torstai 12. tammikuuta 2017

Marina Tsvetajeva: Ylistys, hiljaa!


Tämän vuoden suurin odotukseni, tiedossa oleva, oli saada lukea Marina Tsvetajevan runoja suomennettuna. Koska tiesin suomentajan jo monesta ja myös Anna Ahmatovasta, osasin odottaa vahvaa elämäkertaosuutta kirjan alkuun. Niistä oikein elvyn ja ne ovat usein tarpeeseen runoilijan tekstien taustoittamiseksi, jopa niiden ymmärtämiseksi. Kokenut suomentaja ja itsekin runoilija Marja-Leena Mikkola, tarjoilee slaavilaisen runsaasti ja erittäin osaavasti taustoitusta, kuin ymmärtäen, että Marinan runot eivät aukene kuin henkäys, kuin ylevä lausahdus tai dramaattinen juhlahansikas väärässä kädessä. Marinan runot ovat kuin hänen elämänsä: Ryöpsähdys! Eikä se tietenkään riitä, sillä kuka on lukenut Riikka Pelon fiktiivisen teoksen Marina Tsevetajevan ja hänen tyttärensä Ariadna Efronin, äiti-tytär –suhteesta Jokapäiväinen elämämme teoksessa, tietää, että Marina Tsvetajevan kohdalla kaikki määreet menettävät tarkoituksensa, eikä häntä voi kuitata yhdellä sanalla, ei sadallakaan.

Marina Tsvetajevan Ylistys, hiljaa! Valitut runot 1912-1939 (Siltala 2017, suomennos ja esipuhe Marja-Leena Mikkola) avaa meille salaisuutta naiseen, joka jää helposti monien huomattavien venäläisten aikalaisrunoilijoidensa varjoon. Näin siitäkin huolimatta, että hänen elämänsä oli vähintäinkin yhtä dramaattinen kuin Anna Ahmatovan ja hänen läheisiään olivat niin Osip Mandelštam ja etenkin Boris Pasternak, joista viime mainittu ihan loppuun asti. Ja tietenkin myös Josif Brodsky, joka toteaa, että:

”Tsvetajeva oli mitä suurimmassa määrin tämän maailman runoilija, joka yksityiskohtien tarkkuudessa ylitti akmeistit ja aforistisuudessa ja sarkasmissa kaikki muut. Hänen äänensä, joka oli enemmän linnun kuin enkelin, tiesi minkä ylle se kohosi, mitä siellä alapuolella oli, tai tarkemmin sanottuna mitä siellä ei ollut.”

Marina oli ennustaja joka osui oikeaan. Sitä tuhon ennustusta kaikki eivät halunneet kuulla. Eivätkä huomata kaiken käyvän toteen, mutta lopulta hänkään ei kestänyt enää, mitä on tulemassa, mutta sitä ennen koko erikoinen, erityinen runoilijaelämä, asuminen eri maissa, avioliitto, lapset, naisia, miehiä, vainoa, köyhyyttä, mutta sitä ennen Marina syntyi 26.9.1892 Moskovassa olosuhteisiin, joissa opiskeltiin parhaissa yksityiskouluissa, opittiin saksa ja ranska täydellisesti ja varallisuus varmistui sekä isän että ennen kaikkea äiti Marian (os. Meyn) rikkaasta venäläistyneestä saksalais-puolalaisesta suvusta. Äiti oli lahjakas pianisti ja yritti tarjota tätä lahjaa tyttärelleenkin, mutta Marinan kirjallinen lahjakkuus voitti kaiken.

