sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Ian McEwan: Lapsen oikeus

Kädessä oli jo toinen lasillinen vedellä jatkettua skottilaista. Olo oli hutera, takana pahanlainen kohtaus aviomiehen kanssa. Fiona ei yleensä juonut, mutta nyt kraanavedellä laimennettu Talisker tuntui balsamilta, ja hän harkitsi nousisiko hakemaan sivupöydältä vielä kolmannenkin lasillisen. Vähemmän viskiä, enemmän vettä, sillä huomenna olisi istuntopäivä ja hän oli päivystävä tuomari, mikä tarkoitii, että piti olla valmiina mihin tahansa äkilliseen työtehtävään, oli olo miten hutera tahansa. Mies oli tehnyt järkyttävän paljastuksen ja sälyttänyt häen harteilleen mahdottoman taakan. Ensimmäisen kerran moneen vuoteen hän oli peräti huutanut, ja huudon etäinen kaiku viipyi hänen korvissaan vieläkin.

Ja sitten pian sen jälkeen, raivosta kihisten, hän oli sanonut vähintään kaksi kertaa kovaan ääneen: ”Kuinka sinä kehtaat! Se ei olut mikään kysymys, mutta mies vastasi aivan tyynesti. ”Minä tarvitsen sitä. Olen viisikymmentäyhdeksänvuotias. Tämä on minun viimeinen tilaisuuteni. En ole tähän päivään mennessä saanut vakuuttavia todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä.”

”Milloin me rakastelimme viimeksi, Fiona?”

Suosikkikirjailijani Ian McEwanin viimeisin teos Lapsen oikeus (The Children Act, Otava 2015, suomennos Juhani Lindholm) on paluuta niille juurille, joissa ihastuin Ianin teoksiin. Mukana ovat kaikki inhan elämän elementit älyllä ja ironialla maustettuina. Ei mitään haastavaa kvanttifysiikkaa, vaan liikumme jossain Rannalla, Vieraan turvan ja Ikuisen rakkauden nummilla, joilla olen niin kotonani, että luin kirjaa kiihkeästi kuin rakkauskirjettä: Antaahan tämä mitä lupaa, antaahan tämä kaiken, antaahan, vaikka mies, Jack vänkyttää, että hän ja Fiona ovat rakastelleet viimeksi seitsemän viikkoa ja yksi päivä sitten. Kaiken antoi, sillä Ian on kirjailijana tyyppiä, jolle antaudun voimattomana.

Lapsen oikeus kertoo perheoikeuden tuomari Fiona Mayen rankimmasta tapauksesta, jossa hän siirtyy kaikkivoipaisen oikeuden jumalattaren roolista oudon sattuman kautta ja tahtomattaan kuoleman kätyriksi, samaan aikaan, kun aviomies Jack uhkaa jättää hänet nuoremman naisen takia ellei Fiona palaa takaisin aistillisuuteen ja aviovuoteeseen. Fionaa ei nyt vähempää voisi kiinnostaa, sillä takana on hänen suurta huomiota herättänyt siamilaiskaksosia koskeva juttunsa, jossa hänen piti päättää, kumpi saa elää, kumman täytyy kuolla etteivät molemmat menehdy. Menossa on haredijuutalaisia koskeva juttu, jossa tyttärien, Noran ja Rachelin, eronneet vanhemmat taistelevat oikeudestaan vaikuttaa tyttöjen tulevaisuuteen. Siinä missä isä huoltajana sitoisi tytöt perinteisiin ja kotiin, äiti huoltajana antaisi näille mahdollisuuden koulutukseen ja vapauteen valita omat puolisonsa. Fionalla on vastassaan vanhoillisia uskovia puoltava joukkio sekä alullaan elämänsä kovin juttu Jehovan todistajia vastaan, mutta onneksi hän ei vielä tiedä, mihin se johtaa. Ja juuri nyt aviomies, hänen elämänsä rakkaus, uhkaa jättää hänet naisen takia, jonka nimi muistuttaa melanoomaa! Juuri nyt kun hän tarvitsisi tukea, unta ja rauhaa, nyt mies on keksinyt, että vain lihallisen avioliiton jatkuminen antaa heille mahdollisuuden yhteiseen loppuelämään.

Miten hienosti McEwan kuvaakaan Fionan vahvaa, älykästä, mutta myös herkkää persoonaa. Jack on ehdottomasti Fionan vertainen, mutta ikäkriisissään aviomies kadottaa tilannetajunsa: On aika rakastella ja on aika tehdä rankkaa työtä. Fionalla on nyt kädessään kovimmat kortit ikinä, joten edes Jackin poismuuttouhkaus ei häntä hetkauta, tai ainakaan hän ei anna sen näkyä, sillä hänestä ei ole anelemaan. He ovat olleet yli kolmekymmnentä vuotta loistava pari ja jos sen on pakko loppua näin banaalisti, niin olkoon sitten niin! Mutta tämä on vain pintaa, sillä Fiona on päättänyt kieltäytyä säälittävän, jätetyn naisen roolistaan, joten hän ei kerro edes Jackille, miten poisleikatun Matteuksen murheellisuus vaivaa häntä, tekee hänet ihan turraksi kaikelle, myös seksille. Fiona suoristaa ryhtinsä, uppoutuu työhönsä ja miettii että:

Parasta olisi ollut, kun ei olisi ollut ruumista ollenkaan, vaan olisi voinut leijua vapaana kaikista fyysisistä rajoituksista.

Uppoutuessaan Jehovan todistajien juttuun, jossa kolme kuukautta alle täysi-ikäisyyden oleva, vaikeaa leukemiaa sairastava Adam Henry ja hänen vanhempansa kieltävät verensiirron lahkonsa sääntöihin vedoten, Fiona panee peliin kaikkensa, ei vain tietämystään ja kokemustaan, vaan itsensä tavalla, jota ei ole ennen tehnyt. Lääkäri antaa lausunnon, että Adam kuolee tuskalla, jota ei osaa edes kuvitella tai jää sokeaksi ellei verensiirtoa tehdä vuorokaudessa. Istunnon lopulla Fiona ilmoittaa lähtevänsä tapaamaan Adamia henkilökohtaisesti ja jatkavansa illalla. Tässä kohden aavistin jo koko kirjan lopun. Se ei ollenkaan vienyt minulta lukunautintoa, vaan tällä kertaa lisäsi sitä, koska saatoin nyt katsella kirjaa elokuvana. Sairaalakohtauksessa on jotain niin erityistä, että sen aistii kaikellaan aina sitä lievästi makeaa hajua myöten, joka ei tule kukista eikä puhdistusaineista.

