torstai 13. maaliskuuta 2014

Erik Axl Sund: Varistyttö

Käräjäoikeus oli nähnyt vain surkean ja sekavan miehen, mutta Sofia oli tajunnut, että sitä, mitä Karl Lundström oli sanonut, ei ollut sepitetty lääkkeiden vaikutuksen alaisena.

”Minun mielestäni se mitä tein ei ole väärin”, Lundström oli sanonut. ”Vika on vain nyky-yhteiskunnassa. Teidän moraalinne on saastunut. Vietti on ikiaikainen. Jumalan sanassa ei kielletä sukurutsaa. Kaikilla miehillä on sama halu kuin minulla, ikivanha halu, joka johtuu sukupuolesta. Niin sanottiin jo Mooseksen kirjoissa. Olen Jumalan luoma ja toimin häneltä saamassani tehtävässä.”

Erik Axl Sundin sysimusta jännitysromaani Varistyttö (Kråkflickan, Otava 2014, suomennos Kari Koski) vei minut varjojen maahan, enkä löydä tietä ulos. Mikä maailma se on, jossa Karl Lundströmin kaltaiset äijät taktikoivat niin, että valitsevat vaimonsakin passiivisuuden pohjasakasta, heistä, jotka katsovat pois. Heistä, jotka eivät halua nähdä. Ja sitten nämä sikamiehet vielä kehtaavat puolustella lapsiin kajoamistaan tekouskonnollisilla verukkeilla. Mikä on tämä maailma, jossa noin viisisataatuhatta ihmistä istuu kytkeytyneenä nettiin vaihtaakseen lapsipornoa sisältävää materiaalia. Ja päästäkseen mukaan, heidän pitää myös itse tuottaa lapsipornoa. Nämä rikolliset miehet ja heidän vaikenevat vaimonsa mahdollistavat maailman varjojen kodit, joiden jäljiltä emme löydä tietä takaisin.

Olen lukenut ruotsalaiskirjailijoiden Jerker Erikssonin ja Håkan Axlander Sundqvistin psykologisen trillerin, jota en jotenkin osaa enää edes tajuta trilleriksi: Se oli enemmänkin vapaa pudotus pimeään. Luin elämäni parhaan dekkarin, joka heitti minut sietokykyni rajoille paljastaen mitä tarkoittaa sysimusta. Kuka kestää lukea pedofiliasta ja etenkin kuka kestää tajuta, että niitä etovia petoja on niin paljon ja ne kulkevat joukossamme kuin he olisivat huippuälykkäitä ja oikeutettuja, vaikka todellisuudessa he ovat empatiakyvyttömiä psykopaatteja. Silti: Tämä varjojen maan sysimustalla kirjoitettu pimeän kirja on vahvin syväpsykologinen dekkari, mitä olen koskaan lukenut.  Anteeksi, Minette Walters ja Kuvanveistäjä!: Säilytän teidät sydämeni siihen sopukkaan, joka ei tiedä mitään varjojen maasta.

Varistytön laadukkuus raakkuu sen tehokkuudessa iskeä suonta, lyödä sielua, saada vapisemaan, lukemaan aamuun ja kun aamu tulee, se ei palkitsekaan. Kirja on luettu, mutta lukija kokee pahimman viimeisillä sivuilla: Joutuu odottamaan kesäkuuhun asti jatkoa. Varistyttö on raakkunut lukijansa sietämättömään kiihtymykseen, mutta nyt pitää kiltisti odottaa Unissakulkijaa, joka toivottavasti tuo tähdet varjojen maahan, mitä tosin pahasti epäilen, sillä lokakuussa ilmestyvä kolmas osa on nimeltään Varjojen huone.

Sanomattakin lienee selviö, että näillä sanoillani ylistän kirjaa, jossa perustukset ovat kunnossa: sopiva tempo, ei liikaa henkilöitä, kieli on räjähtävän hyvää ja kuin tehty raapimaan lukijan sisintä, dialogeja ei tarvitse myötähävetä ja pääroolit on jaettu henkilöille, joissa on maagista syvyyttä niin hyvässä kuin pahassa.

