perjantai 25. syyskuuta 2015

Villiviini - syysruskan airut...ja magnolian kukan tärkeä asia

Koska yöt eivät ole olleet saarellamme kylmiä, ruska viipyy ja viipyy. Parin viikon takaisesta kuvasta näkee, että villiviini aloitti jo silloin. Jos katsotte, mitä terassin ruokailukatoksenen kaaren takana näkyy, siellä olisi tulossa valtava korallikanukka ja sen oikealla puolella vaahtera, josta on joka vuosi tullut täydellisen oranssi.

Köynnöshortertensiakaan ei ole vielä vaihtanut väriään ja syyshortensiatkin pidättelevät, joten nyt keskitymme villiviineihin, joita minulla on sekä imukärhi- että säleikkövilliviiniä. Kun yleenstä ottaen katsoo villiviiniä kiipeässä pitkin suomalaisten talojen seiniä, tulos ei aina ole kovin loistava, mutta se johtuu vain siitä, että Suomessa rakennetaan kylmän ilmaston takia hyvin ja talon seinän viereen tehdä leveät routaeristykset. Tämän takia vanhemmissa rakennuksissa näkee usein tosi upeita ja tuuheita villiviiinejä, mutta uudemmissa rakennuksissa ne jäävät alhaalta helposti lehdettömiksi. Jos näin käy, suosittelen kylmästi istuttamaan mukaan köynnöshortensiaa, joka kasvaa tiheänä alhaalta asti ja levittää juurensa toisella tavalla kuin villiviini, joka hakee syvyyttä. Jos katsotte kuvaa tarkasti, huomaatte, että terassimme oikeanpuoleista palkkia pitkin nousee ylös jo köynnöshortensia, josta kohta lisää kuvia ja jos kiinnostaa, tarinaa ihanasta köynnöshortensiasta löytyy lisää täältä

En pysty laskemaan montako villiviiniä meillä on, mutta tässä on uusin. Kasvaa talon pohjoispuolella ja on toistaiseksi vielä tuuhea myös alhaalta. Kaikissa uusissakaan taloissa ei routaeristys ole välttämättä vatupassissa, vaan se riippuu siitä, onko talossa kellarikerros vai ei. Kellarikerrostalossa routaeristys on pystysuunnassa siltä osin, miltä talo on maan sisällä.

Jos palataan nyt tähän talomme pituisen yläterassin ruokakatosta ympäröivään villiviiniin voimme verrata sen kasvua alla:

Tältä näytti syyspesämme vuonna 2013.

Ja tällaista oli viime syksynä, jolloin olimme ulkoruokinnassa vielä lokakuun alussakin. Tämä kuva tosin taitaa olla syyskuun grillausillalta, jolloin 

hämärtyvässä illassa nautimme tällaista

Ja uloimmassa kulmassa villiviini menee näin eli sieltä seinästä päin se tulee ruokakatosta verhoilemaan.

On helppo huomata, että villiviini on tuuheutunut ja se antaa suvisina, kuumina iltoina suojaa myös auringolta. Tuon takana olevan männyn vasemmalta puolelta pilkottaa Päijänne. Villiviini tarvitsee syvän istutuksen, kohtuullisen runsaasti kastelua ainakin aluksi ja joka vuosi olen lannoittanut kanankakkarakeilla. Ja nyt kurkistamme tätä systeemiä pohjoisen eli keskipihan puolelta:

Villiviini kasvoi just tällä seinän pätkällä tyhjänä alhaalta, mutta istutin siihen köynnöshortensian, joka nyt siis hakeutuu hieman pohjoisseinälle ja hyvä niin. Sen sijaan villiviini on erittäin tuuhea ylhäältä ja siitä riittää ruokakatoksen 'verhoiksi'! Ne lukijat, jotka ovat alusta asti seuranneet köynnöshortensioitamme, näkevät tästä kuvasta miten valtavaksi reunimmaista pylvästä kiipeävä hortensia on tullut: Tänä vuonna sen ensimmäinen kukinto lepäsi jo ruokakatoksen apuhyllyllä. Mutta mitä onkaan tapahtunut pergolan alla: Katsokaa tarkkaan, jos näette oikeassa reunassa jotain kuin valoa;)
Sijoitimme pari suvea sitten pergolan kattoon köynnösritilät, joihin varovasti/keveysti kiinnitimme sinne hakeutuvia köynnöshortensioita, mutta viime viikonloppuna istuimme tuossa vasemmalla saunan jälkeen ja aloimme miettiä tähtiä...Saimme idean: Seuraavana päivänä kiinnitimme ritilöihin pysyvästi ledit. Ne näkyvät nyt toisen sisääntulon päällä enemmän, mutta aiomme jatkaa systeemiä tännepäin. Niistä tuli nyt kaamosvalot, jotka ovat paljon viehättävämmät kuin alaterassin perusvalot. Olen niin innostunut ledeistä, että en sanotuksi saa!