Minulle brittiläinen kirjallisuus on voimavara, jotain mitä hengitän. Erityisen mieluusti siitä nautin McEwanin seurassa. Se että Lapsen oikeus on niin hieno teos, johtuu sen käsittelemistä, elämää suuremmista aiheista, mutta myös brittiläisestä oikeussalitoiminnasta, johon olen aika heikkona. Vahva, paljon kuvaava jakso on Fionan matka jakamaan oikeutta Koillis-Englantiin. Se kaikki siinä on niin peribrittiläistä ja samalla sekä yläluokkaista kuin myös Fionan silmin ja mielin alaluokasta kertovaa. Koillisessa käsittelyn tulee tapauksia, joita jotkut eivät voi unissaankaan kuvitella. Koillisessa Fiona myös kohtaa villin teinimenneisyytensä, sillä serkkuvierailut Newcastleen olivat hänen elämänsä heittäytymisen aikaa. Koillisessa myös tapahtuu se, mikä alkoi melodiasta ja runosta, eräästä laulusta...

”Koskettava romaani ääneen lausumattomasta rakkaudesta, pitkän avioliiton ongelmista ja paljon kokeneesta naisesta, jonka mitta tulee täyteen. Koukuttavaa luettavaa.” – Observer –

Yllä olevaan on helppo yhtyä. McEwan kirjoittaa vahvaan tyyliinsä ja näyttää, miten erityisen intuitiivinen hän on kuvaamaan aikuisen naisen kipupisteitä tunteella ja oikeudenmukaisuudella, jonka Fionalle, perheoikeuden tuomarille, auliisti suomme.

Lokakuun loppu. Kellojen siirto paalutti viimeisen vaiheen uupunesta vuodesta alkaneeksi, ja pimeys lankesi. Fiona ja Berner olivat saaneet kuulla asianajajalta, joka oli järjestämässä lakimieskillan joulujuhlaa Gray’s Innin suureen juhlasaliin, että heidät oli valittu joulukonsertin aloitusnumeroksi.

Hän näki silmäkulmastaan, kuinka Mark nosti lukulasit silmilleen. Sitten kaunis tenoriääni aloitti suloisesti, uskollisena säveltäjän dolce-merkinnälle:

 Quand viendra la saison nouvelle,
 Quand auront disparu les froids...


*****

Kirjailija ja lakimies Jarkko Tontin huikea arvostelu Ian McEwanin kirjasta Helsingin Sanomissa jutussa Kuka päättää lapsen edun?

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet myös Tuulia/Lukutuulia,  Maisku/Täysien sivujen nautinto, Kirjallisia kosketuksia,  Kuutar  Omppu  ja Elina/Luettua elämää

*****


*****

47 kommenttia:

  1. Minäkin haluan 'katsella tämän elokuvan'.
    Työ vie naista niin kuin miestäkin. Mies joka kiristää seksillä - voisiko mikään tuhota rakkautta pahemmin. No, ehkä se, että joutuisi itse anelemaan. :)
    Oikeussali ja sairaala tapahtumapaikkoina ovat kiinnostavia, koska niissä tapahtuu niin isoja asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, niin ajattelinkin;) Hyvin oivallettu! Fionan ylpeys olla kertomatta uupumuksestaan oli väärää vahvuutta. Moni nainen nykyään, sillä työ ja kuntoilu ja moni muu syö miestäkin.

      Täysin samaa mieltä!

      Poista
  2. Kikka "mopsi sylissä " Laurila29. maaliskuuta 2015 klo 14.50

    Tämä tulee kuulumaan luettaviini, vaikuttaa rankalta, mutta ehkä ei liian kuitenkaan. McEwan osaa kirjoittaa jotenkin pehmeästi tai miten sanoisin, niistä ei hyökkää inhottavuus sivuilta silmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka mopseilla, no tässä ei ole mässäilty rankoilla: Kuolema on kuolema ja se mitä Koillis-Englannissa ruoditaan, vain kuin todetaan eli sikäli jäi voimia keskittyä sekä tähän parisuhdekysymykseen kuin myös siihen, mikä on ihmisen oikeus omaan elämäänsä ja kuolemaansa, Ei muissa hänen kirjoissaan kuin kahdessa: Sementtipuutarha ja Vieraan turva. En ikinä, ikinä katsoisi Vieraan turvaa elokuvana. Uteliaisuuttani googlasin sen trailerin ja silloin sen päätin. Sementtipuutarhasta jotkut voivat pahoin, mutta minulle sen pointti ei ollut niissä ruumisvisvoissa. Muut hänen kirjansa ovatkin sitten enemmän psykologisia, mutta kyllä sitä on upea Vieraan turvakin, jonka luen aina vain uudestaan. Lauantai on myös todella hyvä: Lue se ellet ole vielä lukenut. Ja tämä myös!

      Poista
  3. Kiitos hienosta postauksesta, Leena-IhaNainen! ♥♥♥
    Vaatisi useamman lukukerran päästä paremmin sisälle..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Aili-IhaNainen! ♥♥♥

      Tämä on vähän päälle parisataa sivua: Suosittelen!

      Poista
  4. Oi, kun vertaat tätä siihen hienouteen, joka Rannalla-romaanissakin on. Se on nimittäin ihan huikea kirja, jota miltei rakastan. Toisaalta oikeussalikuvaukset ovat sellaisia, joita vierastan, joten Rannalla- ja Vieraan turva -romaanien jälkeen kolmas McEwanini olkoot... Hmm, Sovitus? Se voisi olla minulle mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, vertaus ei ole suora. Nuo kirjat on mainittu tuossa siksi, että niissä kaikissa on jotain samaa kuin tässä, mutta yhdessä enemmän, joten en paljasta missä. Pidin tarkan vaarin, että en paljasta loppuratkaisua ja vaikka miten luen juttuani, uskon, että en paljastanut.

      Oletko jo lukenut Launtain? No, siinä on päähenkilön, kirurgin rouva ammatiltaan asianajaja ja sen tähden asianajaliitto otti minuun yhteyttä!!! Pyysivät vain lupaa käyttää tekstiäni jossain heidän julkaisussaan, jossa tuodaan esiin alaan liittyviä kaunokirjallisa teoksia, joten tämä taitaa olla monella heistä kohta luvussa.

      Katja, tämä on vain päälle 200 sivua ja tässä on sellaista brittiläisyyttä, joka sinua voisi kiinnostaa. Oikeussalissa olot ovat lyhyitä ja tehokkaita ja Fionan lausunnot kiehtovia. Tämä on myös ja ennnen kaikkea parisuhderomaani!

      Myyn tätä nyt sinulle kiitoksena Phillipsistä <3

      Olet ehkä nähnyt Sovituksen elokuvana: Miltä maistuu kirja sen JÄLKEEN. Onko kirjalla eduksi vai haitaksi.