Varistytön aihe on todella rankka ja erittäin napakasti nimetyt luvut vain tehostavat lukijan tuntemuksia. Lyövät lyötyä, pakottavat katsomaan kohti, vaikka haluaisi liittyä passiivisiin naisiin, jotka eivät näe, mitä eivät halua nähdä. Enkä halua liittyä heihin, vaan minä kestän lukea kaikkien maailman lapsiuhrien kunniaksi. Haluan tietää, mutta ikinä, ikinä en anna anteeksi. Tosin ei kukaan anteeksi pyytelekään, vaan ovat kuin loukkaantuneita, kun heidän yksityiselämäänsä uskalletaan kajota. En tunne sääliä.  Tunnen armottomuutta. Ja avuttomuutta. Tyrmäävänvahva kirjailijakaksikko ei ole tyytynyt ’vain’ kauhistuttavaan pedofiliaan, vaan viiltää sivupolkuja, joissa ei toivettakaan tähdistä ja tekee mieli vain pudottautua polvilleen ja rukoilla.

Kirjan keskeiset tutkijahenkilöt ovat poliisi Jeanette Kihlberg sekä psykoterapeutti Sofia Zetterlund. He löytävät toisensa kun muumioituneita lapsiuhreja alkaa löytyä useampia. Lisäksi tarinassa on mukana Victoria Bergman, joka käy Sofian vastaanotolla terapiassa. Sofia kokee Victorian persoonan monimutkaisimmaksi, jonka on kohdannut kymmenvuotisella urallaan yksityisterapeuttina:

Sofia mietti omaa toimintaansa keskustelujen aikana. Kerran hän oli antanut Victoria Bergmanille yhden rasian omia Paroxetinejaan, vaikkei hänellä ollut valtuuksia siihen. Se ei ollut pelkästään laitonta, se oli epäeettistä ja epäammattimaista. Silti hän oli päätynyt siihen tulokseen ettei hän noudattaisi säädöksiä. Lääkkeestä ei ollut kuitenkaan ollut vahinkoa. Victoria Bergman oli päinvastoin voinut paljon paremmin jonkin aikaa, ja Sofia päätyi siihen tulokseen, että oli kuitenkin…

Dissosiatiivisten piirteiden lisäksi esiintyi jonkin verran pakkotoimintoja, ja Sofia oli vieläpä pannut merkille jotain mikä viittasi savantismin oireisiin. Kerrankin Victoria Bergman...

Kirjaan tuovat outoja väreitä, pohjaimun etiäisiä mm. toistuvat aikamatkat: Kiova 1933, Sigtuna 1984, Uppsala 1986 sekä Sierra Leone 2001…, jotka saavat minut kiihkeästi odottamaan kesäkuuta ja Unissakulkijaa!

Kärpäsen siivet ovat juuttuneet purukumiin. Ei ole mitään hyötyä siitä että räpyttelet, Varistyttö ajatteli. Sinä et lennä enää milloinkaan. Huomenna aurinko paistaa tavalliseen tapaan, mutta se ei paista sinulle.


*****

Muut Varistyttö-bloggaukset

*****

Otavan Varistyttö-sivut   (Luin kiinnostuneena Jerkerin ja Håkanin suosikkikirjailijoita: Etenkin ilahdutti, että he molemmat pitävät Heinrich Böllin tuotannosta.)


***** 

41 kommenttia:

  1. Ai kamala!
    Kirja, joka huutaa lukemaan ja samalla sanoo: älä koske.

    Ptiäiskö suosiolla odottaa kaikki kolme...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, dekkarin lukijan täyttymys.

      Tässä on niin kiero juoni, että tämä on pakko lukea.