Villiviini on ihana kasvi, mutta se kysyy aikaa ja hermoa. Nyt on 30 vuotta tehnyt tehtävänsä ja olen oppinut sietämään sitä, mitä tämä kasvi ei tarjoa ja toisaalta ihailemaan, mitä se tarjoaa. Ja mitä sävyjä sen ruskassa löytyykään!

Tämän magnolian myötä haluan haastaa teidät kaikki Bikken pilttuun Roosa nauha -haasteeseen! Yhteisvoimin syöpää vastaan, tautia joka koskettaa meistä useimpia ennemmin tai myöhemmin: Annetaan sille kyytiä ja autetaan tutkimusta.

Love
Leena Lumi

Amazing Grace

Leena Lumin puutarhassa

45 kommenttia:

  1. Kiitos Leena <3... Yhdessä eteenpäin.. Meitä suomalaisia aina moititaan kylmästä lähimmäisen välittämisestä... korjataan asia..lapsissa ja vanhuksissa..naapurissa..
    Meillä onkin kuin onkin köynnöshortensia villiviinin jaloissa :) piippuköynnös siellä välissä... Ja magnolia.. oli ja tuli uusi ja mä en ymmärrä mitä teen väärin!
    Muksaa viikonloppua Leena!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bigit, ole hyvä ja yhdessä tottakai <3 Meitä siitä moititaan, mutta minulla on toisen vanhemman puolelta karjalaiset juuret ja välitän. Välitän vanhoista,nuorista sairaista, pakolaisista, lapsista, eläimistä, kylmien asemahuoneiden yksinäisistä meihistä, mummoista, vauvoista...

      Minusta ne eivät yhtään häiritse toisiaan vaan täydentävät. Kun olen antanut pari kertaa suvessa köynnöshortensialle dodolannoituskastelun, ei se villiviini ole siitä huonoa tykännyt ja hortensia taas on nauttinut puolestaan villiviinin toukokuun kanankakkarakeista;)

      Magnolia on henkimaaliman hommaa Suomessa. Minulla on täällä Keski-Suomessa tuo I-vyöhykken Leonard Messel, tuli vähän vahingossa. Se on nyt selvinyt kaksi talvea ilman mitään talvisuojia, vain jänisverkot tietysti, ja kukki upeasti tänä keväänä, mutta olen pessimisti, enkä millään jaksa uskoa, että ihme toistuu. Hankin jossain vaiheessa ainakin yhden kestävän lajikeen, koitmaassa jalostetun, mutta odotan, että niistä tehdään näyttävämpiä, nyt ne eivät minusta ole oikeita magnolioita, sellaisia, joita katsoessa melkein taju menee.

      Kiitos samoin sinulle Bikke! <3

      Poista
  2. Voi kun teilla on kaunista!! Naytin isannalle nuo kuvat eika han millaan meinannut uskoa etta ovat Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, no sun pitää tuoda isäntä joskus Suomeen syyskuussa. Olen nyt yrittämässä saada Jaeliakin tänne vähän myöhemmin;: Ei se heinäkuu aina ole ollnekaan paras kuukausi, minä pidän enemmän elo- ja syyskuusta.

      Kerro terkkuja, että totta ovat ja osa tältä päivältä;)

      Poista
  3. Onpa kaunista, meillä ei villiviini ole vielä saanut väriä ja tänään oli vielä +21C.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, kiitos <3 Mieti: Vuonna 2000 lokakuun lopussa Salzburgissa oli lämpöä +35 astetta. Onneksi olen vähän Imelda Marcos ja oli 18 kenkäparia mukana;) Siellä muistetaan se lokakuu vieläkin. Teidän ruska odottaa meitä!

      Poista
  4. Oi miten kaunista siellä nyt on!