Marja-Leena Mikkolan loistavat alkusanat Marina Tsvetajevan elämä ja runous tuo esiin Marinan elämän loistokkaan alun sen katkeraan loppuun asti. Kaikki siinä välillä on vahvaa elettyä elämää. Kuin söisi hieman ylikypsiä arbuuseja ja mehua valuisi rinnuksille houkuttaen jatkamaan viis siitä, mitä kokeman pitää. Luen Mikkolaa rivien välitkin ja etsin Marinan luonnetta. Löydän hänen mutkikkaan suhteensa tyttäreensä Aljaan, mutta myös avioliiton, joka on joutsensuhde, ikuiseksi tarkoitettu, vaikka Marinalla oli häntä paljon inspiroinut rakastajakin ja myös lesborakkauksia. Marina oli levoton lintu, monisieluinen, mutta hän tiesi tärkeimmäksi germaanisuutensa. Hänelle tyypillinen ylenpalttisuus oli ”Übermass” ja haaveilu oli ”Schwärmerei.” Marina rakasti Schwarzwaldia! Mikkola kertoo keitä olivat Marinan palvotut nuoruuden sankarit, keitä hän ihaili. Hän kertoo miten ilmestyi Marinan ensimmäinen kokoelma perheeltä salaa 1910: Runoteos Vetšrnyj albom (Illan albumi). Venäläisestä runoudesta kiinnostuneille tiedoksi, että akmeistien johtohahmo, Anna Ahmatovan ensimmäinen puoliso ja hänen poikansa Levin isä, Nikolai Gumiljov kirjoitti silloin nuoren Tsvetajevan ’sisäisestä lahjakkuudesta’, ’sisäisestä omaperäisyydestä’ ja totesi, että ’runoilija, joka ei muistuta ketään muuta eikä jäljittele ketään’ oli ilmestynyt venäläiseen lyriikkaan. Gumiljovin mukaan tekijällä oli synnynnäistä rytmitajua ja runomuodon syvää oivaltamista.

Rytmi! Suomentaja ja kirjailija Marja-Leena Mikkola on rytmin mestari. Hän on sitä sekä omissa runoissaan että ehdottomasti vaikeasti suomennettavissa Tsvetajevassa ja Ahmatovassa. Rakkaudesta maailmankirjallisuuteen, kunnioitan suomentajiamme ja vuodet tuovat laadun tajun.  Siksikin oli kiinnostavaa lukea kokeneen suomentajan loppusanat, joissa hän paljastaa, että kaikki venäjän kielen sanoja ei ole mahdollista kääntää suomeksi. Melkein samoin sanoi aikanaan myös edesmennyt ystäväni Rilken suomentaja Eve Kuismin saksasta. Opin häneltä paljon runojen kääntämisen ’hengestä’.

Marja-Leena Mikkola on tiivistänyt Marina Tsevatajevan runsailla sivuilla niin upeasti, että onnellinen hän, ken saa tätä lukea ääneen mehiläisvahakynttilöiden tuoksussa..., kun istumme siellä jossain ja Marina löytää aatelisen venäläis-juutalaisen perheen pojan Sergei Efronin, josta tulee hänen aviomiehensä ikiajoiksi. Kuka tietää montako lasta heillä oli? Mitkä olivat heidän nimensä ja mitä heille tapahtui? Ja miksi? Kaikki löytyy tästä kirjasta! Marinan uskollisuus oli uskollisuutta, mutta hänen luonteensa saattoi olla joskus vaativa. Kun Mikkola vertaa Ahmatovaa ja Tsvetajevaa:

”Ahmatovan runoja leimaa hienostunut, pidättyvä, klassinen yksinkertaisuus, joten hänellä ja Tsvetajevalla ei runoilijoina ole mitään yhteistä. Jos Ahmatova on veistoksellinen, ankara, monoliittinen, eheä, niin Tsvetajeva on purkaus, pyörre, hehku, katastrofi."