      Milloin me olemme mitään odottaneet;)

      Poista
  2. Kiitos Leena, alkoi sen verran kiinnostamaan, että hankin tämän varmaankin ruotsiksi kunhan se osuu kohdalleni. Tietoisuutta tärkeästä asiasta voi nostaa tälläkin tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, ole hyvä. Näin minäkin koin: Nautin kirjan uskomattomasta juonesta, mutta samalla mielessä tikitti, että tämä voi olla jonkun totta.Kirjoittajat ovat varmaan tarkistaneet tietyt faktat ja saavat miettimään, miten tälle(kään) asialle ei voida mitään.

      Poista
  3. Kirjoituksestasi saa hyvän käsityksen, minkälainen teos on kyseessä, joten tämän jätän aivan suosiolla väliin. Tätä aihepiiriä en halua ottaa vastaan ainakaan lähiaikoina. Jo pelkkä sinun bloggauksesi lukeminen nosti pirunmoisen raivon tiettyjä sikoja (joita myös miehiksi kutsutaan) kohtaan. Mädäntykööt helvetissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tästä nousi voimaton raivo, mutta onneksi, onneksi, juonen pääpaino onkin...ehkä muualla. Tämä on dekkari, joten pitää kertoa kieli poskessa ettei spoilaa juonta. Rakennelma tosin alkaa pedofilasta ja olen itsekin sille ihan herkänä ja pitääkin olla, mutta haluan myös tietää. Ja tästä kirjasta saa lisätietoa myös siitä, mitä asialle tehdään.

      Helvetti on heille liian leppoisa paikka!

      Poista
  4. Kiitos Leena upeasta arviostasi. Olet pystynyt tuomaan sanoiksi sen mitä ajattelen kirjasta, sen mitä en itse osannut ilmaista noin hyvin. Tämä on kirja jota on vaikea suositella mutta jonka haluaisi ihmisten lukevan VAIKKA aihepiiri on kamala. //Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos. Oletko blogannut tästä? Missä? Lukisin mielelläni, mitä olet mieltä.

      Veit sanat mielestäni: Minäkin haluan, että tämän lukevat myös ne, jotka eivät halua. Ei ole lupa kääntää katsetta pois!!!

      Poista
  5. Rankkaa. Vaikka on hyvä, että näistä asioista kerrotaan (he ovat keskellämme) niin en tiedä pystyisinkö lukemaan teosta = kohtaamaan omia raivon, epätoivon ja vihan tunteitani. Toisaalta voisin ajatella kuten Wassmon Lasi maitoa, kiitos kohdalla: Jos joku joutuu elämään tuollaisen niin miksen minä pystyisi lukemaan, kuuntelemaan ja tuntemaan myötätuntoa uhria kohtaan. Maailmassa on paljon pahuutta, jota ei pidä kätkeä näkyvistä tai yrittää selittää pois, sitä vastaan on taisteltava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, rankka on rankkaa, eikä se siitä asian kieltämällä kevene. Minä olin lopettaa, kunnes tajusin, että tämä juonii vieläkin pidemmälle.

      Juuri niin. Lasi maitoa, kiitos oli minulle ihan sietämätön lukukokemus, mutta olen niin iloinen, että luin sen.

      Viimeinen lauseesi on mottoni!

      Poista
  6. Ihanaa!!! Vaikka niin kamalaa. En malta odottaa tätä. Milloin saan? Tämä on varmasti ollut huikea lukukokemus. Hienoa kun nostit tämän. Meidän on puollustettava heikoimpia, emme voi kääntää katsetta pois rumasta ja likaisestakaan vaikka usein mieli tekisi. Uskon että kun aihetta pidetään esillä, siitä puhutaan vaikka kirjallisuuden keinoin, asenteemme muuttuvat, kasvamme myös yhteiskuntana hiljalleen. Arvostan todella että näistä kipeistäkin aiheista kirjoitetaan " viihteellistäkin" kirjallisuutta, se puhuttelee silloin useita tahoja. On tärkeää että keskustelua käydään, vaikenemalla hiljaa siunaamme pahan. Loistava kirja ja niin puhutteleva kansi, huh.. Malttamattomana odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, täällä tämä odottaa: Kuulen jo melkein autosi nouevan meidän mäkeä;) Sun pitää lukea tämä viikonloppuna, sillä jos aloitat arki-iltana, luet aamuun asti, etkä sitten kykene töihin.

