanampaa kuin olla hamsteri, joka saa tyydytystä säilykkeistä notkuvista kellarin hyllyistä:


3 l kurpitsapaloja
0,5 l väkiviinaetikkaa
0,5 l vettä
7,5 dl sokeria
palanen kanelitankoa
pieni pala inkivääriä
(tai 1 rkl inkivääritahnaa tai 1 tl kuivattua jauhetta)
noin 15 kokonaista maustepippuria
1 tl valkopippuria

Koverra kurpitsa esimerkiksi melonirautaa apuna käyttäen, jolloin saat kauniita pallon muotoisia kurpitsapaloja. Mikäli et aio säästää kurpitsaa koverrettavaksi lyhtyä varten, voit myös paloitella sen. Yhdestä 3-4-kiloisesta kurpitsasta tulee reilut 3 litraa kurpitsapaloja. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä noin 40-45 minuuttia, kunnes kurpitsapalat muuttuvat kauniin läpikuultaviksi. Purkita kuumana puhtaisiin lasitölkkeihin ja säilytä kylmässä. Säilyke sopii upeasti syksyisten pataruokien ja vaikka lounassalaatin piristykseksi.


Halloweenhetkeen valmistamme Lindan myskikurpitsakakkua sekä syntisen juustoista kantarellipiirakkaa. Juhlien jälkeen käännämmekin jo katseemme kohti joulua


hetkellä jolloin haistamme ensilumen saapumisen. Alamme koristella kotia vuodenaikajuhlista lumoavimpaan. Aloitamme ledeistä ja joulunajan kukista, sillä niitähän ei voi koskaan olla liikaa. Toisilla on hyasinttihuumaa, jotkut ihastuvat huonekuuseen ja sen hoitoonkin Lindan kirja tarjoaa ohjeet. Toisille joulun tuovat vain jouluruusu, tuo hurmaava Helleborus niger ja amaryllikset eli ritarinkukat. Kun marraskuun alussa hankkii ensimmäiset amaryllikset ja hoitaa niitä vasiten, voi olo olla kuin linnassa jouluviikolla, sillä etenkin ainakin minulle valkoiset amaryllikset tuovat sitä juhlavuutta, joka joulutouhujen keskellä säväyttää sekä pysäyttää.


Lindan pikkujoulu on punavalkoinen. Jokaista ruokailijaa ilahduttaa kimpullinen kukkia ja havuja sekä puurolautasen syrjään kiinnitetty vanhanaikainen kuusenkynttilä. Puuron hautuessa, ihastelemme puutarhamajaa, joka on kuin satumökki: Ulkona lumihiutaleet, sisällä kynttilät ja ledvaloverkko.

Puutarhan syksy Kodin lämmin joulu on jokaisen syys- ja jouluhullun unelmakirja. Paljon tekstiä ja runsaasti kuvia, herkkuja ja tunnelman nostatusta. Kuvien asemointi on erinomainen ja kollaasikuvien suhde kokosivun kuviin on balanssissa. Pikkukikalla on kuvitukseen tuotu kädenjälkeä eli ne rosoreunaiset kuvat, jotka on kiinitetty maalarinteipillä sinne sun tänne. Tässäpä iloa itselle tai ystävälle joulukuusen alle tai pikkujoulun tunnelmointiin.


Suussa maistuu jouluinen luumukakku, kun saavumme jääkuningattaren juhlapöytään:

Illan tullen pienessä kasvihuoneessa kylmyys kohtaa lämmön, jää tulen liekit - ja pimeys valon. Pöytä on nyt katettu tässä jääkuningattaren valtakunnassa.

*****


Sisustuskirjat Leena Lumissa

22 kommenttia:

  1. Jihuu, nytkö se on ilmestynyt! Kivan näköinen ja kuuloinen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, nyt on aika:) Eikö vain. Mietin, että olisi pitänyt perustaa teemakirjasto nimellä 'fiilistelykirjat', sillä näissähän on ruokaa, puutarhaa, sisustusta ja sitä fiilistelyä.

      <3

      Poista
  2. Ihanan näköinen ja näyttää pursuvan kivoja ideoita! 🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, näillä tekee jo monta upea syksyistä/jouluista somistetta ja itse juhlat.

