perjantai 10. elokuuta 2012

MALVAT - JA ERÄS VIIMEINEN TERVEHDYS

Minun ei enää pitänyt kirjoittaa juttua kasvitiedostooni Leena Lumi's Flower Power, mutta malvat eivät antaneet rauhaa. Niihin liittyy tarina, joka haluaa tulla esiin nyt.
Vaikka Säkylässä ikänsä asunut mummoni Amanda oli minulle hyvin läheinen, isäni satakuntalainen suku oli aina jotenkin etäällä. Ja Amandan kuoltua vieläkin etäämmällä. Tietenkin oli isä, joka kertoi tarinoita Säkylästä sekä omat muistoni sieltä, joista jotain on kirjoitettu tarinaan Amanda Vasta aikuisena aloin tajuta, että isän perhekuvio oli hiukan erikoinen. Hän syntyi perheeseen, jossa oli seitsemän muuta, jo aikuista tai aikuistuvaa ihmistä, hänen isänsä ensimmäisestä avioliitosta. Kun K. jäi leskeksi, hän avioitui itseään paljon nuoremman, mutta jo hyvin aikuisen Amandan kanssa ja tästä liitosta syntyi yksi lapsi eli isäni.

Mielestäni isälleni ei koskaan tullut suuren ikäeron takia kovinkaan läheisiä välejä sisar- ja velipuoliinsa, mutta sen sijaan äidin ja hänen ainoan poikansa suhteesta tuli lämmin ja läheinen. Seurasin sitä likeltä ja tunnen saaneeni siinä lahjan. Isän poismenon jälkeen, alkoi isän suku kiinnostaa ja sainkin tietää, että minulla on Turussa ja Turun seudulla neljäkymmentäyhdeksän serkkua ja pikkuserkkua! Minun ikäeroni heihin oli tietysti iso, mutta onneksi vanhempani olivat pitäneet tiivistä yhteyttä yhteen serkuistani ja häneen puolisoonsa. Tätä kautta minulle syntyi ystävyys Turussa asuvaan Ester-tätiin, jonka kautta sain sitten kontaktin serkkuuni Heikkiin, joka oli satakuntalaisuudestaan huolimatta vilkas kuten minäkin ja täysin puutarhan viemä!
Aloimme tavata ja näissä kuvissa olemme Ester -tädin luona Turussa. Heikki, hänen vaimonsa ja Ester vierailivat myös luonamme Muuratsalossa. Heikin kanssa tapahtui kiinnostavaa sukuselvitystä ja sain myös osan isän puoleisen suvun kuvista, jotka tulevat vielä minulle tarpeeseen, sillä minulla on missio myös juurilleni Säkylään, jossa ehdin asua lapsuudestani viisi vuotta sekä viettää myöhemmin monia kesiä.
Sitten tuli se joulukuu, jolloin sain Heikiltä joulutervehdyksen, joka oli kirjekuori täynnä erilaisten malvojen siemeniä. Siinä oli ruusu- ja myskimalvaa sekä harmaamalvikkia. En tuntenut malvaa aikaisemmin, joten jäin innokkaana odottamaan kevättä. Pian uuden vuoden jälkeen tuli kuitenkin viesti, että Heikki oli mennyt pois yllättävän sairauskohtauksen myötä. Tästä tuli kevätistutuksiini aivan uusi sävy, josta ei puuttunut ikävää häneen, jonka kanssa ehdimme tuntea niin lyhyesti. Heikki oli mies, joka sadekesinä kuori pinseteillä jokaisen mustialan ruusun päällimmäisen nupun tummuneen kerroksen, että ruusupensas saisi tilaisuuden aueta kauneuteensa!
Jo ensimmäisten kukkien auettua aloin tajuta, että se malvapenkki, jonka olin runsaista siemenistä istuttanut etupihalle, ihan sisääntuloon, tarvitsi täydellistä muutosta. Kaikki ruusu- ja myskimalvat roikkuivat velttoina ja niitä piti tukea. Sen sijaan harmaamalvikit seisoivat suorina kuin sotilaat, kauniit sellaiset ja päätinkin siirtää rennot malvat rinteisiin ja näyttävät harmaamalvikit etu- ja kakkostason katseenvangitsijoiksi. Kaikki minun kuvani tässä ovat harmaamalvikkeja.