      Me emme voi elää vain kuviteltua onnelaa, jossa kukat kukkivat ja puro solisee. Jos ei halua tämän jatkuvan, kääntää katseensa kohti ja haluaa tietää. Tämä on tavallaan 'vihteellistä' mutta 'pojat' ovat selvästi ottaneet selkoa myö faktoista ja minusta tämä on myös kantaaottava teos ilman että se menttää laatudekkarin vaikutelmaansa.

      Olen niin samaa mieltä: Vaikenemalla siunaamme pahan!

      Ihan sinua tääll'ä Varistyttö odottelee. Et ikinä usko...

      Poista
  7. Kansikuva kuvaa tätä kirjaa<< oivaltavasti. Carl Larssonin niin idyllisesti kuvaama maailmamme on joiltain osin läpimätä. Nämä kirjat ovat rankkoja mutta tarpeellisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Carl Larssonin omakin maailma oli vain sitä fantasiaa, mitä hän halusi sen olevan, mutta mitä se ei ollut.

      Täysin samaa mieltä!

      Poista
  8. Hieno ja kuvaava arvio tästä muhkeasta ja seisauttavasta kirjasta! Olet valinnut hyvät sitaatit. Minäkin pidin tästä kovasti, vaikka hieman nipotettavaakin löysin. Tosin makuasioitahan ne(kin) ovat ja kokonaisuudessaan Varistyttö oli kyllä minusta(kin) ihan yliveto. Melko lailla poikkeava dekkari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiitos. Niin, minähän kommentoinkin sinulle, että minä olen se, joka heti valittaa jos henkilöitä opn liikaa ja nyt sinä teit sen kirjassa, jossa minä koin, että oli sopivasti. Erilaisuus on rikkautta!

      Tämä oli hieman sietokykyni rajoilla, mutta minullkahan on missio pelastaa kaikki maaliman lapset, naiset ja koirat, joten selvääkin on, että en käännä katsettani pois: Pakotan itseni tietämään. Ja kirjan viidyttävä näkökulma täyttyi myös, sillä saimmehan loppupuolella tietää, että....

      Veikkaan tästä vuoden dekkaria! Tai siis, ehkä se on sitten se koko trilogia, mutta nyt sitten katsomme, miten 'pojat' selviävät jatkosta eli kestääkö laatu.

      Poista
  9. Todella rankka teos tämä, mutta rankkuudessaan silti niin puhutteleva. Tule jo, kesäkuu!

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, varmaan rankinta mitä olen lukenut dekkareissa. Mutta koen tämän myös niin, että tätä ei lakaista maton alle: Me kestämme tietää, me haluamme tietää, me katsomme kohti, vaikka...Tämä on todella kiinnostavaa, sillä aihe selvästi kasvaa ja jätti meidät odottamaan kesäkuuta tosi kiperässä paikassa. Uskon, että odotuksemme palkitaan.

      ♥♥♥

      Poista
    2. Apua, katsoin, että Varjojen huone tuleekin vasta lokakuussa, onkohan siinä virhe?

      Poista
    3. Nimenomaan! Käsitykseni mukaan kesäkuussa tulee Unissakulkija ja Varjojen huone tosiaan vasta lokakuussa. Hurjat kannet kaikissa!

      Poista
    4. Tarkistin tänään asian Otavalta ja se tuleekin vasta lokakuussa, nyyyyh.

      Näin kannet pienenä, ne näkyvät tuossa Otavan Varistyttö-sivulla. Pidän Unissakulkijan kannesta.