    Ihanaa täydenkuun viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, eiköhän teillä ole vahvempi ruska, olette aina olleet meitä edellä...

      Kiitos samoin ♥ Tarkoittaa siis että en saa nukuttua, vaan kukun...

      Poista
  5. Köynnökset ovat kyllä upeita, varsinkin villiviini syysaikaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, täysin samaa mietlä! Pitäisi ensi suvena minunkin muistaa se viinikärhö...Lumilla on aikaa niistä sitten alkaa lukea.

      <3

      Poista
  6. Ihana söpöläinen tuo orava. Meidän kesäkotiin on kotiutunut oravapari ja toivottavasti he pysyvät siellä, ruokaa ainakin riittää. Siellä on tilaa myös villiviinin levitä ja köynnöshortensiakin on yhden haavan ympärillä ylös asti. Siirrän niitä sitten joskus terassille, jos meillä tuollainen joskus on.
    Kun asuin pohjoisessa sain humalan juuria ja tarkoitus oli istuttaa ne etukuistin sivuille. Juuret oli koko kesän siinä kuistin vierellä maanpinnalla ja syksyllä laitoin ne maahan. Ne kasvoivat ihan hulluina ja peittivät koko kuistin ja niissä oli jotain kamalaa härmää ja taisin olla jopa allerginen sille. Pari vuotta katselin ja sitten revin ne pois.

    Nyt olen innostunut kärhöistä, voi miten valtavat kukat tänä kesänä oli :)
    Tuo teidän terassi on kyllä kivan kutsuva oleskelutila :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, meillä on vakipopulaatio, jista tiedän jopa milloin tulevat syömään. Hallitseva matriaakka ei ole kiinnostunut edes maapähkinöistä, jos käteeni jää hasseleita tai manteleita;)

      Humalasta on naapurillani vähän samanlainen kokemus, joten tuo köynnös on niitä harvoja, jotka eivät minua kiinnosta.

      Minäkin olen ja uudella tavalla. On istutettava ensi suvena myös viinikärhöjä, jotka kukkivat myöhemmin.

      Kiitos <3 Siinä on jotain outoa taikaa, jota emme aio pilata lasituksella. Vaikka siinä on koko matkalta vain puolikate, olemme grillanneet jopa lumisateessa jouluaaton aattona;) Orava- ja lintupäädyssä saavat köynöshortensiat tulla jonkin verran myös sisäänpäin eli linnut ja pikkuoravat saavat siitä lisäsuojaa ja se tuo mukavaa tunnelmaa meille katsella sitä. Oih, kyllä luonto on parhautta <3

      Poista
    2. Istutin tänne ensimmäisenä kesänä pähkinäpensaan alun ja se on saanut melko rauhassa kasvaa mitä nyt pikkuisen on oksanpäitä syöty. Tänä kesänä tuli yllätys yllätys ensimmäiset pähkinät. Luin netistä, että pitää olla kaksi pensasta, ehkä sitten täällä saaressa kasvaa jossakin pähkinäpensas tai naapurisaaressa. Pensas on jo pari metriä korkea.

      Poista
  7. Onpa ihana villiviinin verhoama ruokailupaikka! Suorastaan ruhtinaallisen kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kesällä me kutusmme sitä lehtimajaksi;) Ihan tuntuu runtinaalliselta. Kiitos <3

      Poista
  8. Taianomaisia kuvia! Ihana tunnelma teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, johtuu varmaan tämän saaren ilmapiiristä, joka on taikaa. Meidänkin piti viipyä täällä vain vuosi, mutta nyt on menossa jo 31.!!!

      Kiitos <3

      Poista
  9. Kyllä on kaunista siellä teillä. Kovin on huonosti nyt saaneet vaahteratkin väriä kun ei yhtään hallayötä ole sattunut kohdalle, sehän aina auttaa värien muodostumisessa. Oikein käännyin lenkillämme katsomaan yhtä vaahteraa joka yleensä on niin kaunis syksyllä, nyt vielä ihan vihreä, vain pai keltaista lehteä. Pihapihlajassa on osin jo punaista. Kyllä syksy on kaunista monine väreineen.-

    Ihania syyskyuun viimeisiä päiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos <3 Nyt luvataan kylmempää. Matkalla täältä saarelta kaupunkiin on alue, jossa on aina kylmempää kuin muualla ja siellä vaahterat ovat aivan oransseja ja/tai viininpunaisia.Syksy on ihanaa!