Ahmatova pysyi Venäjällä ja Neuvostoliitossa ’todistajana’. Hän halveksi maansa jättäneitä. Marina taas jo ihan kansainvälisyytensä vuoksi että myös mieheensä kohdistuneen uhan takia matkusti muihin maihin ja sai niissä perheensä kanssa hetken rauhan, kuten Tšekinmaassa ja Prahaa hän rakasti ikuisesti. Laaja kokoelma Posle Rossii (Venäjän jälkeen) ilmestyi 1928 Pariisissa ja sisältää 1922-1925 kirjoitetut runot. Se jäi Marinan viimeiseksi julkaistuksi runoteokseksi ja kaikki muut kokoelmat on mainittu Mikkolan alkusanoissa. Marina omisti runojaan monille vainotuille runoilijoille, kun taas harvat hänelle. Kaksi kuitenkin oli loppuun asti häneen inspiroivassa kirjeenvaihdossa ja he olivat Boris Pasternak ja Rainer Maria Rilke! Ja näin Marja-Leena Mikkola:

”Jälkimaailmalle on säilynyt Ahmatovan, Majakovskin, Pasternakin, Jeseninin, Vološonin ääni – Tsvetajevan äänestä ei hiiskahdustakaan. Runoilija, joka auliisti omisti runojaan muille, ei itse elämänsä aikana saanut kuin yhden omistuksen, tosin suurenmoisen: Rilken elegian.”

Tieto Rilken kuolemasta sveitsiläisessä parantolassa joulukuun lopussa 1926 tavoitti Tsvetajevan Pariisin esikaupungissa. Hän alkoi heti kirjoittaa runoelmaansa Uuden vuoden tervehdys, joka tulkitsee Rilken poismenon henkilökohtaisena kutsuna liittyä seuraan matkalle tuonpuoleiseen. Marja-Leena Mikkola toteaa, että Uuden vuoden tervehdys –runoelmassa Tsvetajeva ei ainoastaan astu ulos elämän rajoista, vaan häivyttää ne täydellisesti.” Ei ole viittauksia elävien maailmaan, elämä ei enää ole hänen runoutensa polttoainetta.”

Uuden vuoden tervehdys

Hyvää uutta vuotta – uutta maata –rajaa – majaa!
.....

Ensimmäisen kirjeeni saat maasta, joka kerran
oli synnyinmaasi – nyt vain tähti muiden joukossa –
jossa suru minut syövyttää ilman sinua...

....

                 Eksyinkö asiasta? Mahdotonta:
en koskaan eksyisi sinun luotasi.
Jokainen ajatus, Du Lieber, rakkaani,
jokainen tavu johtaa sinun luoksesi –
oli puhe mistä tahansa (olkoon saksa
minulle venäjääkin kotoisempi, silti
kaikkein kotoisin on enkelien kieli!)
....

Millainen ympäristö Rainer? Mikä vointi?
....

Mitä teen Uuden vuoden hälinässä
tuolla säkeellä, joka soi sisimmässä:
Rainer – kuoli.
                         Kun sinun silmäsi
on sammunut, elämä ei ole elämä,
kuolema ei kuolema. Siis – on pimeää?
Loppuun asti sen voin ymmärtää
vasta kun tapaamme: Ei elämä,
ei kuolema – vaan jokin kolmas, uusi.
Sillekö kilistän nyt kanssasi
yli pöydän, jota ei silmä näe? ääneti –
toisin kuin kapakassa – helähtävät
minä ja sinä yhteen: kolmanneksi.
....

Kaikesta siitä vain se maailma
oli meidän, niin kuin olemme
vain heijastusta itsestämme,
- meillä oli sen kaiken sijasta
kokonaan se toinen maailma!
.....

Ettemme merellä ohittaisi toisiamme,
Rainer, raapusta lappunen. Toivotan
uusien äänteiden hahmotusta, Rainer!

Ettei tervehdys kostu – suojelen
sitä kämmenelläni – lähetän sen
ylitse Rhônen, yli Rerognen,
yli eron, päättymättömän ja selvän –
käteen – Rainer – Maria – Rilkelle.