Kävin tänä aamuna mittaamassa tämän harmaamalvikkipehkon korkeuden ja se oli reippaasti yli puolitoista metriä eli hyvin näyttäviä loppusuven pensaita.
Vaikka malva on komea kaukaa katsottuna, kannattaa sitä lähestyä ja katsoa ihan liki. Sopii myös olla ihan hiljaa ja kuunnella, mitä tarinaa malva kertoo eilisestä ja hänestä, joka on kukan joskus jonnekin isuttanut ja sitten kerännyt siemenet ja lähettänyt sukulaistytölle, jonka oli eniten tuntenut silloin kun likka oli polvenkorkuinen. Tänä viikonloppuna soitan piiiiitkän puhelun Ester-tädille Turkuun. Tovotan kaunista viikonloppua minua paljon paremman kuvaajan eli Annen malvakuvalla♥

Love
Leena Lumi

43 kommenttia:

  1. Harmaamalvikki kukkii kalliollamme, vaikka sillä ei noin arvokasta turkulaista tarinaa.

    VastaaPoista
  2. Olipas Malvalla hieno tarina. Jättivät sinulle hyvän viimeisen muiston lyhyestä tuttavuudesta. Minä olen jäänyt vähän suvuista kauas. Johtuen vanhempien avioerosta. Ehkä joskus rupean kaivamaan sukulaisia esiin maailmalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kiitos. Minulle jäi nyt ikuinen muisto Heikistä, sillä jos tästä lähden, otan ainakin yhden pehkon 'Heikin' malvaa mukaani.

      Sille on aikansa. Minulla ei oikein vieläkään se, mutta kohta taitaa olla. Isä alkoi oikein innostua eläkkeellä ja löysi sukulaisia Kanadasta. Siitä on poikinut paljon...

      Suvuissa on lukkonsa,mutta onneksi minä löysin sillan.

      Poista
  3. Tiedätkös, vaikkei sukua ollakaan, pari siementä voisit ripistellä kirjekuoraan ja lähettää sitten pohjoiseen. Niin mahtavat ovat kuvat ja tarinasi!
    Aurinkoista syyskesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A-L, laita minulle osoitteesi nyt sähköpostilleni: leenalumi@gmail.com

      Yritän sitten niitä siemeniä, mutta varoitan, että olivat tosi pieniä...En olisi ikinä uskonut, että ne näin lähtivät kasvamaan ja silloin heti jo ekana suvena.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Ihana tarina malvasta. ja tietenkin suvusta jota et välttämättä tunne. Muuta kuin enteenä sait nuo siemenet serkultasi, jos hän olisi jättänyt vaikka kevääseen niiden lähettämisen, se olisi sitten jäänyt aikeeksi.
    Minulla on monia kukkia jotka olen äidiltä Nokialta tuonut noin 50 vuotta sitten ja nyt niitä jaetaan ja siirretään nuorimmaiseni uuteen pihaan. Näin ne säilyy sukupolvelta toiselle.
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, se oli kuin etiäistä. Kerran yksi sukulaismies äidin suvun puolelta lähti kiertämään kaikki sukulaisensa. Sinä syksynä hän kuoli onnettomuudessa, jota ei voinut tietää etukäteen...

      Niin...että Heikki lähetti ne jouluna...eikä ollut sairas tieten.

      Äitini on tuonut äitinsä kukkia pakkoluovutetusta Karjalasta. Nyt niitä mamman kukkia taitaa olla jo muullakin suvulla.

      Mieheni on Nokialta. Saattaisit tietää suvun...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Hieno Tarina ja ihanat kukat muistoksi serkustasi Heikistä!<333

    Suruusi ja iloosi osallistuen.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos. Miten Heikki kuin tiesi, vaikkei tiennytkään...ehkä.

      Kiitos♥

      Poista
  6. Hieno tarina malvallasi(sehän ei ole sitä syötävää lajiketta;D) Muistankin sinun maininneet Ester-serkun,ja hurja määrä serkkuja sinulla onkin,mikä rikkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sun vastaus on jostain syystä tuolla alempana.