      Kiitos samoin sinulle & co♥

      Poista
  10. Villiviini on vaan niin kaunis...yksi lemppareistani!

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia parvekkeeltasi. Tulin tänne taas katsomaan lukuvinkkejä. Mukavaa viikonloppua ja jo nyt toivotan ihanaa lomamatkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, kiitos <3 Miten olisi Viimeinen juna Moskovaan, Kaivos ja/tai Mustat valkeat vallheet. Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  12. Leena, kaunista!

    Meidän puutarhahan on lasitettu parveke. Nyt siellä voi istuskella iltapäivällä lukemassa, juuri sopivan lämmintä. Hankimme ison sypressin ja pöydälle korin, jossa on vaikka mitä pitkään kestävää lajiketta.

    Äsken kävelyllä laskin ainakin kymmenen luonnossa kukkivaa kasvia: leinikkejä, voikukkia, valko-ja puna-apiloita, pihasaunioita ym. Syyskuu on ollut kesäisempää kuin kesäkuu.

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos <3

      Toiset pitävät lasitetuista parvekkeista, Me luovuimme taas jopa alakerran lasituksesta, sillä siitähän olisi saanut varsin helposti talvipuutarhan, sillä tykkäämme olla oikeesti ulkona. Niistä lasihuoneista saa kivan keäisiä ja toimivat toisilla saunan jälkeen huoneina viloitteluun, jotkut talvipuutarhaa ja kuka mitäkin. Nauramme vieläkin hulluina sitä Lumon-laistussuunnnitelmaamme alaterasille, sillä ainoa, mitä kumpikaan meistä ei tekisi on ikkunoiden pesu;) Saunaremontin myötä tuli lasiovi ja oivoi...

      Tosi paljon kukkii vaikka mitä, mm. orvokkeja, apiloita, muutama sormustinkukkakin, harakankelloa ja päivänkakkaraakin vielä, noista luonnonkukista. No, onko digitalis luonnonkukka...ainakin se meillä tuntuu siltä.

      Kiitos samoin!

      Poista
  13. Voi Leena, miten kaunista sinulla on siellä! Meillä on juuri yksi sellainen paikka, johon kaipaisin jotakin vehreää. Tänä vuonna siinä ei kasvanut mikään. Nyt taidan ensi keväänä ottaa tuon sinun vinkkisi käyttöön. Vaihtaa siihen uudet mullat ja pistää viliviinin ja köynnöshortensian kasvamaan ripirinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, kiitos <3 No, tehän olette vasta muuttaneet. Eihän meilläkään ollut mitään alussa, 30 vuotta näyttää nyt vahvuutensa eli puutarhassa jotkut kasvit ovat pitkissä kantimissa, mutta kyllä kannattaa. Ne sopivat hyvin rinnatuksin ja minulle tulee talon eteläpäätyyn samanlainen systeemi heti ensi suven alusta. Köynnöshortensia selvästi kaipaa villiviniä ennen kuin lähtee sitä seinää nyt kiipeämään.

      Poista
  14. Kyllä nyt ruska-aikaan taitaa olla tungosta tuonne terassille. Villiviini hehkuu upeasti syysväreissään. Ja mikä ihana maisema puutarhaan. AAAAhhh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, varmana on kun minäkin siellä kukun jo aamulla kuvaamassa;) Kohta alaterassilla istumme saunan jälkeen...se on se meidän pergola, jonka sivuseinät muodostuvat köynnöshortensiasta.

      Totuus on, että meillä ei ole ikkunaa ei terassia suoraan varsinaiseen puutarhaamme, ei hedelmä- ja kukkapuutarhaan, mutta iso unelma on puhkaista lattiasta kattoon ikkuna sinne. Toki yläterassilta näkyy kalliomme, monet syrennit ja päädystä sitten vähän alapuutarhaa. Kiitos <3 Osaan arvostaa.

      Poista
  15. Tuopa onkin hyvä idea, nimittäin yhdistää villiviiniä ja köynnöshortensiaa. Meillä on kumpaakin, mutta omilla paikoillaan. Mikäpä estäisi hyödyntämästä niiden kasvuominaisuuksia samassa paikassa. Kiitos Leena ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, täysin samaa mieltä. Siitä ei tule tyylirikkoa, vaikka ensin siltä tuntuukin. Just niin. Kun käunnöshortensia on jännittävässä ruskassaan, jopa lime, villiviini on jo pudottanut loistonsa ja keväällä varhain, jo huhtikuulla, köynnöshortensia tekee lehdet, villiviini vasta joskus kesäkuulla...