Toinen maailmansota teki tuloaan ja takaisin Neuvostoliittoon palannut Marina ajelehti kyöhyydessä poikansa Georgi Efronin kanssa paikasta toiseen. Yksi auttajista oli Anna Ahmatovan ystävä Lidia Tšukovskaja. Hän on myös muistelmissaan kuvannut Tsvetajevan viimeiset päivät. Elokuun viimeisenä päivänä Marina palasi Jelabugaan ja teki siellä itsemurhan. Näin kuoli nainen, joka oli saanut yhden loistavan omistuksen: Rilken elegian sekä ainutlaatuisuuden, jota ei voi jäljitellä. Tsvetajeva ja hänen äänensä elävät sanassa. Siinä on kyllin.

Kiitän Marja-Leena Mikkolaa tästä suomennoksesta, joka upeasti lunasti pitkän, hiljaisen odotukseni. Marja-Leena tavoittaa kirjoittajan sielun vaikka se olisi yhtä levoton kuin Marinan! Näin Mikkola mm. Runoelma lopusta:

...kuinka palauttaa ja suojata rakkaus, kokea rakkaudentunteen huippu hetkellä jolloin repäisee itsensä irti.

Runoista mieleeni jäi monikin, mutta haluan lopettaa Marinan varhaisrunoon, jonka päivämäärä on 13.5.1913. Ehkä hän siinä parhaiten ennustaa jo oman runoilijatiensä:

Runot, jotka kirjoitin niin varhain,
etten tiennyt
vielä olevani runoilija,
ryöpsähtivät kuin raketista kipinät,
kuin vedenpärskeet suihkulähteestä,

syöksyivät kuin pienet paholaiset
keskelle pyhäinkuvain unta, suitsutusta,
runoni – tyystin vailla lukijoita! –
runoni nuoruudesta, kuolemasta.

Ne runot siroteltiin kirjakauppoihin,
ne jäivät pölyisille hyllyille.
Mutta vielä koittaa niiden aika

kuin kallisarvoisille viineille.


*****

Tästä teoksesta on lisäkseni kirjoittanut Ullan luetut kirjat

*****

Runokirjat Leena Lumissa

6 kommenttia:

  1. Rytmistä ja kaunista runoa. Minulla on Marinan lyhyt proosaa lukulistalla, ajattelin ehtiä lukea keväämmällä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, ehdottomasti. Ja Mikkola kääntäessäänkin kantaa samaa rytmiä. Kiinnostavaa: En ole nimittäin kuullutkaan. Aloitan vasta matkaani Marinaan, tai aloitin sen Pelon kirjasta, mutta sitten Ahmatova tulee ja vie niin paljon aikaani.

      <3

      Poista
  2. Leena, kiitos postauksestasi; nyt tiedän, kenen runoihin perehdyn runon, parin päivävauhtia tänä keväänä! <3

    Pelon romaani ja myös monet, vuosien varrella ilmestyneet kirjoituksesi ovat nostaneet Tsvetajevaa hienosti esille.

    Lämmin kiitos, ihana Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ole hyvä<3 Niin runoja luetaan. Minä luen joka päivä runon tai kaksi. Tämän kaiken luin vuorokaudessa eli tavallaan olen vasta matkalla Marinan runojen sisäistämiseen.

      Hän eli niin erityisen elämän ja oli erityinen persoona sekä runoilija, joten hänestä riittää. Pelo toi loistavasti esiin asioita, joista nyt luen enemmän ymmärtäen, kuten suhde Pasternakiin.

      Ole hyvä lämpimästi Kaisa Reetta!<3

      Poista
  3. En ole koskaan lukenut Marina Tsevatajevan runoja, mutta Pelon romaanin lisäksi sinunkin mainitsemasi Lidia Tšukovskaja on tuonut Tsevatajevan tietoisuuteeni. Miten hienao, että Siltala on julkaissut tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marina on vähemmän tunnettu kuin Ahmatova, mutta kyllä se tästä. Lidia Tšukovskajan Vajoaminen on upea teos. Järisyttävä!!!

      Siltalalla on menossa nyt joku hemmotteluvuosi, sillä seuraava iso odotukseni koskee edelleen Siltalaa:)

      Poista