      <3

      Poista
  3. Syksy ja joulu ovat kyllä oikeaa tunnelmoinnin aikaa. Minä olen selaillut tätä kirjaa ja mukana on paljon ihanaa, ehkä vähän liikaakin kaikkea, mutta toisaalta etenkin jouluna voi toki rönsyilläkin.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, siinäpä sellainen pari, jolle on ihanaa sanoa: Kiitos kyllä! Ensilumen tuoksu...

      Tässä on minulle liikaa askartelua, mutta sitten taas sopivasti puutarhaa ja ruokaohjeita. Yhteinen nimittäjä: tunnelmointi.

      Oi,Katja, joulu...

      Poista
  4. Melkein sain hepulin, kun näin kirjan ja pitäähän se ostaa tietenkin - niin meidän joulunystävien ihanuusteoksia tämäkin! Pian joulu alkaa, meillä viimeistään pyhäinpäivänä, jotta kaikki jouluherkut ehtii tehdä ja osan nauttiakin ajatuksella ja hengellä! On meitä jouluihmisiä taas hellitty, kiitos Lindalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, minäkin tai me, aloitamme tosi hyvissä ajoin ja sen tähden koko jouluviikko on jo kuin yhtä pitkää aattoa ja joulua tietysti jatketaan vähintäinkin loppiaiseen. Se on 'joulunaikaa'. Ei mitään hermostumista, kun tekee rauhassa viikkojen aikana, mitä katsoo joulun tulon tarvitsevan.Kiitos Lindalla ja kiitos, että kukaan ei ole kiehahtanut, kun toin joulun jo esille. Lumimies väittää, että hyräilen joululauluja huomaamatta juhannuksenakin:) Joulun rakastaja kantaa joulua sydämessään vuoden jokaisena päivänä.

      <3

      Poista
    2. Kyllähän nyt jo pitää ääni avata joululauluille ilman muuta! Ja tosiaan Loppiaiseen asti kestää joulu ja siitä alkaa uuden joulun valmistelut!

      Poista
    3. Saila, älä muuta sano! Joulu on viikkoja<3

      Poista
  5. Onpa ihana kirja jälleen kauniine kuvineen ja tunnelmineen♥

    Kiitos taas Leena♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tässä on myös kiitettävän paljon vuodenaikareseptejä♥

      Ole hyvä Minttuli♥

      Poista
  6. Oi, tämä kirja on niin sinulle - syksyn ruska ja joulu!

    Upeita kuvia, varsinkin tuo, jossa on syysmyrkkylilja ja lumimarjoja. Täytyy varmaan istuttaa lumimarjapensas pihalle. Marimekon Lumimarja-kuosista minulla on jo keittiön verhot sekä pussilakanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, älä muuta sano:)

      Syysmyrkkyliljoissa on magiaa! Lumimarjat ovat suloisia. Ach, minä rakastan Marimekon Lumimarjaa: Näin sitä kerran ennen joulua jossain erityisessä värissä, vieläkin harmittaa kun en ostanut. Se oli punainen ja kulta tai sitten musta ja hopea...



      Poista
  7. Voi kuinka ihastuttava kirja, kiitos sen esittelystä! Puutarhaihmisenä ja näin juhlakauden alla sain monia hyviä vinkkejä ja ideoita! :-) ~Seija

    VastaaPoista
  8. Lieköhän se on jokin ikäjuttu, että sisustus- ja kotikirjat ovat alkaneet viehättämään viime aikoina, en ole aikaisemmin kiinnittänyt niihin juuri huomiota. Tunnelmointi ja ideoiden haku on ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia, voiskohan se sitä olla...:) Minusta etenkin 20-30 -vuotiaat ovat näistä hyvinkin intona. Itse pidän näistä siksi, että saan aina jonkun uuden vinkin tai ruokareseptin ja sitten sitä kivaa fiilistelyä. Ja tällaisen kirjan ääressä jotenkin relaksoituu. Kaikki hektisyys katoaa ja saa vain olla ja nauttia.

      <3

      Poista
  9. kivaa aikaa, valoja, kukkia, nykyään nyyttikestit, jokaiselle jotain ❤️

    VastaaPoista