      Poista
  5. Laitetaanpas listalle. Ja kirja on saapunut postiin. KIITOS! Toivottavasti ehdin sen pian sieltä noutamaan. Nyt sataa räntää, joten ruukkupuutarha taitaa joutua taas hieman odottamaan:(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, et kadu! Ole hyvä <3 Onneski minä pääsin postiin;) Täällä periferiassa kun asuu, ei ole omalla eikä kahdella muullakaan saarella postia, joten kaiholla muistelee niitä aikoja, kun tänne muutimme. Nytkin olisi asiaa postiin, mutta emme vartapäiten lähde, vaan sitten kun lähdemme kaupoille.

      Itse asiassa meillä satoi vuorokauden vettä ja nyt on ollut niin lämmintä, että oikein kaipaan narsissiruukkua sisääntuloon, mutta koska lähdemme muualle pääsiäisen viettoon, vien kukat sinne, isän haudalle omat, äidille jotain kaunista asetelmaa. Laitan omat kukat vasta pääsiäisen jälkeen. Niitä narsisseja yms. voi alkaa kouluttaa ulos elleivät ruukut kovin isoja eli päiväksi ulos ja yöksi sisälle ja siitä se sitten lähtee...kevät.

      Poista
  6. Listalle menee minullakin tämä! Kiitos Leena ♥

    VastaaPoista
  7. Hieno kirjoitus Leena. Oli mukvaa lukea, että lempikirjailijasi valloitti sinut taas.

    Minä en kokenut tätä ollenkaa romaaniksi, jota ei pystyisi laskemaan käsistään. Päinvastoin oma kokemukseni oli, että tämä on tahallaan kirjoitettu niin, että tarinaan ei voi uppoutua, jotta lukija joutuisi miettimään niitä mahdottoman kokoisia eettisiä ongelmia, joita tässä romaanissa käsitellään.

    McEwan osoittaa loistavan taidokkaasti, miten kankeaa lainsäädäntö on ja miten huonosti se toimii ohjenuorana, kun kyse on kompleksisista ihmisen oikeuksiin liittyvistä asioista. Parempiakaan keinoja ei vaan ole tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos. Hän yllättää minut aina vain.

      Eiväthän kaikki voi olla yhtä hulluna McEwaniin. No tässä olivat kyseessä isot asiat, mutta minulla kun on supersuuri heikkous parisuhderomaaneihin. Vrt. vaikka Shriverin Kaksoisvirhe. Seurasin Fionan päänsisäistä elämää kuin hengittämättä ja hän kieltämättä teki minuun vaikutuksen.

      Oikeusssa verrataan aikaisempiin tapauksiin ja niistä saatuihin tuomioihin. Niin tässä kirjassa kuin live-elämässä. Kirjassa ihailin Fionon viimeistä perustelua juutalaisisälle. Sitä ja muutakin. Suomessa Pirkanmaan kärjäoikeus teki vastikään uskomattoman ratkaisun, joka ei voi jäädä ennakkotapaukseksi. Onneksi syyttäjä teki asiasta valituksen. Katsoimme tallenteelta yhtenä päivänä Lehdon elokuvan tapauksesta Auer ja kyllä olisi suuri ihme, ellei joku yhdysvaltalainen elokuvantekijä halua tähän myös saada oikeudet. Kuopuksemme kummisetä olisi ollut Aurein jutun mitä ilmeisin päätutkija ellei hän olisi menehtynyt yhtäkkiseen sairauteen.

      Minulle kaikki McEwanin ovat olleet menestys paitsi ei Makeannälkä.

      Poista
    2. Leena, minulle taas parisuhderomaani ei lähtökohtaisesti ole sitä kiinnostavinta aluetta. Tätäkin teosta luin enempi oikeudenkäynti edellä. Olen kyllä pitänyt paljon monista McEwanin kirjoista, tästäkin, mutta en ole tasaisen hullun hurmaantunut hänen tuotannostaan. Ja sitten näistä hänen viimeaikaisimmistaan pidin kovasti Solarista, kun se hänen tapansa kirjoittaa fysiikasta oli aivan huikea.

      Poista
    3. Omppu, minua kiinnostavat molemmat, sillä oikeussalijutuissa on sitä jotakin. Parisuhderomaanit ovat kuin itse elämä, sillä miten paljon vääriä valintoja, tulkintoja, turhia kiistoja ja sitten myös joskus sellaista onnellista, että kaikki on esnikatseesta ja se kestää ja kestää...intohimo.

      Solar oli minulle vaikea, mutta tajuttavampi kuin Makeannälkä. Jo sana fysiikka saa minut lukkoon. Porin Suomal. Yhteislyseossa ei ollut lukiossa minun aikana vielä kielilinjaa, oli vain reaalilinja ja matikka eli jouduin lukemaan lyhyen matikan sekä pitkänä fysiikan ja kemian. Mitä elämän hukattuja tunteja, kun aivoni ovat syntyneet vailla minkään valtakunnan matemaattisia mahdollisuuksia! Onneksi sitten sain opettajan joka näki, että olen toisaalla niin ylivoimainen, että hän katsoo minua armahtaen ja selvisin;) Sinulla ja minulla on tässä aivan selvä jakolinja, mutta tämä on tätä elämän pippuria ja suolaa!

      Poista
  8. Leena, häpeä sanoa, mutta Ian Mcwan on minulle yksi näistä 'suurista tuntmattomista'. Pari hänen teostaan odotaisi hyllyssä, mutta en vain ole saanut tartuttua toimeen...

    Tutustumista vaativat kirjailjat huutavat korvaan varmaan kohta unissakin! :)

    Mistä kirjasta McEwanin tuotantoon tutustuminen kannattaisi sinun mielestäsi aloittaa?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, mitään häpeää siinä ei ole. Minulla on monta kirjaa, jotka vain eivät aukene. Luulin, että venäläinen kirjallisuus on minulle helpoin nakki, mutta sitä Saatana saapuu...en saa luettua ikinä ja nyt tuli 'huge problem' erään uudemman venäläisen kanssa. Siis omistan suurimman osan venäläisistä klassikoista ja olen lukenut ne ensimmäisen kerran jo teininä, mutta eiväthän nekään voi olla homogeenisia, vaan toiset ovat toisille ja toiset toisille. Rannalla voisit pitää....

      Sama täällä ja yhdessä elämässä ei milllään ehdi kaikkea. Muutenkin luen oikeasti jo liikaa ja nukun liian vähän.

      Sinulle suosittelisin: Rannalla, Vieraan turva ja Lauantai. Lauantai vaihtoehtoisena ehkä Ikuisen rakkauden kanssa.

      Laitan sulle kohta privaattia...