      Kone tai bloggeri tai google tai joku hitailee taas ja nyt kun piti olla ne supernopeudet. Kun yritän jonkun blogiin, voi kestää vartinkin ennen kuin aukeaa...

      Poista
  7. Ihmisten tiedostamattomat etiäiset ovat kyllä mielenkiintoisia, kuten nuo Heikin lähettämät siemenet. Mitkä lie voimat meitä ohjailee...
    Asiat ja esineet saavat ihan eri ulottuvuuksia, kun taustalla on jokin tarina. Upeita malvikkeja, katsoo nyt sitten ihan miltä kantilta tahansa!

    Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tulikin mieleen, että olisin voinut kertoa muihinkin kasveihin enemmän tarinaa. Onneksi muutamissa on, mutta ei näin kohtalokasta.

      Näen enneunia ja ne ovat toteutuneet. Etiäisiä olen täynnä;-)

      On ne aika ihania;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Jael, sinä olet yrittänyt syödä jo mun krassit ja mikä se muu olikaan...Onneksi malvat eivät kukkineet, kun olit meillä;-) Oletko ihan varma, että nämä eivät ole syötäviä...;-)

    Eikun Ester-täti, täyttää jo 86 vee syksyllä, mutta niitä sukulaisia on Turun puolessa paljon.

    Jael, tuntematon rikkaus, kun tiedän monesta vain nimen listalla, jonka olen saanut.

    VastaaPoista
  9. Malvat ovat kauniita ja tarina koskettava. Jotenkin hän tiesi.. Minulle malvoista tulee mieleen ihana jo edesmennyt ex-anoppi. Miten niitä malvansiemeniä kerätään? Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua, halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, hyvä kysymys, että 'miten niitä kerätän?' Minä jo meilasin yhdelle lukijalleni, että 'täältä niitä tulee'. Kunpa nyt osaisin ne poimia oikeaan aikaan...

      Heikki tiesi, aavisti..., sillä muuten hän olisi lähettänyt ne vasta keväällä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Ilo ja suru samassa tarinassa, liikuttavaa:)

    On ihana tuntea taustansa ja sukunsa. Sitä vaan havahtuu usein liian myöhään kyseleen kaikenlaista. Minullakin olisi kysymyksiä vaikka millä mitalla, mutta ei enää häntä , joka antaisi oikeita vastauksia.

    Kaunis malva, niin ryhtevä ja iso.

    Mukavaa viikonloppua Teille!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, elämähän on se riepumatto, jossa kirkkaat värit eivät näy ellei ole myös tummia.

      Onneksi ehdin kuitenkin kuunnella isää. Siinä on se juttu, että itsellä on juuri ruuhkavuodet, kun vanhemmilla olisi vihdoinkin aikaa kertoa.

      Malva on minulle ollut superyllättäjä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  11. Kaunis kertomus serkustasi ja malvasta. Kiinnitin huomiota tuohon Säkylään, prinssipuolison täti Hilma Manninen oli Säkylässä opettajana joskus aikoja sitten, siitä minulle assosiaatio.

    Kotona minullakin malvat nousevat yli muiden perennoiden, mutta täällä mökkeröllä ovat vielä niin uusia, että ehkäpä ensi kesänä kukkivat ja tiedän, minkävärisiä ne oikein ovat.

    Edellisessä postauksessasi Ristinummen ruususi kukki upeasti, jospahan minullakin vuoden päästä. Toivon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kiitos. Isä olisi takuulla vähintäin tietänyt Hilma Mannisen. Minulla on siellä edelleen perhe, jonka isoäiti oli Amandan ottotytär. Siellä Pyhäjärven rannalla vietin sitten monta suvea nauttien järvestä, joka nyt on osin pilattu, muikuista, isosta puutarhasta, jossa makeat päärynät kypsyivät ja etenkin perheen perheen neljästä pojasta, joiden seurassa minusta kasvoi poikatyttö. Mutta minä olin pomo, sillä pojista vanhinkin oli minua hiukan nuorempi;-) Myös Amandan taloa asuttaa nyt isäni hyvä lapsuudenystävä ja sinne minulla on kutsu. Meille on tulossa erikoinen matka menneisyyteen ja ajalla after Olga.

      Olen luullut, että malvat ovat aina vaaleanpunaisia, mutta taisi jossain blogissa olla myös valkoisia...