      Poista
  10. Varasin tämän kirjastosta, mutta täytyy tunnustaa että ihan pelottaa tarttua tähän. Varmasti todella rankkoja hetkiä tiedossa aiheensa vuoksi, mutta kuten sinäkin, en minäkään halua kääntää katsettani toisaalle. Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tapahtuu koko ajan, eikä asialta saa ummistaa silmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, no, en muista oletko lukenut Oatesin Sisareni, rakkaani, mutta se kirja vei minut myös melkein rajalle. En lupaa, että tätä on helppo kestää, mutta kun olet lukenut vähän matkaa, huomaat jotain, jota en voi kertoa spoilaamatta kirjaa sinulta. Ystväni joka työskentelee lasten kanssa, aikoo lukea tämän kirjan pian.

      Kuvittele, tässä on paljon faktaa. Kauheaa ajatella, että me ei voida mitään, vai voidaanko...Tuntuu kuin netti olisi vain pahentanut erstä rikosta maailmassa tai ainakin se on kasvanut ja mahdollistanut...

      Ota rauhassa ja kun tuntuu hurjalta, muista, että 'eikö meidän tulekin tietää?'

      En lupaa helppoa, mutta lupaan odottamatonta, yllättävää...

      Poista
  11. Voi vitsi, olen ihan unohtanut nämä kirjat. Nytkö on eka suomennettu?
    Tei postauksen 1.10.2012 näistä kolmen ruotsalaisen kirjan kansista ja kirjoittajista.
    Nyt on pakko saada tuo kirja luettavaksi, vaikka tiedän, että on rankka teos. Mukavaa että otit tämän teoksen esiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, nyt on suomennettu eka osa. Kesäkuussa saamme toisen ja lokakuussa viimeisen.

      Ihan tosi...en ole huomannutkaan. Yritän käydä sulla kollaamassa...Kakkosen kansi on upea.

      On tosi rankka, mutta pitäähän tietää, voiko ummistaa silmänsä ja mielensä.

      Poista
  12. Eikö vaan ollutkin todellakin dekkari jollaista ei ennen ole nähty!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, tässä kalpenee nyt Sebastiankin, mutta hän sitten tulee varmaan Varistytön jälkeen;) Tämä on dekkari, joka varmaan herättää myös keskustelua aiheensa ja sen käsittelyn kautta, mutta me hurraamme sille, miten nerokas juoni! Olin pudota, kun kävi ilmi, että...

      Poista
  13. Leena hyvä, monet tämän kirjan luonnehdinnat sopivat Marko Kilven kirjaan Kuolematon, jonka äsken lopetin. Kilpihän on kuopiolainen poliisi, joka on varmaan paljon nähnyt. Ahdistusta, hätää, lapsia ja värisyttävää toden tuntua, pelkoa lapsen puolesta ja kauheutta kasvoille. Laitan Varistytön listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, varmaan näin. Tyttereni edesmennyt kummisetä oli rikospoliisi, joka tutki murhia ja sitä kaikkea muuta kauheaa. Minua inhottaa, että tuollaista lapsiin kohdistuvaa voi olla...

      Siis: Varistyttöä voi lukea aika monelta kantilta. Ellei juutu siihen rankkaan, sen voi nähdä viestinä, että 'haloo, tätä on ja paljon', mutta voin myös luvata sinulle juonellisesti uskomattoman kuvion. Sitähän ei näissä jutuissa saa tehdä eli kertoa juonta, etenkään siis dekkareissa.

      Että tällaista ja sitten kohta uutisia Krimiltä...

      Poista
  14. Leena, Varistyttö tuli varauksena aika nopeasti ja sain äsken luetuksi. Oli siinä melkoinen kuvio, kuten sanoit. Ei ihan perinteinen dekkari todellakaan. Ruotsissa näyttää olevan näitä parikirjoittajia, noissa lyhyissä pyrähdyksissä helposti miettii, että kumpikohan on tekstin takana. Pitkät, syväluotaavat myös. Lars Kepler (Androhilin pariskunta) vetää kyllä lujaa Hypnotisoijassaan ja Nukkumatissaan. Oletko lukenut? Kiitos taas vinkistä, jatkoa odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, ihan pelotti, mitä sanot tästä, sillä aihe on niin kova. Minullakin on rajani ja olin lopettaa tämän kesken, mutta sitten muutin asennettani ja ajattelin, miten niin monet LAPSETKIN joutuvat tämäntyyppisten sairaiden ja rikollisten käsiin, joten pakotin itseni lukemaan. Myönnän, että pari tekee aika taitavaa työtä.