      Poista
  9. Hmm. Mielestäni Ian McEwan on melko pikkutarkka kirjoittaja ja kun yhdistän sen oikeussaliin...oikeusjutuista kun mua ei kiinnosta lukea niin hirveästi. Mutta nuo tapaukset, eettiset kysymykset... Sitten taas kun otit tuon parisuhteen, se jäi mietityttämään. Seitsämän viikkoa ja yksi päivä ja 30 vuoden upea liitto ei ihan vaikuttaisi täsmäävän, jotain kai muutakin siellä on... Ja sitten Omppu vielä sanoi, että hän koki, että tämä on kirjoitettu niin ettei tarinaan voi uppoutua. Semmoinen herättää kiinnostusta... Olen ihan ristiriitaisissa fiiliksissä tämän lukemisen suhteen!;) Onneksi lukemisista ei tarvitse päättää tyyliin just nyt tai ei koskaan.

    Sitten tietty venäjän kielen ja kirjallisuuden ystävänä (heh) jäin tuohon Kaisa-Reetan ja sun kommentteihin. Mua ei ihmetytä yhtään, ettei Saatana saapuu Moskovaan ole kolahtanut sulle. Siinä on niin paljon fantaisiaelementtejä ja sitten vielä huumoria melko lailla (onko se nyt tässä tapauksess satiiria?) ja kun et kummastakaan taida niin välittää kirjoissa. Voisin nimetä joitain muitakin venäläisiä kirjoja, joiden veikkaisin olevan suhun uppoamattomia. Kiinnostaisikin klassikoiden kohdalla tietää, mitä mieltä olet Gogolista? (Täytyy tässä tähdentää, etten pidä kuitenkaan Saatana saapuu.. ns. huumorikirjana. Enkä tässä muutenkaan viittaa ns. huumorikirjoihin, vaan kirjoihin missä on jossain määrin hauskaakin. Siis sanoo ihminen, joka ei ole kovin innostunut hauskoista kirjoista, mutta pitää mm. Nabokovista ja Bulgakovista.) Mutta tämän jaarittelun jälkeen siihen mistä mun piti...;) Jäin nimitäin (tietty!) miettimään mikä uudempi venäläinen on sulle 'huge problem'... On yksi kenestä olemmekin jo puhuneet, mutta onko tämä joku toinen, hmm...

    (Ympyrä sulkeutuu: aloitin ja lopetin sanaan 'hmm'!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, hmmm, minsuta McEwanin kirjat saisivat olla vaikka kuinka pitkiä, mutta koska tämä on vain vähän päälle 200 sivua, ei oikeussalissa olla kuin murto-osa ja siellä on kiinnostavaa juuri se, että käsittelyyn tulevat islami, juutalaisuus ja jehovat. Kuinkas sattuikaan. Kävin eilen Ompulla vodattamassa lukuromaanista ja sen jälkeen lähdin lepäämään Katjalle ja sitten siirryin seuraavaan kirjaani selvästi pakoon;) Ompulla ja minulla on jotkut asiat sama, mm. feminismi, mutta jotkut eivät. Se on vain makueroa, ei mitään vaarallista.

      No, kun kerran nyt olet siinä, niin listaanpa huvin vuoksi muutamia erinomaisia ulkomaisia mieskirjailijoita: Thomas Mann, Herman Hesse, Heinrich Böll, Ian McEwan, John Williams, John Irving. David Vann, Alan Hollinghurst, Edmund de Waal, Saul Bellow, Graham Greene, Herman Koch, Richard Yates, Leo Tolstoi, Hugo, Boris Pasternak, Solohov, Dostojevski, Geert Kimpen ja keitä kaikkia heitä onkaan, mutta siis ehdottomasti McEwan on just mun makuuni. M:O.T.

      No tuleehan se sieltä: Olen jumittunut nyt kaksi kertaa Ulitskajaan, ja en ymmärrä yhtään sitten kai venäläistä huumoria. Taidan olla venäläisen tragedian ystävä. Vertaappa nyt vaikka Ulitskajaa ja Tšukovskajaa, toinen puuduttaa ja tuntuu aaaargggh, ja toista juon kuin kyynelsammppanjaa. Siis Vajomainen on vain minusta niin hieno kirja ja mieti, muista, kuka oli Ahmatovan nuori naisystävä: Tšukovskaja!!! Pakko saada se Kuzmina omaksi...No, juu, olen suoraan sanonut, että fantasia ei käy mulle ja huumorissa minut läpäisee just musta huumori ja brittiläinen, joita kumpaakin harrastaa Ian McEwan, silloin jos häneltä huumoria tulee. Myös Irving saa kyllä mut myös nauramaan ja saul Bellow. Jos lukee vaikka Humboldtin lahjan Bellowilota ei voi olla nauramatta ja nauttimatta. No juu, Gogolia piti olla hyllyssä, sillä olen maanisempi venäläsiin klassikoihin, kuin tiedetäänkään ja siksi nämä 'epäonnistumiset' harmittavat. Gogolia en nyt löytänyt, mutta sen sijaan Ivan Turgenevia ja Ivan Gontšarovia...Kyllä sää tiedät, että mää olen yhden sortin tosikko eli vain se järkyttävä musta huumori uppoaa muhun.

      Se uudempi on ihan uusi. Vaistoni sanoi, että älä ota sitä, mutta koska siinä on niin ,kaunis kansi (hah-hah) ja päätin kokeilla muutakin uutta venäläistä kuin Ulitskajaa, joka ei vain mulle sovi, yhden sain luettua kokonaan, niin kuitenkin otin lukuun ylistetyn Mihail Šiškinin Neidonhiuksen, mutta saatoinko tietää, että kirjasta suuri osa on kysymys, vastaus, kysymys...ja minä kun niin mieluusti lukisin kaikki klassikkonäytelmät, mutta kun en jaksa lukea näytelmäkirjallisuutta, sen muoto estää minua oikeasti keskittymästä!!! Tästä emme ole vielä puhuneet, sillä vasta just kaiken tajusin. Taisimme puhua Ulitskajasta. Bulkagovin suhteen olen täysin luovuttanut.

      Hmmmm...