      Kukkii se, jos saa valoa. Meilläkin on paljon varjostavia puita, sillä pidän puista,mutta ristinummiruusu on melkein tontin keskellä ja valossa Merin vanhan leikkimökin kainalossa.

      Poista
  12. Ihana tarina, Leena. Miten mahtavaa, että joistakin ihmisistä voikin jäädä niin kauniita ja yllättäviäkin muistoja. Ja onneksi saitte tuntea edes hetken aikaa.

    Minulla on vain kaksi serkkua, mutta ei se määrä vaan laatu, vain miten se nyt meni ;) Molemmat ovat rakkaita omalla tavallaan, vaikkemme superläheisiä olekaan.

    Mukavaa viikonloppua ja kukkien loistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiitos. Tässä oli iso yllätysmomentti. Ajan rajat vain tulivat vastaan. Heikillä olisi vielä ollut kerrottavaa, mutta malvat saavat nyt kertoa loput tarinat...

      Minäkin aina sanon, että ei se määrä, vaan laatu. Nyt täytyy vissiin olla tässä kohden hiljaa;-) Minä en ole kauhean sukurakas. Sukuahan ei valita, kuten ystäviä. Joskus silti suvustakin löytyy yllättäjiä, jotka ovat samaa maata.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Kaunis tarina. Mukava, että kohtasit sukuasi "ajoissa".

    Malvan värit ovat puutarhaasi sopivia. Kuvittelen, että sopivat myös sinulle henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, kiitos. Joskus aika on armollinen.

      Malvan väri on just minua ja puutarhaani.

      Kaunista viikonloppua! Tiedoksi: Koneeni on jössinyt, tai bloggeri. Yritin eilen sinulle, mutta en päässyt. Kokeilen taas tänään...

      Poista
  14. Aika liuta serkkuja :) Ja tosi sykähdyttävä tarina ja alkuperä pihanne malvoilla. Kohtaamisia, hetkiä. Sitähän se elämä parhaimmillaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, serkkuja ja pikkuserkkuja. Mieti nyt, kun isällä oli niitä sisarpuolia seitsemän...

      Kohtaamiset ovat antoisampia kuin ohikulut. Useimmiten.

      Kaunista viikonloppua ja kiitos hienosta kuvasta!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos! Kävimme molemmat, sekä R. että minä. Hohtavat kuin kuun valoa...

      Poista
  16. Elämä (ja puutarhatarinatkin) on ihmeellistä. Minäkin olen tutkinut isäni sukua...Kaikkea hyvää sinulle,Leena! Ihanat muistomalvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, ja usein ne kulkevat vielä käsi kädessä.

      Sukua innostuu usein tutkimaan, vasta kun tapahtuu jotain ja/tai saa jostain ylimääräistä aikaa.

      Kiitos samoin sinulle! On ihanaa muistaa joku kukista...

      Poista
  17. Kuinka kaunis malva onkaan! Ja millainen tarina sinulla oli kerrottavana. <3 Sukutarinat kiehtovat minua ja serkkusi Heikki oli varmasti mieleenpainuva ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, se on! Minä löysin malvat vasta Heikin myötä.

      Heikissä oli niin paljon isäni sukua luonteessa: hauska, välitön, kuunteleva, välittävä...ja vielä puutarhaintoilija.

      Sukutarinat ovat kertomus meitä: Menneisyytemme on tulevaisuutemme. Kun tunnemme lähtökohtame, ymmärrämme paremmin myös itseämme.

      Poista
  18. Oi miten kaunis tarina sinulla kulkee pihallasi mukanasi. Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle.

    Minä vihdoin alan olla hengissä ensimmäisen työviikon jälkeen. Silmät on kuulema seisoneet päässä (sanoi työkaveri ja siippa). Kolmen työkaverin sijaistaminen ja kaikkien lomarästitöiden kohtuulliseen tilaan saattaminen kestää vielä viikosta kolmeen, yritän saada silmiini nyt rennompaa ja kauniimpaa otetta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos ja kiitos samoin sinulle.

      Sinun poissaolosi on huomattu;-) Muuten: Bloggeri tökkii pahasti - jälleen. Vapautin sinulta tulleet kaksi muuta kommenttia äsken, mutta niitä ei näy ainakaan vielä missään. Vastaan niihin muistin varalla.