      Tämä on niin ominaista tälle uudelle trendille. En ole lukenut Kepleriä, mutta moni muu bloggaaja on. Sen sijaan olen lukenut paria Hjorth&Rosenfeldt ja heidän Sebastian Bergman -sarjansa ensimmäinen on Mies joka ie ollut murhaaja. Parasta kovassa jännistyksessä oli, että Sebastian sai lukijan myös nauramaan, mutta mistään kevytdekkarista ei siltikään ole kysymys. Sebastian on vain tsunamin uhrina menettänyt perheensä ja hän pakenee painajaisuniaan maaniseen naimiseen ja kohde ei saa koskaan olla sama. Koska hän on poliisin profiloija, tästä sukeutuu hirvittäviä ongelmia ja sitten...No, tajusit jo, että olen koukussa Sebastianiin;)

      Ole hyvä vain ja kiva jos saan vinkata jatkon. Minä siis aion jatkaa...

      Poista
  15. Innostuin lukemaan kirjan, koska sitä niin kehuttiin arvosteluissa, mutta minulla jää lukeminen tähän yhteen osaan. En koukuttunut, vaikka kirja jättikin tapahtumat jännittävään kohtaan.
    Takakannen kehu ”Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla” ei mielestäni ollut lainaakn osuva, päinvastoin.
    Varistyttö lukiessa henkilöhahmot ja heidän elämäntarinansa tuntuivat epäuskottavilta.
    Vaikka Stieg Larssonin Lisbeth oli kuvattu lähes voittamattomana karmeista oloista selvinneenä erilaisena supersankarina, koin hänet paljon uskottavampana ja samastuttavampana hahmona kuin ketään Varistytön henkilöistä. Varistyttöä lukiessa minulle tuli sellainen olo, että kirjan 2 kirjoittajaa ovat istuneet palaveeraamaan että tehtäisiinkö tälläinen käännetty poliisi ja kotirouva asetelma jossa miehen ja naisen roolit ovat päinvastoin? Joo, tehään. Tuli mieleen lasten nukkeleikit: tää menis sinne ja tekis tätä.
    Minulle hahmojen ajattelu ja psykologinen kehittely eivät uponneet. En uskonut hahmoihin, eivät tuntuneet todellisilta, eläviltä ihmisiltä.
    Myös se, että joidenkin hahmoihin liittyvät poikkeukselliset elämäntapahtumat eivät olisi tulleet tietoon poliisille, on minusta hyvin epäuskottavaa. (En halua tehdä juonipaljastuksia)
    Stieg Larssonin trilogia koukutti minut täysin ja halusin ahmia kaikki kirjat heti. Ne olivat paljon monitahoisempia ja henkilöhahmoissa oli enemmän moniulotteisuutta ja elämää ja kirjoittaja sai haluamaan tietää mitä heille tapahtuu. Mutta ei Varistyttö.
    Pidän paljon myös Jo Nesbøn Harry Hole-sarjasta ja koukutuin siihen heti.
    Mutta Varistytön jatko-osat saavat jäädä lukematta.
    Leikkikööt Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist nukkehahmoillaan, ei kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, koska emme nyt tee juonipaljastuksia, niin totean vain, että tiedät myös miksi minä haluan lukea jatkonkin. Vaikka olen aika innokas lukemaan dekkareita, en ollut varautunut kirjan tapahtumakäänteeseen, mutta jotenkin mielessäni vain kuuluu, että 'tämä voisi olla mahdollista.'

      Olen heikoilla keskutelussa Stieg Larssonista, mutta sanotaan nyt vaikka, että jos saan verrata, niin 'Varistyttö ie pyyhi lattiaa Åsa Larssonilla tain Johan Theorinilla', mutta tuo ehdottomasti jotain aivan uutta dekkarimaailmaan ja sanon suoraan sen: 'Tätä dekkaria en suosittele herkimmille'.