      Poista
    2. Juu, Ulitskajasta silloin puhuttiin.
      Mutta Siskin!!! Mä rrrrakastan Siskiniä! (Ässiin hatut, joo) Se muuttuu kyllä se kysymys vastaus joksikin ihan muuksi kuin... Se kirjan loppu on musta niiiin upee, että mä en pystynyt lukemaan kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Mutta ymmärrän täysin, jos Siskin ei innosta, se on vähän... Mä tykkäsin niin paljon, että mun täytyy hommata se omaan hyllyyn. (Meidän mahtavassa Suomalaisessahan sitä ei ole. Siis netistä tai Helsingistä.) Mutta kyllähän Siskin, piti hänest tai ei, on ihan eri tasolla kuin Ulistkaja. "Eri tasolla", meninköhän mä nyt sorkkimaan näitä kirjallisuuden eri luokkia, mistä on ollut puhe täällä, Marjatalla, Ompulla...?;)
      Kansi muuten on aivan upea! En ihmettele, jos se sut vietteli väärille vesille.;)

      Täytyy tutkailla sun mieslistaa (heh heh) tarkemmin. Joitakin lukemattomia sielllä on. Ja yksi yllätys: en välttämättä olisi arvannut Heinrich Bölliä sun listalle.:) Ian McEwanin tiesinkin, muistikin sun suureksi (suurimmaksi?) suosikiksi. Mä olen lukenut McEwanilta vain kaksi tai kolme kirjaa, no ainakin Lauantain ja Vieraan turvan. Musta hän saa lyhyihin kirjoihinkin kirjoitettua yllättävän pikkutarkkaa kuvailua. Siksi vähän arvelin tuota oikeussalin kiinnostavuutta. Mähän tietty arvostan sitä, että hän kirjoittaa niin painavaa ja paljon sisltävää pieneen sivumäärään.:)

      Poista
    3. Sanna, aavistan vaan , että se kirja on luettava, sillä siellä oli keskellä ihan kiinnostavaa, mutta kuvittele nyt minua: Kun se näytelmän käsikirjoitustyyli on niin vaikeaa, kun siitä ei pidä. Nyt sitä on kirjassa heti alussa, kun pitäisi saada innostua. No juu, eiköhän voi sanoa suoraan, etä Ulitskaja voi tuntua joskus vähän kevyeltä tms. En laittanut yhtään määrettä, en!

      No kun olen hulluna kaikkeen kauniiseen! Luen sen kirjan sitten vaikka kuolisin, mutta nyt en voi, sillä minua likeisempiä on pinossa ja pääsiäisenä en saa mitään lukurauhaa...

      Minähän asuin 10 vuotta saksalaisessa kirjallisuudessa. Böll on isosti minua. No, ethän menetä mitään, jos lainaat kirjan, Minulla on vain Vieraan turvasta varakappale. Mieti nyt kuka ostaa varakappaleita, koska pelkää, että hukkaa rakkaan kirjailijansa kuumimmat kirjat. Pidän nyt ävhän väliä Vieraan turvaan ja sitten taas!

      Poista
    4. Sotkeudun nyt tähänkin keskusteluun. Mites Leena Nabokov? Ja Nabokov on paljon muuta kuin pelkästään Lolitan kirjoittaja. Minusta Nabokov on aivan käsittämättömän lahjakas, jos olisi yhtään enää lahjaakkaampi niin olisi jo umpihullu. Vaikkapa tämä Kalvas hehku - en voi edes ymmärtää, miten ihmisen pää voi toimia niin tuhanteen suuntaan samanaikaisesti. Huh-huh!

      Ulitskajan Vihreän teltan alla ei kyllä ollut minusta yhtään kevyt, mutta voi tietysti olla, että se on eri maata kuin hänen aiemmat teoksensa. Se oli koottu upeasti. Kerrontatekniikka oli todella hieno ja se kaikki rakkaus taiteeseen, joka siitä välittyi, olin aivan fiilingeissä.

      Poista
    5. Omppu, ilo on meidän. En ole lukenut, mutta eikös Lolita ole myös filmattu...No, en ole lukenut eikä löydy omistakaan hyllyistä. Kovin laaja paketti, sen on sitten pysyttävä kasassa eli kirjailjan pitää olla niin taitava, että 'tuhanteen suuntaan samanaikaisesti' on myös lukijaystävällistä eli vetävää. Mulla on täällä nyt tämän vuoden venäläinen huh-huh, ja olen siitä jo käynyt privaattiviestintää sinne sun tänne. En voi alkaa lukea kahta viikkoa, kun vain öisin luen, jotain näytelmäkässärin tapaista jättiteosta, joten otan sen sivulle lukuun eli rinnalle lukuun ja toivon, että teos ei siitä kärsi. Jos 50 sivunkaan jälkene en syty, luovutan. No, ok, kannen takia 100 sivua;)

      Kuka sanoi, että se oli kevyt! Se ei vain vienyt minua ja olen itseeni pettynyt, mutta miksi olen?, Ulitskajan Iloiset hautajaiset meni, mutta ei sen huumori ei ollut minua eikä se muukaan, mikä siinä ei ollut huumoria. Minä en tajua, miksi häntä olen niin yrittänyt, ehkä ne aiheet ovat kiinnostavia minulle, mutta olisin sata kertaa ennen lukenut ne jonkun ranskalaisen kirjoittamana. Niinpä, sekin vielä, että rakkaus taiteeseen, joka on sama kuin minulla...No, katsotaan, nyt on huimia kirjoja odottamassa sekä muiden suosituksia että yksi oma odottamani ja loput kevään uutuudet. Toivottavasti pääsen lukemaan suvella joitakin vanhempia kirjoja myös. Nyt olen Sadie Jonesin lumoissa...

      Poista
    6. Mustakin näytelmätekstejä on jotenkin hankala lukea. Voisin kuvitella, että Neidonhiuksessa sua vois kiinnostaa laulajattaren päiväkirjat ja tulkin ja Isolden rakkaustarina. Ehkä. Siinä kirjassahan ei siis ole mitään juonta, kaikki on irrallista, kaikki liittyy toisiinsa. Joku antiikin sota (enpä muista mikä) sekoittuu sopuisasti Tsetsenian sotaan. (Jos sota voi sopuisasti mitään!?) Se viimeinen kysymys vastaus -osio, ooh! Mutta älä nyt hyvä ihminen lue, jos kuolet!;) Musta tämä vaatii paljon, multa meni paaaljon ohi, mutta tuntuu että sain sitäkin enemmän. Mutta tiedän, ettei tähän kaikki sula. Et välttämättä sinäkään, samis.;)
      Luin muuten jostain mainoksesta tms. kuvauksen tästä tyyliin: Kuvaus pakolaiskeskuksen arjesta. Että joo.

      Ulitskaja on musta hyvä kirjoittaja, ei missään nimessä silleen kevyttä. Vihreän teltan alla oli painavaa jo ihan kirjoittan taidetuntemuksen ja taiteen käsittelyn ansioista (ei siis pelkästään sen MASSIIVISEN koon takia;)). Medeiassa tykkäsin miten Ulistkaja käsitteli ja kirjoitti ihmisistä ja alleviivamattomasti(!) Krimin tataarien kohtalosta ja Neuvostoliitosta. Silti pidän häntä kirjialijana jollakin tapaa tavallisena ja tavanomaisena (verrattuna vaikkapa Siskiniin).

      Jos oikein muistan, niin Lolita on filmattu pariinkiin otteeseen..? Mun on vaikea kuvitella Nabokovia filmatuksi, kun mulle hänen teokset ovat niin voimakkaasti sidoksissa kieleen. Taas jos veikkailen:), niin luulen Leena, ettei Nabokov ole sulle välttämättä huippulukukokemus, vaikka varmasti hänen käsittämättömän nerokkuuden kirjailijana tunnustaisitkin. Mutta älä siis usko mun veikkauksia!