      Huomasin R:stä, miten vaikeaa oli työhönpaluu, kun juuri oli päässyt vapauden makuun.

      Poista
  19. Malvat, nuo ihanat viestintuojat wanhasta hyvästä ajasta. Niitä aion istuttaa uuteen pihaani.

    Marilyn näyttää olevan Sinunkin lemppari? Minun myös.
    Vaatekaappini oven sisäpuolella on aina ollut Marilynin kuvakortteja. (Piilossa muitten silmiltä) Olin silloin 10 vuotias kun Marilyn kuoli. Se oli minulle niitä ensimmäisiä shokkeja :-0 Mieleen jääviä.

    Kaappigalleriassa on jokunen muukin sen ajan näyttelijänkin kuva.

    Neiti Marplea katsotaan illalla taas!
    Mukavaa viikon alkua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, niin juuri,nuo ihanat viestintuojat! Oletan, että malvaa on ollut iän kaiken, mutta minut se ohitti, kunnes tapasin Heikin.

      Marilyn on Unforgettable! Ihailen hänessä kaikkea ja säälin, millaisen elämän hän joutui elämään. Lue Välähdyksi', sirpaleita, joka on Marilynin oma kirja.

      Olen nyt seurannut Hesarista, mitä silloin uutisoitiin ja en pidä ollenkaan. Marilynista on tehty vielä kuolemansakin jälkeen kaikkea muuta kuin mitä hän oikeasti oli ja etenkin halusi olla.

      Nyt ovat ilmestynyneet loistavat elämänkerrat mm. Grace Kellysta ja Liz Taylorista.

      Ehdottomasti Miss Marplea illalla. Sen jälkeen ehtii vielä mustia viinimarjoja syömään ja illasta ulos nauttimaan.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  20. Teillä oli Heikin kanssa varmasti upea kohtaaminen. Mikä estetiikan vaalija! Varmasti muistat Heikin, kun katselet malvoja. Tarina on hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, sitä se oli. Ja oli todellakin harvinaista tavata mies, joka oli vaimoaan paljon innokkaampi puutarhuri.

      Kiitos.

      Poista
  21. Luin koskettavan tekstisi jo perjantaina, mutta en silloin ehtinyt kommentoida. Tuntuu surulliselta, että sinulla oli niin vähän aikaa tuntea serkkusi.

    Minulle malva on myös rakas kukka, sillä äidilläni oli sitä kukkapenkissään, kun olin lapsi. Meillä sitä kutsuttiin tosin tukkiruusuksi.

    Nyt saan taas nauttia malvojen kukkimisesta. En tiedä mitä lajia ne ovat. Korkeutta niillä on lähemmäs pari metriä. En tajunnut kuinka hentoja ne ovat, joten tietysti ne kaatuivat ensimmäisessä rankkasateessa, kun en ollut tajunnut tukea niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, vaikka minä olen pessimisti, niin näen tämän asian niin, että hyvä kun ehdittiin tutustua ja tavata muutamaan kertaan. Kiitos kauniista ajatuksestasi.

      Voi, nuo vanhan ajan nimet ovat jännittäviä. En ole ikinä kuullut tukkiruusua, mutta kyllä malva ruususta käy. Ja lehtosinilatva oli hunajakukka (tuoksuukin hunajalta) ja metsäkurjenpolvi oli juhannuskukka.

      Kyllä ne ovat sitten harmaamalvikkeja. Näin eilen yhdessä paikassa malvapehkon, joka oli pari metrinen. Minunkin jo melkein. Hentoja? Ruusu- ja myskimalva ovat hentoja rentoja, jonka takia siirsinkin ne etupihalta pois. Harmaamalvikki pysyy aika hyvin pystyssä ilman tukia, tosin parimetrisessä voi alkaa jo huojahtaa niin kukka kuin sen hämmästynyt ihailija.

      Poista
  22. Tämä on hyvin kaunis kertomus. on todellakin ansainnut tulla kerrotuksi. Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, kiitos.

      Ajattelin kuitenkin yrittää, josko osaisin kuvata vielä hiukan paremmin...

      Tässä kaikessa oli paljon etiäistä - Heikin puolelta.

      Poista