      Minulle tuli mieleen tämän trilogian kirjoittajista eräs toinen dekkaristipari eli Hjorth&Rosebfeldt, joissa koukutuin Sebastianiin. Paljon kesympää, mutta ei liian. Sebastian on profiloija, jonka oma elämä on täysin sekaisin, joten siitä saadaan kirjaan aikamoinen koukutus. Tässä heidän tokansa http://leenalumi.blogspot.fi/2012/09/hjorth-rosenfeldt-oppipoika.html

      En ole ikinä uskonut kirjoittajapareihin, mutta viime mainitut muuttivat kantani. Varistytön kirjoittavat ehkä jopa saivat heistä idean ryhtyä samaan...ehkä. Ja tehdä sen kovemmilla paukuilla.

      Minusta on hyvin ok, että jokainen lukee mistä pitää. Tietysti;) Ja myönnän, että Varistyttö on sillä rajalla, jota kovempaa en pysty enää lukemaan. Toivon totisesti, että kakkososassa tarinaa ei ole rakennettu vieläkin kovemmaksi. Mutta nauttiiko tällainen lukemisesta? No, luin Nadem Aslamin kirjan Elävältä haudatut, joka kertoo afganilaisten naisten kohtaloista ja se oli yhden kirjavuoteni ykköskirja, mutta vaikka se oli rankka, se oli myös kaunis. Sitten taas Oatesin nero Sisareni, rakkaani, oli pakko antaa pois, sillä siitä tulin melkein huonovointiseksi, mutta myöntäen, että kirja on uusia uria aukova ja täydellisen lahjakas. Juuri luin Hesarin kuukausiliitteestä miehestä, joka hyväksikäytti 40 poikaa...Kaikenlaista tapahtuu.

      Olen nyt kuitenkin päättänyt lukea tämän trilogian ja toivon selviäväni hengissä.

      Kiitos kiinnostavasta kommentista! Kokeile joskus Åsa Larssonia, joka julkaisee harvoin, mutta aina laatua.

      Poista
  16. Minunhan ei pitänyt alunperin ja ollenkaan lukea tätä kirjaa, sillä aihe vaikutti niin puistattavalta. No, mutta luinpa kuitenkin ja mullehan kävi myös niin, etten olisi millään halunnut laskea kirjaa käsistäni. Sain kirjan juuri luettua ja huhhuijaa, olihan se aikamoinen. Yhtäältä tosi rankka, ahdistava ja vavisuttava ja toisaalta koukuttava. Taidanpa heti varata seuraavan osan. Ei voi mitään, mutta on ihan pakko tietää, miten tarina jatkuu. Hienosti kyllä kuvaat kirjaa kuin myös niitä ajatuksia. joita kirja herättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, tosi rankka, mutta hyvin kirjoitettu ja pitää muistaa, että tätä tapahtuu. Pakko on tietää, mutta odotan viimeiseltä osalta edes rippusen lohtua. Mieti: 500 000 istuu koneella ympäri maailmaa katsomassa lapsipornoa ja jos he haluavat lapsen käyttöönsä, heidän pitää...

      Kiitos. Tulen kohta lukemaan sinulle...

      Poista
  17. Luin tämän juuri ja tää oli kyllä jo melkein liian epämiellyttävä... No, loppu oli niin kiinnostavaksi jätetty, että pakkohan se seuraava osa on kuitenkin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, koko sarja on,mutta tätä tapahtuu. Puollan näitä siksi, että tieto lisääntyy, toisaalta taas mietin, saisiko ihan kaikkea kaupallistaa. Voit olla varma, että minuun jäi näistä jälki: Nyt olen lukenut paljon helpompia dekkareita.

      Sepä tässä, tämä koukuttaa ja lupaan, että yllätyt.

      Miten muistaisin, että Unissakulkija oli minusta näistä paras...

      <3

      Poista