      Ne muutamat Böllit mitä olen lukenut ovat olleet...no, hauskoja ja ehkä siksi yllätyin löytäessäni hänet sinun listalta.;D
      Jos tuota sinun (ulkom.)mieslistaasi vähän jatkaisin omillani.. Tietty jo mainitut Siskin ja Nabokov, Sorokin, Truman Capote, Ondaatje. Ja hei, Henry Miller! (Siis en kaivele tässä muistiani, vaan silmäilen lähintä kirjahyllyäni.) Siinä nököttää myös kauniina meidän yhteissuosikkimme Leonid Tsypkinin Kesä Baden-Badenissa.<3

      Jäiköhän multa jotain vielä sanomatta, kun tässä luin sun ja Ompun pitkiä kommentteja?:)

      Poista
    7. Oi ei! Listalta unohdettu Miguel de Unamuno tuojottaa mua vihaisesti hyllystä!

      Poista
    8. Sanna, kurkkasin niitä päiväkirjona ja Isoldeakin, mutta nyt päätin alkaa lukea sitä 'sivulla' eli olen ennenkin lukenut kahta kirjaa rinnakkain. Vaikka historia kiinnostaa, niin tuskin toisiinsa sekoittuvat muinaiset sodat. Toivottavati ei ole mitään rintamalinjaselostuksia...En olekaan vielä varma, koklaan sen sata sivua, joka on iso myönnytys, kun normaalisti krijan pitää vetää heti.

      Minä olen päättänyt luovuttaa Ulitskajan kohdalla. Hän ei ole mun kirjailija, vaikka olisin sitä halunnutkin. Krimin tataarien kohtalo on iso kysymys, joka ei ole yhtään valmis ja uusin isä aurinkoinen. ei paranna mitenkään heidän olojaan, vaan koko ajan päinvastoin.

      En aio omistautua vain venäläiseen kirjallisuuteen, enemmän nyt kyllä kiinnostavat muut maat. Teininä oli toisin.

      Me oleme varmaan lukeneet eri Bölliä! Suojaverkko kertoo terrorismista ja pelosta, Enkeli oli vaiti on järkyttävä kuvaus sodan julmuudesta, samalla Böllin esikoisteos, jonka on väitetty näyttävän ihmisen hetkellä nolla, Aseveljet on Böllin nuoruusromaani, jossa aiheina ovat ihmisyys, elämä ja oikeudenmukaisuus, Nainen ryhmäkuvassa on kirja, joka toi Böllille Nobelin ja en osaa pitää sitä hauskana, joskin Leni Pfeifferin elämän tarina on erikoinen ja kiinnostava ja Katarina Blumin menetetty maine, sen voi lukea osin satiirina, mutta minusta se on tragedia.

      No, tottakai Miller ja Steinbeck. Oih, niin Kesä Baden-Badenissa, mikä ihana tarina.

      Minä en yhtään käynyt kurkkimassa keitä kaikkia minulla oli oikean palkin listallani, mutta varmaan monta vain yhdenkin teoksen perusteella, kun piti löytää ne noin sata mieskirjailijaa.

      Oi ei!, parhain katsoi minua nyt tosi pahasti eli suositus, jonka sain Meriluodolta: Aksel Sandemose!!!

      Poista
    9. Sen verran vielä, että minäkään en kyllä Leena usko, että innostuisit Kalvaasta hehkusta, se on tavallaan aika juoneton. Jos pitää tarinoista, niin Kalvas hehku kannattaa jättää väliin. Mainitsin sen nyt vaan siinä mielessä, että Nabokov on kirjoittanut muutakin kuin Lolitan ja Lolitasta johtuen en ollut vuosiin innostunut Nabokovista. Tosin luin sen niin nuorena, että nykyisin lukisin varmaan toisin.

      Ihana Leena kuulla, että Jones puree. Hän on minun niitä kaikkein lemppareitani ja tämä uusinkin on hieno, mutta hänen esikoisensa on vielä parempi. Olen varmaan tämän sinullekin sanonut jo ennenkin. Nyt lopetan ja menen lukemaan.

      Poista
    10. Mun on pakko vielä tulla kertomaan, kun muistui juuri mieleen ja täällä McEwanilla puhutaan Siskinistä. Luin kerran jostain Siskinin englanniksi käännetystä kirjan kannesta, että joku kriitikko sanoi Siskinin olevan Venäjän McEwan. Olin aivan silmät pyöreinä hämmennyksestä! McEwan kirjoittaa tarkasti ja yksityiskohtaisesti viileän analyyttisesti ja älyykkäästi JA englantilaisesti. Siskin kirjoittaa yksityiskohtaisesti, toki tosi intelektuellisti, mutta myös hyvin romanttisesti ja täysin venäläiseen tyyliin laveasti. Olin hämmentynyt ja huvittunut. Mutta niillä kansiteksteillähän markkinoidaan kirjaa ja kun McEwan on laadukas ja myös myyvä, niin ehkä sillä hyvä yrittää. Mutta lähes yhtä pieleen tuo meni, minusta, kuin "kuvaus pakolaiskeskuksen arjesta". (tähän semmonen silmiä pyörittelevä ja naureskeleva hymiö)

      Poista
    11. Omppu, minusta tuntui heti siltä. Pidän tarinoista. Olen vanhanaikainen lukija. Mutta kuten tiedät, pidän myös haastavista kirjailijoista, jotka luovat ihan uutta, kuten vaikka Maija Mustonen ja Maaria Päivinen. Oateskin tekee kokeiluja...

      Arvaa vaan, pitikö mun tänään alka sitä lukea jo klo 7 kun R. lähti pelaamaan korista. Nyt sitten alan lukea ja taas menee myöhään. Minusta Jones kirjoittaa tavalla, jossa haluan lillua, jäädä sinne, olla heidän kanssaan. Jos esikoinen on minulta mennyt ohi, sen kannen on täytynyt olla yhtä ihana kuin tämän eli kun laitetaan tuollainen kansi ja nimi, mitä luulen, otaksun, että kyseessä on ns. siirappi. Nytpä tiedän paremmin;)

      Minä en muista, mutta nyt täytyy sitten lainata hänen esikoisensaKIN.

      Menen lukemaan heti kun olen vastannut vielä Sannalle.

      Poista
    12. Sanna, minusta kriitkot ja me epäkriitikotkin voimme tehdä ylilyöntejä runsaissa kirjoituksissamme. En usko, että on toista Ian McEwania. Jos Siskin olisi sitä, olisi se kirja jo luettu, minullahan ei ole mitään muuta kun hyvää sanottavaa Venäjän kirjallisuudesta, ja muistathan, että olen lukenut myös muutamien isä aurinkoisen uhrien, runoilijoiden elämäkerrat. Mm. Osip Mandelstamin lesken miehestään kirjoittaman ja sen haluasin lukea uudelleen ja tuoda myös blogiini ja kaikki Vankileirien saaristot ja ne muut.