      Ole hyvä <3

      Poista
  16. Moi,
    Kyllä villiviini on kaunis. Me yritimme 12 vuotta sitten, kun Pekka sai 50-vuotislahjaksi. Ei onnistunut. Anoin Soilalle ja siellä kasvaa pitkin Villa Petrellin seinää eli meillä ei viihtynyt. Ystävällämme Helenalla ja hänen miehellä on talo, joka on rakennettu 60-luvun alussa. Heilläkin on aivan mahtavat seinät valtoimenaan villiviiniä. Eli sielläkin todella kauan kasvaneet. Olisi kyllä hienoa, jos itselläkin olisi onnistunut. Nuo led-valot ovat hieno idea. Muistuttavat oikeasti tähtiä pimeällä.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!!
    Lämpöisin terveisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Merja!

      No, teillä on näitä uusia taloja ja teillä on yksikerroksinen toisin kuin meillä eli se routa eristys on tehty vatupassissa. Villiviini vaatii syvää maata. Köynnöshortensia ei. Silan talon on rakennettu vuonn akoivu ja tähti, joten siellä on eri juttu ja myös kerroksia talossa, kuten meilläkin. Ja sitten taas Helenan & co:n talo, se on niitä vanhempia taloja, joissa tuota vatupassia olevaa tehokasta routaeristystä ei käytetty. Tälläkin saarella on ihania vanhoja taloja, jotka aivan peittyvät villiviiniin. Kokeile köynnöshortensiaa!!!

      Eikö vain. Varo, tämä on tarttuva tauti;)

      Kiitos samoin! <3

      <3

      Poista
  17. Teidän partsi... <3!
    Talonyhtiössämme kiellettiin villiviini, jonka peitti kesähuoneemme ikkunan, eli lasitetun partsimme. Vieläkin sydäntäni vihloo kun ajattelen miten kaunis "kuin puumaja" kesähuoneeni ennen oli... Varsinkin ruska-aikaan, huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, no juu, olen tunnelmien luoja...kiitos <3

      Ei voi olla totta! Harjukaupungissa on yksi kerrostalo, jossa epäilen huonesotjen hintojen tuplaantuneen paksun villiviinikerroksen takia: Seinä soi linnuista ja opn syksyllä mitä upein taideteos, sitä tullaan oikein katsomaan. Se on ainoa talo, jossa itse voisin asua kaupungissa, Jyväskylässä, jos sellainen tulisi eteen, mutta en ole kuullut, että siellä olisi huoneisotja myynnissä. Talossa parvekkeet jotka ovat kadulle, eivät ole lastiettuja, vaan runsaan villiviinin verhoamia ja talvella niihin voi ripustaa ledejä...Ymmärrän ja otan osaa <3 Näin ei muualla Euroopassa. Mekin olemme ottaneet mallia matkoillamme Keski-Euroopasta.

      Poista
  18. Onpa teillä siellä kaunista! Tuolla parvekkeella kelpaa syysiltoja istua ja ihastella - yhden jos toisenkin näköjään. :) Miten ihana syystunnelma näistä välittyikään! -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos <3 No kelpaa todellakin ja untuvatakit on keksitty;)

      Ihanaa syyskuun viimeistä viikonloppua sinulle! <3

      Poista
  19. Voi että onkin kaunis näkymä! Villiviini antaa ruokakatoksellenne ihanan keski-eurooppalaista tunnelmaa!

    Hyvä idea tuo led-tähdistö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos <3 Juu, meistä tuntuukin, että olemme vähän muualla kun istume katoksemme alla syömässä tai nauttimassa vaikka kaakaosta.

      Eikö vain: Seuraa perässä! <3

      Poista
  20. Huikeet köynnökset, melkein nyt syksyllä parhaimmillaan. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akiss, ne eivät vain millään ihan punastu vielä, mutta siinä on nyt monia värejä: Kuin monikulttuurisuuden ylistys!

      Kiitos <3

      Poista
  21. Ihanaa ja kaunista sinun saarellasi Leena! Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos <3 Nautin, ymmärrän...Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  22. Herkullisia kuvia. =) Ja mukana olen roosassa...

    VastaaPoista