      Se 'pakolaiskeskusken arki' värisytti minua epämukavasti...Toivon, että se on paljon muuta.

      Niin just, se vihreä naama, joka pyörittelee silmiään;)

      Poista
    13. Leena Jonesilta on suomennettu vain tämä hänen uusin romaaninsa. Olen fanittanut häntä esikoisteoksesta alkaen, joka on muistaakseni vuodelta 2008. Siis todellakin koen niin kuin minussa olisi jokin suora linkki häneen. Sitten luin artikkelin, jossa kerrottiin, että Jonesin kotona on paljon suomalaisia sisustuselementtejä. Olen vaan niin huippuiloinen, että häntä vihdoin voidaan lukea suomeksiksin.

      Eilen sain loppuun kanadalaisen Miriam Toewsin romaanin. Värinä ja tärinä. Häntäkään ei ole suomennettu. Suuri vääryys. Luulen, että hänestä tulee uusi lempparini. Samoin kuin Xiaolu Guo, jonka uusimman myös juuri luin. Häneltä sentään on yksi suomennettu. Näistä kahdesta mainitusta tulee bloggaukset, kun ehdin saada valmiiksi. Aivan huikeita kummatkin ja Toewsista olen ihan varma, että sinäkin Leena tykkäisit. Guosta en niin suurella varmuudella osaa sanoa, mutta kyllä hän myös on aivan huikea.

      Poista
    14. Omppu, tämä nyt suomennettu on hänen neljäs romaaninsa jo, joten jo oli aikakin saada häntä suomennettuna. Voihan olla, että kustantaja ottaa aikaisemmat romaanit kustannusohjelmaan tämän uusimman saaman suosion siivittämän. Jonesilla on mm. Aaltoa ja Taikaa, niin minullakin;)

      Minäkin sain samalta suunnalta uuden suosikin eli David Vannin. Kylmä saari teki kovan vaikutuksen. En usko, että ehdin ottaa nyt lukuohjelmaan enää yhtään suositusta muutamaan kuukauteen, sillä vaikka olen ollut tosi varovainen, kirjakasa on vain kasvanut. Kiitos silti vinkeistä. Tekemäni harrastekirjat vievät paljon aikaa kuvalupineen yms. Jännää nähdä mitä syksy tarjoaa, koska kevät yllätti - positiivisesti.

      Poista
    15. Musta McEwan ja Siskin ovat molemmat hyviä, mutta tyystin erilaisia. Jos vähän ylilyödään ja yleistetään(!), niin venäläinen ja englanitilainen kirjallisuus eroaa toisistaan, selkeästi. Mulla on lukematta tuo Nadezda Mandelstamin kirja. On kiinnostanut kyllä pitkään, mutta jostain syystä jäänyt lukematta. Vielä.
      Jaarittelen nyt aivan liikaa tästä Siskinistä, ja McEwanin tontilla, sori. (Venäläisen kirjallisuuden yhteyteen kyllä sopii jaarittelu kuin nenä päähän, hah) Älä peljästy, se ei todellakaan ole pakolaiskeskuksen arkea. Mun mielestä Neidonhuis kertoo rakkaudesta, ajasta, kielestä, pohtii olevaisuutta, mikä on totta ja mikä taas ei. Ja nyt vaikenen, vihdoin, lopetan klassiseen suomalaiseen sanontaan: kiitos ja anteeksi.;D

      (Kerta kiellon päälle: Tosta ylemmästä, kun pakastit jauhelihaa Lunalle, niin onko Luna tulossa uudelleen teille hoitoon?Jipii!:))

      Poista
    16. Sanna, mutta jos otetaan vaikka ranskalainen kirjallisuus, sekin on ihan kuin muusta maailmasta, vaikka juuri Ranskalla ja Venäjällä on paljon yhteistä historian juoksussa. Venäjällä oli tärkeää osata puhua Ranskaa, kaikkea ranskalaista ihailtiin ja nämä maat ovat olleet paljon mysö kanssakäymisissä monissa yhteyksissä. Ja tulihan Ranskasta melkein koti Marinallekin, olisi jäänyt sinne, olisi ollut parempi. Suuri osa bolsevikkeja paenneista emigranteista saivat myös Ranskasta uuden kodin, Olisiko mentaliteetissa sitten jotain samaa, siis tarkoitan nyt slaavilaisuutta ja venäläisyyttä, en sitä mitä Venäjällä on nyt tai oli isä aurinkoisen aikana.

      Se kirja on Ihmisen toivo. Nadezdan kirja. Siivosimme Lundiamme perusteellisesti ja tein uuden arkistoinnin ja en nyt löytänyt sitä, mutta muistin yhtäkkiä nimen ja tajusin, että mun on luettava se nyt, kun Kuzminan kirja on vielä muistissa. Ja mieti, jos pian saamme ne Marinan runot, niin odotan myös esipuheelta paljon.

      Ole hyvä vain.Ehkä jaarittelu sopii myös jollakin tavalla ranskalaiseen kirjallisuuteen, josta pidän yllättävän paljon, ottaen huomioon, että petyin Pariisiin huhtikuussa (sic!) ja en ole lukenut edes ranskaa. Ranskalaisuudessa on vain on sitä jotakin...Ei täällä pyydellä mitään turhia anteeksi ja sää tierät sen! Kiitos sinulle innostuksesta aiheeseen <3 Lupaan lukea Siskiniä kunnes saan varmasti tietää, onko hän mun juttu vai ei.

      Itseasiassa kerroin siitä, kun pakastin silloin eli lihapullakokeilu tapahtui ennen Lunan tuloa. Mutta: Lunasta tuli meille kummikoira ja hän on tulossa meille yökylään piakkoin. Voimme itse valita milloin!!! Ostan hänelle huomenna tänne ruokaa ja nameja, sillä Luna kulki isänsä Easyn ja papin kanssa aamulla ohi. Lumimies oli siinä ja kuulin innokkaan haukun ja olin varma, että se oli Luna. Kun hän näki mut papin oli päästettävä molemmat koirat vastaan ja Luna melkein pussasi mut kumoon! Me käytiin sitten vähän sisällä herkuilla, joten nyt on koiranannat loppu, joten huomenna kampaaja aamusta ja sitten vaikka Mustiin ja Miriiin.

      Siis luin vahingossa aamuneljään, Olen ihan töötti, enkä saa mitään järkevää kirjoitettua, joten alan pudottautua vähitellen pääsiäislomalle lähtöön...

      <3

      Poista
    17. Rankalaisessa kirjallisuudessa on sitä jotain....
      Ja jotain on myös tuossa venäläisyys-ranskalaisuus yhteydessä. Mä olen sitä myös funtsinut. Nyt täytyy täällä sulle saksanlukijalle tunnustaa, että saksalainen kirjallisuus on jäänyt mulla vähän paitsioon. Tykkään hirveesti jostain Mannista (ja sitten on yksi kirjailija&kirja, joiden nimet on nyt tyysti kadoksissa-> et ole ainoa ihan töötti;)), mutta silti olen lukenut saksalaista keksimäärin vähemmän kuin joitain muita. Englanninkielisiä tulee siinäkin mielessä luettua suht paljon, kun niitä myös käännetään paljon.

      Mutta ihana tuo Luna! Kummikoiruus, koirakummius on teille varmasti just nyt tosi hyvä ja sopiva juttu.:)

      (En malta pysyä poissa, en!;))

      Poista
    18. Sanna, siinä on ja ranskalaisessa elokuvassa myös.

      Minulla oli kuitenkin vain lyhyt saksa, mutta olisi kannattanut lukea se pitkänä, olen miettinyt monasti. Taikavuori on minulla ihan Sinuhen jälkeen, mutta Mannin perhe kokonaisuutena on niin kiinnostava ja Mannissa on jotain...tavoittamatonta. Olen lukenut myös kaikki Grassit! Olen käynyt Saksassa etc.varmaan about 25 kertaa, joten varmaan se kiinnostus vain sitten sinne syntyy. Mutta hyvä kun tuli puheeksi, sillä haluaisn sinun lukevan nyt kirjan, jota pidän kirjastoni erityisenä timanttina ja se on Saksan edesmenneen kirjallisuuspaavin Marcel Reich-Ranickin elämäkerta Eurooppalainen. Vain 387 sivua ja ne menevät lujaa, sillä Reich-Ranicki oli juutalainen, mutta hän piti holocaustin jälkeenkin kotimaanaan saksalaista kirjallisuutta. Saat runsaalla 300 sadalla sivulla tyhjentävän katsannon saksalaiseen kirjallisuuteen sekä samalla näet, miten suuri voi olla rakkaus kirjallisuuteen.

      No, tämä juttu on nyt meillekin hyvä, sillä kuten tiedät, meillä on nyt muuta mielessä, joten emme voisi otaa koiraa näihin vuosiin. Heti tulee talosta koti, kun Merin koiruudet tai Luna saapuvat. Juuri kuten sanot: Sopiva juttu. Jotenkin luulen, että Luna on samaa mieltä;)

      (Oih, kuulin tuossa huudahduksessa ihan Edithiä vaiko itse Ahmatovaa...)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Birgit, arvasin, että arvaat, miten hyvä tämä on;)

      Poista
  11. Oli mukava lukea arviosi, josta huokuu niin ihanasti Ian -fanituksesi :)
    Minun täytyy myöntää, että Ikuisen rakkauden ja Lapsen oikeuden jälkimainingeissa en vielä ole löytänyt itsestäni todellista McEwanistia, mutta haluan antaa hänelle vielä kolmannenkin mahdollisuuden, sillä eivät nuo missään mielessä huonoja olleet. Mikä olisi suosituksesi, onko joku ylitse muiden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjallisiakosketuksia, nyt onkin sitten paha paikka, koska en tunne sinua henkilökohtaisesti: Järisyttävin/järkyttävin jollain mielettömällä tavalla on Vieraan turva, yleisesti pidetyin heilläkin, jotka eivät niin ole Ian McEwan faneja on Rannalla, mutta omassa kolmen kärjessäni on Lauantai, jossa siis jälleen mukana neurokirurgi Berownen vaimona asianajaja. Vieraan turvan aion lukea kuitenkin vielä monta kertaa, sillä siinä on salattuja virtoja...Jälleen pahin tapahtuu Venetsiassa kuten Brooksin kirjassa Kirjan kansa.

      Siis kuten huomaat, minun on vaikea asettaa McEwanin kirjoissa jotain ylitse muiden. Vain Lapsen oikeutta edeltävistä Poltteesta ja Makeannälästä en syttynyt tuleen, muut kaikki kuumaa kamaa;)

      Poista
  12. Ian McEwan on minunkin lempikirjailijoita, mutta epäröiden tartuin tähän kirjaan. Jotenkin minulle oli jäänut mielikuva, että McEwanin terävin kärki on tylsynyt; niinhän usein käy kaikista parhaimmillekin pitkän uran saatossa (esim. suomalaisista Anja Kauranen/Snellman).

    Mutta ei! Lapsen oikeus on huikea. Tiivis, intensiivinen ja jännittävä. Miten joku osaakin, huokaisin jälleen. Ja: Kiitos, että joku osaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiuku, erittäin kiva kuulla<3 McEwan kirjoitti väliin pari kirjaa, jotka eivät minusta oikein olleet häntä itseään. Ehkä hän haki uusia uomia, ehkä sai jonkun kunnianhimon puuskan, sillä onhan se outoa, että häntä ei ole palkittu Nobelilla! Hirveää, että olen lukenut Anja Snellmanilta vain Pääoman, josta tosin pidin, mutta ihmisenä hän on just sellainen, jota arvostan. Luen hänen kolumnejaan ja tapasin kirjamessuilla tosi lyhyesti, mutta hän on just kuin oma itsensä, lämmin, ymmärtävä ja helposti lähestyttävä.

      Tämä on! Ian McEwan on palannut kultakauteensa ja olen niin helpottunut. Juuri niin: Kaikki kirjassa kertoo tarkasta psykologisesta silmästä ja sitten miten hän osaakaan sen meille tarjota!

      Poista
    2. Itse asiassa Snellmanin Pääoma oli kielellisesti erittäin hieno. Nyt kun olen lukenut uusimmankin Snellmanin joudun ottamaan sanani takaisin: Snellman tekee vahvaa paluuta.

      Poista
    3. Tiuku, arvaa vaan tilasinko Snellmanin uusimman;)

      <3

      Poista
  13. Juuri eilen sain tämän vaikuttavan kirjan päätökseen.
    Tykkäsin todella paljon.
    Jäin miettimään jehovien uskontoa...Kuinka niin monet suomalaisetkin haluavat julistaa sitä uskontonaan...en ymmärrä..
    Mielenkiintoinen tuo alkuasetelma heidän avioliitossaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, minäkin tykkäsin. Ja kaikki tällainen just kiinnostaa.

      Arvaa olenko tuota miettinyt, kun tyttärelläni oli lapsena leikkikvaeri naapurista, jossa tämä lahko. Kaikki oli niin toisin. Ja en viitsi tähän nyt laittaa, mikä ihan oikeesti pielessä.

      Eikö vain. Mutta olihan se sairaalan laulukohtauskin erityinen, Siinä kohtaa arvasin, mitä tulee tapahtumaan.

      Poista